VÄÄRÄN
USKONNON
LOPPU
ON LÄHELLÄ!
Näin he opettavat omilla sivuillaan. Katsotaanpa tarkemmin.
"6. Jeesus kuoli, ja Jumala herätti hänet henkiluomukseksi, minkä jälkeen hän palasi taivaaseen (1. Pietarin kirje 3:18). "
"18 Kärsihän Kristuskin ainutkertaisen kuoleman syntien tähden, syytön syyllisten puolesta, johdattaakseen teidät Jumalan luo. Hänen ruumiinsa surmattiin, mutta hengessä hänet tehtiin eläväksi."
Palataan kuitenkin evankeliumin sanaan Jeesuksesta ylösnousemuksen jälkeen:
"27 Sitten hän sanoi Tuomaalle: "Ojenna sormesi: tässä ovat käteni. Ojenna kätesi ja pistä se kylkeeni. Älä ole epäuskoinen, vaan usko!"
Henkiluomus, joka on lihaa ja verta? Tästä löytyy todisteita lisää:
"5 Jeesus huusi heille: "Kuulkaa, miehet! Onko teillä mitään syötävää?" Henkiluomus tuskin tuntee nälkää. Mennäänpä muihin evankeliumeihin:
Luuk.24
"38 Mutta Jeesus sanoi heille: "Miksi te olette noin kauhuissanne? Miksi teidän mieleenne nousee epäilyksiä?
39 Katsokaa minun käsiäni ja jalkojani: minä tässä olen, ei kukaan muu. Koskettakaa minua, nähkää itse. Ei aaveella ole lihaa eikä luita, niin kuin te näette minussa olevan."
40 Näin puhuessaan hän näytti heille kätensä ja jalkansa.
41 Kuitenkaan he eivät vielä tienneet, mitä uskoa, niin iloissaan ja ihmeissään he nyt olivat. Silloin Jeesus kysyi: "Onko teillä täällä mitään syötävää?"
42 He antoivat hänelle palan paistettua kalaa
43 ja näkivät, kuinka hän otti sen käteensä ja söi."
Jeesus itse sanoi olevansa lihaa ja luuta, eikä mikään henkiluomus. Pietarin tarkoittama hengessä eläväksi tekeminen tarkoittaa seuraavaa, Roomalaiskirjeessä sanottua, joka koskee myös uskovia:
"10 Jos Kristus on teissä, teidän ruumiinne tosin on kuollut synnin vuoksi, mutta Henki luo elämää, koska teidät on tehty vanhurskaiksi."
Että sellattis, yksinkertaisesti.
" Pyhä henki ei ole persoona; se on Jumalan vaikuttava voima "
"Kun se hetki tulee, Pyhä Henki neuvoo, mitä teidän on sanottava."(Luuk.12:12)
"Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä minun nimessäni lähettää, opettaa teille kaiken ja palauttaa mieleenne kaiken, mitä olen teille puhunut."(Joh.14:26)
""Te saatte puolustajan; minä lähetän hänet Isän luota. Hän, Totuuden Henki, lähtee Isän luota ja todistaa minusta. "(Joh.15:26)
Tässä nyt muutama esimerkki osoittamaan jehovien oppi Pyhästä Hengestä Jeesuksen sanojen vastaiseksi. Jeesus puhui Pyhästä Hengestä sanoilla "hän", eikä "se".Persoonaton voima ei puhu, opeta, lohduta, tule surulliseksi, loukkaannu, rohkaise, muistuta jne. Kaikki nämä liittyvät Pyhän Hengen toimintaan.
Juhlapäivistä ja elämäntavoista:
"16 Kun kuitenkin tiedämme, ettei ihminen tule vanhurskaaksi tekemällä lain vaatimia tekoja vaan uskomalla Jeesukseen Kristukseen, olemme mekin uskoneet Jeesukseen Kristukseen, jotta tulisimme vanhurskaiksi häneen uskomalla emmekä tekemällä lain vaatimia tekoja. Eihän kukaan ihminen tule vanhurskaaksi tekemällä mitä laki vaatii."(Gal.2:16)
Uskotko rakas jehovantodistaja tähän, vai noudatatko lain tekoja?
"5 Lahjoittaako Jumala teille Hengen ja antaako hän voimatekojen tapahtua teidän keskuudessanne sen tähden, että te noudatatte lain käskyjä, vai sen tähden, että te uskotte kuulemanne evankeliumin?"
"9 Mutta nyt te tunnette Jumalan, ja ennen kaikkea Jumala tuntee teidät. Kuinka te nyt jälleen turvaudutte noihin heikkoihin ja surkeisiin alkuvoimiin? Aiotteko jälleen alistua niiden orjiksi?
10 Te pidätte tarkoin silmällä päiviä, kuukausia, juhla-aikoja ja määrävuosia."
"20 Jos kerran olette yhdessä Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkuvoimien ulottuvilta, miksi yhä käyttäydytte tämän maailman mukaisesti ja alistutte sellaisiin sääntöihin kuin [Gal. 3:3, 4:9]
21 "älä tartu", "älä maista", "älä kosketa"?
22 Tämä kaikkihan koskee sellaista, mikä käytön jälkeen häviää. Kysymys on vain ihmisten käskyistä ja opeista. [Jes. 29:13; Mark. 7:7]
23 Nämä omatekoista hurskautta, nöyryyden harjoitusta ja ruumiin kurittamista vaativat käskyt tosin näyttävät viisailta, mutta todellisuudessa ne ovat arvottomia ja tyydyttävät vain ihmisen ylpeyttä."(Kol.2)
"Hän eksyttää ihmisiä muun muassa väärän uskonnon avulla. Jos uskonto esittää valheita Jumalasta, se palvelee todellisuudessa Saatanan tarkoitusperiä "
Totta ja jehovauskonto esittää valheita Jumalasta.
Se alentaa Kristusta ja halventaa Pyhää Henkeä. Jehova-oppi pilkkaa Pyhää Henkeä väittämällä sitä persoonattomaksi voimaksi, vaikka Hän on Persoonsa, Jumala itse!
"Jeesus Kristus, laajalti arvostettu uskonnollinen henkilö, sanoi,"
http://www.watchtower.org/fi/kn37/article_01.htm
Häh? Jeesus Kristus, ARVOSTETTU USKONNOLLINEN HENKILÖ?????
"5 Ei Jumala ole yhdellekään enkelille milloinkaan sanonut: -- Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin. Ei myöskään näin: -- Minä olen oleva hänen Isänsä, ja hän on oleva minun Poikani."(Hepr.1:5)
"13 Yhä minä katselin yöllisiä näkyjä ja näin, miten taivaan pilvien keskellä tuli eräs, näöltään kuin ihminen.* Hän saapui Ikiaikaisen luo. Hänet saatettiin Ikiaikaisen eteen, [»Eräs, näöltään kuin ihminen» on sanasta sanaan käännettynä »kuin ihmisen poika», joka tarkoittaa samaa kuin »kuin ihmisyksilö». Tähän pohjautuu nimitys »Ihmisen Poika», joka esiintyy Uudessa testamentissa.] [Mark. 13:26 ]
14 ja hänelle annettiin valta, kunnia ja kuninkuus, kaikkien kansojen, kansakuntien ja kielten tuli palvella häntä. Hänen valtansa on ikuinen valta, joka ei katoa, eikä hänen kuninkuutensa koskaan häviä."(Dan.7:13-14)
"28 Silloin Tuomas sanoi: "Minun Herrani ja Jumalani!"(Joh.20:28)
"Tosi uskonto ei opeta ”perinnettä” eikä ”ihmisten käskyjä oppeina”,"
Mitä muuta jehovien uskonto on kuin perinnettä ja ihmisten käskyjä? Pelastus ei ole lakiin perustuva, vaan Jeesuksen Kristuksen RISTINtyöhön perustuva. Lukekaa kokonaan Roomalaiskirje ja Galatalaiskirje, jos uskallatte. Mielellään 1933/38 Raamatusta.
Jehovien oppi on "toista evankeliumia", lakiin perustuvaa. Paavalin sanoin:
"7 Mitään toista evankeliumia ei kuitenkaan ole. Jotkut vain hämmentävät teidän ajatuksianne ja koettavat vääristää Kristuksen evankeliumia."(Gal.1:7)
Ja rististä vielä, arkeologia ja historiankirjoitus vahvistaa roomalaisten mestanneen juutalaisia nimenomaan ristillä, jehovien vänkkäämä paalu on ristin poikkipuu, jonka ristiinnaulittu joutui itse kantamaan hartioillaan mestauspaikalle.
Omin sanoinne:HERÄTKÄÄ! Ja toimikaa seuraavasti:
"20 Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän"(Ilm.3:20)
Sillä:
"17 "Ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan sitä tuomitsemaan, vaan pelastamaan sen.
18 Sitä, joka uskoo häneen, ei tuomita, mutta se, joka ei usko, on jo tuomittu, koska hän ei uskonut Jumalan ainoaan Poikaan."(Joh.3:17-18)
"6 Jeesus vastasi: "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani."(Joh.14:6)
Hänen esimerkkinsä noudattaminen ei riitä, vaan:
"1 Mikään kadotustuomio ei siis kohtaa niitä, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa."(Room.8:1)
"11 Jos siis teissä asuu Jumalan Henki, hänen, joka herätti Jeesuksen kuolleista, niin hän, joka herätti Kristuksen kuolleista, on tekevä eläviksi myös teidän kuolevaiset ruumiinne teissä asuvan Henkensä voimalla."(Room.8:11)
Asuuko sinussa Jumalan Henki?
"15 Te ette ole saaneet orjuuden henkeä, joka saattaisi teidät jälleen pelon valtaan. Olette saaneet Hengen, joka antaa meille lapsen oikeuden, ja niin me huudamme: "Abba! Isä!"
"16 Henki itse todistaa yhdessä meidän henkemme kanssa, että olemme Jumalan lapsia."(Room.8:15-16)
Oletko varma pelastuksestasi? Minä olen.
USKONNON
LOPPU
ON LÄHELLÄ!
Näin he opettavat omilla sivuillaan. Katsotaanpa tarkemmin.
"6. Jeesus kuoli, ja Jumala herätti hänet henkiluomukseksi, minkä jälkeen hän palasi taivaaseen (1. Pietarin kirje 3:18). "
"18 Kärsihän Kristuskin ainutkertaisen kuoleman syntien tähden, syytön syyllisten puolesta, johdattaakseen teidät Jumalan luo. Hänen ruumiinsa surmattiin, mutta hengessä hänet tehtiin eläväksi."
Palataan kuitenkin evankeliumin sanaan Jeesuksesta ylösnousemuksen jälkeen:
"27 Sitten hän sanoi Tuomaalle: "Ojenna sormesi: tässä ovat käteni. Ojenna kätesi ja pistä se kylkeeni. Älä ole epäuskoinen, vaan usko!"
Henkiluomus, joka on lihaa ja verta? Tästä löytyy todisteita lisää:
"5 Jeesus huusi heille: "Kuulkaa, miehet! Onko teillä mitään syötävää?" Henkiluomus tuskin tuntee nälkää. Mennäänpä muihin evankeliumeihin:
Luuk.24
"38 Mutta Jeesus sanoi heille: "Miksi te olette noin kauhuissanne? Miksi teidän mieleenne nousee epäilyksiä?
39 Katsokaa minun käsiäni ja jalkojani: minä tässä olen, ei kukaan muu. Koskettakaa minua, nähkää itse. Ei aaveella ole lihaa eikä luita, niin kuin te näette minussa olevan."
40 Näin puhuessaan hän näytti heille kätensä ja jalkansa.
41 Kuitenkaan he eivät vielä tienneet, mitä uskoa, niin iloissaan ja ihmeissään he nyt olivat. Silloin Jeesus kysyi: "Onko teillä täällä mitään syötävää?"
42 He antoivat hänelle palan paistettua kalaa
43 ja näkivät, kuinka hän otti sen käteensä ja söi."
Jeesus itse sanoi olevansa lihaa ja luuta, eikä mikään henkiluomus. Pietarin tarkoittama hengessä eläväksi tekeminen tarkoittaa seuraavaa, Roomalaiskirjeessä sanottua, joka koskee myös uskovia:
"10 Jos Kristus on teissä, teidän ruumiinne tosin on kuollut synnin vuoksi, mutta Henki luo elämää, koska teidät on tehty vanhurskaiksi."
Että sellattis, yksinkertaisesti.
" Pyhä henki ei ole persoona; se on Jumalan vaikuttava voima "
"Kun se hetki tulee, Pyhä Henki neuvoo, mitä teidän on sanottava."(Luuk.12:12)
"Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä minun nimessäni lähettää, opettaa teille kaiken ja palauttaa mieleenne kaiken, mitä olen teille puhunut."(Joh.14:26)
""Te saatte puolustajan; minä lähetän hänet Isän luota. Hän, Totuuden Henki, lähtee Isän luota ja todistaa minusta. "(Joh.15:26)
Tässä nyt muutama esimerkki osoittamaan jehovien oppi Pyhästä Hengestä Jeesuksen sanojen vastaiseksi. Jeesus puhui Pyhästä Hengestä sanoilla "hän", eikä "se".Persoonaton voima ei puhu, opeta, lohduta, tule surulliseksi, loukkaannu, rohkaise, muistuta jne. Kaikki nämä liittyvät Pyhän Hengen toimintaan.
Juhlapäivistä ja elämäntavoista:
"16 Kun kuitenkin tiedämme, ettei ihminen tule vanhurskaaksi tekemällä lain vaatimia tekoja vaan uskomalla Jeesukseen Kristukseen, olemme mekin uskoneet Jeesukseen Kristukseen, jotta tulisimme vanhurskaiksi häneen uskomalla emmekä tekemällä lain vaatimia tekoja. Eihän kukaan ihminen tule vanhurskaaksi tekemällä mitä laki vaatii."(Gal.2:16)
Uskotko rakas jehovantodistaja tähän, vai noudatatko lain tekoja?
"5 Lahjoittaako Jumala teille Hengen ja antaako hän voimatekojen tapahtua teidän keskuudessanne sen tähden, että te noudatatte lain käskyjä, vai sen tähden, että te uskotte kuulemanne evankeliumin?"
"9 Mutta nyt te tunnette Jumalan, ja ennen kaikkea Jumala tuntee teidät. Kuinka te nyt jälleen turvaudutte noihin heikkoihin ja surkeisiin alkuvoimiin? Aiotteko jälleen alistua niiden orjiksi?
10 Te pidätte tarkoin silmällä päiviä, kuukausia, juhla-aikoja ja määrävuosia."
"20 Jos kerran olette yhdessä Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkuvoimien ulottuvilta, miksi yhä käyttäydytte tämän maailman mukaisesti ja alistutte sellaisiin sääntöihin kuin [Gal. 3:3, 4:9]
21 "älä tartu", "älä maista", "älä kosketa"?
22 Tämä kaikkihan koskee sellaista, mikä käytön jälkeen häviää. Kysymys on vain ihmisten käskyistä ja opeista. [Jes. 29:13; Mark. 7:7]
23 Nämä omatekoista hurskautta, nöyryyden harjoitusta ja ruumiin kurittamista vaativat käskyt tosin näyttävät viisailta, mutta todellisuudessa ne ovat arvottomia ja tyydyttävät vain ihmisen ylpeyttä."(Kol.2)
"Hän eksyttää ihmisiä muun muassa väärän uskonnon avulla. Jos uskonto esittää valheita Jumalasta, se palvelee todellisuudessa Saatanan tarkoitusperiä "
Totta ja jehovauskonto esittää valheita Jumalasta.
Se alentaa Kristusta ja halventaa Pyhää Henkeä. Jehova-oppi pilkkaa Pyhää Henkeä väittämällä sitä persoonattomaksi voimaksi, vaikka Hän on Persoonsa, Jumala itse!
"Jeesus Kristus, laajalti arvostettu uskonnollinen henkilö, sanoi,"
http://www.watchtower.org/fi/kn37/article_01.htm
Häh? Jeesus Kristus, ARVOSTETTU USKONNOLLINEN HENKILÖ?????
"5 Ei Jumala ole yhdellekään enkelille milloinkaan sanonut: -- Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin. Ei myöskään näin: -- Minä olen oleva hänen Isänsä, ja hän on oleva minun Poikani."(Hepr.1:5)
"13 Yhä minä katselin yöllisiä näkyjä ja näin, miten taivaan pilvien keskellä tuli eräs, näöltään kuin ihminen.* Hän saapui Ikiaikaisen luo. Hänet saatettiin Ikiaikaisen eteen, [»Eräs, näöltään kuin ihminen» on sanasta sanaan käännettynä »kuin ihmisen poika», joka tarkoittaa samaa kuin »kuin ihmisyksilö». Tähän pohjautuu nimitys »Ihmisen Poika», joka esiintyy Uudessa testamentissa.] [Mark. 13:26 ]
14 ja hänelle annettiin valta, kunnia ja kuninkuus, kaikkien kansojen, kansakuntien ja kielten tuli palvella häntä. Hänen valtansa on ikuinen valta, joka ei katoa, eikä hänen kuninkuutensa koskaan häviä."(Dan.7:13-14)
"28 Silloin Tuomas sanoi: "Minun Herrani ja Jumalani!"(Joh.20:28)
"Tosi uskonto ei opeta ”perinnettä” eikä ”ihmisten käskyjä oppeina”,"
Mitä muuta jehovien uskonto on kuin perinnettä ja ihmisten käskyjä? Pelastus ei ole lakiin perustuva, vaan Jeesuksen Kristuksen RISTINtyöhön perustuva. Lukekaa kokonaan Roomalaiskirje ja Galatalaiskirje, jos uskallatte. Mielellään 1933/38 Raamatusta.
Jehovien oppi on "toista evankeliumia", lakiin perustuvaa. Paavalin sanoin:
"7 Mitään toista evankeliumia ei kuitenkaan ole. Jotkut vain hämmentävät teidän ajatuksianne ja koettavat vääristää Kristuksen evankeliumia."(Gal.1:7)
Ja rististä vielä, arkeologia ja historiankirjoitus vahvistaa roomalaisten mestanneen juutalaisia nimenomaan ristillä, jehovien vänkkäämä paalu on ristin poikkipuu, jonka ristiinnaulittu joutui itse kantamaan hartioillaan mestauspaikalle.
Omin sanoinne:HERÄTKÄÄ! Ja toimikaa seuraavasti:
"20 Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän"(Ilm.3:20)
Sillä:
"17 "Ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan sitä tuomitsemaan, vaan pelastamaan sen.
18 Sitä, joka uskoo häneen, ei tuomita, mutta se, joka ei usko, on jo tuomittu, koska hän ei uskonut Jumalan ainoaan Poikaan."(Joh.3:17-18)
"6 Jeesus vastasi: "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani."(Joh.14:6)
Hänen esimerkkinsä noudattaminen ei riitä, vaan:
"1 Mikään kadotustuomio ei siis kohtaa niitä, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa."(Room.8:1)
"11 Jos siis teissä asuu Jumalan Henki, hänen, joka herätti Jeesuksen kuolleista, niin hän, joka herätti Kristuksen kuolleista, on tekevä eläviksi myös teidän kuolevaiset ruumiinne teissä asuvan Henkensä voimalla."(Room.8:11)
Asuuko sinussa Jumalan Henki?
"15 Te ette ole saaneet orjuuden henkeä, joka saattaisi teidät jälleen pelon valtaan. Olette saaneet Hengen, joka antaa meille lapsen oikeuden, ja niin me huudamme: "Abba! Isä!"
"16 Henki itse todistaa yhdessä meidän henkemme kanssa, että olemme Jumalan lapsia."(Room.8:15-16)
Oletko varma pelastuksestasi? Minä olen.
Vastaukset 55
Vanhimmat
En ole JT. Jeesus oli henkiluomus mutta aiheellisti itselleen tilapäisesti fyysisen ruumiin. Näin muistelen Jt kirjoissa kerrotun.
ruumiin ylösnousemukseen???? Miksi heidän pitää kiertää se asia, että Jeesus nousi ruumillisesti kuolleista, sillä olhan hänellä naulan jäljetkin edelleen???
Tuo henkiluomus kuulostaa idän filosofialta ja sitähän jehovien mukaan pitäisi välttää???
Itseasiassa heillä on väh. kaksi jumalaa. Jeesus ja Isä. Sillä jos Jeesus on enkeleitä ylempänä, mutta alempana kuin Isä, on kaksi Jumalaa. Jehovien oppi on sanoistaan huolimatta opetuksensa kautta polyteistinen uskonto. Jeesuksen pitäminen vain ihmisenä on harhaoppi, mutta hänen korottamisensa henkiolennoksi jumalominaisuuksineen taas viittaa New Age tyyppiseen palvontaan.
Kuka Jeesus siis on jehovien mielestä? Jumala, enkeli vai ihminen?
Kuka on Jeesus?
No Raamattua lukemallahan se selviää! :P
Jeesus on tietty Jumalan Poika. Oma
mielipiteeni on, ettei Jeesus ainakaan
Jumala ole!
mikä on mielipiteeseesi vai siihen, mitä Jeesus itse sanoi?
Jeesus luopui Jumalan vertaisuudestaan. Kuka voi olla Jumalan vertainen? Raamattu sanoo, ettei kukaan. Jos Jeesus oli Jumalan vertainen, hänen piti olla joko samaa Jumalaa, yksi Hänen persoonansa tai sitten toinen Jumala.
Kumpi hän on? Pelkkä ihminen hän ei ole, eikä enkeli. Mikä on Jumalan Poika?
Kuka on Vanhassa testamentissa Hyvä paimen? Jumala itse. Miten Jeesus kuvaili itseään?
"Minä olen hyvä paimen...."
Jumala sanoi olevansa A&O.
Samoin määritteli itsensä Jeesus.
Vain Jumala antaa syntejä anteeksi. Jeesus antoi myös niitä anteeksi. Vain Jumalaa kuuluu rukoilla. Jeesus ei kieltänyt palvomasta itseään, eikä rukoilemasta hänen nimissään, päinvastoin.
Muutamia näkökantoja mainitakseni.
Te ette näe metsää puilta.
Jeesus luopui Jumalan vertaisuudestaan.
2:6 joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen,
Anteeksi vain , mutta missä itseasiassa puhutaan tästä Jumalan vertaisena olemisesta?
Phl 2:6 Who, being in the form of God, thought it not robbery to be equal with God:
6 who, existing in the form of God, counted not the being on an equality with God a thing to be grasped,
Mikäli englanninkieleni yhtään riittää, niin equal on samanarvoinen, kaltainen, vertainen jne. Jeesus luopui siis yhdenvertaisuudesta Jumalan suhteen.
Hänellä oli Jumalan muoto. Kenellä muulla voi olla Jumalan muoto, kuin Jumalalla? Hän alensi itsensä, häntä ei alennettu.
Vastauksesi on sanakikkailua, ei muuta.
Ja 1992 käännös käyttää sanaa vertainen.
Ja sanakirjasta haettu:
equality [ɪ'kwɒlɪti] s tasa-arvo, tasa-arvoisuus, samanarvoisuus.
1 equal ['i:kwəl] s tasaveroinen, vertainen, samanarvoinen.
Jos siis Jeesus luopui oikeudestaan olla Jumalan kanssa tasaveroinen, jostain luopuminen edellyttää, että se ensin luopujalla on. Tämän lisäksi Jeesus sanoi palaavansa siihen kirkkauteen, mikä Hänellä oli ennen maan päälle tuloaan. Hän siis sai kirkkautensa takaisin ja sen, mistä oli luopunut.
Amblified Bible:
6 Who, although being essentially one with God and in the form of God [possessing the fullness of the atrtributes which make God God], did not think this equality with God was thing to be eagerly grasped or retained."
Repikää siitä.
Vain Jumala antaa syntejä anteeksi. Jeesus antoi myös niitä anteeksi.
On totta että vain Jumala voi antaa synnit anteeksi. Jeesuksella oli jatkyva yhteys Jumalaan ja hyvään henkimaailmaan. Hän antoi synnit anteeksi, koska sai tiedon kenelle Jumala oli päättänyt antaa synnit anteeksi. Päätös ei siis ollut hänestä lähtöisin.
En ole Jt.
Revipä ensin tästä.
1 Kor
15:27 Sillä: "kaikki hän on alistanut hänen jalkojensa alle." Mutta kun hän sanoo: "kaikki on alistettu", niin ei tietenkään ole alistettu se, joka on alistanut kaiken hänen allensa.
15:28 Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa.
The Expositor’s Greek Testament sanoo: ”Me emme voi löytää ainoatakaan kohtaa, jossa sanalla [har·pa′zō] tai millään sen johdannaisella [har·pag·mon′ mukaan luettuna] on merkitys ’pitää hallussaan’ tai ’säilyttää’. Sen merkitys näyttää poikkeuksetta olevan ’anastaa’, ’kaapata väkisin’. Ei ole siksi luvallista liukua sanan oikeasta merkityksestä ’koettaa anastaa’ toiseen, joka on täysin erilainen: ’pitää lujasti kiinni’.” (Toim. W. Robertson Nicoll, Grand Rapids, Michigan, USA, 1967, III osa, s. 436, 437.)
Kerro nyt ihan omin sanoin, että Kuka tai Mikä Jeesus on?
Tuo on nimittäin vain Raamatusta, mitä, kaksi jaetta. Jakeet liittyvät ylösnousemukseen, sillä kyllähän mekin allekirjoitamme sen, että Jeesus todella syntyi ihmisestä ja eli ihmisenä maan päällä. Paavali myös kirjoitti, että Jeesus oli ihminen Daavidin suvun kautta, mutta Hengellinen Pyhästä Hengestä sikiämisen kautta. Tuossa Pojan inhimmillinen puoli on tietenkin alisteinen Jumalalle, koska ihminen ei voi olla Jumalaa suurempi. Silti Jeesuksessa oli ja on koko jumaluuden täyteys. Isän, Pojan ja Pyhän Hengen tehtävät ovat erit. Oletko sinä isääsi alempiarvoinen ihmisenä?
Jeesuksen olisi ihmisenä aivan yhtä tyhjän kanssa korostaa sitä, että Isä on häntä suurempi. Sehän on aivan päivänselvä asia. Miksi hän siis sanoi niin? Koska vertailu Isän ja Pojan välillä pitää tapahtua samalta viivalta. Olisi erittäin typerää verrata 6-vuotiaiden 100m:n juoksutuloksia ja MM-tason juoksijoiden tuloksia keskenään.
MM-tason tulokset ovat vertailukelpoisia vaan saman tason tuloksiin verrattuna.
Jeesus siis osoittaa vertailullaan olevansa Jumalan kanssa samalla viivalla. Muuten vertailu olisi ollut aivan pässiä.
Ja sitäpaitsi, nuo kyseiset jakeet ovat 1992 käännöksessä:
"27 Sillä "Jumala on alistanut hänen jalkojensa alle kaiken". Kun sanotaan, että kaikki on alistettu hänelle, tämän ulkopuolelle jää tietysti Jumala, joka itse on kaiken alistanut Kristuksen valtaan. [Ps. 8:7; Ef. 1:22; Hepr. 2:8]
28 Sitten kun kaikki on saatettu hänen valtaansa, silloin hän itse, Poika, alistuu sen valtaan, joka on saattanut kaiken hänen valtaansa, ja niin Jumala hallitsee täydellisesti kaikkea. "
"28 Sitten kun kaikki on saatettu hänen valtaansa, silloin hän itse, Poika, alistuu sen valtaan,"
Jeesus itse alistui. Omasta tahdostaan. Aivan kuten Fil.2:ssa sanottiin, hän luopui tasaveroisuudestaan. Itseasiassa Jumala voisi alistaa vain jonkun, joka on hänen kanssaan samalla tasolla. Hehe, olisikin suuri uutinen, jos Jumala alistaisi ihmisen?
Ja edelleen. Sekä Jumala että Jeesus käyttävät itsestään Ilmestyskirjassa samoja nimityksiä. "Minä olen Aja O, alku ja loppu." Jos sinä perustat väitteesi kahteen jakeeseen, niin minä löydän lukuisia muita, joissa Jeesus osoittaa jumaluutensa.
Kun sinä alennat Poikaa, sinä alennat Isää ja jolla ei ole Poikaa, ei ole Isääkään.
Yritätte aina kiemurrella noilla kahdella jakeella, mutta silti omilla sivuillanne sanotaan, että Jeesus on uskonnollinen henkilö! Te alennatte Jeesuksen olemaan VAIN ihminen ja sitä Hän ei ole eikä ollut, eikä suostunut olemaan omien opetuksiensa kautta.
"Minä olen se joka olen." Välähtääkö?
Seuraava havainto, juutalaisen tekemä muuten:
I.N.R.I,: Jesus Nazarenus Rex Judaeorum. Hepreaksi siinä voisi nähdä tutun viittauksen nelikirjaimiseen Jumalan nimeen, JHVH,: Jeshu Ha-Nostri V(u)melech Hajehudim; Jeesus Nasaretilainen, juutalaisten kuningas.
(Shalom Ben Chorim, kirjassa Matkalla Jerusalemiin, Kurt Rommel)
tekstiä.
http://www.bible.ca/trinity/trinity-Kennedy-Expositors-Greek.htm
Voit käydä siellä tutkimassa, mitä mieltä tuosta ollaan.
Mutta vielä palataksemme Korinttolaiskirjeeseen:
"1 Kor 15:28 Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa.
Raamattu opettaa Isän olevan Poikaa suurempi. Kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin myös Poikakin alistetaan Isän valtaan, joka on antanut Pojan valtaan kaiken. Viekö tämä kohta pois Pojalta Jumaluuden? Ei vie, sillä kun suuntaamme katseemme ilmestyskirjaan :
Ilm22:1-5 Ja hän näytti minulle elämän veden virran, joka kirkkaana kuin kristalli juoksi Jumalan ja Karitsan valtaistuimesta. Keskellä sen katua ja virran molemmilla puolilla oli elämän puu, joka kantoi kahdettoista hedelmät, antaen joka kuukausi hedelmänsä, ja puun lehdet ovat kansojen tervehtymiseksi. Eikä mitään kirousta ole enää oleva. Ja Jumalan ja Karitsan valtaistuin on siellä oleva, ja hänen palvelijansa palvelevat häntä ja näkevät hänen kasvonsa, ja hänen nimensä on heidän otsissansa. Eikä yötä ole enää oleva, eivätkä he tarvitse lampun valoa eikä auringon valoa, sillä Herra Jumala on valaiseva heitä, ja he hallitsevat aina ja iankaikkisesti.
Tuo valtaistuin on kreikaksi thronos joka Ilm 22:1:ssä on yks.gen. Raamatun opetus onkin varsin selvä siitä, että on vain yksi valtaistuin jolla istuu Isä ja Poika Isän oikealla puolella. Kun kerran Raamattu opettaa Isän ja Pojan yhdessä istuvan valtaistuimella niin voimme ymmärtää tämän tarkoittavan Raamatun ilmoittamaa yhtä Jumalaa eikä Jumalaa voikaan määritellä millään muulla tavalla kuin siten miten Raamattu asian ilmoittaa. Tässä suhteessa nostamme hattua Jumalalle, sillä Hän on Minä olen."
http://koti.phnet.fi/petripaavola/Jeesus_on_Jumala
"Kysymystä Pojan alisteisuudesta ei pidä puhua olemus-ongelmana, vaan kysymyksessä on Jumalan toiminta pelastusprosessissa. On kysymys tietystä peräkkäisyydestä: Isä on Pojassa valmistavana ja työn loppuun saattavana. Jos asia näin nähdään, mitään alisteisuusprobleemaa ei synny."
http://www.sro.fi/seurakuntakoulu/index.php?p=kristinoppi
Sakari Pöyhönen - Kristillisen_uskon_ja_opin_perusteista jatkoa
>>>Oletko sinä isääsi alempiarvoinen ihmisenä> Tuossa Pojan inhimmillinen puoli on tietenkin alisteinen Jumalalle, koska ihminen ei voi olla Jumalaa suurempi. Silti Jeesuksessa oli ja on koko jumaluuden täyteys.>Kun sinä alennat Poikaa, sinä alennat Isää ja jolla ei ole Poikaa, ei ole Isääkään.
Ja mihinkäs se henki (persoona) Jumala tässä kuviossa mahtaakaan sijoittua? Eikö kolminaisuutta nyt olekaan?
Pitään nyt yrittää pitää kokonaisuus kasassa kun näitä asioita selittelee.
************************************
>>>niin voimme ymmärtää tämän tarkoittavan Raamatun ilmoittamaa yhtä Jumalaa eikä Jumalaa voikaan määritellä millään muulla tavalla
Tuossa siis lukee se, miten alkukielessä tarkoitetaan. Loppu mitä esittelit on sitten tutkijan omaa tulkintaa asiasta, ei siis mitään faktaa.
Mutta Sanassa sanotaan:"Ymmärtämällä älkää ymmärtäkö..."
Vai olikos se niin?
"” Mutta se, joka lujittaa meidät yhdessä teidän kanssanne Kristukseen ja joka on voidellut meidät, on Jumala, joka myös on painanut meihin sinettinsä ja antanut Hengen vakuudeksi meidän sydämiimme.” "
"Ja mihinkäs se henki (persoona) Jumala tässä kuviossa mahtaakaan sijoittua? Eikö kolminaisuutta nyt olekaan? "
Tuossahan tuo kolminaisuus tulee. Kristus, Jumala ja Henki.
Jeesuksen kasteessa:
"16 Kun Jeesus oli kastettu, hän nousi heti vedestä. Samassa taivaat aukenivat, ja Jeesus näki Jumalan Hengen laskeutuvan kyyhkysen tavoin ja asettuvan hänen päälleen.
17 Ja taivaista kuului ääni: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt."
Kaikki kolme kahdessa jakeessa. Isä, Poika ja Pyhä Henki. Yhdistyneenä.
"Tämä jopa on Raamatun mukainen tulkinta asiasta, eikö vain olekin?"
Ei ole.
Jos Poika on alempana kuin Isä, niin mikä tai kuka Jeesus on? Enkeli vai ihminen?
Ja taas tuohon järkeilyyn ja ymmärtämiseen, yllätys, yllätys, Korinttolaiskirjeestä:
"10 Meille Jumala on sen ilmoittanut Hengellään, sillä Henki tutkii kaiken, myös Jumalan syvimmät salaisuudet.
11 Kuka muu kuin ihmisen oma henki tietää, mitä ihmisessä on? Samoin vain Jumalan Henki tietää, mitä Jumalassa on.
12 Mutta me emme ole saaneet maailman henkeä, vaan Jumalan oman Hengen, jotta tietäisimme, mitä hän on lahjoittanut meille."(1.Kor.2:10-12)
Pyhä Henki on Persoona.
kahteen raamatunjakeeseen? Asiayhteydestä irrotettuna? Paavali puhuu kyseisessä luvussa ylösnousemuksesta ja Jeesus alistui ristinkuolemaan, johon koko homma perustuu.
"7 Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen, ei hän suutansa avannut. Kuin karitsa, jota teuraaksi viedään, niin kuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä, ei hänkään suutansa avannut."(Jes.53)
Ei Jeesuksen alistuminen tai alentuminen mikään yllätys pitäisi olla. Hän itse sanoi tulleensa palvelemaan, ei palveltavaksi.
Koko kristinuskon ydin on siinä, että Jumala tuli keskuutemme ja alistui ihmisen rooliin, ihmisen muotoon, luopuen jumalallisesta muodostaan, jotta voisi kärsiä ihmisenä ihmiselle kuuluvan rangaistuksen. Mutta vain synnitön (Jumala) voi sovittaa muiden kuin omat synnit. Jeesuksen synnittömyys ei ollut mikään luonteen lujuuteen perustuva juttu, vaan Jumalan teko. Synnittömyys tarvittiin, koska muuten Jeesus ei olisi voinut kantaa koko ihmiskunnan syntejä, eikä niitä kukaan muu kantaa kuin Jumala itse.
Minun pelastukseni ei ole kiinni siitä, miten ymmärrän jankkaamasi raamatunjakeet, vaan siitä, että uskonko Jeesuksen kuolleen ristillä minun puolestani lunastaen minut ja sovittaen minunkin syntini. Niin menneet kuin tulevatkin.
"16 Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän."(Joh.3:16)
Tähän minä uskon, mihin sinä?
"24 Siksi sanoin teille, että te kuolette synteihinne. Ellette usko, että minä olen se joka olen,* te kuolette synteihinne."(Joh.8:24)
Kuinka usein pysähdytte esim. tähän kohtaan? Tai:
"28 Niinpä Jeesus jatkoi: "Sitten kun olette korottaneet Ihmisen Pojan, te ymmärrätte, että minä olen se joka olen enkä tee mitään omin neuvoin, vaan puhun niin kuin Isä on minua opettanut."(Joh.8:28)
Tuskimpa olisi kiviä kerätty juutalaisten käsiin, jos Jeesus olisi vain todennut, että kuolette synteihinne, jos ette tajua minun olevan Isääni alempi.
Juutalaiset olisivat siinä vaiheessa todenneet:" Niin, mitä uutta SIINÄ on?"
Pitää katsoa kokonaisuutta, eikä paria jaetta yhdessä Paavalin kirjeessä. Jeesuksen sanojen vaikutus oli aina sama. Hänet meinattiin kivittää jumalanpilkasta ja juutalaisille ihmisen korottaminen Jumalan tasolle oli pahin pilkka mitä voi tehdä. Teidän näkemyksenne Jeesuksesta tuskin olisi kivitystä aiheuttanut, olankohautuksia korkeintaan, joojoo, luotuja ollaan mekin...
>>>Tuossahan tuo kolminaisuus tulee. Kristus, Jumala ja Henki.>Jos Poika on alempana kuin Isä, niin mikä tai kuka Jeesus on? Enkeli vai ihminen?
Kertaampa vielä edellisestä.
***************************
>>> Tuossa Pojan inhimmillinen puoli on tietenkin alisteinen Jumalalle, koska ihminen ei voi olla Jumalaa suurempi. Silti Jeesuksessa oli ja on koko jumaluuden täyteys.>Paavali puhuu kyseisessä luvussa ylösnousemuksesta ja Jeesus alistui ristinkuolemaan>että Jumala tuli keskuutemme ja alistui ihmisen rooliin, ihmisen muotoon, luopuen jumalallisesta muodostaan,
"16 Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän."
"Hän on henkiolento, Jumalan poika, isäänsä alempi voimassa. Jumalalla on myös muita poikia, millaisia he ovat?"
Mikä tarve sinulla on alentaa Poika?
Ensinnäkin, evankeliumi sanoo, AINOAN Poikansa. Noilla mainitsemillasi Jumalan pojilla Amblified Biblessä sanotaan tarkoitettavan enkeleitä, ja enkelihän Jeesus ei ollut eikä ole.
Jos Jeesus on henkiolento ja vain Jumalaa pitää rukoilla, miksi Jeesus ei kieltänyt rukoilemasta ja ylistämästä häntä? Miksi Tuomas sanoi hänelle:"Minun Herrani ja Jumalani?"
"Tässähän on käytännössä jo kaksi Jumalaa, henki ja jumala taivaassa, sitten vielä poika jonka olemus on jäänyt sinultakin tarkemmin määrittelemättä. "
Kuule, sanon sinulle tuosta määrittelemisestä jotain. Ihminen voi tulla uskoon pystymetsästä ja pelastua Kristuksen ristintyön kautta miettimättä Pojan olemusta yhtään sen enempää, vaan ottamalla todesta Ilm.3:20 Jeesuksen sanat.
Teillä se kaksi jumalaa on, koska jumaluus on Jeesuksessä ruumillistuneena, ja ei ole kuin yksi Jumala. Se, että sama Jumala voi olla kaikkialla samaan aikaan ja esiintyä kolmessa persoonassa ei liene Jumalalle, joka on Henki, mahdotonta?
Jeesus syntyi fyysisen syntymän, joten tottakai Poika silloin ei ole Isä. Emme me väitä näiden olevan sama. Me sanomme, että Isä, Poika ja Pyhä Henki on Yksi Jumala. Ihmisen järjelle vain on mahdoton ymmärtää kuinka Jumala voi olla kolme persoonaa ja samaan aikaan vielä. Mutta jos se ei olisi mahdollista, mikä Jumala sellainen olisi?
Mutta usko miten uskot. Jos uskot enemmän omaan viisauteesi kuin Jumalan kaikkiavaltiuteen ja siihe, että Jumalalle on kaikki mahdollista, kenelle sinä kunniaa keräät?
Jeesuksen synnittömyys ei ollut mikään luonteen lujuuteen perustuva juttu, vaan Jumalan teko.
- Matt 4:1 kerrotaan kuinka panettelija kiusasi Jeesusta erämaassa ja yritti saada hänet olemaan uskoton Jumalalle. Hän vaati Jeesukselta palvontatekoa ja lupasi palkinnoksi kaikki maailman valtakunnat.
Miten se saattoi olla uskollisuuskoe jos Jeesus oli Jumala? Voisiko Jumala kapinoida itseään vastaan? Ei!
Jeesuksen kiusauksessa on järkeä vain siinä tapauksessa, ettei hän ollut Jumala vaan erillinen yksilö, jolla oli vapaa tahto, ja joka olisi voinut halutessaan olla uskoton samoin kuin esim enkelit ja ihmiset voivat olla.
On mahdotonta kuvitella että Jumala voisi tehdä syntiä ja olla itselleen uskoton. "Täydelliset ovat hänen tekonsa , uskollinen Jumala vanhurskas ja vakaa hän on" 5 moos 32:4
Jos Jeesus olisi ollut Jumala häntä ei olisi voitu kiusata Jaakob 1:13
Koska Jeesus ei ollut Jumala hän olisi voinut olla uskoton. Hän pysyi uskollisena ja sanoi: Mene pois saatana, sillä on kirjoitettu " Jehovaa, Jumalaasi sinun tulee palvoa ja yksin hänelle sinun tulee suorittaa pyhää palvelusta"
"Hän joka tilantessa todisti isästään suurempana persoonana."
Ollessaan ihmisenä maan päällä ja Isän ollessa Taivaassa. Tottakai Isä oli sillä hetkellä suurempi kuin Poika!
Mitä siihen Jeesusta olisi tarvittu? Pietarikin olisi voinut sanoa, että Isä on häntä suurempi? Jos Jeesus oli luotu siinä, missä Pietarikin? Vaan kun ei ole, siinä on koko juju. Hänen kauttaan luotiin kaikki.
"Ja pari Jumalaa jäi vielä taivaaseenkin? "
Jumala voi olla kaikkialla, jakamattomana, koska on Henki, miten se on niin vaikea hyväksyä?
Miten sinä selität järjellä, että Jeesus Kristus elää jokaisessa uskovassa samaan aikaan????
"Juutalaiset kuitenkin olivat yksi Jumalainen kansa "
Jumala on Yksi. Menepä sanomaan juutalaisille, että Jeesus on Jumalan Poika. Hehän pillastuivat jo siitä. Kun Jeesus kutsui itseään Jumalan Pojaksi, se sai kivet sinkoilemaan.
"Perustan opin siihen mihin Jeesuskin sen perusti. Hän joka tilantessa todisti isästään suurempana persoonana. "
Kyllä hän paljon useammin korosti sanoja "Minä olen" "Minä olen elämän leipä" "Minä olen maailman valo." Hän käytti itsestään nimityksiä, joita käytettiin Vanhassa testamentissa vain Jumalasta.
Tuolla Isä-Poika-suhteen kuvauksella hän halusi korostaa sitä, että mistä hän oli tullut ja minne hän palaisi. Muuten hän olisi ollut vain tavallinen profeetta. Hän on Immanuel, Jumala kanssamme! Hän sanoi, että Jumalan sormi tekee työtään, kun puhui juutalaisille Jumalan valtakunnan olevan heidän keskellään ja heissä.
Koska Isä on Pää ja Poikaa voisi kutsua Isän Oikeaksi Kädeksi, tästä päästään ruumisvertaukseen.
Voin alistaa käteni ajatusteni alle ja käyttöön, käteni luovuttaa vallan päälle, ajatuksilleni jne. Siltikään käteni ei ole "alempana" kuin pääni, vaan samanarvoinen. Jos luet kuvauksia Kristuksen ruumiin eri tehtävistä, Paavali sanoo, ettei mikään niistä ole eri arvoinen, vaikka voi olla alisteinen toiselle.
Tämän takia tuo suurempi-alempi asteikko ei ole uskottava. Isä ja Poika ovat samaa ruumista, eri ruuminosia vain. Samanarvoisia, mutta eri tehtävissä. Pojan tehtävä ei ole yhtä suuri kuin Isän, mutta jumaluuden puolelta he ovat yhtä ja samanarvoisia, kuten perheenjäsenet ihmisien perheissä, ainakin toivottavasti?
Jeesus oli täysin ihminen, mutta myös täysin Jumala, Pyhän Hengen syntymänsä kautta. Hän oli jo kun mitään ei ollut. Hän oli luomisessa, hänen kauttaan luotiin kaikki.
"Miten se saattoi olla uskollisuuskoe jos Jeesus oli Jumala?"
Missä sanotaan, että se oli koe? Huomaatko, että Jeesus oli 40 päivää autiomaassa, kuten Israelin kansa oli 40 vuotta. Erona vain se, että Jeesus ei toiminut kuten kansa. Jeesuksen kaikella toiminnalla oli myös viesti eteenpäin. Hän on suurempi kuin Saatana!
Ainoastaan Jumala voi vastustaa Saatanaa. Ei edes Mikael lähtenyt kiistelemään kun hän kiisteli Mooseksen ruumiista. Hän sanoi:"Tuomitkoon sinut Herra." Jos nyt muistan sanat oikein.
Teidän ongelmanne on se, että yritätte nähdä Jeesuksessa VAIN Jumalan, mutta kun hän oli MYÖS ihminen, inhimmillisen syntymänsä puolesta. Siihen oli myös syynsä.
"Voisiko Jumala kapinoida itseään vastaan? Ei! "
Ihminen Jeesuksessa olisi voinut, mutta Jumala hänessä ei. Kun te aina mainostatte, että Jeesus on esikuva. Niin onkin. Kaikki mitä Jeesus edusti, on uskovienkin uskottava. Hän sai Pyhän Hengen kasteessa. Niin uskovatkin saavat Pyhän Hengen uskoontullessaan, hän sanoi, että häneen uskovat voivat tehdä samoja tekoja. Teettekö?
Apostolit jatkoivat siihen mihin Jeesus jäi. Se oli mahdollista ainoastaans sen kautta, että Jeesus lähetti "toisen samanlaisen" puolustajan, Pyhän Hengen ja hän toimii uskovissa. Pyhässä Hengessä toimii koko kolminaisuus yhdessä. Kuten se toimi Jeesuksessa ja kuten se toimii Isässä.
Toimitteko te niinkuin apostolit? Vai toimitteko niinkuin lainoppineet ja fariseukset?
Elätkö lain vai armon alla?
>>>Mikä tarve sinulla on alentaa Poika? >>AINOAN Poikansa
Ollessaan ihmisenä maan päällä ja Isän ollessa Taivaassa. Tottakai Isä oli sillä hetkellä suurempi kuin Poika!
-Millä perustelet tälläisen kaksiluontopin? Tosiasia on ettei sellaista ole raamatussa!Se on teologien keksimää sanahelinää, jotta kolminaisuusoppi saataisiin selitettyä sopusointuisesti. Tälläinen oppirakelnelma piti keksiä ettei kolminaisuudelta menisi pohja.
Jumalakaan ei voi sulattaa useampaa samaksi, oli sitten kysymys henkiolennoista tai persoonista, koska ajatus on jo itsessään väärä ja mahdoton! Sellaista ei ole myöskään missään muualla koko luomakunnassa.
Jo noihin allaoleviin raamatunkohtiin perehtymällä käsität että kaksiluontoppi on valhetta!
"Hänelle on hänen maallisessa elämässään annettu kaikki valta (Joh 13:3; 3:35; Hebr 2:8; Joh 5:21). Samalla hänellä on rajallinen valta (Joh 5:19-30; 19:11; Luuk 22:43). Hän on kaikkitietävä (Joh 3:11-13; 2:25; 4:18,39; Matt 12:40; 20:18-19; 21:2-3; 26:2,24,45) ja hänen tietonsa ovat rajalliset (Luuk 2:52; Mark 13:32). Hän on maallisessa elämässään kaikkialla läsnä (Joh 3:13; 1:49) mutta samalla hänen olemisensa rajoittuu niihin paikkoihin missä hän liikkuu.
Tosi ihmisyydellä ei kuitenkaan itsestään ole jumalallisia ominaisuuksia, vaan Jumala antaa tai ilmoittaa ne (Joh 17:2; 3:35). Jeesuksen inhimillinen luonto saa Jumalallisen kirkkauden aina Isän kädestä ja hän käytti sitä vain Isän niin tahtoessa... (Joh 13:13-14; 5:19-20; Matt 8:16-17; Fil 2:5-8)".
Ei ole ihme, etteivät kaikki teologit ole kakistelematta nielleet kaksiluonto-oppia
Raamatusta ei löydy yhtään ainoaa selvää lausetta tai ajatusta kolminaisuudesta. Miksi ei siis voitaisi yksinkertaisesti puhua Jumalasta Jumalana ja Jeesuksesta Jeesuksena, Jumalan Poikana ja Pyhästä Hengestä Pyhänä Henkenä? Miksi kytkeä ne yhteen sekavaksi filosofiseksi rakennelmaksi? Jos oppi Jumalan kolminaisuudesta olisi pelastumisemme kannalta välttämätön, olisiko Jumala jättänyt
"Siis on vain yksi Kaikkivaltias Jumala JHWH. Siitä tässä on kyse."
""niin kuin on monia ”jumalia” ja monia ”herroja”, 6 niin todellisuudessa on meillä yksi Jumala, Isä, josta kaikki on, ja me häntä varten, ja on yksi Herra, Jeesus Kristus, jonka välityksellä kaikki on,"
Jep, mutta Paavalipa ei tuossa mainitse, että Jeesus kuuluu noihin "jumaliin" ja "herroihin".
Miten selität Jeesuksen käyttämät nimitykset itsestään? "Minä olen se joka olen"=JHWH
Ja sitten tuo kolminaisuus.
Jeesus käski kastamaan Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Kyllä minun pitää ilmeisesti olla jotenkin lukihäiriöinen, jos ymmärrän tuon muuten kuin Jumalan kolmena persoonana?
" Poika nyt vain on ja pysyy isänsä alapuolella ja on siltikin koko luomakunnan yläpuolella. Helpottiko yhtään?"
Ei, koska se ei selitä Pojan statusta Taivaan väessä. Jos hän ei ole enkeli, niin mikä hän on?
Ja Jumalan Hengestä:
"2 Maa oli autio ja tyhjä, pimeys peitti syvyydet, ja Jumalan henki liikkui vetten yllä."
"3 Silloin Pietari sanoi: "Ananias, miksi olet antanut sydämesi Saatanan valtaan? Miksi yritit pettää Pyhää Henkeä ja jättää maatilan hinnasta osan itsellesi? [2. Kun. 5:26; Luuk. 22:3; Joh. 13:2]
4 Tilahan oli sinun, kun et vielä ollut myynyt sitä, ja sinun olivat myös rahat, kun sen myit. Kuinka saatoit ryhtyä tällaiseen tekoon? Et sinä ole valehdellut ihmisille, vaan Jumalalle." [1. Tess. 4:8]
5 Nämä sanat kuullessaan Ananias lyyhistyi kuolleena maahan, ja kaikki, jotka olivat tätä kuulemassa, joutuivat kauhun valtaan.
6 Nuoret miehet kietoivat Ananiaan ruumiin vaatteeseen, kantoivat hänet ulos ja hautasivat hänet.
7 Kolmisen tuntia myöhemmin tuli Ananiaan vaimo sisään, tapahtuneesta mitään tietämättä.
8 Pietari kysyi häneltä: "Sano minulle, tähänkö hintaan te maatilan myitte?" "Niin, juuri siihen hintaan", vastasi nainen.
9 Silloin Pietari sanoi: "Kuinka te yksissä tuumin ryhdyitte koettelemaan Herran Henkeä?"(Apt.5)
Luukas mainitsee samaan hengen vetoon (hehheh) Pyhän Hengen, jota petettiin ja sitten sanoo, että ko. henkilöt valehtelivat Jumalalle ja sitten koettelivat Herran Henkeä. Onko kyseessä kolme eri tahoa, jolle A ja S valehtelivat? Ei, vaan yksi ja sama Henki, Jumala itse.
Niin kauan kuin väitätte Raamatun vastaisesti, ettei Pyhä Henki ole persoona ja välillä sanotte Jeesusta uskonnolliseksi henkilöksi (kuten sivuillanne luki) tai henkiolennoksi, osaamatta sen tarkemmin määritellä tämän henkiolennon (joita New Age liikkeessä palvotaan) olemusta, en korvaani lotkauta valheillenne.
Jeesuksen Kristuksen armo olkoon kanssanne.Aamen.
>>>Hän käytti itsestään nimityksiä, joita käytettiin Vanhassa testamentissa vain Jumalasta.
" Miksi ei siis voitaisi yksinkertaisesti puhua Jumalasta Jumalana ja Jeesuksesta Jeesuksena, Jumalan Poikana ja Pyhästä Hengestä Pyhänä Henkenä?"
on kolme Jumalaa. Jokaisella on nimittäin kaikki Jumalan ominaisuudet.
"Jumalakaan ei voi sulattaa useampaa samaksi, oli sitten kysymys henkiolennoista tai persoonista, koska ajatus on jo itsessään väärä ja mahdoton! "
Ja miksei? Mikä se sellainen Jumala on, joka ei voi olla kaikkialla samaan aikaan? Hän on Henki!
Jumalaa ei ole kaikkialla ja kaikessa, mutta Jumala voi olla kaikkialla samaan aikaan. Miten sinä selität, että Kristus on minussa? Paavali sanoi niin. "En enää elä minä, vaan Kristus elää minussa" MIten Kristus voi elää Paavalissa tai uskovissa, koska Hän istuu Isän oikealla puolella? Mutta niin Raamattu sanoo, Hän elää uskovissa.
"Jos oppi Jumalan kolminaisuudesta olisi pelastumisemme kannalta välttämätön,"
Kuka niin on sanonut, että se olisi pelastumisemme kannalta välttämätön? Se on välttämätöntä, että uskot Herran Jeesuksen Kristuksen olevan sinun henkilökohtainen Vapahtajasi ja että hän kuoli sinun syntiesi puolesta ristillä ja nousi kuolleista. Sinun pitää syntyä ylhäältä, kuten Jeesus sanoi Nikodeemukselle. Eli, sinun pitää saada Pyhä Henki, uskossa vastaanottaa Jumalan lapseus vastaan.
Et sinä tiedolla pelastu, vaan uskolla. Eikä mikään oppi pelasta, vaan usko Kristukseen!
-Jeesus käski kastamaan Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Kyllä minun pitää ilmeisesti olla jotenkin lukihäiriöinen, jos ymmärrän tuon muuten kuin Jumalan kolmena persoonana?
-Ensinnäkään pyhä henki ei ole persoona vaan Jumalan vaikuttava voima. Lue allaoleva aineisto.
-7 kappaleessa on vastaus tuohon "nimeen kastamisesta", josta kirjoitit.
Lainaus osoitteesta:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000 000000003&conference=4500000000000099&posting=220000000 20125328
Jumalan vaikuttava voima, pyhä henki. Useimmissa tapauksissa ru′aḥ ja pneu′ma tarkoittavat Jumalan henkeä, hänen vaikuttavaa voimaansa, pyhää henkeään.
Ei persoona. Opetuksesta, jonka mukaan pyhä henki on persoona ja osa Jumalasta, tuli virallinen kirkon dogmi vasta 300-luvulla. Varhaiset ”kirkkoisät” eivät tällaista opettaneet; 100-luvulla elänyt Justinus Marttyyri opetti, että pyhä henki tarkoitti Jumalan vaikutusta tai toimintatapaa, ja Hippolytoksenkaan mukaan pyhällä hengellä ei ollut persoonallisuutta. Raamattu itse osoittaa johdonmukaisesti, ettei Jumalan pyhä henki ole persoona vaan Jumalan vaikuttava voima, jonka avulla hän toteuttaa tahtonsa ja tarkoituksensa.
Ensiksikin voidaan todeta, että sanat ”taivaassa: Isä, Sana ja Pyhä Henki, ja ne kolme yksi ovat” (KR-1776), jotka löytyvät vanhemmista käännöksistä 1. Johanneksen kirjeen 5:7:stä, ovat todellisuudessa väärennettyjä lisäyksiä alkuperäiseen tekstiin. Erään katolisen käännöksen (The Jerusalem Bible) alaviitteessä sanotaan, että näitä sanoja ”ei ole missään varhaisissa kreikkalaisissa käsikirjoituksissa eikä missään varhaisissa käännöksissä eikä itse Vulgatankaan parhaissa käsikirjoituksissa”. Bruce Metzgerin A Textual Commentary on the Greek New Testament (1975, s. 716–718) käsittelee yksityiskohtaisesti tämän väärennetyn kohdan historiaa. Siinä mainitaan, että tämä kohta löytyy ensi kerran eräästä 300-luvulta peräisin olevasta tutkielmasta nimeltä Liber Apologeticus ja että se ilmaantuu Raamatun vanhoihin latinalaisiin ja Vulgatan käsikirjoituksiin 500-luvulta alkaen. Tätä kohtaa ei ole varsinaisessa tekstissä missään nykyisissä katolisissa eikä protestanttisissa käännöksissä, koska ne tunnustavat sen väärennetyksi (KR-92, NE, NAB).
Personoiminen ei ole todistus persoonallisuudesta. On totta, että Jeesus puhui pyhästä hengestä ”auttajana” ja sanoi, että tämä auttaja ”opettaa”, ”todistaa”, ”opastaa”, ”puhuu”, ”kuulee” ja ”saa”. Joissakin tapauksissa Jeesus käytti kreikkalaisen tekstin mukaan tästä ”auttajasta” (parakleetista) maskuliinista persoonapronominia. (Vrt. Joh 14:16, 17, 26; 15:26; 16:7–15.) Raamatussa ei kuitenkaan ole epätavallista, että personoidaan jokin, mikä ei todellisuudessa ole persoona. Sananlaskujen kirjassa personoidaan viisaus (1:20–33; 8:1–36), ja siitä käytetään sekä alkukielessä (hepreassa) että monissa käännöksissä persoonapronominin feminiinimuotoa. Viisaus personoidaan myös Matteuksen 11:19:ssä ja Luukkaan 7:35:ssä, joissa sillä sanotaan olevan sekä ”tekoja” että ”lapsia”. Apostoli Paavali personoi synnin ja kuoleman ja myös ansaitsemattoman hyvyyden ”kuninkaiksi” (Ro 5:14, 17, 21; 6:12). Hän sanoi synnistä, että se ’sai aiheen’, ’sai aikaan himoitsemista’, ’vietteli’ ja ’tappoi’ (Ro 7:8–11). Mutta Paavali ei selvästikään tarkoittanut, että synti olisi ollut todellisuudessa persoona.
Myös Johanneksen evankeliumikertomuksessa olevat pyhää henkeä koskevat Jeesuksen sanat täytyy ymmärtää asiayhteydessään. Jeesus personoi pyhän hengen puhuessaan tuosta hengestä ”auttajana” (joka kreikassa on maskuliininen substantiivi pa·ra′klē·tos). On siis täysin sopivaa, että Johannes toistaessaan Jeesuksen sanoja käyttää maskuliinisia persoonapronomineja (suomen kielessä ei kieliopillisia sukuja ole) puhuessaan ”auttajasta” eräänä hengen piirteenä. Jos samassa yhteydessä kuitenkin esiintyy kreikkalainen sana pneu′ma, Johannes käyttää silloin pyhästä hengestä puhuessaan neutrisukuista pronominia, sillä sana pneu′ma on itse neutrisukuinen. Johanneksen käyttämä maskuliininen persoonapronomini pa·ra′klē·tos-sanan yhteydessä johtuu siis kieliopin säännöistä eikä uskonnollisesta opista. (Joh 14:16, 17; 16:7, 8.)
Ei osoiteta persoonaksi. Koska Jumala itse on Henki ja pyhä ja kaikki hänen uskolliset enkelipoikansa ovat henkiä ja pyhiä, niin on selvää, että jos ”pyhä henki” olisi persoona, olisi järkevää, että Raamatussa olisi esitetty jokin tapa, jolla tällainen henkipersoona olisi voitu tunnistaa ja erottaa kaikista näistä muista ’pyhistä hengistä’. Voitaisiin odottaa, että sen yhteydessä olisi käytetty vähintäänkin määräistä artikkelia kaikissa niissä tapauksissa, joissa sitä ei sanota ”Jumalan pyhäksi hengeksi” tai sitä ei ole määritetty jollain muulla samantapaisella ilmauksella. Tämä ainakin erottaisi sen Pyhäksi Hengeksi. Mutta asia onkin päinvastoin: enimmäkseen ilmaus ”pyhä henki” esiintyy kreikkalaisessa tekstissä ilman artikkelia, mikä osoittaa, ettei se ole persoona. (Vrt. Ap 6:3, 5; 7:55; 8:15, 17, 19; 9:17; 11:24; 13:9, 52; 19:2; Ro 9:1; 14:17; 15:13, 16, 19; 1Ko 12:3; Hpr 2:4; 6:4; 2Pi 1:21; Ju 20; Int ja muut rivienväliset käännökset.)
Miten kastetaan sen ”nimessä”. Matteuksen 28:19:ssä puhutaan ”Isän ja Pojan ja pyhän hengen nimestä”. ”Nimi” voi merkitä muutakin kuin jonkun persoonan nimeä. Kun sanomme suomessa ”lain nimessä” tai ”terveen järjen nimessä”, emme tarkoita mitään persoonaa vaan sitä, mitä laki edustaa, tai sen arvovaltaa tai sitä, mitä terve järki edustaa tai vaatii. Myös kreikkalaisella ”nimi”-sanalla (o′no·ma) voi olla tämä merkitys. Niinpä kun jotkin käännökset (KR-38, Sa) noudattavat Matteuksen 10:41:ssä kirjaimellisesti kreikkalaista tekstiä ja sanovat, että ”joka profeetan ottaa tykönsä profeetan nimen tähden, saa profeetan palkan; ja joka vanhurskaan ottaa tykönsä vanhurskaan nimen tähden, saa vanhurskaan palkan”, niin nykyaikaisemmat käännökset sanovat ”ottaa vastaan profeetan, koska tämä on profeetta” ja ”ottaa vastaan vanhurskaan, koska tämä on vanhurskas” tai muulla vastaavalla tavalla (UM, KR-92, UTN). Robertsonin Word Pictures in the New Testament (1930, I osa, s. 245) sanookin Matteuksen 28:19:stä: ”Tällainen nimen (onoma) käyttö voimasta tai vallasta on tavallista Septugintassa ja papyruksissa.” Siksi kaste ”pyhän hengen nimessä” tarkoittaa sen tunnustamista, että tämä henki on lähtöisin Jumalasta ja toimii hänen tahtonsa mukaan.
Muita todisteita siitä, ettei se ole persoona. Pyhän hengen persoonattomuudesta todistaa myös tapa, jolla sitä käytetään muiden persoonattomien käsitteiden, esim. veden ja tulen yhteydessä (Mt 3:11; Mr 1:8), ja se, että kristittyjä sanotaan kastettavan ”pyhässä hengessä” (Ap 1:5; 11:16). Ihmisiä kehotetaan ’täyttymään hengellä’ viinin sijasta (Ef 5:18). Samoin heidän sanotaan olevan täynnä henkeä viisauden ja uskon (Ap 6:3, 5; 11:24) tai ilon (Ap 13:52) ominaisuuksien ohella, ja 2. Korinttilaiskirjeen 6:6:ssa pyhä henki on mainittu monien tällaisten ominaisuuksien joukossa. On erittäin epätodennäköistä, että pyhää henkeä olisi käytetty tällaisissa yhteyksissä, jos se olisi jumalallinen persoona. Hengen ’todistamisesta’ (Ap 5:32; 20:23) voidaan todeta, että sama asia sanotaan vedestä ja verestä 1. Johanneksen kirjeen 5:6–8:ssa. Vaikka joissakin raamatunkohdissa sanotaan, että henki ”todistaa”, ’puhuu’ tai ”sanoo” jotain, toiset kohdat osoittavat selvästi, että se puhui ihmisten kautta eikä sillä ollut omaa ääntä (vrt. Hpr 3:7; 10:15–17; Ps 95:7; Jer 31:33, 34; Ap 19:2–6; 21:4; 28:25). Sitä voidaankin verrata radioaaltoihin, jotka voivat siirtää mikrofoniin puhuvan henkilön sanoman ja saavat aikaan sen, että kaukana olevat henkilöt kuulevat hänen äänensä ikään kuin puhuvan tuon sanoman radion kaiuttimen kautta. Henkensä välityksellä Jumala siirtää sanomiaan ja tiedottaa tahtonsa maan päällä olevien palvelijoittensa mieleen ja sydämeen, ja he voivat vuorostaan välittää tuon sanoman muille.
Ei pelkkä ”voima”. Kun siis sanoja ru′aḥ ja pneu′ma käytetään Jumalan pyhästä hengestä, ne tarkoittavat Jumalan näkymätöntä vaikuttavaa voimaa, jonka avulla hän toteuttaa jumalallisen tahtonsa ja tarkoituksensa. Se on ”pyhä”, koska se on peräisin Hänestä eikä maallisesta lähteestä ja koska se on ”pyhyyden henkenä” vapaa kaikesta turmeluksesta (Ro 1:4). Se ei ole pelkästään Jehovan ”voima”, sillä tällä sanalla käännetään pikemminkin muita alkukielten käsitteitä (hepr. ko′aḥ; kreikk. dy′na·mis). Sanoja ru′aḥ ja pneu′ma käytetään läheisessä yhteydessä tai jopa rinnakkain näiden ”voimaa” tarkoittavien sanojen kanssa, mikä osoittaa, että niiden välillä on läheinen yhteys mutta kuitenkin selvä ero (Mi 3:8; Sak 4:6; Lu 1:17, 35; Ap 10:38). ”Voima” on pohjimmaltaan kyky toimia ja tehdä jotain, ja se voi olla piilevänä eli toimettomassa tilassa jossakussa tai jossakin. ”Vaikuttava voima” kuvaa sen sijaan tarkemmin johonkuhun tai johonkin kohdistettua tai käytettyä energiaa, ja se voidaan määritellä ”vaikutukseksi, joka saa tai pyrkii saamaan aikaan liikettä tai liikkeen muutosta”. ”Voimaa” voitaisiin verrata paristoon varastoituun energiaan, kun taas ”vaikuttavaa voimaa” voitaisiin verrata tällaisesta paristosta lähtevään sähkövirtaan. ”Vaikuttava voima” edustaa näin ollen tarkemmin Jumalan henkeä tarkoittavien heprealaisten ja kreikkalaisten sanojen merkitystä, ja tätä tukee Raamatun huolellinen tarkastelu.
Sen käyttö luomisessa. Jehova Jumala loi aineellisen kaikkeuden henkensä eli vaikuttavan voimansa avulla. Raamatussa sanotaan varhaisissa muodostumisvaiheissaan olleesta planeetta Maasta, että ”Jumalan vaikuttava voima [eli ”henki” (ru′aḥ)] liikehti vesien pinnan yllä” (1Mo 1:2). Psalmissa 33:6 sanotaan: ”Jehovan sanalla tehtiin taivaat ja hänen suunsa hengellä koko niiden armeija.” Jumalan henki voidaan lähettää mahtavan henkäyksen tavoin antamaan voimaa, vaikka sen kohteen ja Jumalan välillä ei olisi mitään fyysistä kosketusta (vrt. 2Mo 15:8, 10). Siinä missä ihminen käyttäisi käsiensä ja sormiensa voimaa jonkin tekemiseen, Jumala käyttää henkeään. Siksi henkeä sanotaan myös Jumalan ”kädeksi” tai ”sormiksi” (vrt. Ps 8:3; 19:1 ja Mt 12:28:aa Lu 11:20:een).
Nykytiede puhuu aineesta järjestyneenä energiana, ikään kuin energiakimppuina, ja tunnustaa, että ”ainetta voidaan muuttaa energiaksi ja energiaa aineeksi” (The World Book Encyclopedia, 1987, 13. osa, s. 246). Sen kaikkeuden valtavuus, jota ihminen on tähän mennessä pystynyt tutkimaan kaukoputkillaan, antaa jonkinlaisen aavistuksen siitä pohjattomasta energialähteestä, joka Jehova Jumalassa on. Profeetta kirjoittikin: ”Kuka on mitoittanut Jehovan hengen?” (Jes 40:12, 13, 25, 26.)
Kaikkien elollisten ja lisääntymiskyvyn lähde. Ei ainoastaan eloton vaan myös koko elollinen luomakunta on kiitollisuudenvelassa olemassaolostaan ja elämästään Jehovan hengen toiminnalle. Tämän hengen avulla tuotettiin ne alkuperäiset elävät luomukset, joiden välityksellä kaikki nykyisetkin ovat saaneet elämän (vrt. Job 33:4; ks. tämän artikkelin aineistoa, jonka väliotsikkona on ”Hengitys; elämän henkäys; elämänvoima”). Jehova käytti pyhää henkeään elvyttääkseen Abrahamin ja Saaran lisääntymiskyvyn, ja siksi Iisakin voitiin sanoa olleen ”hengellisellä tavalla syntynyt” (Ga 4:28, 29). Henkensä avulla Jumala myös siirsi Poikansa elämän taivaasta maan päälle ja aiheutti hedelmöitymisen juutalaisneitsyen Marian kohdussa (Mt 1:18, 20; Lu 1:35).
Hengen käyttö Jumalan palvelijoiden hyväksi. Jumalan hengen päätoimintatapoja on sen kyky tiedottaa, valaista ja paljastaa asioita. Daavid saattoi sen tähden rukoilla: ”Opeta minut tekemään tahtosi, sillä sinä olet Jumalani. Sinun henkesi on hyvä; johdattakoon se minua oikeamielisyyden maassa.” (Ps 143:10.) Joosef oli paljon aiemmin tulkinnut faraon profeetalliset unet, ja hän pystyi siihen Jumalan avulla. Egyptin hallitsija tunnusti, että Joosefissa vaikutti Jumalan henki. (1Mo 41:16, 25–39.) Tämä hengen valistava voima on erityisen merkittävä profetioissa. Kuten apostoli osoittaa, profetia ei ollut lähtöisin olosuhteiden ja tapahtumien inhimillisestä tulkinnasta, se ei ollut tulos mistään profeettojen synnynnäisestä kyvystä selittää niiden merkitystä tai ennustaa tulevien tapahtumien muotoutumista. Nuo miehet puhuivat sen sijaan ”pyhän hengen johtamina”, Jumalan vaikuttavan voiman liikkeelle panemina ja opastamina. (2Pi 1:20, 21; 2Sa 23:2; Sak 7:12; Lu 1:67; 2:25–35; Ap 1:16; 28:25; ks. PROFEETTA; PROFETIA.) Myös koko Raamattu on ”Jumalan henkeyttämä”, mikä on käännös kreikkalaisesta sanasta the·o′pneu·stos, joka merkitsee kirjaimellisesti ’Jumalan hengittämää’ (2Ti 3:16). Henki toimi eri tavoin ollessaan yhteydessä Raamattua kirjoittaviin miehiin ja opastaessaan heitä, ja se pani heidät joissakin tapauksissa näkemään näkyjä tai unia (Hes 37:1; Jl 2:28, 29; Il 4:1, 2; 17:3; 21:10), mutta kaikissa tapauksissa se vaikutti heidän mieleensä ja sydämeensä motivoidakseen ja opastaakseen heitä Jumalan tarkoituksen mukaisesti (Da 7:1; Ap 16:9, 10; Il 1:10, 11). (Ks. HENKEYTYS.)
Jumalan henki ei siis vain paljasta Jumalan tahtoa ja auta ymmärtämään sitä vaan antaa hänen palvelijoilleen myös voimaa toimia tuon tahdon mukaan. Henki toimii motivoivana voimana, joka panee heidät liikkeelle ja kannustaa heitä, niin kuin Markus sanoo, että henki ”ajoi” Jeesuksen erämaahan hänen kasteensa jälkeen (Mr 1:12; vrt. Lu 4:1). Se voi olla heissä kuin ”tuli”, joka saa heidät olemaan ”hengestä palavia” (1Te 5:19; Ap 18:25; Ro 12:11) ja ikään kuin ’lisää höyryä’ eli painetta heissä tietyn työn tekemiseen (vrt. Job 32:8, 18–20; 2Ti 1:6, 7). He saavat ”hengen voimaa” eli hänen ”henkensä välittämää voimaa” (Lu 2:27; Ef 3:16; vrt. Mi 3:8). Se ei silti ole vain jokin tiedostamaton, sokea kannustin, vaan se vaikuttaa heidän mieleensä ja sydämeensä, niin että he voivat olla älyllisessä yhteistoiminnassa tuon heille annetun voiman kanssa. Näin apostoli saattoi sanoa niistä, jotka olivat saaneet kristillisessä seurakunnassa profetoimisen hengen, että ”profeettojen tulee valvoa profeetoilla olevia hengen lahjoja”, jotta voitaisiin säilyttää hyvä järjestys (1Ko 14:31–33).
Moninaisia toimintoja. Samoin kuin sähkövirtaa voidaan käyttää mitä moninaisimpiin tarkoituksiin, Jumalan henkeäkin käytetään valtuuttamaan ja voimistamaan ihmisiä tekemään monenlaista (Jes 48:16; 61:1–3). Paavali kirjoittikin hengen ihmelahjoista omana aikanaan: ”On moninaisia lahjoja mutta sama henki, ja on moninaisia palveluksia ja kuitenkin sama Herra, ja on moninaisia toimintoja, ja kuitenkin sama Jumala saa aikaan kaikki toiminnat kaikissa. Mutta hengen ilmentymä annetaan kullekin hyödyllisessä tarkoituksessa.” (1Ko 12:4–7.)
Hengellä on pätevöittävä voima eli kyky; se voi tehdä ihmiset päteviksi johonkin työhön tai virkaan. Vaikka Besalel ja Oholiab ovat saattaneet olla kokeneita käsityöläisiä, ennen kuin heidät nimitettiin valmistamaan tabernaakkelin varusteita ja pappien vaatteita, niin Jumalan henki ’täytti heidät viisaudella, ymmärryksellä ja tiedolla’, jotta työ voitiin tehdä tarkoitetulla tavalla. Se lisäsi heidän luontaisia kykyjään ja heidän hankkimaansa tietoa, ja sen ansiosta he pystyivät opettamaan toisia. (2Mo 31:1–11; 35:30–35.) Daavidille annettiin myöhemmin temppelin rakennussuunnitelmat henkeytyksestä, ts. Jumalan hengen toiminnan avulla, ja siksi Daavid saattoi ryhtyä laajoihin valmisteluihin rakennustyötä varten (1Ai 28:12).
Jumalan henki vaikutti Mooseksessa ja hänen kauttaan, niin että hän saattoi profetoida ja suorittaa ihmetekoja sekä johtaa kansakuntaa ja toimia sen tuomarina ja esikuvata siten Kristuksen Jeesuksen tulevaa osaa (Jes 63:11–13; Ap 3:20–23). Epätäydellisenä ihmisenä Mooses totesi kuitenkin vastuukuorman raskaaksi, ja Jumala ’otti henkeä, joka Mooseksessa oli, ja pani sitä 70 vanhimpaan’, niin että he saattoivat auttaa kuorman kantamisessa (4Mo 11:11–17, 24–30). Henki alkoi toimia myös Daavidissa siitä lähtien kun Samuel voiteli hänet, ja se opasti ja valmisti häntä hänen tulevaan kuninkuuteensa (1Sa 16:13).
Joosua tuli ”täyteen viisauden henkeä” Mooseksen seuraajana. Mutta hänessä henki ei saanut aikaan kykyä profetoida ja suorittaa ihmetekoja siinä määrin kuin Mooseksessa. (5Mo 34:9–12.) Hengen ansiosta Joosua pystyi kuitenkin johtamaan Israelia sotaretkillä, joiden tuloksena oli Kanaanin valloittaminen. Jehovan henki ”verhosi” ja ’kannusti’ samoin muitakin miehiä – mm. Otnielia, Gideonia, Jeftaa ja Simsonia – taistelemaan Jumalan kansan puolesta. (Tu 3:9, 10; 6:34; 11:29; 13:24, 25; 14:5, 6, 19; 15:14.)
Jumalan henki auttoi miehiä puhumaan hänen totuuden sanaansa vastustajien edessä rohkeasti ja henkensä uhalla (Mi 3:8).
Hengen ’vuodattaminen’ hänen kansansa ylle on todiste hänen suosiostaan, ja se johtaa siunauksiin ja saa kansan menestymään (Hes 39:29; Jes 44:3, 4).
"Mistäs lähtien uusi ja vanha puoli on samalla kielellä kirjoitettu? "
No käsittääkseni Hyvä Paimen on samaa tarkoittava sekä aramean että kreikan kielessä.
Sanoilla Cat ja Kissa tarkoitetaan samaa karvaista eläintä, vaikka jokin kissatarina olisikin kirjoitettu englanniksi. Tuo viittauksesi on näsäviisautta.
"Onko löytynyt toinenkin valtaistuin? Tuleeko nyt voittaja sulautumaan valtaistuimella istujan kanssa yhdeksi, kun kerran näin väitettiin tapahtuvan isälle ja pojalle? "
Eihän siinä väitetty heidän sulautuvan samaksi, se on sinun tulkintasi, vaan olevan yhtä ja samaa jumaluutta. Jumala ja Karitsa.
"Näistä MINÄ OLEN huomattavin"
No, minä en noita kieliä niin hyvin tunne, mutta suomen kielessähän tuo ei merkitse mitään, mutta alkukielissä kaiketi kyllä? Muista, että myös se mitä Jeesus sanoi olevansa on ratkaisevaa.
"Kyllä kyllä. Kunhan ei vain missään nimessä tunnusteta että isä on poikaa suurempi. "
Vaikka isä olisi suurempi kuten Jeesus sanoikin, se ei tarkoita, etteivätkö he voisi olla samaa Jumalaa, eri persoonissa ilmentyen. Sinussa on sinun isääsi, mutta onko isäsi sinua suurempi? Jotain muuta kuin ihminen?
Kuoliko täysi Jumala?
******************************************
Ja mitähän varten häntä kiusattiin jos kerran ei ollut mahkuja langeta? Ihan vain ajankuluksi?
"13 Ja kaiken kiusaamisensa päätettyään Panettelija vetäytyi pois hänen luotaan toiseen sopivaan aikaan saakka."
Tämä osoittaa että hänen uskollisuuttaan koeteltiin.
Missä muuten sanotaan ettei Jeesus olisi voinut langeta?
***********************************************
Ainoastaan Jumala voi vastustaa Saatanaa.
En oikein ymmärtänyt tuota, mitä tarkoitit.
Kyllä meidän ihmistenkin pitää vastustaa saatanaa, näin on jokapaikassa minulle opetettu.
Saatanaa voimme vastustaa esim karttamalla tapoja joita Jumala ei hyväksy kuten spiritismi, käyttämällä rukouksissa Jumalan nimeä ja tekemällä hänen tahtonsa. Esimerkiksi Jaakobin kirjeessa sanotaan:
Taipukaa siis Jumalan alaisuuteen, mutta vastustakaa Paholaista, niin se lakkaa ahdistamasta teitä
Äläkä anna meidän joutua kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta. Matteus
Jumala vastaa tälläisiin rukouksiin koska"Hän täyttää niiden pyynnöt, jotka häntä pelkäävät, hän kuulee heidän huutonsa ja auttaa heitä" Psalmit 145
ZZZZZZZZZZZZZZZZzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzz........
Missä sanotaan, että se oli koe?
Panettelija halusi saada Jeesuksen lankeamaan, ja Jeesus olisi ihan hyvin voinut langetakin.
Panettelija koetteli Jeesuksen uskollisuutta.
Ihminen Jeesuksessa olisi voinut, mutta Jumala hänessä ei.
Mikä järki tuollaisessa perusteettomassa kaksinaisuusjattelusa oikein on? Ei ole olemassa mitää kahta persoonaa tai luontoa, josta joku osa voisi langeta ja toinen osa ei. Kaikkeen hölynpölyyn ihmiset jaksavatkin uskoa. Eikö tuo juuri ole sitä paheksumaasi ihmisviisautta? Jumalan poika olisi voinut langeta ja menettää uskollisuutensa, jos olisi tehnyt kuten saatana vaati.
---
Kun Jeesus huusi "Jumalani, Jumalani miksi minut hylkäsit" paalussa/ristillä, hän ei varmaankaan uskonut itse olevansa Jumala? Huusiko hän kenties Jumalan vai jonkun itseensä kuuluvan osan puoleen? Jos Jeesus oli Jumala niin kuka hylkäsi hänet, hän itsekö?
Törkeän kaksiluonto-opin mukaan väitetään, että Jeesuksen inhimillinen luonto oli Isää alempi ja että tässä inhimillinen luonto rukoili tätä jumalallista olemuspuoltaan. Mutta on huomattava, että Jeesus ei rukoile ainoastaan Isää vaan myös JUMALAANSA!
Hän sanoi myös "Isä,sinun käsiisi minä annan henkeni" Jos Jeesus oli Jumala niin miksi hän olisi uskonut henkensä isän käsiin?
Kuka herätti Jeesuksen kuolleista? Jumala! Miksei hän voinut herättää itse itseän kuolleista jos oli Jumala?
Lopun ajankohdasta ei tiedä raamatun mukaan muut kuin Jumala. Jos Jeesus olisi ollut Jumaluuteen kuuluva osa hän olisi tiennyt sen. Tämä osoittaa ettei Jeesus ollut yhdenvertainen Jumalan kanssa.
Ilmestyksen 1:1 sanotaan "Jeesuksen Kristuksen ilmestys jonka Jumala antoi hänelle" Jos Jeesus oli Jumala, olisiko hänen ollut tarpeen saada ilmestys toiselta Jumalaan kuuluvalta osalta eli Jumalalta?
Paavali sanoi Kristuksen menneen taivaaseen ilmestyäkseen Jumalan kasvojen eteen. Jos joku ilmestyy toisen kasvojen eteen miten hän voi olla tuo toinen persoona?
Stefanus katseli taivaaseen ja näki Jumalan kirkkauden ja Jeesuksen seisovan Jumalan oikealla puolella. Miksi hän näki selvästikin kaksi eri yksilöä? Mikseihän nähnyt lisäksi pyhää henkeä? Tai kolmiyhteistä Jumalaa?
Ilmestyksessä 4:8-5:7 Jumala esitetään taivaallisella valtaistuimella istuvana, mutta ei Jeesusta. Hänen täytyy lähestyä Jumalaa ottaakseen kirjakäärön hänen oikeasta kädestään. Taivaassa Jeesus ei ole Jumala vaan tästä erillinen.
Uusi testamentti antaa Jeesuksen taivaallisesta olemuksestaan ja toiminnastaan kuvan että hän on alempi Jumalaa ja hänestä erilään.
Missä vaiheessa Jeesus sai henkiruumiin?
Omaavatko enkelit myös pysyvän liharuumiin ihmisten tapaan, koskapa lounastivat ja painivat maan päällä piipahtaessaan?
Missä kohdin todetaan, että olisi lisäksi joku muu Kaikkivaltioas kuin JHWH?
Perustele miten henki olisi Jumala itse.
" Oletko varma pelastuksestasi? Minä olen."
Olet melko itsevarma.
"12 Varokoon siis se, joka luulee seisovansa, ettei hän kaadu."
"Missä kohdin todetaan, että olisi lisäksi joku muu Kaikkivaltioas kuin JHWH? "
Kuka on sanonut, ettei Jeesus olisi kaikkivaltias?
Hänessä on koko jumaluus ruummillistuneena, kaikki Jumalan ominaisuudet. Ja niitä ei voi olla kuin Jumalalla.
"Perustele miten henki olisi Jumala itse. "
Ihan Jeesuksen omin sanoin:
"24 Jumala on henki, ja siksi niiden, jotka häntä rukoilevat, tulee rukoilla hengessä ja totuudessa." "(Joh.4:24)
Jos väitätte, ettei Henki voi olla Persoona, väitätte, ettei Jumala ole Persoona, vaan persoonaton voima. Mikä taas on idän filosofiaa. Voiko Henki olla Persoona?
"Olet melko itsevarma.
"12 Varokoon siis se, joka luulee seisovansa, ettei hän kaadu."
Tottakai olen.
"1 Mikään kadotustuomio ei siis kohtaa niitä, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa"
Pelastukseni ole minusta kiinni, vaan siitä että:
"18 Sitä, joka uskoo häneen, ei tuomita,"
"20 Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän."
"20 ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni."(Gal.2:20)
Pelastusvarmuuteni perustuu siihen, mitä Jeesus teki puolestani ristillä, eikä omiin tekoihini. Ja siihen, että Kristus elää minussa.
Mihin sinun pelastusvarmuutesi perustuu?
"Missä vaiheessa Jeesus sai henkiruumiin?"
Jos kysymyksesi liittyy oikeammin käytettävään termiin "ylösnousemusruumis.":
"44 Kylvetään ajallinen ruumis, nousee hengellinen ruumis. Jos kerran on olemassa ajallinen ruumis, on myös hengellinen."
"47 Ensimmäinen ihminen on maallinen, maasta lähtöisin, toinen ihminen on taivaasta"
"50 Sen sanon, veljet, ettei liha ja veri voi saada omakseen Jumalan valtakuntaa ja ettei katoava voi saada omakseen katoamattomuutta"
Jae 50 viittaa Jeesuksen sanoihin:"5 Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan."(Joh.3:6)
Miten tämä syntyminen tapahtuu?
Näin:
"45 Kaikki Pietarin mukana tulleet juutalaiset uskonveljet ihmettelivät sitä, että Pyhän Hengen lahja vuodatettiin myös pakanoihin;
46 he kuulivat, kuinka nämä puhuivat kielillä ja ylistivät Jumalan suuruutta. "
Jeesus oli siinnyt Pyhästä Hengestä, joten hänellä oli syntymästään asti Hengellinen ruumis. Tämän lisäksi Hän oli saanut Pyhän Hengen täyteyden kasteessaan.
"Omaavatko enkelit myös pysyvän liharuumiin ihmisten tapaan, koskapa lounastivat ja painivat maan päällä piipahtaessaan?"
Hyvä kysymys, mutta Jaakobinpa sanotaan painineen itsensä Jeesuksen kanssa. Te eksytte kehäasioihin, jotka vievät katseen pois Kristuksesta ja hänen sovitustyöstään. Ainoastaan Jeesuksen sovitusveren kautta meillä on pääsy kaikkein pyhimpään. Ja te kiistätte sen korostamalla tekoja ja väittämällä, että Jeesuksen teko oli kuuliaisuuden teko. Se oli rakkauden teko. Rakkaudesta ihmisiin Jumala antoi oman verensä (eikä omansa verta...) ja siinä veressä on sovitus ja lunastus, jonka te hylkäätte vetoamalla lakiin ja lain tekoihin.
""12 Varokoon siis se, joka luulee seisovansa, ettei hän kaadu."
Kannattaa muuten lukea, mihin kyseisen jakeen kirjoittajan oma pelastusvarmuus perustui, tekoihin vai armoon? Jutellaan sitten lisää pelastuksesta.
>>>Kuka on sanonut, ettei Jeesus olisi kaikkivaltias?
Hänessä on koko jumaluus ruummillistuneena, kaikki Jumalan ominaisuudet. Ja niitä ei voi olla kuin Jumalalla.>24 Jumala on henki,>Hyvä kysymys, mutta Jaakobinpa sanotaan painineen itsensä Jeesuksen kanssa.
ettet vain kuulu siihen joukkoon joka sanoo saarnanneensa jeesuksesta mutta jeesus sanoo mene pois fger edestäni en ole koskaan tuntenut sinua. Ihanko omilla ansioillasi luulet pelastuvasi fger?
Mitä tuntemiseen tulee, tämäkin ketju osoittaa siinä olevan melkoista hajontaa vaikka kaikki on selvästi kirjaan printattu.
Kyse on yksinkertaisesti siitä ettei edes haluta käsitää, vaan painetaan pää perinteisten näkemysten piilopaikkaan.
Uskova ei enää voi sortua Pyhän Hengen pilkkaan. Koska Pyhä Henki on hänessä.
"13 Kristukseen tekin nyt uskotte kuultuanne totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin. Häneen uskoessanne te myös olette saaneet luvatun Pyhän Hengen sinetiksenne."
"Juu, mutta kysyinkin missä sanotaan että henki on Jumala. "
"4 Armolahjoja on monenlaisia, mutta Henki on sama.
5 Myös palvelutehtäviä on monenlaisia, mutta Herra on sama.
6 Jumalan voiman vaikutuksia on monenlaisia, mutta hän, joka meissä kaikissa kaiken vaikuttaa, on sama. "(1.Kor.12:4-6)
Tuota aikaisempaa Korinttolaiskirjeen kohtaa jo käsittelinkin.
"Matt 24
13. Mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu."
Kuka sen voiman antaa? Jumala ja Kristus uskovassa. Omin voimin ei tarvitse olla vahva.
"6 Jumalan voiman vaikutuksia on monenlaisia, mutta hän, joka meissä kaikissa kaiken vaikuttaa, on sama."
"9 Jos sinä suullasi tunnustat, että Jeesus on Herra, ja sydämessäsi uskot, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista, olet pelastuva."
"19 ja miten mittaamaton on hänen voimansa, joka vaikuttaa meissä uskovissa. Se on sama väkevä voima, [2. Kor. 13:4]
20 jota hän osoitti herättäessään Kristuksen kuolleista ja asettaessaan hänet istumaan oikealle puolelleen taivaassa,"(Ef.1:19-20)
Kyllä tuossa voimassa aika vahvana loppuun asti pärjäilee?
"Sillä välin kun kerskut itsevarmuudellsi,"
En minä kersku, vaan pistän luottoni Jumalaan ja Jeesuksen Kristuksen pelastustyöhön, sekä Pyhän Hengen todistukseen Kristuksesta. Minä olen varma Kristuksesta, en itsestäni.
"Jeesuksen lunastukseen. Se ei kuitenkaan kata ihan kaikkea. "
Joka uskoo Jeesuksen lunastukseen ja sovitustyön tuomaan pelastukseen, ei sorru silloin Pyhän Hengen pilkkaan. Mutta jos väittää, ettei Jeesuksen ristintyö, joka oli täydellinen Jumalan teko, riitä, silloin kyllä sortuu!
"4 Te, jotka pyritte vanhurskauteen lakia noudattamalla, olette joutuneet eroon Kristuksesta, armon ulkopuolelle."(Gal.5:4)
"27. vaan minä kuritan ruumistani ja masennan sitä, etten minä, joka muille saarnaan, itse ehkä joutuisi hyljättäväksi. "
Niin..
"13 Teidät on kutsuttu vapauteen, veljet. Mutta älkää tämän vapauden varjolla päästäkö itsekästä luontoanne valloilleen, vaan rakastakaa ja palvelkaa toisianne."
Tätä Paavali tarkoitti ruumiinsa "kurittamisella":
"17 Liha haluaa toista kuin Henki, Henki toista kuin liha. Ne sotivat toisiaan vastaan, ja siksi te ette tee mitä tahtoisitte.
18 Mutta jos Henki johtaa teitä, ette ole lain alaisia. "(Gal.5:17)
"24 Ne, jotka ovat Jeesuksen Kristuksen omia, ovat ristiinnaulinneet vanhan luontonsa himoineen ja haluineen. [Room. 6:6+]
25 Jos me elämme Hengen varassa, meidän on myös seurattava Hengen johdatusta."(Gal.5:25-25)
Hän antautui Hengen hallintaan, joka taistelee "kurittaen" ruumista ja sen haluja. Tässäkään ihmisen ei tarvitse alkaa itse piinaamaan lihaansa.
"Oleko muuten kuullut ikinä uskovasta, joka olisi luopunut uskostaan? Missä on hänen silloinen varma pelastumisensa? "
Olen ja myös Tuhlaajapojasta, Jeesuksen sanoin...;) Kuten myös kadonneesta lampaasta, jonka Herra etsii käsiinsä pitäen tätä tärkeämpänä kuin 99 turvassa olevaa. Kertoo rakastavan Isän suhteesta myös harhaileviin lapsiinsa.
"Kysynkin, oletko jo mahdollisesti lopussa koska pystyt ilmoittamaan pelastuksesi 100%"
" 1 Käärme oli kavalin kaikista eläimistä, jotka Herra Jumala oli luonut. Se sanoi naiselle: "Onko Jumala todella sanonut: "
Kuulostaako tutulle?
"Oletko todellekin uskossa? Oletko todellakin pelastunut?"
Ja tuohon Paavalin ruumiin masentamisjuttuun vielä hänen iloinen löytönsä:"
"24 Minä kurja ihminen! Kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?
25 Kiitos Jumalalle Herramme Jeesuksen Kristuksen tähden! Niin minun sisimpäni noudattaa Jumalan lakia, mutta turmeltunut luontoni synnin lakia."(Room.7:24-25)
Paavali osoitti, että ainoa tie on Kristus ja Hänen sovitystyönsä. Siihen voimme aina turvata, emme omaan lihaamme ja lain noudattamiseen lihassa. Vaan Hengessä. Kristus täytti lain ja Hänessä uskova täyttää lain sisäsyntyisesti, eikä ulkoa lakia noudattaen. Tämänkin muuten Paavali sanoi.
Suosittelen sinua lukemaan sekä Roomalaiskirjeen että Galatalaiskirjeen ajatuksella.
"19 Sillä minä olen lain kautta kuollut pois laista, elääkseni Jumalalle. Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu,
20 ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni.
21 En minä tee mitättömäksi Jumalan armoa, sillä jos vanhurskaus on saatavissa lain kautta, silloinhan Kristus on turhaan kuollut."(Gal.2:19-21)
Jos siis Kristus elää minussa, en syyllisty Pyhän Hengen pilkaan uskoessani sen ja eläessäni Jumalan Pojan uskossa.
käsittää, vaan uskossa ottaa vastaan. Muistatko mitä Paavali kirjoittaa ihmisiviisauden ja Jumalan viisauden suhteesta? JT on järkiuskonto, joka yrittää ymmärtää Jumalan tekoja järjellä.
Paavali sanoisi järkeilyynne:"11 Teen teille selväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmismielen mukainen."(Gal.1:11)
>>>Uskova ei enää voi sortua Pyhän Hengen pilkkaan. Koska Pyhä Henki on hänessä.>Kyllä tuossa voimassa aika vahvana loppuun asti pärjäilee?
Mitäs sitä on sitten niin paljon Raamattuun kirjoiteltu, jos ei ole tarkoituskaan ymmärtää?
">>>Uskova ei enää voi sortua Pyhän Hengen pilkkaan. Koska Pyhä Henki on hänessä.
************************************
En nyt muista raamatunkohtaa, mutta Jumala sanoi:"Hylkäämistä minä vihaan..."
Se kohta käsitteli vaimon hylkäämistä
********************************************
Oli miten oli, mutta lainaamani kohta osoittaa, että uskovakin voi syyllistyä anteeksi antamattomaan syntiin PISTE
Se mikä se on ja missä vaiheessa sellaiseksi muuttuu ei ole meidän tarpeellista pohtia.
*******************************************
On pelkkä olkinukke käyttää sitä ajatusta, että Jt:t katsoisivat omien tekojensa pelastavan. Kyseessä on juuri ponnistelut uskon säilyttämiseksi,jota yllättäen sinäkin aloit kannattamaan.
*******************************************
>>>että jotain korjattavaa olisi... Silloin voi katsoa Kristukseen ja pyytää apua, eikä alkaa itse pelastamaan itseään tekojen avulla.
Mitäs sitä on sitten niin paljon Raamattuun kirjoiteltu, jos ei ole tarkoituskaan ymmärtää?
- NS KriskitityT puhuvat "pyhistä salaisuuksista" ja "käsittämättömyydestä". Se johtuu siitä että perinnäisopit ovat raamatunvastaisia ja perusteettomia, joten niitä ei pystytä perustelemaan paljon muulla kuin "käsittämättömyydellä". Tulen aina vihaiseksi että raamatunvastaisia ihmisoppeja perustellaan käsittämättömyydellä. Ei tarvita salaisuuksia ja perinnäissääntöjä, vaan sen HYVÄKSYMISTÄ mitä raamattuun on kirjoitettu.
Jos ihminen uskoo perinnäisoppi kolminaisuuteen, miten hän voi väittää tuntevansa Jeesuksen, jos ei käsitä sitä mihin uskoo?
On törkeää vetää esille joku raamatunjae "käsittämättömyydestä" raamatunvastaista oppia puolustamaan! Se jos mikä on irti asiayhteydestään repäistyä!
"Oli miten oli, mutta lainaamani kohta osoittaa, että uskovakin voi syyllistyä anteeksi antamattomaan syntiin PISTE "
Koska silloin hän ei ole Kristuksessa eikä Kristus hänessä. Kristus nimittäin ei voi syyllistyä anteeksiantamattomaan syntiin, vai voiko?
Mikähän sellainen anteeksiantamaton synti voisi olla? Siis Pyhän Hengen pilkan lisäksi?
"Ja tekojako ei nyt taaskaan tarvittu? Kyllä ne tarvittavat korjaukset ovat niitä nimenomaisia tekoja asian oikaisemiseksi, vai miksi sinä niitä nimittäisit. "
Niitä tekoja tarvitaan, jotta uskovan elämä tuottaisi hedelmää, ja olisi Jumalan tahdon mukaista. Tässä pitää ehdottomasti erotella elämä ennen pelastusta ja jälkeen pelastuksen.
"Jos JT jakaa traktaateja, hän tekee tekoja ja aikoo ansaita pelastuksen, uskolla siinä ei ole mitään erityistä osuutta. "
Mitä seuraa, jos ei jaa? Tai ei kierrä ovilla?
Mitä seuraa, jos ei jaa? Tai ei kierrä ovilla?
Ei seuraa mitään! Ketään ei pakoteta ovityöhön.
Sellaiset ihmiset saavat olla mukana seurakunnassa, käydä kokouksissa ym ei heitä eroteta tai kuulustella.
Kenttätyötä tehdään koska he ovat Jehovan TODISTAJIA. Tämä nimitys pitää jo itsessään sisällään uskosta kertomisen.
Jehovan todistajiksi lasketaan ne jotka kertovat uskostaan. Ne jotka eivät tee kenttätyötä eivät ole mukana esimerkiksi Jehovan todistajien lukumäärää suomessa laskettaessa.
>>>Mikähän sellainen anteeksiantamaton synti voisi olla? Siis Pyhän Hengen pilkan lisäksi? >Koska silloin hän ei ole Kristuksessa eikä Kristus hänessä. Kristus nimittäin ei voi syyllistyä>Mitä seuraa, jos ei jaa? Tai ei kierrä ovilla?
Koska tässä on ongelmia tämän nimenomaisen paikan tulkinnassa, on syytä tarkastella sitä erillään.
*******************************************
1 Kor
15:27 Sillä: "kaikki hän on alistanut hänen jalkojensa alle." Mutta kun hän sanoo: "kaikki on alistettu", niin ei tietenkään ole alistettu se, joka on alistanut kaiken hänen allensa.
15:28 Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa
**********************************************
On annettu ymmärtää, että kyseiset jakeet käsittelisivät Jeesuksen maanpäällä olemista, jolloin hän oli luonnollisesti isäänsä alempi ja tilanne olisi erilainen taivaassa.
Halusin kysyä, onko tulkinta oikein jos tarkatelemme isompaa kokonaisuutta. Mihin siis nämä jakeet viittaavat ja missä mielessä ne olisivat jo täyttyneet Jeesuksen maanpäällisen vaelluksen aikana?
24. sitten tulee loppu, kun hän antaa valtakunnan Jumalan ja Isän haltuun, kukistettuaan kaiken hallituksen ja kaiken vallan ja voiman.
25. Sillä hänen pitää hallitseman "siihen asti, kunnes hän on pannut kaikki viholliset jalkojensa alle".
26. Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema.
************************************************
Jeesus kuoli ja haudattiin. Sitten herätettiin. Millaisessa ruumiissa hän heräsi? Heräsikö hän henkiruumiissa, siis sellaisessa, joka voi myös aineellistua? Esimerkkeinä voimme käyttää ihmisten luona vierailleita enkeleitä, jotka söivat ja painivatkin ihmisten kanssa. Tästä voimme päätellä, että Jeesuksen syömiset ja juomiset eivät olisivat merkkejä siitä, että hänet olisi herätetty samaan ihmisruumiiseen kuin kuollessaan.
35. Mutta joku ehkä kysyy: "Millä tavoin kuolleet heräjävät, ja millaisessa ruumiissa he tulevat?"
*************************************************
40. Ja on taivaallisia ruumiita ja maallisia ruumiita; mutta toinen on taivaallisten kirkkaus, toinen taas maallisten.
42. Niin on myös kuolleitten ylösnousemus: kylvetään katoavaisuudessa, nousee katoamattomuudessa;
Nyt minun on annettu ymmärtää, että Jeesus olisikin herätetty katoavaisessa ruumiissa, eikä henkiruumiissa?
***********************************************
Missä vaiheessa tämä sitten tapahtui?
45. Niin on myös kirjoitettu: "Ensimmäisestä ihmisestä, Aadamista, tuli elävä sielu"; viimeisestä Aadamista tuli eläväksitekevä henki.
Tässä samasta aiheesta M.Peltolan kotisivulta joka ei ole JT:
Kaikki valta.
1 Kor. 15:27, 28 Sillä: "kaikki hän on alistanut hänen jalkojensa alle". Mutta kun hän sanoo: "kaikki on alistettu", niin ei tietenkään ole alistettu se, joka on alistanut kaiken hänen allensa. Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa.
Jumala on tämän mukaan Jeesuksen yläpuolella vielä senkin jälkeen kun Jeesukselle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Tällaisiin selkeisiin lausumiin on jo varhain tukeutunut kirkkojen harhaopiksi tuomitsema adoptianismi, jonka mukaan Jeesus syntyi tavallisena ihmisenä, mutta korotettiin ylösnousemuksessa (tai toisten mukaan kasteessa) jumalalliseen luontoonsa. Kolminaisuusopin kannattajat ovat joutuneet tulkitsemaan Jeesuksen korottamista koskevat raamatunkohdat tarkoittamaan vain hänen "statuksensa" korottamista, eli lähinnä korkeamman "arvonimen" saamista. Tämä ei edelläolevien ja muiden samansuuntaisten kohtien valossa tunnu uskottavalta
Sillä: "kaikki hän on alistanut hänen jalkojensa alle."
Mutta kun hän sanoo: "kaikki on alistettu",
niin ei tietenkään ole alistettu se,
joka on alistanut kaiken hänen allensa.
Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan,
silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan,
joka on alistanut hänen valtaansa kaiken,
että Jumala olisi kaikki kaikissa (1Kor.15:27,28)
>>
On annettu ymmärtää, että kyseiset jakeet käsittelisivät Jeesuksen maanpäällä olemista, jolloin hän oli luonnollisesti isäänsä alempi ja tilanne olisi erilainen taivaassa.
Halusin kysyä, onko tulkinta oikein jos tarkatelemme isompaa kokonaisuutta. Mihin siis nämä jakeet viittaavat ja missä mielessä ne olisivat jo täyttyneet Jeesuksen maanpäällisen vaelluksen aikana?
Kun lukee tuon jakeen alun, niin käy varsin selväksi, että jeesus on alamainen koko ajan. Siis tämä alistaminen ei ole vain tulevaisuuden tapahtuma.
"kaikki on alistettu",
niin EI TIETENKÄÄN OLE ALISTETTU SE,
joka on alistanut kaiken hänen allensa.
Tämä Kaiken vallan omistaminen ei kuitenkaan merkitse sitä, että häntä pitäisi alkaa palvonaan Kaikkivaltiaana kuninkaana. Jeesus palvoi isäänsä ja kehoitti myös muita siihen.
"10 ... Sillä on kirjoitettu: ’Jehovaa, Jumalaasi, sinun on palvottava, ja yksin hänelle sinun on suoritettava pyhää palvelusta."
Olin jo kirjoittamassa suurin piirtein näin:
Säästääkseeni aikaasi, huomautan jo tässä vaiheessa,
että EN tarkoita tällä sitä, että Isä olisi alistettu.
Olisi siis sittenkin pitänyt tästäkin erikseen huomauttaa. Pyyhin sen kuitenkin pois, koska sama jo luki lainaamassani raamatunpaikassa. Siis uudelleen:
Isä EI ole alistettu.
Poika TULLAAN alistamaan - siis EI ole alistettu nyt.
Tästä seuraa, että Jeesus käyttää SAMA valtaa, joka hänen Isällään on. Tai voisiko sanoa: Isä toimii Pojan kautta - Hänhän on Välimies.