Kokous Kanarilla

onko Espanjaa, onpahan.!

Kokaiinista on jälkiä 94 prosentissa Espanjan euroseteleistä, sanottiin sunnuntaina julkaistussa tutkimuksessa. Espanjassa on kokaiinin käyttäjiä harvinaisen paljon.

Sata testattua seteliä koottiin urheilusaleista, valintamyymälöistä ja apteekeista kautta Espanjan. Vaurastuminen ja huumeiden hintojen lasku ovat lisänneet vahvasti kokaiinin käyttöä.

Espanjassa saa gramman kokaiinia jopa 60 eurolla eli viidellä eurolla annosta kohti, sanoivat viranomaiset.

Kokaiini on poliisin mukaan halventunut koko Euroopassa, koska huumetta tuottavan Kolumbian asejoukkiot ja kapinalliset tarvitsevat rahaa aseisiin. Espanja on salakuljettajien keskeinen rahtisatama.

Tutkimuksissa ei voitu selvittää, kuinka moni seteleitä käsitellyt oli käyttänyt itse kokaiinia.

Osa on saanut käsiinsä huumetta muiden kokaiinilla tuhrimista seteleistä, sanoi Sailab-laboratorio päivälehti El Mundon mukaan.

Antiikin Rooman keisari Flavius Vespasianus sanoi, että "raha ei haise", kun hänen poikansa Titus oli pitänyt julkisille käymälöille määrättyä veroa mauttomana.

3

459

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Uno fan club

      Onko Uuno jo Epsanjassa?

      • näin se on

        Ja terveisiä lähes 20° lämmöstä nyt para-aikaa.

        Täällä ei ole huolta juurikaan huoneiden lämmityksestä, mutta yöt on kostaen kylmiä väliin, jos ei jotain kuivattavaa lämmitystä ole.

        Ei ihme jos vihreätkin "kokousti" tuolla Kanarian puolella, kyllä täällä kelpaa, "kokoustella"

        Aika hassua, vihreät käy Kanarialla kokouksessa, mikähän takana ? Tuskin nyt noin vain muuten lähdetään.


      • Anonyymi
        näin se on kirjoitti:

        Ja terveisiä lähes 20° lämmöstä nyt para-aikaa.

        Täällä ei ole huolta juurikaan huoneiden lämmityksestä, mutta yöt on kostaen kylmiä väliin, jos ei jotain kuivattavaa lämmitystä ole.

        Ei ihme jos vihreätkin "kokousti" tuolla Kanarian puolella, kyllä täällä kelpaa, "kokoustella"

        Aika hassua, vihreät käy Kanarialla kokouksessa, mikähän takana ? Tuskin nyt noin vain muuten lähdetään.

        Pössyttelemässä Sanna lailla.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      181
      1508
    2. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      195
      1136
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      43
      1101
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      765
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      700
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      691
    7. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      680
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      37
      673
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      19
      621
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      617
    Aihe