Avoin kirje USA:n Pressalle

Puiolustatko sinä Saddamia?
Muuta ihmeellä sinne ihanne valtioosi nuija!

valmistui näin myöhään kun sillä oli noita saddamin puolustus kiireitä!

Mitäköhän ne siellä tuumis valkoisessa talossa jos panis oikein nvittumaisen kirjeen sinne ja uhkais Bussia oikeudella, hehee tuliskohan fedsit perään. mutta Johan pane sä sille bussille meiliä

punikki ,tee saddamit, matki idollias ,JA VEDÄ ITSES HIRTEEN.

Bushin hallinto ja Bushin Irak on demokratian irvikuvia. Oikea teloitettava olisi ollut Bush.

Olen kanssasi täysin samaa mieltä.Valitettavasti monet ovat USA:n propagandan uhreja ja uskovat sokeasti mitä päättäjät siellä sanovat.

Sinä sentään osaat muodostaa järkeenkäyviä lauseita, mutta nuo, jotka eivät omaa niinpaljoa järkeä, että olisivat ymmärtäneet, mitä kirjoitit, eivät osaa muuta kuin haukkua. Sehän on tietenkin koirien tehtävä, mutta luulisi sitä koirillakin olevan senverran älliä päässään, että ymmärtäisivät edes hiukan tutkia lähihistoriaa.

Saddam osallistui Irakin kuninkaan Faisal II:n syrjäyttäneen kenraali Abdul Karim Qassimin murhayritykseen, joka siis jäi vain yritykseksi.
Saddam joutui pakeneman maasta henkensä uhalla.
Kaappausyrityksellä oli Yhdysvaltain tuki, ja Yhdysvaltainn tiedustelupalvelu CIA koulutti Saddamia maanpaossa Libanonissa.
Hän myös opiskeli lakia Kairon yliopistossa.
Yhdysvaltain tukema oppositio syrjäytti Quassimin vuonna 1963. Baath kuitenkin joutui uudeksi presidentiksi nostetun Abdul Salam Arifin epäsuosioon. Arif vangitutti Baathin johtajia ja jäseniä, myös Saddamin, joka oli palannut Egyptistä. Kolmen vuoden päästä Saddam pakeni vankilasta.

Vapaana Saddam nousi nopeasti Baathin johtajistoon. Vajaan vuoden päästä, 1968, hän oli mukana vallankaappauksessa, joka nosti hänet varapresidentiksi.

Palkkioksi hän vaati myös neljän tähden kenraalin arvon, vaikkei hänellä ollutkaan upseerikoulutusta. 1960-luvun lopun Irakia halkoi vanhan heimoyhteiskunnan ja modernin kaupunkilaiselämän railo. Ristiriitaa oli myös väestö- ja uskontoryhmien kesken.

Saddam onnistui vastaamaan tällaisiin ongelmiin ja vahvistamaan Baathin asemaa. Samalla kasvoi hänen valtansa.

Saddamin politiikkaa oli yhtäältä talouden modernisointi, toisaalta turvallisuuskoneiston vahvistaminen. Valtapuolue ei halunnut enää kaappauksia.

Kansan tuen hän keräsi ennennäkemättömällä sosiaaliturvalla. Kansallistetut öljyvarat antoivat siihen hyvän mahdollisuuden 1970-luvun öljykriisin vuosina. Samalla Saddam täytti omatkin taskunsa.
Ennen 1970-lukua valtaosa irakilaisista oli vähävaraisia maatyöläisiä, kuten Saddam itsekin oli alkujaan ollut.

Valtaan noustuaan hänen aloitteestaan maahan tulivat ilmaiset koulut, jotka toivat lukutaidon sadoille tuhansille. Ilmaisen terveydenhoidon perustamisesta Saddam sai YK:n koulutus-, tiede- ja kulttuurijärjestön Unescon palkinnon.
Energiateollisuus mullistui, ja sähkölinjoja vedettiin maan joka kolkkaan. Maatyöläisille jaettiin viljelysmaata, ja uusia teitä rakennettiin.
Uudistukset henkilöityivät Saddamiin ja lujittivat hänen kansansuosiotaan.

Vuonna 1976 Saddam sai johtoonsa Irakin asevoimat. Häntä pidettiin kommunismin ja islamismin vihollisena. Yhdysvallat näki hänet oivana liittolaisena islamismin ja Neuvostoliiton vaikutusvaltaa vastaan.

Baathin johdon ikämiehet luovuttivat vähitellen tehtävänsä Saddamille, ja hänestä tuli yksinvaltias, joka keräsi tuekseen suvun ja läheisten piirin.
Syrjäyttäessään presidentti Abdul Rahman al-Bakrin 1979 Saddam vakiinnutti käytännössä asemansa diktaattorina.

Kohta hän julisti Baathissa paljastuneen kumoushankkeen. 68 pidätetystä puoluetoverista 22 teloitettiin.
Presidenttinä Saddam Hussein näki itsensä edelleen maallisena uudistajana. Hän kumosi uskonnollisen sharia-lain ja lisäsi naisten oikeuksia.

Kansan tuki ei kuitenkaan ollut niin laajaa kuin Saddam toivoi. Peruskannattajakuntaa olivat sittenkin vain sunnit, viidennes kannasta.
Shiiaenemmistön mielestä Saddamin uudistukset olivat liian maallisia. Saddam puolestaan pelkäsi shiiojen voimistumista naapurimaan Iranin islamilaisesta vallankumouksesta.
Pohjoisen kurdeja taas hiersi Saddamin politiikan voimakas arabipainotus.

Saddamista tuli presidenttinä pian diktaattori, joka kasvatti ympärilleen henkilökultin. Julkisten rakennusten seiniin tulivat monimetriset muotokuvat ja toreille suuret patsaat.

Saddam halusi korostaa monipuolista rooliaan pukeutumalla julkisuudessa milloin paimentolaiseksi, milloin länsimaiseen pukuun, joskus jopa kurdiasuun.
Samalla hän painotti arabimaailman yhtenäisyyttä ja Irakia sen johtajana. Välineenä oli muun muassa arkeologia, jonka avulla hän halusi vahvistaa Irakin kuvaa jo muinaisen sivistyksen kehtona.

Diktaattorina Saddam oli enenevän epäluuloinen. Poliisi ja Baathin puolisotilaalliset joukot saivat tehtävää kaappausepäilysten nujertamisessa.

Tiedustelupalvelu Mukhabarat urkki, kidutti ja salamurhasi opposition jäseniä Saddamin velipuolen johtamana.

Pohjoisen kurdien kapinoidessa autonomiansa puolesta Saddam sai apuun Iranin shaahin. Shaahin kanssa tehnyt sopimuksen mukaan Iran veti tukensa kurdeilta, minkä jälkeen Saddam aloitti verisen hyökkäyksen.
Iranin shiiojen vallankumous vuonna 1979 syrjäytti shaahin. Se tiesi Iranin ohella isoa muutosta myös Saddamille.

Iranin islamilaisen vallankumouksen jälkeen Irakin ja Iranin välille puhkesi kiista rajan vesiväylästä Shatt al-Arabista eli Arvandrudista.

Saddam vakuutti rauhantahtoa, mutta suunnitteli samalla valtaavansa isoja alueita Iranista. Syyskuussa 1980 Irak hyökkäsi Iranin puolelle Khuzestaniin ja Teheranin lentokentälle. Useimmat arabimaat ja Yhdysvallat tukivat Saddamia.
Sota ei kuitenkaan sujunut Saddamin toivomalla nopealla tavalla, vaan kesti kahdeksan vuotta ja päättyi pattitilanteeseen. Jopa 1,7 miljoonaa ihmistä kuoli, ja molempien maiden talous raunioitui.

Huolimatta Iranin vastaisen sodan epäonnistumisesta Saddam päätti yrittää aseellista ratkaisua Kuwaitin kiistaan.

Rajan takana houkuttelivat yhtä suuret öljyvarat kuin Irakilla itsellään ja tien aukeaminen merelle.

Saddam ennakoi, ettei Yhdysvallat asettuisi tälläkään kertaa poikkiteloin, vaikka myös Kuwait oli sen liittolainen. Elokuussa 1990 Saddam lähetti joukkonsa rajan yli ja liitti Kuwaitin Irakiin.

Arvio länsimaiden reaktiosta osoittautui kuitenkin pian vääräksi. Ne kavahtivat kovia paineita, joita hyökkäys aiheutti öljyn hintaan.

Saddam uhmasi YK:n turvaneuvoston vetäytymisvaatimuksia, kunnes tammikuussa 1991 länsimaat ottivat Yhdyasvaltain johdolla aseet käyttöön.
Persianlahden sota kesti vain helmikuuhun. Irakin armeijasta ei ollut vastusta liittouman maajoukoille ja ilmavoimille. Kuwaitin lisäksi niiden haltuun jäi suuri osa Etelä-Irakia.

Sodan jälkeen Irakin oli suostuttava luopumaan kaikista joukkotuhoaseistaan ja sallimaan YK:n tarkastukset. Irakin öljytulot rajoitettiin minimiin ja otettiin YK:n valvontaan. Maan ylle perustettiin lentokieltoalueita.

Saddam Husseinin tappio Persianlahden sodassa aiheutti liikehdintää Irakissa. Pohjoisen kurdit ja Keski- ja Etelä-Irakin shiiamuslimit nousivat kapinaan.

Saddamilla riitti kuitenkin edelleen voimia kapinoiden murskaamiseen ja kymmenien tuhansien tappamiseen. Ulkomaat eivät tulleet kapinallisten avuksi, ei Yhdysvallatkaankaan, joka oli kapinoihin kannustanut.

Se ei kuitenkaan enää lämmittänyt Saddamin ja Yhdysvaltain välejä. Irakin tiedustelupalvelun uskotaan jopa yrittäneen Yhdysvaltain presidentin George H. W. Bushin murhaa tämän Kuwaitin-vierailulla. Yhdysvallat vastasi ohjusiskulla.

Irakin sotien raunioittama talous kärsi entisestään taloussaarrosta. Kansalaiset kärsivät sitäkin enemmän.

Yhdysvallat ei kuitenkaan ollut valmis purkamaan saartoa. Sen mukaan Saddam jatkoi joukkotuhoaseiden kehittämistä Persianlahden sodan rauhanehtojen vastaisesti.

Aseiden mahdollisten valmistuspaikkojen tarkastamisesta tuli kissa ja hiiri -leikki Saddamin ja YK:n välille. Yhdysvallat ja Britannia tekivät ajoittain ohjus- ja muita iskuja epäilemiinsä kohteisiin.

Samaan aikaan kasvoi Saddamin hallinnon terrori, jossa hänen poikansa Udai ja Qusai ottivat yhä suuremman vallan.
Yhdysvaltain silmissä Saddamista oli tullut pitkäaikaisen liittolaisen ja jonkinvertaisen aateveljen sijasta pahin mahdollinen vihollinen.

Syksyllä 1998 presidentti Bill Clinton allekirjoitti "lain Irakin vapauttamiseksi". Se tähtäsi Saddamin syrjäyttämiseen muun muassa raha-avulla oppositiolle.

Yhdysvallat epäili Saddamin olevan erityisesti vaaraksi Israelille. Hänen tiedettiin muun muassa maksaneen rahaa itsemurhaiskuja tehneiden palestiinalaisten perheille.

Yhdysvaltain epäilyksille yhteyksistä al-Qaidaan tai Osama bin Ladeniin ei sen sijaan ole koskaan saatu todellista näyttöä.
Syyskuussa 2001 USA:n ulkopolitiikassa alkoi uusi aika, kun terroristiverkosto al-Qaida iski New Yorkin WTC- torneihin ja puolustusministeriöön.

Presidentti George Bushin hallinto oli varma Saddam Husseinin sekaantumisesta iskuihin. Bush julisti terrorismille sodan, jossa myös Saddam kukistuisi.

Epäilys joukkotuhoaseista nimettiin syyksi, jonka perusteella Yhdysvaltain johtama liittouma aloitti hyökkäyksen Irakiin maaliskuussa 2003.

Aseista ei löytynyt jälkeäkään, ja länsimaa toisensa jälkeen on todennut, että uhkaa oli liioiteltu.
Sota Saddamin hallinnon kaatamiseksi kesti kolme viikkoa. Sen aikana Yhdysvallat teki ainakin kaksi yritystä Saddamin surmaamiseksi ilmaiskulla.

Huhtikuun alussa liittoutuma valtasi pääkaupungin Bagdadin. Saddamia siellä ei kuitenkaan enää ollut. Vaimonsa ja tyttärensä hän oli lähettänyt ulkomaille, pojat ammuttiin tulitaistelussa Mosulissa heinäkuussa.
Saddamin onnistui pakoilla joulukuulle. Hänet löydettiin maakuopasta läheltä synnyinkaupunkiaan Tikritiä. Oikeudenkäynti päästiin alkamaan kesällä 2004.

Saddam sai kuolemantuomion marrakuussa. Se vahvistettiin tapaninpäivänä, ja hänet hirtettiin neljä päivää myöhemmin.
Oikeudenkäynti oli ollut vaikea ja suorastaan verinen. Useita Saddamin puolustusasianajajista tapettiin sen aikana. Saddam kiisti oikeuden tuomiovallan, ja ihmisoikeusjärjestöt pitivät prosessia hyvin puutteellisena.

Irak tuskin Saddamin kuolemasta rauhoittuu. Sunnien ja shiiojen vihanpito on yltynyt silmittömäksi tappamiseksi, ja länsiliittouma näyttää avuttomalta.

Saddam ja hänen helpoksi aiottu syrjäyttämisensä jättivät Irakille pitkän, raskaan perinnön.

Tässä siis vähän faktaa lähihistoriasta niiden idioottimasiten kommenttien tasapainottamiseksi.