Usein totaalikieltäytyjät argumentoivat että pelko ruokkii militarismia ja että rohkeutta on uskallusta vastustaa yleisiä arvoja ja pelkoja.
Tämä ei kuitenkaan ole koko totuus. Pelko on tunne ja sen olemassaoloa ei militaristikaan kiellä. Todellisuudessa tunteet toimivat tuntoaisteina ja niiden pohjalta sitten tehdään järjellä ratkaisut.
Totaalikieltäytyjän kuningasajatus on yhdistää militarismin motiivit tähän pelko tunteeseen ja näin tehtyään totaali voi polleasti naureskella kuinka militaristilla ei löydy rohkeutta. Tavallaan totaalikieltäytyjä on kuin hiekkalaatikko ikäinen lapsi, joka uskaltaakin tehdä jotain mikä on kiellettyä ja ylpeilee siitä muulle hiekkalaatikon väelle. Sotasankarien rohkeutta kutsutaan orjamoraaliksi, eiväthän nämä miehet uskaltaneet vastustaa yleisiä arvoja.
Jos rohkeus liitetään uskallukseen vastustaa yleisiä normeja, niin arvoja joita itse ajetaan ei voisi noudattaa niiden tullessa yleisiksi arvoiksi. Rohkeus ei siis voi olla sellaista mitä totaalikieltäytyjä sen uskoo olevan. Rohkeutta on se että tietäen tekojensa seuraukset, jotka tulevat olemaan ehkä itsellensäkin todella ikävät, subjekti toteuttaa teon välittämättä näistä ikävistä seurauksista ja tekee sen puhtaasti omantunnonsyistä, ei pelosta.
Militaristi tekee päätöksensä empiiristen todisteiden perustella, puolustussotaa kannattaa käydä, koska historia todistaa että se on järkevää. Jos vihollinen valtaa maan kaikki hajotetaan pirstaleiksi, joten on siis järkevämpää yrittää estää tämä, koska taistelu voidaan voittaa ja tuho välttää. Tässä ei ole kyse pelosta vaan rationaalisesta järkeilystä. Totaalikieltäytyjä taas tekee ”rohkean” tekonsa täysin vastoin empiirisiä todisteita ja motiivit perustuvat pelkoon.
Totaalikieltäytyjä valitsee maanpetoksen, koska vihaa/pelkää/tuntee tunteillansa että väkivalta on väärää ja siten kieltää yhden toimintatavan, vaikka totaalikieltäytyjä ei pysty antamaan selkeää määritelmää missä menee väkivallan ja väkivallattomuuden raja. Onko esimerkiksi totaalikieltäytyjän käyttämän elintilan käyttöönotto väkivaltaa, sillä joku toinenhan voi tarvita tätä elintilaa? Tulisiko totaalikieltäytyjän siis huomioida että elintilan käyttäminen on myös väkivallaksi luokiteltavaa toimintaa ja sen kieltäminen mieletöntä. Totaalikieltäytyjä tekee mahdottoman linjavedon kieltäessään väkivallan, väkivaltaa ei pystynyt eläessään välttämään edes Gandhi.
Elintilaa on rajattu määrä ja tämä pitää tehdä selväksi, jotta vältetään ristiriitoja, sillä jokainen tarvitsee olemassaoloonsa elintilaa ja jos yhtäkkiä jollekin alueelle ilmestyy liikaa väestöä ja elintilaa ei olekaan jakaa kaikille ja siten syntyy ristiriitoja, joita ei ainakaan totaalikieltäytyjien keinoilla voitaisi koskaan ratkaista. Siis ennakoiva elintilan määrittely, eli maanpuolustus on järkevää ja rationaalista toimintaa.
Tämä ei kuitenkaan ole koko totuus. Pelko on tunne ja sen olemassaoloa ei militaristikaan kiellä. Todellisuudessa tunteet toimivat tuntoaisteina ja niiden pohjalta sitten tehdään järjellä ratkaisut.
Totaalikieltäytyjän kuningasajatus on yhdistää militarismin motiivit tähän pelko tunteeseen ja näin tehtyään totaali voi polleasti naureskella kuinka militaristilla ei löydy rohkeutta. Tavallaan totaalikieltäytyjä on kuin hiekkalaatikko ikäinen lapsi, joka uskaltaakin tehdä jotain mikä on kiellettyä ja ylpeilee siitä muulle hiekkalaatikon väelle. Sotasankarien rohkeutta kutsutaan orjamoraaliksi, eiväthän nämä miehet uskaltaneet vastustaa yleisiä arvoja.
Jos rohkeus liitetään uskallukseen vastustaa yleisiä normeja, niin arvoja joita itse ajetaan ei voisi noudattaa niiden tullessa yleisiksi arvoiksi. Rohkeus ei siis voi olla sellaista mitä totaalikieltäytyjä sen uskoo olevan. Rohkeutta on se että tietäen tekojensa seuraukset, jotka tulevat olemaan ehkä itsellensäkin todella ikävät, subjekti toteuttaa teon välittämättä näistä ikävistä seurauksista ja tekee sen puhtaasti omantunnonsyistä, ei pelosta.
Militaristi tekee päätöksensä empiiristen todisteiden perustella, puolustussotaa kannattaa käydä, koska historia todistaa että se on järkevää. Jos vihollinen valtaa maan kaikki hajotetaan pirstaleiksi, joten on siis järkevämpää yrittää estää tämä, koska taistelu voidaan voittaa ja tuho välttää. Tässä ei ole kyse pelosta vaan rationaalisesta järkeilystä. Totaalikieltäytyjä taas tekee ”rohkean” tekonsa täysin vastoin empiirisiä todisteita ja motiivit perustuvat pelkoon.
Totaalikieltäytyjä valitsee maanpetoksen, koska vihaa/pelkää/tuntee tunteillansa että väkivalta on väärää ja siten kieltää yhden toimintatavan, vaikka totaalikieltäytyjä ei pysty antamaan selkeää määritelmää missä menee väkivallan ja väkivallattomuuden raja. Onko esimerkiksi totaalikieltäytyjän käyttämän elintilan käyttöönotto väkivaltaa, sillä joku toinenhan voi tarvita tätä elintilaa? Tulisiko totaalikieltäytyjän siis huomioida että elintilan käyttäminen on myös väkivallaksi luokiteltavaa toimintaa ja sen kieltäminen mieletöntä. Totaalikieltäytyjä tekee mahdottoman linjavedon kieltäessään väkivallan, väkivaltaa ei pystynyt eläessään välttämään edes Gandhi.
Elintilaa on rajattu määrä ja tämä pitää tehdä selväksi, jotta vältetään ristiriitoja, sillä jokainen tarvitsee olemassaoloonsa elintilaa ja jos yhtäkkiä jollekin alueelle ilmestyy liikaa väestöä ja elintilaa ei olekaan jakaa kaikille ja siten syntyy ristiriitoja, joita ei ainakaan totaalikieltäytyjien keinoilla voitaisi koskaan ratkaista. Siis ennakoiva elintilan määrittely, eli maanpuolustus on järkevää ja rationaalista toimintaa.
Vastaukset 7
Vanhimmat
"Rohkeutta on se että tietäen tekojensa seuraukset, jotka tulevat olemaan ehkä itsellensäkin todella ikävät, subjekti toteuttaa teon välittämättä näistä ikävistä seurauksista ja tekee sen puhtaasti omantunnonsyistä, ei pelosta."
Kuvailit tässä juuri sen miksi Totaalikieltäytyjä ON rohkea. Eivätkö vankilaan joutumisen antama leima ja eristäytyneisyys ulkomaailmasta olekaan pelottavia ajatuksia?
Yleensäkin vertailu on varsin typerä asia. Rohkeutta on yhtä montaa sorttia kuin pelkuruuttakin. Vasta sodassa punnitaan militaristien todellinen rohkeus (sillä yksistään armeijaan meneminen on kaukana rohkeudesta) ja totaalikieltäytyjissä on varmasti niitä joiden vankilaan joutuminen on enimmäkseen lusmuilun tulosta eikä siinä ole mitään aatteisiin viittaavaakaan.
joita sovelletaan päämäärien saavuttamiseksi voivat olla ihan minkälaisia tahansa. Kunhan vain muistaa sisällyttää kaikki tavoitteet päämääriin, niin seuraukset ovat sellaisia kun haluttiinkin.
Ajatuksesi olisi totta jos tietyt lähtökohdat täyttyvät. Lähtökohtasi on että pelko on tunne ja
"Todellisuudessa tunteet toimivat tuntoaisteina ja niiden pohjalta sitten tehdään järjellä ratkaisut."
Näin ei ikävä kyllä ole. Järki ja tunteet eivät ole toisilleen vastakkaisia ilmiöitä vaan saman ihmisyyden ominaisuuksia, toinen toisiaan tukien. Järjen ja tunteiden eroa emme voi edes havaita, meillä ei ole ikävä kyllä ole mahdollisuutta tarkastella itseämme ulkopuolisina olioina. Mitä usein väitetään olevan "järkeä" onkin tunnetta, ja päinvastoin. Eroa on mahdoton tehdä.
Rohkeutta on monenlaista. On rohkeutta heittäytyä luodien tielle, on rohkeutta puolustaa itseään väkivallattomasti. Molemmat tavat ovat mahdollisia, mutta jälkimmäinen ei tuhoa luontoa eikä alenna ihmisyyttä.
"Jos rohkeus liitetään uskallukseen vastustaa yleisiä normeja, niin arvoja joita itse ajetaan ei voisi noudattaa niiden tullessa yleisiksi arvoiksi."
Klassinen esimerkki vaihtoehdottomasta maailmasta. Samalla periaatteella voidaan tuomita demokratiakin. Mikäli väitteesi pitäisi paikkaansa, minkäänlaista edistystä ei yhteiskuntarakenteessa voisi ikinä tapahtua.
Näet militarismin ja aseistakieltäytymisen vastakkainasetteluna. Asetelma on kutakuinkin sama kuin diktatuurin ja demokratian välillä. Toista, molemmissa tapauksissa, pidämme edistyneenä tapana hoitaa yhteiskunnan asioita. Militarismi on yhteiskunnan yksi muoto, vuosituhansia vanha. Sen asema kulttuurissamme on kuitenkin heikentynyt elintason noustessa, ensin länsimaissa, ja mikäli tulevaisuus on suopea, myös kolmannen maailman maissa.
Militarismi voidaan nähdä ensisijaisesti keinona hallita rajallisia luonnon voimavaroja. Tähän se historiallisesti onkin pitäytynyt. "Militaristi tekee päätöksensä empiiristen todisteiden perustella, puolustussotaa kannattaa käydä, koska historia todistaa että se on järkevää. Jos vihollinen valtaa maan kaikki hajotetaan pirstaleiksi, joten on siis järkevämpää yrittää estää tämä, koska taistelu voidaan voittaa ja tuho välttää. Tässä ei ole kyse pelosta vaan rationaalisesta järkeilystä." Historia on todistanut että sotaa käyvät maat ajautuvat sisäisiin ristiriitoihin ja taloudelliseen kurimukseen. Taudit leviävät. Puolustussota on tuhoisampi kuin olla käymättä sotaa ollenkaan, kuten varmasti ymmärrätte. Väitänkin että antautuminen ehdoitta säästää yhteiskunnan enemmältä kuin puolustussota sen ajaisi. Tähän taustaan nähtynä maanpetosta on itseasiassa militarismi, koska se ainoana altistaa kulttuurinsa tuholle. Näin helppoa on provosointi.
Militarismi ei tule ikinä ratkaisemaan kismaa väestön elintason ja hupenevien luonnonvarojen välillä. Terrorismi on huokean sotateknologian vastaus korkeamman elintason maiden pyrkimyksille vallata teknologiallaan lisää resursseja. Yksi militarismin keino synnyttää sille vastakeinon. Ja tämä taistelu ei ikinä lopu, niin kauan kuin militarismi on kulttuurin hyväksyttävä keino. Militarismi on yhtä kuin hyväksyä itsemurha tarpeellisena keinona erimielisyyksien ratkaisuun - ikävä kyllä.
Aseistakieltäytyminen on yhteiskunnan kehittyneempi muoto ratkaista konfliktit. Asennekasvatuksen ja maailmanlaajuisen hyväksynnän kautta siitä tulee elinehto, koska muuten lajimme ei menesty.
Koska sinä hyväksyt ihmisyytesi?
Järjen ratkaisuiksi voidaan luetella sellaiset ratkaisut, jotka ovat loogisia ja ne voidaan palauttaa alkutekijöihinsä. Tunteiksi katsotaan sellaiset päätökset, jotka eivät ole perusteltavia ja yleensä niiden motiiveina toimii jokin patologinen vaikutin. Järjen ratkaisujen motiiveina toimii yleensä loogisesti perustellut asiat. Tietenkään raja ei ole selkeä, mutta rajaveto on pakko tehdä, jos haluaa saada jotain tehtyä.
Pelko on tunne, koska ei ole mitään järjellisiä perusteluita pelätä yhtään mitään. Varovaisuus on eri asia kuin pelko. Varovaisuus on järjen toimintatapa ja pelko tunteiden.
”on rohkeutta puolustaa itseään väkivallattomasti”
Jos hyökkääjän tavoite on tuhota tietty kohde, niin tuskin tätä hyökkääjää kiinnostaa puolustautuuko tämä kohde vai ei. Ja kuten olen jo maininnut, niin aseistakieltäytyjä ei pysty erottamaan väkivaltaista ja väkivallatonta toimintaa toisistaan, koska väkivalta on täysin suhteellinen käsite. Ja jos vastustaa fyysistä väkivaltaa, niin miksi ei vastustaisi myös henkistä väkivaltaa? Joten myös ns. moralisointi on väkivaltaa, koska joku voi saada siitä pahan mielen eli kärsiä henkisesti.
Ja mitä tulee rohkeuteen, niin en näe rohkeudessa mitään ihmeellistä. Kuka tahansa voi toimia rohkeasti, mutta järkevästi kaikki eivät osaa toimia. Kun ryhdytään palauttamaan aseistakieltäytyjän tekoja alkutekijöihinsä, niin huomaamme että syntyy paljon ristiriitaisia elementtejä. Ainakin minusta olisi ihan viisasta toimia edes omien päämääriensä säätämien velvollisuuksien mukaisesti.
”Klassinen esimerkki vaihtoehdottomasta maailmasta.”
Irrotatte asian irti asiayhteydestään. Tarkoitukseni olikin osoittaa vain rauhanaateideologian sisäisiä ristiriitoja. Epäilemättäkin on selvää että jokainen ideologia kyllä pystyy kyllä kaiken selittämään, mutta ei perustelemaan. Totuus muodostuu niiden asioiden ympärille joiden uskotaan ja kuvitellaan olevan Oikeita.
Osoitin myös että totaalikieltäytyjän teko ei ole rohkea, koska teko tehdään patologisista syistä ja sitä ei voida palauttaa alkutekijöihinsä rationalismin puitteissa. Päämäärä ja teot eivät tässä tapauksessa kohtaa alkupisteessänsä.
Militarismi käsitettä käytin lähinnä kuvaamaan sellaista politiikkaa, joka hyväksyy sotilaallisen väkivallan käytön poliittisena ratkaisuna. En siis viittaa sillä mihinkään sotaideologiaan.
”Militarismi ei tule ikinä ratkaisemaan kismaa väestön elintason ja hupenevien luonnonvarojen välillä.”
Sotavoimat ovat vain yksi poliittinen ratkaisumalli monien muiden joukossa. Ei kaikki ongelmat ratkea samoilla keinoilla, mutta on olemassa asioita jotka eivät ratkea ilman asevoimia. Ehkäpä kuvaavaa olisi että, jos ei tiedetä mitä pitää tehdä, niin ei voida sanoa että olisi mitään ongelmiakaan, koska mitään ei voida hahmottaa ilman kiintopistettä, päämääriä.
”Aseistakieltäytyminen on yhteiskunnan kehittyneempi muoto ratkaista konfliktit.”
Taistelu elämästä on olemassaolon edellytys ja sitä ei voi kukaan rationalisti kieltää. Jos jäät maahan makaamaan, niin kuolet ennenaikaisesti. Jokainen joka tavoittelee pitempi aikaista elämää, on velvollinen hyväksymään väkivallan ja taistelun osana elämää ja sen ehtona. Taistelen, olen siis olemassa. Elintilan käyttöönotto on väkivaltaa ja se on offensiivi. Jos väittää että näin ei ole, kieltää empiiriset todisteet. Jokainen tietysti valitsee kuten parhaaksi katsoo.
”Asennekasvatuksen ja maailmanlaajuisen hyväksynnän kautta siitä tulee elinehto, koska muuten lajimme ei menesty.”
Ihanko kaikkien miesten pitäisi mennä vankilaan, jotta heistä tulisi Sankareita ja he voisivat sanoa että he ovat Rauhan Marttyyreja?
”Koska sinä hyväksyt ihmisyytesi?”
Taas paljastui yksi naturalisti.
Järki ja loogisuus, kuin myös alkutekijöihin palauttaminen on ensisijaisesti sidonnainen kulttuuriin jossa yksilö on kehittynyt. Kun taas kulttuurien kehitys voidaan palauttaa historian alkuhämärään, jolloin järjen ja tunteen ero ei ollut selkeä (vaikka eihän se ole nykypäivänäkään), on jokainen kulttuuri oman väkivaltaisen menneisyytensä uhri. Järjeä ja loogisuutta ei voida näin ollen erottaa tunteesta. Voitte tietysti halutessanne tehdä rajavedon ja itsellenne osoittaa selkeästi järjen ja tunteen rajan, mutta tässä kohtaa olen selkeästi eri mieltä. En näe eroa järjen ja tunteen välillä sinänsä, ja minusta niiden ero on lähinnä sepitetty, kulttuurin vanki.
Rajaaminen olisi mahdollinen maailmassa jossa meillä ihmisillä ei kertakaikkiaan olisi toista. Mutta näin ei ole käynyt. Siispä, pelon ja varovaisuuden vertailu on kyseenalaista, rajavetoa ei voida tehdä. Järjen ja tunteen ero tässäkin asiassa on niin pieni, ettemme voi sitä havaita. Tuskin meidän on edes tarkoitus nähdä eroa. Keinotekoisen järjen korostaminen on vienyt meidät luonnottomalle tielle, tuhoamaan ympäristöä joka elättää meidät.
"Jos hyökkääjän tavoite on tuhota tietty kohde, niin tuskin tätä hyökkääjää kiinnostaa puolustautuuko tämä kohde vai ei"
Eli tässä kohtaa myös militarismi kohtaa loppunsa. Mikäli hyökkääjä aikoo vallata tai tuhota tietyn, haluamansa kohteen, puolustaja voi vain rajoittaa tuhoja omaan kulttuuriinsa. Siviilivastarinta voisi olla huomattavasti tehokkaampi ratkaisu, nykypäivän maailmassa. Väkivallan suhteellisuudessa tarvitaan juuri mainitsemaanne rajavetoa. Fyysinen väkivalta ja siihen turvautuminen voidaan osoittaa selkeästi. Henkisessä väkivallassa rajaveto onkin jo huomattavasti vaikeampi, johtuen ihmisten erilaisista lähtökohdista. Siitä tuleekin sana "aseistakieltäytyjä" joka selkeästi osoittaa mistä väkivallasta ollaan pidättäytymästä. Mitään kismaa ei ole.
Järkevyyden käsitteessäkin on eroja. Minä näen järkeväksi toiminnaksi aseistaluopumisen. Ihmisen ja luonnon tulevaisuuden takia. En näe mitään viisasta toimia lajina totaalista itsemurhaa kohti. Tuskin tekään. Aseistakieltäytyjän teot, yleisesti, palautuu mielestäni juuri tähän. Ristiriitaisuutta ei ole, vaikka tietysti yksilöissä, eri aseistakieltäytyjen välillä on eroja. Mutta ne eivät tietysti johdu aatteesta.
"Irrotatte asian irti asiayhteydestään."
Pahoitteluni, käsitin väärin. Mitä tulee lausahdukseenne, "Tarkoitukseni olikin osoittaa vain rauhanaateideologian sisäisiä ristiriitoja."
Itse en näe ristiriitaa. Tähän asti olen nähnyt vain väitteitä, joiden perusteista olen eri mieltä, joiden pohjalta esitetaan aseistakieltäytymisen ristiriitoja. Väitteet voidaan kumota, ja kumoamiset voidaan kumota.
"Osoitin myös että totaalikieltäytyjän teko ei ole rohkea, koska teko tehdään patologisista syistä ja sitä ei voida palauttaa alkutekijöihinsä rationalismin puitteissa."
On osoitettu toisaalla että teko on rohkea, ja pääsimme jo eteenpäin siinä, että kuka tahansa voi olla rohkea. Rohkeus tässä nimenomaisessa aiheessa on valita toisin kuin yhteiskunnan vallitsevat normit, ja ottaa vastaan mahdollinen sosiaalinen torjunta. Ajatelkaamme osat toisinpäin; rauhan yhteiskunnassa militarismin aatteen valinta olisi rohkea tätä taustaa nähden. Jossain tapauksissa valinta voidaan tehdä toissijaisista syistä, kuten "trendikkyydestä" ja niin edelleen, esitänkin vain perusasetelman. Rohkeus tai sen kokeminen syntyy tästä. Aatteen rationaalisuus taas tulee ilmi siinä että ihmiskunnalla on kiistatta hallussaan tuhovoimaa tarpeeksi moninkertaiseen itsemurhaan, jota ei voida pitää järjellisenä toimintana. Aate on siis rationaalinen koska se ei edellytä että toimimme lajina itseämme vastaan, vaan yhteistoiminnassa toistemme kanssa. Aatteen valinta taas on rohkea, koska ympäröivät kulttuurit tarjoavat vaihtoehtoisen tavan ratkaista ristiriidat; aseet. Kulttuurin paine suuntaa yksilöt valitsemaan sen tarjoaman vaihtoehdon, lajin itsemurhan. Tämä paine kohdistuu erityisesti niihin jotka valitsevat toisin, nimenomaisesti rauhanaktiiveihin, jotka leimataan ja heidän oikeuksiaan rikotaan. Tämän paineen vastustaminen on rohkea teko. Olen tietoinen että väitteeni voidaan kääntää toisinpäin, mutta pyrin selittämään omat motiivini ja perustelemaan "miksi asia on juuri näin"
"Taistelu elämästä on olemassaolon edellytys ja sitä ei voi kukaan rationalisti kieltää."
"Sotavoimat ovat vain yksi poliittinen ratkaisumalli monien muiden joukossa."
Me ihmiset, meidät on kuvattu luomakunnan kruunuksi. Me emme taistele elämästämme tai olemassaolostamme kuin itseämme vastaan. Sotilaallinen voima ei ratkaise taisteluamme itseämme vastaan sen enempää kuin itsemurha ratkaisee masentuneen ongelmia. Kuten kokemukset osoittavat, sotilaallinen voima ei ratkaise ongelmia, vaan aiheuttaa niitä lisää ja monimutkaistaa ratkaisumalleja. Ja tässä viittaan nimenomaan nykypäivän maailmaan. Kuten hyvin tiedetään, rauhanaate syntyi kun ihmisille selvisi kuinka tuhoisan voiman sotilaallinen ideologia oli kehittänyt. Rauhanaate tulee nähdä tätä taustaa vastaan. Se on aate ihmisille, ei aate jokaiselle eliölle kuten lauseenne antaa olettaa.
"Ihanko kaikkien miesten pitäisi mennä vankilaan, jotta heistä tulisi Sankareita ja he voisivat sanoa että he ovat Rauhan Marttyyreja?"
En missään vaiheessa sanonut näin. Tietysti olisi parempi mennä vankilaan kuin tappaa lajitoverinsa, jos yksinkertaistan. Ei sankaruuden takia, vaan lajimme selviämisen takia.
"Taas paljastui yksi naturalisti."
Tulkintoja on yhtä monta kuin on ihmistäkin.
Taas paljastui yksi itsemurhan hautoja.
No miksi sitten puhut järkevyydestä, jos sitä on olemassa vain sinänsä?
”Rajaaminen olisi mahdollinen maailmassa jossa meillä ihmisillä ei kertakaikkiaan olisi toista.”
Olisi toista…?
”Siitä tuleekin sana "aseistakieltäytyjä" joka selkeästi osoittaa mistä väkivallasta ollaan pidättäytymästä.”
Jos tämä kieltäytyminen on välinearvo, niin sitten ei ole, mutta jos se on itseisarvo, niin sitten se voi joutua ristiriitoihin.
”En näe mitään viisasta toimia lajina totaalista itsemurhaa kohti.”
Olemassaolo voi joka olla itseisarvo tai välinearvo. Jos kunnia tulee ennen olemassaoloa, niin subjekti ei voi elää ilman kunniaa, mutta jos olemassaolo on itseisarvo, niin subjekti voi elää vaikka minkälaisessa orjuudessa. Minä pidän kunniaa elämää tärkeämpänä. Ja jos maailma tuhoutuu, kunniani takia, niin sille ei voi mitään, niin käyköön.
”Aate on siis rationaalinen koska se ei edellytä että toimimme lajina itseämme vastaan, vaan yhteistoiminnassa toistemme kanssa.”
Eikö rationalismi tarkoita juuri järjen ja tunteiden erottamista toisistaan vai mitä oikein tarkoita sillä?
Jos järjen ja tunteiden rajaa ei ole, niin putoaa määritelmästäni se rationalismi pois, jolloin aseistakieltäytyminen voidaan luokitella rohkeaksi teoksi.
”Me emme taistele elämästämme tai olemassaolostamme kuin itseämme vastaan.”
Haikailua tai ei, niin tulevaisuudessa, jos ydinsota ei tuhoa meitä, niin luultavasti matkaustamme avaruuteen ja sieltä voi sitten löytyä uusia vihollisia, jotka haluavat tappaa meidät.
”Kuten kokemukset osoittavat, sotilaallinen voima ei ratkaise ongelmia, vaan aiheuttaa niitä lisää ja monimutkaistaa ratkaisumalleja.”
Ongelmat ovat subjektiivisia, koska ongelman näkeminen edellyttää arvolauseiden hyväksymisen.
”Taas paljastui yksi itsemurhan hautoja.”
Ei se oikeastaan ole itsemurha, kuolla kunniansa tähden, vaan se on taistelua omista käsityksistä ja siksi se ei ole myöskään marttyyriutta. Tosin se kunnia on sitten kollektiivista kun puhutaan maan puolustuksesta.