Tuli lähinnä surullinen olo kun tuli tieto Saddamin hirttämisestä. Surullinen olo siitä, että sellaiset länsimaiset valtiot kuin USA ja Iso-Britannia hihkuvat, miten nyt Irak voi edetä demokratiaan kun entinen johtaja on teloitettu. Millä perusteella valtio saa vajota tappajan tasolle ja toimia murhaajana? Totta kai ihmisistä tuntuu, että Saddam ansaitsi kuolla, mutta ei se ole ihmisten tehtävä siitä päättää. Elämää pitää kunnioittaa. USA:ssa ei eutanasiaa sallita ihmiselle, joka sitä toivoo, mutta surutta teloitetaan ihmisiä. Joskus jopa viattomia, eihän oikeusjärjestelmä täysin aukoton voi olla. Ei tappaminen voi olla oikein, ei missään olosuhteissa. Mitä kukaan hyötyi siitä, että Saddam tapettiin? Raakalaismaista toimintaa. Olkoonkin, että nyt toimittiin Irakin lakien mukaan, silti sivistysvaltiot eivät saisi tuollaista toimintaa kiittää ja tukea.
Surullista
Tappaminen on väärin
197
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Murha mikä murha.