Loppiainen

Miksi Loppiainen on niin merkittävä ortodoksiassa?
10821
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Meillä ortodokseilla on samana päivänä 6.1. Teofania-juhla, kun luterilaiset viettävät joulun jälkijuhlaa loppiaista. Kysymyksessä on kaksi aivan eri juhlaa.

Teofania juhlaa vietetään ortodoksisessa kirkossa Kristuksen kasteen muistoksi. Sana Teofania tarkoittaa Jumalan ilmestymistä. Kun Jeesus kastettiin Jordanilla tapahtui ensimmäinen Pyhän Kolminaisuuden ilmestyminen.

Juhlan tropari kuvaa asiaa näin: "Jordanissa kastettaessa sinua oi Herra, tapahtui niin, että ihmiset kumarsivat Pyhää Kolminaisuutta, sillä Isän ääni todisti Sinusta, nimittäen Sinua rakkaaksi Pojaksensa ja Henki kyyhkysen muodossa vahvisti sen sanan totuuden. Kunnia olkoon Sinulle Kristus Jumala, joka ilmestyit ja valistit maailman!"

Teofania on yksi vanhimmista kristillisistä juhlista. Sitä on vietetty alkukristillisistä ajoista alkaen, toisin kuin joulua, jota aletttiin viettää vasta 300-luvulla.

Teofania on vanha kastepäivä, jolloin kastetaan katekumeneja. Kirkomme tapana on silloin pyhittää kasteessa ym kirkollisissa toimituksissa käytettävä vesi kolminkertaisella ristin upottamisella. Jo mahdollista vedenpyhitys toimitetaan ulkona kaivolla, lähteellä tai joen tai järven rannassa. Rantaan mennään ristisaatossa ja toimitusta nimitetään "Jordanilla käynniksi". Jos rantaan meneminen ei ole mahdollista Suuri vedenpyhitys toimitetaan kirkossa. Osa pyhitetystä vedestä on juomavettä, jota juodaan, luonnonvettä taas pirskoitetaan kansan päälle. Ennen vanhalla Venäjällä oli ihmisillä myös tapana kastautua "Jordanin" avannossa.

Juhlan veisut kertovat paitsi Kristuksen kasteesta, myös meidän kasteestamme. Kristus antoi kastaa itsensä pyhittääksen siten Jordanin veden -ja kaikki maailman vedet- meidän kastevedeksemme.

Kanonin 5. veisu: "Jeesus, elämän päämies, tulee päästämään tuomiosta ensin luodun Aadamin. Jumalana Hän ei itse kaipaa puhdistusta, mutta langenneen ihmisen tähden Hän kastautuu kuitenkin Jordanissa. Ja näin kuoletettuansa vihan Hän lahjoittaa ihmeellisen rauhan, joka käy ylitse ymmärryksen."

Litanian stikiiroista: "Hän joka pukeutuu valkeuteen niin kuin vaatteeseen tahtoi meidän tähtemme kaltaiseksemme tulla. Hän laskeutuu tänään Jordanin virtaisiin vesiin, ei puhdistautuakseen, vaan valmistaakseen meille uudestisyntymisen veden kautta. Oi ihmettä! Hän puhdistaa meidät niin kuin kullan tulella polttamatta; rikki särkemättä Hän meidät jälleen rakentaa ja pelastaa ne, jotka Hänen nimeensä kastetaan, Hän Kristus Jumala, sielujemme Pelastaja!"

" Tänään luomakunta valistuu. Tänään kaikki iloitsevat, taivaalliset sekä maan päällä olevat, enkelit yhdessä ihmisten kanssa, sillä siellä, minne Kuningas saapuu, tulee kaikki ihanaan sopusointuun. Kiiruhtakaamme siis Jordanille ja katsokaamme kuinka Johannes kastaa luomattoman ja synnittömän. Yhtyen apostolien kuoroon, julistakaamme yksin mielin: Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille. Se valistaa uskovaiset ja antaa heille suuren laupeuden."

Äänestä
  • Millä tavalla ortodoksikirkossa toimitetaan (aiemmin kastamattoman) aikuisen kaste?

    Äänestä

  • selvästä ja sopivan lyhyestä Teofania selityksestä.

    Äänestä

  • old_profile_35039 kirjoitti:

    Millä tavalla ortodoksikirkossa toimitetaan (aiemmin kastamattoman) aikuisen kaste?

    joko upottamalla kolmesti Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen tai valelemalla vettä kastettavan päähän kolme kertaa.

    Paikalliskirkossamme (tietääkseni)toistaiseksi vain Tapiolan kirkolla on kasteallas, jossa voidaan kastaa aikuisia upotuskasteella. Kysymyksessä on eräänlainen tynnyri, jossa on portaat sisällä ja kastetaava laskeutuu sinne itse kastajan seisoessa ulkopuolella. En ole koskaan itse nähnyt tuota paljua käytettävän, mutta itse ammeen olen nähnyt. Se on kirkon esihuoneessa.

    Toistaiseksi aikuisten upotuskaste on siis yleensä ottaen mahdollinen vain kesäisin joessa tai järvessä. Ortodoksinen kirkko suosii upotuskastetta. Nykyisin on paljon aikuisia kastettavia. Suomen ortodoksinen kirkko hyväksyy niiden kirkkojen kasteen, joilla on sakramettikaste. Esim luterilaisessa kirkossa kastettuja ei siis kasteta uudelleen.

    Ennen kastetta kastettava voidellaan öljyllä. Katekumeeni tekee kastelupaukset. Hän lupaa luopua Kiusaajasta ja liittyä Kristukseen sekä uskoa Häneen Kuninkaanaan ja Jumalanaan. Katekumeeni lukee myös itse uskontunnustuksen. Kasteen jälkeen seuraa albaan pukeminen, joka kuvaa kastetun uutta elämää Kristuksessa sekä hiusten leikkaaminen sen merkiksi, että neofyytti on nyt Kristuksen sotilas ja kuuliaisuussuhteessa Häneen.

    Välittömästi kasteen jälkeen toimitetaan mirhavoitelun sakramentti, jossa vastakastettu saa Pyhän Hengen lahjain sinetin. Jos piispa on läsnä, hän toimittaa mirhavoitelun. Kirkossamme käytettävä mirhavoide on Konstantinopolin ekumeenisen patriarkan siunaamaa, koska patriarkka on ylin kaitsijamme. Mirhavoitelu vastaa alkukirkossa käytössä ollutta apostolista kättenpäällepanoa. Apt 8: 14-17.

    Äänestä

  • Serafima (ei kirjautuneena) kirjoitti:

    kastehuoneita tai -altaita kutsuttu eräänlaisiksi baptisterioiksi joskus kauan sitten?

    Jäin kovasti miettimään tuota kasteasiaa. Minut on kastettu vain kerran ja aikuisena ja sen muoto (tai kaava) on aivan kuvauksesi mukainen. Minut kastoi saksalainen evankelis-luterilainen pappi.

    Kaste ei ole ollut minulle koskaan mikään ongelmakysymys. En tiedä, pitäisikö sitten olla. Kasteeni vastaa kuvaustasi, kastettavalle esitettyjä kysymyksiä myöten.

    Kasteestakin löytyy jotain http://www.ortodoksi.net/tietopankki/sakramentit/kaste.htm

    Äänestä

  • old_profile_35039 kirjoitti:

    kastehuoneita tai -altaita kutsuttu eräänlaisiksi baptisterioiksi joskus kauan sitten?

    Jäin kovasti miettimään tuota kasteasiaa. Minut on kastettu vain kerran ja aikuisena ja sen muoto (tai kaava) on aivan kuvauksesi mukainen. Minut kastoi saksalainen evankelis-luterilainen pappi.

    Kaste ei ole ollut minulle koskaan mikään ongelmakysymys. En tiedä, pitäisikö sitten olla. Kasteeni vastaa kuvaustasi, kastettavalle esitettyjä kysymyksiä myöten.

    on käsittääkseni kirkon yhteyteen rakennettu erillinen kastekappeli. Baptisterioissa oli hienot suuret kastealtaat. Kastaja, piispa tavallisesti, laskeutui itsekin kastealtaaseen, kun hän kastoi katekumeeneja. Diakoni tai diakonissa avusti piispaa kasteessa.

    Kreikkalaismallinen kastetynnyri, jollainen Tapiolankin kirkossa on, voi kyllä olla ihan käytännöllinen, koska siinä ei kastaja kastu, ainoastaan kastettava. Lisäksi tynnyrimallinen kasteallas vie vähän tilaa. Lapsen kasteita varten siinä on erillinen matalampi kasteamme, joka laitetaan tynnyrin kannen päälle. (Hirveän vaikea selittää tällaisia asioita! Osaisiko joku selittää paremmin tuon kastealtaan rakenteen?)

    Mitä tulee kastekaavaan, niin se on ekumeeninen. Kaikissa suurissa kirkoissa on ollut käytössä samanlainen kastekaava. Suomen evlut kirkossakin on ainakin vielä 1800-luvulla ollut käytössä tuo vanha kastekaava. En tiedä minkälainen aikuisten kastekaava evlut kirkolla Suomessa on nykyään, mutta ainakin lasten kasteissa on heillä kastekysymyksistä luovuttu. Meillä ortodoksisessa kirkossa ne toimitetaan aina. Jos kastettava on pikkulapsi, kummi vastaa hänen puolestaan kysymyksiin.

    Ortodoksisessa lapsen kasteessa ei oikeastaan ole mitään, mikä liittyisi siihen, että kastettava on lapsi. Luterilaisessa lapsen kasteessa luetaan esim lasten evankeliumi Mark 10: 13-16 ja veisataan lasten virsiä. Ortodoksinen kirkko taas kastaa lapsen aivan samoin menoin kuin aikuisenkin ilman "söpöstelyjä".

    Ortodoksisessa kasteessa ei kastettavalle anneta nimeäkään, vaan nimenantotoimitus toimitetaan lapselle erikseen ennen kastetta. Se tulisi toimittaa kahdeksantena päivänä lapsen syntymästä sen muistoksi, että Jeesus-lapsikin sai nimen kahdeksan päivän ikäisenä juutalaisen ympärileikkausseremonian yhteydessä. Uuden Vuoden päivänä, Jeesuksen pyhän nimen päivänä, muistellaan juuri tätä tapahtumaa.

    Käytännössä maassamme pitkien välimatkojen tähden nimenanto toimitetaan lapselle usein vasta välittömästi ennen kastetta.

    Kaste ei yleensä ole kristityille ongelma, poikeuksena baptistiset lahkot, joiden kannattajien fanaattinen vouhotus kielii epävarmuudesta pikemminkin kuin varmasta vakumuksesta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

mimosat kirjoitti:

Miksi Loppiainen on niin merkittävä ortodoksiassa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu