Sairastan vaikeaa masennusta ja olen viime aikoina pohtinut itsemurhaa uskon kannalta...
Onko oman henkensä riistäminen kuolemansynti?
Olen itse saanut huomata, että masennus voi olla yhtä tappava tauti kuin esim. syöpä. Olen uskovainen nuori aikuinen, enkä koskaan aikaisemmin ole hyväksynyt tai ymmärtänyt itsemurhaa missään tilanteessa.
Kuitenkin sairauteni myötä olen lohduttomassa tilanteessa... Mikään ei tunnu miltään, mistään en saa iloa ja jokainen päivä on harmaata usvaa, jonka läpi kuljen vain koska on "pakko".
Kuolema on vaihtoehdoista houkuttelevin ja rauhoittavin. Sitten ei tarvitsisi herätä enää yhteenkään merkityksettömään aamuun...
Tuota tunnetilaa on vaikea kuvata. Luulen, että vain vaikean masennuksen läpikäynyt ihminen voi sen ymmärtää.
Olenkin pohtinut, että onko vaikeasti masentuneen ihmisen itsemurha synti Jumalaa vastaan!?
Mikään tässä maailmassa ei tapahdu Jumalan sitä sallimatta, masennuskin on sairaus aivan kuten syöpä tai jokin muu tappava tauti. Voiko Jumala siis antaa vaikeasti masentuneelle itsemurhan tekijälle anteeksi?!
Onko oman henkensä riistäminen kuolemansynti?
Olen itse saanut huomata, että masennus voi olla yhtä tappava tauti kuin esim. syöpä. Olen uskovainen nuori aikuinen, enkä koskaan aikaisemmin ole hyväksynyt tai ymmärtänyt itsemurhaa missään tilanteessa.
Kuitenkin sairauteni myötä olen lohduttomassa tilanteessa... Mikään ei tunnu miltään, mistään en saa iloa ja jokainen päivä on harmaata usvaa, jonka läpi kuljen vain koska on "pakko".
Kuolema on vaihtoehdoista houkuttelevin ja rauhoittavin. Sitten ei tarvitsisi herätä enää yhteenkään merkityksettömään aamuun...
Tuota tunnetilaa on vaikea kuvata. Luulen, että vain vaikean masennuksen läpikäynyt ihminen voi sen ymmärtää.
Olenkin pohtinut, että onko vaikeasti masentuneen ihmisen itsemurha synti Jumalaa vastaan!?
Mikään tässä maailmassa ei tapahdu Jumalan sitä sallimatta, masennuskin on sairaus aivan kuten syöpä tai jokin muu tappava tauti. Voiko Jumala siis antaa vaikeasti masentuneelle itsemurhan tekijälle anteeksi?!
Vastaukset 30
Vanhimmat
minäkin olen ollut pitkään masennuksessa, jopa vuosikausia. Joskus tuo masennus on ollut ylivoimaisen raskasta kantaa, jopa sietämätöntä. Ihmeellisellä tavalla ja vastoin kaikkia omia päätelmiäni Jumala on kuitenkin kantanut, ja antanut voimia tehdä se, mitä eteeni on tullut.
Kuitenkin Jumala on elämän puolella eikä Hän tahdo varmastikaan kuolemaa, vaikka kärsimystä onkin. Voi Hän sallia kuolemankin raskaassa elämän vaiheessa olevalle, mutta silloin se tulee sallimuksesta eikä meidän omasta valinnastamme.
Tässä kohtaa haluasin sinua rohkaista luottamaan Jumalaan ja Hänen antamiinsa lupauksiin, Hän voi todella tuoda liennytystä tuskiisi kun Häntä lähestyt Hänen omilla sanoillaan niihin vahvasti nojautuen. Jumala ei voi valehdella eikä Hän peru sanojansa, eli jos niihin uskot vahvasti, ne toteutuvat. Pyydä tätä kaikkea Jeesuksen nimessä, niin sinä olet otollinen ja täydellinen rukoilija ja tulet kuulluksi ja sinä olet kuin Kristus itse eikä Jumala voi olla kuulematta omaa Poikaansa.
Raamattu sanoo, että me olemme toivossa iloiset, ahdistuksessa kärsivälliset, rukouksessa kestävät Room 12:12. Kun usko käy heikoksi ja näemme ympärillämme pelkkää kuolemaa, pahoja voimia, synkkyyttä ja kipuja, astuu esille toivo, jossa me katsomme tulevaisuuteen Jumalan lupauksiin nojaten. Silloin me ajattelemme, tämä kestää vain hetken ja Jumalan apua on lähellä ja Hän voi ne poistaa koska Hän parhaaksi näkee.
Jumala on antava sinulle sen mukaan kuin sinun taakkasi ja päiväsi ovat, Hän on katsonut sinun osaksesi enemmän kuin monien muiden. Hän todella rakastaa sinua ja haluaa viedä sinut perille asti. Jo se, että Hän vie sinut mahdottomuuteen, todistaa, että vain Hän voi sinua kannatella ja auttaa ja sinä olet kuin oletkin Hänen huostassaan vaikka toisin tunnet.
Lue 1 Piet. 5:7-10, 2 Kor. 4:7-11, Hebr. 11:24-40.
Minäkin olin vuosia syvästi masentunut, mutta sitten päätin hemmotella itseäni ja ostin uuden 525:n BMW:n.
BMW:n oston jälkeen en ole ollut masentunut.
mutta siinä olet oikeassa, että masennus on SAIRAUS. Siihen on siis olemassa lääkkeitä, jotka kuulemma ovat ihan tehokkaitakin. Jospa ensin kuitenkin koittaisit kääntyä lääkärin puoleen, se tuskin on synti minkään mittapuun mukaan.
Tiedän, että avun hakeminen on helpommin sanottu kuin tehty. Olin itse useita vuosia elämäntilanteessa, jossa ajatukset tuntuivat liikkuvan vain kuoleman ja itsensä tappamisen ympärillä, jokainen päivä tuntui sietämättömältä. En kuitenkaan saanut haettua apua. Luultavasti minun olisi kannattanut, siitäkin huolimatta, että kuten näkyy, en kuitenkaan lopulta päätynyt niin epätoivoiseen ratkaisuun. Minun tilanne oli kuitenkin siitä poikkeuksellinen, että tiesin masennukseni johtuvan erittäin hankalasta elämäntilanteestani. Tiesin siis, että parempi tulevaisuus olisi edessä ennemmin tai myöhemmin. Sen verran sentään jaksoin, että siirsin kuolemaani seuraavaan päivään, aina uudelleen ja uudelleen.
Helppoa se ei silti ollut, enkä voi varmaan ikinä tuomita ketään, joka itsemurhaan päätyy. En silti suosittele sitä minään ratkaisuna. Minä olen päässyt masennuksestani ja kuoleman kaipuusta. Mitä nyt joskus vastoinkäymisten kohdatessa vanha tuttu ajatus hiipii mieleen salakavalasti... Kuitenkin elämisen ongelmista huolimatta voin sanoa eläväni tällä hetkellä elämäni parasta aikaa. Ilmeisesti siis kannatti odottaa aina huomiseen =)
Tiedän, ettei tuo kertomani varmaan sinua nyt paljon lohduta. Ei olisi lohduttanut luultavasti minuakaan. Mutta jos et ole asiasta vielä lääkärille puhunut, niin kannattaa kokeilla. Ajattele siltä kannalta, että ethän sinä siinä mitään menetäkään, jos kokeilet jotain masennuslääkettä vaikka kuukauden. Kuten sanoin: avun hakeminen ei ole syntiä. Neuvoni ei ole mitenkään hengellistä laatua, mutta ei sitä silti kannata sen takia väheksyä.
Tsemppiä!
Olet oikeassa. Kyseessä on sairaus, joka hoidetaan ensisijaisesti terv.huoltoalan ammattilaisten kanssa. Älä taakoita itseäsi johonkin tulevaisuuteen asti. Tee jo tänään pätös hakeutua heti uuden aamun valjettua oman paikkakuntasi terv. keskukseen. Todennäköisesti saat sieltä lähetteen alan spesialistien luokse. Tämän päivän psyk. hoito on niin hyvää, että sinulla on sieltä odotettavissa hyvä apu. Lukemattoman monet vaikeassa masennuksessa ja itsari vaarassa olleet ovat selviytyneet. Vuosien päästä he ovat todella kiitollisia saamastaan avusta, ja siitä että saavat vielä elää. Sinä olet läheisillesi rakas, vaikka he eivät sitä huomaa kertoakaan. Tämäkin on hyvä muistaa. Eka vastauksessa mainitut rukous, usko ym. avut eivät pelkästään sinua nyt auta. Eihän katkennutta jalkaakaan paranneta pelkästään rukouksella, vaan mennään sairaalaan, jossa se hoidetaan kuntoon.
Terv. alan ammattilaiselta.
Enpä olisi niinkään varma että tämän henkilön kohdalla kyseessä olisi sairaus, niinkuin tuolla alempana tähän viitattiin. Voisi hyvin olla että yhteisö, jossa hän elää on sairas. Yleistyksiä en olisi niin valmis tekemään, koska syyt voivat olla monenlaisia.
Mikähän pahan olon ihmisessä pohjimmiltaan aiheuttaa? Eikö esim. epäoikeudenmukaisuus ja rakkaudettomuus, se että nykyihmiset ajattelevat vain omaa etuaan ja hyvinvointiaan? Kyky myötäelämiseen vähenee itsekkyyden lisääntyessä. Nykyään menestyminen toisia hyväksikäyttämällä ja häikäilemätön ja ylpeä omien tavoitteiden ajaminen ovat hyväksyttyjä yhteiskunnassamme, ainakaan niitä ei pontevasti vastusteta. Myös yksinäisyys on vakava ongelma aikanamme.
Tuon ammattiapu ei esim. omalla kohdalla olisi auttanut. Minun ongelmani ja masennukseni oli niin syvä ja järkyttävä että luulen ammattiauttajat, jos olisin mennyt kertomaan heille, olisivat pelästyneet jo pelkästä tarinani kuulemisesta saati miten he kestäisivät jos he itse joutuisivat samoihin tuskatiloihin. Itseasiassa eräässä vaiheessa harkittuani avun hakemista, koin johdatusta etten tarvinnut mennä, se ikäänkuin estyi. Sain apua esirukoilijoilta.
En tosin halua ammattiauttajien kohdallaan yleistää, voihan heissäkin olla hyviä ja kokeneita auttajia ja ymmärtäjiä. Ja todella voi olla tilanteita, joissa apua on hyvä hakea, eikä ylihengellistäminen joka känteessä ole ratkaisu sekään.
enpä olisi niinkään varma, että masentunut nimimerkillä kirjoittanut olisi välttämättä sairas tai että masennus yleensä olisi samaa kuin sairaus. Mitä esim. kaikkensa menettänyt voi olla kuin suruissaan? Kun menettää omaisensa, eikö silloin ole inhimillistäkin surra ja olla maassa.
Sairas voi olla yhtähyvin yhteisö, jossa masentunut elää. Nykyään ihmiset voivat olla tunteettomia ja kovia toisiaan ja erityisesti herkkiä ihmisiä kohtaan. Itsekkyys ja oman edun tavoittelu ovat etusijalla. Nämä ovat kasvattaneet itseriittoisuutta ja vähentäneet kykyä ajatella asioita läheisen ihmisen kannalta ja tuntea myötätuntoa kärsivää kohtaan.
Heti jos joku masentuu, sitä pidetään heikkoutena ja epänormaalina reaktiona, vaikka elämässä ei kukaan voi täysin välttää surua ja lieviä mielenterveysongelmia. Se kuuluu ihmisyyteen.
Itse en ole käyttänyt ammatiauttajaa masennukseni hoitamiseen. Erään kerran äärimmäisen vaikeassa tilanreessa olin aikeissa hakea apua, mutta tulin ikäänkuin estetyksi. Sain avun uskovilta esirukoilijoilta.
Olen kuitenkin vakuuttunut etteivät psykologit ym. olisi pystyneet minua vaikeimpina aikoina auttamaan, sillä kysymys oli todella järkyttävistä kokemuksista, joita ei voi sanoin kuvailla, jopa saatanallisia. Jos he eivät voi käsittää syitä ja ole itse kokeneet samanlaista, en myöskään minä uskalla jättää sieluani heidän hoitoonsa. Sitä paitsi, monet masennuksen syyt johtuvat aivan inhimillisistä seikoista, kuten esim. hylkäämisestä , rakkaudettomuudesta, epäoikeudenmukaisuudesta ja kiusaamisesta.
Jokainen järkyttyy ja masentuu kun tarpeeksi murjotaan ja jos ei ennen, niin silloin kun elämässä joutuu luopumaan kaikesta tai kun menettää kaiken. Turha on kenenkään luulotella pystyvänsä olemaan tässä asiassa sankari.
Luulen, että jos olisin kertonut elämäni koko historian, olisivat nämä auttajat järkyttyneet pelkästä kertomuksesta, puhumattakaan siitä, miten he itse kestäisivät jos joutuisivat samaan kurimukseen. Parempi auttaja on kyllä sellainen, joka on käynyt itse läpi samanlaisen kohtalon, kuten selvinnyt kirjoitti tuolla alempana. Sellainen ymmärtää asian sisältäpäin. Tässäkään en halua yleistää, varmaan on ammattiauttajissakin niitä, jotka ovat kokeneita ja ymmärtäväisiä.
Myös masennuskin voi olla oikeasti sairautta, vaikkapa vakavampi mielenterveysongelma, joka vaatii hoitoa tai vaikkapa lääkitystä. Ylihengellistäminen on myös vaarana, se että nähdään kaikki asiat synnin välittömänä seurauksena, jotka voidaan hoitaa ainoastaan Jumalan ja hänen sanansa avulla. Mutta Jumalan lahjaa on sekin, että meillä on hyviä ja osaavia lääkäreitä.
tuli kaksi kertaa samanlaista tekstiä, päivitys ei ole taaskaan pelannut.
Mutta vielä masennuksesta.
Keskustelu jää kyllä aika tavalla pinnalliseksi jos ei oteta huomioon masennuksen syitä. Sen voi ohittaa kevyesti huitaisemalla ja sanomalla; "se on sairaus, joka vaatii ammattitaitoista hoitoa". Sillä tavalla saadaan siistittyä yhteisölle negatiiviset haittapuolet maton alle. Silloin se siirretään ikäänkuin masentuneen henkilökohtaiseksi ongelmaksi, josta muiden ei tarvitse kantaa vastuuta. Hän on joko epänormaali tai heikko kestämään paineita.
Nyt haluan puhua yleisistä syistä, joita ei helpolla tiedosteta tai olla halukkaita tunnustamaan.
Syyt ovat kuitenkin usein muualla. Sanotaan, että synti on sairaus ja että synnin takia on tullut kuolema ja sairaus maailmaan. Se on totuus. Ellei olisi vääryyttä ei olisi kärsimyksiäkään. Kurjuutta pahentaa myös se vastenmielinen tosiasia, että on olemassa pahan ruumiillistuma, saatana. Ja tämä saatana hallitsee enintä osaa maailman ihmisistä, jota maailma myös uskollisesti tottelee ja hänen tahtoaan toteuttaa.
Näistä tekijöistä ei oikein kukaan muu voi vakuuttua paitsi hän, joka on niiden takia joutunut kärsimään. On olemassa henkivalta, jonka tarkoituksena on aiheuttaa onnettomuuksia ja mahdollisimman paljon pahaa oloa ja kurjuutta. Saatana on murhaaja ja valehtelija. Eivätkä nämä pahat henkivallat aiheuta sitä vahinkoa niinkään niille, jotka toimivat samassa hengessä, vaan juuri herkkille ja tunnollisille ihmisille.
On ihmeellistä miten perkele aina ottaa silmätikukseen jo ennestään ahtaalla olevia ja rääkkää niitä entisestään. Tätä sietämätöntä ja saatanallista pahan piikittelyä olen itse saanut kokea paljon ja pitkään. Usein se tulee toisten ihmisten kautta heidän itse sitä tietämättä. Ei perkele omiaan kiusaa, vaan niitä jotka asettuvat poikkiteloin hänen tahtonsa tielle ja jotka eivät suostu samaan kostoajatukseen ja epäoikeudenmukaiseen menettelyyn kuin mitä hän itse harrastaa.
Kun Raamatussa puhutaan inhimillisestä kiusauksesta, tarkoitetaan sillä tavallisia ihmiselämää ja ihmistenvälisiin suhteisiin koskevia ongelmia. Raamatussa puhutaan kuitenkin kiusauksista, jotka ovat raskaampia. Ne ovat sellaisia kun meillä on vastassa itse saatana tai joudumme painiskelemaan Jumalan kanssa. Silloin on leikki kaukana, eivätkä niissä tilanteissa inhimmilliset hoitokeinot auta lainkaan.
Oikeastaan on sekin pelkkää Jumalan armoa ja hyvyyttä, että ihmisillä yleensä on edes jonkinlainen rauha ja tasapaino elämässään, koska uskovat rukoilevat paitsi toistensa puolesta, he rukoilevat myös kaikkien muidenkin ihmisten puolesta. Ellei olisi tätä suojelusta ja Jumala tällä tavalla kannattelisi maailmaa, repisi perkele ihmisen hetkessä kappaleiksi ei yksikään pysyisi edes hengissä ei Jumalan edessä ei liioin mahtavan saatanan edessä.
Nyt on vain suurimmalle osalle jäänyt se väärä kuva, että ihminen on oman onnensa seppä ja siksi ylenkatsovat toisiaan sen mukaan, miten kukin selviää kunnialla, vaikka paremminkin heidän tulisi ajatella sen olevan vain silkkaa heistä riippumatonta onnea, koska ovat varjeltuneet suurimmista vaikeuksista. Eihän kukaan voi mennä valalle sen edestä etteikö jokin raskas kärsimys voisi kohdata ketä tahansa.
Kun esim. Juudas kavalsi Jeesuksen, sanotaan Jeesuksen järkyttyneen tietäessään sen olevan edessä, samoin Daavid oli todella syvissä tuskissa sen takia, että hänen ystävänsä, ei hänen vihamiehensä. nousi häntä vastaan. Kun on kysymyksessä pyyteetön hyvyyden osoittaminen lähimmäisille, kuten hyvän sanoman, evankeliumin julistaminen uhraamalla vielä omista tavaroistaan ja ajastaan vaivoja säästämättä ja saa siinä vastapalkaksi katkeraa vihaa ja ilkeintä menettelyä, ei voi olla järkyttymättä. Nämä ovat niitä raskaampia kokemuksia ihmiselämässä, koska se ei ole enää inhimmillistä ilkeyttä, vaan tahallista saatanallista tuskan tuottamista. Ihminen, mikäli hän sen tietäisi, ei kykenisi sitä tekemään. Mutta niin Jeesus kuin Paavalikin sanoivat ihmisen tekevän tällaista tietämättömyyttään.
Sanon myös sen, ettei tätä ristiä tarvitse tavoitella ja kärsimyksiä elämäänsä erikseen tilata, ne kyllä tulevat pyytämättäkin. Niitä ei valita, ne vaan ovat tulevat ja menevät. Mutta se, joka uskoo Jumalaan saa olla hyvässä turvassa, koska Jumala on voittanut pahan ja se paha, myös masennus on Hänen vallassaan ja hän voi sen alistaa uskovan palvelukseen miten tahtoo eikä se silloin ole miksikään vahingoksi, vaan voipa olla suuremmaksi avuksi kuin mitä ihminen itse omilla voimillaan ja järkeilyllään koskaan voisi saada koskaan aikaan. Itse Jeesuksen ristinvoitto on tästä vakuutena.
Vaikka masennus on useimmiten psyykkisistä syistä lähtöisin, niin käsittääkseni välittömäksi aiheuttajaksi katsotaan nykyään tietyntyyppinen aivojen kemiallinen häiriö, jota lääkkeillä voidaan korjata. (Yritetään)
ja alakulo kuuluu luonnollisena osana elämään vastoinkäymisten kohdatessa. Sanaa masennus käytetään mielestäni aivan liian yleisessä merkityksessä puhukielessä. Kun puhun masennuksesta en tarkoita mitään parissa viikossa tai muutamassa kuukaudessa ohimenevää tilaa.
Jatkuva sortaminen tai todella järkyttävät kokemukset saavat kenet tahansa murtumaan. On väärää ylpeyttä sanoa, että minä kyllä kestäisin. Vaikka alakulon/masennuksen syyt olisivat ulkopuolella, eikä ihmisessä itsessään, niin kyllin pitkään jatkuessaan tämä olotila kyllä sairastuttaa ihmismielen. Tässä vaiheessa voidaan ruveta puhumaan sairaudesta nimeltä masennus. Minä selvisin ilman lääkkeitä, mutta puhun nyt vuosien masennuksesta. Syy siihen, miksi uskon, että lääkkeistä olisi voinut olla minulle apua, on, että minä ainakin koen masennuksen hämärtäneen lopulta suhteellisuudentajuani. Pienetkin asiat saattoivat tuntua maailmanlopulta, isot asiat jättivät kylmäksi. Hyvä oli pahaa ja paha hyvää. Lisäksi toipuminen olisi ollut varmaan helpompaa ulkopuolisen avun turvin. Ei sen avun välttämättä toipuessa tarvitse olla ammattiauttaja, kunhan se on joku, johon voi turvautua. Tai no, kyllä minulla tavallaan tällainen tuki olikin, mutta itse masennuksen syistä en voinut hänelle puhua. Kulissien ylläpitäminen on minullekin tuttua puuhaa. Minulla tämä toipuminen kesti jotain kolme vuotta siitä, kun masennuksen aiheuttanut elämäntilanne ratkesi, ja 'oikea' elämä saattoi alkaa. Vasta kolmen vuoden kuluttua alkoi tuntua, että voiton puolella ollaan. Sen jälkeenkin olen aika ajoin vaipunut synkkyyteen, mutta mielestäni näistä 'masennuksista' ja siitä varsinaisesta masennuksesta ei pitäisi puhua edes samana päivänä, niin eri luokkaa ne kuitenkin ovat.
Ehkä uskoni on ollut aina liian heikkoa, ehkä syy oli jokin muu, mutta en kokenut saavani rukouksista mitään apua. Kyllä minä rukoilin, paljonkin, henkeni hädässä. Ahdistus oli valtava. Kuitenkin kaikki meni aina vain huonompaan suuntaan. Lopulta en jaksanut enää rukoilla. Ehkä taivaassa oli päätetty, että minä en kelpaa avunsaajaksi, ehkä sain apua tajuamatta sitä. Minä en tiedä. Minusta on kuitenkin väärin väheksyä maallista apua edes koittamatta sitä. Eikö Jumala toimi ihmisten kautta? Miksei siis myös 'ammattiauttajien'. Ihmiset unohtavat tämän helposti. Ehkä ajatustapani on teidän mielestä virheellinen, mutta itse uskon, että Jumala toimii monin (ihmeellisin) eri tavoin, ei pelkästään jonkin ryhmän piirissä.
En tiedä keskustelijoista, kuuluvatko he seurakuntiin, mutta voin todeta aamutähden tavoin, että usein yhteisö on sairas. Joku saatetaan ajaa nurkkaan, niin, että hän joutuu jopa epätoivoissaan tappamaan itsensä.
Seurakunnassani, isossa rauhanyhdistyksessä joku herkkä ihminen kärsii kovasti ihmisten tuijotuksista. Tuijottaminen, itseensä kohdistunut, ei tunnu mukavalta, ja tuijottaja ei välttämättä ymmärrä, kuinka julma hänen tapansa on. Maailman kapakoissa saa helposti turpiinsa, jos tuijottaa. Uskovaiset tytöt eivät sitä tiedä, ja siksi he eivät tiedä, että tuijottaminen on huono käytöstapa. Sellainen voi jostain nuoresta, kokemattomasta nuoresta tuntua niin ällöttävältä, että inhoaa itseänsä. Nuori ei välttämättä hahmota itseään ympäristöstään.
En ole lukenut viimeaikaisia Päivämiehiä, millä tavalla niissä puhutaan ihmisen henkisestä tasapainosta. Puhujainkokouksessa v. n. -96 sanottiin, että mielenterveyden hoito on erotettava sielunhoidosta. Minusta niitä ei tarvitse erottaa, ihminen on Jumalan edessä yksi kokonaisuus. Minun mieleeni piirtyy mielenterveyden hoito sekä sielunhoito aivan sydämen muotoiseksi kuvioksi. Mitä enemmän niillä on yhteistä pintaa, sitä kauniimpi sydän on.
Kerran kirjoitin Päivämieheen keskusteltuani kahden, hyvin epätavallisissa vaikeuksissa elävän uskovaisen kanssa sekä itsekin hyvin epätavallisen menetyksen kokeneena. Tätä kirjoitusta ei julkaistu. En mä moiti toimitusta, sinne tulee kuulemma paljon materiaalia, mitä ei pystytä julkaisemaan.
Kyllä se masennus on vaan sairaus. Mitä muuta se voi olla, kun et pääse ylös. Et vaikka periaatteesa haluaisit, etkä oikeastaan edes halua. Kun haluat vain ja ainoastaan kuolla. Kun et jaksa ravita itseäsi. Ei oikeastaan ole edes nälkä. Eikä ole niin väliksikään. Kun et jaksa edes peseytyä. Oman itsen koskeminen tuntuu vaikealta ja vesi iholla pahalta. Kun mietit nousemista ja huomaat vielä kolmen tunnin kuluttua, ettet olekaan noussut. Kun olet silmät kiinni päivät ja valvot yöt. Kun tulevaisuudessa ei ole mitään toivoa. Sitä ei ole.
Haluat vain vajota, käpertyä, eristäytyä. Olla horroksessa ja antaa muun rulllata ja soljua. Auringon paistaa ja ihmisten nauraa. Olet itse akvaariossa, johon vedät vielä pimennysverhot eteen.
Kun ihminen on kokenut vääryyttä tai surua tai mitä lie ja jaksaa vielä itse tuntea pettymystä, surua tai kiukkua, on asiat hyvin. Ihmistä MASENTAA. Mutta ei se ole sama kuin sairaus nimeltä masennus.
Kun sairastuu masennukseen, ei edes elämän rakkaimmasta asiasta - uskosta - ole täydellistä lääkettä, puhumattakaan että se voisi estää kyseisen sairauden.
Onhan se niin, että ei kaikkea masennusta tai varsinkaan surua lääketieteellisesti ajateltuna pitäisi pitää masennuksena. Ja varmasti on niinkuin sinä "eräs" kirjoitat, että masennus saattaa sairastuttaa eikä tarkoitus ollut kumota sitä ajatusta, mutta syistä pitäisi joskus puhua laajemmin. Monesti masentunutta katsotaan karseasti sen tähden että hän olisi jotenkin kummallinen tai heikko ihminen, vaikka toiset saavat kohdella masentunutta tai heikoilla olevaa ihmistä kuinka raa'asti tahansa ja he eivät ole "sairaita". Ällöttävää!
Sekin on nimittäin tutkittu tosiasia, että vääryyden salliminen ja kiusatun syyllistäminen on eräs sairastuttavimpia tekijöitä masennuksessa. Vääryyttä pitää ja saa vihata, oikeutta saa ja pitää puolustaa ja väärintekijää saa ja pitää rangaista. Siitä tuesta saa masentunutkin voimaa jatkaa ja nähdä missä vika todellisuudessa monesti on, ei aina vain hänessä itsessään.
Surua, ahdistusta, tuskaa, alakuloa ym. en kuitenkaan erottaisi liian kauaskaan masennuksesta, koska ne seuraavat uskollisesti masentunutta. Surun halusi tuoda esiin myös sen takia, jotta sen avulla ymmärrettäisiin kuinka inhimillistä masennus lopultakin on, jokainen suree, toiset pitempään, toiset lyhyemmän ajan, samoin masennuksenkin osalta. Monesti on niin, että vaikka raskain masennuskausi on mennyt ohi, jo pienet vastoinkäymiset nostavat pintaan vanhat haamut. Usein olen kokenut, ettei yksi tai muutama vastus riitä vielä nujertamaan, mutta kun niitä tulee useampia, niin kamelin selkä taittuu. Raskas ja pitkäaikainen masennus jättää jälkensä. Itse olen ollut masentunut lähes 10 vuotta ja sen voin todistaa, ellen olisi saanut kokea Jumalan voimakasta tukea, en olisi jaksanut päivääkään. Tuo tuki on kyllä kätkössä ja vasta jälkeenpäin huomaa, että Hän antoi voimaa ja johdatusta vaikeimpien aikojen läpi.
Tuo on kyllä totta, että pienet asiat saattavat kasvaa suhteettomiksi, siihen onkin paras lääke tuoda ne esiin luotettavan henkilön tarkasteltaviksi. Siinä itsekin samalla hahmottaa eli peilata asiat oikeisiin mittasuhteisiin. Lutherkin joutui lohduttamaan useita aikansa hallitsijoita vaikeissa masennustiloissa. Niitä ahdisteli itse saatana kun uskonpuhdistus oli lähtenyt käyntiin ja monet näistä hallitsijoista olivat sydämellään mukana siinä.
Olen itsekin käynyt samanlaista rukoustaistelua saamatta mitää järisyttäviä vastauksia, puhumattakaan, että vaivat olisi poistettu kokonaan, monesti on tullut vielä raskaampia koettelemuksia, mutta silti Jumala on kantanut, eikä tuo todella puhu sen puolesta etteikö Jumala rakastaisi tai haluaisi pelastaa, pikemminkin päinvastoin. Sillä Hän todistaa, että mahdottomat asiatkin ovat Hänen vallassaan ja että Hänen täytyy olla kaiken takana koska selviän sittenkin.
Enkä todella tarkoita etteikö saisi käyttää ammattiapua, mutta joissakin tilanteissa se ei toimi. Minullakin kyse oli hengellisestä taistelusta, jota harva kokee ja ymmärtää. Saatana saattaa siinä painaa samana päivänä maailman huonoimmaksi ihmiseksi ja hetken perästä nostaa ylös viisaimmaksi ja parhaimmaksi. Ei tuollaista saa aikaan muu kuin paha henki. Raamattu puhuu taisteluista henkivaltoja vastaan ja siitä kuika se voi aiheuttaa ahdistusta ja onnettomuuksia. Se kaikki johtuu siitä että me tunnustamme uskoamme ja puhumme Jumalan sanaa toisille ihmisille. Minäkin olen kokenut aivan käsittämättömiä onnettomuuksia ja tapauksia niin, että niitä on sattunut aivan peräjälkeen ja useita samana päivänä, eikä niitä voi juuri mitenkään selittää pelkiksi onnettomiksi yhteensattumiksi.
Olen samaa mieltä. Sanoisin, että Jumala on paras psykologi ja Hänen sanansa parasta sielunhoitoa ja lääkettä mielenterveyteen.
Mutta sellainen, joka ei tiedä todellisista ahdistuksista ja taisteluista ei pitäisi ruveta mestaroimaan ihmissielua, siinä syntyy nimittäin suurta vahinkoa. Eivätkä kaikki, jos minä tähän kirjoittaisin koettelemuksistani, ymmärtäisikään niistä mitään. Kaikille ei niistä sovi menneä edes puhumaan, pitää olla kokenut sielunhoitaja, luja selkäranka ja syvä luottamus.
mitä oli Job sitten, oliko hän masentunut ja mitkähän syyt hänen kohtalolleen olivatkaan, entä Jeremia, miksi hän kirjotti valitusvirret? Luulen, että monen masennukset heidän rinnallaan kalpenevat. Sitten on kyllä niitäkin, jotka keskellä hyvinvointia ja ihmismassaa ovat todella maassa, ja tiedän mistä puhun, on tuska sitäkin suurempi.
Kuten tuolla ylempänä kirjoitin, synti yleensä aiheuttaa tai ainakin on välillisesti syynä kaikkiin sairauksiin. Siten voi sanoa, että yhteiskunta, joka tuottaa masennusta on sairas ja mätä, samoin myös masentunut on mätä ja turmeltunut, ei ainoastaan silloin, kun hän on ruumiillisesti sairas tai masentunut, vaan myös silloin kun hän on terve ja voimakas. Sillä metodilla, että masentunut on sairas, on sairas jokainen ihminen. Jos ei aina näkyvällä tavalla passiivisena sairautta kärsivänä, mutta ainakin aktiivisena pahanolon tekijänä tai sellaisen osasyynä. Eihän pahaolo ja masennus tule ainoastaan toisten aiheuttamasta aktiivisesta ilkeydenteosta, vaan myös siitä ettei vääryyteen puututa eikä altavastaajaa auteta.
Tunsin täälläpäin erään ylenkatsotun ihmisen, jota muut pitivät hieman kummallisena ajatuksiltaan ja käytöstavoiltaa. Kun hän sitten mainitsi joskus, että häntä vihataan, niin muutamat sanoivat hänen kuvittelevan sellaista. Mutta totuuden nimessä minun täytyy todistajana sanoa, että vaikka he eivät aktiivisesti häntä vahingoittaneet, niin eivät he ainakaan osoittaneet juuri lainkaan ystävyyttä, ymmärrystä, käyneet katsomassa, puhumattakaan, että olisivat osoittaneet rakkautta. Viesti on selvä ja sen uskominen jo ennestään heikolle itsetunnolle käy itsestään; parempi ettet olisi olemassa, et merkitse meille mitään, ilman sinua elämä on parempi, et ole toivottu henkilö, voisit yhtä hyvin kuolla ym.
Että sellaista hurskastelua siitä sairaudesta puhuminen! Ja kyllä niitä jälkiä mainittuun ihmiseen saatiinkin iskostettua, sitähän niittää, mitä kylvää. Masennuksella on hyvä kasvualusta jo luonnostaan ja se kasvaa mielellään niin, että ihminen lopulta uskoo kun sitä suoraan tai kiertoilmaisuin ja pitkään uskotellaan. Paljon pahempi vitsas kuin masennus Jumalan sanan mukaan ovat ylpeys ja omahyväisyys, sillä ne ovat saatanallisia.
Olen ollut itsekin masennuksessa ja voin sanoa, todella raskaassa ja ylitsepääsemättömässä sellaisessa, eikä se tarkoita ollenkaan sitä, että en olisi uskossa tai että uskon pitäisi tuollaisen poistaa, mutta toinen asia on se, että se antaa voimaa ja aseita kestää.
Ei voi olla yhteiskuntaa ilman syntiä, koska jokainen ihminen on syntinen ja synnin turmelema. Tässä ajassa me olemme synnin kanssa joka päivä tekemisissä, tahdoimme sitä tai emme. Teemme sitä itse ajatuksin ja teoin ja olemme itse toisten syntitekojen kohteena tai vain todistamassa tuon synnin olemassaoloa ja tapahtumista. Ei sitä voi paeta, ei sitten minnekään.
Usko antaa yhden hyvän edellytyksen toipumiseen ja ehkä myös kestää masennus. Itse en olisi varmasti selvinnyt ilman lääkkeitä ja terapiaa niin nopeasti tolpilleni. Masennus on tautina hengenvaarallinen ja on mielestäni vääryys ylenkatsoa sitä ja ikään kuin vähätellä masennusta sairastava, toteamalla, ettei hän edes ole sairas.
Ei kai masennukseen tarvita pahuutta toisten osalta. Voihan sitä ihminen masentua omastakin pahuudestaan! On hullua syyllistää aina koko ympäristö ja muut omasta tilasta. Katkeruus valtaa alaa ja saa ikään kuin oikeuden sanoa, että minua on kohdeltu huonosti. Parhaiten toipuu varmasti ihminen, joka antaa anteeksi ja joka pyytää anteeksi.
Rauhanyhdistyksillä joku vuosi sitten joka toinen fraasi oli 'antaa anteeksi ja pyytää anteeksi'. Kysyin yhdeltä viisaalta uskovaiselta papilta, eikö ole lämpimämpää kun vanhat puhujat lukevat Herran rukouksen: "anna meille meidän syntivelkamme anteeksi, niin kuin mekin anteeksi annamme meidän velvollistemme". Johonkin aikaan en yhtynyt lauseeseen "niinkuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet", sillä en minä anna mitään anteeksi. Olen silti selvinnyt ilman psyykelääkkeitä valtavista menetyksistä. Unilääkkeitä käytin joskus, mutta niistä neuvottiin luopumaan, koska ne aiheuttavat riippuvuutta.
Tuntemani pappi sanoi, että Isä meidän -rukoukselle etsittiin kirkolliskokouksessa sanamuotoa, joka on tämän päivän ihmisille tuttu. Myös ruotsiksi rukous menee: Och förlåt oss våra skulder, så och vi förlåter dom som för oss skuldiga äro. Skuld on velka ja skuldig on velallinen.
Kristuksen kirkkolaissa neuvotaan puhuttelemaan veljeä, joka rikkoo sinua vastaan. Ennalta anteeksiantamiseen ei Raamatussa ole määräystä; toisaalta, Jeesus itse on esimerkkinä, kun hän ristillä huutaa: anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä he tekevät. Kuitenkin minusta on paljon helpompi antaa anteeksi silloin, kun toinen tietää, mitä hän on minulle velkaa, kuin jos hän ei tiedä. Ja jos veli ei tiedä velkaansa, on kirkkolain mukaan velvollisuuskin hänelle siitä puhua, ettei hän jatka muiden ja itsensä tuhoamista.
Rauhanyhdistyksillä joku vuosi sitten joka toinen fraasi oli 'antaa anteeksi ja pyytää anteeksi'. Kysyin yhdeltä viisaalta uskovaiselta papilta, eikö ole lämpimämpää kun vanhat puhujat lukevat Herran rukouksen: "anna meille meidän syntivelkamme anteeksi, niin kuin mekin anteeksi annamme meidän velvollistemme". Johonkin aikaan en yhtynyt lauseeseen "niinkuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet", sillä en minä anna mitään anteeksi. Olen silti selvinnyt ilman psyykelääkkeitä valtavista menetyksistä. Unilääkkeitä käytin joskus, mutta niistä neuvottiin luopumaan, koska ne aiheuttavat riippuvuutta.
Tuntemani pappi sanoi, että Isä meidän -rukoukselle etsittiin kirkolliskokouksessa sanamuotoa, joka on tämän päivän ihmisille tuttu. Myös ruotsiksi rukous menee: Och förlåt oss våra skulder, så och vi förlåter dom som för oss skuldiga äro. Skuld on velka ja skuldig on velallinen.
Kristuksen kirkkolaissa neuvotaan puhuttelemaan veljeä, joka rikkoo sinua vastaan. Ennalta anteeksiantamiseen ei Raamatussa ole määräystä; toisaalta, Jeesus itse on esimerkkinä, kun hän ristillä huutaa: anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä he tekevät. Kuitenkin minusta on paljon helpompi antaa anteeksi silloin, kun toinen tietää, mitä hän on minulle velkaa, kuin jos hän ei tiedä. Ja jos veli ei tiedä velkaansa, on kirkkolain mukaan velvollisuuskin hänelle siitä puhua, ettei hän jatka muiden ja itsensä tuhoamista.
Niin on.
Oikeastaan se menee ruotsiksi seuraavasti: "och förlåt oss våra skulder, såsom ock vi förlåta dem oss skyldiga äro." Mutta idea siis kuitenkin sama kuin yllä olleessa hieman puutteellisessa versiossa.
Itse olen möys sitä mieltä, että suomenkielinen moderni versio on vähän epäonnistunut, ja olisi hyvä palata alkuperäiseen.
Ruotsissa muuten, jos Isä Meidän luetaan esikoislestadiolaisten seuroissa suomeksi (tapahtuu ainakin joskus joulu- ja helluntaiseurojen yhteydessä), niin se kuuluu: "niin kuin mekin anteeksiannamme meidän velvollistemme".
Niin siis tarkoitin, että SE ihminen, joka on masentunut siksi, että on tullut kaltoinkohdelluksi, paranee uskoakseni todennäköisemmin nopeammin antamalla anteeksi ja jatkamalla elämäänsä kuin jäämällä kieriskelemään itsesääliin ja katkeruuteen. Hänen kilpensähän on jo pettänyt siinä vaiheessa, kun sairaus on tullut: hän on joutunut huomaamaan, että häntä on haavoitettu.
Eikä kaikki ihmiset sairastu masennukseen, vaikka heillä olisi samat kohtalot ja vaikeudet. Se on kiinni muustakin.
olen samaa mieltä kanssasi "illankoi" katkeruudesta ja anteeksiantamattomuudesta. Mutta onhan eri asia antaa anteeksi, kuin hyväksyä synti ja epäoikeudenmukaisuus ja antaa niiden vallita. Vääryyttä saa silti ja pitääkin edelleen vihata sekä muissa että itsessä. Lue Hebr. 1:9. Tuon mukaan pahan vihaaminen tuo iloa enemmän. Viha ei siis tässä mielessä vie katkeruuteen, vaan se puhdistaa, tuo pitemmän päälle rauhan ja tekee vapaaksi. Totuus tekee vapaaksi.
Enkä tietenkään, kuten sanoin yleistä asioita, kerroin vain oman kohtaloni. Enkä halua syyttää sokeasti kaikkia ihmisiä ilkeäksi. Halusin osoittaa, että inhottavin paha lähde on lopulta saatanassa. Onkin heikompia ihmisiä, jotka ovat herkempiä masentumaan, mutta jos tarpeeksi rassataan ja kovin pitkään, ei kukaan kestä.
Mitenkähän sinua voisi nyt hellästi koskettaa?
Miten elämässäsi on rakkaus ja ymmärtämys? Koetko, että sinua rakastetaan ja tulet ymmärretyksi läheisiltäsi? Mieti mitä sinä häpeät ja miksi, mitä kuormia joudut sisimmässäsi salassa kantamaan?
Mieti onko sinulla vihamiehiä (joita vihaat). Tuleeko viha usein pintaan. Hylätyllä on usein pelkoja viha, häpeä ja itsesyytökset. Moni ei tunnista tunteitaan, niille ei ole nimeä. Pelko viha suru ja häpeä ovat vaikeimpia tunteita kohdata. Pahinta on kuvaamasi tunnistamaton musta möykky sisimmässä ja kova tarve paeta sitä, vaikkapa juuri kuvaamasi kuoleman kautta. Etsit lupaa itsemurhaan? Suunnittelet siis turvautuvasi pakoon paikalta, kun on helvetillinen olo.
Tietenkin lääkehoito ja muu maallinen ammatti- apu on käytettävä ensisijaisesti hyväksi. Masennus on vakava sairaus kuten totesitkin. Masennuksella on monet kasvot. Oletan että kaikki tällainen apu on käytössä kohdallasi.
Masentunut on toivoton, elämään pettynyt ja ennen kaikkea itseensä pettynyt ja usein tuomitsee ja hylkää itsensä. Mikkää ei oo mittää. Usein masentuneella on hyvin vähän ystäviä. Voimaa ei ole ihmissuhteiden ylläpitoon.
Onko ollut ankara kasvatus, vähän kosketusta ja hellää syliä lapsuuden kodissa. Millainen ilmapiiri siellä on ollut. Hylkäämistä häpeää salailua, raivonpurkauksia halveksuntaa, kylmyyttä ja etäisyyttä keskinäisissä suhteissa. Onko isän ja äidin rakastava katse puuttunut.
Moni ei- toivottuna syntynyt yksilö tahtoo olla hukassa elämänsä kanssa. Kysyä saattaa, moniko esimerkiksi 15 lapsisessa perheessä on oikeasti toivottu ja miten paljon äiti on pelännyt tulevia raskauksia.
Näissä asioissa ei teeskentelyt sitten auta ja pettää voi vain itseään, jos tällaiset asiat kieltää itseltään tai muilta.
Hylätylle ja itsestään irti olevalle olisi niin tärkeätä, että toivon sanoma pääsisi sisimpään. Vaikka yksikin säde sieltä, vahvistamaan mieltä.
Että ihminen voisi tuntea sydämessään: Minä olen Jumalan teko, Jumala on luonut minut tällaiseksi ja Hän rakastaa minua tällaisena. Hän tietää millaista tekoa sinä olet ystäväni "Masentunut", ja Hän rakastaa juuri tällaista tekoa, kun olet, millaiseksi itsesi tunnetkin tällä hetkellä. Sinä olet Jumalalle rakas.
minun masennukseni hetket johtuivat minullakin elämäntilanteesta. Masennuksen aiheuttivat juuri ne lähimmät ihmiset: vanhemmat ja sisarukset. Opin psykologiaa paljon kantapään ja lukemisen kautta, siksipä saatankin olla nyt asioista paremmin perillä kuin moni koulunpenkkipsykologi (heidän neuvonsa tuntuvat todellakin joskus tyhmiltä ja kokemattomilta, jos yleensä edes sanovat mitään kommenttia). Ammatti-ihmiset voivat auttaa, mutta ei siis kaikki niistäkään osaa.
Oman masennukseni aikana meillä oli Tony Helsstenin mukaan sanottuna virtahepo olohuoneessa. Täälläkin sanotaan monissa kommenteissa että masennus on sairaus. Saattaahan se sitäkin olla, vaikka en olekaan täysin samaa mieltä. Mm. vinoutuneessa perheyhteisössä jossa ylläpidetään kulisseja, usein perheyhteisön tervein jäsen masentuu. En pidä sitä silloin sairautena, pidän sitä ainoastaan oireena jonka muut aiheuttaa.
Minusta on haitallista ajatella että kaikki masennus on sairaus. Alkoholismiakin puolustellaan että se on sairaus ja se taas on täysin hankittua. Sairaudessa saa vieritettyä syyn muiden niskoille: mitä annoitte minun alkoholisoitua? Masennuksen mekanismit toimii erillä tavalla: silloin kysytään miksi aiheutitte minun masennuksen? Toisaalta kun lääkäriin mennään masennuksen takia, parannuskeinohan on lääkkeet koska sillä ne sairaudet paranee. Enpä olisi niinkään varma.
Kirjoituksen alullepanijan kysymykset olivat minullakin masennuksen hetkillä. Elämäntilanteesta en nähnyt mitään pakotietä, kuolema olisi ollut helpotus ja voitto, sillä uskovaisena tahdoin vaeltaa ja pysyä ja päästä taivaaseen. Kyselin itseltäni pääsisinkö taivaaseen jos lähden tästä maailmasta oman käden kautta. Jumala ei kuitenkaan ole antanut meille omaa valtaa päättää elämämme synnystä eikä päättymisestä, joten minut piti hengissä vain tuo tosiasia.
Apua en hakenut, en käynyt lääkärissä, en syönyt mitään lääkkeitä. Muun perheen kulissit ei olisi sitä kestäneetkään, kai olisivat sen jälkeen sanoneet heikkohermoiseksi. Rukoilin että Jumalani ottaisi elämäni pois ja saisin uskossa ummistaa silmäni. Se olisi ollut kaunis lähtö.
Elämäntilanteeni kuitenkin muuttuivat, sain läheisen ihmisen jolle kaikki kerroin, joka ymmärsi ja kuunteli. Hän ei ollut mikään psykologi, mutta hän auttoi enemmän kuin mikään ammatti-auttaja. Asioiden todellinen laita alkoi selviytyä laajemmalle ihmisryhmälle. Opiskelin, kokosin itsetuntoni rippeet, muodostin perheen juuri tuon läheisen ihmisen kanssa. Tänä päivänä vihaan kulisseja ja kaadan ne, vihaan vääryyttä, ymmärrän että oikeudenmukaisuus näyttää olevan erittäin venyvä käsite riippumatta siitä kuinka uskovainen asiansa esittäjä on.
Kuten huomaat ystäväni, minun elämäntehtäväni ei ollut tehty vielä.
Ei sinunkaan ole. Uskalla hakea apua ja tehdä sitä, minkä tunnet oikeaksi. Rukoile Jumalalta voimaa jaksaa ja saada elämääsi muutos. Masennusken aiheita on monia mutta jos voisin olla avuksi, sen teen. Sen lupasin itselleni kun omasta masennuksestani selvisin.
Oman hegen riitäminen on pahimpia kuoleman syntejä, mitä ihminen voi tehdä, ja siksi sittä seuraa automaattisesti pääsy helvettiin! Elämä on jumalan lahja, ja elämän vaikeuksilla on jumalan tarkoitus, jota meidän on vaikea joskus ymmärtää. Mutta rukoilemalla jeesukselta voimia ja ymmärrystä, sekä tulemalla rohkeasti meidän oikeauskoisten tykö, voimme yhdessä saada aikaan jumalan armosta ongelmasi ratkaisun. Voihan olla, että läpikäymällä ja selviämällä syvällisestä masennuksesta, sinusta voikin tulla voimakas jumalan lähetti, joka pystyy auttamaan saman ongelman eteen joutuineita.
Tule siis rohkeasti meidän oikeauskoisten SRK:laisten tykö, niin saat avun ja varmistat pääsyn taivaalliseen paratiisiin!
Jeesuksen nimessä ja kalliissa sovintoveressä!
Julistat vain riidan halusta ja aiheutat pahennusta. Miksi muuten julistat toisten nimessä?
"oikeauskoisilla"? vl:iako?
Kun itse olin masennuksen vaikeimmissa hetkissä ja kuolema tuntui kaikista tervetulleimmalta vaihtoehdolta, en kuitenkaan uskaltanut käydä sitä itse toteuttamaan. Taivaan Isän puoleen kuitenkin lähti huokauksia siitä, josko hän vain voisi jo päättää maalliset päiväni ja ottaa minut luokseen. Jos vaikka tulisi auto suojatiellä, tulipalo, hukkuminen, sairaskohtaus ihan mitä vaan.
Mutta ei tullut. Ja tuli päivä, jolloin saatoin todeta, että masennus oli kadonnut. Ainakin toistaiseksi. Ja tässä sitä ollaan edellen. Ei ollut aika vielä lähteä ja onnekseni sain kokea terveitäkin päiviä. Elämämme pituuden tietää vain Jumala itse, synti on mennä sitä itse muuttamaan. Toivottavasti jaksat roikkua hengissä läpi ne sumuisat ja epämiellyttävät hetket (viikot, kuukaudet) jotka masennus valtaa ja vaatii.
Voimia jaksamiseen ja paranemiseen, kun sen aika koittaa!
Masentuneen ja itsemurhaa suunnittelevan näkökenttä on kaventunut. Jos olet sairas ja masentunut, on toki lepääminen sitä itsensä kokoamista. Tänä päivänä voi olla vaikea päästä mielenterveyshoitoon, on isot jonot, ja toisaalta kaikki psykoterapia ei ole hyvää.
Oletko uskossa? Usko on monesti itsemurhaa ehkäisevä asia. Yksi masentunut, uskovainen mies oli löytänyt Raamatusta jostain, en tiedä mistä, sellaisen lauseen, kuin "Makaa ja odota herran tulemista." Tämä mies soitti joka päivä yli 80-vuotiaalle uskovaiselle kiltille papalle, niin kauan, kuin tämä pappa eli.
Elämäsi on tosi kauheata, jos suunnittelet ihan itsemurhaa. Kenties ihmiset ovat valehdelleet sinulle, ja esittäneet sinulle liian optimistisia kuvia maailmasta. Varsin rankka maailma tämä on, eikä missään tapauksessa ole helppo ainakaan mielenterveyskuntoutujalle. Ihmisen on vain pidettävä huoli siitä, mitkä ovat hänen oikeutensa, ja että sairaallakin on oikeutensa. Ihmisellä on itseisarvo, vaikka hän ei tekisi yhtään mitään.
En kyllä itsemurhaa suosittelisi, siksi, kun sen tekeminen aiheuttaa kipua, toiseksi, jos itsemurha ei onnistu, voi jäädä vammoja sekä suuri häpeäntunne, ja sitä seuraa useat itsemurhayritykset. Kolmanneksi siitä voi olla palkkana helvetin kadotus. Rukoile ja tee työtä, tai jos et jaksa, rukoile ja hae apua, jostainhan apua on pakko löytyä.
En tiedä, oletko vanha asuntotoverini, hänen kanssaan keskustelin samoista asioista. Jos olet nämä rimpsut jo kuullut, ei niistä varmaankaan ole sinulle mitään hyötyä.
Mieluummin minä kyllä tekisin jotain muuta pahuutta kuin tuhoaisin itseni, jos jotain pahaa on ikään kuin protestiksi tehtävä. Myöskään uskon ei tarvitse olla elämää rajoittava tekijä. Todennäköisesti masentuneena olet saanut uskosta melko elämää rajoittavan kuvan. Uskovaisia varten maailma on luotu, ja uskovaisilla juuri on oikeus kokea kaikkea, mitä luomakunta tarjoaa. Luonnosta ja taiteesta, musiikista, virsistä ja siionin lauluista voit löytää uusia maailmoita oman, nuhjuisen maailmasi sijasta. mun s-posti on [email protected]
halusin kirjoittaa sinulle oman mieheni nuoruustarinan (nuori han on kylla vielakin :)), mutta pointtina se, etta itsemurha on pakotie ongelmia , ahdistusta tms, eika se ole Jumalan tahto kenellekaan.
han kokeili itsemurhaa ekan kerran 18/19-vuotiaana koska hanen silloinen vaimonsa jatti hanet. jarkytys oli niin kova, etta paatti kokeilla itsemurhaa. itsemurha ei onnistunut.
toisen itsemurhan kokeilussa oli sama syy. ja taaskaan itsemurha ei onnistunut. ikaa hanella oli noin 24. han oli ihmeissaan miksei han saa itseaan paivilta.
syy selvisi melko pian itsemurhakokeilun jalkeen: Jumalalla oli toiset suunnitelmat hanelle. Ensiksi mieheni tuli uskoon, (hanessa kuulemman tapahtui selva muutos siina hetkessa kun tuli uskoon, han sanoi etta se oli selva ero kuin yolla ja paivalla) ja jonka jalkeen hanen elamansa muuttui taysin radikaalisti. siita on nyt kulunut muutama vuosi, ja mieheni sanoo, etta han ei ole se sama henkilo enaa kuin mita han oli ennen uskoontuloaan.
voisin tasta kertoa enemmankin, mutta jatan nyt valiin. en tieda oletko itse uskossa vai et, mutta jos et ole, niin suosittelen etta kaannyt Jeesuksen puoleen. Jumala ei koskaan halua kenenkaan tappavan itseaan, sekin on synti. (ala tapa, koskee niin muita kuin itseaankin).
.