-mietittäväksi........Kukahan käyttää varoja omaksi hyödykseen???Keljuttaa,kun tuli kanssa 20e annettua silloin,kun luulin sen menevän tarvitseville nopeasti......(eihän tuo ollut iso raha,mutta niistä kertyy)
Alle puolet tsunami-varoista käytetty
Viisi suurinta tsunami-keräysjärjestöä Suomessa olivat SPR, Kirkon ulkomaanapu, Unicef, Fida sekä Pelastakaa lapset ry. Kansalaiset lahjoittivat niiden kautta 34 miljoonaa euroa. Lisäksi ne saivat valtiolta tsunami-rahaa. Yhteensä nämä järjestöt saivat tsunamin jälkeen 41 miljoonaa euroa jaettavaksi avustuskohteisiin. Tästä summasta on tähän mennessä käytetty 18,3 miljoonaa eli 44 prosenttia.
Suomen Unicefin osuus, 2,9 miljoonaa euroa, tilitettiin sen kansainväliselle kattojärjestölle jo ensimmäisenä vuonna tsunamin jälkeen. Kansainvälisesti Unicefin rahoista on käytetty noin puolet. Fida on nyt käyttänyt kokonaan vajaat 1,8 miljoonaa euroa. Pelastakaa lapset ry:kin on käyttänyt yli miljoonan eli 82 prosenttia kokonaissummasta.
* Netti-tvKatso Netti-tv:stä Hanna Ruokankaan juttu
* (Kymmenen uutiset 26.12.2006)
Kirkon ulkomaanavun 4,4 miljoonasta on jäljellä 1,8 miljoonaa. Kirkko on siis käyttänyt 59 prosenttia rahoista. Eniten on rahaa jäljellä Suomen Punaisella Ristillä. Rahaa tuli keräyksellä ja valtiolta yhteensä 31,4 miljoonaa euroa. Siitä 9,9 miljoonaa euroa on käytetty eli 32 prosenttia. Loput ovat pankissa odottamassa jo tehtyjä suunnitelmia. Sopimuksia tulevista projekteista on 20 miljoonalla.

Vastaukset 1
Vanhimmat
nyt
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/uskontunnustus.html