Dirk Anderson

Todisteiden vakuuttavuus

Lopullinen niitti oli sovituspäivä. Luin 3.Moos. 16 luvun ja Hepr.9 ja 10 luvun. Luin ne yhä uudelleen ja uudelleen. Otin esille kreikan sanakirjan ja etsin sieltä sanoja. Kaikki lukemani vakuutti, että Kristus meni kaikkeinpyhimpään taivaaseen astumisensa yhteydessä. Ilman Ellen Whiten näkyä en saanut sovituspäivää sijoitettua vuodelle 1844. Raamattu osoitti sen selkeästi olevan 31 jKr.

Minun täytyi vihdoin myöntää ylivoimaisten todisteiden valossa, ettei Ellen White ollut Jumalan profeetta.
Se mursi minut. Sairastuin fyysisesti ja olin kuusi päivää vuodepotilaana. Masennuin ja lamaannuin. Vasta monen kuukauden päästä erosin adventtikirkosta. En voinut enää tukea järjestelmää, joka ei ollut rehellinen Ellen Whitea koskevassa asiassa.

Myöhempiä havaintoja

Huomasin, etten ollut yksin. Monet nykyiset ja entiset adventistit eivät usko, että Ellen White oli profeetta. Monet kirkon johtajista tietävät Ellen Whiteen kohdistuvat ongelmat, mutta eivät puhu niistä seurakuntalaisten kanssa. Heidän annetaan uskoa "valkoiseen valheeseen" (White lie, suom. huom.). On teologian professoreita, pastoreita ja oppilaita, jotka eivät usko valkoiseen valheeseen. Joka tapauksessa heidän täytyy kuitenkin uskoa edes jossakin määrin säilyttääkseen asemansa. Luulen, että he oikeuttavat tämän tekonsa sanomalla, että Ellen Whiten kirjojen lukeminen on harmitonta. Minä voin todistaa tuon väittämän valheeksi. Kaikkien Ellen Whiten määräyksien noudattaminen ei ainoastaan aiheuta tarpeetonta stressiä ja hankaluuksia, vaan se voi jopa maksaa elämän. Miten? Seuraamalla äärimmäisen rankkaa ruokavaliota ja välttämällä lääkäreitä ja lääkkeitä. Voin todistaa myös hengellisen elämän kuihtumisen. Mitä enemmän luin Todistuksia sen tuomitsevammaksi, arvostelevammaksi ja kovasieluisemmaksi tulin. Jos pidät nettisivujani karskeina, armahda minua. Jumala työskentelee edelleenkin minussa saadakseen tuon hengen minusta ulos!
6254
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Katolisen kirkon inkvisitio on Adventisteillakin olemassa, mutta toisella tavalla: puhumiskieltopina ja tosiasioiden vaikenemisena jne.

Katolinen kongregaatio-eli oikean opin valvonta Paavilla ja alaisillaan on vastaavuudessaan olemass SDA:n eli "pienen sarven katolilaisuudessa". Pääkonferenssiin päässeet johtajat ja srk:n pastoreiksi ovat valikoituneet viimeisen 30-vuoden aikana vasemmistoajattelijoita ja jumalattomia näyttelijöitä sekä ahterin nuolijoita, joita kiinnostaa vain valta ja omat edut. Tämän takia Adventtikirkko on nähnyt vuosien aikana valtavan laskun länsimaisessa jäsenmäärässään, sekä talöoudellisen että moraalisen laskun vähevän eksytyksen?

Jos se ei ole Jumalasta ---se kaatuu ja hävitetään?

Tämän saavat kokea kaikki kristilliset kirkot ja sen jäsenet, jotka eivät oikeasti ole Kristuksen opetuslapsia, vaan tekeytyvät sellaisiksi. Juutalaiset tekopyhät tuomittiin useaan otteeseeen historiassa, niin käy myös tekopyhille kristityille!!!

Nykyisen johdon on vain myönnettävä kaikki tosiasiat ja käännyttävä ..tai muutoin se hajottaa loputkin pilarit Ellenismin palvonnassaan?

Kaikkein typerintä tämä Ellenin profeetaksi julistaminen ja hänen kirjoitustensa vääristeleminen ja myyminen sellaisenaan pönkittämään omaa instituutiota on siksi, ETTEI EGW itse koskaan sano´nut olevansa profeetta tai halunnut adventtiliikeen kirkkoutuvan instituutioksi ja mm. Ellen kannusti ihmisiä "yleiseen pappeuteen" jne...sekä myönsi ettei ole kaikessa ollut oikeassa...?!

Epärehelliset pastorit sekä heidän valheisiinsa uskovat paljastetaan jo kahden vudoen sisällä...ensi vuonna julkisuuteen tuleva kirja Adventismista Suomessa ...herättää kansainvälistä kiinnostusta...kirjan nimi on vielä salaisuus...näitä tosiasioita ei nykyajan papit eikä Nykyaika pääse karkuun!?

Josefus.

Äänestä
  • taas pelkällä maalaisjärjelläkään ymmärrä, miksi yleensä jostakin ihmisestä tehdään jumalallinen olento toisten ihmisten toimesta?

    Eikö tämä jo pelkästään todista, että kyseessä on eräs Raamatussa ennustettu lopun ajan väärä profeetta.

    Äänestä

  • hirvas kirjoitti:

    taas pelkällä maalaisjärjelläkään ymmärrä, miksi yleensä jostakin ihmisestä tehdään jumalallinen olento toisten ihmisten toimesta?

    Eikö tämä jo pelkästään todista, että kyseessä on eräs Raamatussa ennustettu lopun ajan väärä profeetta.

    `...kenen suku siitä hyötyy Peltosen, Laitisen, Helmisen, Halmisen...Aaltosen...niiden , jotka jäävät pieneen jäännökseen....niinhän se on ennustettu!

    "Missä raato on, sinne korpit kokoontuvat?"

    Äänestä

Olen itse kokenut jotain samaa , silloin kun sisin murtuu , lujasti uskotut ja hyviksi koetut elämänarvot osoittautuvat paikkansa pitämättömöksi näin voi käydä täysin terveellekkin ihmiselle . Mielestäni sinä olet jo voitolla tästä edessäsi olevasta elämänmuutoksesta,erehtyyhän sitä kaikki ainakin kerran perusteellisesti elämässään . minäkin usein ja taas uudestaan .Ei tarvitse ajatella mitä toiset ajattelevat voit luoda itsellesi sopivan maailmankuvan ,on vain muistettava että yhtä tietämättöminä täältä on lähdettävä kuin tänne on tultukin. Tesmppiä !

Äänestä
  • Elämä on rikasta monessa mielessä...Jeesuksiakin on ollut ja mennyt...

    Äänestä

"Silmäys aikaamme kolmas painos 1923"

Tämä vanha kirja on mielestäni Adventisti henkinen ,vaikka siinä ei mainitakkaan E G Whitea
sen sijaan mainitaan pastori Kalkar ja Adam Clarke ketä lienevätkin.Itse kirjaan en usko sen paremmin mutta kaikkihan sisältävät asiatietoa mitä itse kukin etsineekin.

Monta kertaa esiintyy keskusteluissa käsitys kuinka oikeaoppinen minä ole ja kuinka sinä olet harhaoppinen.?

Tulisi kuitenkin puhua nykyään jo eri Kristinopin muodoista ja niiden eri oppirakenteista.

Uusia Kristinopin modernimpia tulkitsijoita ovat esim.Adventistit,Mormoonit,Jehovantodistajat ja Helluntalaiset ja monet muut.

Samoin kuin Juutalaisuuden synnyttämiä uskontoja ovat Kristinusko ja Islam.ja näidenkään uskontojen syntyminen ei ole tapahtunut hetkessä niilläkin on oppi isänsä menneisyydessä.

Jos usko kaatuu niin ne ihmiset tarvitsevat jopa enemmän tukea kuin uskoon tulleet sillä heillä no seurakuntansa ,jonne voi paeta ja saa tukea oudoille ajatuksilleen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


E G Whitesta kirjoitti:

Todisteiden vakuuttavuus

Lopullinen niitti oli sovituspäivä. Luin 3.Moos. 16 luvun ja Hepr.9 ja 10 luvun. Luin ne yhä uudelleen ja uudelleen. Otin esille kreikan sanakirjan ja etsin sieltä sanoja. Kaikki lukemani vakuutti, että Kristus meni kaikkeinpyhimpään taivaaseen astumisensa yhteydessä. Ilman Ellen Whiten näkyä en saanut sovituspäivää sijoitettua vuodelle 1844. Raamattu osoitti sen selkeästi olevan 31 jKr.

Minun täytyi vihdoin myöntää ylivoimaisten todisteiden valossa, ettei Ellen White ollut Jumalan profeetta.
Se mursi minut. Sairastuin fyysisesti ja olin kuusi päivää vuodepotilaana. Masennuin ja lamaannuin. Vasta monen kuukauden päästä erosin adventtikirkosta. En voinut enää tukea järjestelmää, joka ei ollut rehellinen Ellen Whitea koskevassa asiassa.

Myöhempiä havaintoja

Huomasin, etten ollut yksin. Monet nykyiset ja entiset adventistit eivät usko, että Ellen White oli profeetta. Monet kirkon johtajista tietävät Ellen Whiteen kohdistuvat ongelmat, mutta eivät puhu niistä seurakuntalaisten kanssa. Heidän annetaan uskoa "valkoiseen valheeseen" (White lie, suom. huom.). On teologian professoreita, pastoreita ja oppilaita, jotka eivät usko valkoiseen valheeseen. Joka tapauksessa heidän täytyy kuitenkin uskoa edes jossakin määrin säilyttääkseen asemansa. Luulen, että he oikeuttavat tämän tekonsa sanomalla, että Ellen Whiten kirjojen lukeminen on harmitonta. Minä voin todistaa tuon väittämän valheeksi. Kaikkien Ellen Whiten määräyksien noudattaminen ei ainoastaan aiheuta tarpeetonta stressiä ja hankaluuksia, vaan se voi jopa maksaa elämän. Miten? Seuraamalla äärimmäisen rankkaa ruokavaliota ja välttämällä lääkäreitä ja lääkkeitä. Voin todistaa myös hengellisen elämän kuihtumisen. Mitä enemmän luin Todistuksia sen tuomitsevammaksi, arvostelevammaksi ja kovasieluisemmaksi tulin. Jos pidät nettisivujani karskeina, armahda minua. Jumala työskentelee edelleenkin minussa saadakseen tuon hengen minusta ulos!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu