Paljonko lapsen (11-v) lepopulssi on

Mittasin tossa pojalta verenpaineet ja totesin, että "lepopulssi" oli 96! Ihan rauhallisesti oli ollut ennen mittausta, ei mitään riehumista. Mittauksen aikana ehkä hieman jännitti tilannetta, mutta siltikin minusta lähes satasen syke tuntuu liian korkealta tuon ikäiselle. Verenpaineet oli ok. Poika ei hirveästi kuntoile, pelailee vaan tietokoneella. Käy muutaman kerran viikossa pelaamassa jalkapalloa, mutta mitään omatoimista kuntoilua ei juurikaan ole. Ts. luonnehtisin "rapakuntoiseksi".
821916
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Lapsen syke on tavallisesti melko korkealla aina johonkin noin 15 vuoden ikään asti. Tuon ikäisellä jos menisi alle 60 niin olisi jo liian hidaskin (valveillaollessa siis) ja yksittäisestä mittauksesta et voi muutenkaan sanoa mitään, kun olet mitannut esim noin 20 kertaa eri päivinä levosta niin niistä voit päätellä mikä se todellinen leposyke on, rauhoita lasta juttelemalla normaalisti mittauksen aikana ja anna lapsen olla paikoillaan.

Lasten sykkeet tosiaan on monesti vielä jossain 14 vuoden iässäkin noin 80 levossa ja sellainenhan on joillakin aikuisillakin, joten ihan turhasta olet kyllä nyt huolestunut.

Tietenkin säännöllinen kuntoilu voi madaltaa leposykettä, mutta jos ei lapsi ole voimaton niin turhaan huolehdit tuollaisesta asiasta, ja jos arveluttaa niin voithan käydä lääkärissä, kyllä siellä ihmiset juoksevat monesti ihan pienemmistäkin asioista joten ei tarvitse sitä arastella.

Äänestä
  • En toki huolestunut asiasta ollut, mutta kysyimpähän vaan, kun muistelin, että itselläni oli lapsena lepopulssi selvästi alhaisempi (ja nykyään n. 40, kuin myös ikäkin). En vaan äkkisältään löytänyt mistään tilastotietoa lasten lepopulssista. Olisin itsekin arvellut sen olevan n. kymmenkesäisillä siinä 80 huippeilla, mutta ei kuitenkaan lähempänä sataa. No, syytä huoleen ei kuitenkaan ole näilläkään lukemilla. Ainoa huolestunut taisi olla poika itse, joka säikähti noin suurta syke-eroa isän ja pojan välillä.

    Äänestä

  • Mun 14v. tyttärellä lepopulssi on 95-120 jatkuvasti jo vähän pitempään aikaa. Tänään lääkärin määräyksestä käytiin verikokeissa ja samalla otettiin sydänfilmin. Nyt jäämme odottamaan vastauksia.

    Äänestä

Joo ei kannata olla huolissaan

Äänestä

Meidän lapsella on 130!!

Äänestä

Juuri mittasin ja googlettelin onko ongelmaa kun lapsella 10v. Leposyle 57, urheilee

Äänestä
  • Yleisohjeena on, että normaalialue on 60–80 sykettä minuutissa, mutta syke voi täysin terveillä henkilöillä olla matalampi tai korkeampi.

    Äänestä

Pieni lapsi ei osaa kääntää mopoa sinne minne katse vie koska pieni lapsi on tosiaan pieni.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


normaalisti? kirjoitti:

Mittasin tossa pojalta verenpaineet ja totesin, että "lepopulssi" oli 96! Ihan rauhallisesti oli ollut ennen mittausta, ei mitään riehumista. Mittauksen aikana ehkä hieman jännitti tilannetta, mutta siltikin minusta lähes satasen syke tuntuu liian korkealta tuon ikäiselle. Verenpaineet oli ok. Poika ei hirveästi kuntoile, pelailee vaan tietokoneella. Käy muutaman kerran viikossa pelaamassa jalkapalloa, mutta mitään omatoimista kuntoilua ei juurikaan ole. Ts. luonnehtisin "rapakuntoiseksi".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu