Mitä kirkko saa siunata?

Siis siunaus..hmm. Ajatella että nämä luterilaiset siunaavat syntiä???!!!
Kuka siunauksen lähettää??? Jumalako;
kyllä mutta kelle ja kenen kautta?
Ei Jumala siunaa syntielämää; sentakia
tämä kirkko poppoo hajoaa koska he eivät
pidä Jumalansanaa Sanan arvoisena.

Sana sanoo about näin: tuomiot alkavat ensin omista..

Kovempi tuomio sille joka tietää että
näin ei saa tehdä, ja opettaa vielä muitakin
tekemään kiellettyä.

Kristillisen käsityksen mukaan siunaus on Jumalan läsnäoloa ja huolenpitoa tässä maailmassa. Kristillisessä kirkossa siunaus liittyy tapahtumiin, joissa Jumalan rakkaus erityisesti näkyy maailmassa. Jumala siunasi ihmisen, kaiken elollisen ja koko luomakunnan sen jälkeen, kun hän oli päättänyt luomistyönsä.

Siunaus on kätketty elämän ja olemisen lahjaan. Ihminen kokee siunauksen yleensä myönteisenä asiana. Siunaus tuntuu konkreettiselta, kun elämässä on rakkautta, läheisyyttä, lämpöä ja luottamusta. Siunausta voi kokea esimerkiksi lapsen syntymässä, rakastumisessa, luonnon keskellä ja taiteen äärellä. Siunaus tulee tietoisuuteemme silloin, kun avaudumme näkemään asioissa enemmän kuin välittömästi läsnä olevan ajallisen merkityksen. Erityisesti se ilmenee pyhissä toimituksissa, joissa Jumalan armollinen siunaus välittyy erityisellä tavalla. Siunaus liittyy kirkon pyhiin toimituksiin kuten kasteeseen, konfirmaatioon, rippiin, ehtoolliseen, avioliittoon vihkimiseen ja hautaan siunaamiseen.

Siunausta voidaan toivottaa ja rukoilla myös yksityisessä sielunhoidossa ja muutoinkin ihmisten tavatessa toisiaan. Kaikille ihmisille voidaan toivottaa siunausta. Tällöin rukoillaan, että Jumalan hyvä tahto, siunaus, toteutuisi ihmisen elämässä. Ihminen voi puolestaan ottaa Jumalan siunauksen vastaan vain uskon avulla.

Siunaus tulee aina perimmiltään Jumalalta. On helppoa yhdistää siunaus elämän myönteisiin asioihin; ahdistuksen, kärsimyksen ja kuoleman keskellä ihmisen on vaikeampi nähdä siunausta. Kuitenkin siunaus voi olla silloinkin läsnä. Ristinteologian mukaisesti Jumala kätkeytyy joskus kärsimykseen ja kuolemaan. Siunaus ei ole yksiulotteista onnea ja hyvinvointia. Se on Jumalan läsnäoloa kaikissa elämän vaiheissa, myös tuskassa ja kärsimysten keskellä. Siunaus ja jumalallinen rakkaus kohdataan myös siellä, missä niitä ei osata odottaa.

Ihminen voi siunata itsensä aamu- ja iltarukouksessa. Aterian aluksi voidaan lausua ruokarukous. Kristitty voi siunata itsensä tai toisia tekemällä ristinmerkin. Tällöinkin on kysymys Jumalan siunauksen välittämisestä. Siunauksen ulkoisia merkkejä voivat olla myös käden päällepano tai käsien kohottaminen. Kätten päällepano on vanhakirkollinen siunauksen symboli, jota käytetään mm. kasteessa, konfirmaatiossa sekä papiksi ja piispaksi vihkimisessä.

Kirkon palvelukseen astuva voidaan siunata tulevaan tehtäväänsä. Myös paikat ja rakennukset voidaan siunata, kuten kodinsiunaamisessa tapahtuu. Tällöin niille ja niissä oleville ihmisille toivotaan Jumalan siunausta ja läsnäoloa. Lisäksi siunauksen avulla jokin asia tai esine voidaan erottaa jumalanpalveluskäyttöön.

Kaikkiin kirkon jumalanpalveluksiin ja toimituksiin sisältyy ihmisten siunaaminen. Jokainen messu ja jumalanpalvelus päättyy Herran siunaukseen, jolloin liturgi siunaa koko läsnäolevan seurakunnan Kolmiyhteisen Jumalan nimessä ja valtuutuksella.

Uudessa, vuonna 2003 hyväksytyssä Kirkollisten toimitusten kirjassa on runsaasti siunausluonteisia rukoushetkiä. Tämä kertoo osaltaan siitä, että siunaaminen on kirkon, pappisviran ja kristityn perustehtävä.

Siunauksesta voi lukea lisää Katekismuksesta ja muun muassa seuraavista raamatunkohdista: 4. Moos. 6: 24–26; Luuk. 1:64; 2:28; Luuk. 1:28, 42; Mark. 11:9–10; Luuk. 24:50; Mark. 10:16; Mark. 6:41; Mark. 14:22; 1. Kor. 10:16; Matt. 5:3–12; Luuk. 6:28; Matt. 25:31–46; Gal. 3:13–14.