Espoo-Läntinen seurakunta on käytännössä hajonnut. Hajaannuksen saivat aikaan vallanhimoiset vanhimmat.
Valta rappeutaa, ehdoton valta varsinkin.
Valta rappeutaa, ehdoton valta varsinkin.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Hajoaako seurakunta jos Johanneksen Poika (Usko Toivo) erotetaan? eikö se ole vain hyväksi seurakunnalle?
näyttää oleva Johanneksen Poika mutta ei hänkään yksinään mitään voi enemmistöä vastaan.
Valitettavasti.
Hän tuntuu lukevan vain niitä paikkoja jotka itselle parhaiten sopivat.
Kyselin taannoin eri nimimerkillä muutamia kohtia, niin hän hiiltyi ja alkoi sättimään. Lopuksi tuhosi koko ketjun. Eipähän jäänyt todisteita. Äänitysoikeus on ilmeisesti vain yksipuolista?
on hätä kädessä.
Pikainen erottaminen odottamatta "laumakirjan" valitusaikoja kuvastaa vanhimpien hätää.
Mitäpä siinä sitten voi enää uhrikaan tehdä erotettuna. Hänen puheensa on senjälkeen luopion puhetta eikä siitä tarvitse välittää.
Samaa menetelmää on aina käytetty, jopa niinkin kun jäsen on itse eronnut, erottaa seura hänet vielä varmuuden vuoksi vaikka vuoden päästä.
Todella naurettavaa ja lapsellista toimintaa seuralta.
Olisiko yksityisen keskustelun taltioinnin julkaiseminen yleisölle jokin pahe, jo maallisessakin tuomioistuimessa.
>>>Pikainen erottaminen odottamatta "laumakirjan" valitusaikoja kuvastaa vanhimpien hätää.
Joka tapauksessa "laumakirjan" ohjeet sivuutettiin kului sitten aikaa vaikka sata vuotta.
Tuon asian on JP selvästi todistanut.
Siinä vasta "todistaja". Muut jäivät alakynteen ja kostivat erottamalla vastoin ohjeita.
Näin se on nähtävä vaikka toisin väitetään.
Espoo-Lähtinen seurakunta on käytännössä ennallaan. Tämän saivat aikaan vallanhimoiset vanhimmat, isä, poika ja pyhävapaa.
Valta rappeutaa, peritty valta varsinkin.