2000 ja 98 yhtaikaa

miten 98 pois

vilpitön tarkoitus oli asentaa 2000 aiemman 98:n päälle. Mutta 2000 tekikin ihan oman tilansa ja asentui sinne ja nyt se 98:kin on kovalevyllä. Ovat siis vierekkäin. Ja myös ne ohjelmat, joita 98:n aikana oli valmiina. Vievät yhteensä noin 3 gigaa kovalevytilaa 98-käyttis ja sen ohjelmat yhteensä.

En pääse enää 98:aan vaikka se on olemassa. Olisi ollut tarpeen siksikin, että siellä on 98-käyttiksen kanssa muutamia ohjelmia ja tiedostokansioita. Olen nuo ohjelmat joutunut asentaan uudelleen 2000:een ja sama ohjelma on siis kahdesti. Vie kovalevytilaa.

Millä konstilla saisin tuon 98:n kokonaan pois ja mielellään ne ohjelmat ja muut kansiot? Jäisi siis vain 2000 koneeseen.

yritin tyhmyyksissäni asentaa uudelleen 98:a, jotta saisin poistettua edes ne ohjelmat, joita sen kanssa aiemmin käytin. Mutta kone ilmoittaa heti alussa että 98 ei toimi NT-ympäristössä.

Siis 98 on kuin simpukankuoressa kovalevyllä.

Sellainenkin ongelma on, että esimerkiksi Nero-poltto-ohjelma ei suostu asentumaan enää 2000:een vaan ilmoittaa, että se on jo koneella. Onhan se siellä 98:n puolella mutta ei sitä voi käyttää eikä sitä saa pois.

Kiitos vastauksista ja Upeaa Uutta Vuotta!

15

966

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tollasta.

      98:siin Format C:/, Jos tämä ei onnistu ja sinulla on jaettu kovo aja se 2000:nen sille jaetulle kovolle kokonaan uusiks sen pitäisi toimia siellä aivan normaalisti.

      • tulloin

        katoa koko kokolevyn sisältö, sekä 98 että 2000? Molemmat käyttikset on C:ssä ja lisäksi on D-osio.

        2000 toimii. Se ei ole ongelma.

        Mutta 98 ja sen aikana ladatut ohjelmat ja tehdyt tiedostokansiot vievät noin 3 gigaa tilaa. Digikuvia oli parin gigan verran eikä niihin siis pääse enää käsiksi edes poistamaan. Eli koko tuo on niinku kassakaapissa C:ssä.

        Ja tuon formatoinnin, jos sen tekisi, tulisi putsata koko C eikä vain tuota 2000:sta. Käyköhän niin...

        Käsittääkseni C:ssä on nyt kaksi osiota, 98 lisukkeineen ja 2000 lisukkeineen.

        Pääsiskö kovalevyn sisuksiin jollain konstilla ja sais näkyville tuon kassakaapin sisällön ja deletellä pois nuo kuvat?

    • Toimii yhdessäkin

      Taisitpa sitten asentaa sen 2000:sen NTFS-formaattiin, ellei enää näe 98:n FAT 16 tai 32 muotoa. Koetapa käynnistää se koneesi esim. 98:n korpulla ja katso fdiskillä osioitten muoto. Fdiskillä voit tosin poistaakin sen 98:n roinineen poistamalla sen FAT osion ja vaikka sitten lisäämällä sen myöhemmin 2000:sen levynhallinnalla mukaan.

      • taisin tehdä

        NTFS kuulosti tutulta, sellasena sen asensin. Hyvin päättelit.

        98:n korppu on.

        Mitähän tuo fdisk on suomeksi, jokin komento, joka pitää kirjoittaa jonnekin? Ja jokin komento, jolla sitten poistetaan noita ei-tarvittavia, mikähän?

        Ja mihin enää tarvitsen FAT-osiota, jos sen jotenkin saisin pois kokonaan, eli 98 ja lisukkeet?

        Tulipa monta kimuranttia kysymystä kun nuo jutut ei oo tuttuja. Mutta kuulosti ihan loogiselta ainakin tuo vaihe että 2000 ei "näe" 98:n aikaisia juttuja.

        Hirvittää tuo C:n kokonaan formatointi.

      • Toimii yhdessäkin
        taisin tehdä kirjoitti:

        Käynnistät koneen sillä 98:n levykkeellä ja sitten siihen "a:\>" perään kirjoitat sen fdisk. Kyseinen ohjelma käynnistyy ja kyselee hieman. Poistat sillä fdiskillä VAIN sen FAT-osion, jolloin 2000 ja sen NTFS-osio pysyy sellaisenaan.

        Tuossa pari linkkiä, joista ehkä apua fdiskin käyttöön.

        http://www.saunalahti.fi/~masa101/kiintolevy.html

        http://support.microsoft.com/kb/255867/fi

        Lykkyä...

      • uskaltaa....
        Toimii yhdessäkin kirjoitti:

        tälle illalle ei riitä rohkeus kokeilla mutta alkuviikolla sitten.

        Muistaakseni koneen käynnistyksessä tulee valikko, josta voin valita windows2000 tai MS-DOS ja jälkimmäisessä tuli kyllä mahdollisuus kirjoittaa jotain. En vain keksinyt mitä kirjoittaa.

        Voisinko siis vaihtaa A:n sijalle C:n? Jotain tuollaista tuo antamasi linkki mainitsi.

        Vai onko käynnistyslevyke parempi?

        Kiitos. Lykkyäkin tarvitaan, varmaankin. Älä karkaa sillä saatan tarvita konsultointia kunhan pääsen kyseisen koneen äärelle.

      • Toimii yhdessäkin
        uskaltaa.... kirjoitti:

        En nyt muista suostuuko tuo 98 tekemään itsemurhan eli antaa ajaa sen fdiskin tuolta c-levyn puolelta, mutta a-levykkeeltä se ainakin onnistuu.

      • katastrophe!
        Toimii yhdessäkin kirjoitti:

        En nyt muista suostuuko tuo 98 tekemään itsemurhan eli antaa ajaa sen fdiskin tuolta c-levyn puolelta, mutta a-levykkeeltä se ainakin onnistuu.

        laitoin levykkeen ja hyvin alkoi. Mutta eipä sitten hyväksynytkään mitään komentoja, ei edes fdiskiä. "komento ei kelpaa."

        Noo. Päätin sitten asentaa win2000:n uudelleen. Alkuvaiheissa zysteemi näyttää osiot, mihin voi asentaa. Siellä oli se FAT32 ja oli myös mahdollista poistaa se osio kokonaan P:llä. Tein niin.

        Sitten asensin win2000:n siihen vapautuneeseen tilaan, noin 4 gigaa.

        MUTTA. Nyt kone näyttää kovalevyn tilaksi vain tuon 4 gigaa. Aiemmin kovis oli 15 gigaa, josta C oli 5 ja D oli 10 gigaa.

        Näin vaikka asensin NTFS-systeemillä kuten aiempikin win2000 oli.

        Mitäs nyt?

        Voisin vielä kerran käydä koko asennus/päivitykset/ohjelmien asennukset läpi mutta miten se tapahtuu? Miten formatoin koko kovalevyn niin, että win2000 alkaisi asentumaan ja tilaa olisi tuo 15 gigaa.

        Pahimmat pelot on siinä, että vain jokin osio formatoituu, esimerkiksi tuo 4 gigaa.

        Nyt mulla on varmaan kaksi win2000:sta kovalevyllä noissa osioissa enkä pääse siihen isompaan, 10 gigaan.

        Hyviä ehdotuksia?

      • Toimii yhdessäkin
        katastrophe! kirjoitti:

        Olisi ehkä kannattanut vain poistaa se osio ja antaa sen lopun asennuksen olla, koska sen VOI keskeyttää... Koetapa poistaa se osio, mutta älä asenna windowsia, koska se on siellä jo. Sitten käynnistät sen alkuperäisen w2k:n ja otat käyttöön windowsin lisukkeista valvontatyökalut, ja sieltä levynhallinta. Ko. systeemillä voit ottaa poistetun osion käyttöön ja formatoida sen uudelleen. Eli tulee se 4 GB lisälevyksi.

        Tai uudelleenasennus, poistat kaikki osiot, teet yhden ison osion ja asennat w2k:n siihen...

      • katastrofe

        oli pakko asentaa se win2000 uudelleen kun kone ei käynnistynyt kummallakaan, ei 98 ei 2000.

        Miten saan koko kovalevyn puhtaaksi, osioimattomaksi ja 2000 menisi siististi sen nurkkaan? Sitten näkyisi koko 15 gigaa levytilaksi, josta käytössä on tuo käyttiksen määrä. Formatoisi samalla koko kovalevyn.

        Varmaankin hätiköin tuon asennuksen kanssa poistettuani FAT-osion. Mutta kaikki optiot oli mulle outoja ja otin niistä ylimmän.

      • Toimii yhdessäkin
        katastrofe kirjoitti:

        Poista aivan kaikki osiot, sitten luot yhden osion (eli sen 15 GB vai mitä levy onkaan), jonka w2k haluaa formatoida ja asentaa itsensä siihen.

        Luet vain huolella kyselyt ennenkuin kuittaat, ja netissä on w2k:lle asennusohjekin, en tosin nyt ehtinyt etsiä sitä.

      • Toimii yhdessäkin
        katastrofe kirjoitti:

        oli pakko asentaa se win2000 uudelleen kun kone ei käynnistynyt kummallakaan, ei 98 ei 2000.

        Miten saan koko kovalevyn puhtaaksi, osioimattomaksi ja 2000 menisi siististi sen nurkkaan? Sitten näkyisi koko 15 gigaa levytilaksi, josta käytössä on tuo käyttiksen määrä. Formatoisi samalla koko kovalevyn.

        Varmaankin hätiköin tuon asennuksen kanssa poistettuani FAT-osion. Mutta kaikki optiot oli mulle outoja ja otin niistä ylimmän.

        Toivottavasti tuosta olisi apuja!

      • ohjelinkki?
        Toimii yhdessäkin kirjoitti:

        Toivottavasti tuosta olisi apuja!

        taisi unohtua viestistäsi?

        Ongelman ymmärrät, se on hyvä lähtökohta.

        Mulla on nyt kolme osioimatonta osaa, mutta en saa niitä yhdeksi. Kovalevyllä on "hallinnon" mukaan tuo lohko, jossa on käyttis, sitten on vapaa ja sitten vielä varaamaton "lohko." Olispa vaan sellanen niksi, että nuo kolme yhdistyisivät yhdeksi.

        Ja pitäisi tehdä vielä yksi osio, jonne käyttis sijoitetaan. ?!?

      • Toimii yhdessäkin

      • homma meni
        Toimii yhdessäkin kirjoitti:

        Sorry, ei näemmä suomi24:n systeemit huolineet sitä heti, mutta tässä uusi yritys.

        http://mikropc.net/oppaat/win2000opas/3/index.html

        Toivottavasti nyt tulee...

        kiitos linkistä. Luin sen mutta olin jo hommani tehnyt. Mutta tallessa on seuraavaa kertaa varten.

        Lähtökohta oli siis se, että kovo oli jostain syystä kolmena osana, kukin noin 5 gigaa.

        Menin ohjauspaneelin kautta hallinnoimaan noita osia ja poistin yhden. Ja tilalle tulikin nyt yksi 10 gigan osa. Ois ehkä pitänyt homma jättääkin tuohon.

        Mutta asensin 2000:n uudelleen nyt tuohon 10 gigan osaan, että mahtuu pyörimään. Systeemi teki uuden aseman F. Siellä lojuu tuo 2000.

        Mutta niin se on C-asemassakin.

        En uskalla kyllä deletoida F:stä tuota käyttistä. Enkä jaksa enää miettiäkään. Homma pelaa. Päivitykset on ladattu ja menivät varmaankin tuohon C-aseman käyttikseen. Ainoa haitta, toistaiseksi, on se että virustutka kulkee kuin taikinassa kun se käy molemmista asemista ison käyttiksen läpi.

        Jos on hyviä neuvoja, niin vois kokeilla.

        Kiitos avusta. Selvis paljonkin tästä mutterilaatikosta ja sen kestävyydestä eli toimivuudesta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Netta pelkäsi Maisan nappaavan kauramiljanäärin

      Samanlaisia naisia tuntuvat muutenkin olevan. Tietää kertoa: https://www.seiska.fi/rikos/kauramiljonaari-jp-kukkosen-ne
      Kotimaiset julkkisjuorut
      138
      5240
    2. Harvinaiset kuvat: Iskelmäkuningatar Eini ja Lars-rakas yhdessä juhlimassa "Jotain suurta pienen..."

      Iskelmäkuningatar Eini oli tänä vuonna Linnan juhlissa puolisonsa Lars Pajumäen kanssa. Lars-puolisoa ei ole paljon julk
      Suomalaiset julkkikset
      27
      1554
    3. Jouluahdistus

      Mitä te sinkut teette Jouluna?
      Sinkut
      104
      1442
    4. Tietäisinpä mitä sinä haluat

      Annat vihjeitä, että haluaisit kenties lähentyä, mutta jos otan askeleen lähemmäs, saan osakseni vain torjuntaa. En tied
      Ikävä
      62
      1368
    5. Se olet todella sinä

      En voisi onnellisempi olla ❤️ Se olet oikeasti sinä joka mulle kirjoitellut ❤️ Mulla ollut ihan kamala ikävä sinua ❤️
      Ikävä
      78
      1214
    6. Voitko nainen kertoa

      Miksi rakkaus sinua kohtaan ei vain lopu vaikka kuinka yrittää :(
      Ikävä
      59
      962
    7. Edellinen alotukseni poistui joten

      Uusiksi sama. Hyvää viikonloppua ystävä ja anteeksi kaikesta.
      Ystävyys
      129
      932
    8. Olet tosi ihana

      Ja rakas.
      Ikävä
      53
      900
    9. Professori ministeri Rantasen turvapaikkakirjeestä: Tyrmistyttävä

      Nyt persut haluaa koko Euroopan hylkäävän laillisuuden ja kansainväliset sopimukset. Kansainvälisen oikeuden emerituspr
      Maailman menoa
      216
      810
    10. Mitä olet hankkinut

      kaivatullesi joululahjaksi?
      Ikävä
      47
      717
    Aihe