Miksei kukaan puhu täällä todellisista tunteistaan. Onko kokenut surua ja miten siihen reagoit. Lomani jälkeen elokuussa kuulin kahden ystävättereni sairastuneen syöpään, jotka kylläkin tällä hetkellä vielä saavat hoitoa ja toivoa on. Myös siskoni mies sairastui, joka menehtyi tosi nopeasti - jo 28. syyskuuta. Nyt ennen joulua kuulin, että veljeni non Hodingin syöpä on uusiutunut ja hän joutuu leikkaukseen tammikuussa. Olen ollut siskoni, näiden ystävieni ja veljen vaimon tukena ja olkapäänä ja nyt alkaa tuntua siltä, että henkiset voimat loppuu. Haluaisin puhua tai keskustella ihmisten kanssa, jotka ovat kokeneet samaa. Ei mitään hihhulointia vaan oikeaa tukea selviytymisestä.
surusta
Nimetön
11539
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Valitettavasti en voi puhua nyt omista tunteistani, koska läheisen kuolemaan liittyvä suru ei ole itselleni ajankohtainen eikä ole oikeastaan koskaan tullut aivan lähelle. Mutta olen juuri lukenut kirjan, jossa asiaa on käsitelty syvällisesti. Kirja on Raimo Mäkelän "Murtunutta hän ei muserra". Sen 8. luvussa käsitellään kuolemaa ja edellisessä luvussa kärsimystä yleisesti. Kirjasta löytyy asiaa myös masennuksesta, loppuunpalamisesta ym. ajallemme tyypillisistä ongelmista. Toivon, että löydät tästä tukea ja eväitä vaikeiden asioiden kohtaamiseen.
johdatat harhaan? Olet sokea sokeain taluttaja.
Miksi käännytään ihmisten puoleen?
Miksi lohtu haetaan kirjoista?
Jumala kyllä puhuttelee tavalla jos toisellakin... mutta miksi ei tahdota Hänen puoleensa kääntyä?
Itsekö et koskaan käänny ihmisten puoleen? Etkö osallistu millään tavalla kristittyjen yhteyteen? Jos niin on, teet vastoin Raamatun selvää kehoitusta.
Itsekö et koskaan lue kirjoja? Miksi sitten otat yhteyttä ihmisiin netinkään kautta?
Ihminen lähestyy Jumalaa rukouksen kautta, mutta ihmisen on myös saatava kokea Jumalan lähestyvän häntä. Muuten yhteys on yksipuolista, eikä ihminen tule autetuksia pelkästään sillä, että puhuu asioitaan Jumalalle.
Jumala lähestyy ihmistä vain sanan kautta, ennenkaikkea oman ja puhtaan sanansa,Raamatun kautta, mutta myös uskovien julistaman tai kirjoittaman, Raamattuun perustuvan sanan kautta. Sanoohan Paavali Korinttolaiskirjeessään, ettei käsi voi sanoa jalalle: "En tarvitse sinua." Yksityinen kristitty on vain Kristuksen ruumiin eli seurakunnan pieni jäsen, ei koko ruumis. Hän tarvitsee toisia ja heidän koekemuksiaan Jumalan armosta ja avusta.
Kel Pyhä Henki oppaana on, se olo ei oo rauhaton...
niin, miksi lohtua haet ihmisistä maan? onko tuo henkesi pyhästä laisinkaan...
Usko ei ole kuolleita kirjaimia... miksi siis ihmisiin turvaat, jotka tomua on... kun Jumalalla on Pojassaan antaa Elävä Usko.
Huomaan, että olet joskus lukenut Raamattuakin, koska siteeraat sieltä kaksi sanaa. Ilman Raamattua ja sen kirjaimia et tietäisi mitään Isästä, Pojasta etkä Pyhästä Hengestä. Siellä sanotaan myös näin (Paavali nuorelle Timoteukselle): "Olet jo lapsesta asti tuntenut pyhät KIRJOITUKSET, jotka voivat ANTAA SINULLE VIISAUTTA, niin että pelastut uskomalla Kristukseen Jeesukseen. Jokainen pyhä, Jumalan Hengestä syntynyt KIRJOITUS on hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi ja kasvatukseksi Jumalan tahdon mukaiseen elämään. NÄIN Jumalan ihmisestä tulee täydellinen ja kaikkeen hyvään kykenevä."
Jumalan Henki ei ole ylpeyden ja omahyväisyyden eikä tuomitsemisen henki. Sellainen henki on syntisen ihmisen oma henki, joka on meissä kaikissa. Se tulee pitää kurissa Jumalan Hengen avulla.
eihän tämä aloittajalle suosittelemasi tekopyhän papin kirja edes ole Pyhästä Hengestä... se on kuule aivan toisesta hengestä... pesän sytykkeeksi sitä voisi käyttää, ei muuhun...
Raamattukin on vain kuolleita kirjaimia, jos Pyhä Henki ei lamppuna ole.
Ahtaassa portissa Kristus lahjoittaa Pyhän Henkensä:
"Menkää sisään ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen.
Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen!"
Mieti, kenen voittama todellisuudessa olet... koska sanasi sen paljastavat ettet ole Kristuksen oma...
"Kenen voittama ihminen on, sen orja hän on."
Mistä lähtien totuuden kertominen on ollut toisten tuomitsemista?
Tämä on osa virtuaali maailmaa jossa kuka hyvänsä voi valehdella jota hyvänsä, siksi täällä täytyy olla tarkkana alituisesti ja myöskin varoa omien henkilökohtaisten asioiden ja tunteiden esille tuomista, omaan identiteettiin viitaten. Siksi siis ei ehkä kukaan kerro paljonkaan itsestään.
Mutta kyllä taivaallinen Isä, ja toisaalta ihmisen Poika, Kristus, ovat korvat kallellaan alituisesti maahna ja ihmisiin päin, odottaen.(Tämä oli asiaa)
Surua ja menetyksiä on aivan jokainen ihminen elämänsä aikana kokenut takuu varmasti, joten se on hyvin yksilöllistä tuo tarve käydä keskustelua siitä, ja ainahan elo päättyy viimein kuoloon. Ja siihenkin täytyy kyllä valmistautua ja varautua etukäteen, sekä olla siihen valmis itse kunkin.
" Suru lähtee suremalla ja murhe murehtimalla " !
Voi olla, että löytyy parempaakin, onhan aiheesta kirjoitettu lukemattomia kirjoja. Lisään kuitenkin vielä, että suosittelemani kirjan kirjoittaja on pappi, joka on joutunut hautaamaan lukuisia ihmisiä, myös läheisiä ystäviään ja omaisiaan, mm. 15-vuotiaan tyttärensä.
Ikävän kuvan meistä kristityistä antaa se, että niin usein kuvittelemme itse olevamme kaikkien asioiden parhaita asiantuntijoita ja tietävämme, mikä on oikeaa ja hyvää. Onneksi Jumala on niin suvereeni, että käyttää ihmisten auttamiseksi niitäkin tekstejä, joille me ehkä nyrpistelemme nenäämme.
Niin, jos on jotakin omaa paikkaa mielen tuotoksille, itse kuitenkin tiedän, ettei suruakaan kannata yrittää nujertaa voimakeinoin, vaan suremalla. Siksipä jätän jokaiselle surijalle oman valinnan mahdollisuuden täysin auki, enkä ala olemaan asiantuntija siinä, en edes vahingossa.
Sairauden tuoman tuskan kanssa ei ole helppo elää, sinun on saatava jakaa sitä jonkun kanssa, joka ymmärtää. Olemme monasti yksin ja epätoivoisia, jopa neuvottomina, ahdistaa ja kuoleman pelot... neuvoni on, että pyytäisit esirukousta esim. paikkakuntasi helluntaiseurakunnasta, vapaaseurakunnasta... sen voi tehdä täysin nimettömänäkin, Jeesus voi parantaa, ja vaikka ei parantaisikaan jos on aika jättää tämä maa, rukoukset ja Jumalalta avun etsiminen on aina Jumalalle mieleen. VT:ssa sanotaan, ettei joku etsinyt Jumalaa edes sairauden tultua...(2.Aik 16:12)... se oli kovan sydämen merkki.
Jeesus tietää sairaan ja hänen läheisten tuskan, ja Hän on luvannut auttaa niitä voimakkaasti, jotka Häntä etsivät kokosydämisesti. (Jes.29:13)
Vaikka olosuhteet ei muuttuisi, on ihanaa päästä asioiden yläpuolelle ja omistaa Jumalan rauha elämssä, ja saada voima elämään, kaikista ikävistä asioista huolimatta.
Jumalan siunausta ja jaksamista!
Uskonto tarttuu siihen kaikkein kipeimpään aiheeseen, kuolemaan. Kuoleman lopullisuuden tunnustaminen on vaikeaa, toisaalta jos uskonto jotain surevaa lohduttaa, se hänelle suotakoon.
Itse ajattelen, ettei kuoleman jälkeen ole mitään, jää vain ne muistot ihmisestä. Jos joku toinen uskoo iänkaikkisuuteen, se varmaan häntä helpottaa luopumisen hetkellä.
Elän henkilökohtaisesti suruaikaa. Menetin molemmat vanhempani. Tosin, he saivat elää pitkään ja molemmilla lähtö oli varsin armollinen.
En ole lukenut mitään aiheeseen liittyvää kirjallisuutta, en ole käynyt missään tilaisuuksissa. Omien sisarusten ja ystävien kanssa on menneitä tapahtumia muisteltu, niin hyviä kuin ikävämpiäkin, mutta pääasiassa niitä hyviä. Puhuminen toisten kanssa auttaa surutyössä.
Jokaisella meistä on varmaan niitä omia juttuja ja harrastuksia. Minulle liikuntaharrastus on hyvinkin "henkistä". Itsensä rasittaminen fyysisesti auttaa myös henkisellä puolella. Tätä ei monikaan tule ajatelleeksi. Lenkin jälkeen on jotenkin puhtaampi olo!