Ruuhkat

jos Helsingissä kiellettäisiin pysäköinti katujen varsilla! Tulisi 1-2 kaistaa lisää ryhmittyä, ei vastaantulevaa autoa joutuisi väistämään siksi, että edellä on pysäköity auto. Lisäksi autot vähenisivät ainakin keskustassa, kun ei olisi parkkipaikkoja. Julkinen liikenne kukoistaisi. Helsinki voisi sitten rakentaa parkkitaloja, josta saisi ostaa pysäköintipaikkoja (n. 500 euroa/kk). Ihmiset voisivat pitää autonsa kotona parkissa ja kulkea niillä vain sellaiseen paikkaan, jossa on pysäköintipaikka. Loppuisi työvoimapulakin (?), kun firmat ilmoittaisivat, että heillä on pysäköintipaikkoja.
Aivan niin, minulla ei ole autoa!
2218
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kävely kaduilla pitäisi kieltää. Julkiset liikennevälineet tulisi säätää pakollisiksi ja reittejä pitäisi lisätä lähes joka kadulle. Ihmiset pitäisi asuttaa siten että ulostulot olisivat rakennettu keskitetysti kortteleittain sopivasti julkisen liikenteen pysäkeille. Aivan niin, minulla ei ole aivoja.

Äänestä

..sen kyllä huomaa ettet omista autoa ja et paljoa maailmaa nähnyt. Jos joskus satut johonkin eurooppalaiseen pääkaupunkiin, vilkase malliks minkälevyisiä kadut on niissä. Stadissa on kuule 3kertaa väljempää kuin missään muussa pääkaupungissa ja jos pidät ruuhkana 10-15autoa liikennevaloissa niin onnea valitsemallesi tielle vaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vähenisivät kirjoitti:

jos Helsingissä kiellettäisiin pysäköinti katujen varsilla! Tulisi 1-2 kaistaa lisää ryhmittyä, ei vastaantulevaa autoa joutuisi väistämään siksi, että edellä on pysäköity auto. Lisäksi autot vähenisivät ainakin keskustassa, kun ei olisi parkkipaikkoja. Julkinen liikenne kukoistaisi. Helsinki voisi sitten rakentaa parkkitaloja, josta saisi ostaa pysäköintipaikkoja (n. 500 euroa/kk). Ihmiset voisivat pitää autonsa kotona parkissa ja kulkea niillä vain sellaiseen paikkaan, jossa on pysäköintipaikka. Loppuisi työvoimapulakin (?), kun firmat ilmoittaisivat, että heillä on pysäköintipaikkoja.
Aivan niin, minulla ei ole autoa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu