oikein että raamattu on kertomuksia joita siihen aikaan eläneet ihmiset kertoivat toisilleen. Aikaa kului ja tarinoita alettiin kirjoittamaan. Joku muisti jotain ja taas toinen jotain. Siitä tuli sitten tämä ristiriita monien raamatunkohtien kanssa. Ihmisellä kun on ihmeellinen tarve uskoa johonkin niin jotkut alkoivat uskomaan näihin kertomuksiin joita jotkut oli kertoneet. Kaikkien tiedossahan on että juttu ja tarina muuttuu matkalla. Niin alettiin ja totena pitämään näitä kertomuksia joista varmasti oli moni mielikuvituksen tuotetta:(esimerkiksi palavat pensaat,vedenpäällä kävely jne). Kaikillehan näille on hyvin yksinkertainen selitys joka on myös toteen näytetty. Palava pensas,purkautuva kaasu, kävely,kangastus jonka jokainen voi käydä lämpimissä maissa katsomassa määrätyssä valossa.
Esimerkkejä on lukemattomia. Miten voi ihmiset uskoa tällaisiin tarinoihin. Viisi leipää ja kaksi kalaa.Vastaus oli aiemmin.Ihmisellä on joku ihmeellinen tarve uskoa johonkin yliluonnolliseen jota voi sitten tulkita kuin unia oman mielensä mukaan. Sitten tulee nämä fundamentalistit joita täälläkin on,Ritari,Pentecostal mm. Nämä selittäjät ovat saaneet palstalla päällikkyyden paikan joiden selityksiin taas toiset uskovat. Eikö ole ihmeellistä ja 2000 luvulla.

Vastaukset 6
Vanhimmat
lisäisin vielä tuohon että evankeliumiejakin on löydetty tähän mennessä jo noin viisikymmentä ja nykykristityille helluntalaiset mukaan lukien käy vain neljä kun muut joutaa roskakoriin ja helluntalaisilla kuten muillakaan kristityillä ei ole vanhaa testamennttia ollenkaan vaikka se on suurin osa raamattua julmine saman Jumalan veritöineen.
Tuon nimisen kirjan kirjoitti Paavo Rintala jo melko nuorena. Lue se. Asiat voivat olla yksinkertaisia.!
Tai sitten ei?
mutta täysin väärin !
pierukin on herännyt omine totuuksineen. Elämä ja asiat muuttuu. Ei enää eletä kuin 70 vuotta sitten.
Olet näköjään eronnut,eikö se Jumalan mielestä ole väärin. Pääsetkö taivaaseen? Elä sitten kuin opetatkin. Muuten istu vain keinutuolissa ja muistele menneitä. Sinun valtasi ei ole täällä eikä taivaassa. Jos enää ymmärrät niin lopeta toisten arvostelu uskovaisena miehenä. Ei taida Pyhä Pietari
avata vaikka kolkutat kuinka kovaa.
sinusta. " Olet ymmärtänyt, mutta täysin väärin".
Sinä siis tiedät aina totuuden. Tiedät, miten asiat pitää ymmärtää. :)
maanpäällinen Jumala