Laskelma

Ainahan sitä sanotaan, että sivarin pituus (13kk) on oikea, koska intissäkin ollaan se vähintään 6kk ihan koko ajan. Noh, minä haluan sivarin pituudeksi vähintään 38 vuotta. Ja seuraavan ehdotukseni mukaisesti se olisi kuitenkin perusteltu, koska todellinen palvelusaika (joka siis on se mitä puolustusvoimien puolella lasketaan) on lyhyempi kuin lyhyimmässä armeijavaihtoehdossa.

Sivarissa oltaisiin 5 pv/viikko, sovitaan vaikka 250 pv/vuosi lomineen. Sitten sivari kestäisi 38 vuotta. Mutta erotus nykynöössöilyyn olisi se, että sivarin tulisi käydä töissä nanosekunnin verran minuutin välein 8h/työpäivä. Näin ollen sivarin todelliseksi työajaksi tulisi (mikäli laskuni ovat ollenkaan oikeat) 10^-9 (työaika/työkerta) *60 (työkertoja/minuutti) *8 (tuntia/pvä)*250 (päiviä/vuosi) *38 (palvelusvuosia) joka on noin suunnilleen 0,5 sadasosasekuntia. Näin sivarit olisivat siis valtiolla hommissa alle 0,005 sekuntia "todellista työaikaa" (eli se mitä tähänkin asti armeijassa on sivarin pituudeksi laskettu aikoja vertailtaessa), mutta sivarit olisivat kuitenkin kiinni hommissaan noooin 38 vuotta noin niinku käytännössä 8h/päivä (jota ei siis tarvitse ottaa huomioon, kun ei sitä puolustuvoimissa nytkään lasketa).

Kannatetaanko? Joko muutetaan lakia? Eks ois hienoo? Sivaritkin varmaan kannattaa, kun pääsis helpommalla.

Vai pitäiskö sittenkin tehä tiukempi ja pidempi? Jos siellä töissä tartteis käydä vaikka vuorokauden ympäri joka päivä 38 vuotta putkeen minuutin välein nanosekunnin verran ilmoittautumassa.... niin siitähän tulis yhteensä tollatteet 0,02 sekuntia sitä todellista työaikaa (siis sitä mitä puolustusvoimissa lasketaan), jossa ei sivareilla pitäis olla mitään valitettavaa. Mitä valitettavaa vapaa-ajassa vois olla? Nehän ois melkein koko ajan vapaalla!!
9374
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Vapaa.aika tai nukkumin työntekoa, siis intissä?

Ei ole.

Ja ämmille myös 500€ vuosi laskua siitä että ne voivat tehdä lapsia, ikävuosille 15-80.

No kerro paikka, jossa sivarin voi suorittaa yhteen pötköön neljässä kuuakudessa? siis sisälten tietebkin vapaat illat, ja nukkumisen?

Äänestä

armeija olisi pakollinen ihan kaikille heti syntymästä siihen asti kunnes kuolee. Jossain välissä vaan ronkittaisiin kivuliaasti ruosteisella ronkintakoneistolla miehiltä siittiöt ja naisilta kohdut ja munasolut ulos ja pistettäisiin koeputkiin kasvamaan että saataisiin lisää sotilaita. Jos jotain ongelmia tulisi joskus jossain vastaan, niin ne ratkaistaisiin ammuskelemalla.

Ah kun olisi autuasta.

Äänestä
  • Käsittämättömän helmi idea. Kaikista tulis sotilaita! Rauha ois ikuinen. Kaikki ois iloisia.

    Äänestä

Ihan hyvä provo tähän sivarin työaikojen idioottiargumenttiin. :-)

Äänestä
  • Kato, tajusit että tarkoitus oli osoittaa jotakin.

    Ei se ny si ihan provo ollu. Osoitin vain eräiden omilla argumenteillaan asian idioottimaisuuden.

    Äänestä

  • joku sentään kirjoitti:

    Kato, tajusit että tarkoitus oli osoittaa jotakin.

    Ei se ny si ihan provo ollu. Osoitin vain eräiden omilla argumenteillaan asian idioottimaisuuden.

    että sivareilla on myös 38 vuoden palvelus. Ei kai ne saa vapautusta sodan aikana. Intin käyneet ei vietä kaikkia 38 vuotta harmaissa. Sivarit tekee enemmän töitä "maansa puolesta".

    Äänestä

  • muistuttaisin kirjoitti:

    että sivareilla on myös 38 vuoden palvelus. Ei kai ne saa vapautusta sodan aikana. Intin käyneet ei vietä kaikkia 38 vuotta harmaissa. Sivarit tekee enemmän töitä "maansa puolesta".

    Eihän tässä mallissa tehtäisi mitään nykyintille.

    6kk pysyisi miniminä jne.

    Tässä vaan saataisiin kunnon rangaistus sivareille, ja he eivät voisi mitään siihen sanoa, kun todellinen työaika olisi vain sen 0,02 sekuntia maksimissaan. Eli ne ei tekis enempää töitä ja näin puolustusministeriö voisi täysin perustella sivarin 38 vuoden keston ja kenelläkään ei voisi olla mitään valitettavaa!! Kunhan ei siis ajateltaisi naisia...

    Idea oli tosiaan osoittaa nykysysteemin idioottimaisuus. Ja varsinkin puolustusministeriön "sivari on todellisuudessa lyhyempi" -argumentin idioottimaisuus.

    Äänestä

saisi joka minuutilta niin äkkiähän tuota rikastuisi!

Äänestä
  • Eipäs nyt sivaria helpotella!! Korkeintaan piletit kotimatkalle. Kyllä sitä sivari voisi voittoa tehdä jos myisi kaikki kotimatkalippunsa vaikka kierrätyspaperina johonkin paperitehtaaseen.....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


aikojen eroista kirjoitti:

Ainahan sitä sanotaan, että sivarin pituus (13kk) on oikea, koska intissäkin ollaan se vähintään 6kk ihan koko ajan. Noh, minä haluan sivarin pituudeksi vähintään 38 vuotta. Ja seuraavan ehdotukseni mukaisesti se olisi kuitenkin perusteltu, koska todellinen palvelusaika (joka siis on se mitä puolustusvoimien puolella lasketaan) on lyhyempi kuin lyhyimmässä armeijavaihtoehdossa.

Sivarissa oltaisiin 5 pv/viikko, sovitaan vaikka 250 pv/vuosi lomineen. Sitten sivari kestäisi 38 vuotta. Mutta erotus nykynöössöilyyn olisi se, että sivarin tulisi käydä töissä nanosekunnin verran minuutin välein 8h/työpäivä. Näin ollen sivarin todelliseksi työajaksi tulisi (mikäli laskuni ovat ollenkaan oikeat) 10^-9 (työaika/työkerta) *60 (työkertoja/minuutti) *8 (tuntia/pvä)*250 (päiviä/vuosi) *38 (palvelusvuosia) joka on noin suunnilleen 0,5 sadasosasekuntia. Näin sivarit olisivat siis valtiolla hommissa alle 0,005 sekuntia "todellista työaikaa" (eli se mitä tähänkin asti armeijassa on sivarin pituudeksi laskettu aikoja vertailtaessa), mutta sivarit olisivat kuitenkin kiinni hommissaan noooin 38 vuotta noin niinku käytännössä 8h/päivä (jota ei siis tarvitse ottaa huomioon, kun ei sitä puolustuvoimissa nytkään lasketa).

Kannatetaanko? Joko muutetaan lakia? Eks ois hienoo? Sivaritkin varmaan kannattaa, kun pääsis helpommalla.

Vai pitäiskö sittenkin tehä tiukempi ja pidempi? Jos siellä töissä tartteis käydä vaikka vuorokauden ympäri joka päivä 38 vuotta putkeen minuutin välein nanosekunnin verran ilmoittautumassa.... niin siitähän tulis yhteensä tollatteet 0,02 sekuntia sitä todellista työaikaa (siis sitä mitä puolustusvoimissa lasketaan), jossa ei sivareilla pitäis olla mitään valitettavaa. Mitä valitettavaa vapaa-ajassa vois olla? Nehän ois melkein koko ajan vapaalla!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu