Olin jouluaaton kirkossa, jossa kirkkoherra pyöritteli piparia ja tähtiteemaa päätymättä mihinkään. Missä on meidän kirkon henkisyys ja hengellisyys???
Onneksi tv:stä tuli Dalai Laman haastattelu, joka palautti jouluni henkisyyden ja hengellisyyden äärelle.
Ohjelma loppui upeaa metaforaan tunteiden aallokosta. Pinnalla voi hetkittäin myskytä, mutta pinnan alla on rauhallista.. aina. Kun siihen pääsisi.
Mutta onneksi voi saada muistutusta, siinä voisi auttaa myös meidän kirkkomme.
Sääli hukata tilaisuutta, kun kirkko on ääriään täynnä.
Mutta henkinen laiskuus näyttää olevan yllättävän tavallista.
Onneksi tv:stä tuli Dalai Laman haastattelu, joka palautti jouluni henkisyyden ja hengellisyyden äärelle.
Ohjelma loppui upeaa metaforaan tunteiden aallokosta. Pinnalla voi hetkittäin myskytä, mutta pinnan alla on rauhallista.. aina. Kun siihen pääsisi.
Mutta onneksi voi saada muistutusta, siinä voisi auttaa myös meidän kirkkomme.
Sääli hukata tilaisuutta, kun kirkko on ääriään täynnä.
Mutta henkinen laiskuus näyttää olevan yllättävän tavallista.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Olen aika samoilla linjoilla.
Talo oli tupatentäynnä väkeä eräässä
pääkaupunkiseudun kirkossa. Oli jumalanpalvelus
oikein asiaan kuuluvan orkesterin kanssa.
Valitettavasti papin "saarna" oli juuri sellainen joka vahvistaa käsitystäni joidenkin kirkon työntekijöiden henkisestä laiskuudesta.
Ikuinen vastakkainasettelu joulun hengen ja materian välillä ei nyt oikein jaksa sytyttää
about miljoonatta kertaa kuultuna. Luulisi
että pieni riski tai kokeilu saarnoissa
toisi motivaatiota saarnankin muotoiluun.
Selitykseksi ei oikein riitä, että papeilla
on aattona niin kiire (tiedän tuttavapiirini
perusteella). Henkinen "munattomuus" vaivaa ajoittain kirkkoamme (ei sukupuoli kannanotto).
Dalai Laman läsnäolo vei kirkkaasti
voiton seimen lapsesta tällä erää.
Tiibetin kansan kärsimykset Kiinan
miehityksen alla oli terve muistutus
siitä että Kiinan ihmisoikeustilanne
on keskiajalla.