SUUR - ALE

Ihmisen henki on nykySuomes halpa. Se on nykyään alennusmyynnissä.

Ku ajatellaan tarkemmin asiaa, niin kahden ihmisen taposta saa 12 vuotta, josta ekakertalaisena kärsii puolet, eli 6 vuotta. Kahden ihmisen taposta yhteensä 6 vuotta, se tekee 3 vuotta/tappo.

Huomaatkos, jos ehtii tappaa useamman kuin yhden ennen käräjiä, niin kakkua tulee tapettua henkeä kohti suhteessa vähemmän.

SuurALE se on kun miehen taposta joutuu istumaan vain ja ainoastaan 3 vuotta.

Mitä mahtaa käräjätuomarien mielessä liikkua??
2633
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

21 luku (21.4.1995/578)
Henkeen ja terveyteen kohdistuvista rikoksista
1 § (21.4.1995/578)
Tappo

Joka tappaa toisen, on tuomittava taposta vankeuteen määräajaksi, vähintään kahdeksaksi vuodeksi.

Yritys on rangaistava.
2 § (21.4.1995/578)





Murha

Jos tappo tehdään

1) vakaasti harkiten,

2) erityisen raa"alla tai julmalla tavalla,

3) vakavaa yleistä vaaraa aiheuttaen tai

4) tappamalla virkamies hänen ollessaan virkansa puolesta ylläpitämässä järjestystä tai turvallisuutta taikka virkatoimen vuoksi

ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava murhasta vankeuteen elinkaudeksi.

Yritys on rangaistava

Äänestä
  • Se on hullua, kun tuomiosta ei tarvi kuitenkaan istua useinkaan kuin puolet. Minun mielestäni tuomio pitäisi aina kärsiä kokonaan. Oikeus määritelköön rangaistuksen pituuden, joka myös toteutukoon.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


70%, 50% kirjoitti:

Ihmisen henki on nykySuomes halpa. Se on nykyään alennusmyynnissä.

Ku ajatellaan tarkemmin asiaa, niin kahden ihmisen taposta saa 12 vuotta, josta ekakertalaisena kärsii puolet, eli 6 vuotta. Kahden ihmisen taposta yhteensä 6 vuotta, se tekee 3 vuotta/tappo.

Huomaatkos, jos ehtii tappaa useamman kuin yhden ennen käräjiä, niin kakkua tulee tapettua henkeä kohti suhteessa vähemmän.

SuurALE se on kun miehen taposta joutuu istumaan vain ja ainoastaan 3 vuotta.

Mitä mahtaa käräjätuomarien mielessä liikkua??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu