Kävin saarnatilaisuudessa, jossa oli mukana paljon ihmisiä.
Puhujat olivat asiantuntevia ja tulevaisuudestakin puhuttiin.
Ihmiset olivat innoissaan paremmista ajoista luvatessa.
Itse olin kiinnostunut asiasisällöstä ja esiintyjistä.
Mutta sitten ylistykseen sekoitettiin vallankäyttöä.
Huomasin, että ihmisten rentous katosi ja muutama lähti, kun iloisista asioista siirryttiin vakaviin.
Vakavuus ei tee asioista vastenmielistä vaan asioiden väärinkäyttö, mikä saa toiset ihmiset iloisiksi ja herkemmät kavahtavat.
Kun ei ymmärrä asioita perusteellisesti, niin tilalle tulee pelko, ja kun tähän sekoitetaan valta, niin seurauksena on vallan väärinkäyttö.
Näin ihmisestä on tullut Jumala, jolla ei vielä ole perusteita työhön.
Kovuus ja armon väistyminen on pelon luonnollinen jatke.
Voisi sanoa, että se kuuluu ihmisluonteeseen - etenkin nuoruuteen ja kokemattomuuteen sekä tiedon puutteeseen, mikä tekee nuorista ihmisistä vanhoina kivisydämiä.
Mitä sitten vallan tilalle ?
Kun itsensä tyhjentää vallantavoittelusta eli ihmissuhteissa jää viimeiseksi, niin jotain tulee tyhjiön tilalle.
Tätä 'jotain' moni tavoittelee, mutta ei tiedä miten sen saa, ja että siinä voi kulua ihmisikä, mikä riippuu oikean tiedon soveltamisesta käytäntöön.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Täällä kirkkohistoriaa. Mitää kirkko teki "harhaoppiselle" ?
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000058&posting=22000000022473698