Toinen maailman sota ja Saksan armeija

Onkohan joku juutalaisten ikuinen trauman ilmentymä siinä että kun kerrotaan toisen maailman sodan tapahtumista niin lähes aina Saksan armeijaa kutsutaan natsiarmeijaksi??

Juutalaiset ovat omineet kärsimykset itselleen. Ei paljon mainita että samaan syssyyn meni Venäjällä omaa kansaa Stalinin kautta parikymmentä miljoonaa. Keskitysleireillä kuoli myös poliittisia vankeja, mielisairaita, homoja, etnisiä ryhmiä ja saksalaisia, jotka eivät jakaneet yhteistä totuutta.

En ole mikään juutalaisvihaaja mutta kyllä vituttaa katsoa mitä he nyt itse tekevät siellä Israelissaan. Jenkkimeininki se on eikä eroa juurikaan natsien hirmuteoilta. Vaan he taitavat olla jumalan valittu kansa ja muut pelkkää paskaa.

Ajatelkaa meitä onnellisia isänmaallisia ihmisiä jotka saamme olla ylpeitä omista veteraaneistamme, Lotista ja kotirintamastamme.

Saksa on saanut aina kantaa pelkkää häpeää. Eivät kaikki olleet natseja, hyvin tavallisia sotilaitakin oli ja paljon. Ja hyviä sellaisia. Muun muassa Saksalaisten lentokoneet tulitti Venäjää vastaan suomalaisten tukena ja se auttoi meitä paljon.

Okei, kollektiivinen häpeä kuuluu heille varsinkin jos ei tällä puolella oleva osaa käyttää omia aivojaan. Armeijan sisällä oli monia Hitleriä vastustavia tahoja ja yrittivät johtajaansa tappaa.

En halua kuulla pasifistien vinkunaa. Sekin vinkuna on mahdollista vain siksi ettei periksi annettu aikoinaan. Tälläkin hetkellä söisitte Siperiassa sitruunaa ja hiivaa ja pullon vodkaa joisitte päälle.

Niin kuin Ehnroth sanoi eräässä haastattelussaan: Mitä siitä olisi tullut jos olisimme menneet rajalle kukat käsissä ja huutaneet: Rauhaa, rauhaa!??
4431
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

...Holocaustin ylikorostamisesta ja väärinkäytöstä nykyisten julmuuksien peittelemiseen.

Olisiko vihdoinkin aika puhua toisesta maailmansodasta tregediana, jossa vääriä tekoja tapahtui kaikkien osapuolten toimesta? Kun niitä kerran tapahtui.

Rabbi Cohen kirjoittaa:
"10. Juutalaisuus saarnaa armahtavaisuutta, ja jokaisen kanssaihmisen varallisuuden ja elämän kunnioittamista.

11. Edelläkerrotun perusteella on selvää, että sionismi ei voi edustaa juutalaista kansaa kokonaisuudessaan, ja anti-sionismia tulee suosia sekoittamatta sitä entisaikoijen antisemitistiseen vihanlitsontaan. Asia jota me arvostamme hyvin paljon täällä Iranin Islamilaisessa Tasavallassa, on juutalaisen yhteisön rauhallinen elämä ja täydet kansalaisoikeudet, kuten on ollut tuhansia vuosia.

12. Tänään yksi sionismin itsensäoikeuttamisen tukipylväs ovat Holocaustin tapahtumat. Sionistit julistavat, että juutalaisilla täytyy olla oma valtio, joka -kuten sionistit julistavat- ehkäisee Holocaustin toistumisen. "Ei koskaan enää!" he julistavat. Nyt haluaisin kertoa ortodoksisen juutalaisen näkemyksen Holocaustista.

13. Ensin tosiasiat. Ei ole epäilystäkään, ettei toisen maailmansodan aikana olisi esiintynyt katastrofaalista politiikkaa ja kansanmurha-toimia, jotka kohdistuivat juutalaiseen kansaan Natsi-Saksan taholta. Lukemattomia henkiinjääneitä, silminnäkijöitä ja asiakirjoja tulee esiin uudelleen ja uudelleen. Säästyin henkilökohtaisesti pahimmilta asioilta, koska elin Englannissa jota Natsi-Saksa ei onneksi miehittänyt. Siitä huolimatta minä ja monet monet muut menetimme lukemattomia ystäviä ja sukulaisia, jotka menehtyivät tahallisesti murhissa ja kansanmurhassa. Kolme miljoonaa Puolan juutalaista, enemmän kuin puoli miljoonaa Unkarista, useita kymmeniä tai satoja tuhansia Venäjällä, Slovakiassa, Belgiassa, Hollannissa ja muualla.

Säännönmukaisesti siteerataan lukua kuusi miljoonaa. Jotkut tahtovat kiistellä luvun tarkkuudesta, mutta rikos oli aivan yhtä kauhistuttava, oliko miljoonia (ja uhreja oli miljoonia) kuusi, viisi tai neljä. Murhaaminen oli aivan yhtä käsittämätöntä, tehtiin rikokset kaasulla (siitä on todistaja-lausuntoja), teloituksina tai millä tavoin tahansa. Pahuus on kaikissa tapauksissa samaa, ja syyllisyyden vähättely häpäisee menehtyneiden muistoa.

...

Meille on säädetty, että meidän on noudatettava K-valtiaan tahtoa ja pyrkiä tekemään itsestämme parempia. Meidän on kitkettävä käyttäytymisestämme teot jotka saattavat aiheuttaa kärsimyksemme. Juutalaisen kärsimyksen historia on pitkä, ja tämä on ollut juutalainen vastaus siihen.

...

16. Sionistit sekulaarissa röyhkeydessään toimivat täysin vastoin tätä filosofiaa kehdatessaan sanoa "Never Again". Heillä on uskallusta ajatella, että he pystyvät estämään K-valtiasta antamasta "Holocaustin" jatkua. Tämä on vastoin oppiamme.

17. Tämän lisäksi, kuten me kaikki tiedämme, sionistien väärä politiikka on vienyt heidät käyttämään julmia ja karkeita tapoja Palestiinan kansaa kohtaan."

http://anarkiaa.150m.com/Friedman.htm#COHEN

Tuollainen lähestymistapa on kaikkea muuta kuin Holocaust-kampanjointiin liittyvä asenne, joka väheksyy esim. saksalaisiin kohdistettuja aivan samanlaisia ja samassa laajuudessa tapahtuneita julmuuksia.

Ihmisarvon ainoa mittayksikkö on "1". Se on joko kaikille 100% tai sitten on kyse jostain muusta: Ihmisten eriarvoisuuden julistamisesta tekopyhien fraasien takana.

Ajatellaanpas:
Juutalaiset pakotetaan 60 vuodeksi vaikenemaan omaistensa kohtaloista maailmansodassa, ja ylistämään julmureita. Traagisista tapahtumista voidaan kertoa vain perhepiirissä tai omakustanteina julkaistuissa kirjoissa, ja kirjoittajat saattavat joutua koska tahansa vallitsevaa poliittista korrektiutta kannattavien sättimisen kohteeksi.

Poliitikot ja ministerit vaikenevat vainoista, ja joku saattaa jopa vastata kyselijöille, että "vainajia ei saada takaisin menneistä vääryyksistä puhumalla..." Ystävälliset välit Natsi-liittoon (NL) ovat poliitikoille tärkeämpiä kuin totuus.

Hirvittävä visio, eikö olekin?

Mutta juuri näin tehtiin suomalaisille partisaanien uhreille ja heidän omaisilleen, ja näin yritetään yhä tehdä saksalaisille puna-armeijan ja pommi-terrorin käsissä sanoinkuvaavattomia asioita kokeneille, joita on yhä elossa.

Totuuden kiistämistäkin kuvottavampaa on vasemmiston sotahuudoksi (mm. "Suomi24:ssä") noussut: "Se oli niille oikein!"

Ihmisarvoa ei voi puolustaa puolustamatta sitä kaikille, eikä julmuuksien tuomitseminen ole aitoa ellei se kohdistu kaikkiin raakoihin tekoihin tekijän kansallisuudesta ja jäsenkirjasta riippumatta.

Äänestä
  • Tai paremminkin sen saamasta(=sille annetusta) julkisuudesta tuli tämmöinen ajatus: Alkaisiko USA tehdä pesäeroa Israeliin, noin ikäänkuin kauttarantain

    Äänestä

  • old_profile_29033 kirjoitti:

    Tai paremminkin sen saamasta(=sille annetusta) julkisuudesta tuli tämmöinen ajatus: Alkaisiko USA tehdä pesäeroa Israeliin, noin ikäänkuin kauttarantain

    Siitä mediahuomiosta, jota Teheranin Holo-konferenssiin osallistuneet (muut kuin Ku-Klux-Klanin jäsenet) ovat saaneet mediassa, voidaan päätellä että on käynnissä enemmin pimittäminen kuin mitään muuta.

    Missä Aharon Cohenin puheenvuoroa on kommentoitu suomalaisessa mediassa?

    Äänestä

  • Tappis555 kirjoitti:

    Kun ollaan KUITENKIN vähän täällä peräkylillä. Tarkoitin lähinnä USA:n mediaa; no, oli miten oli, vain tuollanen meikäläisen päähännousema, kun temokraatit voitti jne,,,,,,

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

joskus ottaa pattiin kirjoitti:

Onkohan joku juutalaisten ikuinen trauman ilmentymä siinä että kun kerrotaan toisen maailman sodan tapahtumista niin lähes aina Saksan armeijaa kutsutaan natsiarmeijaksi??

Juutalaiset ovat omineet kärsimykset itselleen. Ei paljon mainita että samaan syssyyn meni Venäjällä omaa kansaa Stalinin kautta parikymmentä miljoonaa. Keskitysleireillä kuoli myös poliittisia vankeja, mielisairaita, homoja, etnisiä ryhmiä ja saksalaisia, jotka eivät jakaneet yhteistä totuutta.

En ole mikään juutalaisvihaaja mutta kyllä vituttaa katsoa mitä he nyt itse tekevät siellä Israelissaan. Jenkkimeininki se on eikä eroa juurikaan natsien hirmuteoilta. Vaan he taitavat olla jumalan valittu kansa ja muut pelkkää paskaa.

Ajatelkaa meitä onnellisia isänmaallisia ihmisiä jotka saamme olla ylpeitä omista veteraaneistamme, Lotista ja kotirintamastamme.

Saksa on saanut aina kantaa pelkkää häpeää. Eivät kaikki olleet natseja, hyvin tavallisia sotilaitakin oli ja paljon. Ja hyviä sellaisia. Muun muassa Saksalaisten lentokoneet tulitti Venäjää vastaan suomalaisten tukena ja se auttoi meitä paljon.

Okei, kollektiivinen häpeä kuuluu heille varsinkin jos ei tällä puolella oleva osaa käyttää omia aivojaan. Armeijan sisällä oli monia Hitleriä vastustavia tahoja ja yrittivät johtajaansa tappaa.

En halua kuulla pasifistien vinkunaa. Sekin vinkuna on mahdollista vain siksi ettei periksi annettu aikoinaan. Tälläkin hetkellä söisitte Siperiassa sitruunaa ja hiivaa ja pullon vodkaa joisitte päälle.

Niin kuin Ehnroth sanoi eräässä haastattelussaan: Mitä siitä olisi tullut jos olisimme menneet rajalle kukat käsissä ja huutaneet: Rauhaa, rauhaa!??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu