Mielestäni täällä keskustellaan paljon yksittäistä asioista, mikä mättää Vt-seuran asioisssa, mikä sinällään on hyvä asia. Kokonaisuus on kuitenkin aivan eriasia, siksi sen ymmärtäminen on mielestäni selvä vain niille henkilöille ketkä on on ollut mukana ko. liikkeessä. Tietysti joillekkin harvalle muullekin, mutta siihen tarvitaan pitkä ja vaivalloinen opiskelu. Sen tähden on hyvä jos asialliset "luopiot" jaksaa tälläisillä saiteilla valistaa meitä tietämättömempiä aina uudestaan ja uudestaan samoihin kysymyksiin vastaamalla, niin väkisinkin alkaa muodostua se pohjaton hämärämyhkäisyys, salailu, valehtelu ja lähimmäisille tuotettu tuska minkä arvostelun ulkopulella oleva jäjestön johtoporras on alaisilleen rakentanut ja nämä joutuvat sen kakistelematta totuutena nielemään. Voidaanko tosiaan ja rehellisesti enää puha kristinuskosta ja lähimmäisen rakkaudesta vai onko joku pukenut luvatta päällensä valkeuden vaatteet.
Totuus
kauppatavarana
089
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.