Johdatus

Minä olen ollut pienestä asti sellainen,että olen mielelläni kuunnellut kun ihmiset kertovat kokenmuksia. Pienenä kuuntelin kun naapurin pappa kävi kerran päivässä istumassa ja juttelemassa vaikkapa vain viljan kasvusta.

Edelleen mielelläni kuuntelen. Nyt haluaisin "kuunnella" rukousvastauksiasi!

Kerrothan niitä. :)
393
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

EGW: "Saatana näytti olevan valtaistuimen luona koettaen viedä eteenpäin Jumalan työtä. Näin heidän katsovan valtaistuinta kohden ja rukoilevan: "Isä, anna meille Henkesi." Silloin saatana puhalsi heidän päälleen epäpyhän vaikutuksen ..." (Hengellisiä kokemuksia s.64, Early Writings, p. 56

Ellen White keksi tämän näyn sen jälkeen, kun milleriläiset epäonnistuivat Jeesuksen takaisintulon ja vuoden 1844 maailmanlopun ennustuksessa. Hän yritti osoittaa jotakin tapahtuneen siinä vuoden 1844 jupakassa. Näin syntyi oppi "armonoven sulkeutumisesta." Sitä kutsutaan tutkivaksi tuomioksi. Hän kuvitteli, että Kristus siirtyi taivaallisen pyhäkön Pyhästä Kaikkeinpyhimpään, aloittaakseen pyhien tuomion. Ja kaikki ne ihmiset, jotka eivät osoittaneet rukouksiansa Kaikkeinpyhimpään paikkaan, saivat rukousvastauksensa Saatanalta.

Äänestä

EGW: "Rukoileminen sairaan puolesta --- Meidän pitäisi ensin ottaa selville onko sairas kieltäytynyt antamasta kymmenyksiä tai onko hän aiheuttanut häiriötä kirkossa" (Healthful Living, p. 237).

Äänestä
  • Voi kun se Ellen White on niin rakas, pyhä ja erehtymätön.
    RAKAS EHTYMÄTÖN ELLEN KIRJALLISUUTENI!
    Ellen Whiten sanomaa adventtikirkko pitää totuuden lähteenä ja tähän näkyyn on pakko uskoa.
    Ellen White ei tuntenut vanhurskauttamista ja hänen oppinsa ON SDA kirkon tämän päivän oppi joka on ristiriidassa kolmiyhteisen Jumalan kanssa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


_Josefiina_ kirjoitti:

Minä olen ollut pienestä asti sellainen,että olen mielelläni kuunnellut kun ihmiset kertovat kokenmuksia. Pienenä kuuntelin kun naapurin pappa kävi kerran päivässä istumassa ja juttelemassa vaikkapa vain viljan kasvusta.

Edelleen mielelläni kuuntelen. Nyt haluaisin "kuunnella" rukousvastauksiasi!

Kerrothan niitä. :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu