Uskova 1. Kirjoitti jonkin aikaa sitten aiheesta. Keskustelu ei saanut oikein tuulta purjeisiin. Kukaan adventisti tuskin halusi lisätä painajaisillaan leimautumista harhaoppiseksi.
Itseäni aihe kiinnostaa, koska tiedän noin kymmenkunta adventistia, joilla näitä kokemuksia on ollut. He itse ovat olleet ihmeissään tapahtuneesta ja näitä painajaisia on ollut useita kertoja. Aikaisemmin en ole kuullut heiltä enkä keneltäkään muultakaan epäilystä siitä, että ne johtuisivat Ellen Whiten kirjoituksista.
Kokemukset ovat olleet yleensä hyvin pelottavia, joihin Jumalan avuksi huutaminen on auttanut. (Esim. kova humina, painon tunne päällä, kuristaminen, koiran pureminen jne).
Lääketieteessä asia luokiteltaisiin varmaankin "unihalvaukseen". Siihen liittyy tällaisia oireita.
Uskovana ihmisenä ajattelen kyseessä olevan jotain muutakin. En itse olisi kovinkaan varma harhaopista varoittamisessa. Mutta mitä muuta teille tulee mieleen. Nämä asiat ovat tosia ja voisiko teiltä löytyä apua heille. Kyseessä on adventistit, koska sukuuni kuuluu paljon adventisteja. Varmasti näitä kokemuksia on myös muillakin. Sanoohan raamattukin, että teillä on taistelu henkivaltoja vastaan.
Jumala siunatkoon teitä kaikkia uskonsuunnasta riippumatta. Hän yksin voi johdattaa meitä parempaan tuntemukseen lunastuksen suuruudesta.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Vasta Jättäessäni Helluntailaisuuden. Siirtymällä Adventisteihin sain sisimpääni täydellisen mielen rauhan Jeeuksen armon kautta. Nyt tunnen itseni vapaaksi, koska uskoni toimii vapaehtoisuuden pojalla. Kiitän Herraa Jeesusta siitä, että olen vapautunut vihollisen eksytyksistä. Todella tunnen tämän viideläisen hengen Se on kuristaja henki, Jumala ohjasi minut Advetti kansan pariin, siellä löytyi minulle rauha. Nyt luettuani uskova_1 kirjoittelua olen tullut todella tajuamaan, mikä
voima on Siulun vihollisen pettäjä voimalla.
Jeesus rakastaa kaikkia syntisiä ja hän voi
vapauttaa rehellisen ihmisen sielun vihollisen
harhoista. Suur kiitokset Jeesukselle siitä,
että olen päässyt tuntemaan todellisen vapauden.