Erosin kirkosta 19-vuotiaana eli noin 30 vuotta sitten. Vanhempani kuolivat äskettäin, heidät siunattiin kristillisesti, koska he molemmat olivat uskovaisia, äiti varsinkin.
Täytyy tunnustaa, ettei tuo uskonto yms kolahtanut minuun tuossa vaiheessa mitenkään. Ehkä hieman jopa odotin, että olisin ajatellut jotain taivasasioita, mutta kun ei niin ei.
Kumpaakaan lapsistani ei ole kastettu, olen antanut heille täyden vapauden valita itse uskonsa. Tyttäreni kävi seurakunnan kerhoissa ja leireilläkin, mutta se piti lopettaa siinä vaiheessa kun hän tuli rippikouluikään. Sanoin hänelle, että saat itse päättää, mitä teet. En painostanut mihinkään suuntaan.
Kuinkahan paljon uskovaisissa kodeissa oikeasti painostetaan?
Niin, ei minulla kirkkoa vastaan mitään ole. Ei minulla ole monta muutakaan yhdistystä vastaan yhtään mitään vaikka en olekaan heidän jäsenensä.
Olen tällä palstalla seurannut uskovaisten keskustelua ja olen kyllä päästäni pyörällä. Miten sotaisaa tämä keskustelu voikaan olla. Armoa ei tunneta toisia kohtaan. Tämä on syntiä ja tämä ei...
Olen jotenkin ymmärtänyt (itse rippikoulun käyneenä), että kristityt pyrkisivät auttamaan toinen toisiaan, mutta täällä käyty keskutelu saa minut lähinnä kauhistumaan.
Asetetaan kaikenmaailman kieltoja ja käskyjä, raamattua tulkitaan kukin mielensä mukaan jne Onko tässä mitään järkeä... niin uskovaiset selittävät kauniisti, ettei tässä pidäkään olla mitään järkeä. Käy tässä sitten keskustelua...
Ja jos yhtään asetut poikkiteloin, niin heti olet solvaaja...
Täytyy tunnustaa, ettei tuo uskonto yms kolahtanut minuun tuossa vaiheessa mitenkään. Ehkä hieman jopa odotin, että olisin ajatellut jotain taivasasioita, mutta kun ei niin ei.
Kumpaakaan lapsistani ei ole kastettu, olen antanut heille täyden vapauden valita itse uskonsa. Tyttäreni kävi seurakunnan kerhoissa ja leireilläkin, mutta se piti lopettaa siinä vaiheessa kun hän tuli rippikouluikään. Sanoin hänelle, että saat itse päättää, mitä teet. En painostanut mihinkään suuntaan.
Kuinkahan paljon uskovaisissa kodeissa oikeasti painostetaan?
Niin, ei minulla kirkkoa vastaan mitään ole. Ei minulla ole monta muutakaan yhdistystä vastaan yhtään mitään vaikka en olekaan heidän jäsenensä.
Olen tällä palstalla seurannut uskovaisten keskustelua ja olen kyllä päästäni pyörällä. Miten sotaisaa tämä keskustelu voikaan olla. Armoa ei tunneta toisia kohtaan. Tämä on syntiä ja tämä ei...
Olen jotenkin ymmärtänyt (itse rippikoulun käyneenä), että kristityt pyrkisivät auttamaan toinen toisiaan, mutta täällä käyty keskutelu saa minut lähinnä kauhistumaan.
Asetetaan kaikenmaailman kieltoja ja käskyjä, raamattua tulkitaan kukin mielensä mukaan jne Onko tässä mitään järkeä... niin uskovaiset selittävät kauniisti, ettei tässä pidäkään olla mitään järkeä. Käy tässä sitten keskustelua...
Ja jos yhtään asetut poikkiteloin, niin heti olet solvaaja...
Vastaukset 3
Vanhimmat
Varmaan sitten ymärrät syyn kaikkiin ristiriitaisuuksiin.
Värennetty raamattu jota edelleenkin muutellan vaikka raamatussa on sellainen toiminta kielletty.
Se väärentäjä ei ole Jumalan asialla.
Saatana on kristinuskon herra ja sen meille kertoo sen oma menneisyys ja siitä uskonnolliset saatanallisuudet.
Jos meillä olis aito Jumalan sana niin meillä olis yksi Jumalallinen tietous mutku se aito Jumalan sana puuttuu, niin meillä on tuhansia eri kristinuskon suuntia jotka etsivät Jumalallista totuutta ymmärtämättä etteivät sitä saatanan seurassa koskaan löydä. Ja ihmettelen sitä kovasti etteivät nk. uskovaiset tajua jo älä tapa käskystä että kun kristinusko murhaa ja murhauttaa hmisiä jopa omia uskovaisia lapsia noitina niin pitäshän tuon jo kertoa jotain vaikka olis kuinka paatunut saatananpalvoja.
Et todella ole ainoa, joka on hieman ymmällään näissä asioissa. Minä olen lapsuuteni viettänyt lestadiolaisessa ympäristössä - äitini oli. Elämäni oli turvallista ja hauskaa, josta olen saanut lähtökohtani tulevalle elämälleni. Kyllä meidänkin yhteisössä oli paljon kieltoja ja rajoituksia - onneksi äitini oli niin avarakatseinen, joka ymmärisi uskon niin, että myös anteeksiantoa on. Meistä kuudesta lapsesta kukaan ei ole lestadiolainen, mutta olen ikuisesti kiitollinen siitä opista, minkä siinä yhteisössä sain - anteeksipyytämisen, toisen ihmisen kunnioittamisen, iltarukouksen, onnellisuuden siitä, että kaikki on hyvin. Eiköhän meidän ihmisten pitäisi pyrkiä siihen, että elämme elämämme ilman turhia pohtimisia, kuka meitä ohjaa ja onko rajoituksia liikaa. Itsehän me luomme itsellemme näitä ja mehän luomme tämän yhteiskunnan. Mitä enempi meitä tavallisia, olemiseemme tyytyväisiä ihmisiä on, sitä onnellisempi on myös yhteiskunta.
Tämä palsta ei ole seurakunta, jossa johdonmukaisesti käsitellään asioita omasta uskonnäkemyksestä käsin. Täällä kilpailevat ateistit, kristityt, ja muut uskonnot ja yhteisöt oikeassa olemisesta. Ajatuksena on kalastaa epävarmoja etsijöitä omiin porukoihin. Siksi keskustelu täällä on mitä on. Itse koitan lähinnä oikaista karkeimpia ennakkoluuloja ja virhekäsityksiä, joita kristinuskoon liittyy, koska olen luterilainen kristitty. Mutta epätoivoiseksi täällä helposti tulee, on niin paljon vihaa ja suoranaista manipulointia toinen toisiaan vastaan. Tällaista on suomalainen uskonnollisuus tänään, arvelisin että pääosa kirjoittajista on nuoria tai nuoria aikuisia.