Jumalan rauhaa ja rakkautta rakentavassa siunauksessa.
Jeesus on täynnä armoa ja totuutta.
Eräs kirjoitti, että ihminen pelastuu Roomalaikirjeen mukaan ilman kastetta.
Kirjoitit tueksi seuraavan kohdan:
"Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;
sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.
Sanoohan Raamattu: "Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään." Room. 10: 9-10.
Tällä tavalla, ottamalla Raamatun kohtia irti kokonaisuudesta, saadaan Raamatusta väsäiltyä mitä kummallisimpia oppeja.
Minäkin kyllä uskon, että "Jokainen, joka huutaa avuksi Herran Nimeä, pelastuu." Mutta ellei aio ojentautua Jumalan tahdon mukaiseen elämään, niin on lausunut turhaan Herran Nimen.
Lainaamasi Room. 10:9-10 perusteella ei voida puolustella kastamattomaksi jäämistä.
Mainittu kohtahan on kirjoitettu nimenomaan niille, jotka olivat uskoon tulonsa jälkeen käyneet upotuskasteella. Aikaisemmin heille kirjoitetussa ko. kirjeessä oli kirjoitettu miten he kasteessa olivat haudanneet vanhan ihmisensä, ja miten he olivat luopuneet syntielämästään.
Katso Room. 6. luku, jakeet 1-5 ja 22.
Jos jollakin ei uskoon tultuaan kerta kaikkiaan ole mitään mahdollisuutta ottaa kastetta, niin ehkä voimme uskoa hänen pääsevän Taivaaseen sitten ilmankin.
Raamatun kokonaisuuden perusteella meidän on kuitenkin pidettävä kiinni siitä, että jokaisen uskoon tulleen tulee ottaa kaste. "Ottakoon kukin teistä kasteen" (Apt.2:38, 41).
Selitys Johanneksen evankeliumin 3: 36 jakeeseen:
"Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä."
Saamme pelastuksen armosta, uskon kautta Jeesuksen sijaisuhriin ja veren ansioon. Astumme uskon askeleen, ja otamme vastaan Jeesuksen elämämme Herraksi. Saamme Häneltä voiman tulla Jumalan lapsiksi.
Näin tulemme Hänen tykönsä. Hebr. 11:1, 6.
Tässä vaiheessa ojentaudumme Jumalan tahdon mukaiseen elämään. Hän on vanhurskauttanut meidät armossaan sellaisella vanhurskaudella, joka vaikuttaa Hänen tahtonsa mukaista elämää.
Kaikki, mitä Hän on sanonut, on meille rakasta. Me rakastamme Jeesusta, vaikka emme Häntä näe (1 Piet. 1:8).
Mistä tiedämme, että rakastamme Häntä, Jeesusta, Herraamme?
"Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani" (Joh. 14:23).
Mistä tiedämme, että emme rakasta Häntä?
"Joka ei minua rakasta, se ei pidä minun sanojani" (Joh. 14:24).
Onko Jeesus sanonut, tai sanooko Raamattu, että jokaisen tulee ottaa kaste?
Tiedämme vastauksen. Kaste tulee ottaa.
Nyt on siis kysymys ojentautumisesta sen mukaan, mitä Jumala on ilmoittanut tahdokseen.
Miten käy niille, jotka eivät lähde kuuliaisuuden tielle?
Selitys ko. jakeeseen vastaa: "Jumalan viha pysyy hänen päällänsä".
Iankaikkisen elämän saanut ei siis pääsekään olemaan Jumalan rakkaudessa lopullisesti. Siis ei pääse perille Taivaaseen.
Sielunvihollisen henki on asialla, jos sanotaan, ettei kasteelle meneminen ole tärkeää. Sanokoon sen vaikka enkeli Taivaasta.
Näin sanoo Raamattu.
_________________
Katso, peruskristilliset nettisivut:
www.Jeesus-on-Herra.com

Vastaukset 7
Vanhimmat
miten sinä oikein tulet uskoon?miten sinä otat uskon vastaan?eikö raamatussa kehoteta etsimään ensin jumalan valtakunta?ei saulus tarsolainen tullut uskoon damaskuksen tiellä kun jumala hänet sokaisi ja sanoi:saulus,saulus miksi minua vainoat.en muista sitä kohtaa mutta jos haluat niin lue se.ei saulus siinä tullut uskovaiseksi vaan jeesus kehotti menemään niiden jumalanlasten tykö joita saulus vainosi.siellä saulukselle saarnattiin synnit anteeksi ja saulus pestiin jeesuksen verellä pyhänhengen armovaltakuntaan.en tiedä osaanko selittää mutta halusin sulle tämän kertoa...
"siellä saulukselle saarnattiin synnit anteeksi"
viitsisi muuntaa kyseistä Raamatun kohtaa ns. vl-versioksi.
Raamatussa ei puhuta mitään siitä, että Ananias olisi saarnannut Saulukselle synnit anteeksi.
Muunnatko Raamattua tahallasi vai ymmärtämättömyyttäsi?
Tutustu kirjoituksiin sivuilla:
www.Jeesus-on-Herra.com
Lue myös Apt. 2:38 ja 41.
voit olla hyvinki oikeassa että siinä ei sanatarkasti puhutakkaan synnin anteeksiannosta mutta jos raamatussa kaikki keskustelun sanat olisi ylhäällä niin se voisi olla todella paksu!minä se uskon kautta olen ymmärtänyt että siinä on ananias saarnannut hänelle synnit anteeksi ja saulus näki uskon silmillään jumalanlasten joukon ja hän sai näkönsä takaisin ja palveli herraa ilolla ja rupesi saarnaamaan syntien anteeksiantamisesta yhdessä jumalanlasten kanssa.ja niin on nykypäivänäkin.samaa anteeksiantoa saarnataan kaikille katuville autuudeksi.minä toivon että sinäkin tulisit seuroihin kuuntelemaan jumalansanaa.sinne on kaikki tervetulleita.
"voit olla hyvinki oikeassa että siinä ei sanatarkasti puhutakkaan synnin anteeksiannosta mutta jos raamatussa kaikki keskustelun sanat olisi ylhäällä niin se voisi olla todella paksu!"
itse kirjoitat aina tilanteen mukaan uutta Raamattua.
Vai?
Olet tyypillinen vl.
Vl-herätysliike KEKSII itse lisää ohi sen mitä Raamattuun on kirjoitettu pönkittääkseen omia harhaoppejaan:
- vain me olemme...
- vain meidän kautta ihminen voi tulla uskoon
jne.
Kaikki POTASKAA!
Onko tämä sinun edustamasi uskonto herätysliike? Nettisivuilla kävin, mutta jäi vähän epäselväksi, että mistä tämmöinen juttu on lähtöisin.
Jumalan seurakunta on Golgatan ristiltä, Jerusalemista alkunsa saanut uskovien seurakunta.
Uskon kautta Jeesuksen omiksi tulleet ihmiset ovat Jumalan seurakunta, "totuuden pylväs ja perustus" ( 1 Timot. 3:15 ).
Tähän seurakuntaan kuuluivat aikoinaan mm. Pietari, Paavali, Johannes ym. alkuajan kristityt.
Seurakunta on toiminut pian 2000 vuotta. Turussakin on Jumalan seurakunta toiminut jo 1000 -luvulta lähtien. Itse kuulun tähän Turussa olevaan seurakuntaan.
Tähän seurakuntaan voi jokainen liittyä - liittymällä Jeesukseen.
Uskoon tulo, parannuksen teko, upotuskaste vedessä ja Pyhän Hengen saaminen ovat tie Jumalan seurakuntaan.
Emme ole missään historian vaiheessa perustaneet uutta seurakuntaa. Meille riittää ylösnousseen Herramme perustama seurakunta.
Jeesus vuodatti verensä ja kuoli meidän syntiemme tähden. Tällä sijaisuhrillaan Hän avasi meille tien Taivaaseen.
Kiitetty olkoon Jumalan Karitsa, joka pois otti maailman synnin.
Siunausta Sinulle, "kiinnostunut".
PS. Kysymyksessä ei ole uskonto, vaan elämä.
Lue sivuiltamme kirjoitukseni otsikolla
USKONTO VAI JEESUS?
www.Jeesus-on-Herra.com