Hyvästit

täysin palvelleelle vuodelle 2006.

Maailmalla taas tapahtunut; meillä ja muualla. Joutanut tässä lehtiäkin selata:

Irakissa hirtettiin sitten se Saddam. Hesari kertoo, että suomessa asuva Irakin kurdinainen sanoi asiasta: "Tänään koin ensimmäisen kerran elämässäni iloa siitä, että joku oli kuollut. Minulla ei ollut koskaan lapsuudessa turvallinen olo, ei oikeastaan lapsuutta".
Kivaa, kun edes kurdi saa sanoa ääneen suomessa, että toisen kuolemasta voi iloita. Olen iloinen hänen ilonsa puolesta. Tähänhän
suomalainen mieskirjailija-terapeuttikin sanoisi: "Koskaan ei ole liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus" ja käärisi suuret setelit. Kyllä kansa tietää!

Ikäviä asioita taas:-( Pizza voi osoittautua tunnettua epäterveellisemmäksikin ravinnoksi. Lahdessa poliisi epäilee, että kebab-pizzerian miestyöntekijä pakotti naisasiakkaan seksuaaliseen kanssakäymiseen jouluaaton alla. Nainen oli tilannut safkaa kotiin raflasta ja safkan tuojan epäillään pakottaneen tämän naisen uhkaavalla toiminnallaan seksiin.
Poliisi epäilee, että vastaavanlaisia tapauksia on lisääkin ja pyytää ilmoittaa niistä viipymättä numeroon: Call (03) 858 3120.
Realistisesti ajateltuna varmaan kannattaa olla tilaamatta safkaa himaan, tai ainakin toppavaatteet päällä avata ovi ja pari bodaria henkivartijana ei tietenkään olisi pahitteeksi. Eikä ne kotiinkannetut pizzat edes ole hyviä. Tai sitten kannattaa varata.... no se siitä.
Kaikenkaikkiaan: hävytöntä käytöstä jos mikä!! Puistorauha on viety ja kotirauhakin jo.

No; vanha ja raihnainen vuosi väistyy uuden tieltä ja syntymän ihme valaiskoon tietämme vuoteen 2007: Espanjassa 67-vuotias nainen on synnyttänyt koeputkihed. kaksoset. Onnea nyt ja toodella pitkää ikää ja terveyttä tuoreelle äitylille. Lapsosille....hyvää ja onnellista elämää - kaikesta huolimatta. Kyllä elämä on ihme!

Ensi vuosi ei voi olla muuta kuin parempi. Toivotaan ainakin, ettei kukaan keksi heitellä koko maapalloa - heitellään vaan mielipiteitä "palloina ilmaan".

Tai tehkää mitä teette :-D!
Pitäkäähän kuitenkin tänään mukavaa, suojalasit silmillä ja skumpat kylminä! Eikä liikoja lupauksia sitten ;-) elikäs ei sitä elämää kannata hommata ;:^D!

T: zombie
91143
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

tuohon uutispläjäykseen ei voi muuta lisätä kuin, että

Äänestä
  • Unohdit mainita naisen aivoissa todetun kasvaimen, joka oli vaikuttanut käytökseen.

    Äänestä

  • Tampereen käräjäoikeus (IL 5.12.) jätti tuomitsematta miehen, joka oli tarjonnut 13-vuotiaalle tytölle rahaa "yhdestä yöstä". Käräjäoikeuden mukaan ei voitu näyttää toteen, että mies olisi tarkoittanut rahan tarjoamista seksuaalisia palveluksia vastaan.

    Että silleen. Tämä on sitä tasa-arvoista oikeudenkäyntiä, jossa kieltäkin tulkitaan ihan miten sattuu, kun tarkoitus saa ratkaista. Ja mistä minä tämän uutisen bongasin: kielentutkijan palstalta, jonka mielestä käräjäoikeuden tulkinta oli hyvin tarkoitushakuinen.

    Äänestä

  • tuomioistuin on puhunut kirjoitti:

    Tampereen käräjäoikeus (IL 5.12.) jätti tuomitsematta miehen, joka oli tarjonnut 13-vuotiaalle tytölle rahaa "yhdestä yöstä". Käräjäoikeuden mukaan ei voitu näyttää toteen, että mies olisi tarkoittanut rahan tarjoamista seksuaalisia palveluksia vastaan.

    Että silleen. Tämä on sitä tasa-arvoista oikeudenkäyntiä, jossa kieltäkin tulkitaan ihan miten sattuu, kun tarkoitus saa ratkaista. Ja mistä minä tämän uutisen bongasin: kielentutkijan palstalta, jonka mielestä käräjäoikeuden tulkinta oli hyvin tarkoitushakuinen.

    Oletko kuullut "ensiyön oikeudesta"?

    Mitäpä muuta tämä pikkutyttöjen henkinen ja fyysinen klähmiminen rahaa, karkkeja ja "kuuluisuutta" vastaan on? Oman vallan osoittamista havainnollisesti.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Ensiyön_oikeus

    Äänestä

  • Hertha kirjoitti:

    luulin, että tää oikeus olis jo poistettu voimasta. ei näköjään.

    Äänestä

  • Hertha kirjoitti:

    Unohdit mainita naisen aivoissa todetun kasvaimen, joka oli vaikuttanut käytökseen.

    joku kasvainhan se on aina aggressiivisen käyttäytymisen taustalla.

    positiivinen tapaus sitävastoin on kola-ollin saavutus. olli joi peräti 1,5 LITRAA coca-colaa puolessatoista minuutissa, mikä on epävirallinen ennätys. tähänkään ei nainen välttämättä pysty. :)

    Äänestä

  • Hertha kirjoitti:

    Unohdit mainita naisen aivoissa todetun kasvaimen, joka oli vaikuttanut käytökseen.

    Saattaa olla oudokseltaan hankala käyttää isompia aivoja. Siinähän hypätään ikäänkuin kirjoituskoneesta tietokoneeseen ilman käytön hallinnan opastusta.

    Äänestä

Ilmaisen samalla helpotukseni, et luojan kiitos ole heittämässä muita jäähyväisiä!

Äänestä

Täälläpäin on oiva pizzeria, josta olen täysin turvallisesti hankkinut krapulaeinettä - nyt yritän olla avuksi, koska hän ei halua tehdä pizzoja (siis sahaan omaa oksaa?) koska hänellä on koulutus. Iranin kurdi, joka on paennut maasta eikä saa todistuksiaan. Miten häntä voisi auttaa?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 18 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

UPDATE_6870492 kirjoitti:

täysin palvelleelle vuodelle 2006.

Maailmalla taas tapahtunut; meillä ja muualla. Joutanut tässä lehtiäkin selata:

Irakissa hirtettiin sitten se Saddam. Hesari kertoo, että suomessa asuva Irakin kurdinainen sanoi asiasta: "Tänään koin ensimmäisen kerran elämässäni iloa siitä, että joku oli kuollut. Minulla ei ollut koskaan lapsuudessa turvallinen olo, ei oikeastaan lapsuutta".
Kivaa, kun edes kurdi saa sanoa ääneen suomessa, että toisen kuolemasta voi iloita. Olen iloinen hänen ilonsa puolesta. Tähänhän
suomalainen mieskirjailija-terapeuttikin sanoisi: "Koskaan ei ole liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus" ja käärisi suuret setelit. Kyllä kansa tietää!

Ikäviä asioita taas:-( Pizza voi osoittautua tunnettua epäterveellisemmäksikin ravinnoksi. Lahdessa poliisi epäilee, että kebab-pizzerian miestyöntekijä pakotti naisasiakkaan seksuaaliseen kanssakäymiseen jouluaaton alla. Nainen oli tilannut safkaa kotiin raflasta ja safkan tuojan epäillään pakottaneen tämän naisen uhkaavalla toiminnallaan seksiin.
Poliisi epäilee, että vastaavanlaisia tapauksia on lisääkin ja pyytää ilmoittaa niistä viipymättä numeroon: Call (03) 858 3120.
Realistisesti ajateltuna varmaan kannattaa olla tilaamatta safkaa himaan, tai ainakin toppavaatteet päällä avata ovi ja pari bodaria henkivartijana ei tietenkään olisi pahitteeksi. Eikä ne kotiinkannetut pizzat edes ole hyviä. Tai sitten kannattaa varata.... no se siitä.
Kaikenkaikkiaan: hävytöntä käytöstä jos mikä!! Puistorauha on viety ja kotirauhakin jo.

No; vanha ja raihnainen vuosi väistyy uuden tieltä ja syntymän ihme valaiskoon tietämme vuoteen 2007: Espanjassa 67-vuotias nainen on synnyttänyt koeputkihed. kaksoset. Onnea nyt ja toodella pitkää ikää ja terveyttä tuoreelle äitylille. Lapsosille....hyvää ja onnellista elämää - kaikesta huolimatta. Kyllä elämä on ihme!

Ensi vuosi ei voi olla muuta kuin parempi. Toivotaan ainakin, ettei kukaan keksi heitellä koko maapalloa - heitellään vaan mielipiteitä "palloina ilmaan".

Tai tehkää mitä teette :-D!
Pitäkäähän kuitenkin tänään mukavaa, suojalasit silmillä ja skumpat kylminä! Eikä liikoja lupauksia sitten ;-) elikäs ei sitä elämää kannata hommata ;:^D!

T: zombie

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu