Kasteteologia Raamatussa
Selitysopillista rajankäyntiä kasteopissa
1. 1 Kastekysymyksen historiallinen ja teologinen tausta
Oppi kasteesta on eräs merkittävimpiä vedenjakajia kristillisten kirkkokuntien ja suuntauksien välillä. Varsinkin kysymys lasten kastamisesta. Kaste ei ole irrallinen eikä varsinkaan epäoleellinen asia, vaan se on nähtävä laajemmassa yhteydessä tarkastellen sitä Raamatun ihmiskuvan ja pelastusopin kokonaisnäkemyksen puitteissa. Kasteoppia tutkittaessa on otettava myös huomioon historiallista tausta VT:n ja Jeesuksen ajan juutalaisuudessa sekä vanhatestamentilliset kasteen esikuvat ja edeltäjät. UT:n kirjoittajat käsittelevät kastetta melko katkelmallisesti ja useissa eri kirjoituksissa, jotka ovat syntyneet eri aikoina ja erilaisissa historiallisissa tilanteissa. Yhteistä kirjoituksien syntytilanteelle on se, että ne on kirjoitettu lähetystilanteessa, eikä meidän aikamme kaltaisessa vakiintuneen kristillisyyden olosuhteissa. Voimme silti niitä tutkimalla ymmärtää kasteen olemuksen ja saada sekä historiallisesti että eksegeettisesti (selitysopillisesti) perustellun vastauksen kysymykseen lapsikasteesta.
1.2 Kasteen historiallisia edeltäjiä ja juutalaisuudessa ja VT:ssa
a) Vanhan liiton aikana poikalapset otettiin 8-päivän ikäisinä liiton jäseniksi ympärileikkauksen avulla ja tyttölapsien puolesta uhrattiin uhri. Ikivanha historiallinen käytäntö (1 Moos 17), joka perustui Pentateukin lakiin (3 Moos.12:3) oli tehnyt juutalaisille luonnolliseksi asiaksi Jumalan liiton jäsenyyden pienille lapsille, jotka eivät voineet millään tavalla itse vaikuttaa liittoon pääsemistään. UT:ssa apostoli Paavali vertaa ympärileikkausta kasteeseen liitäen ympärileikkauksen siihen (Kol.2:11-13). Paavalin mukaan vesikaste on pelastuksen välittävä teko: syntinen luonto ("liha") riisutaan, hengellisesti kuollut ihminen tehdään eläväksi, kaikki rikkomukset annetaan anteeksi.
"Häneen teidät on yhdistänyt ympärileikkaus, jota ei ole ihmiskäsin tehty, Kristuksen ympärileikkaus, jossa syntinen luonto riisutaan pois. Kasteessa teidät yhdessä hänen kanssaan haudattiin ja herätettiin eloon, kun uskoitte Jumalaan, joka voimallaan herätti Kristuksen kuolleista. Te olitte kuolleita rikkomustenne ja ympärileikkaamattomuutenne vuoksi, mutta Jumala teki teidät eläviksi yhdessä Kristuksen kanssa. Hän antoi meille kaikki rikkomuksemme anteeksi,"
b) VT:n historia ja laki sisälsi erilaisia kultillisia pesuja, jotka liittyivät Jumalan kohtaamiseen (2 Moos. 19:10; 29:4, 3 Moos. 8:6). Leeviläisten pappien päälle tuli pirskottaa synneistä puhdistavaa vettä (4 Moos 8:6-7).
"Ota leeviläiset erilleen muista israelilaisista ja puhdista heidät. Heidän puhdistamisekseen sinun on pirskotettava heidän päälleen
synneistä puhdistavaa vettä, ja heidän on ajeltava tukkansa, partansa ja kaikki ihokarvansa ja pestävä vaatteensa. Sitten he ovat puhtaat."
c) Veden kautta on siten jo vanhan liiton aikoina Jumala välittänyt sekä armoaan ja anteeksiantamustaan että tuomiota (vedenpaisumus, johon 1 Piet.3:20-21 vertaa kastetta). Punaisen meren ylittäminen 2 Moos.14 on Paavalin opetuksen mukaan kaste. Se oli kaste Moosekseen pilvessä ja meressä (1 Kor.10:1-4). On tärkeä huomata, että israelilaisia ei upotettu meriveteen, vaan he kävelivät kuivaa merenpohjaa pitkin toiselle rannalle (2 Moos.14:21-22). Tämä kaste annettiin siis Jumalan omana pelastavana tekona kaikenikäisille vauvoista vanhuksiin. Kasteen muotona oli kostuminen pilvestä ja vesipisaroista. Mutta egyptiläiset joukot, jotka yrittivät samaa tuhoutuivat, sillä heidät Jumala upotti mereen.
d) Hesekielin kirjassa profeetta yhdistää veden vihmomisen Israelin kansan päälle Pyhän Hengen saamiseen, jolloin kansa saa uuden sydämen ja hengen (Hes 36:25-27).
"Minä vihmon teidän päällenne puhdasta vettä, niin että te puhdistutte, minä puhdistan teidät kaikesta saastastanne ja epäjumalienne kaikesta iljettävyydestä. Minä annan teille uuden sydämen ja teidän sisimpäänne uuden hengen. Minä otan teidän rinnastanne kivisydämen pois ja annan tilalle elävän sydämen. Minä annan henkeni teidän sisimpäänne ja ohjaan teidät seuraamaan säädöksiäni, ottamaan varteen minun käskyni ja elämään niiden mukaan."
Israelilaisia ei siis tässäkään tapauksessa upotettaisi veteen, eikä tässä sanomassa suljeta lapsia veden vihmomisen ulkopuolelle. Lapsetkin kuuluvat kansaan. Jälleen kerran Jumala käyttää armonsa ja pelastuksensa välittämisessä aineellista välikappaletta, vettä. Olisi Jumala voinut antaa Hengen ja uudistaa kansan sisäisesti muullakin tavalla, mutta Jumala nimen omaan liitti uudistavan ja puhdistavan armonsa ja Henkensä veteen. Tämä on erittäin merkillepantavaa teologisesti - VT sisältää esikuvia sakramenteista eli armonvälineistä. Jumala käytti jo vanhassa liitossa ulkoisia aineellisia merkkejä Hänen ja kansansa välisessä suhteessa (liiton arkki, manna, uhrit, liiton maja, temppeli ovat esimerkkejä näistä aineellisista merkeistä ja kuvista).
e) Proselyyttikasteen käyttöönoton ajankohta on epävarma ja kiistanalainen tutkimuksen keskuudessa. Ei ole täyttä varmuutta siitä, oliko proselyyttikaste käytössä ennen vuosia 65-70 jKr. juutalaisuudessa. Mutta joka tapauksessa juutalaiset tekivät lähetystyötä ja käännynnäiset kastettiin. Juutalaisuuteen kääntynyt pakana sai täydet seurakuntalaisen oikeudet, kun antoi ympärileikata ja kastaa itsensä ja suoritti uhrin. Tämä proselyytti- eli käännynnäiskaste tehtiin koko perheelle, myös pienille lapsille ja se oli kertakaikkinen kaste. Vaikka historiallinen ajoitus on epävarmaa, on silti olemassa kiintoisa analogia proselyyttikasteen ja uusitestamentillisen kristillisen kasteen välillä. Molemmat kasteet oli tarkoitettu koko perheelle.
Apostolien teoissa ja Paavalin 1. korinttolaiskirjeessä kerrotaan kokonaisten perhekuntien kastamisesta - ketään perheessä ei siis rajattu pois. Perheet olivat siihen aikaan suuria, joten olisi kovin epätodennäköistä, että noissa perheissä ei olisi ollut pieniä lapsia (Apt. 10:47;16:15, 31-33; 1 Kor.1:16).
"(15) ja hänet [Lyydia] ja hänen perhekuntansa kastettiin. Hän sanoi sitten meille: "Jos kerran pidätte minua Herraan uskovana, tulkaa kotiini ja jääkää vieraikseni." Hän vaatimalla vaati meitä tulemaan....
(31-33) Hän vei heidät ulos ja kysyi: "Herrat! Mitä minun on tehtävä, että pelastuisin?" He vastasivat:
"Usko Herraan Jeesukseen, niin pelastut, sinä ja sinun perhekuntasi...ja hänet ja hänen perhekuntansa kastettiin heti."-Apt.16:31-33
Juutalaisethan olivat, kuten yllä on sanottu, tottuneet ikivanhastaan siihen että pienet lapsetkin otettiin Jumalan liittoon. Niinpä oli luonnollista, että pakanuudesta kääntyneiden koko perhe pieniä lapsia myöten kastettiin. Kristillisen uskon juuret ja tausta on VT:ssa ja juutalaisuudessa. Historiallista taustaa vasten oli siten "oletusarvo", että pienet lapsetkin otetaan Jumalan liittoon ja pelastuksen osallisuuteen ja tämä Jumalan liittoon ottaminen tapahtuu ulkoisen merkin, armonvälineen kautta. Jos tähän käytäntöön olisi uuden liiton myötä tullut sellainen radikaali muutos, että lapsia ei tarvitse tai saa ottaa Jumalan valtakuntaan, vaan vasta joskus esim. 12-14 vuotiaina tai aikuisina, niin olisi ollut odotettavissa, että UT:ssa olisi kielletty kastamasta lapsia. Lapsien asemasta olisi varmasti herännyt kysymyksiä, joihin apostolien olisi pitänyt ottaa kantaa. Mutta missään koko UT:ssa ei esiinny kiistoja lapsien asemasta eikä lasten pelastuksen tarpeesta tai lasten kastamisesta.
Pitäisi myös muistaa, että Jeesuksen ja apostolien aikaan ei eletty modernissa individualistisessa, yksilöä korostavassa kulttuurissa, vaan kollektiivisessa ja patriarkaalisessa yhteiskunnassa: kun perheenpäänä oleva mies kääntyy uuteen uskoon, seuraa hänen koko perheensä lapsia ja orjia myöten perheen päätä. Ei siinä käyty kyselemään kenenkään yksilöllisiä "ratkaisun tekoja". Merkille pantavaa on myös kasteen ja julistetun evankeliumin sanan välitön yhteys: kaste tehtiin heti ensimmäisen evankeliumin saarnan jälkeen, eikä vasta pitkän opettamisjakson jälkeen. Ei kasteen edellytykseksi asetettu UT:ssa tiettyä ymmärryksen määrää tai tietomäärän hallintaa.
f) Johanneksen kaste Jordanilla ei ollut kristillinen kaste, vaan sitä edeltävä "parannuksen kaste", joka kuului testamenttien väliaikaan, aikakausien taitekohtaan ja se oli kansan valmistamista uskomaan tulevaan lopunajalliseen Messiaaseen ennen Jumalan valtakunnan ilmestymistä. Siksi Johanneksen kasteella kastetut kastettiin kristillisellä kasteella, joten kyseessä ei ollut "kasteen uusiminen" (Apt. 19:3-4, vrt. myös 18:24-28). Mutta UT:ssa ei ole yhtään esimerkkiä kristillisen kasteen uusimisesta tai kasteen toistamisen tarpeellisuudesta ylipäätään.
2. Onko lapsi viaton ja synnitön, eikö jo pieni lapsi tarvitse pelastusta?
Perustavanlaatuinen kysymys kastetta yleensä ja lasten kastamista erityisesti tutkittaessa on Raamatun syntioppi. Vastausta vaativia kysymyksiä ovat:
* onko pieni lapsi synnitön ja viaton
* onko lapsille jokin toinen pelastustie vai onko kaikille ihmisille ikään katsomatta sama tie pelastukseen
Usein kuulee sanottavan, että pikkulapsethan ovat "viattomia" ja nehän ovat niin "suloisia", että eihän lapsissa mitään syntiä ole. Tätä teologista kysymystä ei voida ratkaista inhimillisillä tunteiluilla ja humanistisilla järkeilyillä, vaan Jumalan sanan ilmoittamaa ihmiskuvaa ja syntioppia tarkastelemalla.
Lähtökohdat vastauksille ovat jo VT:ssa. Esimerkiksi Ps.51:7 on erittäin yksiselitteinen:
"Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alaiseksi olen siinnyt äitini kohtuun."
Vrt. Job 14:7 "Voiko saastaisesta tulla puhdas? Ei koskaan!" - Jumalan edessä saastaisista ihmisistä syntyy saastaisia jälkeläisiä, ei viattomia. Katso myös esim. Ps.14:1-3 ja 1 Moos.6:5 "Ihmisen ajatukset ja teot ovat pahat nuoruudesta saakka." - ei siis sanottu että "nuoruudesta lähtien, mutta pikkulapsena kuitenkin ihminen on puhdas ja viaton".
Vanhatestamentillinen teologia tuntee siten perisynnin. UT:ssa apostoli Paavalin käsitys ihmisestä on pessimistinen - mutta realistinen. Jumalan edessä kaikki ihmiset ikään katsomatta ovat turmeltuneita, kelvottomia, epäpuhtaita, vailla Jumalan kirkkautta, hengellisesti kuolleita ja vailla yhteyttä Jumalaan, eikä kukaan ihminen tee hyvää - ei siis lapsetkaan (Room.3:9-23). Kukaan ihminen ei tule vanhurskaaksi tekojen avulla eikä millään omalla "luontaisella viattomuudellaan". Lapsille ei ole annettu mitään toista pelastustietä, eikä missään sanota, että lapset eivät tarvitsisi pelastusta synnistä Kristuksen kautta.
Kukaan ihminen ei voi olla Jumalan edessä vanhurskas ilman uskoa Kristukseen, ei pieni lapsikaan. Jos niin olisi, sellainen merkittävä poikkeus olisi ilmoitettu Raamatussa, eikä Jeesus olisi tehnyt lasta pelastuksen vastaanottamisen esikuvaksi. Lapsikin siis nimen omaan ottaa vastaan Jumalan valtakunnan (Luuk.18:7). Jeesus teki lapsesta esikuvana aikuisille, mutta ei Jeesus sanonut lapsia viattomiksi ja synnittömiksi tai "kilteiksi" niin että he sen takia pääsisivät taivasten valtakuntaan.
"Totisesti: joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi, hän ei sinne pääse."
3. Synti ei ole yksittäinen teko, vaan ihmisen "luonto"/persoona on turmeltunut
Olemme siis havainneet, että perisyntioppi perustuu sekä VT:n että UT:n ilmoitukseen. Jos ei olisi ihmisen perisyntisyyttä, ei lapsia tarvitsisi kastaa eivätkä lapset tarvitsisi pelastustakaan, koska pikkulapset eivät ole vielä mitään ulkoisia rikkomuksiakaan tehneet. Siinä tapauksessa pelastumisen tarve alkaisi vasta kun ihminen on ymmärtävässä iässä, jolloin hän tajuaa mikä on oikein ja väärin ja alkaa tehdä vääriä tekoja. Mutta synti ei ole mikään tuollainen ulkoinen, pinnallinen asia Raamatussa. Ei kysymys ole yksittäisen teon tekemisestä tai jostain pahasta sanasta eikä laiminlyönnistä, vaan synti lähtee ihmisen sisimmästä. Synti on nimen omaan kosminen turmiovalta, pahan substanssi, jonka vallassa jokainen ikään katsomatta on äitinsä kohdusta asti. Paavalilaiselle opille synnistä turmiovaltana on havaittavissa merkkejä jo VT:ssa, jossa Ps. 36:2-3 kuvaa syntiä personifioituna voimana, joka "kuiskii" väärintekijän sisimmässä.
"Synti kuiskii väärintekijän sydämessä niin ettei hän enää pelkää Jumalaa."
Jumalan laki syyttää ei vain jotain tekoamme, vaan "luontoamme" eli persoonaamme, joka on kadotustuomion alainen. Ihminen on itsessään vihan, kuoleman ja kadotuksen lapsi, jos ei Kristuksen sovituskuolema ja ylösnousemus pelasta ihmistä tästä olotilasta (Ef. 2:3).
"Heidän [tottelemattomuuden lapsien] joukossaan mekin kaikki ennen elimme noudattaen oman luontomme haluja ja tehden niin kuin ruumiimme ja mielemme tahtoivat, ja näin olimme luonnostamme vihan alaisia niin kuin kaikki muutkin."
4. 1 Kasteen olemus: Jumalan teko vai ihmisen kuuliaisuuden teko, lakia vai armonväline?
Erittäin keskeinen kysymys on, mikä on kasteen olemus: onko kaste Jumalan teko ihmiselle, onko kaste armoa. Vai onko kaste ihmisen teko ("vastaus Jumalalle"), tunnustautumistoimi ja kuuliaisuuden teko. Jos osoittautuu selitysopillisesti pätevästi, että kaste on ihmisen teko ja kuuliaisuuden teko ei pienien lapsien kastamiselle ole perustetta, koskapa pieni lapsi ei osaa sellaisia tekoja tehdä.
Johanneksen evankeliumissa oleva Jeesuksen opetus tarjoaa hyvän lähtökohdan kasteen ymmärtämiseen (Joh.3:3-5).
"Jeesus vastasi hänelle: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny uudesti, ylhäältä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa."
Nikodemos kysyi: "Miten joku voisi vanhana syntyä? Miten joku voisi mennä takaisin äitinsä kohtuun ja syntyä toisen kerran?"
Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan.
Mikä on syntynyt lihasta, on lihaa, mikä on syntynyt Hengestä, on henkeä."
Ihminen on luonnostaan "lihaa" ja ilman Jumalan Pyhää Henkeä. Päästäkseen Jumalan valtakuntaan ihmisen pitää syntyä uudesti (lapsia ei tässäkään suljeta pois). Uudestisyntyminen tapahtuu kasteessa, joka on portti Jumalan valtakuntaan. Sana "vesi" ei ole mikään symbolinen ilmaus, muutoin pitäisi tulkita samassa lauseessa mainitun Hengenkin tarkoittavan jotain muuta kuin Pyhää Henkeä. Vedestä ja Hengestä syntyminen on sama asia (alkutekstissä on yhteinen prepositio ja verbin aikamuoto kreikan kielessä on aoristi - ks. alempaa aoristin merkitys tarvittaessa). Vesikaste on samalla myös henkikaste. Ei ole kastetta ilman Pyhää Henkeä. Mitään erillistä, myöhemmin saatavaa "henkikastetta" tai "toista siunausta" vesikastetta täydentämään UT:n teologia ei tunne.
Tarkastellaan seuraavaksi eräitä apostolisten kirjoituksien kastetta käsitteleviä tekstejä.
Apt.22:16 "Älä vitkastele. Huuda avuksi hänen nimeään, nouse ja anna kastaa itsesi, anna pestä syntisi pois.'"
Tiit.3:5 "Hän pelasti meidät pesemällä meidät puhtaiksi, niin että synnyimme uudesti ja Pyhä Henki uudisti meidät".
Ef.5: 26 " pyhittääkseen sen. Hän pesi sen puhtaaksi vedellä ja sanalla" (että hän sen pyhittäisi, puhdistaen sen, vedellä pesten, sanan kautta" - KR 38)
1 Piet.3:21 "Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus,"
1 Kor.6:11 "Tällaisia jotkut teistä olivat ennen, mutta nyt teidät on pesty puhtaiksi ja tehty pyhiksi ja vanhurskaiksi Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä ja Jumalamme Hengen voimasta." - Kolminkertainen aoristin passiivi alkutekstissä, mikä kuvaa kasteen kertakaikkisuutta jo päättyneenä Jumalan tekona.
Hepr.10:22 "Astukaamme sen tähden Jumalan eteen vilpittömin sydämin ja varmoina uskossamme, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä." -huom. vihmottuna, ei upotettuna veteen.
Kaste on sakramentaalinen, se on armon väline, pelastuksen välikappale, jossa synnit pestään pois - kaste pelastaa ihmisen vedenpaisumuksen esikuvan mukaisesti, kuten Pietarin 1. kirjeessä on sanottu. Kaste on Jumalan teko ihmiselle pelastuksen välittämiseksi ja lahjoittamiseksi sekä uudestisynnyttämiseksi - ei ihmisen teko Jumalalle. Kaste on se näkyvä väline, jolla Pyhä Henki synnyttää ihmisen uudesti. Kasteessa ihminen ei pyhitä eikä puhdista itseään, vaan Jumala pyhittää (so. erottaa omaksensa) ja tarjoaa syntien anteeksiantamuksen ja antaa Pyhän Henkensä ja liittää ihmisen Kristukseen, Hänen kuolemansa ja ylösnousemisensa osallisuuteen. Kaste, usko, uudestisyntyminen, vanhurskauttaminen, pyhittäminen sekä Pyhän Hengen saaminen muodostavat toisiinsa liittyvän kokonaisuuden. Vesi ei itsessään vaikuta uudestisyntymistä, syntien anteeksiantamista eikä pyhittämistä, vaan Jumalan sana ja Pyhä Henki, jotka ovat vedessä ja veden kanssa. Jumala on se, joka tekee liiton ihmisen kanssa. Hyvän omantunnon liitto kuvaa syntien anteeksiantamista, mitä Jumala tarjoaa ihmiselle vastaanotettavaksi.
Usko ottaa nämä Jumalan teot vastaan kasteessa ja kuten kappaleessa 4.3 näytän toteen, pikkulapsellakin on usko. Vauvallakin voi olla usko siksi, että usko ei ole ihmisen teko, joka olisi sidoksissa tiettyyn ymmärryksen asteeseen ja älyyn. Usko on Jumalan lahja ja Jumalan teko (Joh.6:29), jonka Hän voi vaikuttaa kenessä haluaa - myös pikkulapsissa. Jos usko olisi ihmisen teko ja riippuisi älystä ja ymmärtämiskyvystä, ei lapsi voisikaan uskoa. Ilman uskoa ei kaste hyödytä ja ihminen voi hylätä pelastuksen, joka hänelle välitettiin kasteen kautta lahjaksi. Kaste on kutsu elämään Jumalan lapsena ja Kristuksen seuraajana kuollen pois synnistä ja eläen Pyhän Hengen johdossa uutta elämää - vanhurskautettuna syntisenä, joka ei ole enää kuitenkaan synnin orja (Room.6 luku).
UT opettaa uudestisyntymisestä sekä kasteen että Jumalan sanan kautta (esim. Jaak.1:18). Kasteessa tapahtuvasta uudestisyntymisestä käytetään aoristia aikamuotona, jälkimmäisestä perfektiä. Esim. 1 Piet.1:3 ja 1 Piet 1:23. Aoristi = menneisyydessä tapahtunut hetkellinen, kertakaikkinen teko, joka jätti jälkeensä vaikutuksen eli tässä tapauksessa sen että kastettu on uudestisyntynyt. Kasteen kertakaikkisuutta korostaa säännöllisesti kastamisen yhteydessä UT:n kreikassa käytetty aoristi-muoto, joka tarkoittaa siis kertakaikkista päättynyttä tapahtumaa.
UT:ssa ei ole termiä "kasteen armo", mutta tämän luterilaisuudessa käytetyn ilmauksen asiasisältö on hyvin selkeästi ja vahvasti läsnä Raamatun ilmoituksessa ja sille on asialliset, pätevät selitysopilliset perusteet.
Vaikka ihminen olisi tullut Jumalan tekona (Joh.6:29) ja Jumalan sanan vaikutuksesta ensin uskoon (Room.10:17) ja uudestisyntynyt Jumalan sanan voimasta (1 Piet.1:23), ei kaste ole silti hänelle turha, vaan hänet tulee kastaa, sillä kaste on Jumalan tekemän armoliiton sinetti. Ei ole mitään ristiriitaa kasteen kautta ja Jumalan sanan kautta tapahtuvan uudestisyntymisen välillä, kuten ei senkään välillä onko opettaminen ensin ja sitten kaste vai kastetaanko ensin niitä, joita ei voi opettaa, ja opetetaan jälkeen päin (kuten Matteuksen evankeliumin lähetyskäskyssä Jeesus käskee tekemään). On toimittava tilanteen mukaan. Jos uskoon tullutta ihmistä ei ole ennen kastettu (ei siis lapsenakaan), hänet tulee kastaa.
Jos tämä ihminen oli jo lapsena kastettu ja hänellä oli ollut lapsen usko kasteen aikana julistetun evankeliumin sanan ja Pyhän Hengen vaikutuksesta, mutta vartuttuaan ihminen oli hylännyt uskon ja pelastuksen lahjan, ei tällaista ihmistä pidä kastaa enää uudestaan. Jumalan tekona kaste pysyy voimassa, eikä ole mitätöitynyt kastetun ihmisen myöhemmän epäuskon tähden, eikä sitä ihmisen tarvitse korjailla. Jumala ei näet kadu kutsuaan eikä armolahjojaan Raamatun mukaan. Jos ihminen hylkää kasteessa hänelle välitetyn pelastuksen lahjan, ei syy ole lahjassa eikä lahjan Antajassa, vaan vastaanottajassa. Lapsena kastetun ihmisen tarvitsee vain jatkaa siitä, mikä lapsena jo alkoi: elää uskossa Kristukseen ja armoon turvaten kuolla pois synnin ja pahuuden turmiovalloista eläen uutena luomuksena. Tämän kaiken saa aikaan Jumala.
4.2 Kenelle kaste ja Jumalan valtakunta kuuluu?
Totta kyllä, UT:ssa ei ole nimen omaista käskyä kastaa pieniä lapsia, mitä asiaa erilaiset kasteenuusijat usein kyselevät. Mutta kastekäsky kuten koko kasteteologia on yleinen ja universaali, eikä siinä suljeta pois ketään eikä muutenkaan luetella erikseen eri ihmisryhmiä. Jeesus käski lähetyskäskyssään "opetuslapseuttamaan" kaikki kansat kastamalla ja opettamalla (Matt.28:19-20). Kastekäsky ei luettele teini-ikäisiä, miehiä, naisia, vanhuksia, vapaita eikä orjia. On epäoleellista saivartelua alkaa vaatimaan jotain erityistä lisäkäskyä esimerkiksi lapsien kastamisesta, kun UT sisältää yleisen, kaikenkattavan kastekäskyn. Vaikka Jeesus olisi ylösnoustuaan käskenyt pelkästään "menkää ja kastakaa" pitäisi sen riittää sulkemaan sisäänsä lapsetkin ja kaikki ihmiset ikään katsomatta.
Markuksen evankeliumin myöhemmin lisätyssä loppuosassa (16:9-20) olevan lähetyskäskyn 16:15-16 kohderyhmä on myös täysin universaali: "kaikille luoduille". Alkukielinen sanamuoto ansaitsee huomiota. Tekstissä on aikamuotona futuuri ja teksti voitaisiin suomentaa näin: ”Joka on tullut uskovaksi ja on kastettu, tulee pelastumaan.” Epäusko on kadottava syy tuomiopäivänä, ei kasteen puuttuminen jostakin syystä.
UT:ssa on kyllä selvästi ilmaistu, että Jumalan valtakunta ja pelastus sekä kasteen lahja kuuluvat myös lapsille. Tunnettuja ovat Jeesuksen sanat lapsesta Jumalan valtakunnan vastaanottajina (Mark 10:16) ja lisäksi Jeesus siunasi lapsia. Totta, hän ei itse kastanut heitä kuten Hän ei kastanut aikuisiakaan synoptisten evankeliumien mukaan. Jeesuksen asettama kristillinen kaste tuli tarpeelliseksi ja mahdolliseksi vasta Hänen ylösnousemuksensa jälkeen, sillä kaste perustuu Jeesuksen sovituskuolemaan ja ylösnousemukseen. Johanneksen evankeliumi sisältää harvinaislaatuisen maininnan Jeesuksen kastetoiminnasta, mitä evankelista tai evankeliumin myöhempi toimittaja on korjannut muotoon, että Jeesus ei itse kastanut vaan Hänen opetuslapsensa (Joh 3:22-24; 4:1-2). Kuitenkin tämä kastetoiminta oli vain väliaikaista ja ajoittui ja maantieteellisestikin sijoittui samaan aikaan Johannes Kastajan kastetoiminnan kanssa. Myöhemmin Johanneksenkaan evankeliumin mukaan Jeesus ei kastanut, vaan antoi pelastuksen suoraan niille, jotka uskoivat, joten kyseessä oli samanlainen kaste kuin Johanneksellakin, eikä vielä kristillinen kaste.
Apostolisessa julistuksessa täysin yksiselitteisesti mainittiin myös lapset. Pietari julisti helluntaisaarnansa lopuksi, että lupaus kääntymiseen ja kasteeseen liittyvästä syntien anteeksisaamisesta ja Pyhän Hengestä tarkoittaa ”teitä ja teidän lapsianne” (Apt. 2:38-39). Mitään ikärajoja tai ymmärryksen määrää ei tässäkään asetettu kasteen ja pelastuksen saamisen ehdoksi.
4.3 Eikö pikkulapsi voi uskoa, kiittää Jumalaa ja olla Pyhällä Hengellä täytetty - mitä Raamattu vastaa?
Mikä on keskeinen syy, miksi erilaiset kasteenuusijat vastustavat pienien lapsien kastamista. He väittävät, että pikkulapset eivät voi uskoa eikä ymmärtää, eikä heitä siksi saa kastaa, vaan vasta "tarpeeksi vanhoja" ihmisiä, jotka "ymmärtävät ja tietävät" uskon asioista tarpeeksi ja ovat "tehneet ratkaisun". Lapsista halutaan siis tehdä aikuisia ja aikuiset asetetaan kasteenuusijapiireissä pelastuksen vastaanottamisen esikuviksi, eikä lapsia! Mutta meidän ei tarvitse jäädä tässäkään kysymyksessä inhimillisen rationalismin ja olettamuksien varaan. Nykytiedekin sitä paitsi on saanut selville, että jo äitinsä kohdussa oleva vauva kyllä kuulee ja on altis ympäristönsä vaikutuksille - saati sitten Jumalan elävän, uskoa vaikuttavan sanan voimalle kun sanaa julistetaan kastetilanteessa.
Jeesuksen sanat juutalaisten uskonnollisille johtajille ovat paljon puhuvia - eikä näiden tekstien kohdalla pääse kukaan järkeilijä väittämään, että ei puhe ole "kovin pienistä lapsista" (
"Lasten ja imeväisten suusta sinä olet hankkinut kiitoksesi." Matt. 21:16) .
"Joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun...." (Matt. 18:6)
Johannes Kastajan syntymäkertomuksesta ilmenee selvästi, että syntymätönkin lapsi voi olla Pyhällä Hengellä täytetty ja syntymätön lapsikin kuulee kohdussa ja reagoi kuulemaansa, kuten Johannes hypähti riemusta kuultuaan Marian tervehdyksen äidilleen (Luuk.1:15,41-45).
"(15) Hän on oleva suuri Jumalan mies. Viiniä ja väkijuomaa hän ei juo. Jo äitinsä kohdusta asti hän on täynnä Pyhää Henkeä."
Lapsi ottaa kaiken vastaan lahjaksi, eikä yritäkään ansioitua eikä suoriutua mitenkään. Jos kerran lapsella voi jo äitinsä kohdusta asti olla Pyhällä Hengellä täytetty niin on lapsella uskokin. Lapsen usko ei vain ole samanlainen kuin aikuisella. Aikuinen voi menettää uskonsa ja myös pelastuksen osallisuuden - niin voi lapsellekin käydä jossain vaiheessa, esimerkiksi aikuisena. Lapsi ottaa omalla Jumalan vaikuttamalla lapsen uskollaan vastaan pelastuksen, taivasten valtakunnan ja Pyhän Hengen sekä kiittää Jumalaa, ymmärtääpä rationalistinen aikuinen sitä tai ei. Kannattaisi vakavasti muistaa Jeesuksen varoitus lapsia väheksyneille opetuslapsilleen :"Älkää estäkö heitä" (Mark. 10:15).
Uudestikastajien (helluntailaiset, babtistit, adventistit) näkemys siitä, että lapset eivät voi uskoa eivätkä tarvitse kastettakaan on täysin vailla raamatullisia teologisia perusteita. Uudestikastajien näkemys perustuu inhimilliseen järkeilyyn, valistusfilosofiaan ja romantiikkaan (usko ja uudestisyntyminen elämyksenä ja kääntymiskokemuksena) eikä Raamatun ilmoitukseen.
5. UT:n alkukieli ei tue upottamista ainoana oikeana kastemuotona
Esimerkiksi Paavali opettaa, että Israelin kansan kulkeminen Punaisen meren läpi oli kaste (2 Moos. 14,1 Kor 10:1-4 "pilvessä ja meressä kasteen Mooseksen seuraajiksi"). Israelilaisia ei todellakaan "upotettu" meressä, vaan pikemminkin vihmottiin tai kasteltiin vedellä pilvessä. baptizoo-verbi tarkoittaa kreikassa upottamista, mutta lisäksi se tarkoittaa valelemista, pesemistä, pirskottamista ja ylipäätään kaikenlaista vedellä koskettamista. Sanat baptidzoo = "kastaa" ja baptisma = "kaste" merkitsevät UT:ssa varsinaisen kasteen lisäksi myös "peseytymistä", "käsien ja jalkojen pesemistä", "sumupilvestä kostumista" jne. Sanaa käytetään esim. Pilatuksen käsien pesemisestä. Baptidzoo -verbi ei ilmaise sitä, millä tavalla kosketus veden kanssa tapahtuu. UT:ssa ei ole yhtään tekstiä, jonka perusteella voitaisiin osoittaa baptidzoo-verbin tarkoittavan vain ja ainoastaan upottamista, ja että kasteen ainoa oikea muoto on veteen upottaminen. Veden määrä ei tee kastetta päteväksi eikä epäpäteväksi. Alkukirkossa käytettiin sekä upottamista että valelua kastemuotoina. Vihmomalla tehty kaste on myös täysin pätevä.
6. Apostolisen ajan jälkeinen kirkon kasteoppi: lapsien kastaminen normaali käytäntö
Kirkkoisä Origenes (185-254) kirjoitti: “Kirkko on saanut apostoleilta tavan kastaa lapsia”. Hän kirjoitti lisäksi: ”Koska kasteessa pannaan pois syntitartunta, joka on saatu syntymässä, kastetaan myös pieniä lapsia.” Origenes sekä hänen isänsä ja isoisänsä oli kastettu lapsina. Karthagossa pidettiin Origeneen aikaan kokous, jossa 67 piispaa käsitteli kysymystä, voidaanko lapsi kastaa ennen kahdeksatta päivää syntymänsä jälkeen. Kokouksessa päätettiin, että vaikka heti synnyttyään. Kukaan piispa ei vastustanut lapsikastetta, eikä lasten kastaminen sinänsä ollut teologinen ongelma.
Moni muukin vanhan kirkon opettajista on kirjoittanut lapsikastetta puolustavia lausumia. Irenaeus (140-202) kirjoittaa uudestisyntymisen yhteydessä rintalapsista ja kirkkoisä Augustinus (354-430) on kirjoitti, että ”kirkko on aina käyttänyt lapsikastetta”. Tertullianus (k. 225) oli lasten kastamisen tunnetuin vastustaja. Mutta hänen teksteistään ilmenee, että hänen aikanaankin lapsikaste oli normaali käytäntö. Hän halusi viivyttää kastamista teologisesti arveluttavin perustein väittäen viivyttämistä hyödylliseksi: ”Mikä kiire on rintalapsilla, noilla viattomilla, syntien anteeksiantamiseen?” Tertullianus näyttää siten kieltäneen perisynnin, mikä on selvä erhe ja ilmeisesti syy hänen lapsikasteen torjuntaansa. Joka tapauksessa myös Tertullianuksen tekstit puhuvat sen puolesta, että lapsikaste oli hänenkin aikanaan yleisesti käytössä, koskapa hän ryhtyi sitä käytäntöä vastustamaan. Kasteen siirtämistä jopa kuolinvuoteelle perusteltiin sillä, että silloin pelastuminen olisi varmempaa, kun ei ehtisi tehdä kasteen jälkeen paljon syntiä. Sellainen näkemys on kuitenkin paha väärinkäsitys UT:n pelastus- ja kasteopin ymmärtämisessä.
Huomattakoon, että vaikka Raamatussa ei ole nimen omaista termiä "sakramentti" tai "lapsikaste" ei se tarkoita, etteikö itse asiasisältöä löytyisi. Itse asiassa sana mysterion = salaisuus eli sakramentti on Raamatun alkukielessä. Ei Raamatussa ole termiä kolminaisuus tai Kristuksen kaksiluonto-oppi, ei myöskään henkikastetta, tai "viimeinen tuomio", mutta noiden käsitteiden ja oppien asiasisältö on Raamatussa.
Selitysopillista rajankäyntiä kasteopissa
1. 1 Kastekysymyksen historiallinen ja teologinen tausta
Oppi kasteesta on eräs merkittävimpiä vedenjakajia kristillisten kirkkokuntien ja suuntauksien välillä. Varsinkin kysymys lasten kastamisesta. Kaste ei ole irrallinen eikä varsinkaan epäoleellinen asia, vaan se on nähtävä laajemmassa yhteydessä tarkastellen sitä Raamatun ihmiskuvan ja pelastusopin kokonaisnäkemyksen puitteissa. Kasteoppia tutkittaessa on otettava myös huomioon historiallista tausta VT:n ja Jeesuksen ajan juutalaisuudessa sekä vanhatestamentilliset kasteen esikuvat ja edeltäjät. UT:n kirjoittajat käsittelevät kastetta melko katkelmallisesti ja useissa eri kirjoituksissa, jotka ovat syntyneet eri aikoina ja erilaisissa historiallisissa tilanteissa. Yhteistä kirjoituksien syntytilanteelle on se, että ne on kirjoitettu lähetystilanteessa, eikä meidän aikamme kaltaisessa vakiintuneen kristillisyyden olosuhteissa. Voimme silti niitä tutkimalla ymmärtää kasteen olemuksen ja saada sekä historiallisesti että eksegeettisesti (selitysopillisesti) perustellun vastauksen kysymykseen lapsikasteesta.
1.2 Kasteen historiallisia edeltäjiä ja juutalaisuudessa ja VT:ssa
a) Vanhan liiton aikana poikalapset otettiin 8-päivän ikäisinä liiton jäseniksi ympärileikkauksen avulla ja tyttölapsien puolesta uhrattiin uhri. Ikivanha historiallinen käytäntö (1 Moos 17), joka perustui Pentateukin lakiin (3 Moos.12:3) oli tehnyt juutalaisille luonnolliseksi asiaksi Jumalan liiton jäsenyyden pienille lapsille, jotka eivät voineet millään tavalla itse vaikuttaa liittoon pääsemistään. UT:ssa apostoli Paavali vertaa ympärileikkausta kasteeseen liitäen ympärileikkauksen siihen (Kol.2:11-13). Paavalin mukaan vesikaste on pelastuksen välittävä teko: syntinen luonto ("liha") riisutaan, hengellisesti kuollut ihminen tehdään eläväksi, kaikki rikkomukset annetaan anteeksi.
"Häneen teidät on yhdistänyt ympärileikkaus, jota ei ole ihmiskäsin tehty, Kristuksen ympärileikkaus, jossa syntinen luonto riisutaan pois. Kasteessa teidät yhdessä hänen kanssaan haudattiin ja herätettiin eloon, kun uskoitte Jumalaan, joka voimallaan herätti Kristuksen kuolleista. Te olitte kuolleita rikkomustenne ja ympärileikkaamattomuutenne vuoksi, mutta Jumala teki teidät eläviksi yhdessä Kristuksen kanssa. Hän antoi meille kaikki rikkomuksemme anteeksi,"
b) VT:n historia ja laki sisälsi erilaisia kultillisia pesuja, jotka liittyivät Jumalan kohtaamiseen (2 Moos. 19:10; 29:4, 3 Moos. 8:6). Leeviläisten pappien päälle tuli pirskottaa synneistä puhdistavaa vettä (4 Moos 8:6-7).
"Ota leeviläiset erilleen muista israelilaisista ja puhdista heidät. Heidän puhdistamisekseen sinun on pirskotettava heidän päälleen
synneistä puhdistavaa vettä, ja heidän on ajeltava tukkansa, partansa ja kaikki ihokarvansa ja pestävä vaatteensa. Sitten he ovat puhtaat."
c) Veden kautta on siten jo vanhan liiton aikoina Jumala välittänyt sekä armoaan ja anteeksiantamustaan että tuomiota (vedenpaisumus, johon 1 Piet.3:20-21 vertaa kastetta). Punaisen meren ylittäminen 2 Moos.14 on Paavalin opetuksen mukaan kaste. Se oli kaste Moosekseen pilvessä ja meressä (1 Kor.10:1-4). On tärkeä huomata, että israelilaisia ei upotettu meriveteen, vaan he kävelivät kuivaa merenpohjaa pitkin toiselle rannalle (2 Moos.14:21-22). Tämä kaste annettiin siis Jumalan omana pelastavana tekona kaikenikäisille vauvoista vanhuksiin. Kasteen muotona oli kostuminen pilvestä ja vesipisaroista. Mutta egyptiläiset joukot, jotka yrittivät samaa tuhoutuivat, sillä heidät Jumala upotti mereen.
d) Hesekielin kirjassa profeetta yhdistää veden vihmomisen Israelin kansan päälle Pyhän Hengen saamiseen, jolloin kansa saa uuden sydämen ja hengen (Hes 36:25-27).
"Minä vihmon teidän päällenne puhdasta vettä, niin että te puhdistutte, minä puhdistan teidät kaikesta saastastanne ja epäjumalienne kaikesta iljettävyydestä. Minä annan teille uuden sydämen ja teidän sisimpäänne uuden hengen. Minä otan teidän rinnastanne kivisydämen pois ja annan tilalle elävän sydämen. Minä annan henkeni teidän sisimpäänne ja ohjaan teidät seuraamaan säädöksiäni, ottamaan varteen minun käskyni ja elämään niiden mukaan."
Israelilaisia ei siis tässäkään tapauksessa upotettaisi veteen, eikä tässä sanomassa suljeta lapsia veden vihmomisen ulkopuolelle. Lapsetkin kuuluvat kansaan. Jälleen kerran Jumala käyttää armonsa ja pelastuksensa välittämisessä aineellista välikappaletta, vettä. Olisi Jumala voinut antaa Hengen ja uudistaa kansan sisäisesti muullakin tavalla, mutta Jumala nimen omaan liitti uudistavan ja puhdistavan armonsa ja Henkensä veteen. Tämä on erittäin merkillepantavaa teologisesti - VT sisältää esikuvia sakramenteista eli armonvälineistä. Jumala käytti jo vanhassa liitossa ulkoisia aineellisia merkkejä Hänen ja kansansa välisessä suhteessa (liiton arkki, manna, uhrit, liiton maja, temppeli ovat esimerkkejä näistä aineellisista merkeistä ja kuvista).
e) Proselyyttikasteen käyttöönoton ajankohta on epävarma ja kiistanalainen tutkimuksen keskuudessa. Ei ole täyttä varmuutta siitä, oliko proselyyttikaste käytössä ennen vuosia 65-70 jKr. juutalaisuudessa. Mutta joka tapauksessa juutalaiset tekivät lähetystyötä ja käännynnäiset kastettiin. Juutalaisuuteen kääntynyt pakana sai täydet seurakuntalaisen oikeudet, kun antoi ympärileikata ja kastaa itsensä ja suoritti uhrin. Tämä proselyytti- eli käännynnäiskaste tehtiin koko perheelle, myös pienille lapsille ja se oli kertakaikkinen kaste. Vaikka historiallinen ajoitus on epävarmaa, on silti olemassa kiintoisa analogia proselyyttikasteen ja uusitestamentillisen kristillisen kasteen välillä. Molemmat kasteet oli tarkoitettu koko perheelle.
Apostolien teoissa ja Paavalin 1. korinttolaiskirjeessä kerrotaan kokonaisten perhekuntien kastamisesta - ketään perheessä ei siis rajattu pois. Perheet olivat siihen aikaan suuria, joten olisi kovin epätodennäköistä, että noissa perheissä ei olisi ollut pieniä lapsia (Apt. 10:47;16:15, 31-33; 1 Kor.1:16).
"(15) ja hänet [Lyydia] ja hänen perhekuntansa kastettiin. Hän sanoi sitten meille: "Jos kerran pidätte minua Herraan uskovana, tulkaa kotiini ja jääkää vieraikseni." Hän vaatimalla vaati meitä tulemaan....
(31-33) Hän vei heidät ulos ja kysyi: "Herrat! Mitä minun on tehtävä, että pelastuisin?" He vastasivat:
"Usko Herraan Jeesukseen, niin pelastut, sinä ja sinun perhekuntasi...ja hänet ja hänen perhekuntansa kastettiin heti."-Apt.16:31-33
Juutalaisethan olivat, kuten yllä on sanottu, tottuneet ikivanhastaan siihen että pienet lapsetkin otettiin Jumalan liittoon. Niinpä oli luonnollista, että pakanuudesta kääntyneiden koko perhe pieniä lapsia myöten kastettiin. Kristillisen uskon juuret ja tausta on VT:ssa ja juutalaisuudessa. Historiallista taustaa vasten oli siten "oletusarvo", että pienet lapsetkin otetaan Jumalan liittoon ja pelastuksen osallisuuteen ja tämä Jumalan liittoon ottaminen tapahtuu ulkoisen merkin, armonvälineen kautta. Jos tähän käytäntöön olisi uuden liiton myötä tullut sellainen radikaali muutos, että lapsia ei tarvitse tai saa ottaa Jumalan valtakuntaan, vaan vasta joskus esim. 12-14 vuotiaina tai aikuisina, niin olisi ollut odotettavissa, että UT:ssa olisi kielletty kastamasta lapsia. Lapsien asemasta olisi varmasti herännyt kysymyksiä, joihin apostolien olisi pitänyt ottaa kantaa. Mutta missään koko UT:ssa ei esiinny kiistoja lapsien asemasta eikä lasten pelastuksen tarpeesta tai lasten kastamisesta.
Pitäisi myös muistaa, että Jeesuksen ja apostolien aikaan ei eletty modernissa individualistisessa, yksilöä korostavassa kulttuurissa, vaan kollektiivisessa ja patriarkaalisessa yhteiskunnassa: kun perheenpäänä oleva mies kääntyy uuteen uskoon, seuraa hänen koko perheensä lapsia ja orjia myöten perheen päätä. Ei siinä käyty kyselemään kenenkään yksilöllisiä "ratkaisun tekoja". Merkille pantavaa on myös kasteen ja julistetun evankeliumin sanan välitön yhteys: kaste tehtiin heti ensimmäisen evankeliumin saarnan jälkeen, eikä vasta pitkän opettamisjakson jälkeen. Ei kasteen edellytykseksi asetettu UT:ssa tiettyä ymmärryksen määrää tai tietomäärän hallintaa.
f) Johanneksen kaste Jordanilla ei ollut kristillinen kaste, vaan sitä edeltävä "parannuksen kaste", joka kuului testamenttien väliaikaan, aikakausien taitekohtaan ja se oli kansan valmistamista uskomaan tulevaan lopunajalliseen Messiaaseen ennen Jumalan valtakunnan ilmestymistä. Siksi Johanneksen kasteella kastetut kastettiin kristillisellä kasteella, joten kyseessä ei ollut "kasteen uusiminen" (Apt. 19:3-4, vrt. myös 18:24-28). Mutta UT:ssa ei ole yhtään esimerkkiä kristillisen kasteen uusimisesta tai kasteen toistamisen tarpeellisuudesta ylipäätään.
2. Onko lapsi viaton ja synnitön, eikö jo pieni lapsi tarvitse pelastusta?
Perustavanlaatuinen kysymys kastetta yleensä ja lasten kastamista erityisesti tutkittaessa on Raamatun syntioppi. Vastausta vaativia kysymyksiä ovat:
* onko pieni lapsi synnitön ja viaton
* onko lapsille jokin toinen pelastustie vai onko kaikille ihmisille ikään katsomatta sama tie pelastukseen
Usein kuulee sanottavan, että pikkulapsethan ovat "viattomia" ja nehän ovat niin "suloisia", että eihän lapsissa mitään syntiä ole. Tätä teologista kysymystä ei voida ratkaista inhimillisillä tunteiluilla ja humanistisilla järkeilyillä, vaan Jumalan sanan ilmoittamaa ihmiskuvaa ja syntioppia tarkastelemalla.
Lähtökohdat vastauksille ovat jo VT:ssa. Esimerkiksi Ps.51:7 on erittäin yksiselitteinen:
"Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alaiseksi olen siinnyt äitini kohtuun."
Vrt. Job 14:7 "Voiko saastaisesta tulla puhdas? Ei koskaan!" - Jumalan edessä saastaisista ihmisistä syntyy saastaisia jälkeläisiä, ei viattomia. Katso myös esim. Ps.14:1-3 ja 1 Moos.6:5 "Ihmisen ajatukset ja teot ovat pahat nuoruudesta saakka." - ei siis sanottu että "nuoruudesta lähtien, mutta pikkulapsena kuitenkin ihminen on puhdas ja viaton".
Vanhatestamentillinen teologia tuntee siten perisynnin. UT:ssa apostoli Paavalin käsitys ihmisestä on pessimistinen - mutta realistinen. Jumalan edessä kaikki ihmiset ikään katsomatta ovat turmeltuneita, kelvottomia, epäpuhtaita, vailla Jumalan kirkkautta, hengellisesti kuolleita ja vailla yhteyttä Jumalaan, eikä kukaan ihminen tee hyvää - ei siis lapsetkaan (Room.3:9-23). Kukaan ihminen ei tule vanhurskaaksi tekojen avulla eikä millään omalla "luontaisella viattomuudellaan". Lapsille ei ole annettu mitään toista pelastustietä, eikä missään sanota, että lapset eivät tarvitsisi pelastusta synnistä Kristuksen kautta.
Kukaan ihminen ei voi olla Jumalan edessä vanhurskas ilman uskoa Kristukseen, ei pieni lapsikaan. Jos niin olisi, sellainen merkittävä poikkeus olisi ilmoitettu Raamatussa, eikä Jeesus olisi tehnyt lasta pelastuksen vastaanottamisen esikuvaksi. Lapsikin siis nimen omaan ottaa vastaan Jumalan valtakunnan (Luuk.18:7). Jeesus teki lapsesta esikuvana aikuisille, mutta ei Jeesus sanonut lapsia viattomiksi ja synnittömiksi tai "kilteiksi" niin että he sen takia pääsisivät taivasten valtakuntaan.
"Totisesti: joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi, hän ei sinne pääse."
3. Synti ei ole yksittäinen teko, vaan ihmisen "luonto"/persoona on turmeltunut
Olemme siis havainneet, että perisyntioppi perustuu sekä VT:n että UT:n ilmoitukseen. Jos ei olisi ihmisen perisyntisyyttä, ei lapsia tarvitsisi kastaa eivätkä lapset tarvitsisi pelastustakaan, koska pikkulapset eivät ole vielä mitään ulkoisia rikkomuksiakaan tehneet. Siinä tapauksessa pelastumisen tarve alkaisi vasta kun ihminen on ymmärtävässä iässä, jolloin hän tajuaa mikä on oikein ja väärin ja alkaa tehdä vääriä tekoja. Mutta synti ei ole mikään tuollainen ulkoinen, pinnallinen asia Raamatussa. Ei kysymys ole yksittäisen teon tekemisestä tai jostain pahasta sanasta eikä laiminlyönnistä, vaan synti lähtee ihmisen sisimmästä. Synti on nimen omaan kosminen turmiovalta, pahan substanssi, jonka vallassa jokainen ikään katsomatta on äitinsä kohdusta asti. Paavalilaiselle opille synnistä turmiovaltana on havaittavissa merkkejä jo VT:ssa, jossa Ps. 36:2-3 kuvaa syntiä personifioituna voimana, joka "kuiskii" väärintekijän sisimmässä.
"Synti kuiskii väärintekijän sydämessä niin ettei hän enää pelkää Jumalaa."
Jumalan laki syyttää ei vain jotain tekoamme, vaan "luontoamme" eli persoonaamme, joka on kadotustuomion alainen. Ihminen on itsessään vihan, kuoleman ja kadotuksen lapsi, jos ei Kristuksen sovituskuolema ja ylösnousemus pelasta ihmistä tästä olotilasta (Ef. 2:3).
"Heidän [tottelemattomuuden lapsien] joukossaan mekin kaikki ennen elimme noudattaen oman luontomme haluja ja tehden niin kuin ruumiimme ja mielemme tahtoivat, ja näin olimme luonnostamme vihan alaisia niin kuin kaikki muutkin."
4. 1 Kasteen olemus: Jumalan teko vai ihmisen kuuliaisuuden teko, lakia vai armonväline?
Erittäin keskeinen kysymys on, mikä on kasteen olemus: onko kaste Jumalan teko ihmiselle, onko kaste armoa. Vai onko kaste ihmisen teko ("vastaus Jumalalle"), tunnustautumistoimi ja kuuliaisuuden teko. Jos osoittautuu selitysopillisesti pätevästi, että kaste on ihmisen teko ja kuuliaisuuden teko ei pienien lapsien kastamiselle ole perustetta, koskapa pieni lapsi ei osaa sellaisia tekoja tehdä.
Johanneksen evankeliumissa oleva Jeesuksen opetus tarjoaa hyvän lähtökohdan kasteen ymmärtämiseen (Joh.3:3-5).
"Jeesus vastasi hänelle: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny uudesti, ylhäältä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa."
Nikodemos kysyi: "Miten joku voisi vanhana syntyä? Miten joku voisi mennä takaisin äitinsä kohtuun ja syntyä toisen kerran?"
Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan.
Mikä on syntynyt lihasta, on lihaa, mikä on syntynyt Hengestä, on henkeä."
Ihminen on luonnostaan "lihaa" ja ilman Jumalan Pyhää Henkeä. Päästäkseen Jumalan valtakuntaan ihmisen pitää syntyä uudesti (lapsia ei tässäkään suljeta pois). Uudestisyntyminen tapahtuu kasteessa, joka on portti Jumalan valtakuntaan. Sana "vesi" ei ole mikään symbolinen ilmaus, muutoin pitäisi tulkita samassa lauseessa mainitun Hengenkin tarkoittavan jotain muuta kuin Pyhää Henkeä. Vedestä ja Hengestä syntyminen on sama asia (alkutekstissä on yhteinen prepositio ja verbin aikamuoto kreikan kielessä on aoristi - ks. alempaa aoristin merkitys tarvittaessa). Vesikaste on samalla myös henkikaste. Ei ole kastetta ilman Pyhää Henkeä. Mitään erillistä, myöhemmin saatavaa "henkikastetta" tai "toista siunausta" vesikastetta täydentämään UT:n teologia ei tunne.
Tarkastellaan seuraavaksi eräitä apostolisten kirjoituksien kastetta käsitteleviä tekstejä.
Apt.22:16 "Älä vitkastele. Huuda avuksi hänen nimeään, nouse ja anna kastaa itsesi, anna pestä syntisi pois.'"
Tiit.3:5 "Hän pelasti meidät pesemällä meidät puhtaiksi, niin että synnyimme uudesti ja Pyhä Henki uudisti meidät".
Ef.5: 26 " pyhittääkseen sen. Hän pesi sen puhtaaksi vedellä ja sanalla" (että hän sen pyhittäisi, puhdistaen sen, vedellä pesten, sanan kautta" - KR 38)
1 Piet.3:21 "Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus,"
1 Kor.6:11 "Tällaisia jotkut teistä olivat ennen, mutta nyt teidät on pesty puhtaiksi ja tehty pyhiksi ja vanhurskaiksi Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä ja Jumalamme Hengen voimasta." - Kolminkertainen aoristin passiivi alkutekstissä, mikä kuvaa kasteen kertakaikkisuutta jo päättyneenä Jumalan tekona.
Hepr.10:22 "Astukaamme sen tähden Jumalan eteen vilpittömin sydämin ja varmoina uskossamme, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä." -huom. vihmottuna, ei upotettuna veteen.
Kaste on sakramentaalinen, se on armon väline, pelastuksen välikappale, jossa synnit pestään pois - kaste pelastaa ihmisen vedenpaisumuksen esikuvan mukaisesti, kuten Pietarin 1. kirjeessä on sanottu. Kaste on Jumalan teko ihmiselle pelastuksen välittämiseksi ja lahjoittamiseksi sekä uudestisynnyttämiseksi - ei ihmisen teko Jumalalle. Kaste on se näkyvä väline, jolla Pyhä Henki synnyttää ihmisen uudesti. Kasteessa ihminen ei pyhitä eikä puhdista itseään, vaan Jumala pyhittää (so. erottaa omaksensa) ja tarjoaa syntien anteeksiantamuksen ja antaa Pyhän Henkensä ja liittää ihmisen Kristukseen, Hänen kuolemansa ja ylösnousemisensa osallisuuteen. Kaste, usko, uudestisyntyminen, vanhurskauttaminen, pyhittäminen sekä Pyhän Hengen saaminen muodostavat toisiinsa liittyvän kokonaisuuden. Vesi ei itsessään vaikuta uudestisyntymistä, syntien anteeksiantamista eikä pyhittämistä, vaan Jumalan sana ja Pyhä Henki, jotka ovat vedessä ja veden kanssa. Jumala on se, joka tekee liiton ihmisen kanssa. Hyvän omantunnon liitto kuvaa syntien anteeksiantamista, mitä Jumala tarjoaa ihmiselle vastaanotettavaksi.
Usko ottaa nämä Jumalan teot vastaan kasteessa ja kuten kappaleessa 4.3 näytän toteen, pikkulapsellakin on usko. Vauvallakin voi olla usko siksi, että usko ei ole ihmisen teko, joka olisi sidoksissa tiettyyn ymmärryksen asteeseen ja älyyn. Usko on Jumalan lahja ja Jumalan teko (Joh.6:29), jonka Hän voi vaikuttaa kenessä haluaa - myös pikkulapsissa. Jos usko olisi ihmisen teko ja riippuisi älystä ja ymmärtämiskyvystä, ei lapsi voisikaan uskoa. Ilman uskoa ei kaste hyödytä ja ihminen voi hylätä pelastuksen, joka hänelle välitettiin kasteen kautta lahjaksi. Kaste on kutsu elämään Jumalan lapsena ja Kristuksen seuraajana kuollen pois synnistä ja eläen Pyhän Hengen johdossa uutta elämää - vanhurskautettuna syntisenä, joka ei ole enää kuitenkaan synnin orja (Room.6 luku).
UT opettaa uudestisyntymisestä sekä kasteen että Jumalan sanan kautta (esim. Jaak.1:18). Kasteessa tapahtuvasta uudestisyntymisestä käytetään aoristia aikamuotona, jälkimmäisestä perfektiä. Esim. 1 Piet.1:3 ja 1 Piet 1:23. Aoristi = menneisyydessä tapahtunut hetkellinen, kertakaikkinen teko, joka jätti jälkeensä vaikutuksen eli tässä tapauksessa sen että kastettu on uudestisyntynyt. Kasteen kertakaikkisuutta korostaa säännöllisesti kastamisen yhteydessä UT:n kreikassa käytetty aoristi-muoto, joka tarkoittaa siis kertakaikkista päättynyttä tapahtumaa.
UT:ssa ei ole termiä "kasteen armo", mutta tämän luterilaisuudessa käytetyn ilmauksen asiasisältö on hyvin selkeästi ja vahvasti läsnä Raamatun ilmoituksessa ja sille on asialliset, pätevät selitysopilliset perusteet.
Vaikka ihminen olisi tullut Jumalan tekona (Joh.6:29) ja Jumalan sanan vaikutuksesta ensin uskoon (Room.10:17) ja uudestisyntynyt Jumalan sanan voimasta (1 Piet.1:23), ei kaste ole silti hänelle turha, vaan hänet tulee kastaa, sillä kaste on Jumalan tekemän armoliiton sinetti. Ei ole mitään ristiriitaa kasteen kautta ja Jumalan sanan kautta tapahtuvan uudestisyntymisen välillä, kuten ei senkään välillä onko opettaminen ensin ja sitten kaste vai kastetaanko ensin niitä, joita ei voi opettaa, ja opetetaan jälkeen päin (kuten Matteuksen evankeliumin lähetyskäskyssä Jeesus käskee tekemään). On toimittava tilanteen mukaan. Jos uskoon tullutta ihmistä ei ole ennen kastettu (ei siis lapsenakaan), hänet tulee kastaa.
Jos tämä ihminen oli jo lapsena kastettu ja hänellä oli ollut lapsen usko kasteen aikana julistetun evankeliumin sanan ja Pyhän Hengen vaikutuksesta, mutta vartuttuaan ihminen oli hylännyt uskon ja pelastuksen lahjan, ei tällaista ihmistä pidä kastaa enää uudestaan. Jumalan tekona kaste pysyy voimassa, eikä ole mitätöitynyt kastetun ihmisen myöhemmän epäuskon tähden, eikä sitä ihmisen tarvitse korjailla. Jumala ei näet kadu kutsuaan eikä armolahjojaan Raamatun mukaan. Jos ihminen hylkää kasteessa hänelle välitetyn pelastuksen lahjan, ei syy ole lahjassa eikä lahjan Antajassa, vaan vastaanottajassa. Lapsena kastetun ihmisen tarvitsee vain jatkaa siitä, mikä lapsena jo alkoi: elää uskossa Kristukseen ja armoon turvaten kuolla pois synnin ja pahuuden turmiovalloista eläen uutena luomuksena. Tämän kaiken saa aikaan Jumala.
4.2 Kenelle kaste ja Jumalan valtakunta kuuluu?
Totta kyllä, UT:ssa ei ole nimen omaista käskyä kastaa pieniä lapsia, mitä asiaa erilaiset kasteenuusijat usein kyselevät. Mutta kastekäsky kuten koko kasteteologia on yleinen ja universaali, eikä siinä suljeta pois ketään eikä muutenkaan luetella erikseen eri ihmisryhmiä. Jeesus käski lähetyskäskyssään "opetuslapseuttamaan" kaikki kansat kastamalla ja opettamalla (Matt.28:19-20). Kastekäsky ei luettele teini-ikäisiä, miehiä, naisia, vanhuksia, vapaita eikä orjia. On epäoleellista saivartelua alkaa vaatimaan jotain erityistä lisäkäskyä esimerkiksi lapsien kastamisesta, kun UT sisältää yleisen, kaikenkattavan kastekäskyn. Vaikka Jeesus olisi ylösnoustuaan käskenyt pelkästään "menkää ja kastakaa" pitäisi sen riittää sulkemaan sisäänsä lapsetkin ja kaikki ihmiset ikään katsomatta.
Markuksen evankeliumin myöhemmin lisätyssä loppuosassa (16:9-20) olevan lähetyskäskyn 16:15-16 kohderyhmä on myös täysin universaali: "kaikille luoduille". Alkukielinen sanamuoto ansaitsee huomiota. Tekstissä on aikamuotona futuuri ja teksti voitaisiin suomentaa näin: ”Joka on tullut uskovaksi ja on kastettu, tulee pelastumaan.” Epäusko on kadottava syy tuomiopäivänä, ei kasteen puuttuminen jostakin syystä.
UT:ssa on kyllä selvästi ilmaistu, että Jumalan valtakunta ja pelastus sekä kasteen lahja kuuluvat myös lapsille. Tunnettuja ovat Jeesuksen sanat lapsesta Jumalan valtakunnan vastaanottajina (Mark 10:16) ja lisäksi Jeesus siunasi lapsia. Totta, hän ei itse kastanut heitä kuten Hän ei kastanut aikuisiakaan synoptisten evankeliumien mukaan. Jeesuksen asettama kristillinen kaste tuli tarpeelliseksi ja mahdolliseksi vasta Hänen ylösnousemuksensa jälkeen, sillä kaste perustuu Jeesuksen sovituskuolemaan ja ylösnousemukseen. Johanneksen evankeliumi sisältää harvinaislaatuisen maininnan Jeesuksen kastetoiminnasta, mitä evankelista tai evankeliumin myöhempi toimittaja on korjannut muotoon, että Jeesus ei itse kastanut vaan Hänen opetuslapsensa (Joh 3:22-24; 4:1-2). Kuitenkin tämä kastetoiminta oli vain väliaikaista ja ajoittui ja maantieteellisestikin sijoittui samaan aikaan Johannes Kastajan kastetoiminnan kanssa. Myöhemmin Johanneksenkaan evankeliumin mukaan Jeesus ei kastanut, vaan antoi pelastuksen suoraan niille, jotka uskoivat, joten kyseessä oli samanlainen kaste kuin Johanneksellakin, eikä vielä kristillinen kaste.
Apostolisessa julistuksessa täysin yksiselitteisesti mainittiin myös lapset. Pietari julisti helluntaisaarnansa lopuksi, että lupaus kääntymiseen ja kasteeseen liittyvästä syntien anteeksisaamisesta ja Pyhän Hengestä tarkoittaa ”teitä ja teidän lapsianne” (Apt. 2:38-39). Mitään ikärajoja tai ymmärryksen määrää ei tässäkään asetettu kasteen ja pelastuksen saamisen ehdoksi.
4.3 Eikö pikkulapsi voi uskoa, kiittää Jumalaa ja olla Pyhällä Hengellä täytetty - mitä Raamattu vastaa?
Mikä on keskeinen syy, miksi erilaiset kasteenuusijat vastustavat pienien lapsien kastamista. He väittävät, että pikkulapset eivät voi uskoa eikä ymmärtää, eikä heitä siksi saa kastaa, vaan vasta "tarpeeksi vanhoja" ihmisiä, jotka "ymmärtävät ja tietävät" uskon asioista tarpeeksi ja ovat "tehneet ratkaisun". Lapsista halutaan siis tehdä aikuisia ja aikuiset asetetaan kasteenuusijapiireissä pelastuksen vastaanottamisen esikuviksi, eikä lapsia! Mutta meidän ei tarvitse jäädä tässäkään kysymyksessä inhimillisen rationalismin ja olettamuksien varaan. Nykytiedekin sitä paitsi on saanut selville, että jo äitinsä kohdussa oleva vauva kyllä kuulee ja on altis ympäristönsä vaikutuksille - saati sitten Jumalan elävän, uskoa vaikuttavan sanan voimalle kun sanaa julistetaan kastetilanteessa.
Jeesuksen sanat juutalaisten uskonnollisille johtajille ovat paljon puhuvia - eikä näiden tekstien kohdalla pääse kukaan järkeilijä väittämään, että ei puhe ole "kovin pienistä lapsista" (
"Lasten ja imeväisten suusta sinä olet hankkinut kiitoksesi." Matt. 21:16) .
"Joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun...." (Matt. 18:6)
Johannes Kastajan syntymäkertomuksesta ilmenee selvästi, että syntymätönkin lapsi voi olla Pyhällä Hengellä täytetty ja syntymätön lapsikin kuulee kohdussa ja reagoi kuulemaansa, kuten Johannes hypähti riemusta kuultuaan Marian tervehdyksen äidilleen (Luuk.1:15,41-45).
"(15) Hän on oleva suuri Jumalan mies. Viiniä ja väkijuomaa hän ei juo. Jo äitinsä kohdusta asti hän on täynnä Pyhää Henkeä."
Lapsi ottaa kaiken vastaan lahjaksi, eikä yritäkään ansioitua eikä suoriutua mitenkään. Jos kerran lapsella voi jo äitinsä kohdusta asti olla Pyhällä Hengellä täytetty niin on lapsella uskokin. Lapsen usko ei vain ole samanlainen kuin aikuisella. Aikuinen voi menettää uskonsa ja myös pelastuksen osallisuuden - niin voi lapsellekin käydä jossain vaiheessa, esimerkiksi aikuisena. Lapsi ottaa omalla Jumalan vaikuttamalla lapsen uskollaan vastaan pelastuksen, taivasten valtakunnan ja Pyhän Hengen sekä kiittää Jumalaa, ymmärtääpä rationalistinen aikuinen sitä tai ei. Kannattaisi vakavasti muistaa Jeesuksen varoitus lapsia väheksyneille opetuslapsilleen :"Älkää estäkö heitä" (Mark. 10:15).
Uudestikastajien (helluntailaiset, babtistit, adventistit) näkemys siitä, että lapset eivät voi uskoa eivätkä tarvitse kastettakaan on täysin vailla raamatullisia teologisia perusteita. Uudestikastajien näkemys perustuu inhimilliseen järkeilyyn, valistusfilosofiaan ja romantiikkaan (usko ja uudestisyntyminen elämyksenä ja kääntymiskokemuksena) eikä Raamatun ilmoitukseen.
5. UT:n alkukieli ei tue upottamista ainoana oikeana kastemuotona
Esimerkiksi Paavali opettaa, että Israelin kansan kulkeminen Punaisen meren läpi oli kaste (2 Moos. 14,1 Kor 10:1-4 "pilvessä ja meressä kasteen Mooseksen seuraajiksi"). Israelilaisia ei todellakaan "upotettu" meressä, vaan pikemminkin vihmottiin tai kasteltiin vedellä pilvessä. baptizoo-verbi tarkoittaa kreikassa upottamista, mutta lisäksi se tarkoittaa valelemista, pesemistä, pirskottamista ja ylipäätään kaikenlaista vedellä koskettamista. Sanat baptidzoo = "kastaa" ja baptisma = "kaste" merkitsevät UT:ssa varsinaisen kasteen lisäksi myös "peseytymistä", "käsien ja jalkojen pesemistä", "sumupilvestä kostumista" jne. Sanaa käytetään esim. Pilatuksen käsien pesemisestä. Baptidzoo -verbi ei ilmaise sitä, millä tavalla kosketus veden kanssa tapahtuu. UT:ssa ei ole yhtään tekstiä, jonka perusteella voitaisiin osoittaa baptidzoo-verbin tarkoittavan vain ja ainoastaan upottamista, ja että kasteen ainoa oikea muoto on veteen upottaminen. Veden määrä ei tee kastetta päteväksi eikä epäpäteväksi. Alkukirkossa käytettiin sekä upottamista että valelua kastemuotoina. Vihmomalla tehty kaste on myös täysin pätevä.
6. Apostolisen ajan jälkeinen kirkon kasteoppi: lapsien kastaminen normaali käytäntö
Kirkkoisä Origenes (185-254) kirjoitti: “Kirkko on saanut apostoleilta tavan kastaa lapsia”. Hän kirjoitti lisäksi: ”Koska kasteessa pannaan pois syntitartunta, joka on saatu syntymässä, kastetaan myös pieniä lapsia.” Origenes sekä hänen isänsä ja isoisänsä oli kastettu lapsina. Karthagossa pidettiin Origeneen aikaan kokous, jossa 67 piispaa käsitteli kysymystä, voidaanko lapsi kastaa ennen kahdeksatta päivää syntymänsä jälkeen. Kokouksessa päätettiin, että vaikka heti synnyttyään. Kukaan piispa ei vastustanut lapsikastetta, eikä lasten kastaminen sinänsä ollut teologinen ongelma.
Moni muukin vanhan kirkon opettajista on kirjoittanut lapsikastetta puolustavia lausumia. Irenaeus (140-202) kirjoittaa uudestisyntymisen yhteydessä rintalapsista ja kirkkoisä Augustinus (354-430) on kirjoitti, että ”kirkko on aina käyttänyt lapsikastetta”. Tertullianus (k. 225) oli lasten kastamisen tunnetuin vastustaja. Mutta hänen teksteistään ilmenee, että hänen aikanaankin lapsikaste oli normaali käytäntö. Hän halusi viivyttää kastamista teologisesti arveluttavin perustein väittäen viivyttämistä hyödylliseksi: ”Mikä kiire on rintalapsilla, noilla viattomilla, syntien anteeksiantamiseen?” Tertullianus näyttää siten kieltäneen perisynnin, mikä on selvä erhe ja ilmeisesti syy hänen lapsikasteen torjuntaansa. Joka tapauksessa myös Tertullianuksen tekstit puhuvat sen puolesta, että lapsikaste oli hänenkin aikanaan yleisesti käytössä, koskapa hän ryhtyi sitä käytäntöä vastustamaan. Kasteen siirtämistä jopa kuolinvuoteelle perusteltiin sillä, että silloin pelastuminen olisi varmempaa, kun ei ehtisi tehdä kasteen jälkeen paljon syntiä. Sellainen näkemys on kuitenkin paha väärinkäsitys UT:n pelastus- ja kasteopin ymmärtämisessä.
Huomattakoon, että vaikka Raamatussa ei ole nimen omaista termiä "sakramentti" tai "lapsikaste" ei se tarkoita, etteikö itse asiasisältöä löytyisi. Itse asiassa sana mysterion = salaisuus eli sakramentti on Raamatun alkukielessä. Ei Raamatussa ole termiä kolminaisuus tai Kristuksen kaksiluonto-oppi, ei myöskään henkikastetta, tai "viimeinen tuomio", mutta noiden käsitteiden ja oppien asiasisältö on Raamatussa.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.