Laki, ihmiskuva ja synti juutalaisuudessa, Jeesuksella ja Paavalin teologiassa
Väärensikö Paavali Jeesuksen opetukset?
Paavali seurasi häntä vanhempaa kristologista traditiota
Paavali mainitsee Jeesuksen opetuksista ja historiallisesta toiminnasta hämmästyttävän vähän, eikä Paavalia näytä edes kiinnostavan Jeesuksen maanpäällinen elämä ja teot. 2 Kor.5:16 Paavali nimen omaan kiistää sen, että hän olisi tuntenut Jeesuksen "inhimilliseltä kannalta/lihan mukaan" (2 Korinttolaiskirje on tutkimuksessa havaittu olevan Paavalin jälkeen koottu kirjekokoelma useasta Paavalin kirjeestä. Tätä G. Bornkammin teoriaa tukee sekin, että ennen Markionia ei 2. Korinttolaiskirjen olemassaolosta ole todisteita kirjallisuudessa. 2 Kor:n osat koottiin yhteen 2. vuosisadan alussa käyttäen apostolinviran perustelua johtavana teemana. Eduard Lohse: Uuden testamentin synty, s. 55-57).
Paavali kristologiset korostukset ovat erityisesti Jeesuksen ristinkuolemassa (ja sen teologisen merkityksen tulkinnassa aiemman tradition omaksuen), ylösnousemuksessa sekä Jeesuksen taivaallisessa ennaltaolemisessa (pre-eksistenssi). Paavalin Jeesus Kristus oli ennen aikojen alkua Jumalan Poikana maailman luomisessa mukana, kunnes Jumala lähetti "Poikansa", joka syntyi maailmaan "naisesta" (huom! ei neitsyestä, Gal.4:4), otti "orjan muodon" ja "havaittiin ihmisen kaltaiseksi" (1 Kor.8:5-6; Fil.2:6-11), kärsi ristinkuoleman ja ylösnousemuksen jälkeen nousi taivaaseen, josta Jeesus tulee hyvin pian (Paavalin elinaikana jopa, 1 Tess.4) takaisin elävien ja kuolleiden tuomarina. Jeesuksen tullessa takaisin Jumalalle alisteinen Jeesus luovuttaa viholliset kukistettuaan kuninkuuden takaisin Jumalalle ja Jeesus alistuu Jumalan valtaan ja Jumala on sen jälkeen "kaikki kaikessa/hallitsee kaikkea" (1 Kor.15:20-28, Paavalin oppi 1 Korinttolaiskirjeessä on ristiriidassa Nikean uskontunnustuksen kanssa, jonka mukaan Kristuksen valtakunta on ikuinen ja Kristus on Isän veroinen "tosi Jumala.
Paavalille Jeesuksen täysi ihmisyys ongelmallinen
Lisäksi Paavalin on selvästikin toisinaan hankalaa samastaa Jeesus täysin ihmisiin - Jumala lähetti Poikansa syntisten ihmisten kaltaisena (Room.8:3 ja Fil.2:7) ja Jeesus havaittiin hahmoltaan sellaiseksi kuin ihminen. Toisin sanoen Jeesus ei ollut Paavalille täysin ihminen - Jeesus oli melkein kuin ihminen, ihmisten kaltainen, mutta ei täysin ihminen (tässä on selvä ero synoptisiin evankeliumeihin, varsinkin Markukseen, jolle Jeesus on täysi ihminen, juutalainen mies, jonka Jumala oli adoptoinut kasteessa pojakseen). Paavalille Jeesuksen ihmisenä oleminen oli alentumista ja kaikesta luopumista (itsensä "tyhjentämistä"), missä Paavali poikkeaa myös Johanneksen evankeliumin teologiasta. Paavalin teologiassa Kristuksen Jeesuksen todellinen ihmisyys jää siis epäselväksi ja hämäräksi, mutta selväksi tulee, että vaikka ennaltaolleella Kristuksella oli "Jumalan muoto" ei hän "pitänyt kiinni oikeudestaan olla Jumalan veroinen", vaan Jumalan ja ylösnousseen Kristuksen välillä on alistussuhde, eikä Kristuksen kuninkuus ole ikuista. (Isä) Jumala on Kristusta ylempi ja Kristus tulee lopussa alistumaan Jumalalle. Paavalin kristologia (oppi Kristuksesta) on pikemminkin linjassa myöhemmän areiolaisen alistuskristologian kuin Nikean tunnustuksen ja kolminaisuusopin kanssa.
Paavalin teologiassa uskova on mystisessä yhteydessä Kristuksen kanssa kasteen ja ehtoollisen kautta. Paavalin kristologia ei ollut kirkon historian aikana ongelmallinen niin kauan kuin historiallisena Jeesuksena pidettiin etupäässä Johanneksen evankeliumin Jeesus-kuvaa (Johanneksen evankeliumin kristologia on mystikko-teologin mietiskelevä teologinen luomus, joka on saanut vaikutteita myöhäisantiikkisesta synkretismistä - uskontojen sekoituksesta - minkä lisäksi juutalaisten synagoogaan tehdään jyrkkä pesäero. Juutalaiset edustavat epäuskoista maailmaa). Kirkoissa on perinteisesti uskottu Johanneksen Jeesukseen ja kolmea synoptista evankeliumia on luettu Johanneksen läpi. Jeesuksen ihmisyys on saanut perinteisesti väistyä johanneslaisen jumaluuden tieltä. Jeesus Nasaretilaista alettiin marssittaa mytologian hämärän maahan varhain, jo ensimmäisellä vuosisadalla ja kehitys jatkui kirkkoisien ja kirkolliskokouksien aikaan. Johanneksen Jeesus on ikuinen Logos (sana), mikä on lainatavaraa juutalaisista viisausspekulaatioista, joissa Jumalan laki oli Jumalan Viisaus, jonka katsottiin olevan vanhan liiton laki. Tuo Viisaus, maailmanjärjestys, oli Jumalan kanssa ja apuna luomisessa ja on lisäksi Jumalan olemuksen kuva ja säteily. Johanneksen evankeliumin nimetön tekijä tulkitsi Jeesuksen tämän juutalaisen viisausspekulaation kautta, mutta lisäksi myös evankelista lainasi aikansa uskonnollisesta eetoksesta mytologisia uskomuksia taivaallisesta lähettiläästä, joka saapuu maailmaan pelastajana vapauttaakseen ihmiset ja viedäkseen heidät mukanaan taivaallisiin korkeuksiin (samoja teemoja vietiin pitemmälle gnostilaisuudessa. Gnostilaisuudesta poiketen Johannes korostaa Logoksen tulleen "lihaksi", eikä ilmestyneen valepuvussa). Johanneksen Jeesus-kuvan osalta voidaan oikeutetusti kysyä, onko Johanneksen Jeesus todella aidosti ihminen - koko pääsiäiskertomuksessa ei puhuta edes kärsimisestä, toisin kuin synoptikot tekevät, ja Johanneksen Jeesus hallitsee tilannetta ja ristiinnaulitseminen on Johannekselle "korotus" ja ylösnousemus ei ole uusi käänne, vaan välitön jatko ristillä alkaneelle Jeesuksen korotukselle, jossa taivaallinen muukalainen ihmisten maailmassa palaa takaisin kirkkauden maailmaansa.
"Jumalan Pojan" asema oli lopunajallinen status alunperin alkukirkon teologiassa, kuten konservatiivinen eksegeetti James Dunn toteaa kuvaten Johanneksen tekemää käännettä kristologiassa:
"Kun Johannes avaa sulut ennaltaolevan Jumalan Pojan kristologiansa tieltä, tämä hukuttaa alleen kaiken entisen jättämättä lainkaan tilaa varhaisemmalle näkemykselle, joka korosti Jeesuksen Jumalan Pojan asemaa eskatologisena statuksena..." - James Dunn: Christology in the Making, 1989.
Paavalin ja Jeesuksen välinen ongelmallinen suhde: Jeesuksen läheiset Paavalin vastustajina
Paavalin suhde Jeesukseen todettiin ongelmalliseksi, kun historiallisessa tutkimuksessa havaittiin Johanneksen evankeliumin ja synoptikkojen väliset suuret erot ja lähdettiin etsimään historian Jeesusta synoptisista evankeliumeista. Paavali ei kuitenkaan ollut kristinuskon perustaja kuten ei Jeesuskaan, vaan Paavalilla oli teologisia edeltäjiä alkukirkossa, joiden teologisiin ajatuksiin Paavali liittyi ja kehitti niitä eteenpäin. Paavalin asema alkukirkossa korostuu liian merkittäväksi, koska juuri Paavalista on säilynyt eniten tietoa ja hänen kirjeensä ovat UT:n vanhimpia osia. Omana aikanaan Paavali oli erittäin kiistelty ja vastustettu henkilö. Paavalia vastustivat erityisesti Jeesus-liikkeen konservatiivit, jotka pitäytyivät tiukemmin VT:n lakiin. Kiintoisasti voikin todeta, että Paavalia vastustivat eniten ne, jotka olivat tunteneet Jeesuksen parhaiten (so. Jerusalemin konservatiivinen seurakunta. Paavalin jännitteinen suhde Jerusalemin emoseurakuntaan on voinut olla syynä siihen, että Jeesuksen maanpäällinen elämä ja opetukset eivät esiinny kuin harvoin Paavalin kirjeissä).
Paavalin kirjeistä on erotettavissa hänen liittyminen aikaisempiin teologisiin traditioihin, mikä paljastuu alkukielistä tekstiä tutkimalla. Paavali lainaa esim. roomalaiskirjeen alussa alkukristillistä uskonformelia (Room.1:3-4) ja Paavalin käyttämät lainaukset erottuvat selvästi tekstiyhteydestä muodon, sisällön ja erityissanaston avulla. Paavali ei kuitenkaan jää lainaamiensa traditioiden vangiksi, vaan ottaa vapauden tulkita traditioita täydentämällä niitä. Eivät sakramentitkaan - kaste, ehtoollinen - ole Paavalin luomuksia, vaan ne olivat olemassa ennen häntä ja Paavali omaksui ne toisilta. Paavalin omintakeisin ja radikaalein teologinen ajattelu näkyy siinä, miten hän ottaa kantaa VT:n lakiin. Paavalin teologisen suunnanmuutoksen alku kristittyjä vainoavasta fariseuksesta Jeesuksen todistajaksi perustui hänen hurmoskokemukseensa, jonka hän tulkitsi kristillisen uskon sekä toisaalta juutalaisuuden käsityksillä. Idea Jeesuksen kuoleman merkityksestä sijaissovituksena ei sekään ollut Paavalin keksintö, vaan Paavali omaksui senkin traditiosta ja puhuu valmiita kaavoja käyttäen Jeesuksen kuoleman vaikutuksista, mutta syventää Kristuksen kuoleman merkitystä. Paavali omaksui myös jo Jeesukseen ja ensimmäisiin kristittyihin palautuvan uskon pian koittavasta Jumalan valtakunnan tulemisesta, siksi hänellä oli kiire julistaa evankeliumi ripeästi kaikille pitäen kutsumuksenaan pakanalähetystä. Paavalin teologia on hänen ekstaattisen elämyksensä tulkintaa. Niinpä konservatiivisten juutalaiskristittyjen - saati juutalaisten - oli vaikea käsittää, miksi heidän pitäisi luopua siihen astisesta uskostaan vain siksi, että Paavali oli saanut hurmoskokemuksen ja sen johdosta tulkitsi varsinkin lakiteologiaa radikaalisti uusiksi.
Paavalin luopuminen ympärileikkauksen vaatimisesta pakanoilta ja ateriayhteyteen suostuminen pakanoiden kanssa oli vallankumouksellinen käänne alkujaan nimen omaan vanhatestamentillis-juutalaisessa Jeesus-liikkeessä, joka oli vain eräs juutalaisuuden lahko (vaikkakin pesäero juutalaisuudesta oli väistämätön ennen pitkää, koska juutalaisiltakin vaadittiin kääntymystä uskomaan Jeesukseen ainoana pelastuksen tienä sekä kastetta eli Siinain liitto ei ollut enää riittävä ja pätevä pelastustie).
Niinpä Paavali ja konservatiivisemmat juutalaiskristityt taistelivat kiivaasti siitä, kumman puolella on Raamattu - vastakkain olivat vanha perinne ja uudet ekstaattiset kokemukset ja niiden pohjalta tehty radikaali VT:n uudenlainen selittäminen, joka Paavalin kohdalla merkitsi välillä ankaraa väkivaltaa VT:n tekstin kirjaimellista merkitystä kohtaan ja varsin luovaa ja vapaamuotoista VT:n uudelleentulkintaa, jossa sanamuodoistakaan hän ei pitänyt aina kiinni.
Vuosikymmenien ajan alkukirkossa taisteltiin VT:n lain oikeasta tulkinnasta - pitääkö lakia noudattaa vai ei, jos ei pidä niin miksi Jumala ylipäätään antoi lain, joka on epätäydellinen. Paavalin kirjeiden teologia sisältää eri tilanteissa syntyneitä ja keskenään ristiriidassakin olevia, eri suuntiin käyviä vastausyrityksiä lakiongelmaan. Paavali ei luopunut juutalaisesta identiteetistä, vaan piti itseään tosi juutalaisena. Paavalin hämmästyttävin väite on, että laki kytkeytyy läheisesti syntiin ja kuolemaan: laki on synnin ase, laki edistää syntiä ja se on lain tehtäväkin ja laki on väliaikainen instituutio Kristukseen asti. Lisäksi laki - myös kymmenen käskyä - on kuoleman virka Paavalin mukaan. Laki tappaa, mutta Henki tekee eläväksi (2 Kor.3).
Aikaisemmin on tutkimuksessa katsottu Jeesuksen olleen VT:n lain ankara vastustaja ja jopa taistelleen lakia vastaan. Tämä tulkinta on tuskin pätevä, sillä se jättää ratkaisematta sen ongelman, että miksi alkukirkossa sitten taisteltiin vuosikymmeniä lain tulkinnasta ja asemasta, jos kerran Jeesuksella oli yksiselitteinen, kielteinen asenne lakia kohtaan. Niinpä todennäköisempää on, että Jeesus ei taistellut lakia vastaan eikä suhtautunut siihen kielteisesti, vaikka joitain lain käskyjä hän kärjisti tulkinnallaan ja kumosi joitain säädöksiä. Jeesuksen lakiopetus jää epäyhtenäiseksi ja jännitteiseksi, joten pitkä taistelu lain tulkinnasta alkukirkossa ei ole ihmeellistä.
Paavalin lakioppi ja pessimistinen ihmiskäsitys on erilainen kuin Jeesuksen opetukset
Paavalin lakiteologia on sen sijaan kokonaan oma lukunsa. Paavalin ihmiskäsitys on pessimistinen ja hän kuvailee ihmisen syntisyyttä, turmeltuneisuutta ja kyvyttömyyttä täyttää Jumalan lakia tummin sävyin. Ihminen ei voi pelastua eikä tehdä oikein ilman Kristuksessa saatavaa Jumalan armoa. Paavalilainen pessimistinen ihmiskäsitys on jyrkästi erilainen kuin juutalaisuuden tavallinen käsitys. Juutalaisuudessa ihminen on hyvän ja pahan taistelukenttä, mutta tämä taistelu ei ole toivotonta ja häviöön tuomittua, kun ihminen taistelee Jumalan avulla. Jeesus nimen omaan kutsui ihmisiä kääntymykseen, radikaaliin mielenmuutokseen synnistä Jumalan puoleen taivasten valtakuntaan pääsemiseksi, ja Jeesus edellytti ihmisten pystyvän siihen teroittaen sanojensa mukaan tekemisen tärkeyttä pelastumisessa, mutta hän katsoi harvojen haluavan lähteä kaidalle itsensä kieltämisen ja kilvoittelun tielle.
Paavali puolestaan näkee ihmisten tilan toivottomana synnin alaisuudessa. Paavalin negatiiviset opetukset laista ja synnistä ovat erilaisia kuin Jeesuksella sekä juutalaisuudessa täysin selvästi. Samoin Paavalin teologiassa sakramenteilla oleva asema poikkeaa Jeesuksen opetuksista.
Paavali "ei luonut Jeesuksesta uskon Kristusta", vaan tämä teologinen tulkintaprosessi oli alkanut jo ennen Paavalia, kuten ilmenee Paavalin lainaamista traditioaineksista (esim. Fil.2:6-11 hymni). Paavalin teologia on silti erilaista kuin evankeliumeista löytyvä Jeesus-perinne (historian Jeesuksen oma sekä hänen suuhunsa laitettu pääsiäisen jälkeinen seurakuntateologia, "profeettojen" opetukset uskon mukaan ylösnousseen Jeesuksen nimessä). Kristinuskon syntymiselle kokonaan uutena uskontona oli Jeesuksen elämä ja kuolema sekä tyhjän haudan kokemus pääsiäisenä välttämätön edellytys, mutta se ei ollut sellaisenaan riittävä perusta. Pelkkä pääsiäiskokemus sinänsä eli havainto tyhjästä haudasta ja Jeesuksen seuraajien kokemus siitä, että Jeesus elää ei vielä vienyt uskovia monenkirjavan juutalaisuuden ulkopuolelle.
Juutalaisuudesta erkaantumiseen johti se alkukristittyjen uskontulkinta, jonka mukaan Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus ovat lopunajallisia ratkaisevia Jumalan pelastustekoja: enää ei riitä juutalaisellakaan kuuluminen Siinain lakiliittoon sekä katumus, uhrit ja luottamus Jumalan laupeuteen pelastusteinä VT:n mukaisesti, vaan juutalaisenkin piti uskoa Jeesukseen Kristuksena ja Herrana sekä ottaa kaste Kristuksen yhteyteen pelastuakseen pian tulossa olevaan taivasten valtakuntaan, jonne ei ole enää muuta tietä kuin Jeesus. Entinen Siinain liitto ei siten ollut enää pätevä eikä riittävä, Jumala oli kristittyjen uskon mukaan tehnyt uuden liiton Jeesuksessa ja tämä uusi liitto pelkällä olemassaolollaan mitätöi vanhan liiton. Paavali ei kehittänyt tätä teologiaa, vaan omaksui sen ja vei sitä eteenpäin. Jeesuskaan ei katsonut tulevansa perustamaan uutta uskontoa, vaan hän julisti pian tulevaa eskatologista käännettä, Jumalan tuomiopäivää ja taivasten valtakuntaa, nykyisen järjestyksen loppumista. Paavalilla ja Jeesuksella on yhteistä kuitenkin juuri tuo pian tulevan ratkaisevan lopunajallisen käänteen odotus ja luottamus siihen, että Jumala on armollinen niille, jotka kääntyvät synnistä Jumalan puoleen luottavaisessa uskossa. Tämä perusnäkemys oli yhteistä muillekin juutalaisille. Mutta Jeesuksen ja Paavalin välissä esiintyi ryhmittymä, jonka toiminta johti - vaikkei se ollutkaan heidän tavoitteensa - uuden uskonnon syntymiseen ja välirikkoon juutalaisen synagoogan kanssa: hellenistit, joihin ensimmäinen marttyyri Stefanos kuului (Apt.6-7). Heidän lakia joiltain osin liberaalimpi linjansa sai aikaan sen, että kristinusko ei jäänyt pieneksi, ehkä nopeastikin kokoon kuivuneeksi juutalaiseksi pikkulahkoksi, vaan se kykeni levittäytymään hellenistiseen pakanamaailmaan kokien muodonmuutoksen, jossa Jeesus-usko sovitettiin paremmin pakanakansoille sopivaksi. Toisaalta hellenisti-kristittyjen toiminta teki eron juutalaisuudesta väistämättömäksi. Ellei Paavalia olisi ja hänen muotoilemaansa laista vapaata teologiaa emme todennäköisesti tietäisi juuri mitään tästä Jeesus-lahkosta. Mutta toisaalta Paavalista ja Johanneksen evankeliumista alkoi edellä mainitsemani historian Jeesuksen tie mytologian maahan ilmapiirissä, joka oli avoin myöhäisantiikkiselle uskonnolliselle synkretismille. Jeesusta alettiin tulkita entistä yksipuolisemmin ja hellenistiset kirkkoisät korottivat Jeesuksen Isän veroisena Jumalana sellaiseen asemaan, joka kyseenalaisti juutalaisen perinteisen monoteismin (juutalaisuus oli alunperin monolatrista, eli yhtä Jumalaa vain sai palvoa). Synoptisten evankeliumien kuten Markuksen Jeesus-kuva (kristologia) työnnettiin taka-alalle ja luettiin Johanneksen evankeliumin teologian läpi suodattaen.
Laki juutalaisille ja juutalaiset Paavalille
Juutalaisista ja heidän lakikäsityksistään on monilla ihmisillä karikatyyrimäinen käsitys evankeliumeissa olevien poleemisten kiistakeskustelujen sekä Paavalin kirjeiden joidenkin kohtien takia (Room.2). Mutta todellisuudessa juutalaisille laki ei ollut kerskailun ja itsetehostuksen väline eikä lain pitäminen ollut ansion tavoittelua. Laki oli juutalaisille Jahven armoa, armon osoitus. Ensimmäistä ja tärkeintä olivat ne pelastusteot, jotka Jahve oli armossaan israelilaisille tehnyt (exodus Egyptistä varsinkin) ja ihmisen asenne ja reaktio oli sen tähden kiitollisuus ja kuuliaisuus Jahven tahtoa eli lakia kohtaan. Juutalaisuus oli liittonomismia (E.P. Sanders: Paul and Palestinian Judaism), jossa laki palvelee liittosuhteen sisällä pysymistä eikä siis ole keino oikean jumalasuhteen saamiseksi. Laki kuuluu VT:ssä liittosuhteen yhteyteen, liiton jonka Jahve oli tehnyt Israelin kansan kanssa. Ongelmaksi nousee tätä taustaa vasten Paavalin kritiikki lakia kohtaan: VT:ssä laki on elämän tie eikä sitä ole vaikea noudattaa ja laki on lähellä ja valmis noudatettavaksi (5 Moos.30). Paavalin lakikritiikissä ei ollut vain jonkin väärän laintulkinnan vastustus, vaan hänen kritiikkinsä kohdistui lakiin itsessään (dekalogia eli kymmentä käskyä myöten, vaikka toisaalta hänen moraalisissa kehotuspuheissaan välillä viitataan joihinkin kymmenen käskyn kohtiin). Jos lakia oli tulkittu väärin niin miksi Paavali ei tyytynyt vain vaatimaan lain oikeaan tulkintaan palaamista, miksi laki piti kumota (Gal.3:24, Room.10:4, 2 Kor.3). Oliko Jumala epäonnistunut antamalla toimimattoman lain ennen kuin keksi uuden ja toimivan suunnitelman pelastaa ihmiset? Jos laki ei ole elämäksi, vaan kuolemaksi (2 Kor.3) niin miksi VT pitää lakia elämän tienä ja ilon aiheena (Ps.119, 3 Moos.18:4-5).
Toisaalta Paavali laskee teot takaovesta sisälle opettaessaan tuomiosta tekojen mukaan (Room.2:6-11 "uupumatta hyvää tehden etsivät kirkkautta, kunniaa ja katoamattomuutta hän antaa ikuisen elämän", 1 Kor.3:9-15), vaikka Paavali heittikin teot pois etuovesta korostaen ihmisen pelastuvan ("tulevan vanhurskautetuksi") uskon kautta Kristukseen ja hänen ristinkuolemaansa. Se, miksi Paavali hylkää liittonomismin ja lain ei johtunut siitä, että ne olisivat olleet itsessään kelvottomia, vaan koska hän koki löytäneensä jotain, joka on vielä parempaa ja tästä ekstaattisesta Kristus-kokemuksestaan käsin Damaskoksen tiellä hän lähtee tekemään radikaalia lakiteologiaa. Paavali ei ilmeisestikään halunnut kiistää juutalaisuuden perusteita (ainakaan roomalaiskirjeessä), vaan hän tähdentää room.3:31 jatkuvuutta uuden ja vanhan välillä. Mutta toisaalta, 1 Kor.9:20 "voittaakseni juutalaisia olen ollut näille kuin juutalainen....olen näille ollut kuin lain alainen, vaikka en ole lain alainen" osoittaa, että Paavali ei jäänyt loppuelämäkseen lakia uskollisesti noudattavaksi juutalaiseksi ja hänen itsensä kuohitsemis-kehotuksensa sarkasmissaan kuvaa selvää etääntymistä juutalaisuuden perusasioista. Vaikka Paavali itse piti itseään jopa yhtenä harvoista tosi juutalaisista niin juutalaisten ja konservatiivisten juutalaiskristittyjen Paavalin vastustajien kannalta Paavali oli kieltänyt lain ja mennyt juutalaisuuden ulkopuolelle (antaen tahtomattaan aineksia myös myöhemmälle juutalaisvastaisuudelle). Juutalaisuudessa yleensä katsottiin, että valikoiva ja tilanteesta riippuvainen lain noudattaminen on lain kieltämistä ja hylkäämistä sekä Siinain liiton taakseen jättämistä - ja niin asia on VT:n mukaan myös. Paavali ei selvästikään vain arvostele lain väärää tulkintaa, vaan hän vastustaa itse lakia (Gal.2:19; 3:19-25; 2 Kor.3:6, Room.7:6 jne.). Paavali ei myöskään erottele lakia johonkin "ikuiseen moraalilakiin" ja "väliaikaiseen seremonialakiin", vaan laki on Paavalillekin yksi kokonaisuus.
Paavali koettaa ratkoa juutalaisten asemaa ja eri suuntaisilla, ristiriitaisilla tavoilla eri yhteyksissä. Room.9 hän korostaa, ettei koko Israelia ole edes valittu eivätkä kaikki Aabrahamin jälkeläiset ole Aabrahamin lapsia, mikä on isku perinteistä liittoteologiaa vastaan. Mutta selvässä jännityksessä Room.9:n kanssa Paavali selittää Room.11, että Israelin kansa on ja myös tulee olemaan valittu kansa koettaen pysyä uskollisena sekä vanhalle että uudelle uskolle, jolloin hän päätyy ristiriitoihin loogisesti sekä emotionaalisesti. Hän päätyy esittämään, että koko Israel pelastuu ihmeellisesti kun pakanoiden luku on täysi (mikä Paavalin kohdalla tarkoitti lähitulevaisuutta hänen aikanaan). Paavali korostaa välillä jatkuvuutta ja välillä eroa uuden ja vanhan liiton välillä, mistä jännityksestä kertoo hyvin kuvaavasti Room.9-11. Mutta Paavalikaan ei ratkaise teologista peruskysymystä: jos kerran Israelin kansan pitää kuitenkin kääntyä Kristuksen puoleen niin silloin ei aikaisemmin tehty liitto ole kelvollinen eikä tyydyttävä sellaisenaan (1 Kor.9:20 juutalaiset täytyy "voittaa" Kristukselle). Koska Kristus on Paavalille ainoa perusta ei voi olla muita perustuksia kuten laki. Koska Paavalin lähtökohta on, että pelastus on vain Kristuksessa juutalaisille sekä pakanoille hän päätyy lakikäsityksiä ja juutalaisten asemaa pelastuskysymyksessä ratkoessaan epäyhtenäisiin, jännitteisiin ratkaisuihin sekä ristiriitaan VT:n teologian kanssa. Mutta Paavali ei aloittanut juutalaisuudesta etääntymistä eivätkä kokoontumiset synagogan ulkopuolellakaan ollut Paavalin keksimä uutuus - tämä kaikki oli alkanut jo ennen Paavalia. Välirikko oli oleva väistämätön siitä alkaen kun väitettiin pelastuksen olevan vain Jeesuksessa ja että myös juutalaisen piti uskoa Jeesukseen ja ottaa kaste. Paavalin kirjeiden teologiassa näkyy selkeämpänä alusta alkaen jo näkyvillä ollut kahden erilaisen pelastusnäkemyksen välinen jännitys ja Paavalin radikaali lakiteologia (jossa laki liittyy kiinteästi syntiin ja kuolemaan ja on vain väliaikainen instituutio) vain jyrkensi asenteita ja kärjisti tilannetta. Paavalin ei voi sanoa "väärentäneen Jeesuksen opetuksia", mutta Paavalin teologia on silti selvästi erilaista keskeisissä asioissa, vaikka yhtäläisyyksiä onkin Jeesuksen sanoman ja Paavalin teologian välillä
Väärensikö Paavali Jeesuksen opetukset?
Paavali seurasi häntä vanhempaa kristologista traditiota
Paavali mainitsee Jeesuksen opetuksista ja historiallisesta toiminnasta hämmästyttävän vähän, eikä Paavalia näytä edes kiinnostavan Jeesuksen maanpäällinen elämä ja teot. 2 Kor.5:16 Paavali nimen omaan kiistää sen, että hän olisi tuntenut Jeesuksen "inhimilliseltä kannalta/lihan mukaan" (2 Korinttolaiskirje on tutkimuksessa havaittu olevan Paavalin jälkeen koottu kirjekokoelma useasta Paavalin kirjeestä. Tätä G. Bornkammin teoriaa tukee sekin, että ennen Markionia ei 2. Korinttolaiskirjen olemassaolosta ole todisteita kirjallisuudessa. 2 Kor:n osat koottiin yhteen 2. vuosisadan alussa käyttäen apostolinviran perustelua johtavana teemana. Eduard Lohse: Uuden testamentin synty, s. 55-57).
Paavali kristologiset korostukset ovat erityisesti Jeesuksen ristinkuolemassa (ja sen teologisen merkityksen tulkinnassa aiemman tradition omaksuen), ylösnousemuksessa sekä Jeesuksen taivaallisessa ennaltaolemisessa (pre-eksistenssi). Paavalin Jeesus Kristus oli ennen aikojen alkua Jumalan Poikana maailman luomisessa mukana, kunnes Jumala lähetti "Poikansa", joka syntyi maailmaan "naisesta" (huom! ei neitsyestä, Gal.4:4), otti "orjan muodon" ja "havaittiin ihmisen kaltaiseksi" (1 Kor.8:5-6; Fil.2:6-11), kärsi ristinkuoleman ja ylösnousemuksen jälkeen nousi taivaaseen, josta Jeesus tulee hyvin pian (Paavalin elinaikana jopa, 1 Tess.4) takaisin elävien ja kuolleiden tuomarina. Jeesuksen tullessa takaisin Jumalalle alisteinen Jeesus luovuttaa viholliset kukistettuaan kuninkuuden takaisin Jumalalle ja Jeesus alistuu Jumalan valtaan ja Jumala on sen jälkeen "kaikki kaikessa/hallitsee kaikkea" (1 Kor.15:20-28, Paavalin oppi 1 Korinttolaiskirjeessä on ristiriidassa Nikean uskontunnustuksen kanssa, jonka mukaan Kristuksen valtakunta on ikuinen ja Kristus on Isän veroinen "tosi Jumala.
Paavalille Jeesuksen täysi ihmisyys ongelmallinen
Lisäksi Paavalin on selvästikin toisinaan hankalaa samastaa Jeesus täysin ihmisiin - Jumala lähetti Poikansa syntisten ihmisten kaltaisena (Room.8:3 ja Fil.2:7) ja Jeesus havaittiin hahmoltaan sellaiseksi kuin ihminen. Toisin sanoen Jeesus ei ollut Paavalille täysin ihminen - Jeesus oli melkein kuin ihminen, ihmisten kaltainen, mutta ei täysin ihminen (tässä on selvä ero synoptisiin evankeliumeihin, varsinkin Markukseen, jolle Jeesus on täysi ihminen, juutalainen mies, jonka Jumala oli adoptoinut kasteessa pojakseen). Paavalille Jeesuksen ihmisenä oleminen oli alentumista ja kaikesta luopumista (itsensä "tyhjentämistä"), missä Paavali poikkeaa myös Johanneksen evankeliumin teologiasta. Paavalin teologiassa Kristuksen Jeesuksen todellinen ihmisyys jää siis epäselväksi ja hämäräksi, mutta selväksi tulee, että vaikka ennaltaolleella Kristuksella oli "Jumalan muoto" ei hän "pitänyt kiinni oikeudestaan olla Jumalan veroinen", vaan Jumalan ja ylösnousseen Kristuksen välillä on alistussuhde, eikä Kristuksen kuninkuus ole ikuista. (Isä) Jumala on Kristusta ylempi ja Kristus tulee lopussa alistumaan Jumalalle. Paavalin kristologia (oppi Kristuksesta) on pikemminkin linjassa myöhemmän areiolaisen alistuskristologian kuin Nikean tunnustuksen ja kolminaisuusopin kanssa.
Paavalin teologiassa uskova on mystisessä yhteydessä Kristuksen kanssa kasteen ja ehtoollisen kautta. Paavalin kristologia ei ollut kirkon historian aikana ongelmallinen niin kauan kuin historiallisena Jeesuksena pidettiin etupäässä Johanneksen evankeliumin Jeesus-kuvaa (Johanneksen evankeliumin kristologia on mystikko-teologin mietiskelevä teologinen luomus, joka on saanut vaikutteita myöhäisantiikkisesta synkretismistä - uskontojen sekoituksesta - minkä lisäksi juutalaisten synagoogaan tehdään jyrkkä pesäero. Juutalaiset edustavat epäuskoista maailmaa). Kirkoissa on perinteisesti uskottu Johanneksen Jeesukseen ja kolmea synoptista evankeliumia on luettu Johanneksen läpi. Jeesuksen ihmisyys on saanut perinteisesti väistyä johanneslaisen jumaluuden tieltä. Jeesus Nasaretilaista alettiin marssittaa mytologian hämärän maahan varhain, jo ensimmäisellä vuosisadalla ja kehitys jatkui kirkkoisien ja kirkolliskokouksien aikaan. Johanneksen Jeesus on ikuinen Logos (sana), mikä on lainatavaraa juutalaisista viisausspekulaatioista, joissa Jumalan laki oli Jumalan Viisaus, jonka katsottiin olevan vanhan liiton laki. Tuo Viisaus, maailmanjärjestys, oli Jumalan kanssa ja apuna luomisessa ja on lisäksi Jumalan olemuksen kuva ja säteily. Johanneksen evankeliumin nimetön tekijä tulkitsi Jeesuksen tämän juutalaisen viisausspekulaation kautta, mutta lisäksi myös evankelista lainasi aikansa uskonnollisesta eetoksesta mytologisia uskomuksia taivaallisesta lähettiläästä, joka saapuu maailmaan pelastajana vapauttaakseen ihmiset ja viedäkseen heidät mukanaan taivaallisiin korkeuksiin (samoja teemoja vietiin pitemmälle gnostilaisuudessa. Gnostilaisuudesta poiketen Johannes korostaa Logoksen tulleen "lihaksi", eikä ilmestyneen valepuvussa). Johanneksen Jeesus-kuvan osalta voidaan oikeutetusti kysyä, onko Johanneksen Jeesus todella aidosti ihminen - koko pääsiäiskertomuksessa ei puhuta edes kärsimisestä, toisin kuin synoptikot tekevät, ja Johanneksen Jeesus hallitsee tilannetta ja ristiinnaulitseminen on Johannekselle "korotus" ja ylösnousemus ei ole uusi käänne, vaan välitön jatko ristillä alkaneelle Jeesuksen korotukselle, jossa taivaallinen muukalainen ihmisten maailmassa palaa takaisin kirkkauden maailmaansa.
"Jumalan Pojan" asema oli lopunajallinen status alunperin alkukirkon teologiassa, kuten konservatiivinen eksegeetti James Dunn toteaa kuvaten Johanneksen tekemää käännettä kristologiassa:
"Kun Johannes avaa sulut ennaltaolevan Jumalan Pojan kristologiansa tieltä, tämä hukuttaa alleen kaiken entisen jättämättä lainkaan tilaa varhaisemmalle näkemykselle, joka korosti Jeesuksen Jumalan Pojan asemaa eskatologisena statuksena..." - James Dunn: Christology in the Making, 1989.
Paavalin ja Jeesuksen välinen ongelmallinen suhde: Jeesuksen läheiset Paavalin vastustajina
Paavalin suhde Jeesukseen todettiin ongelmalliseksi, kun historiallisessa tutkimuksessa havaittiin Johanneksen evankeliumin ja synoptikkojen väliset suuret erot ja lähdettiin etsimään historian Jeesusta synoptisista evankeliumeista. Paavali ei kuitenkaan ollut kristinuskon perustaja kuten ei Jeesuskaan, vaan Paavalilla oli teologisia edeltäjiä alkukirkossa, joiden teologisiin ajatuksiin Paavali liittyi ja kehitti niitä eteenpäin. Paavalin asema alkukirkossa korostuu liian merkittäväksi, koska juuri Paavalista on säilynyt eniten tietoa ja hänen kirjeensä ovat UT:n vanhimpia osia. Omana aikanaan Paavali oli erittäin kiistelty ja vastustettu henkilö. Paavalia vastustivat erityisesti Jeesus-liikkeen konservatiivit, jotka pitäytyivät tiukemmin VT:n lakiin. Kiintoisasti voikin todeta, että Paavalia vastustivat eniten ne, jotka olivat tunteneet Jeesuksen parhaiten (so. Jerusalemin konservatiivinen seurakunta. Paavalin jännitteinen suhde Jerusalemin emoseurakuntaan on voinut olla syynä siihen, että Jeesuksen maanpäällinen elämä ja opetukset eivät esiinny kuin harvoin Paavalin kirjeissä).
Paavalin kirjeistä on erotettavissa hänen liittyminen aikaisempiin teologisiin traditioihin, mikä paljastuu alkukielistä tekstiä tutkimalla. Paavali lainaa esim. roomalaiskirjeen alussa alkukristillistä uskonformelia (Room.1:3-4) ja Paavalin käyttämät lainaukset erottuvat selvästi tekstiyhteydestä muodon, sisällön ja erityissanaston avulla. Paavali ei kuitenkaan jää lainaamiensa traditioiden vangiksi, vaan ottaa vapauden tulkita traditioita täydentämällä niitä. Eivät sakramentitkaan - kaste, ehtoollinen - ole Paavalin luomuksia, vaan ne olivat olemassa ennen häntä ja Paavali omaksui ne toisilta. Paavalin omintakeisin ja radikaalein teologinen ajattelu näkyy siinä, miten hän ottaa kantaa VT:n lakiin. Paavalin teologisen suunnanmuutoksen alku kristittyjä vainoavasta fariseuksesta Jeesuksen todistajaksi perustui hänen hurmoskokemukseensa, jonka hän tulkitsi kristillisen uskon sekä toisaalta juutalaisuuden käsityksillä. Idea Jeesuksen kuoleman merkityksestä sijaissovituksena ei sekään ollut Paavalin keksintö, vaan Paavali omaksui senkin traditiosta ja puhuu valmiita kaavoja käyttäen Jeesuksen kuoleman vaikutuksista, mutta syventää Kristuksen kuoleman merkitystä. Paavali omaksui myös jo Jeesukseen ja ensimmäisiin kristittyihin palautuvan uskon pian koittavasta Jumalan valtakunnan tulemisesta, siksi hänellä oli kiire julistaa evankeliumi ripeästi kaikille pitäen kutsumuksenaan pakanalähetystä. Paavalin teologia on hänen ekstaattisen elämyksensä tulkintaa. Niinpä konservatiivisten juutalaiskristittyjen - saati juutalaisten - oli vaikea käsittää, miksi heidän pitäisi luopua siihen astisesta uskostaan vain siksi, että Paavali oli saanut hurmoskokemuksen ja sen johdosta tulkitsi varsinkin lakiteologiaa radikaalisti uusiksi.
Paavalin luopuminen ympärileikkauksen vaatimisesta pakanoilta ja ateriayhteyteen suostuminen pakanoiden kanssa oli vallankumouksellinen käänne alkujaan nimen omaan vanhatestamentillis-juutalaisessa Jeesus-liikkeessä, joka oli vain eräs juutalaisuuden lahko (vaikkakin pesäero juutalaisuudesta oli väistämätön ennen pitkää, koska juutalaisiltakin vaadittiin kääntymystä uskomaan Jeesukseen ainoana pelastuksen tienä sekä kastetta eli Siinain liitto ei ollut enää riittävä ja pätevä pelastustie).
Niinpä Paavali ja konservatiivisemmat juutalaiskristityt taistelivat kiivaasti siitä, kumman puolella on Raamattu - vastakkain olivat vanha perinne ja uudet ekstaattiset kokemukset ja niiden pohjalta tehty radikaali VT:n uudenlainen selittäminen, joka Paavalin kohdalla merkitsi välillä ankaraa väkivaltaa VT:n tekstin kirjaimellista merkitystä kohtaan ja varsin luovaa ja vapaamuotoista VT:n uudelleentulkintaa, jossa sanamuodoistakaan hän ei pitänyt aina kiinni.
Vuosikymmenien ajan alkukirkossa taisteltiin VT:n lain oikeasta tulkinnasta - pitääkö lakia noudattaa vai ei, jos ei pidä niin miksi Jumala ylipäätään antoi lain, joka on epätäydellinen. Paavalin kirjeiden teologia sisältää eri tilanteissa syntyneitä ja keskenään ristiriidassakin olevia, eri suuntiin käyviä vastausyrityksiä lakiongelmaan. Paavali ei luopunut juutalaisesta identiteetistä, vaan piti itseään tosi juutalaisena. Paavalin hämmästyttävin väite on, että laki kytkeytyy läheisesti syntiin ja kuolemaan: laki on synnin ase, laki edistää syntiä ja se on lain tehtäväkin ja laki on väliaikainen instituutio Kristukseen asti. Lisäksi laki - myös kymmenen käskyä - on kuoleman virka Paavalin mukaan. Laki tappaa, mutta Henki tekee eläväksi (2 Kor.3).
Aikaisemmin on tutkimuksessa katsottu Jeesuksen olleen VT:n lain ankara vastustaja ja jopa taistelleen lakia vastaan. Tämä tulkinta on tuskin pätevä, sillä se jättää ratkaisematta sen ongelman, että miksi alkukirkossa sitten taisteltiin vuosikymmeniä lain tulkinnasta ja asemasta, jos kerran Jeesuksella oli yksiselitteinen, kielteinen asenne lakia kohtaan. Niinpä todennäköisempää on, että Jeesus ei taistellut lakia vastaan eikä suhtautunut siihen kielteisesti, vaikka joitain lain käskyjä hän kärjisti tulkinnallaan ja kumosi joitain säädöksiä. Jeesuksen lakiopetus jää epäyhtenäiseksi ja jännitteiseksi, joten pitkä taistelu lain tulkinnasta alkukirkossa ei ole ihmeellistä.
Paavalin lakioppi ja pessimistinen ihmiskäsitys on erilainen kuin Jeesuksen opetukset
Paavalin lakiteologia on sen sijaan kokonaan oma lukunsa. Paavalin ihmiskäsitys on pessimistinen ja hän kuvailee ihmisen syntisyyttä, turmeltuneisuutta ja kyvyttömyyttä täyttää Jumalan lakia tummin sävyin. Ihminen ei voi pelastua eikä tehdä oikein ilman Kristuksessa saatavaa Jumalan armoa. Paavalilainen pessimistinen ihmiskäsitys on jyrkästi erilainen kuin juutalaisuuden tavallinen käsitys. Juutalaisuudessa ihminen on hyvän ja pahan taistelukenttä, mutta tämä taistelu ei ole toivotonta ja häviöön tuomittua, kun ihminen taistelee Jumalan avulla. Jeesus nimen omaan kutsui ihmisiä kääntymykseen, radikaaliin mielenmuutokseen synnistä Jumalan puoleen taivasten valtakuntaan pääsemiseksi, ja Jeesus edellytti ihmisten pystyvän siihen teroittaen sanojensa mukaan tekemisen tärkeyttä pelastumisessa, mutta hän katsoi harvojen haluavan lähteä kaidalle itsensä kieltämisen ja kilvoittelun tielle.
Paavali puolestaan näkee ihmisten tilan toivottomana synnin alaisuudessa. Paavalin negatiiviset opetukset laista ja synnistä ovat erilaisia kuin Jeesuksella sekä juutalaisuudessa täysin selvästi. Samoin Paavalin teologiassa sakramenteilla oleva asema poikkeaa Jeesuksen opetuksista.
Paavali "ei luonut Jeesuksesta uskon Kristusta", vaan tämä teologinen tulkintaprosessi oli alkanut jo ennen Paavalia, kuten ilmenee Paavalin lainaamista traditioaineksista (esim. Fil.2:6-11 hymni). Paavalin teologia on silti erilaista kuin evankeliumeista löytyvä Jeesus-perinne (historian Jeesuksen oma sekä hänen suuhunsa laitettu pääsiäisen jälkeinen seurakuntateologia, "profeettojen" opetukset uskon mukaan ylösnousseen Jeesuksen nimessä). Kristinuskon syntymiselle kokonaan uutena uskontona oli Jeesuksen elämä ja kuolema sekä tyhjän haudan kokemus pääsiäisenä välttämätön edellytys, mutta se ei ollut sellaisenaan riittävä perusta. Pelkkä pääsiäiskokemus sinänsä eli havainto tyhjästä haudasta ja Jeesuksen seuraajien kokemus siitä, että Jeesus elää ei vielä vienyt uskovia monenkirjavan juutalaisuuden ulkopuolelle.
Juutalaisuudesta erkaantumiseen johti se alkukristittyjen uskontulkinta, jonka mukaan Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus ovat lopunajallisia ratkaisevia Jumalan pelastustekoja: enää ei riitä juutalaisellakaan kuuluminen Siinain lakiliittoon sekä katumus, uhrit ja luottamus Jumalan laupeuteen pelastusteinä VT:n mukaisesti, vaan juutalaisenkin piti uskoa Jeesukseen Kristuksena ja Herrana sekä ottaa kaste Kristuksen yhteyteen pelastuakseen pian tulossa olevaan taivasten valtakuntaan, jonne ei ole enää muuta tietä kuin Jeesus. Entinen Siinain liitto ei siten ollut enää pätevä eikä riittävä, Jumala oli kristittyjen uskon mukaan tehnyt uuden liiton Jeesuksessa ja tämä uusi liitto pelkällä olemassaolollaan mitätöi vanhan liiton. Paavali ei kehittänyt tätä teologiaa, vaan omaksui sen ja vei sitä eteenpäin. Jeesuskaan ei katsonut tulevansa perustamaan uutta uskontoa, vaan hän julisti pian tulevaa eskatologista käännettä, Jumalan tuomiopäivää ja taivasten valtakuntaa, nykyisen järjestyksen loppumista. Paavalilla ja Jeesuksella on yhteistä kuitenkin juuri tuo pian tulevan ratkaisevan lopunajallisen käänteen odotus ja luottamus siihen, että Jumala on armollinen niille, jotka kääntyvät synnistä Jumalan puoleen luottavaisessa uskossa. Tämä perusnäkemys oli yhteistä muillekin juutalaisille. Mutta Jeesuksen ja Paavalin välissä esiintyi ryhmittymä, jonka toiminta johti - vaikkei se ollutkaan heidän tavoitteensa - uuden uskonnon syntymiseen ja välirikkoon juutalaisen synagoogan kanssa: hellenistit, joihin ensimmäinen marttyyri Stefanos kuului (Apt.6-7). Heidän lakia joiltain osin liberaalimpi linjansa sai aikaan sen, että kristinusko ei jäänyt pieneksi, ehkä nopeastikin kokoon kuivuneeksi juutalaiseksi pikkulahkoksi, vaan se kykeni levittäytymään hellenistiseen pakanamaailmaan kokien muodonmuutoksen, jossa Jeesus-usko sovitettiin paremmin pakanakansoille sopivaksi. Toisaalta hellenisti-kristittyjen toiminta teki eron juutalaisuudesta väistämättömäksi. Ellei Paavalia olisi ja hänen muotoilemaansa laista vapaata teologiaa emme todennäköisesti tietäisi juuri mitään tästä Jeesus-lahkosta. Mutta toisaalta Paavalista ja Johanneksen evankeliumista alkoi edellä mainitsemani historian Jeesuksen tie mytologian maahan ilmapiirissä, joka oli avoin myöhäisantiikkiselle uskonnolliselle synkretismille. Jeesusta alettiin tulkita entistä yksipuolisemmin ja hellenistiset kirkkoisät korottivat Jeesuksen Isän veroisena Jumalana sellaiseen asemaan, joka kyseenalaisti juutalaisen perinteisen monoteismin (juutalaisuus oli alunperin monolatrista, eli yhtä Jumalaa vain sai palvoa). Synoptisten evankeliumien kuten Markuksen Jeesus-kuva (kristologia) työnnettiin taka-alalle ja luettiin Johanneksen evankeliumin teologian läpi suodattaen.
Laki juutalaisille ja juutalaiset Paavalille
Juutalaisista ja heidän lakikäsityksistään on monilla ihmisillä karikatyyrimäinen käsitys evankeliumeissa olevien poleemisten kiistakeskustelujen sekä Paavalin kirjeiden joidenkin kohtien takia (Room.2). Mutta todellisuudessa juutalaisille laki ei ollut kerskailun ja itsetehostuksen väline eikä lain pitäminen ollut ansion tavoittelua. Laki oli juutalaisille Jahven armoa, armon osoitus. Ensimmäistä ja tärkeintä olivat ne pelastusteot, jotka Jahve oli armossaan israelilaisille tehnyt (exodus Egyptistä varsinkin) ja ihmisen asenne ja reaktio oli sen tähden kiitollisuus ja kuuliaisuus Jahven tahtoa eli lakia kohtaan. Juutalaisuus oli liittonomismia (E.P. Sanders: Paul and Palestinian Judaism), jossa laki palvelee liittosuhteen sisällä pysymistä eikä siis ole keino oikean jumalasuhteen saamiseksi. Laki kuuluu VT:ssä liittosuhteen yhteyteen, liiton jonka Jahve oli tehnyt Israelin kansan kanssa. Ongelmaksi nousee tätä taustaa vasten Paavalin kritiikki lakia kohtaan: VT:ssä laki on elämän tie eikä sitä ole vaikea noudattaa ja laki on lähellä ja valmis noudatettavaksi (5 Moos.30). Paavalin lakikritiikissä ei ollut vain jonkin väärän laintulkinnan vastustus, vaan hänen kritiikkinsä kohdistui lakiin itsessään (dekalogia eli kymmentä käskyä myöten, vaikka toisaalta hänen moraalisissa kehotuspuheissaan välillä viitataan joihinkin kymmenen käskyn kohtiin). Jos lakia oli tulkittu väärin niin miksi Paavali ei tyytynyt vain vaatimaan lain oikeaan tulkintaan palaamista, miksi laki piti kumota (Gal.3:24, Room.10:4, 2 Kor.3). Oliko Jumala epäonnistunut antamalla toimimattoman lain ennen kuin keksi uuden ja toimivan suunnitelman pelastaa ihmiset? Jos laki ei ole elämäksi, vaan kuolemaksi (2 Kor.3) niin miksi VT pitää lakia elämän tienä ja ilon aiheena (Ps.119, 3 Moos.18:4-5).
Toisaalta Paavali laskee teot takaovesta sisälle opettaessaan tuomiosta tekojen mukaan (Room.2:6-11 "uupumatta hyvää tehden etsivät kirkkautta, kunniaa ja katoamattomuutta hän antaa ikuisen elämän", 1 Kor.3:9-15), vaikka Paavali heittikin teot pois etuovesta korostaen ihmisen pelastuvan ("tulevan vanhurskautetuksi") uskon kautta Kristukseen ja hänen ristinkuolemaansa. Se, miksi Paavali hylkää liittonomismin ja lain ei johtunut siitä, että ne olisivat olleet itsessään kelvottomia, vaan koska hän koki löytäneensä jotain, joka on vielä parempaa ja tästä ekstaattisesta Kristus-kokemuksestaan käsin Damaskoksen tiellä hän lähtee tekemään radikaalia lakiteologiaa. Paavali ei ilmeisestikään halunnut kiistää juutalaisuuden perusteita (ainakaan roomalaiskirjeessä), vaan hän tähdentää room.3:31 jatkuvuutta uuden ja vanhan välillä. Mutta toisaalta, 1 Kor.9:20 "voittaakseni juutalaisia olen ollut näille kuin juutalainen....olen näille ollut kuin lain alainen, vaikka en ole lain alainen" osoittaa, että Paavali ei jäänyt loppuelämäkseen lakia uskollisesti noudattavaksi juutalaiseksi ja hänen itsensä kuohitsemis-kehotuksensa sarkasmissaan kuvaa selvää etääntymistä juutalaisuuden perusasioista. Vaikka Paavali itse piti itseään jopa yhtenä harvoista tosi juutalaisista niin juutalaisten ja konservatiivisten juutalaiskristittyjen Paavalin vastustajien kannalta Paavali oli kieltänyt lain ja mennyt juutalaisuuden ulkopuolelle (antaen tahtomattaan aineksia myös myöhemmälle juutalaisvastaisuudelle). Juutalaisuudessa yleensä katsottiin, että valikoiva ja tilanteesta riippuvainen lain noudattaminen on lain kieltämistä ja hylkäämistä sekä Siinain liiton taakseen jättämistä - ja niin asia on VT:n mukaan myös. Paavali ei selvästikään vain arvostele lain väärää tulkintaa, vaan hän vastustaa itse lakia (Gal.2:19; 3:19-25; 2 Kor.3:6, Room.7:6 jne.). Paavali ei myöskään erottele lakia johonkin "ikuiseen moraalilakiin" ja "väliaikaiseen seremonialakiin", vaan laki on Paavalillekin yksi kokonaisuus.
Paavali koettaa ratkoa juutalaisten asemaa ja eri suuntaisilla, ristiriitaisilla tavoilla eri yhteyksissä. Room.9 hän korostaa, ettei koko Israelia ole edes valittu eivätkä kaikki Aabrahamin jälkeläiset ole Aabrahamin lapsia, mikä on isku perinteistä liittoteologiaa vastaan. Mutta selvässä jännityksessä Room.9:n kanssa Paavali selittää Room.11, että Israelin kansa on ja myös tulee olemaan valittu kansa koettaen pysyä uskollisena sekä vanhalle että uudelle uskolle, jolloin hän päätyy ristiriitoihin loogisesti sekä emotionaalisesti. Hän päätyy esittämään, että koko Israel pelastuu ihmeellisesti kun pakanoiden luku on täysi (mikä Paavalin kohdalla tarkoitti lähitulevaisuutta hänen aikanaan). Paavali korostaa välillä jatkuvuutta ja välillä eroa uuden ja vanhan liiton välillä, mistä jännityksestä kertoo hyvin kuvaavasti Room.9-11. Mutta Paavalikaan ei ratkaise teologista peruskysymystä: jos kerran Israelin kansan pitää kuitenkin kääntyä Kristuksen puoleen niin silloin ei aikaisemmin tehty liitto ole kelvollinen eikä tyydyttävä sellaisenaan (1 Kor.9:20 juutalaiset täytyy "voittaa" Kristukselle). Koska Kristus on Paavalille ainoa perusta ei voi olla muita perustuksia kuten laki. Koska Paavalin lähtökohta on, että pelastus on vain Kristuksessa juutalaisille sekä pakanoille hän päätyy lakikäsityksiä ja juutalaisten asemaa pelastuskysymyksessä ratkoessaan epäyhtenäisiin, jännitteisiin ratkaisuihin sekä ristiriitaan VT:n teologian kanssa. Mutta Paavali ei aloittanut juutalaisuudesta etääntymistä eivätkä kokoontumiset synagogan ulkopuolellakaan ollut Paavalin keksimä uutuus - tämä kaikki oli alkanut jo ennen Paavalia. Välirikko oli oleva väistämätön siitä alkaen kun väitettiin pelastuksen olevan vain Jeesuksessa ja että myös juutalaisen piti uskoa Jeesukseen ja ottaa kaste. Paavalin kirjeiden teologiassa näkyy selkeämpänä alusta alkaen jo näkyvillä ollut kahden erilaisen pelastusnäkemyksen välinen jännitys ja Paavalin radikaali lakiteologia (jossa laki liittyy kiinteästi syntiin ja kuolemaan ja on vain väliaikainen instituutio) vain jyrkensi asenteita ja kärjisti tilannetta. Paavalin ei voi sanoa "väärentäneen Jeesuksen opetuksia", mutta Paavalin teologia on silti selvästi erilaista keskeisissä asioissa, vaikka yhtäläisyyksiä onkin Jeesuksen sanoman ja Paavalin teologian välillä
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.