Abortin vastustajille kysymyksia ja ajatuksia

Onko syynä abortin vastustamiseenne uskonnolliset vakaumukset vai yleinen ajatus siitä, että "alkanut" elämä on aina arvokas?

Mutta milloin lasketaan elämän alkavan? Millä kriteereillä näin voidaan ajatella tapahtuvan? Voiko alkio olla verrattavissa pitkälle kehittyneeseen sikiöön tai jo syntymässä olevaan lapseen? Toki monet ruumiinjäsenet ja sisäelimet ovat kehittyneet useilla abortoitavista sikiöistä, mutta kuvaako se syvenpää tiedostamista itsestä yksilönä ja yleistä ajatteluntasoa?

Joskus Jumala suo meille ihanan asian kuin raskauden ja uuden ihmisen saamisen, mutta aina se ei vain realistisesti mene niin, että ihmisillä on mahdollista vastuullisesti ja rakastavasti kaikkensa ansaitsevan tulevan lapsensa hoitamiseen. En siis tällä tarkoita sitä, että abortti olisi hyvä ja hieno asia, mutta joissakin tilanteissa se on mielestäni paras vaihtoehto kaikille vaikeissa tilanteissa. Kantaisitteko abortin vastustajat itse vastuun ei toivotusta lapsesta todella vaikeassa elämäntilanteessa?

Itselläni kävi 19-vuotiaana niin, että tulin ihan omasta tyhmyydestäni raskaaksi. En ensin todellakaan voinut uskoa, että näin kävi, olin niin lapsellinen, tärisin kauttaaltaan, ja itkin. Olin ihan shokissa. Tuleva isä oli yhden illan juttu ja silloin ei kummallakaan ollut kiinnostusta vanhemmuuteen toistensa kanssa.

Tilanne elämässäni ennen kuin tulin raskaaksi oli todella raskas ja sekava, olin juuri aloittanut terapeutilla käynnin ja psyykelääkityksen vaikeeseen psyykkiseen sairaukseen. Kun testi näytti positiivista jäi kaikki tarkoitettu hoito ja lääkitys kesken, en voinut kuin ajatella vain raskautta ja mitä teen. Ensimmäinen selvä ajatus oli, että tietenkin abortti tässä tilanteessa.

Abortti toimenpiteenä oli niin pelottava, ok se kuitenkin meni, yhtä komplikaatiota lukuunottmatta. Sairaalasta lähteminen oli vaikeaa kun pyörtyilin koko ajan. Hoitajatapaamisessa ennen aborttia itkin päätöstä ja sanoin, että voisinpa vain antaa oman elämäni sisällä kehittyvälle lapselleni. Ihmettelivät, että olin asiasta niin järkyttynyt, sanoivat, että alle 18 vuotiaille on keskusteluapua, mutta, että voisi kai sinne muitakin mennä. En mennyt, hyvä kun selvisin taksilla kotiin ilman pyörtymistä.

Aborttipäätös oli niin pelottava, että se aika ennen aborttia meni tietynlaisessa shokissa. Myöhemmin abortin jälkeen iski ajatuksia, että minkälainen lapsesta olisi tullut. Itkin ja rukoilin Jumalaa pitämään pienokaisesta huolta ja pyysin pienokaiselta anteeksi, että minusta ei ollut äidiksesi. Näin ajattelin, että pienokainen olisi päässyt taivaaseen rauhaan ja toivottavasti rakastavuuten ja onnellisuuteen. Ristiriitä kalvoi mieltäni mitkään; minun olisi pitänyt olla kehittyvän lapseni suojelija, petin tärkeimmän tehtäväni. Tunne oli, että olin rikkonut jotain niin pyhää mitä ei koskaan saisi tehhä. Itkin sitä useaman kuukauden.

Samaan aikaan silloin elämässäni tapahtui muitakin vaikeita asioita. Muutana kuukasi abortin jälkeen otin sitten yliannostuksen lääkkeitä. Selvisin siitä. Tämän haluaisin sanoa abortin vastustajille, että abortin tehneiden naisten itsemurhariski on kolminkertainen muihin ihmiseen verrattaessa. Niin koville se voi monille ottaa. Syyllistäminen ei varmaankaan ole kovin hyvä vaihtoehto miettiessä ihan jo tätäkin seikkaa.

Uskon, että jokainen abortin tehdessä kokee siitä suurta surua ja tuskaa. Minusta heidän syyttämisensä ja tuomitsemisensa on tunteetonta, pahoin piiskuri on varmaankin itselleen abortin tehnyt, ei siinä enää kannata huonosti voivaa ihmistä lähteä latisamaan. Minun oli tilanteessani valittava se jatkanko elämääni vai annanko kahden ihmisen mahdollisesti tuhoutua, minusta ei olisi ollut edes kestämään raskausaikaa vaikean psyykkisen vointini vuoksi, oli valittava minä, minulla olisi suuremmat mahdollisuudet selvitä elämästä. Minä olin jo syntynyt.

Toivoisin tekstilläni tuovani näkökulmaa siihen kuinka abortti on tekijälleen raskas ja vaikea päätös, ei siihen tarvita enää muita ilkkumaan. Loppupeleissä jos Jumalaan uskoo on se vain hänen ja raskaana olevan naisen asia mielestäni.

"Vastuullista vanhemmuutta" on mielestäni myös se, ettei tee lasta silloin kuin ei selvästikään ole siihen valmis. Olen myös nähnyt omalta kohdaltani hyvin kuinka huonot perheolot voi tiettyjen biologisten alttiuksien kanssa aiheuttaa sen, että lapsien saaminen ei välttämättä kodallani ole mahdollista.

Sen olen oppinut, että jos lapsia joskus haluaisin saada, on minun ensisijaisesti oltava kunnossa, että pystyn olla hyvä, rakastava ja jaksava äiti. En halua aiheuttaa mahdollisille tuleville lapsilleni samanlaista invalidisoivaa ja tuskaisaa psyykistä sairautta ryhtymällä äidiksi kun vielä voinniltani en siihe pystyisi.

Antakaa armoa abortin tehneille, he ovat ihmisiä, jokainen meistä tekee virheitä; "Heittäköön se ensimmäisen kiven, joka on täysyin syytön" vai miten se Jeesus sanoikaan. Koitetaan ymmärtää vaikeita inhimillisia tilanteita ja tukea lähesimpiämme niissä. Sisäinen ankaruus ja syyllisyys on jo niin kova abortin tehneellä, että siihe ei tarvitse enää ketään muuta syllistämään.

Suvaitsevaisin ajatuksin,

Lumikello
1103264
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 110

Vanhimmat

En siis tarkoittanut viestilläni todellakaan, että kaikki abortin vastustajat ovat syyllistäjiä. Vaan tarkoitin osan kommenteistani tälläkin palstalla ikävästi aborttia harkitsevia/ tehneitä syllistäviin.

Huomenta vain kaikille.

-Lumikello

Äänestä

Jouduin itsekin pahaan tilanteeseen, jossa jouduin päättämään pidänkö lapsen vai en.Olin nuori ja naiivi,ja kumppanini ensimmäiset sanat olivat " kai teet abortin?"ja siitä se painostus lähti...Lapset ovat ihana siunaus ja en itse nähnyt aborttia ratkaisuna, mutta nuori, työtön yksinhuoltaja...tein pelkurimaisen ratkaisun ja päädyin aborttiin-elämäni vaikein ja raskain päätös...Ihmisillä on paha tapa tuomita toisia, on vaikea edes kuvitella mitä ihmisen päässä pyörii tälläisessa tilanteessa...Ikävä ja kaipuu kulkevat läpi elämän ja joka ilta rukoilen pikkuiseni puolesta ja tiedän, että hänellä on nyt kaikki hyvin..Vaikka päätökseni oli sydämestäni väärin, olen oppinut elämään asian kanssa.Jokainen joutuu joskus elämässään tekemään vaikeita päätöksiä, joita ei haluaisi ja jokainen kantaa omat arpensa.

Parempaa uutta vuotta!

Äänestä
  • Itselläni taas kävi näin: tulin raskaaksi ollessani häilyväisessä parisuhteessa. Nuorena, huolettomana opiskelijana käytin kyllä ehkäisyä mutta myönnettäköön, että epäilen vahvasti kyseisellä kerralla ehkäisyn käytön jääneen puolitiehen - tai kokonaan pois.
    Kun sitten havaitsin olevani raskaana ("Miten tää on mahdollista?") paniikki oli hirveä ja mielessä pyöri vain yksi ratkaisu - abortti. Lääkärillä käynnin jälkeen, missä kehoitettiin ensin miettimään kaikki vaihtoehdot, sain sitten ajan aborttiin sosiaalisin perustein ja se tehtiin.
    Tuollaisessa elämänvaiheessani sain opintotukea ja olin seurustellut tulevan lapsen isän kanssa pari kuukautta. Jos olisin pitänyt lapsen, luulen että en olisi itsemurhaan päätynyt ja olisin varmaan saanut valtiolta tai vanhemmilta taloudellista apua. Päädyin kuitenkin aborttiin niinsanotusti itsekkäin perustein, enkä ole katunut. En ollut silloin valmis äidiksi, piste. En koe syyllisyyttä tapahtumasta mutta olen kyllä oppinut pitämään visusti huolen ehkäisystä. En - kuten moni tällä palstalla kuvittelee - pidä aborttia ehkäisymenetelmänä ja toivon että olisin voinut siltä välttyä. Toivon etten silloin alun perinkään olisi tullut raskaaksi.
    Mutta yhä jos tänä päivänä pitäisi palata tuohon tilanteeseen, en valitsisi toisin. En saa mitään "kylmiä viboja" nähdessäni pikkulapsia enkä mieti, mitä teen jos tulevaisuudessa en pysty saamaan lapsia. En pidä itseäni sen pahempana tai parempana ihmisenä kuin muita ympärilläni eläviä. En yleisesti kulje ympäriinsä kertomassa tehneeni abortin samoin kuin suurin osa ihmisistä ei kulje ympäriinsä kertomassa omaavansa sukupuolitaudin tai tekohampaita. Ystäväpiirini tietää että olen tehnyt abortin, ja joidenkin ihmisten kanssa välit ovat menneet poikki koska he aborttia vastustavina ovat tuominneet minut. Minä taas en sen jälkeen halunnut olla heidän kanssaan tekemisissä koska arvomaailmamme menivät liikaa ristiin - itse en ollut koskaan tuominnut heitä vaikka monet heidän tekemänsä asiat olivat mielestäni väärin.

    Tämän kirjoitan nyt vain koska olen lukenut palstaa pari kertaa ja minusta kukaan ei tunnu tajuavan, että on monia, joita aborttipäätös ei jää vaivaamaan. En sano että kaikkien raskaana olevien pitäisi rientää abortoimaan ja he eivät sen jälkeen surisi, vaan että kaltasianikin ihmisiä on olemassa.

    Äänestä

Ei tarvitse olla ns. hihhuli vaikka vastustaa aborttia. Kyllä, alkanut elämä on arvokas ja elämän lopettaminen on väärin.

Elämä alkaa silloin kun se alkaa, eli hedelmöityksessä. Siittiö- ja munasolun yhtyessä on jo kaikki tarvittava, ainutkertainen geenistö uuden elämän kehittymiseen.

Sillä, missä kehitysvaiheessa alkio/sikiö on, muistuttaako se ulkoisesti ihmistä tai tietoisuuden tasolla ei ole periaatteen kannalta merkitystä.

Hengen riistäminen itsekkäillä syillä ei ole milloinkaan paras vaihtoehto, kaikkein vähiten sille jolta se elämä viedään. Pitäisi paljon paljon useammin miettiä olisiko sittenkin parempi 'uhrata' elämästään muutama kuukausi ja kärsiä synnytystuskat ja antaa sen elämän jatkua jossakin toisaalla.

On ymmärrettävää että abortin tehneet joutuvat puolustelemaan ja keksimään jatkuvasti uusia oikeutuksia teolleen. Sekin on jo paljon kun pystyy myöntämään että tuli raskaaksi ihan omaa tyhmyyttään. Luulisi olevan myös eräänlainen helpotus vaiheessa jolloin lakkaa kieltämästä tosiasioita ja myöntää se, minkä varmasti jokainen syvällä sisimmässään tietää, mutta mitä totuutta niin kiivaasti tukahdutetaan ja vähätellään eli että kyllä, tulevan lapsenihan olen tappanut. Jos teko on moraalisesti hyväksyttävä niin miksi sellaista edes täytyy todistella niin raivokkaasti oikeaksi?

Todellakin uskon että abortti on traumatisoiva asia, joka jollain tasolla piinaa hautaan asti. Sietämätöntähän se on itseään murhaajaksi mieltää.. Vain todella tunnevammainen, julma ja kylmäsydäminen ihminen ohittaa elämänalun tappamisen olankohautuksella.

Miksi se sitten niin usein tehdään? Tiesin jo siinä vaiheessa kun olin menossa aborttiin että tätä tulen katumaan taatusti loppuelämäni.. no siksipä en siihen sitten mennytkään. Vaikka tilanne oli tuolloin lähtökohdiltaan vaikea, nyt en voisi enkä halua kuvitella elämääni ilman lastani.

Tässä nyt jotain ajatusta mitä näin alkuun tuli mieleen.

Äänestä
  • Muutama kohta viestissäsi alkoi ärsyttää.
    Ainakin omasta mielestäni elämä alkaa syntymisestä. Ehkä sikiö myöhäisessä vaiheessa olisi valmis elämään eikä sitä siksi pitäisi tappaa, mutta joku ameeban tasolla oleva alkio on vähän eri asia.

    Itse olen myös tehnyt abortin. Olenko itsekäs, vaikka lapsen tai itseni henki olisi ollut vaarassa myöhäisessä raskausvaiheessa tai synnytyksessä? Olenko itsekäs, vaikka kumppanini ei halunnut myöskään lasta? Onko liian itsekästä, että haluan käydä kouluni loppuun että sitten joskus olisin hyvässä elämäntilanteessa, jolloin niitä lapsiakin voisi oikeasti hankkia? Olen alaikäinen, ja mielestäni olisi hyvinkin itsekästä synnyttää lapsi, joka jäisi vanhempieni rahoitettavaksi ja hoitamaksi, kun nuorelta iältäni en itse kykeneisi maksamaan kaikkia lapsen kustannuksia ja hoitamaan vauvaa 24/7.

    "Vain todella tunnevammainen, julma ja kylmäsydäminen ihminen ohittaa elämänalun tappamisen olankohautuksella."
    En kyllä koe itseäni kovin tunnevammaiseksi, vaikken pidäkkään itseäni nyt murhaajana. Toki ajatus abortista herätti paljon ajatuksia ja syyllisyydentunnetta aluksi, mutta abortin tehtyäni olo oli lähinnä helpottonut.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Muutama kohta viestissäsi alkoi ärsyttää.

    (Stakes:)

    >Vuoden 2005 keskeytyksistä 86,9 prosenttia oli tehty sosiaalisin perustein eli elämänoloista ja muista olosuhteista aiheutuvan huomattavan rasituksen vuoksi. Muut yleisimmät perusteet olivat alle 17 vuoden ikä (6,2 %), yli 40 vuoden ikä (4,0 %) ja neljän lapsen synnyttäminen (2,2 %). Lääketieteellisellä perusteella eli sairaudesta, ruumiinviasta tai heikkoudesta naisen hengelle tai terveydelle aiheutuvan vaaran vuoksi suoritettiin 0,5 prosenttia keskeytyksistä. Mahdollisen tai todetun sikiövaurion vuoksi suoritettuja keskeytyksiä oli 2,6 prosenttia kaikista keskeytyksistä.>

    Näistä syistä pakottaviksi (lähinnä hengenvaara-tapaukset) syiksi näen kaksi viimeisintä (yht. 3,1%), jolloin todella vaihtoehtoja ei ole. Joko menetettäisiin kaksi ihmistä, koska yleensähän myös sikiö kuolee jos äitikin, tai sitten sikiö on niin vakavasti sairas että kuolisi jokatapauksessa pian syntymänsä ja pelkkää kärsimystä täynnä olevan elämänsä jälkeen.

    Nämä kaikki muut syyt ovatkin sitten niitä puhtaasti itsekkäitä..

    Äänestä

  • = 'sosiaaliset' ym. kirjoitti:

    "Nämä kaikki muut syyt ovatkin sitten niitä puhtaasti itsekkäitä.."

    Eli kun raskaus, synnytys ja lapsen hoito tai adoptioon antaminen aiheuttaisi naiselle henkisesti huomattavaa rasitusta, syy on puhtaasti itsekäs?

    Kun oma sukulaisesi raiskaa sinut ja tulet raskaaksi, syy on puhtaasti itsekäs?

    Kun huolella hoidettu ehkäisy tai jopa sterilointi pettää, syy on puhtaasti itsekäs?

    Kun sinulla on jo kolme lasta ennästään, joista yksi on vaikeasti vammainen, ja epäilet vahvasti omaa jaksamistasi, syy on puhtaasti itsekäs?

    Kun olet 17-vuotias ja ensimmäinen poikaystäväsi painosti sinut ensin seksiin ja sitten vielä painostaa aborttiin, syy on puhtaasti itsekäs?

    Kun elät väkivaltaisessa parisuhteessa ja olet henkisesti niin hajalla, ettet usko enää edes parempaa ansaitsevasikaan, ja puolisosi painostaa, pakottaa ja uhkailee sinut seksiin toistuvasti, syy on puhtaasti itsekäs?

    Kun olet nuori, elämä edessä, opiskelut kesken, asuntona joko vanhempien koti tai solukämppä, säännölliset tulot se päätähuimaava alle 500€ kuussa, satunnainen kumppani, etkä todellakaan ole kykenevä tai halukas hankkimaan lasta sellaiseen elämäntilanteeseen, syy on puhtaasti itsekäs?

    Nämä ovat jokikinen, ainakin oman työkokemukseni mukaan, niitä sosiaalisia syitä, siis niitä puhtaasti itsekkäitä... Sanomattakin lienee selvää, etten jaa näkemystäsi puhtaasta itsekkyydestä. Ja herää vain kysymys, että mitä loppujen lopuksi on vikana itsekkyydessä? Eikö jokaikinen meistä loppujen lopuksi tee elämänsä tärkeitä valintoja itsekkäin perustein?

    Äänestä

  • Dara kirjoitti:

    Tuo adoptiorasitus on näemmä ihan oma lisäyksesi tavanomaiseen...kumpikohan pisemmän päälle enemmän rasittaa, abortti vai adoptio? Onko adoptioon antaneillakin kolminkertainen itsemurhariski kuten abortintehneillä?

    Tilanteeseen johtaneet tapahtumat saattavat olla ennalta-arvaamattomia ja väistämättömiä mutta ei saa vaikuttaa siihen miten mahdollinen seuraus tulisi hoitaa. Niitä ei siis voi käyttää oikeutuksena itsekkyydelle.

    Niin, mikä on vikana itsekkyydessä kun se äärettömyydessään vie toiselta kokonaisen elämän?
    Ihmisen tappaminen on moraalisesti väärin. Ihmisen tappamista kutsutaan murhaksi.
    Paitsi tietenkään sillä poikkeuksella kun äiti tekee sen omalle jälkeläiselleen riittävän varhaisessa vaiheessa..?

    Äänestä

  • että täällä olevat abortin vastustajat ovat kyllä siinä tapauksessa aivan yhtä tunnevammaisia, julmia ja kylmiä ihmisiä.Kohde vaan on eri.

    Äänestä

  • Pomeda kirjoitti:

    että täällä olevat abortin vastustajat ovat kyllä siinä tapauksessa aivan yhtä tunnevammaisia, julmia ja kylmiä ihmisiä.Kohde vaan on eri.

    vastustajat useimmiten eivät ole tappaneet ketään...

    Äänestä

  • on on. kirjoitti:

    Tuo adoptiorasitus on näemmä ihan oma lisäyksesi tavanomaiseen...kumpikohan pisemmän päälle enemmän rasittaa, abortti vai adoptio? Onko adoptioon antaneillakin kolminkertainen itsemurhariski kuten abortintehneillä?

    Tilanteeseen johtaneet tapahtumat saattavat olla ennalta-arvaamattomia ja väistämättömiä mutta ei saa vaikuttaa siihen miten mahdollinen seuraus tulisi hoitaa. Niitä ei siis voi käyttää oikeutuksena itsekkyydelle.

    Niin, mikä on vikana itsekkyydessä kun se äärettömyydessään vie toiselta kokonaisen elämän?
    Ihmisen tappaminen on moraalisesti väärin. Ihmisen tappamista kutsutaan murhaksi.
    Paitsi tietenkään sillä poikkeuksella kun äiti tekee sen omalle jälkeläiselleen riittävän varhaisessa vaiheessa..?

    "Tuo adoptiorasitus on näemmä ihan oma lisäyksesi tavanomaiseen..."

    Ei se on ihan oikea kokemukseni siitä, miksi jotkut tekevät abortin. Sen tavanomaisuudesta en tiedä. Abortintekijät ovat jokaikinen yksilöitä, joilla yksilölliset syynsä ja näkemyksensä.

    "kumpikohan pisemmän päälle enemmän rasittaa, abortti vai adoptio?"

    Tämähän riippuu täysin ihmisestä, eikö?

    "Onko adoptioon antaneillakin kolminkertainen itsemurhariski kuten abortintehneillä?"

    Oliko tästä abortintekijöiden itsemurhariskistä olemassa jotain luotettavaa ja puolueetonta tutkimusta? Tämä teidän mainostamanne oli ilmeisesti sellainen, jossa ei ollut edes asianmukaista verrokkiryhmää, vai olenko väärässä? Kuitenkin toisen tutkimuksen mukaan vain viidennes abortintehneistä katuu aborttiaan niin, että se aiheuttaa huomattavaa kärsimystä. Tosin viimeaikoina olette osoittaneet epäilynne tämän tutkimuksen todenperäisyydestä, joten ymmärrätte varmaan, jos myös itsemurha-tutkimusta kritisoidaan.

    Minä en muuten tiedä, että kumpi yleisesti ottaen koettaisiin vaikeammaksi, abortti vai adoptioon antaminen. Onkohan siitä tehty jonkinlaista tutkimusta? Ihmettelen vain, että millä perusteella oletat juuri adoptioon antamisen olevan yleisesti helpompaa ihmisille? Raskausaikana ja synnytyksessä äidin ja vauvan välille muodostuu yleensä kiintymyssuhde, minä voisin kuvitella, että olisi hyvinkin vaikeaa luopua lapsestaan, kun siihen on jo ehtinyt kiintymään. Miksiköhän niin moni nainen mieluummin valitsee abortin kuin adoptioon antamisen, jos se olisi yleisesti naiselle se helpompi vaihtoehto kumminkin? Ovatko naiset masokisteja?

    Muuten en viitsi itsekkyydestä kanssasi keskustella enää. Minä vain en näe vaikeassa elämäntilanteesasa olevaa ihmistä automaattisesti itsekkäänä. Pyrin muistamaan että ihmiset ovat yksilöitä, abortintekijätkin.

    Äänestä

  • jepjep. kirjoitti:

    vastustajat useimmiten eivät ole tappaneet ketään...

    Se taas riippuu siitä, mikä lasketaan tappamiseksi ja murhaksi. Itse en näe tappamisena ajattelukyvyttömän alkion, loisen, poistamista kehostani.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Se taas riippuu siitä, mikä lasketaan tappamiseksi ja murhaksi. Itse en näe tappamisena ajattelukyvyttömän alkion, loisen, poistamista kehostani.

    Ajattelukyvyttömyys, kehitystason alhaisuus tai fyysinen riippuvuus eivät ole alkion/sikiön ihmisyyttä vähentäviä, saati poissulkevia tekijöitä.

    Loinen on vieras lajike joka hyödyntää ja haittaa toista eliötä, ja josta isäntäeläimen ruumis pyrkii eroon.
    Samaa lajia naisen kanssa oleva sikiö on juuri siellä minne se kuuluu, ja naisen keho tukee raskautta.

    'Poistaminen' tai 'eliminointi' ovat kaunisteltua kiertoilmaisua sille mitä abortissa oikeasti tapahtuu. Oli raskausviikko, aborttimenetelmä ym. mikä tahansa, abortin lopputulos on aina sama. Ihmishenki on riistetty.

    No tuosta itsemurha-alttiudesta on sentään joillakin sivuilla sanottu, kuten ituprojektissa ja ainakin englanniksi abortionfacts.comissa.

    Sen sijaan katumustutkimuksen tai sen 20%n olemassaolosta en ole nähnyt minkäänlaista näyttöä.
    Aiemmin viitattiin mm. akuutin ja juuri ituprojektin sivuille, joista ilmeni neljäsosan tarvitsevan ja hakevan psyykkistä apua abortin jälkeen. Samainen, terveydenhuollon rekisteröimä ryhmä on sitten kai joidenkin mielissä väännetty samaksi kuin 'katujat'. 'Hiljaisten katujien' määräähän ei koskaan kukaan voi tarkalleen tietää..

    Adoptioon ei liity ainakaan sellaista syyllisyyttä ja vastaavien asioiden läpikäymistä mielessä kuin aborttiin. Ongelma on se, että moni luulee abortin olevan se helpompi.

    Alkujärkytyksen jälkeen ja tilanteen tasaannuttua, moniko oikeasti katuu elämän antamista toiselle??
    Et viitsi keskutella itsekkyydestä? Niin, eipä lie pätevä syy toisen elämän lopetukselle sekään että kun ITSE saattaa saada pois antamisesta ihan kauheat traumat...

    Äänestä

  • Niimpäniin. kirjoitti:

    " Ajattelukyvyttömyys, kehitystason alhaisuus tai fyysinen riippuvuus eivät ole alkion/sikiön ihmisyyttä vähentäviä, saati poissulkevia tekijöitä."
    Mielipidekysymys, en itse nää tappaneeni ihmistä vaikka tein abortin. Nään poistaneeni kehostani alkion, joka ehkä olisi ollut potentiaalinen ihminen.

    Painotan, että myöhempi raskaus tai synnytys olisi oikeasti ollut itselleni terveyshaitta, jossa itse olisin tai lapsi olisi voinut kuolla. Siinä tilanteessa ei oikein osaa nähdä alkiota kovin positiivisessa valossa, josta tämä abortinmyönteinen asenteeni ehkä osittais johtuu.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Se taas riippuu siitä, mikä lasketaan tappamiseksi ja murhaksi. Itse en näe tappamisena ajattelukyvyttömän alkion, loisen, poistamista kehostani.

    Pidät siis raskaudenkeskeytystä hyväksyttävänä sillä perusteella, että sikiöllä ei ole samanlaista abstraktia ajattelukykyä kuin sinulla?Suhtaudutko samaan tapaan myös muiden "ajattelukyvyttömien" elollisten olentojen elämään, esim. syvästi kehitysvammainen ihminen, eläimet jne.?

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Pidän _omaa_ raskaudenkeskeytystäni hyväksyttävänä painavien syiden takia ja siksi, että alkio oli niin varhaisessa vaiheessa, etten sitä ihmisenä voinut ajatella. En olisi itse kyennyt aborttiin esim. 12. raskausviikolla, sillä silloin kyseessä olisi jo sikiö, ei alkio, ja se olisi liian ihmismäinen.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    " Ajattelukyvyttömyys, kehitystason alhaisuus tai fyysinen riippuvuus eivät ole alkion/sikiön ihmisyyttä vähentäviä, saati poissulkevia tekijöitä."
    Mielipidekysymys, en itse nää tappaneeni ihmistä vaikka tein abortin. Nään poistaneeni kehostani alkion, joka ehkä olisi ollut potentiaalinen ihminen.

    Painotan, että myöhempi raskaus tai synnytys olisi oikeasti ollut itselleni terveyshaitta, jossa itse olisin tai lapsi olisi voinut kuolla. Siinä tilanteessa ei oikein osaa nähdä alkiota kovin positiivisessa valossa, josta tämä abortinmyönteinen asenteeni ehkä osittais johtuu.

    Mielipiteestä riippumaton tosiasia on että alkio ja sikiö ovat myös ihmisiä koska eivät mitään muutakaan lajia ole.
    Eri asia sitten on minkä ikäisen ihmisen kukakin ulottaa ihmisoikeudelliseksi..
    Alkio/sikiö on tottakai aina potentiaalinen lapsi.

    Äänestä

  • tutkimuksia kirjoitti:

    No tuosta itsemurha-alttiudesta on sentään joillakin sivuilla sanottu, kuten ituprojektissa ja ainakin englanniksi abortionfacts.comissa.

    Sen sijaan katumustutkimuksen tai sen 20%n olemassaolosta en ole nähnyt minkäänlaista näyttöä.
    Aiemmin viitattiin mm. akuutin ja juuri ituprojektin sivuille, joista ilmeni neljäsosan tarvitsevan ja hakevan psyykkistä apua abortin jälkeen. Samainen, terveydenhuollon rekisteröimä ryhmä on sitten kai joidenkin mielissä väännetty samaksi kuin 'katujat'. 'Hiljaisten katujien' määräähän ei koskaan kukaan voi tarkalleen tietää..

    Adoptioon ei liity ainakaan sellaista syyllisyyttä ja vastaavien asioiden läpikäymistä mielessä kuin aborttiin. Ongelma on se, että moni luulee abortin olevan se helpompi.

    Alkujärkytyksen jälkeen ja tilanteen tasaannuttua, moniko oikeasti katuu elämän antamista toiselle??
    Et viitsi keskutella itsekkyydestä? Niin, eipä lie pätevä syy toisen elämän lopetukselle sekään että kun ITSE saattaa saada pois antamisesta ihan kauheat traumat...

    Ihmettelen samaa kuin tuo alkuperäisen viestin kirjoittaja. Mistä ihmeestä kumpuaa tällainen halveksunta itselleen tuntemattomia ihmisiä kohtaan? Miksi suhtautua näin julmasti toisiin? Ajattelepa, että jos näillä ihmisillä jo muutenkin tosiaan on kolminkertainen itsemurhariski, mitä ihmettä te vielä haette näin syyllistävällä ja tuomitsevalla asenteella? Haluatteko kasvattaa sen riskin vieläkin suuremmaksi kaiketi?

    Aborttia ei ole pakko hyväksyä, mutta miksi ihmeessä teillä on noin kova tarve lyödä lyötyjä vielä lisää? Mistä kumpuaa näin kauhea tarve satuttaa elävää, hengittävää ja tuntevaa ihmistä, ihmistä, joka kuitenkin joutuu itsensä kanssa elämään lopun elämäänsä? Mitä te saavutatte sillä, että teette näiden ihmisten olon ja elon entistä vaikeammaksi?

    Palstaa lukee varmasti aika moni aborttia harkitseva.. On parempi miettiä ajoissa kestääkö ja missä määrin sen mukanaan tuomia jälkituntemuksia ja kantamaan niitä loppuelämänsä. Näkee etukäteen miten joillekin toisille on käynyt teon jälkeen, miltä tuntuu, miten muut suhtautuu/ ajattelee jne. Ja niitä tuomitsijoita on ja tulee AINA olemaan.
    Jos tietää jonkun tehneen abortin, se ei voi olla vaikuttamatta mielipiteeseen/ arvioon ko. ihmisestä, abortti kun on harvalle tunne- ja arvotasolla täysin neutraali asia. Kaikkihan (hiljaiset tuomitsijat) eivät vain tietenkään kerro niitä ajatuksia ääneen, varsinkaan päin naamaa.

    Tehdylle ei enää mitään voi, ennalta ehkäistä vastaavaa kylläkin. Vastustajien tarkoitus on herätellä (joskus rankempiakin keinoja kaihtamatta) yhä useampi ajattelemaan pelkkien järkisyiden sijaan myös sydämellä/ sielullaan ja näin säästää edes joidenkin elämä siltä kohtalolta minkä edelleenkin aivan liian moni alkanut elämä kohtaa.

    Äänestä

  • ihmisyys.. kirjoitti:

    Mielipiteestä riippumaton tosiasia on että alkio ja sikiö ovat myös ihmisiä koska eivät mitään muutakaan lajia ole.
    Eri asia sitten on minkä ikäisen ihmisen kukakin ulottaa ihmisoikeudelliseksi..
    Alkio/sikiö on tottakai aina potentiaalinen lapsi.

    Eivät alkiot ole edes biologisesti ihmisiä, niistä on vasta kehittymässä ihmisiä.
    Itse muutenkin määrittelen ihmisyyden mielummin inhimillisyyden perusteella, ja sitähän ei ajattelu- ja oppimiskyvyttömällä alkiolla ole (tiedän, myöhemmässä vaiheessa sikiö näkee unia ja oppii asioita jne. mutta ei alkio, jolla ei ole edes aivoja).

    Äänestä

  • Parempi ajoissa. kirjoitti:

    Palstaa lukee varmasti aika moni aborttia harkitseva.. On parempi miettiä ajoissa kestääkö ja missä määrin sen mukanaan tuomia jälkituntemuksia ja kantamaan niitä loppuelämänsä. Näkee etukäteen miten joillekin toisille on käynyt teon jälkeen, miltä tuntuu, miten muut suhtautuu/ ajattelee jne. Ja niitä tuomitsijoita on ja tulee AINA olemaan.
    Jos tietää jonkun tehneen abortin, se ei voi olla vaikuttamatta mielipiteeseen/ arvioon ko. ihmisestä, abortti kun on harvalle tunne- ja arvotasolla täysin neutraali asia. Kaikkihan (hiljaiset tuomitsijat) eivät vain tietenkään kerro niitä ajatuksia ääneen, varsinkaan päin naamaa.

    Tehdylle ei enää mitään voi, ennalta ehkäistä vastaavaa kylläkin. Vastustajien tarkoitus on herätellä (joskus rankempiakin keinoja kaihtamatta) yhä useampi ajattelemaan pelkkien järkisyiden sijaan myös sydämellä/ sielullaan ja näin säästää edes joidenkin elämä siltä kohtalolta minkä edelleenkin aivan liian moni alkanut elämä kohtaa.

    "On parempi miettiä ajoissa kestääkö ja missä määrin sen mukanaan tuomia jälkituntemuksia ja kantamaan niitä loppuelämänsä."

    Olen samaa mieltä. Yleensähän aborttioikeuden puolustajat kehottavatkin aborttia harkitsevan harkitsevan todella tarkkaan. Jokainen meistä on yksilö ja yksilöllisiä ovat myöskin ne jälkituntemukset. Juuri siksi päätös pitäisikin mielestäni tehdä sillä perusteella, kuten ihminen itse asian kokee, ei sillä perusteella, kuinka monta murhaaja-huutoa saa nettipalstalta lukea.

    "Ja niitä tuomitsijoita on ja tulee AINA olemaan."

    Niin, olet epäilemättä oikeassa tässäkin. Tuomitsijoita tulee aina olemaan, eikä niistä eroonkaan päästä, niin kauan kuin se toisten tuomitseminen hyväksytään, niin kauan kuin sellaisen oikeuttaa itselleenkin. Minä en vain vieläkään käsitä, että miksi kohdella toisia ilkeästi ja julmasti ja vieläpä tahallaan, jos päätarkoitus ei ole kuitenkaan loukata toista ihmistä.

    "Kaikkihan (hiljaiset tuomitsijat) eivät vain kerro niitä ajatuksia ääneen"

    Niin, heillä lienee vielä alkeelliset käytöstavat hallussa...

    "Tehdylle ei enää mitään voi, ennalta ehkäistä vastaavaa kylläkin."

    Olet taaskin oikeassa. Miksi sitten haukkua ne abortin jo tehneet, jos tarkoitus on ennaltaehkäisy? Miksi tuomita jo tehty teko, kun sille ei kuitenkaan mitään enää voi? Miksi lyödä lyötyä?

    Jos vastustajien tarkoitus todella on herätellä ihmisiä ajattelemaan sydämellään ja sielullaan, miksi he tuntuvat pääasiassa keskittyvän toisten ihmisten sydämettömään solvaamiseen? Miten näin raakojen keinojen käyttäjä voi ylipäätään pitää itseään jotenkin oikeutettuna määrittelemään sen, mikä päätös kenellekin on jopa sydämellä ja sielulla harkittu? Aborttioikeuden puolustajatkin käsittääkseni yleensä toivovat, että asiaa harkitaan paitsi järjellään, myös sydämellään. Ero on vain siinä, etteivät he katso oikeudekseen määritellä muidenkin puolesta sitä, mikä on sydämellä harkittua ja mikä ei.

    "Jos tietää jonkun tehneen abortin, se ei voi olla vaikuttamatta mielipiteeseen/ arvioon ko. ihmisestä, abortti kun on harvalle tunne- ja arvotasolla täysin neutraali asia."

    Niin, sitten on niitäkin, joille myöskään ne abortin moninaiset syyt eivät ole tunne- ja arvotasolla täysin neutraaleja asioita. Ja on niitä, jotka käsittävät, että tuskin abortintekijälle itselleenkään varsinkaan se oma abortti täysin neutraalilta tuntuu. Ja siksi eivät halua tuottaa lisäkärsimystä kaiketi jo ennästään kärsivälle. Toisen, itselle tuntemattoman ihmisen tunne- ja arvotasoista kun kukaan meistä ei kovin päteviä määritelmiä kykene tekemään.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Eivät alkiot ole edes biologisesti ihmisiä, niistä on vasta kehittymässä ihmisiä.
    Itse muutenkin määrittelen ihmisyyden mielummin inhimillisyyden perusteella, ja sitähän ei ajattelu- ja oppimiskyvyttömällä alkiolla ole (tiedän, myöhemmässä vaiheessa sikiö näkee unia ja oppii asioita jne. mutta ei alkio, jolla ei ole edes aivoja).

    No, kerroppa sitten mitä LAJIA se ihmisen alkio tai sikiö on jos ne eivät ole biologisesti ihmisiä?

    Katsos lajeilla on eri kehitysvaiheita. Keskenkasvuista ihmistä sanotaan lapseksi. Syntymätön ihminen on iältään alkio tai sikiö. Synnyttyään se on vauva, leikki-ikäinen, kouluikäinen, murrosikäinen. Täysikasvuinen ihminen on aikuinen.

    Äänestä

  • biologia hukassa?? kirjoitti:

    Niin, eiköhän se ihmisen alkio ole sama kuin nuijapää vs. sammakko. Tai kuin perhosen toukka vs. perhonen. Saman lajin aiempia kehitysvaiheita. Kutsutko perhosen toukkaa perhoseksi? Mikset? Onko se _perhonen_?

    Äänestä

  • tutkimuksia kirjoitti:

    No tuosta itsemurha-alttiudesta on sentään joillakin sivuilla sanottu, kuten ituprojektissa ja ainakin englanniksi abortionfacts.comissa.

    Sen sijaan katumustutkimuksen tai sen 20%n olemassaolosta en ole nähnyt minkäänlaista näyttöä.
    Aiemmin viitattiin mm. akuutin ja juuri ituprojektin sivuille, joista ilmeni neljäsosan tarvitsevan ja hakevan psyykkistä apua abortin jälkeen. Samainen, terveydenhuollon rekisteröimä ryhmä on sitten kai joidenkin mielissä väännetty samaksi kuin 'katujat'. 'Hiljaisten katujien' määräähän ei koskaan kukaan voi tarkalleen tietää..

    Adoptioon ei liity ainakaan sellaista syyllisyyttä ja vastaavien asioiden läpikäymistä mielessä kuin aborttiin. Ongelma on se, että moni luulee abortin olevan se helpompi.

    Alkujärkytyksen jälkeen ja tilanteen tasaannuttua, moniko oikeasti katuu elämän antamista toiselle??
    Et viitsi keskutella itsekkyydestä? Niin, eipä lie pätevä syy toisen elämän lopetukselle sekään että kun ITSE saattaa saada pois antamisesta ihan kauheat traumat...

    Tuo lause kalahtaa pahasti korvaani... Samalla logiikallahan meidän naisten pitäisi käyttää koko lisääntymiskykyinen elämämme lasten tekemiseen sillä sitenhän ehtii antaa toisille mahdollisimman monta elämää.

    Ja vielä itsekkyydestä: abortinvastustajat niin usein puhuvat lasten oikeuksista ja siitä, että syntymättömällä lapsella on oikeus elää. Ja sitten kun mietitään yhdessä millä syillä aborttioikeutta pitäisi rajata, niin yleensä (esim tällä palstalla esitetyissä mielipiteissä) aletaan ehdottaa että henkilöiltä, jotka ovat tulleet raskaaksi "omaa tyhmyyttään", pitäisi rajata aborttioikeus pois. Eli henkilöillä jotka ovat olleet liian juovuksissa tms. käyttääkseen ehkäisyä.
    Mutta jos kerran kyse on vain syntymättömän lapsen oikeuksista, niin sillähän ei pitäisi olla mitään väliä onko nainen tullut raskaaksi omaa tyhmyyttään tai rikoksen uhrina. Jos kerran ei haluta rankaista naista vaan tehdä oikeutta syntymättömälle lapselle.

    Tästä syystä abortinvastustajat minusta haiskahtavat kovasti naisten itsemääräämisoikeuden rajoittajilta eivätkä lasten asioiden puolesta taistelijoilta.

    Äänestä

  • Iituli kirjoitti:

    "Samalla logiikallahan meidän naisten pitäisi käyttää koko lisääntymiskykyinen elämämme lasten tekemiseen sillä sitenhän ehtii antaa toisille mahdollisimman monta elämää."

    Ei. Loogisuus hakoteillä. Siinä vaiheessa kun mitään alkanutta elämää ei vielä ole, niin mitään ei voida tappaakaan.

    Ja kaikki muut syyt kuin terveydelliset (naisen hengenvaara > sikiökin kuolisi) tai sikiövauriot (lapsen lyhyt elämä pelkkää kärsimystä), ovat itsekkäitä, eivätkä näinollen aborttiin oikeuttavia.

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    Niin, eiköhän se ihmisen alkio ole sama kuin nuijapää vs. sammakko. Tai kuin perhosen toukka vs. perhonen. Saman lajin aiempia kehitysvaiheita. Kutsutko perhosen toukkaa perhoseksi? Mikset? Onko se _perhonen_?

    Ihmisen kehitysvaiheisiin ei kuulu nuijapäätä.

    Kuten ei myöskään toukka, kotelo ym. vaiheita kuten hyönteisillä.

    Eri eläinlajeilla on erinimisiä kehitysvaiheita.

    Nisäkkäillä ensivaiheet ovat alkio ja sikiö.

    Esim. suruvaippa (perhoslaji) säilyy suruvaippana, oli se sitten toukka tai perhosvaiheessa.

    Laji säilyy siis muuttumattomana alusta loppuun, kehitysvaiheista (tai nimikkeistä) riippumatta.

    Äänestä

  • ..... kirjoitti:

    "Samalla logiikallahan meidän naisten pitäisi käyttää koko lisääntymiskykyinen elämämme lasten tekemiseen sillä sitenhän ehtii antaa toisille mahdollisimman monta elämää."

    Ei. Loogisuus hakoteillä. Siinä vaiheessa kun mitään alkanutta elämää ei vielä ole, niin mitään ei voida tappaakaan.

    Ja kaikki muut syyt kuin terveydelliset (naisen hengenvaara > sikiökin kuolisi) tai sikiövauriot (lapsen lyhyt elämä pelkkää kärsimystä), ovat itsekkäitä, eivätkä näinollen aborttiin oikeuttavia.

    Voiko esim. raiskatun katsoa olevan moraalisesti vastuussa raskautensa alkamisesta?

    Äänestä

  • näin: kirjoitti:

    Ihmisen kehitysvaiheisiin ei kuulu nuijapäätä.

    Kuten ei myöskään toukka, kotelo ym. vaiheita kuten hyönteisillä.

    Eri eläinlajeilla on erinimisiä kehitysvaiheita.

    Nisäkkäillä ensivaiheet ovat alkio ja sikiö.

    Esim. suruvaippa (perhoslaji) säilyy suruvaippana, oli se sitten toukka tai perhosvaiheessa.

    Laji säilyy siis muuttumattomana alusta loppuun, kehitysvaiheista (tai nimikkeistä) riippumatta.

    "Ihmisen kehitysvaiheisiin ei kuulu nuijapäätä."

    Joo, ei kuulu. Mutta se alkio kuuluu. Ja vastaa täysin sitä nuijapäätä sammakon kehityskulussa. Vai näyttääkö varhainen alkio ihmiseltä tai käyttäytyykö hän kuin ihminen? Eli miten se alkio eroaakaan siitä nuijapäästä? (ja jotta et voi vetää väärää johtopäätöstä: en väitä, että ihmisen alkio olisi nuijapää (tosin jossain vaiheessa se kyllä näyttää ja muistuttaa sitä hyvinkin paljon; saman evoluution tuloksia nääs molemmat))

    Eli vielä kutsutko sammakon lajin varhaista yksilöä eli sitä nuijapäätä sammakoksi? Vai vaatisiko se jonkin lisäkkeen kertomaan, ettei kyse ole vielä valmiista sammakosta, joka näyttää sammakolta ja käyttäytyy kuin sammakko. Ehkä nuijapää olisi kuvaavampi, eikö? (ja vielä, niitä sammakoita on monia lajeja...)

    Siis eiköhän ole ihan fiksua käyttää nimitystä alkio, joka kertoo tosissaan sen, että kyse on ihmislajin vahaisesta kehitysmuodosta, joka ei vielä vastaa ihmistä siinä merkityksessä kuin siitä yleensä puhutaan. Se onko se alkio täysin yhdenvertainen sen syntyneeen ihmisen kanssa, onkin jo sitten arvokysymys, johon ihmisillä on lukemattomia erilaisia vastauksia vastaajasta riippuen.

    Äänestä

  • itsekkyys? kirjoitti:

    Voiko esim. raiskatun katsoa olevan moraalisesti vastuussa raskautensa alkamisesta?

    Ei tietenkään raskauden alkamisesta, mutta sen jatkumisesta (tai keskeytyksestä) kylläkin.

    Ihminen (kuten muutkin lajit) käyttäytyy kehitysvaiheelleen tyypillisellä tavalla. Eiväthän vauvatkaan käyttäydy kuten aikuiset (tai vanhemmat lapset)?

    Nimitys "nuijapää" ihmisen alkiosta kuuluu taas sarjaan "limaklöntti" yms. tahallaan provosoivat(?) ja halventavat nimitykset.

    Se, miltä alkio missäkin vaiheessa ulkoisesti näyttää tai mitä osaa ei muuta sen ihmisyyttä mihinkään. Se siis eroaa siitä nuijapäästä OLEMALLA ihan muuta kuin sammakko.

    Ei kukaan ole kieltämässä syntymättömän ihmisen nimitystä alkioksi tai sikiöksi, sehän on tarkennettu iänmääritys. Mutta kumpikin nimitys (alkio, ihminen) on silti yhtä päteviä koska se on niitä molempia.

    Äänestä

  • dilemma. kirjoitti:

    Ei tietenkään raskauden alkamisesta, mutta sen jatkumisesta (tai keskeytyksestä) kylläkin.

    et määrittele ihmistä itsekkääksi sillä perusteella, onko hän itse ollut vastuussa itse raskauden alkamisesta, vaan sillä perusteella, onko hän moraalisesti vastuussa sen keskeytyksestä? Miksi sitten rajaat tämän itsekkyyden ulkopuolelle ne terveydellisistä syistä abortin tekijät? Eivätkö he ole ihan samalla tavoin itse vastuussa oman raskautensa keskeyttämisestä tai jatkamisesta?

    Mites muuten se henkinen terveydentila. Raiskaus ja sen seurauksen synnyttäminen on kai monille henkisesti todella vakavia paikkoja? Väittäisin ilman tutkimustuloksiakin, että raiskaus vaarantaa uhrinsa psyykkisen terveyden. Miksi psyykkisen terveydentilan perusteella abortointi on puhtaasti itsekästä, kun fyysisen terveydentilan perusteella se ei sitä kuitenkaan ole?

    Äänestä

  • käy. kirjoitti:

    Ihminen (kuten muutkin lajit) käyttäytyy kehitysvaiheelleen tyypillisellä tavalla. Eiväthän vauvatkaan käyttäydy kuten aikuiset (tai vanhemmat lapset)?

    Nimitys "nuijapää" ihmisen alkiosta kuuluu taas sarjaan "limaklöntti" yms. tahallaan provosoivat(?) ja halventavat nimitykset.

    Se, miltä alkio missäkin vaiheessa ulkoisesti näyttää tai mitä osaa ei muuta sen ihmisyyttä mihinkään. Se siis eroaa siitä nuijapäästä OLEMALLA ihan muuta kuin sammakko.

    Ei kukaan ole kieltämässä syntymättömän ihmisen nimitystä alkioksi tai sikiöksi, sehän on tarkennettu iänmääritys. Mutta kumpikin nimitys (alkio, ihminen) on silti yhtä päteviä koska se on niitä molempia.

    kyllä abortin puolustajia kritisoidaan siitä, että he käyttävät mieluummin sanoja alkio ja sikiö kuin lapsi. Sanat alkio, sikiö ja raskauden keskeytys ovat kuulemma turhaa kaunistelua, kun halutaan piiloutua raaoilta tosiasioilta...

    Äänestä

  • täällä kirjoitti:

    No ne vastustajien epäviralliset/suoremmat ilmaisut vain herättelevät näkemään alkion ja sikiön ohi lääketieteellisen 'viileiden' termien, mitä ne pohjimmiltaan ovat, mitä abortissa tosiasiassa tapahtuu. Ja se totuus ei tietenkään ole kaunis..
    Raskauden keskeytys kertoo asian vain naisen kannalta, ei sitä miten toiselle osapuolelle käy (vrt. sikiön lähdetys).

    Äänestä

  • eli siis kirjoitti:

    et määrittele ihmistä itsekkääksi sillä perusteella, onko hän itse ollut vastuussa itse raskauden alkamisesta, vaan sillä perusteella, onko hän moraalisesti vastuussa sen keskeytyksestä? Miksi sitten rajaat tämän itsekkyyden ulkopuolelle ne terveydellisistä syistä abortin tekijät? Eivätkö he ole ihan samalla tavoin itse vastuussa oman raskautensa keskeyttämisestä tai jatkamisesta?

    Mites muuten se henkinen terveydentila. Raiskaus ja sen seurauksen synnyttäminen on kai monille henkisesti todella vakavia paikkoja? Väittäisin ilman tutkimustuloksiakin, että raiskaus vaarantaa uhrinsa psyykkisen terveyden. Miksi psyykkisen terveydentilan perusteella abortointi on puhtaasti itsekästä, kun fyysisen terveydentilan perusteella se ei sitä kuitenkaan ole?

    Onko siitä raiskatun henkisestä ongelmasta vaaraa sikiölle, estääkö se raskauden jatkamisen?

    Äänestä

  • hoitoon kirjoitti:

    silloin kun raskauden jatkaminen on raiskatulle naisella kova paikka. Voi ajaa jopa itsemurhaan tms.

    ja vaikka ei tuohon päätyisikään, on todella typerää sanoa raiskauksen jälkee aborttiin päätynyttä naista itsekkääksi. En kenellekään mitään pahaa soisi, mutta kyllä joskus tulee mieleen että tuollaisia kommentteja heittävien sopisi kokeilla miltä elämä maistuu kyseisessä tilanteessa.

    en ole itse siinä ollut enkä toivottavasti koskaan joudukaan. paljon olen kuitenkin näitä asioita joutunut omien raskauksieni myötä miettimään. esikoinen syntyi down-lapsena ja toisen lapsen kohdalla meille tarjottiin mahdollisuus sikiöseulontoihin ja tämän myötä keskeytykseen jos lapsella paljastuisi jokin kromosomihäiriö. jätimme seulonnat väliin, koska en koe pystyväni aborttiin ja lapsi olisi meille tervetullut vammaisenakin. mutta ymmärrän todella hyvin niitä jotka valitsevat toisin. enkä pidä sitäkään valintaa itsekkäänä, vaikkei kysymys olisikaan downia vakavammasta vammasta.

    meille down-lapsi on todella rakas ja onneksemme välttynyt vakavammilta vammoilta ja sairauksilta. jatkuvaa hoitoa, lääkitystä ja kuntoutusta tarvitaan silti. minulla tuo on sen arvoista, minulla on hyvät henkiset ja fyysiset voimavarat sekä mies auttamassa arjessa, suku ja ystävät tukemassa. kaikki niin hyvin kuin vain voi olla. siltikin joskus on voimat kortilla ja nostan todella hattua sille joka yksin pyörittää tätä rulettia!

    mielestäni ketään ei ole syytä ajaa voimavarojen yli sillä että raskautta pitää jatkaa tilanteessa missä äiti ei jaksa. keskeytys ei suinkaan ole kaikille helppo päätös, vaan vaikeassa tilanteessa se huonoista ratkaisuista vähiten vahinkoa tekevä. syyllistäminenn ei auta mitään. jos aborteita todella halutaan vähentää, aolisi lähdettävä jostain muualta. helpotettava niiden elämää jotka päättävät pitää lapsen, tukea ja kannustaa jne. niin terveen kuin vammaisenkin lapsen kohdalla.

    Äänestä

  • suloinen kromosomivirhe kirjoitti:

    "keskeytys ei suinkaan ole kaikille helppo päätös, vaan vaikeassa tilanteessa se huonoista ratkaisuista vähiten vahinkoa tekevä"

    Kenelle? Sikiöllekö?

    Äänestä

  • eräs osapuoli? kirjoitti:

    "keskeytys ei suinkaan ole kaikille helppo päätös, vaan vaikeassa tilanteessa se huonoista ratkaisuista vähiten vahinkoa tekevä"

    Kenelle? Sikiöllekö?

    kokonaisuutena ja sikiö on yksi osa sitä. Jos kokonaisuus muuten vaikuttaa siltä että abortti on parempi ratkaisu, joutuu sikiö siinä väistymään. Kaikkea ei voi aina saada ;)

    Ja ihan oikeasti, vaikka itse on sitä mieltä ettei abortti ole minulle koskaan oikea ratkaisu ei sitä voi sanoa toisesta. Ihminen ei koskaan tunne toista ihmistä ja hänen elämäänsä niin hyvin että voisi sen perusteella sanoa kuinka tämän tulisi toimia.

    Voisi olla helpompi jos jokainen keskittyisi siihen omaan elämäänsä ja pitäisi tahollaan huolen siitä ettei tee aborttia, antaa muiden vastata itsestään.

    Äänestä

  • käy. kirjoitti:

    Ihminen (kuten muutkin lajit) käyttäytyy kehitysvaiheelleen tyypillisellä tavalla. Eiväthän vauvatkaan käyttäydy kuten aikuiset (tai vanhemmat lapset)?

    Nimitys "nuijapää" ihmisen alkiosta kuuluu taas sarjaan "limaklöntti" yms. tahallaan provosoivat(?) ja halventavat nimitykset.

    Se, miltä alkio missäkin vaiheessa ulkoisesti näyttää tai mitä osaa ei muuta sen ihmisyyttä mihinkään. Se siis eroaa siitä nuijapäästä OLEMALLA ihan muuta kuin sammakko.

    Ei kukaan ole kieltämässä syntymättömän ihmisen nimitystä alkioksi tai sikiöksi, sehän on tarkennettu iänmääritys. Mutta kumpikin nimitys (alkio, ihminen) on silti yhtä päteviä koska se on niitä molempia.

    Ihan oikeasti, etkö tunne käsitettä vertaus?

    "Nimitys "nuijapää" ihmisen alkiosta kuuluu taas sarjaan "limaklöntti" yms. tahallaan provosoivat(?) ja halventavat nimitykset."

    Minähän juuri kirjoitin epäselvyyksien välttämiseksi, etten väitä ihmisen alkiota nuijapääksi, vaan VERTAAN että ihmiselle alkio on sama kuin sammakolle nuijapää.

    Etkö sinä lukenut, vai etkö sinä ymmärtänyt?

    Siis _vertauskuvallisesti_ et sinä kutsu sammakkolajin varhaista kehitysastetta sammakoksi vaan nuijapääksi (joka kertoo todellisen tilan), joten minkä takia sinusta täytyisi käyttää väkisin ihmislajin varhaisesta kehitysasteesta nimitystä ihminen, vaikka todellisempi ja iän ja paikan kertova nimitys on alkio (tai sikiö)?

    "Ei kukaan ole kieltämässä syntymättömän ihmisen nimitystä alkioksi tai sikiöksi, sehän on tarkennettu iänmääritys. Mutta kumpikin nimitys (alkio, ihminen) on silti yhtä päteviä koska se on niitä molempia."

    Minkä takia täällä sitten (sinäkin näemmä?) väitetään alkiosta ja sikiöstä puhumista vähättelyksi ja totuuden itseltään sulkemiseksi? Nehän ovat ne OIKEAT sanat kuvaamaan tätä ihmisen kehitysastetta ja ne myös kertovat tarkalleen, minkä ikäisestä kohdussa olevasta ihmisestä puhutaan. Siis ei jää epäselvyyksiä, puhutaanko "80-vuotias vanhus"-ihmisestä vai "hedelmöittynyt munasolu"-ihmisestä, kuten pelkkää "ihmis"sanaa käytettäessä jää täysin epäselväksi, mistä puhutaan.

    Äänestä

  • karu. kirjoitti:

    No ne vastustajien epäviralliset/suoremmat ilmaisut vain herättelevät näkemään alkion ja sikiön ohi lääketieteellisen 'viileiden' termien, mitä ne pohjimmiltaan ovat, mitä abortissa tosiasiassa tapahtuu. Ja se totuus ei tietenkään ole kaunis..
    Raskauden keskeytys kertoo asian vain naisen kannalta, ei sitä miten toiselle osapuolelle käy (vrt. sikiön lähdetys).

    Tai sitten asia on niin, että kun tietoa tulee lisää, alkaa automaattisesti käyttää oikeita termejä. Eli niitä jotka ovat yksikäsitteisiä, lääketieteellisiä ja kaikkien hyväksymiä. Eihän asiasta tietämätön niitä tunne ja osaa käyttää, vaan käyttää yleensä huonoja korvikkeita.

    Eihän ne vastustajat useimmiten edes tiedä, mitä siellä abortissa oikeasti tapahtuu (tai minkä ikäisille, kokoisille ja tajunnantasoisille niitä tehdään), kehittelevät vain päässään kaikennäköisiä kuvitelmia propagandasivustojen perusteella ja käyttävät sitten niitä omiin todellisuudesta kaukana oleviin kuvitelmiin sopivia termejä.

    Äänestä

  • hoitoon kirjoitti:

    Onko siitä raiskatun henkisestä ongelmasta vaaraa sikiölle, estääkö se raskauden jatkamisen?

    todellakin tarkastelet tätä asiaa vain ja ainoastaan sikiön kautta? Et mieti kenenkään muun terveyttä kuin sikiön? Miksi sinulle syntymätön ihminen on näin paljon arvokkaampi kuin jo syntynyt? Missä vaiheessa se ihmisen arvo mielestäsi laskee, syntymässäkö jo, vaiko vasta myöhemmin?

    Vastauksena kysymykseesi, tottakai raiskatun henkinen ongelma voi ainakin välillisesti aiheuttaa vaaraa myöskin sikiölle. Puhumme nimittäin sen luokan henkisestä ongelmasta, että lääketieteellisesti diaknoosi voisi kaiketi olla depressio tms. Sen eräs keskeisimpiä oireita on mm. välinpitämättömyys omaa itseä, omaa elämää ja terveyttä kohtaan. Mitä pahemmaksi se pääsee, sitä itsetuhoisemmiksi alkavat nämä oireetkin käymään. Jo varsin lievässäkin depressiossa ihminen ei enää jaksa huolehtia hyvinvoinnistaan, ei syö oikein, ei liiku, altistuu myöskin päihteille, jotka saattavat tuoda hetkellisen helpotuksen tunteen pois siitä kalvavasta ahdistuksesta.

    Korjaa jos olen väärässä, mutta käsittääkseni äidin itsestään huolehtiminen on aika suoraan verrannollinen hänen kantamansa lapsen terveydentilaan nähden. Puhumattakaan siitä, että raiskaustapauksessa oletettavasti se raskaus ei äidin psyykettä paranna millään tavalla vaan pikemminkin heikentää.

    Toki oletettavasti, ellei nainen nyt itsemurhaa tee, se sikiö selviää hengissä raskausajan. Mahdollista myöskin että ilman mitään pysyviä vaurioitakin. Eri asia on sitten se nainen. Selviääkö hän raskausajan vain hädintuskin hengissä, kuinka hän selviää sen jälkeen, mitä mahdollisia pysyviä vaurioita hän kärsi ja tulee vielä kärsimään. Niin, minulle hänkään ei ole merkityksetön. Minä en ymmärrä miksi pitäisi häntäkään niin kohtuuttomasti kiusata.

    Otanpas toisenkin esimerkin, jossa nainen voisi päätyä aborttiin ajatellessaan ensisijaisesti omaa terveyttään ja henkeään. Ajattelepa tilannetta syöpää sairastavasta naisesta. On olemassa sellaisia syöpätyyppejä, jotka eivät ehtisi raskausaikana sikiötä vaurioittamaan, mutta toki tämän edellytyksenä olisi se, ettei äitikään saa lääkitystä syöpänsä hoitoon. Ne vahvat syövän hoitomuodot kun puolestaan melko suurella todennäköisyydellä aiheuttaisivat vaaraa sikiöllekin. Yhdeksän kuukauden aika ilman lääkitystä puolestaan voisi merkitä syöpäsairaalle naiselle jopa varmaa kuolemantuomiota. Syöpä voisi levitä siinä ajassa parantamattomaksi.

    Miten suhtautuisit tällaiseen tilanteeseen? Ymmärrän toki, että jos ihminen abortoi lapsen pelastaakseen oman henkensä, niin onhan se toki itsekästä. Vaan kenelläpä olisi pokkaa syyllistää tällainen ihminen itsekkyydestään? Minulla ei olisi, olisiko sinulla? Onko mielestäsi itsekkyys aina ja joka tilanteessa paha asia, vai onko siinä koskaan sävyeroja?

    Äänestä

  • siis ihan kirjoitti:

    Syntyneet ja syntymättömät ihmiset ovat samanarvoisia.

    Kuten todettu raiskatun tulee saada kaikki tuki ja seuranta raskausaikana. Aikuisen tekemää vääryyttä ei saa maksattaa sikiön hengellä.
    Onneksi raiskaustapaukset ovat häviävän pieni ryhmä kaikista ei-toivotuista raskauksista.

    Syöpätapaus meneekin sitten fyysiselle puolelle. Aiemmin taisin mainita jo millaisissa tapauksissa abortti on hyväksyttävää? Silloin kun ei vaihtoehtoja ole, eli jos nainen kuolee raskauden jatkuessa niin kuolee sikiökin, eikö? Parempi siis pelastaa edes toinen, jollei sitten ole mitenkään mahdollista viedä raskaus niin pitkälle että sikiö selviäisi keskosena.

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    Ihan oikeasti, etkö tunne käsitettä vertaus?

    "Nimitys "nuijapää" ihmisen alkiosta kuuluu taas sarjaan "limaklöntti" yms. tahallaan provosoivat(?) ja halventavat nimitykset."

    Minähän juuri kirjoitin epäselvyyksien välttämiseksi, etten väitä ihmisen alkiota nuijapääksi, vaan VERTAAN että ihmiselle alkio on sama kuin sammakolle nuijapää.

    Etkö sinä lukenut, vai etkö sinä ymmärtänyt?

    Siis _vertauskuvallisesti_ et sinä kutsu sammakkolajin varhaista kehitysastetta sammakoksi vaan nuijapääksi (joka kertoo todellisen tilan), joten minkä takia sinusta täytyisi käyttää väkisin ihmislajin varhaisesta kehitysasteesta nimitystä ihminen, vaikka todellisempi ja iän ja paikan kertova nimitys on alkio (tai sikiö)?

    "Ei kukaan ole kieltämässä syntymättömän ihmisen nimitystä alkioksi tai sikiöksi, sehän on tarkennettu iänmääritys. Mutta kumpikin nimitys (alkio, ihminen) on silti yhtä päteviä koska se on niitä molempia."

    Minkä takia täällä sitten (sinäkin näemmä?) väitetään alkiosta ja sikiöstä puhumista vähättelyksi ja totuuden itseltään sulkemiseksi? Nehän ovat ne OIKEAT sanat kuvaamaan tätä ihmisen kehitysastetta ja ne myös kertovat tarkalleen, minkä ikäisestä kohdussa olevasta ihmisestä puhutaan. Siis ei jää epäselvyyksiä, puhutaanko "80-vuotias vanhus"-ihmisestä vai "hedelmöittynyt munasolu"-ihmisestä, kuten pelkkää "ihmis"sanaa käytettäessä jää täysin epäselväksi, mistä puhutaan.

    Ymmärsin kyllä.
    Olentoa voi siis kutsua myös kehitysvaiheensa mukaisesti, joskaan se ei muuta sen lajia/ perimmäistä olemusta mihinkään. Nuijapääkin siis on itseasiassa jonkun tietyn lajinen sammakko vaikkei vielä siksi kutsuttaisikaan.

    Jos luit tarkemmin niin paheksuin näitä limaklöntti, solukasa, loinen ymv. nimityksiä vähätteleviksi, en suinkaan virallisia termejä alkio tai sikiö.

    Ja itse kyllä voisin ulottaa nimityksen 'lapsi' kaikkiin keskenkasvuisiin ihmisyksilöihin, myös syntymättömiin mutta useinkaan en näin tee koska se tuntuu olevan puolustajille eräs 'punainen vaate' ja aiheuttaa taas vain turhaa takertumista terminologiaan...

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    Tai sitten asia on niin, että kun tietoa tulee lisää, alkaa automaattisesti käyttää oikeita termejä. Eli niitä jotka ovat yksikäsitteisiä, lääketieteellisiä ja kaikkien hyväksymiä. Eihän asiasta tietämätön niitä tunne ja osaa käyttää, vaan käyttää yleensä huonoja korvikkeita.

    Eihän ne vastustajat useimmiten edes tiedä, mitä siellä abortissa oikeasti tapahtuu (tai minkä ikäisille, kokoisille ja tajunnantasoisille niitä tehdään), kehittelevät vain päässään kaikennäköisiä kuvitelmia propagandasivustojen perusteella ja käyttävät sitten niitä omiin todellisuudesta kaukana oleviin kuvitelmiin sopivia termejä.

    No, eiköhän jokainen jota asia syystä tai toisesta koskettaa ole perehtynyt ihan riittävästi aborttimenetelmiin, sikiönkehitykseen jne.

    Jos vastustajilla monella ei ole henkilökohtaista kokemusta abortista niin sekö on sama kuin että siitä ei voi tarpeeksi tietää?

    Ja periaatteessa riittävä tieto on jo sekin että tietoisuuksista, ulkonäöstä ym. riippumatta abortti on toimenpide jonka lopputulos on aina se sama, ihmiselämä on riistetty.

    Äänestä

  • ...... kirjoitti:

    Syntyneet ja syntymättömät ihmiset ovat samanarvoisia.

    Kuten todettu raiskatun tulee saada kaikki tuki ja seuranta raskausaikana. Aikuisen tekemää vääryyttä ei saa maksattaa sikiön hengellä.
    Onneksi raiskaustapaukset ovat häviävän pieni ryhmä kaikista ei-toivotuista raskauksista.

    Syöpätapaus meneekin sitten fyysiselle puolelle. Aiemmin taisin mainita jo millaisissa tapauksissa abortti on hyväksyttävää? Silloin kun ei vaihtoehtoja ole, eli jos nainen kuolee raskauden jatkuessa niin kuolee sikiökin, eikö? Parempi siis pelastaa edes toinen, jollei sitten ole mitenkään mahdollista viedä raskaus niin pitkälle että sikiö selviäisi keskosena.

    syöpäjutun pointti oli siis se, ettei sen enenpää nainen kuin sikiökään todennäköisesti kuolisi raskausaikana. Äiti tosin todennäköisesti, kieltäytyessään syöpähoidosta sikiön hyväksi, menettäisi toiveet paranemisesta. Tästä siis on kyse. Onko väärällä tavalla itsekästä tehdä abortti, jos haluaa mahdollisuuden itse parantua vakavasta, kuolemaan johtavasta sairaudesta. Syövän hoitamatta jättäminen useiden kuukausien ajaksi heikentää yleensä hoitoennustetta erittäin paljon. Etukäteenhän kukaan ei voi tietää miten paljon.

    "Kuten todettu raiskatun tulee saada kaikki tuki ja seuranta raskausaikana."

    Niin, käytännössä tämä tarkoittanee sitä, että pyrittäisiin estämään itsetuho raskausaikana. Entä ansaitsisko raiskattu tukea mielestäsi lainkaan aborttiin päätyessään? Kirjoituksistasi päätellen ei, hänhän on mielestäsi vain itsekäs.

    "Aikuisen tekemää vääryyttä ei saa maksattaa sikiön hengellä."

    Mutta raiskatun mielenterveydellä ja mahdollisesti jopa hengellä saa kuitenkin. Ymmärrätkö lainkaan miten kammottavaa jälkeä jo pelkästään raiskaus, ilman raskauttakin, voi tehdä ihmisen psyykeeseen? Kaikki eivät selviä siitäkään. Puhumattakaan sitten siitä, että joutuu vastoin tahtoaan kantamaan sen raiskauksen konkreettista seurausta sisällään, synnyttämään sen ja sitten joko elämään sen kanssa tai antamaan adoptioon. Ymmärrätkö, etteivät kaikki adoptioon antaneetkaan koe antaneensa elämää, toiset kokevat hylänneensä lapsensa, ja kärsivät sitten siitäkin. Tällaista kärsimystäkö sinä todellakin toivot raiskauksen uhrille, joka vilpittömästi kokee ettei kykene siihen?

    "Onneksi raiskaustapaukset ovat häviävän pieni ryhmä kaikista ei-toivotuista raskauksista."

    Onneksi ovat! Olen ihan samaa mieltä kanssasi. Otin raiskauksen esimerkiksi siksi, että halusin kuulla perusteluita sille, miksi kaikki, jotka asettavat oman hyvinvointinsa ja terveytensä ei-toivotun alkionsa edelle, ovat mielestäsi niin kauhean itsekkäitä. Minusta kun tuntuu aika kammottavalta yleistää kaikki noin vain itsekkyyden piikkiin, tilanteesta ja ihmisistä riippumatta. Tuntuu kammottavalta ajatukselta, että joku ihan todella ja harkitusti olisi valmis pakottamaan raiskatun synnyttämään sen raiskauksen seurauksen, ja ihan todella on valmis vielä syyttelemään itsekkyydestä ihmistä, joka ei siihen kykenekään. Halusin siis lähinnä saada selville, olitko tosissasi tätä mieltä, olitko ihan loppuun saakka harkinnut kantasi. Ilmeisesti olet sen tehnyt. Olen pahoillani, mutta tämä minua jotenkin hirvittää.

    Äänestä

  • tämän kirjoitti:

    haluaisin vastauksen.

    Jos ei voida sanoa suoraan että nainen menehtyisi jatkaessaan raskautta, muttatiedetään hoitojen odottelun huonontavan ennustetta. Kenties sikiö saataisiin ulos keskosena ja nainen voisi jopa hoitojen jälkeen parantua. Vaarana on että syöpä eteneekin nopeammin ja nainen menehtyy ennen lapsen syntymää, tai ehkä lapsi saadaan synnytettyä hyvissä voimin mutta nainen ei enää selviä. Varmoja lupauksia ei voida antaa mihinkään suuntaan, mutta lääkärin mukaan on täysin mahdollista (ehkä jopa todennäköistä) että kaikki päätty hyvin.

    Onko nainen tuolloinkin itsekäs kun epävarmassa tilanteessa päätyy aborttiin? Kun kerran hyvällä tuurilla molemmat voisivat pelastua.

    Äänestä

  • vieläkin kirjoitti:

    Eli raiskattuhan saattaa tappaa itsensä jokatapauksessa myöhemmin, vaikka olisikin tehnyt abortin. Epäilemättä näin karmea kokemus (raiskaus) voi olla itsemurhariskiä lisäävä tekijä. Mutta kun abortinkin on todettu kolminkertaistavan riskin niin eikö se ole tilanteessa sen jälkeen vielä todennäköisempää? Eikö yleensä lapsi (etenkin jos sen pitää itsellä) ole yksi syy enemmän jatkaa elämää?

    Äänestä

  • suloinen kromosomi kirjoitti:

    ..riskejä täynnä. Joskus riskejä kannattaa ottaa, joskus ei. Ja senhän tietää monesti vasta jälkeenpäin. Voi käydä niinkin että kumpikin kuolee.
    Joissain tilanteissa se mahdollinen 'voitto' on niin arvokas että se on kaikki tai ei mitään.

    No, jos nainen tekee abortin saadakseen hoitoa ja paranee, niin miltä hänestä mahtaa tuntua myöhemmin? Tai jos sairaus ei etenekään niin nopeasti että koko abortti olisi ollut välttämätön?
    Jollei varmuutta kuolemanvaarasta ole niin sittenhän abortti on tehty vain varmuuden vuoksi eli mahdollisesti turhaan.

    Äänestä

  • ...... kirjoitti:

    No, eiköhän jokainen jota asia syystä tai toisesta koskettaa ole perehtynyt ihan riittävästi aborttimenetelmiin, sikiönkehitykseen jne.

    Jos vastustajilla monella ei ole henkilökohtaista kokemusta abortista niin sekö on sama kuin että siitä ei voi tarpeeksi tietää?

    Ja periaatteessa riittävä tieto on jo sekin että tietoisuuksista, ulkonäöstä ym. riippumatta abortti on toimenpide jonka lopputulos on aina se sama, ihmiselämä on riistetty.

    Voi niin paljon vääriä luuloja täällä pyörii etenkin vastustajien puheissa ja uskomuksissa...

    Toki on sallittua olla tietämätön ja muodostaa eettisetkin käsityksensä sen perusteella, mutta on naurettavaa tulla neuvomaan ja tuomitsemaan asian ja faktat paremmin tuntevia.

    Ja olla kuuntelematta toisten mielipiteitä ja selostuksia ja oppimatta niistä.

    "Ja periaatteessa riittävä tieto on jo sekin että tietoisuuksista, ulkonäöstä ym. riippumatta abortti on toimenpide jonka lopputulos on aina se sama, ihmiselämä on riistetty."

    Se saattaa olla sinulle riittävä tieto, mutta valtaosalle ei ole. Ja me elämme demokratiassa, joten revi siitä.

    Jos ei tiedä, kannattaa olla hiljaa ja selvittää asiaa tai kysyä, eikä väittää vain toisten keksivän, kun ei itse ymmärrä.

    Äänestä

  • olemus kirjoitti:

    Ymmärsin kyllä.
    Olentoa voi siis kutsua myös kehitysvaiheensa mukaisesti, joskaan se ei muuta sen lajia/ perimmäistä olemusta mihinkään. Nuijapääkin siis on itseasiassa jonkun tietyn lajinen sammakko vaikkei vielä siksi kutsuttaisikaan.

    Jos luit tarkemmin niin paheksuin näitä limaklöntti, solukasa, loinen ymv. nimityksiä vähätteleviksi, en suinkaan virallisia termejä alkio tai sikiö.

    Ja itse kyllä voisin ulottaa nimityksen 'lapsi' kaikkiin keskenkasvuisiin ihmisyksilöihin, myös syntymättömiin mutta useinkaan en näin tee koska se tuntuu olevan puolustajille eräs 'punainen vaate' ja aiheuttaa taas vain turhaa takertumista terminologiaan...

    "Ymmärsin kyllä."

    No eipä olisi tuota voinut tietää, kun katsoo kommenttia edellisestä viestistäsi:

    "Nimitys "nuijapää" ihmisen alkiosta kuuluu taas sarjaan "limaklöntti" yms. tahallaan provosoivat(?) ja halventavat nimitykset."

    "Nuijapääkin siis on itseasiassa jonkun tietyn lajinen sammakko vaikkei vielä siksi kutsuttaisikaan."
    Näinhän minä juuri sanoin. Luetko sinä toisten tekstejä lainkaan?

    Siis sinä liitit nuijapään ihmisen alkiota kuvaavaksi, en minä. Minä puhuin vain biologiasta.

    Kyllä minäkin voin käyttää sanaa lapsi sen kaikissa merkityksissään. Myös puhuessani vaikka siitä abortoidusta alkiostani. MUTTA! Arvaa miksi se "lapsi" ei ole täällä käytännöllinen? Koska se todellakin voi tarkoittaa ihan mitä tahansa hedelmöittyneen munasolun ja vanhuksena kuolleen ihmisen ruumiin väliltä.

    Koska kirjoitettaessa tällaisilla keskustelupalstoilla muutenkin tulee niin helposti väärinymmärryksiä siitä, mitä toinen tarkoittaa, mitä järkeä on käyttää termejä, jotka sekoittavat entisestään? Kun meillä on myös täsmälliset termit kuvaamaan juuri sitä ihmislajin kehitysastetta, eivätkä ne voi tarkoittaa mitään muuta! Samoin kuin abortti tai raskaudenkeskeytys tarkoittavat vain ja ainoastaan (Suomessa Suomen lakien puitteissa) kohdussa olevan alkion/sikiön kehityksen lopettamista. Toisin kuin esim. vastustajien suosima lapsen murhaaminen tai lievempänä lapsen tappaminen. Jos luet lehdestä naisen tappaneen lapsensa, kumpi vaihtoehdoista tulisi mieleesi ensin: 1. hän tappoi 5-vuotiaan poikansa vai 2. hän teki abortin 10 rv:llä? Kas, kun toinen näistä on äärimmäisen väärin ja tuomittavaa sekä lain että enemmistön mielestä, kun taas toinen sallittua sekä lain että enemmistön mielestä. Arvaatko jo miksi tuon "lapsen tappamisen" käyttäminen on arveluttavaa?

    Miksi sinusta on halventavaa tai vähättelevää puhua ihmisestäkin biologisesti? Onko sinusta vastaavasti halventavaa ihmistä kohtaan sanoa ihmisen olevan täsmälleen saman arvoinen kuin karhu. Koska sitähän se on. Biologisesti. Aivan kuten ihminen on solukasa. Aikuinenkin. Biologisesti.

    Halveksitko sinä ihmisen biologiaa ja lääketieteellistä tutkimustyötä, näiden löydöksiä ja keinoja? Miksi? Miksi ihmisestä ei saisi puhua biologisesti? Kai tajuat meidän olevan ihan samaa "biologiaa" kuin tämä muu luonto ja eliöt ympärillämme? Siis miksi sinä näytät arvostan itsesi korkeammalle kuin sen sammakon, jos kerran sinusta ihmisen sanominen nuijapääksi (mitä minä siis en tehnyt) on halventamista?

    Äänestä

  • ...... kirjoitti:

    No, eiköhän jokainen jota asia syystä tai toisesta koskettaa ole perehtynyt ihan riittävästi aborttimenetelmiin, sikiönkehitykseen jne.

    Jos vastustajilla monella ei ole henkilökohtaista kokemusta abortista niin sekö on sama kuin että siitä ei voi tarpeeksi tietää?

    Ja periaatteessa riittävä tieto on jo sekin että tietoisuuksista, ulkonäöstä ym. riippumatta abortti on toimenpide jonka lopputulos on aina se sama, ihmiselämä on riistetty.

    Abortissa tapetaan syntymätön lapsi ja riistetään ihmiselämä.

    Mikä kohta tässä on 'väärää luuloa'?
    Mikä ei ole faktaa?
    Millä tavoin totuus on tuomitseva?
    Mitä siitä tarvii tietää lisää? Miksi?
    Miksi tosiasioita ei saisi ääneen sanoa vaan pitäisi mieluummin vaieta?

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    "Ymmärsin kyllä."

    No eipä olisi tuota voinut tietää, kun katsoo kommenttia edellisestä viestistäsi:

    "Nimitys "nuijapää" ihmisen alkiosta kuuluu taas sarjaan "limaklöntti" yms. tahallaan provosoivat(?) ja halventavat nimitykset."

    "Nuijapääkin siis on itseasiassa jonkun tietyn lajinen sammakko vaikkei vielä siksi kutsuttaisikaan."
    Näinhän minä juuri sanoin. Luetko sinä toisten tekstejä lainkaan?

    Siis sinä liitit nuijapään ihmisen alkiota kuvaavaksi, en minä. Minä puhuin vain biologiasta.

    Kyllä minäkin voin käyttää sanaa lapsi sen kaikissa merkityksissään. Myös puhuessani vaikka siitä abortoidusta alkiostani. MUTTA! Arvaa miksi se "lapsi" ei ole täällä käytännöllinen? Koska se todellakin voi tarkoittaa ihan mitä tahansa hedelmöittyneen munasolun ja vanhuksena kuolleen ihmisen ruumiin väliltä.

    Koska kirjoitettaessa tällaisilla keskustelupalstoilla muutenkin tulee niin helposti väärinymmärryksiä siitä, mitä toinen tarkoittaa, mitä järkeä on käyttää termejä, jotka sekoittavat entisestään? Kun meillä on myös täsmälliset termit kuvaamaan juuri sitä ihmislajin kehitysastetta, eivätkä ne voi tarkoittaa mitään muuta! Samoin kuin abortti tai raskaudenkeskeytys tarkoittavat vain ja ainoastaan (Suomessa Suomen lakien puitteissa) kohdussa olevan alkion/sikiön kehityksen lopettamista. Toisin kuin esim. vastustajien suosima lapsen murhaaminen tai lievempänä lapsen tappaminen. Jos luet lehdestä naisen tappaneen lapsensa, kumpi vaihtoehdoista tulisi mieleesi ensin: 1. hän tappoi 5-vuotiaan poikansa vai 2. hän teki abortin 10 rv:llä? Kas, kun toinen näistä on äärimmäisen väärin ja tuomittavaa sekä lain että enemmistön mielestä, kun taas toinen sallittua sekä lain että enemmistön mielestä. Arvaatko jo miksi tuon "lapsen tappamisen" käyttäminen on arveluttavaa?

    Miksi sinusta on halventavaa tai vähättelevää puhua ihmisestäkin biologisesti? Onko sinusta vastaavasti halventavaa ihmistä kohtaan sanoa ihmisen olevan täsmälleen saman arvoinen kuin karhu. Koska sitähän se on. Biologisesti. Aivan kuten ihminen on solukasa. Aikuinenkin. Biologisesti.

    Halveksitko sinä ihmisen biologiaa ja lääketieteellistä tutkimustyötä, näiden löydöksiä ja keinoja? Miksi? Miksi ihmisestä ei saisi puhua biologisesti? Kai tajuat meidän olevan ihan samaa "biologiaa" kuin tämä muu luonto ja eliöt ympärillämme? Siis miksi sinä näytät arvostan itsesi korkeammalle kuin sen sammakon, jos kerran sinusta ihmisen sanominen nuijapääksi (mitä minä siis en tehnyt) on halventamista?

    "Kas, kun toinen näistä on äärimmäisen väärin ja tuomittavaa sekä lain että enemmistön mielestä, kun taas toinen sallittua sekä lain että enemmistön mielestä. Arvaatko jo miksi tuon "lapsen tappamisen" käyttäminen on arveluttavaa?"

    Ja taas vedotaan lakiin... tuskin yhtä monen mielestä kuitenkaan moraalisesti oikein.
    Teon voi hyväksyä vaikka sen tietäisikin olevan periaatteessa väärin. Onhan täälläkin kirjoittajissa paljon niitä jotka sallivat sen muille (lain hyväksyntä) mutteivät kuitenkaan itse voisi niin tehdä (ristiriita omaan moraaliin).

    Epäselvyyksien välttämiseksi voidaan sanoa myös 'syntymättömän lapsen tappaminen'.

    "Aivan kuten ihminen on solukasa. Aikuinenkin. Biologisesti."

    Tuskin kuitenkaan yleisesti nimität toisia ihmisiä (paitsi korkeintaan niitä syntymättömiä) solukasoiksi vaikka kaikki sitä toki ovatkin..

    Äänestä

  • niin.. kirjoitti:

    Eli raiskattuhan saattaa tappaa itsensä jokatapauksessa myöhemmin, vaikka olisikin tehnyt abortin. Epäilemättä näin karmea kokemus (raiskaus) voi olla itsemurhariskiä lisäävä tekijä. Mutta kun abortinkin on todettu kolminkertaistavan riskin niin eikö se ole tilanteessa sen jälkeen vielä todennäköisempää? Eikö yleensä lapsi (etenkin jos sen pitää itsellä) ole yksi syy enemmän jatkaa elämää?

    syntymättömän lapsen elämä on arvokkaampi kuin jo elävän äidin?

    Tässä keskustelussa esiintyneet abortin vastustajat mielestäni kiertävät kaikki kysymykset aina palaten samaan pisteeseen: lapsen täytyy syntyä seurauksista huolimatta.

    Entä lapsen syntymän jälkeen? Masentunut, itsetuhoinen, välinpitämätön, huumeriippuvainen, alkoholisti, prostituoitu, hiv-positiivinen, velkaantunut.. tuntuvatko nämä termit toiveikkailta ajatellen lapsen tulevaa elämää? Eikö millään muulla kuin syntymällä ole merkitystä?
    Täytyykö lapsen ponnistaa jo valmiiksi epävakaalta pohjalta?
    Miltä lapsen tulevaisuus näyttäisi tuollaisessa tilanteessa?
    Eikö maailmassa ole vielä tarpeeksi ihmisiä tai kärsimystä?

    " Eikö yleensä lapsi ole yksi syy enemmän jatkaa elämää?"
    Jatkaa samaa kurjaa elämää, johon saapuisi uusi kanssakärsijä?

    En ole lukenut vielä yhtäkään oikeaa perustelua, miksi kieltää hankalassa tilanteessa olevan naisen abortti. Antakaa minulle sellainen, jos oikeasti osaatte.

    Äänestä

  • niin.. kirjoitti:

    Eli raiskattuhan saattaa tappaa itsensä jokatapauksessa myöhemmin, vaikka olisikin tehnyt abortin. Epäilemättä näin karmea kokemus (raiskaus) voi olla itsemurhariskiä lisäävä tekijä. Mutta kun abortinkin on todettu kolminkertaistavan riskin niin eikö se ole tilanteessa sen jälkeen vielä todennäköisempää? Eikö yleensä lapsi (etenkin jos sen pitää itsellä) ole yksi syy enemmän jatkaa elämää?

    "Eikö yleensä lapsi (etenkin jos sen pitää itsellä) ole yksi syy enemmän jatkaa elämää?"

    Tottakai on. Yleensä raskaus ei ala raiskauksesta. Yleensä ihmiset haluavat lapsiaan. Yleensä ei koskaan ole yleispätevä määre kaikkia kohtaan.

    Nyt puhuttiin niistä ihmisistä, jotka oikeasti ja tosiaan eivät halua sitä lasta, jotka kokevat ettei se ole iloinen asia, vaan äärimmäisen ahdistava. Todellako mielestäsi abortin kieltäminen raiskatulta on oikein siksi, että yleensä ihmiset haluavat lapsensa?

    Äänestä

  • niin.. kirjoitti:

    Eli raiskattuhan saattaa tappaa itsensä jokatapauksessa myöhemmin, vaikka olisikin tehnyt abortin. Epäilemättä näin karmea kokemus (raiskaus) voi olla itsemurhariskiä lisäävä tekijä. Mutta kun abortinkin on todettu kolminkertaistavan riskin niin eikö se ole tilanteessa sen jälkeen vielä todennäköisempää? Eikö yleensä lapsi (etenkin jos sen pitää itsellä) ole yksi syy enemmän jatkaa elämää?

    "syntymättömän lapsen elämä on arvokkaampi kuin jo elävän äidin?"

    Ei, vaan yhtä arvokkaita.

    "Entä lapsen syntymän jälkeen? Masentunut, itsetuhoinen, välinpitämätön, huumeriippuvainen, alkoholisti, prostituoitu, hiv-positiivinen, velkaantunut.. tuntuvatko nämä termit toiveikkailta ajatellen lapsen tulevaa elämää?"

    "Miltä lapsen tulevaisuus näyttäisi tuollaisessa tilanteessa?"

    Ja taas. Lapsen tulevaisuus on aivan loistava ja yhtä vakaalta pohjalta ponnistaa kuin kaikki muutkin, lasta kauan toivoneiden adoptiovanhempien luona nimittäin.

    Ja nythän oli kyse muutenkin pienestä ryhmästä edellä kuvatun kaltaisia oloja/ ihmisiä. Yhtä pieni osa niistä abortoiduista joutuisi näihin oloihin kuin nytkään syntyneistä.

    "Eikö maailmassa ole vielä tarpeeksi ihmisiä tai kärsimystä?"

    Elämästä ei selviä koskaan ilman kärsimyksiä.
    Suomea ei uhkaa ihan heti väestöräjähdys.

    "En ole lukenut vielä yhtäkään oikeaa perustelua, miksi kieltää hankalassa tilanteessa olevan naisen abortti. Antakaa minulle sellainen, jos oikeasti osaatte."

    Lapsi ei ole syyllinen raiskaukseen.

    En käsitä miksi a.puolustajat kerta toisensa jälkeen haluavat niin mielellään unohtaa ja ohittaa sen että abortille on vaihtoehto. Mahdolliset suuremmat traumat itselle eivät jälleen kerran käy perusteluna itsekkäälle valinnalle.

    Äänestä

  • niin.. kirjoitti:

    Eli raiskattuhan saattaa tappaa itsensä jokatapauksessa myöhemmin, vaikka olisikin tehnyt abortin. Epäilemättä näin karmea kokemus (raiskaus) voi olla itsemurhariskiä lisäävä tekijä. Mutta kun abortinkin on todettu kolminkertaistavan riskin niin eikö se ole tilanteessa sen jälkeen vielä todennäköisempää? Eikö yleensä lapsi (etenkin jos sen pitää itsellä) ole yksi syy enemmän jatkaa elämää?

    "En käsitä miksi a.puolustajat kerta toisensa jälkeen haluavat niin mielellään unohtaa ja ohittaa sen että abortille on vaihtoehto."

    Niin juu... adoptio on toki vaihtoehto. Jos sitä raskautta ja synnytystä ei pane pahakseen :D otetaan oma elämäni esimerkiksi. Oletetaan että tulen raskaaksi tahtomattani. Hmmh. Perheenäitinä raskauteni huomattaisiin kyllä ja automaattinen oletus tietysti on että lapsi on tehty, haluttu ja toivottu. Onnitteluja, vauvalahjoja, mahantaputtelua. Väsymys ja fyysiset vaivat raskaudesta, neuvolat ja lääkärit. Lapset jotka ihmettelevät mitä amsussa on. Ystävälliset läheiset selittävät että vauva siellä on, saatte siskon tai veljen! Joku unohti tällekin selittelijälle kertoa että lasta ei aiota pitää? Lapsille tuon selittäminen sitten voikin taas olla vaikeampaa. Vuosien kyselyt "missä veli on?" "miksi sinä et halua että veli asuu täällä?" mies joka miettii miten hnen poikansa voi, äiti joka miettii mikä hänessä on vikana kun hylkäsi synnyttämänsä lapsen.

    Adoptiovaihtoehto toimii hienosti silloin kun äiti on nuori ja vakiintumaton, lapseton ennestään ja hänet voidaan piilottaa jonnakin saattamaan raskautensa loppuun tai hän ei pane pahakseen voivottelua, toivottelua, kyselyä ja jatkuvaa selittämistä ennen synnytystä ja etenkin sen jälkeen. Ja etenkin, jos nainen on valmis kestämään koko koettelmuksen vain antaakseen jollekin toiselle onenn lapsen muodossa. Hmmh... ehkä minä olen vain itsekäs, mutta en rupeaisi.

    ***

    Mahdolliset suuremmat traumat itselle eivät jälleen kerran käy perusteluna itsekkäälle valinnalle.

    Äänestä

  • niin.. kirjoitti:

    Eli raiskattuhan saattaa tappaa itsensä jokatapauksessa myöhemmin, vaikka olisikin tehnyt abortin. Epäilemättä näin karmea kokemus (raiskaus) voi olla itsemurhariskiä lisäävä tekijä. Mutta kun abortinkin on todettu kolminkertaistavan riskin niin eikö se ole tilanteessa sen jälkeen vielä todennäköisempää? Eikö yleensä lapsi (etenkin jos sen pitää itsellä) ole yksi syy enemmän jatkaa elämää?

    tuntuvat aina unohtavan sen, että niitä kodittomia lapsia on maailmassa jo nyt enemmän kuin ottajia.
    Mutta tärkeintä toki se, että saadaan lisää SUOMALAISIA adoptiolapsia...

    Äänestä

  • niin.. kirjoitti:

    Eli raiskattuhan saattaa tappaa itsensä jokatapauksessa myöhemmin, vaikka olisikin tehnyt abortin. Epäilemättä näin karmea kokemus (raiskaus) voi olla itsemurhariskiä lisäävä tekijä. Mutta kun abortinkin on todettu kolminkertaistavan riskin niin eikö se ole tilanteessa sen jälkeen vielä todennäköisempää? Eikö yleensä lapsi (etenkin jos sen pitää itsellä) ole yksi syy enemmän jatkaa elämää?

    "Adoptiovaihtoehto toimii hienosti silloin kun äiti on nuori ja vakiintumaton, lapseton ennestään ja hänet voidaan piilottaa jonnakin saattamaan raskautensa loppuun"

    Piilottaa? Miksi? Onko vahinkoraskaus jotenkin hävettävä olotila?
    Voi myös kertoa avoimesti kyselijöille että vauva tuli kutsumatta ja tulee saamaan uuden kodin. That's it.
    Tuo on taas sitä itsekkyyttä, että kun joutuu vastailemaan vaivaannuttaviin ja epämieluisiin kysymyksiin (voi kamalaa!), eikä asiaa voi salata kuten abortin.
    Kyselijät ymmärtänee kyllä, että jos ei itse jaksa, niin mikä olisi ollut vaihtoehtona, ja varmasti osaavat kunnioittaa niin epäitsekästä valintaa..

    " jos nainen on valmis kestämään koko koettelmuksen vain antaakseen jollekin toiselle onenn lapsen muodossa. Hmmh... ehkä minä olen vain itsekäs, mutta en rupeaisi."

    Ei ei. Jälleen epäitsekkyyden motiivi on pielessä. Tottakai se nainen ajattelee ensisijaisesti, että LAPSI saa onnen elämän muodossa. Ja kyllä, itsekäs olet jollet näin pysty ajattelemaan.
    Kumma kun tämän (adoptio) asian kohdalla puolustajilla on tapana aina kärkkäästi muistuttaa ja vetää esiin ne huonommat puolet. Tietysti siinä samalla ne adoptiovanhemmat saavat lapsen ja ihan sen 'pakkosynnyttäjän' vaivojen ansiosta (Hirveää!). Kaikilla asioilla on hyvät ja vähemmän mieluisat puolensa.

    -------

    Sitten tuohon alempaan kommentiin voi sanoa että monikaan a.puolustaja joka vetoaa ulkomaan kodittomiin ei tule ajatelleeksi kuinka paljon KALLIIMPAA on lähteä hakemaan lasta kauempaa. Vai onko adoptio ja lasten saaminen vain rikkaiden oikeus?

    Lisäksi, olematta rasistinen, yhä se poikkeava ulkonäkö (ja mahdollisesti uuteen kulttuuriin sopeutuminen ym.) aiheuttaa lapselle/ vanhemmille lisäongelmia ja joskus olisi hyvä miettiä, olisiko sittenkin parempi auttaa niitä lapsia - heidän omassa maassaan.
    Niin, ja se ylikansoitus johtuu tietysti kunnollisten ehkäisyvälineiden puutteesta tai jopa käyttökiellosta. Onneksi tämä ongelma kuuluu niiden kehittyvien asioiden joukkoon.

    Äänestä

  • niin.. kirjoitti:

    Eli raiskattuhan saattaa tappaa itsensä jokatapauksessa myöhemmin, vaikka olisikin tehnyt abortin. Epäilemättä näin karmea kokemus (raiskaus) voi olla itsemurhariskiä lisäävä tekijä. Mutta kun abortinkin on todettu kolminkertaistavan riskin niin eikö se ole tilanteessa sen jälkeen vielä todennäköisempää? Eikö yleensä lapsi (etenkin jos sen pitää itsellä) ole yksi syy enemmän jatkaa elämää?

    "Lisäksi, olematta rasistinen, yhä se poikkeava ulkonäkö (ja mahdollisesti uuteen kulttuuriin sopeutuminen ym.) aiheuttaa lapselle/ vanhemmille lisäongelmia ja joskus olisi hyvä miettiä, olisiko sittenkin parempi auttaa niitä lapsia - heidän omassa maassaan. "

    Hetkinen -siis adoptiovanhempien elämä pitää tehdä mahdollisimman helpoksi mutta lapsen synnyttäjällä ei ole väliä? Taasko? Viitaten tuohon kirjoituksesi kohtaan jossa pidät tahtomattaan raskaana olevan tilaa (hui kamala! -kommentit) jotenkin... helppona, että se olisi vain epämukavuus? *rolls eyes*

    Taas kerran, vierestä on helppo huudella. Antaisitko sinä synnyttämäsi lapsen pois noin vain, niinkö vähän hän sinulle merkitsee? Jos lähdeetään omaa ajatusmalliasi seuraamaan, meinaan.

    Kyllä, jokainen äiti haluaa lapselleen parhaan mahdollisen elämän. Jokaiselle syntyvälle lapselleen. Alkiota tai sikiötä ei yhä vieläkään lapseksi katsota tässä aiheessa. Tai noh, sinä katsot. Ja kyllä sinulla niitä tovereita tässäkin katsantokannassa on :D minä ja muut toisella tavalla ajattelevat vain olemme eri mieltä.

    ***

    Äänestä

  • niin.. kirjoitti:

    Eli raiskattuhan saattaa tappaa itsensä jokatapauksessa myöhemmin, vaikka olisikin tehnyt abortin. Epäilemättä näin karmea kokemus (raiskaus) voi olla itsemurhariskiä lisäävä tekijä. Mutta kun abortinkin on todettu kolminkertaistavan riskin niin eikö se ole tilanteessa sen jälkeen vielä todennäköisempää? Eikö yleensä lapsi (etenkin jos sen pitää itsellä) ole yksi syy enemmän jatkaa elämää?

    "Hetkinen -siis adoptiovanhempien elämä pitää tehdä mahdollisimman helpoksi"

    No, lasten kasvatus ei ole muutenkaan mitään helpoimpia hommia (tietänet tämän?), ja kun siihen liittyy vielä lisähaastetta lapsen syntyperän vuoksi, niin kaikista ei välttämättä siihen ole (esim. lapsen itsetunnon vahvistus), vaikka muutoin hyviä vanhempia olisivatkin.
    Ja yksinkertaisesti, kaikilla ei vain ole varaa ulkomaisen lapsen adoptointiin. Lisäksi usein kuluu jopa vuosia erilaiseen paperin pyöritykseen muiden maiden viranomaisten taholla.. monet eivät halua/voi tähän rumbaan lähteä.

    " pidät tahtomattaan raskaana olevan tilaa (hui kamala! -kommentit) jotenkin... helppona, että se olisi vain epämukavuus?"

    Jos omat raskautesi ovat olleet vaikeita, ei tarkoita että näin olisi yleensä kaikilla muillakin.

    "Taas kerran, vierestä on helppo huudella. Antaisitko sinä synnyttämäsi lapsen pois noin vain, niinkö vähän hän sinulle merkitsee?"

    Kyllä, juuri siksi koska hän merkitsisi minulle niin paljon, että jos hänestä joutuisin pakottavista syistä luopumaan, niin antaisin elämänsä jatkua muualla. Ja vaikkei merkitsisikään, en silti katsoisi oikeudekseni tämän (tai minkään) perusteella riistää hänen henkeään.
    En kai minä nyt tällaisia 'huutelisi' jolleen itse olisi kannattamaani asiaan tarvittaessa valmis!

    "Kyllä, jokainen äiti haluaa lapselleen parhaan mahdollisen elämän. Jokaiselle syntyvälle lapselleen. Alkiota tai sikiötä ei yhä vieläkään lapseksi katsota tässä aiheessa."

    No ei tietenkään sellaista, jolta aiotaan riistää henki, haluta katsoa/nähdä lapseksi (ihmisyyden kieltäminen sen perusteella että häntä ei haluta), sehän nyt on selvä..!

    Niin, parhaan elämän SYNTYVÄLLE lapselleen. Aborttiin päätyessä kyse on aina (terveen sikiön ja äidin kohdalla) pelkästään äidin omista intresseistä, ei tapetun lapsen edusta.

    Äänestä

  • niin.. kirjoitti:

    Eli raiskattuhan saattaa tappaa itsensä jokatapauksessa myöhemmin, vaikka olisikin tehnyt abortin. Epäilemättä näin karmea kokemus (raiskaus) voi olla itsemurhariskiä lisäävä tekijä. Mutta kun abortinkin on todettu kolminkertaistavan riskin niin eikö se ole tilanteessa sen jälkeen vielä todennäköisempää? Eikö yleensä lapsi (etenkin jos sen pitää itsellä) ole yksi syy enemmän jatkaa elämää?

    Ymmärrät aikuista, joka haluaa adoptoida lapsen, muttei koe olevansa kykenevä vanhemmaksi lapselle jolla on ulkomaalaistausta. Mutta et ymmärrä ihmistä, joka saisi traumat luopuessaan synnyttämästään lapsesta... Niinpä, minä haluan valkoisen lapsen, jolla on suomalaiset biologiset vanhemmat, koska en ole kykenevä vanhemmuuteen jos lapsiparalla on jotain traumoja taustansa takia. Ja siksi minusta on oikein pakottaa kaikki suomalaisnaiset synnyttämään ja luopumaan sitten lapsistaan. Jos heille siitä traumoja tulee, niin hehän ovat vain niin läpi-itsekkäitä. Onneksi minä olen oikea epäitsekkyyden perikuva kun en halua tummaihoista lasta, kun en voisi olla vanhempi sellaiselle...

    Äänestä

  • solukasa kirjoitti:

    "Kas, kun toinen näistä on äärimmäisen väärin ja tuomittavaa sekä lain että enemmistön mielestä, kun taas toinen sallittua sekä lain että enemmistön mielestä. Arvaatko jo miksi tuon "lapsen tappamisen" käyttäminen on arveluttavaa?"

    Ja taas vedotaan lakiin... tuskin yhtä monen mielestä kuitenkaan moraalisesti oikein.
    Teon voi hyväksyä vaikka sen tietäisikin olevan periaatteessa väärin. Onhan täälläkin kirjoittajissa paljon niitä jotka sallivat sen muille (lain hyväksyntä) mutteivät kuitenkaan itse voisi niin tehdä (ristiriita omaan moraaliin).

    Epäselvyyksien välttämiseksi voidaan sanoa myös 'syntymättömän lapsen tappaminen'.

    "Aivan kuten ihminen on solukasa. Aikuinenkin. Biologisesti."

    Tuskin kuitenkaan yleisesti nimität toisia ihmisiä (paitsi korkeintaan niitä syntymättömiä) solukasoiksi vaikka kaikki sitä toki ovatkin..

    monasti tulee mieleen ihmistä jotka eivät tuontaivaallista osaa asettua toisten kenkiin.

    Vaan omalla näennäisellä paremmuudellaan yrittävät polkea heikonpia jalkoihin, typerine "oikeine" mielipiteineen, jotka esim. eivät yhteisesti sovitun lain kanssa ole missään tekemisissä.

    Solukasa on ihan oikea nimitys silloin.

    Äänestä

  • suloinen kromosomi kirjoitti:

    haluaisin vastauksen.

    Jos ei voida sanoa suoraan että nainen menehtyisi jatkaessaan raskautta, muttatiedetään hoitojen odottelun huonontavan ennustetta. Kenties sikiö saataisiin ulos keskosena ja nainen voisi jopa hoitojen jälkeen parantua. Vaarana on että syöpä eteneekin nopeammin ja nainen menehtyy ennen lapsen syntymää, tai ehkä lapsi saadaan synnytettyä hyvissä voimin mutta nainen ei enää selviä. Varmoja lupauksia ei voida antaa mihinkään suuntaan, mutta lääkärin mukaan on täysin mahdollista (ehkä jopa todennäköistä) että kaikki päätty hyvin.

    Onko nainen tuolloinkin itsekäs kun epävarmassa tilanteessa päätyy aborttiin? Kun kerran hyvällä tuurilla molemmat voisivat pelastua.

    "No jos nainen tekee abortin saadakseen hoitoa ja paranee, niin miltä hänestä mahtaa tuntua myöhemmin?"

    Sitä kai ei kukaan meistä, tuskin edes ko. nainen, varmaksi etukäteen tietää. Hän on kuitenkin se, joka sen päätöksen joutuu alunperin tekemään ja sen päätösten seurausten kanssa elämään, kävi miten kävi. Onko meillä ulkopuolisilla siis oikeasti varaa moittia itsekkyydestä noin kammottavan valinnan edessä olevaa ihmistä?

    "Jollei varmuutta kuolemanvaarasta ole niin sittenhän abortti on tehty vain varmuuden vuoksi eli mahdollisesti turhaan."

    Eikö mikä tahansa ratkaisu tehdä mahdollisesti turhaan, jos kerran varmuutta siitä kuolemanvaarasta ei ole? Jos jätetään hoidot ottamatta ja abortti tekemättä siksi, ettei ole varmuutta, ja kaikki meneekin sen huonoimman ennusteen mukaan. Lapsi selviää, mutta äiti menehtyy muutama kuukausi synnytyksestä syövän runtelemana, koska ei aloittanut hoitoja ajoissa, niin eikö se äiti silloin kuole turhaan?

    Kuka meistä ulkopuolisista on oikeasti pätevä määrittelemään, milloin mikäkin on turhaa ja itsekästä? Me emme koe niitä tilanteita, hyvin helppoa on ulkopuolelta huutaa, että teit abortin turhaan ja olet itsekäs. Jokainen, joka tuossa tilanteessa oikeasti on, on erilainen ihminen, jokainen tilannekin on erilainen. Eikö niillä asianosaisilla itsellään, oman tilanteensa asiantuntijoina pitäisi olla oikeus määritellä turhuuden ja itsekkyyden rajat siinä nimenomaisessa tilanteessa? Millä oikeudella sinä, tai kukaan muukaan katsoo olevansa kykenevä siihen asianosaisten puolesta?? Eihän sinulla ole edes mitään todellista tapausta ja sen ennustetta ja diaknoosiakaan tiedossasi, silti sinä olet valmis jakamaan tuomioitasi.

    Äänestä

  • niin.. kirjoitti:

    Eli raiskattuhan saattaa tappaa itsensä jokatapauksessa myöhemmin, vaikka olisikin tehnyt abortin. Epäilemättä näin karmea kokemus (raiskaus) voi olla itsemurhariskiä lisäävä tekijä. Mutta kun abortinkin on todettu kolminkertaistavan riskin niin eikö se ole tilanteessa sen jälkeen vielä todennäköisempää? Eikö yleensä lapsi (etenkin jos sen pitää itsellä) ole yksi syy enemmän jatkaa elämää?

    Juuri tämän yritin sanoa mutta ei nähtävästi mennyt läpi. Kiitoksia apuartikulaatiosta :D

    ***

    Äänestä

  • suloinen kromosomi kirjoitti:

    haluaisin vastauksen.

    Jos ei voida sanoa suoraan että nainen menehtyisi jatkaessaan raskautta, muttatiedetään hoitojen odottelun huonontavan ennustetta. Kenties sikiö saataisiin ulos keskosena ja nainen voisi jopa hoitojen jälkeen parantua. Vaarana on että syöpä eteneekin nopeammin ja nainen menehtyy ennen lapsen syntymää, tai ehkä lapsi saadaan synnytettyä hyvissä voimin mutta nainen ei enää selviä. Varmoja lupauksia ei voida antaa mihinkään suuntaan, mutta lääkärin mukaan on täysin mahdollista (ehkä jopa todennäköistä) että kaikki päätty hyvin.

    Onko nainen tuolloinkin itsekäs kun epävarmassa tilanteessa päätyy aborttiin? Kun kerran hyvällä tuurilla molemmat voisivat pelastua.

    "Jos jätetään hoidot ottamatta ja abortti tekemättä siksi, ettei ole varmuutta, ja kaikki meneekin sen huonoimman ennusteen mukaan. Lapsi selviää, mutta äiti menehtyy muutama kuukausi synnytyksestä syövän runtelemana, koska ei aloittanut hoitoja ajoissa, niin eikö se äiti silloin kuole turhaan?"

    Eihän kuolema turha ollut, sen ansiostahan lapsi selvisi!!

    Äänestä

  • suloinen kromosomi kirjoitti:

    haluaisin vastauksen.

    Jos ei voida sanoa suoraan että nainen menehtyisi jatkaessaan raskautta, muttatiedetään hoitojen odottelun huonontavan ennustetta. Kenties sikiö saataisiin ulos keskosena ja nainen voisi jopa hoitojen jälkeen parantua. Vaarana on että syöpä eteneekin nopeammin ja nainen menehtyy ennen lapsen syntymää, tai ehkä lapsi saadaan synnytettyä hyvissä voimin mutta nainen ei enää selviä. Varmoja lupauksia ei voida antaa mihinkään suuntaan, mutta lääkärin mukaan on täysin mahdollista (ehkä jopa todennäköistä) että kaikki päätty hyvin.

    Onko nainen tuolloinkin itsekäs kun epävarmassa tilanteessa päätyy aborttiin? Kun kerran hyvällä tuurilla molemmat voisivat pelastua.

    Niin niin, ja abortoimalla lapsensa, nainen olisi oletettavasti oman henkensä pelastanut.

    Kysyisin nyt vielä, että onko nainen itsekäs, jos tällaisessa tilanteessa valitsee sen tien, jolla todennäköisimmin oman henkensä pelastaa??

    Äänestä

miksi Suomessa ei ole abortille muuta vaihtoehtoa. On joko ABORTTI tai sitten synnytät ja PIDÄT SYNNYTTÄMÄSI LAPSEN. Miksi täällä ei anneta yhdeksi vaihtoehdoksi synnyttää lapsi(huomioiden myös henkinen ja taloudellinen tuki lasta odotavalle naiselle,sekä tarvittaessa mahdollisuus jatkaa opiskelua) ja antaa lapsi heti synnytyksen jälkeen adoptoitavaksi,ILMAN,ETTÄ SYYLLISTETÄÄN MITENKÄÄN VAUVAN POIS ANTANUTTA NAISTA?

Suomeen adoptoidaan vuosittain lukematon määrä lapsia ulkomailta,koska suomessa ei ole tarpeeksi lapsia niille ihmisille,jotka haluavat adoptoida lapsen,joko siksi etteivät he voi saada biologista lasta,tai haluavat antaa kodin,biologisten lastensa lisäksi,myös adoptoidulle lapselle. En varmasti ole ainoa joka asiaa on ihmetellyt.

Äänestä
  • lapsia adoptoidaan ulkomailta, koska siten orpolapset pääsevät hyvään kotiin. Jos orpolapsia tehtailtaisiin Suomessakin, maailman orpojen määrä kasvaisi ja yhä useampi heistä jäisi vaille hyvää kotia. Miksi adoptoitavan lapsen tulisi olla juuri suomalainen? Eivätkö kaikki lapset ole yhtä arvokkaita?

    Äänestä

  • hyvä, että kirjoitti:

    lapsia adoptoidaan ulkomailta, koska siten orpolapset pääsevät hyvään kotiin. Jos orpolapsia tehtailtaisiin Suomessakin, maailman orpojen määrä kasvaisi ja yhä useampi heistä jäisi vaille hyvää kotia. Miksi adoptoitavan lapsen tulisi olla juuri suomalainen? Eivätkö kaikki lapset ole yhtä arvokkaita?

    Mielestäni adoptoidun lapsen ei tarvitse olla suomalainen,mutta onko esimerkiksi mustaihoisen lapsen adoptoiminen valkoihoisten ihmisten(tosiasia on,että suurin osa meistä suomalaisista on valkoihoisia)kansoittamaan maahan oikein?
    Juuri tätä varten on kehitetty kummitoiminta,jonka avulla suomalaiset voivat "adoptoida" kummilapsen ulkomailta,jonka koulutuksen ja muun elämän kustantavat lapsen aikuisikään asti. Lapsi saa kasvaa aikuiseksi omassa maassaan,tuttujen ihmisten,tutun kielen ja tutun kulttuurin parissa.
    Miksi abortti on mielestäsi oikein suomalaisten kohdalla?
    Maailmassa on ja tulee aina olemaan orpoja.Suomeen adoptoimalla ei auteta näitä orpoja kuin murto-osaa. Tiesitkö,että osa maista joissa on orpokodit täynnä orpolapsia ovat vaikeuttaneet tuntuvasti,tai jopa kieltäneet maansa orpolapsien adoptoinnin ulkomaille Suomi mukaan lukien?

    ps.minkämaalainen sinun adoptoimasi lapsi on? Itselläni on kaksi adoptiotytärtä,toinen Intiassa,toinen Keniassa. Autan heitä heidän kotimaahansa kustantamalla mm.tyttöjen koulutuksen ja paljon muuta.Lisäksi kirjoittelemme toisillemme tasaisin väliajoin kirjeitä. Eivätkö todellakin kaiki lapset ole yhtä arvokkaita?

    Äänestä

Miksi valita abortin tuoma tuska kun Suomessa voi KUKA TAHANSA saada tarvitsemansa tuen ja avun selvitäkseen raskaudesta ja lapsen hoitamisesta. Henkilö joka kärsii valitessaan abortin on valinnut väärin. Sama se minulle on miten muut tekee mutta lapsen hankkiminen vahingossa ei ole sen kummempi juttu kuin suunnitellusti, omat vaikeutensa on molemmissa mutta sama asia loppujen lopuksi.

Äänestä
  • ei halua lasta suunnitellusti tai suunnittelematta juuri silloin tai kaiketi ei milloinkaan, niin mitäpä pitäisi tehdä jos ehkäisy pettää? Musta ei olisi kantamaan ja synnyttämään lasta ja antamaan se sit pois. Saisin taatusti isommat traumat kuin abortista...

    Äänestä

  • jos kirjoitti:

    ei halua lasta suunnitellusti tai suunnittelematta juuri silloin tai kaiketi ei milloinkaan, niin mitäpä pitäisi tehdä jos ehkäisy pettää? Musta ei olisi kantamaan ja synnyttämään lasta ja antamaan se sit pois. Saisin taatusti isommat traumat kuin abortista...

    just näin "sä saisit traumat..."
    mietippäs vähän

    Äänestä

mä oon ottanut sellasen asenteen että en kovin herkästi käy muita syyllistämään tai tuomitsemaan (tietenkin jos joku aborttia käyttää ehkäsymenetelmänä, niin sitten kyllä tuomitsen!)
mutta muuten ei ole mun asianai, vaikka aborttia 100% vastustankin. ja näin olen aina ajatellut. itselläni on puoltoista vuotinen lapsi, jonka isä jätti minut heti kun saimme raskaudesta tietää, eikä ole missään yhteydessä ollut, mutta siltikään ei mielessäni edes käynyt abortti (20v olin kun raskaaksi tulin) ..minä ajattelen sen niin, että se sama lapsi siitä millin mittasesta sikiöstäkin olisi tullut joka tulikin, eli vaikka ei olisi vielä "ihminen" siinä vaiheessa kun abortin teet, niin aika varmasti ihminen siitä olisi tullut. eli minä en mieti noita asioita, että missä vaiheessa alkiosta/sikiöstä tulee ihminen, sama se milloin, kun tulee kuitenkin.. mutta siis tämähän on ihan minun mielipiteeni.

Äänestä
  • En voinut uskoa että koskaan päätyisin aborttiin mutta nyt olen siihen päätynyt. Kuulun sarjaan sosiaaliset syyt sillä minulla jo kolme lasta joiden hoitoon ei mies ole osallistunut ja nyt ehkäisy petti ja olen taas raskaana. Mies ei halua lasta pitää ja pohdittuani asiaa ei minulla ole voimavaroja huolehtia yksin neljästä pienestä lapsesta sillä kolmessakin on jo yhdelle paljon työtä. Lisäksi taloutemme ei kestä uutta elätettävää. Vaikka lapsen pitäisimme joutuisin heti äitiysloman jälkeen menemään töihin ja pistämään vauvan hoitoon jotta saataisiin ruokaa, vaatetta ja asuminen maksettua ja silti jouduttaisiin asumaan ahtaasti kolmen huoneen asunnossa. Haluan siis ajatella jo olemassa olevien lasteni hyvinvointia sillä vaikka niin moni sanoo että lapsi tarvitsee vain rakastavat vanhemmat niin kyllä he tarvitsevat muutakin ja jos vanhemmat ovat aivan epätoivoisia toimeentulon takia ja painavat vain töitä ei heillä ole aikaa eikä voimia antaa lapsilleen läheisyyttä ja rakkautta arjen viedessä voimat. Itse en tahdo että jo syntyneet lapset joutuvat kärsimään tästä vahingosta ja siksi päädyin ratkaisuun johon en koskaan uskonut päätyväni. Sisälläni oleva ihmisen alku ei vielä ole tiedostava ja ajatteleva olento kuten jo syntyneet lapseni ovat joten valitse sen että voin olla jo olemassa oleville lapsilleni paras mahdollinen äiti joka jaksaa ja pystyy heidät hoitamaan ja tulevaisuuden turvaamaan. Päätös on erittäin raskas ja voi olla että kadunkin sitä joskus mutta en näe muuta vaihtoehtoa juuri tässä elämän tilanteessa. Mietin kyllä adoptiotakin mutta se menisi liian vaikeaksi lasten kannalta sillä pienten olisi ihan liian vaikea ymmärtää miksi vauva pitkän odotuksen jälkeen annetaankin pois. Liian vaikeaa se olisi myös itselleni joten siinä kohdassa myönnän olevani itsekäs. Tiedän että kun raskaus alkaa tuntua alkaa kiintymys sisällä kasvavaa lasta kohden kehittyä enkä kykenisi siitä enää luopumaan. Nyt on vain tieto siitä että siellä sisällä on jotain mutta mitään ei vielä tunnu joten siksi tämä vaihtoehto on helpompi tehdä kuin mikään muu valittavissa olevista.

    Äänestä

  • mutta kun osui omalle kohda... kirjoitti:

    En voinut uskoa että koskaan päätyisin aborttiin mutta nyt olen siihen päätynyt. Kuulun sarjaan sosiaaliset syyt sillä minulla jo kolme lasta joiden hoitoon ei mies ole osallistunut ja nyt ehkäisy petti ja olen taas raskaana. Mies ei halua lasta pitää ja pohdittuani asiaa ei minulla ole voimavaroja huolehtia yksin neljästä pienestä lapsesta sillä kolmessakin on jo yhdelle paljon työtä. Lisäksi taloutemme ei kestä uutta elätettävää. Vaikka lapsen pitäisimme joutuisin heti äitiysloman jälkeen menemään töihin ja pistämään vauvan hoitoon jotta saataisiin ruokaa, vaatetta ja asuminen maksettua ja silti jouduttaisiin asumaan ahtaasti kolmen huoneen asunnossa. Haluan siis ajatella jo olemassa olevien lasteni hyvinvointia sillä vaikka niin moni sanoo että lapsi tarvitsee vain rakastavat vanhemmat niin kyllä he tarvitsevat muutakin ja jos vanhemmat ovat aivan epätoivoisia toimeentulon takia ja painavat vain töitä ei heillä ole aikaa eikä voimia antaa lapsilleen läheisyyttä ja rakkautta arjen viedessä voimat. Itse en tahdo että jo syntyneet lapset joutuvat kärsimään tästä vahingosta ja siksi päädyin ratkaisuun johon en koskaan uskonut päätyväni. Sisälläni oleva ihmisen alku ei vielä ole tiedostava ja ajatteleva olento kuten jo syntyneet lapseni ovat joten valitse sen että voin olla jo olemassa oleville lapsilleni paras mahdollinen äiti joka jaksaa ja pystyy heidät hoitamaan ja tulevaisuuden turvaamaan. Päätös on erittäin raskas ja voi olla että kadunkin sitä joskus mutta en näe muuta vaihtoehtoa juuri tässä elämän tilanteessa. Mietin kyllä adoptiotakin mutta se menisi liian vaikeaksi lasten kannalta sillä pienten olisi ihan liian vaikea ymmärtää miksi vauva pitkän odotuksen jälkeen annetaankin pois. Liian vaikeaa se olisi myös itselleni joten siinä kohdassa myönnän olevani itsekäs. Tiedän että kun raskaus alkaa tuntua alkaa kiintymys sisällä kasvavaa lasta kohden kehittyä enkä kykenisi siitä enää luopumaan. Nyt on vain tieto siitä että siellä sisällä on jotain mutta mitään ei vielä tunnu joten siksi tämä vaihtoehto on helpompi tehdä kuin mikään muu valittavissa olevista.

    Ja mitähän mieltä ne lapset on siitä että se pikkusisarus kuoli/tapettin heidän(kin) takiaan...liekö ymmärtää sen sit paremmin??
    Ai niin, tietysti se koko juttu onkin tässä vaiheessa helppo salata, eikö...

    Vielä niin pieni...

    Ei jaksa, ei huvita..

    Ei rahaa, töihinkin joutuu...

    Adoptio ois ITSELLE niin hirveetä..!

    Seliseli. juu'u hyvät on taas syyt lähteä päästämään yksi hengestään..

    Joka tahtoo, keksii keinot.
    Joka ei tahdo, keksii selitykset.

    Äänestä

  • ???? kirjoitti:

    Kyllä olet juntti ........ harvoin näin paljon suututtaa nämä kirjoitukset, onneksi sinä olet niin täydellinen ihminen ja suvaitsevainen, sinun "anteeksiantoa" tässä ei kukaan odota, pidä melut mahassasi. Olisi varmaan todella hyvä jos kolmen lapsen äiti päätyisi epätoivossaan järkyttäviin ratkaisuihin ja nuo lapset jäisivät ilman äitiä. Näytetään niille lapsille tätä sinun kirjoitustasi, olisitko sitten sinä onnellinen ?

    En voi ymmärtää näitä tekstejä täällä, lainatakseni sinun kirjoitusta:

    "Ja mitähän mieltä ne lapset on siitä että se pikkusisarus kuoli/tapettin heidän(kin) takiaan...liekö ymmärtää sen sit paremmin??"

    Oletko sinä niin julma ihminen että kertoisit omille lapsillesi moista, ei lapsille kuulu aikuisten murheet ....

    ONNEKSI OLKOON SINULLE HYVÄSTÄ ELÄMÄSTÄSI, kirjoituksesta päätellen olet todella onnellinen ihminen ....... ?

    Äänestä

  • ........ kirjoitti:

    ..on torvelo ja juntti?

    Miksi ihmisten ei kannattaisi miettiä tosissaan mitä he tekevät?

    Koska kuitenkin ihmiset joutuvat tosi elämässä kohtamaan kaikkien tekemiensä ratkaisujen seuraukset.

    Mikä oikeus sinulla on haukkua toisia ihmisiä?

    Toivon että ihmiset miettisivät ennen kuin tekevät typeriä tekoja tai kirjoittavat typeriä tekstejä.

    Ja sehän on varmaa että joutus epätoivosiin ratkasuihin?? Abortissa sen sijaan on täysi varmuus että joku menetti henkensä. Ja abortin jälkeenhän ei voikaan joutua siihen samaan ratkasuun (ja juurikin sen takia!)? Muistutuksena vaan, abortintehneiden kolminkertanen itsaririski...

    Äänestä

  • Ihmettelenpä kirjoitti:

    Tällä palstalla siis jokainen abortin vastustaja saa haukkua/nimitellä ja tehdä kaikkensa että lähimmäisellä on entistä huonompi olla. Vaikka en itse ole varsinaisesti abortin puolustajakaan niin minä en saisi kirjoittaa mitään. Täytyisi siis kääntää se toinenkin poski ja antaa tulla vaan ..... aika huvittavaa sinänsä.

    "Miksi ihmisten ei kannattaisi miettiä tosissaan mitä he tekevät?"
    Miten kuvittelet että aborttiin päätyvä ei miettisi tosissaan mitä on tekemässä. Nimenomaa ihminen joka tekee perjaatteensa vastaisesti kyllä kärsii ja miettii mitä tekee. Kyllä se tekona vaatii rohkeutta useimmilta!

    Myös minä toivon että jokainen ihminen miettisi ennen kuin tekee typeriä päätöksiä ..... on se sitten typerä päätös tehdä abortti tai vaarantaa kaikki muu tekemällä lapsi mahdottomaan tilanteeseen.

    Oikeutta ei siis minulla ollut haukkua toisia ihmisiä, niin kuin täällä muillakaan, pistää vain vihaksi kun lyötyö lyödään uudestaan ja uudestaan .....

    Äänestä

  • blaah.. kirjoitti:

    Ja sehän on varmaa että joutus epätoivosiin ratkasuihin?? Abortissa sen sijaan on täysi varmuus että joku menetti henkensä. Ja abortin jälkeenhän ei voikaan joutua siihen samaan ratkasuun (ja juurikin sen takia!)? Muistutuksena vaan, abortintehneiden kolminkertanen itsaririski...

    Se on totta että abortissa mahdollinen elämä päätetään.

    Oksettavaa että tuo kyseenalainen itsemurhatilasto vedetään aina vaan esiin.

    Henkilökohtaisesti en usko että abortti ajaa kovin helposti itsemurhaan vaan mahdollisesti ne muut syyt jonka takia siihen aborttiin päädytään. Siis asiat vuosien takaa tai lähimenneisyydestä. Kun kaikki eivät synny kultalusikka suussa, kaikkien elämä ei mene niin kuin suunnittelee vaikka parhaansa tekee ja vaikka kuinka yrittäisi elää sen mukaan mitä tapahtuu .......

    Ja rehellisesti sanottuna, minä todellakin mietin itsemurhaa koko kolme viikkoa kun jouduin kantamaan mahdollista elämänalkua sisälläni ...... tilanne helpottui abortin jälkeen ja tällä en todellakaan sano että kaikille abortti olisi oikea ratkaisu. Ja kun nyt mietit millainen "paska" olen niin tiedoksesi että rakastan lapsia, työskentelen lapsien parissa ja minulla itselläni on rakas pieni poika ....... ei se abortti minulle helppoa ollut, mutta ei sen piudä ollakkaan !

    Äänestä

  • ???? kirjoitti:

    Ja mitähän mieltä ne lapset on siitä että se pikkusisarus kuoli/tapettin heidän(kin) takiaan...liekö ymmärtää sen sit paremmin??
    Ai niin, tietysti se koko juttu onkin tässä vaiheessa helppo salata, eikö...

    Vielä niin pieni...

    Ei jaksa, ei huvita..

    Ei rahaa, töihinkin joutuu...

    Adoptio ois ITSELLE niin hirveetä..!

    Seliseli. juu'u hyvät on taas syyt lähteä päästämään yksi hengestään..

    Joka tahtoo, keksii keinot.
    Joka ei tahdo, keksii selitykset.

    Ja sinä taas olet varmaan täydellinen ihminen? Et osta muita kuin Reilun Kaupan tuotteita? Et käytä mitään eläinperäistä? Et aja autolla/käytä joukkoliikennettä vähentääksesi hiilidioksidipäästöjä, jotka voimistavat kasvihuoneilmiötä ja tulvien/hirmumyrskyjen muodossa tappavat miljoonia ihmisiä vuosittain?

    Kun kerran näin on, sinulla on varmasti varaa ryhtyä moraaliseksi poliisiksi ja tuomita muita! Onnittelut!

    Äänestä

  • ???? kirjoitti:

    Ja mitähän mieltä ne lapset on siitä että se pikkusisarus kuoli/tapettin heidän(kin) takiaan...liekö ymmärtää sen sit paremmin??
    Ai niin, tietysti se koko juttu onkin tässä vaiheessa helppo salata, eikö...

    Vielä niin pieni...

    Ei jaksa, ei huvita..

    Ei rahaa, töihinkin joutuu...

    Adoptio ois ITSELLE niin hirveetä..!

    Seliseli. juu'u hyvät on taas syyt lähteä päästämään yksi hengestään..

    Joka tahtoo, keksii keinot.
    Joka ei tahdo, keksii selitykset.

    Kyllä kuulostaa aika keskenkasvuisen kommenteilta, anteeksi vain. Et taida oikein ymmärtää elämästä vielä yhtään mitään.
    Eiköhän jokaisella lapsella ole oikeus syntyä todella haluttuna ja toivottuna!

    Äänestä

  • blaah.. kirjoitti:

    Ja sehän on varmaa että joutus epätoivosiin ratkasuihin?? Abortissa sen sijaan on täysi varmuus että joku menetti henkensä. Ja abortin jälkeenhän ei voikaan joutua siihen samaan ratkasuun (ja juurikin sen takia!)? Muistutuksena vaan, abortintehneiden kolminkertanen itsaririski...

    Oletko sinä yksi ja sama henkilö joka joka välissä vetää esiin tuon itsemurhariski-jauhamisen? Mene hoitoon jos sulla itsellä on joku ongelma tuon asian kanssa? Oletko kenties itse tehnyt joskus hätiköidyn abortin ja nyt roikut itsemurhan partaalla vai mitä hel..tiä ajat tuolla takaa? Sääliksi käy kaltaisesi ihmiset, anteeksi vain.

    Äänestä

  • joku ongelma? kirjoitti:

    Se itsarijuttu on tullu esiin joidenkin puolustajien jauhamasta 'katujia 20%' -tutkimuksesta.. josta ei muuten edelleenkään ole ainuttakaan todistetta näkynyt.

    En ole tehnyt, ja säälinkin niitä jotka oikeesti siihen riskiryhmään kuuluu.

    Äänestä

  • säälijä kirjoitti:

    on käsittääkseni täällä tultu enemmän tai vähemmän siihen tulokseen että tuohon riskiin vaikuttaa enemmänkin ei-toivottu raskaus itse kuin sen abortoiminen. Ei ole vielä käynyt ilmi mitä verrokkiryhmää tuossa on käytetty, yleisin vastustajilta kuultu määritelmä (ainoa?) on verrokkiryhmät tehty abortti / ei tehtyä aborttia, jolloin on melko itsestäänselvää että ei-toivotun raskauden kokeneilla riski on korkeampi kuin muulla väestöllä, riippumatta abortista toimenpiteenä.

    Tulkitsee kuin tahtoo. Helppoa se on :D

    Ei puhuta prosenteista, mutta kylläkin siitä, ketkä kuuluvat "katujien" eli psyykkisesti oirehtivien riskiryhmiin:

    http://www.kaypahoito.fi/

    "# Psyykkisille komplikaatioille alttiita ovat erityisesti

    * ne, joiden toivottu raskaus keskeytetään sikiöindikaatiolla,
    * aiemmin hedelmättömyyden takia hoitoa saaneet naiset ja
    * aiemmin psyykkisesti (erityisesti depressiivisesti) oireilleet.

    # Riskiryhmässä ovat myös

    * ne, joilla keskeytysajankohta on myöhäinen,
    * keskeytys tehdään lääketieteellisestä syystä,
    * taloudellisesti huonossa asemassa olevat, sekä
    * naiset, joilla kumppani painostaa keskeyttämään raskauden."

    Niin, eiköhän noiden riskiryhmäläisten suuri "itsemurhataipuvuuskin" ole tuosta herkästi ymmärrettävissä? Mutta olisiko voinut olla suuri riski ihan yhtä hyvin ilman tuota aborttipäätöstäkin? Ihan vain muiden olosuhteiden valossa, abortti taitaa olla siinä enää vain pieni lisätekijä... siis esim. jos raskaus joudutaan keskeyttämään lääketieteellisistä syistä, tuskin ABORTTI itsessään on se riskiä nostava, vaan se, ettei sitä toivomaansa lasta saanut!

    Äänestä

  • Tristar kirjoitti:

    on käsittääkseni täällä tultu enemmän tai vähemmän siihen tulokseen että tuohon riskiin vaikuttaa enemmänkin ei-toivottu raskaus itse kuin sen abortoiminen. Ei ole vielä käynyt ilmi mitä verrokkiryhmää tuossa on käytetty, yleisin vastustajilta kuultu määritelmä (ainoa?) on verrokkiryhmät tehty abortti / ei tehtyä aborttia, jolloin on melko itsestäänselvää että ei-toivotun raskauden kokeneilla riski on korkeampi kuin muulla väestöllä, riippumatta abortista toimenpiteenä.

    Tulkitsee kuin tahtoo. Helppoa se on :D

    ***

    Abortintehneillä on synnyttäneisiin nähden kuusinkertainen riski.
    Kolminkertainen riski on koko muuhun väestöön.

    Ja se mitä ei voida valitettavasti tietää/tutkia on monessako raskaudessa on aborttia harkittu eli on ollut alunperin ei-toivottu.

    Äänestä

  • tämä, kirjoitti:

    jos vertaat keskenään ei-toivotusti raskaana olleita ja aborttiin päätyneitä yhdellä puolella ja kaikkia synnyttäneitä toisella puolella... hmmh... olisiko tosiaan niin että toivottujenkin lasten vanhemmat ovat huomattavasti pienentämässä tuota riskiä sillä toisella puolen? Hmmh?

    Jotta voitaisiin realistisesti puhua riskinnoususta nimenomaan abortin vuoksi, pitäisi verrata kahta ryhmää joista molemmat ovat olleet ei-toivotusti raskaana, toinen puoli on tehnyt abortin ja toinen synnyttänyt. Epäilen että riski ei olisi tuossa kohtaa kolminkertainen. En tiedä, siis epäilen.

    Ja jos joku on jo vastannut mutten ole huomannut, huomauttaa toki saa :D

    "Ja se mitä ei voida valitettavasti tietää/tutkia on monessako raskaudessa on aborttia harkittu eli on ollut alunperin ei-toivottu."

    Erittäin totta. Tässäkin tapauksessa on siis kyseessä tieto jonka voi tulkita täysin miten haluaa. Minusta ei-toivotun raskauden aiheuttama kriisi, aborttia tai ei, on tarpeeksi suuri nostamaan itsemurhariskin ryhmällä reippaasti yli kolminkertaiseksi! Ehkä tuo abortti on jopa laskenut riskiä joidenkin kohdalla?

    kai olisi mikä on adoptioon antaneiden riski abortintehneisiin... Tätä tietoa en kuitenkaan ole vielä harmi kyllä löytänyt.

    Siihen asti menee siis arvailuksi.

    "Minusta ei-toivotun raskauden aiheuttama kriisi, aborttia tai ei, on tarpeeksi suuri nostamaan itsemurhariskin ryhmällä reippaasti yli kolminkertaiseksi! Ehkä tuo abortti on jopa laskenut riskiä joidenkin kohdalla?"

    Luulisin itse, että jos synnyttäminen laskee riskiä (jopa normaalitasoa alemmas!) aborttiin nähden, niin adoptioon antamisen (synnytys - luopuminen) jälkeinen riski voisi olla jotakin tuolta väliltä..?

    Äänestä

  • oleelinen tieto.. kirjoitti:

    "Luulisin itse, että jos synnyttäminen laskee riskiä (jopa normaalitasoa alemmas!) aborttiin nähden,"

    Jälleen, ylivoimaisesti suurin osa synnyttävistä haluaa lapsensa, on tehnyt hänet tarkoituksella ja synnyttäessään on onnensa kukkuloilla. Kun tällaista ryhmää verrataan ei-toivotun raskauden kokeneeseen joka on päätynyt aborttiin, nähdään selkeästi kuinka tilastovääristymä toimii. Lähtökohdat ovat liian erilaiset verrattaviksi.

    Abortintehneiden versus adoptioon antaneiden tilaston tahtoisinkin nähdä, se valaisisi asiaa aika vedenpitävästi.

    Eli se synnyttäminen sinänsä ei alenna riskiä, vaan toivottu raskaus ja sen saattaminen toivottuun loppuun.

    ..sivu näyttäisi olevan suunnattu niille jotka miettivät abortin tai adoption välillä. Oletetaan siis että jo lähtötilanne on ei-toivottu raskaus. Otettaisiinko tilanteessa vertailuun mukaan (järjettömästi) kaikki synnyttäneet vai tarkoittaako se nimenomaan niitä tapauksia jotka ovat abortin sijaan valinneet synnyttämisen?

    Sitten siihen itsemurhataipumuksen vertailuun eri valintojen välillä..
    (kopioitu, abortionfacts.com)
    >In fact, you should know that adoption in general does not cause long-term grief for the birth mother. Studies show that teenage mothers who place their children for adoption have overall greater satisfaction in their lives – in their work, finances and relationships. They are also more optimistic about the future and less likely to suffer from depression.>

    Jos adoptoiminen ei aiheuta pitkäaikaista murhetta, ovat tyytyväisempiä elämään, ovat optimistisempia tulevaisuuden suhteen ja vähemmän masentuneita (abortoineisiin verrattuna siis), niin mitä voitaisiin päätellä itsemurhariskistä..?

    Äänestä

  • jotai kirjoitti:

    tuossa pätkässä teiniäideistä, sellaisesta tilanteessa jossa sitoutumaton nuori tulee vahingossa raskaaksi. Amerikoissa käsittääkseni lähinnä kansantauti :D meillä vähän harvinaisempaa, ja juuri noiden uskon olevan niitä joille adoptio on varteenotettava vaihtoehto. Mutta jo vakisuhteessa elävälle äidille se ei sitä ole samalla tavalla.

    olen samaa mieltä siitä että abortin tehneiden itsemurhalukuja kaikkiin synnyttäneisiin vertaaminen on järjetöntä. mutta palvelee tarkoitusta jos nimenomaan sellainen jakauma halutaan jostain saada nähtäväksi :D jostain se tieto vielä löytyy?

    No, eiköhän sama päde ihan kaikenikäisiin adoptoineisiin. Tietysti tilanne on vähän eri ja koskee useampia jos kyseessä on perheenäiti.

    Niin, siinähän ei kerrota onko kyse adoptioon synnyttävistä vai todella kaikista synnyttäneistä. Mutta jos adoptioon antaneiden itsemurhaluku olisi jotenkin hyvin muista poikkeava niin eikö se olisi mainittu? Mm. keskenmenoonkin liittyy kohonnut riski, muistaakseni kuitenkin puolet vähäisempi kuin abortoineilla.

    "mutta palvelee tarkoitusta jos nimenomaan sellainen jakauma halutaan jostain saada nähtäväksi"
    Siis...onko tämä nyt tulkittava taas sivun puolueellisuus vihjailuksi?! Vai tajusinko jotain väärin. No, tiedoksi vaan että samalta sivulta on linkkejä myös abortintehneiden tuki- ym. aborttimyönteisemmille sivuille...

    Äänestä

höpö höpö et oo mitää tehnykkää ikinä!! on noita selityksiä ja höpötyksiä kuultu ja selvinny aina että täyttä soopaa on! jatka vaan samaan malliin!

Äänestä

Olen abortteja vastaan. Olen tutkinut asiaa paljon lukioaikoinani, koska tein siitä esitelmän. Silloin sain paljon selville sellaista tietoa, joka vahvsti ajatuksiani vastustamaan aborttia.
Henk.koht. vastustamiseni syy on lähinnä se ettei jo olemassa olevaa elämää saa tappaa. Lapsi on olemassa, eli on olemassa yksilö, kun hedelmöittyminen on tapahtunut. Siitä eteenppäin lapsi kehittyy entisestään omaksi kokonaiseksi persoonakseen. Tärkeimmät elimet ja elintoiminnot kehittyvät ensiksi, joten tästä voimme päätellä että ilman niitä ei olisi ihmistä, yksilöä. Hedelmöittymisen ja jatkuvan kehityksen hetkillä on siis jo alusta saakka olemassa toimiva ihminen, jonka elintoiminnot pysäyttämällä tapetaan ihminen.
Mielestäni kaikkein pahinta asiassa on se, että lapsensa tappaa oma äiti, joka kantaa sisällään uutta elämän alkua. Viikolla jolla abortti yleensä tehdään on viikko, johon mennessä tärkeimmät elintoiminnot ovat jo olemassa.
Tähän perustan kantani vastustaa aborttia.
Itse olen vankasti sitä mieltä että itse en tekisi aborttia koskaan, jos tietäisin olevani raskaana. Olen nyt 19-vuotias. En pystyisi siihen. Omista valinnoistaan on otettava vastuu. Jos et käytä ehkäisyä ja/tai örvellät humalassa tehden peruuttamattomia tyhmyyksiä, on siitä itse kannettava vastuu. On elettävä valintojensa ja tekojensa mukaisesti.

Äänestä
  • "Jos et käytä ehkäisyä ja/tai örvellät humalassa tehden peruuttamattomia tyhmyyksiä, on siitä itse kannettava vastuu. On elettävä valintojensa ja tekojensa mukaisesti. "

    Niinkö?

    Tässä tapauksessa on kyse puhtaasta vastuuttomuudesta joka kostautuu. Mutta pitääkö yhdestä virheestä maksaa koko loppuelämä? Olisitko valmis tuomitsemaan läheisen ihmisesi vasten tahtoaan vanhemmaksi? Kuinka vastuullinen vanhempi hän olisi? Olisiko raskaus ja synnytys sopiva rangaistus varomattomuudesta vai kuuluisiko siihen sisältyä myös sosiaalinen vanhemmuus, huolehtiminen lapsesta jota ei koskaan halunnut?

    Ja sitten keskitytään niihin jotka eivät ole yllä kuvaamasi tapausken kaltaisia. Parisuhteita joissa lasta ei syystä tai toisesta haluta, tai lapsiluku on jo täynnä. (kyllä, noin puolella abortin tehneistä on jo lapsia ennestään) Ehkäisystä on huolehdittu, toisinaan se pettää. Tämän kaltaisia tilanteita on huomattavasti enemmän kuin kuvaamiasi "känniörvellyksiä" tai vain nuoresta innosta johtuvia vahinkoraskauksia. Muista että koko muu maailma ei ole 19-vuotias... meitä on myös perheellisiä, vakaassa avioliitossa eläviä onnellisia äitejä joille uusi raskaus ei ole tervetullut. Uupuneita yksilöitä joiden kohdalla on joko luotettava ehkäisyyn (ja esitelmäsi tuomalla asiantuntevuudella tiedät varmasti että ainoa sataprosenttisen varma ehkäisy on selibaatti) tai vahingon sattuessa aborttiin yhtenä vaihtoehtona. Joille uusi lapsi ei ole siunaus vaan kirous.

    Kuten olene nnenkin maininnut, vaikka näitä yksilöitä löytyy joiden mielestä avioseksin ainoa tarkoitus on lasten hankkiminen, en ole valmis (eikä ole miehenikään) seksittömään liittoon vain siksi ettemme halua lasta juuri nyt :D ehkäisystä on huolehdittu, mutta... never say never.

    ***

    Äänestä

  • Tristar kirjoitti:

    "Jos et käytä ehkäisyä ja/tai örvellät humalassa tehden peruuttamattomia tyhmyyksiä, on siitä itse kannettava vastuu. On elettävä valintojensa ja tekojensa mukaisesti. "

    Lainaus tekstistäsi:

    "Parisuhteita joissa lasta ei syystä tai toisesta haluta, tai lapsiluku on jo täynnä. (kyllä, noin puolella abortin tehneistä on jo lapsia ennestään) Ehkäisystä on huolehdittu, toisinaan se pettää."

    Toinen lainaus:
    "meitä on myös perheellisiä, vakaassa avioliitossa eläviä onnellisia äitejä joille uusi raskaus ei ole tervetullut. Uupuneita yksilöitä joiden kohdalla on joko luotettava ehkäisyyn (ja esitelmäsi tuomalla asiantuntevuudella tiedät varmasti että ainoa sataprosenttisen varma ehkäisy on selibaatti) tai vahingon sattuessa aborttiin yhtenä vaihtoehtona. Joille uusi lapsi ei ole siunaus vaan kirous."

    NÄIN OLEN KOKO AJAN HALUNNUT SANOA OMASTA PUOLESTANI ....... omaa olemassa olevaa lasta voi rakastaa "kipeän" paljon ja silti voi olla tilanne että siihen vauva-aikaan ei silti kykene lähtemään uudelleen ja kun ehkäisy tahtomattaan pettää niin abortti voi olla ainoa vaihtoehto, niin kuin minulle ......

    KIITOS siis siitä että kirjoitit asiat juuri niin kuin minä tunnen ja kun olen vielä niin hempskatin huono kirjottamaan = )

    Kaksi viikkoa sitten jokaiseen viestiini vastasi joku suoralla loukkauksella ja nimimerkki tuntui olevan palstan vihatuin :D eilen ja tänään melkein kaikki saamani kommentit ovat olleet positiivisia. Jaksaa ihmetyttää.

    Ei sinällään, asiaan; tunnistan ajatusmallin täydellisesti omilta teinivuosiltani *nolous* jokaisella kai, olen kohtuullisen vakuuttunut, on kautensa jolloin tietää kaikesta kaiken ja kaiken muita paremmin. (veikkaan että se alkaa uudestaan kun tulee äidiksi! :D) ja sitä ajattelee omaa ikäluokkaansa enemmistönä. Ei mitenkään outoa, mutta kyllä se täältä päästä katsottuna vähän näppylöitä nostattaa.

    Ja itseni toistonkin uhalla; en aio luopua loistavasta avioseksistä vain siksi että joku on sitä mieltä että naisen tulisi pitää housut jalassa ja jalat ristissä jos ei tahdo taas raskaaksi. Nykynaisella on vaihtoehtoja ja jokainen voi elää haluamallaan tavalla. Toki virtuaaliturpaansa saa aukoa meistä jokainen niin paljon kuin sielu (ja ylläpito) sietää.

    ***

    Äänestä

  • Tristar kirjoitti:

    "Jos et käytä ehkäisyä ja/tai örvellät humalassa tehden peruuttamattomia tyhmyyksiä, on siitä itse kannettava vastuu. On elettävä valintojensa ja tekojensa mukaisesti. "

    Niinkö?

    Tässä tapauksessa on kyse puhtaasta vastuuttomuudesta joka kostautuu. Mutta pitääkö yhdestä virheestä maksaa koko loppuelämä? Olisitko valmis tuomitsemaan läheisen ihmisesi vasten tahtoaan vanhemmaksi? Kuinka vastuullinen vanhempi hän olisi? Olisiko raskaus ja synnytys sopiva rangaistus varomattomuudesta vai kuuluisiko siihen sisältyä myös sosiaalinen vanhemmuus, huolehtiminen lapsesta jota ei koskaan halunnut?

    Ja sitten keskitytään niihin jotka eivät ole yllä kuvaamasi tapausken kaltaisia. Parisuhteita joissa lasta ei syystä tai toisesta haluta, tai lapsiluku on jo täynnä. (kyllä, noin puolella abortin tehneistä on jo lapsia ennestään) Ehkäisystä on huolehdittu, toisinaan se pettää. Tämän kaltaisia tilanteita on huomattavasti enemmän kuin kuvaamiasi "känniörvellyksiä" tai vain nuoresta innosta johtuvia vahinkoraskauksia. Muista että koko muu maailma ei ole 19-vuotias... meitä on myös perheellisiä, vakaassa avioliitossa eläviä onnellisia äitejä joille uusi raskaus ei ole tervetullut. Uupuneita yksilöitä joiden kohdalla on joko luotettava ehkäisyyn (ja esitelmäsi tuomalla asiantuntevuudella tiedät varmasti että ainoa sataprosenttisen varma ehkäisy on selibaatti) tai vahingon sattuessa aborttiin yhtenä vaihtoehtona. Joille uusi lapsi ei ole siunaus vaan kirous.

    Kuten olene nnenkin maininnut, vaikka näitä yksilöitä löytyy joiden mielestä avioseksin ainoa tarkoitus on lasten hankkiminen, en ole valmis (eikä ole miehenikään) seksittömään liittoon vain siksi ettemme halua lasta juuri nyt :D ehkäisystä on huolehdittu, mutta... never say never.

    ***

    Anteeksi vain jos jotakin häiritsee viisauteni kyseisessä asiassa. Olen nuori, mutta tiedän mistä puhun. Valmistun tulevaisuudessa sairaanhoitajaksi, joten tulen varmasti tietämään jotakin lisääkin vielä näistä asioista.
    Tiedän kyllä että on monta muutakin mahdollisuutta tulla raskaaksi, mutta luulisi sinunkin ja muiden jo äitien tuntevan suurta syyllisyyttä tehdessään/harkitessaan vakavasti/jo tehtyään abortin. Miksi et olisi /esimerkkinä: kolmen lapsen äitinä/ päättänyt, että kolmas lapsi abortoidaan..jos odottaisit nyt neljättä ja päättäisit sen abortoida. Missä on ihmisen moraali, jos abortoidessaan neljänen lapsensa olisi samalla tavalla niin halutessaan voinut abortida myös vaikka sen kolmannen!!!! Aikaisemmissa lukemissani teksteissä, joku kommentoi abortin tekijöiden motiiveja hyvin.. Hän sanoi että ihminen keksii tekosyitä. Esim. lainatakseni "ei oo rahhaa" tai "en yksinkertaisesti vain halua lasta tai enemmän lapsia". lapset ovat lahja niille jotka nitä ovat kykeneviä saamaan tähän mailmaan. Joten sanon vain, että vaikka se käytetty ehkäsy pettäisikin, MINÄ PITÄISIN LAPSENI OLI HÄN SITTEN TARKOITETTU SYNTYMÄÄN MAAILMAAN ELÄMÄNTILANNETTA HUOMIOIMATTA TAI MYÖHEMMIN. Lapset syntymättömät tai jo syntyneet kaikki yhtä lailla ovat ansainneet elämänsä!!! Vanhemmat ovat mielestni vastuuttomia jos abortoivat syntymättömän lapsensa, jolla olisi jo isoja sisaruksia!!!! Miten selittäisit sen heille?? Että teillä olisi pieni sisarus, mutta äiti päätti sen abortoida!!!!! Aika paksua.. Käytännössä lapsia siis näin tehden heitettäisiin pois kuin roskaa!

    Äänestä

  • weronica kirjoitti:

    Hilpeän hymyn sait huulilleni nyt.

    "Anteeksi vain jos jotakin häiritsee viisauteni kyseisessä asiassa. Olen nuori, mutta tiedän mistä puhun."

    Me kaikki olimme kovin viisaita 19 vuoden kypsässä iässä :D käsi ylös joka muistaa! Asioista voi myös puhua olematta oikeassa tai väärässä, kuten ehkä vielä huomaat. Jaa sinä valmistut sairaanhoitajaksi joskus joten tiedät varmasti lapsista ja aborteista rutkasti? Arvaa mitä? Minä olen synnyttänyt ja keskellä kasvattamista! Aborttia harkitsin mutta en tehnyt, tämä nuoremman kohdalla. Enkä suurin surminkaan mene sitä koskaan hänelle kertomaan, aivan kuin en rasittaisi lasta aikuisen päätöksillä, kertoisi lapselle että kuule äiti oli raskaana nyt mutta teki abortin... *hekoti* tolloko sinä olet?

    "Miksi et olisi /esimerkkinä: kolmen lapsen äitinä/ päättänyt, että kolmas lapsi abortoidaan..jos odottaisit nyt neljättä ja päättäisit sen abortoida. "

    Nyt en aivan seurannut ajatuksenjuoksuasi. Vahinkoraskuatta ei "päätetä" etukäteen vaan se tilanne tulee eteen jos tulee. Ja silloin on päätettävä, oli lapsia jo ennestään tai ei. Minulla esimerkiksi on, kaksi täällä ja yksi kuolleena syntynyt. Vaikeista raskauksista ja amsennustaipumuksesta johtuen, väheksymättä sitä että minä en jaksa enää yhtäkään naperoa lisää tähän kaaokseen, niin rakkaita kuin nuo ovatkin, jos ehkäisy pettää, harkitsen vaihtoehtona myös aborttia. Se ei ole itsestäänselvyys mutta harva asia tällä pallolla on. Tilanteet muuttuvat, ihmiset muuttuvat. (vaikka joillekin teinielämä on ikuisesti sitä?)

    Ne tekosyyt abortille ovat todellakin tekosyitä siinäkin tapauksessa että oieka syy on "en halua lasta". Minusta se on täysin pätevä syy, lain mukaan se ei ole, vaan on keksittävä syy joka papereihin merkitään. Ihmettelen tätä.

    Hieno homma jos sinä pitäisit vahinkolapsesi. Pidä toki, kukaan ei estä. Kukaan ei myöskään kysy sinulta miten sinä sanelisit jonkun toisen elävän. Minua jaksaa ihmetyttää kuinka valmiita jotkut ovat määräämään säännöt muille sen perusteella miten itse elävät, ehkä vielä ajan kanssa huomaat että ihmiset ovat erilaisia. Mikä on hyvä yhdelle ei sovi toiselle. Mikä on itsestäänselvää yhdelle, on kauhistus toiselle. Niin se vain menee ja me voimme tapella siitä vaikka tappiin saakka.

    ***

    Äänestä

  • että taidan tehdä ihan Sinun kunniaksesi abortin, ja saat kantaa sitä tunnollasi elämäsi loppuun asti.

    Olen ollut tässä kahden vaiheila. Pitää vai ei.

    Hitto, siitähän voisi tulla yhtä tyhmä ja ihmisiä loukkaava kuin mitä sinä olet.

    Oikeasti aborttihan on vain solujen/alkion poistuminen kehosta. Ja aina varmasti tekijänsä tarkoin miettimä, ja oikea ratkaisu.

    Äänestä

  • Se että olet tutkinut paljon asiaa ja ihan tehnyt esitelmänkin, ei tee sinua silti nyt tässä asiassa järin asiantuntijaksi. Ikäsikin on niin vähäinen, että ehdit vielä elämässä oppia ja nähdä paljon asioita ja tästä syystä vielä voit joutua monesti muuttamaan mielipiteitäsi vaikka miten suoraselkäisenä nyt seisoisit niiden takana.
    Elämä ei ole niin mustavalkoista ja suoraviivaista. Monesti käy juuri niin, että kun olet aivan ehdottomasti jotain mieltä, niin eteesi tuleekin tilanne jossa joudutkin uudelleen puntaroimaan ja miettimään asiat läpikotaisin.
    Kuvitellaan vaikka tilanne, että sinulla on kaksi lasta, lyhyellä ikäerolla ja sitten saat kolmannen. Lapsi syntyy vaikeasti vammaisena. Käytät ehkäisyä ja kuinkas ollakaan, ehkäisy pettää ja tulet raskaaksi neljännen kerran. Et voi olla 100% varma, että tässä tilanteessa vielä edelleen olisit jyrkästi aborttia vastaan. Tämä nyt oli kärjistetty ääriesimerkki, mutta mahdollista kuitenkin.
    Pitäisikö lapsi synnyttää sen periaatteen mukaan, että abortti ei vain ole oikein, vaikka lapsi olisi saanut alkunsa sellaisessa tilanteessa jossa lasta ei ole edes aiottu tehdä? Ja sanon kyllä oman mielipiteeni, että lapsi on lapsi vasta siinä vaiheessa kun se syntyy - vetää ensimmäisen henkäyksensä omilla keuhkoillaan ja alkaa imeä. Tottahan ne raajat ja elimet alkaa kehittyä jo varhain, mutta itse pidän ainakin "lasta" tässä vaiheessa "kasana soluja", vaikka se joitain saattaa kovasti järkyttääkin.

    Äänestä

  • Tristar kirjoitti:

    Hilpeän hymyn sait huulilleni nyt.

    "Anteeksi vain jos jotakin häiritsee viisauteni kyseisessä asiassa. Olen nuori, mutta tiedän mistä puhun."

    Me kaikki olimme kovin viisaita 19 vuoden kypsässä iässä :D käsi ylös joka muistaa! Asioista voi myös puhua olematta oikeassa tai väärässä, kuten ehkä vielä huomaat. Jaa sinä valmistut sairaanhoitajaksi joskus joten tiedät varmasti lapsista ja aborteista rutkasti? Arvaa mitä? Minä olen synnyttänyt ja keskellä kasvattamista! Aborttia harkitsin mutta en tehnyt, tämä nuoremman kohdalla. Enkä suurin surminkaan mene sitä koskaan hänelle kertomaan, aivan kuin en rasittaisi lasta aikuisen päätöksillä, kertoisi lapselle että kuule äiti oli raskaana nyt mutta teki abortin... *hekoti* tolloko sinä olet?

    "Miksi et olisi /esimerkkinä: kolmen lapsen äitinä/ päättänyt, että kolmas lapsi abortoidaan..jos odottaisit nyt neljättä ja päättäisit sen abortoida. "

    Nyt en aivan seurannut ajatuksenjuoksuasi. Vahinkoraskuatta ei "päätetä" etukäteen vaan se tilanne tulee eteen jos tulee. Ja silloin on päätettävä, oli lapsia jo ennestään tai ei. Minulla esimerkiksi on, kaksi täällä ja yksi kuolleena syntynyt. Vaikeista raskauksista ja amsennustaipumuksesta johtuen, väheksymättä sitä että minä en jaksa enää yhtäkään naperoa lisää tähän kaaokseen, niin rakkaita kuin nuo ovatkin, jos ehkäisy pettää, harkitsen vaihtoehtona myös aborttia. Se ei ole itsestäänselvyys mutta harva asia tällä pallolla on. Tilanteet muuttuvat, ihmiset muuttuvat. (vaikka joillekin teinielämä on ikuisesti sitä?)

    Ne tekosyyt abortille ovat todellakin tekosyitä siinäkin tapauksessa että oieka syy on "en halua lasta". Minusta se on täysin pätevä syy, lain mukaan se ei ole, vaan on keksittävä syy joka papereihin merkitään. Ihmettelen tätä.

    Hieno homma jos sinä pitäisit vahinkolapsesi. Pidä toki, kukaan ei estä. Kukaan ei myöskään kysy sinulta miten sinä sanelisit jonkun toisen elävän. Minua jaksaa ihmetyttää kuinka valmiita jotkut ovat määräämään säännöt muille sen perusteella miten itse elävät, ehkä vielä ajan kanssa huomaat että ihmiset ovat erilaisia. Mikä on hyvä yhdelle ei sovi toiselle. Mikä on itsestäänselvää yhdelle, on kauhistus toiselle. Niin se vain menee ja me voimme tapella siitä vaikka tappiin saakka.

    ***

    Anteeksi vaan mutta olisi minäkin synnyttänyt jos olisin voinut.. Sain keskenmenon halutusta lapsesta vähän aikaa sitten. Joten voisito olla hieman hellävaraisempi milloin alat toisia hakkua heille erittäin kipeästä asiasta? En missään nimessä voi hyväksyä aborttia, koska menetin omani ilman että mitään pti tehdä. Voisit miettiä ja asettua toisen asemaan.

    Anteeksi nyt kauheasti jos loukkasin tunteitasi kun olet saanut keskenmenonkin ja kaikkea. Tässä "kisassa" minä voitan, kohtukuolemalla viikolla 35. Olen minäkin menetyksen kokenut mutta en pakottaisi ketään pitämään ei-toivottua lasta vain siksi että minä menetin omani. Ja tiedoksesi; keskenmeno, niin vaikea asia kuin se onkin, on yksi pieni vaihe elämässä. Siitä pääsee yli ja todennäkösiesti mikään ei estä sinua saamasta terveitä lapsia tulevaisuudessa. Olen minäkin menetykseni jälkeen niitä kaksi saanut :D

    Raakoja mielipiteitä ei oikeuteta henkilökohtaisella tragedialla. Et sinä, en minä, en kukaan muu. Moni tällä palstalla on kokenut kovia.

    "En missään nimessä voi hyväksyä aborttia, koska menetin omani ilman että mitään pti tehdä. Voisit miettiä ja asettua toisen asemaan."

    Jaa-a...

    "Raakoja mielipiteitä ei oikeuteta henkilökohtaisella tragedialla. Et sinä, en minä, en kukaan muu."

    ..ja tämän kun vielä ne a-puoltajat itsekin muistaisivat.

    Äänestä

  • hyvin oivallettu, kirjoitti:

    "Raakoja mielipiteitä ei oikeuteta henkilökohtaisella tragedialla. Et sinä, en minä, en kukaan muu."

    ..ja tämän kun vielä ne a-puoltajat itsekin muistaisivat.

    että joku puupää yrittää tuota :D

    muistahan vielä kultaseni, että minä puolustan jokaisen omaa oikeutta valita, en puolla aborttia ratkaisuna. En edistä sitä. En kauppaa sitä. En tehnyt sitä. Minua vain vituttavat yli kaiken sellaisen ihmiset jotka olisivat valmiit sanelemaan miten tositen tulee toimia, vain heidän oman moraalinsa perusteella :D

    ***

    Äänestä

Sivuketjuun ei voinut enää jatkaa, jatkan tähän.

En ole vieläkään nähnyt yhtään aukotonta ja moraalisesti kaikkien kannalta oikeaa perustelua abortin vastustamiseen. Vastustajat: vastauksistanne huokuu vahva epäymmärrys naisiin, jotka eivät yksinkertaisesti voi saada lasta ilman vakavia seurauksia. Ette selvästikään ole itse koskaan kokeneet vastaavaa tilannetta, joten teillä ei ole vakaata kokemuspohjaa eikä siten edes oikeutta arvostella toisen vaikeaa päätöstä. Jos on, kertokaa minulle oma tarinanne, se voisi selventää tilannetta, mitä tosin epäilen vahvasti.

"No ei tietenkään sellaista, jolta aiotaan riistää henki, haluta katsoa/nähdä lapseksi (ihmisyyden kieltäminen sen perusteella että häntä ei haluta), sehän nyt on selvä..!"
Kyllä jokainen abortin tehnyt tietää, mikä siellä mahassa kasvoi -nimityksestä riippumatta. Kyllä, siellä oli lapsi eli ihan oikea ihminen, jolla mahdollisesti olisi saattanut olla hyvä elämä joko adoptioperheessä tai biologisten vanhempiensa luona. Ehkä. Sillä ei ole edelleenkään siis väliä, jos äiti tekee itsemurhan heti synnytyksen jälkeen, kunhan lapsi on päässyt uuteen perheeseen, miten aina ei käy. Eli korotatte vieläkin lapsen hengen äitiä tärkeämmäksi, ihan oikeasti.

"No, lasten kasvatus ei ole muutenkaan mitään helpoimpia hommia, ja kun siihen liittyy vielä lisähaastetta lapsen syntyperän vuoksi, niin kaikista ei välttämättä siihen ole (esim. lapsen itsetunnon vahvistus), vaikka muutoin hyviä vanhempia olisivatkin."
Edelleen adoptiovanhemmat on nostettu ihmeelliselle korokkeelle. Sehän on hankalaa, jos vielä vieraan lapsen hoitamisen lisäksi hän olisi eri värinen kuin muu perhe. Kaikista ei siis ole adoptoimaan lasta ulkomailta, mutta kaikkien pitäisi voida pystyä synnyttämään naisen isän tai raiskaajan siittämä lapsi ja kärsiä hengenvaaralliset henkiset oireet?

Mahassa kasvava lapsi on ihan oikeasti ihminen, mutta niin on äitikin.

Äänestä
  • Olen ollut valintatilanteessa kyllä.

    Aborttiin en pystynyt. Adoptiota harkitsin.

    "Sillä ei ole edelleenkään siis väliä, jos äiti tekee itsemurhan heti synnytyksen jälkeen, kunhan lapsi on päässyt uuteen perheeseen, miten aina ei käy."

    Abortissa kuolee ihminen varmasti, toisin kuin tilanteessa synnytyksen jälkeen.

    Ja edelleen, abortin tehneillä itsemurhariski normaaliväestöön on kolminkertainen, synnyttäneisiin jopa KUUSINkertainen (abortionfacts.com). Masennus on normaalia synnytksen jälkeen kyllä, mutta itsemurhiin se ei yleensä johda.

    "Kyllä jokainen abortin tehnyt tietää, mikä siellä mahassa kasvoi -nimityksestä riippumatta."

    "Mahassa kasvava lapsi on ihan oikeasti ihminen,"

    Jaa, no hyvä sitten. Useimmilta puolustajilta nämä asiat tuntuvat vähättelyistä päätellen olevan hukassa. Taidat olla itseasiassa ensimmäinen puolustaja jonka näen nämä tosiasiat kiertelemättä myöntävän. ISOT pisteet siitä!

    Äänestä

  • jotai kirjoitti:

    Olen ollut valintatilanteessa kyllä.

    Ai niin, Äiti ei taida olla ihminen......

    Pelkkä kone,,,,,

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Lumikello, pitkä sepostus kirjoitti:

Onko syynä abortin vastustamiseenne uskonnolliset vakaumukset vai yleinen ajatus siitä, että "alkanut" elämä on aina arvokas?

Mutta milloin lasketaan elämän alkavan? Millä kriteereillä näin voidaan ajatella tapahtuvan? Voiko alkio olla verrattavissa pitkälle kehittyneeseen sikiöön tai jo syntymässä olevaan lapseen? Toki monet ruumiinjäsenet ja sisäelimet ovat kehittyneet useilla abortoitavista sikiöistä, mutta kuvaako se syvenpää tiedostamista itsestä yksilönä ja yleistä ajatteluntasoa?

Joskus Jumala suo meille ihanan asian kuin raskauden ja uuden ihmisen saamisen, mutta aina se ei vain realistisesti mene niin, että ihmisillä on mahdollista vastuullisesti ja rakastavasti kaikkensa ansaitsevan tulevan lapsensa hoitamiseen. En siis tällä tarkoita sitä, että abortti olisi hyvä ja hieno asia, mutta joissakin tilanteissa se on mielestäni paras vaihtoehto kaikille vaikeissa tilanteissa. Kantaisitteko abortin vastustajat itse vastuun ei toivotusta lapsesta todella vaikeassa elämäntilanteessa?

Itselläni kävi 19-vuotiaana niin, että tulin ihan omasta tyhmyydestäni raskaaksi. En ensin todellakaan voinut uskoa, että näin kävi, olin niin lapsellinen, tärisin kauttaaltaan, ja itkin. Olin ihan shokissa. Tuleva isä oli yhden illan juttu ja silloin ei kummallakaan ollut kiinnostusta vanhemmuuteen toistensa kanssa.

Tilanne elämässäni ennen kuin tulin raskaaksi oli todella raskas ja sekava, olin juuri aloittanut terapeutilla käynnin ja psyykelääkityksen vaikeeseen psyykkiseen sairaukseen. Kun testi näytti positiivista jäi kaikki tarkoitettu hoito ja lääkitys kesken, en voinut kuin ajatella vain raskautta ja mitä teen. Ensimmäinen selvä ajatus oli, että tietenkin abortti tässä tilanteessa.

Abortti toimenpiteenä oli niin pelottava, ok se kuitenkin meni, yhtä komplikaatiota lukuunottmatta. Sairaalasta lähteminen oli vaikeaa kun pyörtyilin koko ajan. Hoitajatapaamisessa ennen aborttia itkin päätöstä ja sanoin, että voisinpa vain antaa oman elämäni sisällä kehittyvälle lapselleni. Ihmettelivät, että olin asiasta niin järkyttynyt, sanoivat, että alle 18 vuotiaille on keskusteluapua, mutta, että voisi kai sinne muitakin mennä. En mennyt, hyvä kun selvisin taksilla kotiin ilman pyörtymistä.

Aborttipäätös oli niin pelottava, että se aika ennen aborttia meni tietynlaisessa shokissa. Myöhemmin abortin jälkeen iski ajatuksia, että minkälainen lapsesta olisi tullut. Itkin ja rukoilin Jumalaa pitämään pienokaisesta huolta ja pyysin pienokaiselta anteeksi, että minusta ei ollut äidiksesi. Näin ajattelin, että pienokainen olisi päässyt taivaaseen rauhaan ja toivottavasti rakastavuuten ja onnellisuuteen. Ristiriitä kalvoi mieltäni mitkään; minun olisi pitänyt olla kehittyvän lapseni suojelija, petin tärkeimmän tehtäväni. Tunne oli, että olin rikkonut jotain niin pyhää mitä ei koskaan saisi tehhä. Itkin sitä useaman kuukauden.

Samaan aikaan silloin elämässäni tapahtui muitakin vaikeita asioita. Muutana kuukasi abortin jälkeen otin sitten yliannostuksen lääkkeitä. Selvisin siitä. Tämän haluaisin sanoa abortin vastustajille, että abortin tehneiden naisten itsemurhariski on kolminkertainen muihin ihmiseen verrattaessa. Niin koville se voi monille ottaa. Syyllistäminen ei varmaankaan ole kovin hyvä vaihtoehto miettiessä ihan jo tätäkin seikkaa.

Uskon, että jokainen abortin tehdessä kokee siitä suurta surua ja tuskaa. Minusta heidän syyttämisensä ja tuomitsemisensa on tunteetonta, pahoin piiskuri on varmaankin itselleen abortin tehnyt, ei siinä enää kannata huonosti voivaa ihmistä lähteä latisamaan. Minun oli tilanteessani valittava se jatkanko elämääni vai annanko kahden ihmisen mahdollisesti tuhoutua, minusta ei olisi ollut edes kestämään raskausaikaa vaikean psyykkisen vointini vuoksi, oli valittava minä, minulla olisi suuremmat mahdollisuudet selvitä elämästä. Minä olin jo syntynyt.

Toivoisin tekstilläni tuovani näkökulmaa siihen kuinka abortti on tekijälleen raskas ja vaikea päätös, ei siihen tarvita enää muita ilkkumaan. Loppupeleissä jos Jumalaan uskoo on se vain hänen ja raskaana olevan naisen asia mielestäni.

"Vastuullista vanhemmuutta" on mielestäni myös se, ettei tee lasta silloin kuin ei selvästikään ole siihen valmis. Olen myös nähnyt omalta kohdaltani hyvin kuinka huonot perheolot voi tiettyjen biologisten alttiuksien kanssa aiheuttaa sen, että lapsien saaminen ei välttämättä kodallani ole mahdollista.

Sen olen oppinut, että jos lapsia joskus haluaisin saada, on minun ensisijaisesti oltava kunnossa, että pystyn olla hyvä, rakastava ja jaksava äiti. En halua aiheuttaa mahdollisille tuleville lapsilleni samanlaista invalidisoivaa ja tuskaisaa psyykistä sairautta ryhtymällä äidiksi kun vielä voinniltani en siihe pystyisi.

Antakaa armoa abortin tehneille, he ovat ihmisiä, jokainen meistä tekee virheitä; "Heittäköön se ensimmäisen kiven, joka on täysyin syytön" vai miten se Jeesus sanoikaan. Koitetaan ymmärtää vaikeita inhimillisia tilanteita ja tukea lähesimpiämme niissä. Sisäinen ankaruus ja syyllisyys on jo niin kova abortin tehneellä, että siihe ei tarvitse enää ketään muuta syllistämään.

Suvaitsevaisin ajatuksin,

Lumikello

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu