Jeesuksen

Erilaisia tapoja tulkita Jeesuksen alkuperää ja merkitystä

Kristinuskon yhtäläisyyksiä ja eroja muihin uskontoihin verrattuna

Uskonnonhistoriallista taustaa Jeesuksen syntymälle

Idea neitseestä syntyvästä jumalan pojasta ja vapahtajasta, paimenista vapahtajan synnyttyä häntä tervehtimässä ja vapahtajan tappamisesta pelastuksen tähden ei ole ollenkaan uusi ja uniikki kristinuskon oppi. Kaikki nuo motiivit ovat vanhoja ja tunnettuja Lähi-idän uskonnollisessa perinteessä aina Kaksoisvirran maan korkeakulttuureihin asti.

Mesopotamiassa uskottiin, että Marduk niminen jumala loi sekä maailman että ihmiset tyhjyydestä, joka oli vailla muotoa (vrt. kristillinen käsitys luomisesta tyhjästä). Mardukin piti taistella kaaoshirviöitä vastaaan toteuttaakseen luomistyönsä ja jotta järjestys voittaisi kaaoksen (vrt. VT:n myyttiset kuvaukset Jumalan taistelusta kaaoshirviö Rahabia ja Leviathania vastaan). Mardukin piti taistella vuosittain järjestyksen palauttamiseksi, sillä järjestys väheni vuoden loppuun mennessä, sadonkorjuun mentyä ohi. Marduk taisteli jälleen kaaoshirviöitä vastaan, jotta luonto ei kuolisi pysyvästi, vaan jotta hän voisi uudistaa kukoistuksen maailmassa. Mardukin palvojien tuli auttaa Mardukia taistelussa aina uudenvuoden juhlassa, jota vietettiin 12 päivää puhdistaen itsensä kuluneen vuoden pahoista teoista ja uudistaakseen menettämänsä voiman.

Pahat teot siirrettiin ihmisten sijaiselle, joka oli syntipukki (vrt. mooseslainen pyhäkkökultti ja vuosittainen suuri sovituspäivä). Kuninkaan sekä koko kansan edestä vastasi kuninkaan syntipukki, jolle kuningas luovutti päiväksi kuninkuutensa kunnes syntipukki surmattiin, että syntipukki menisi kuninkaana Mardukin perässä tuonelaan taistelemaan Mardukin kanssa. Tämän vuosittaisen juhlan nimi oli Zagmuk-juhla.

Lähde

Lisäksi sumerien jumala Inanna kuoli aina keväällä, siis pääsiäisen aikaan, kolmeksi päiväksi, jotta hän pelastaisi Tammuzin sekä ihmiset ja vielä luonnonkin. Osoittaakseen kiitollisuutta Inannan ja Tammuzin ylösnousemuksen tähden sumerit söivät elämän leipää ja joivat elämän viiniä.

Yleisiä motiiveja liittyen jumalien poikiin ja vapahtaja-sekä opettajumaliin Lähi-idän ja antiikin uskonnollisuudessa ovat:

1. jumalan poika syntyy ihmeellisellä tavalla, monesti neitsyestä
2. vapahtajan syntymä oli profeettojen ennustama
3. tähti-motiivi: uusi tähti näyttäytyi vapahtajan syntyessä
4. vierailu-motiivi: paimenet, enkelit tai viisaat miehet tulevat vierailemaan vapahtaja-lapsen luona
5. vaino-motiivi: hallitsijat tavoittelivat vapahtaja-lasta tappaakseen hänet
6. monesti vapahtaja todisti jumaluutensa jo varhaisella iällä
7. lunastusmotiivi: vapahtajia tapettiin ristillä tai puussa maailman syntien tähden
8. tuonelaan astuminen, kuolleista nouseminen kolmantena päivänä ja taivaaseen kohoaminen
9. Dionysos, Herkules, Adonis ja Mithra olivat syntyneet 25. päivä joulukuuta.

Dionysoksen uskottiin olevan jumalan poika, nimittäin Zeuksen ja Persefoneen. Dionysos oli ensin hedelmällisyyden jumala kunnes hänestä tuli ihmissuvun puolesta kuoleva jumalan poika. Dionysos istui isänsä Zeun vieressä tämän valtaistuimella Zeun suuressa suosiossa.

Kristinuskon apologi (puolustaja), filosofi ja pyhimys Justinus Marttyyri (n. 100/114 – n. 162/168 jKr.) tunnisti kristinuskon ja antiikin uskonnollisuuden yhtäläisyydet ja kosketuskohdat:

"Ja kun me (kristityt) sanomme, että Logos, joka on Jumalan ensimmäinen syntymä, tapahtui ilman seksuaalista yhtymistä, ja että Hän, Jeesus Kristus, opettajamme, kuoli ja ristiinnaulittiin ja nousi jälleen ylös, emme esitä mitään mikä eroaisi siitä, mitä teidän uskovaisenne omistavat noille, joita te kunnioitatte Jupiterin poikina. Ja kun me väitämme, että Jumalan Sana oli syntynyt Jumalasta oudolla tavalla ja tavanomaisesta sikiämisestä poiketen, älköön tämä olko mitään erikoista teille, jotka sanotte, että Mercury [elohopea] on enkelien Sana Jumalasta. Mutta jos joku ihmettelee sitä, että hänet ristiinnaulittiin, niin myös tässä hän on niiden teidän kunnioitettujen Jupiterin poikienne kaltainen, jotka kärsivät, kuten me olemme kertoneet Jeesuksen kärsineen."

Merkittävä uskonto antiikin aikaan oli zarathustralaisuuden syyrialaisena haarautumana reilusti ennen kristinuskoa syntynyt Mithran kultti, joka oli tullut Roomaankin jo vuoden 67 eKr. tienoolla: Mithra oli alunperin taivaallinen valon jumala ja Herra, taivaan valtakunnan avaimia (sisään - ja ulospääsyn avaimia) kantava jumala, joka oli syntynyt luolassa ja Mithran syntymäpäivää vietettiin 25. joulukuuta. Myös Betlehemin tähti-motiivi on mithralainen. Mithralaiset tietäjät pitivät tapanaan vuosittain kerääntyä odottamaan maailman kuninkaan syntymistä voiton vuorelle. Tähteä pidettiin tuon pelastajakuninkaan syntymisen merkkinä ja vapahtajan luona kävivät ensimmäisinä paimenet. Mithralaisuus levisi varsinkin Rooman sotilaiden keskuudessa ja heidän välityksellään Mithran kultti levisi joka puolelle imperiumia ja jopa keisari itsekin otti mithralaisen vihkimyksen. Mithralaisuuden moraalissa noudatettiin veljellistä ja nöyrää henkeä, siveellistä kurinalaisuutta ja itsehillintää (mitä kaikkea kristinuskokin opetti. Kristillisessä etiikassa ei ole paljoakaan omaperäistä ja ennen kuulumatonta. Myös ns. kristillinen avioliittoetiikka on lainatavaraa roomalaisilta, sillä roomalainen seksuaalietiikka tiukentui ja muuttui avioliittoa ja perhettä arvostavaksi tasavallan loppukauden ja keisariajan alkuajan liberaalin seksuaalietiikan jälkeen ja kristityt omaksuivat samat tiukemmat arvot).

Lisäksi kevätpäiväntasauksen aikaan (25.3) vietettiin merkittävää mithralaista juhlaa: Mithran kuoleman ja ylösnousemuksen juhlaa, jonka aikana Mithran kuva vietiin kolmen päivän ajaksi luolaan symbolisesti. Luolasta Mithran kuva sitten tuotiin ulos elävänä ja tuon ajan Mithran uskottiin viettävän tuonelassa. Mithran mysteerioissa härän veri tarjosi osanottajille ikuisen elämän, mutta sitten härän veri vaihdettiin karitsan vereksi. Mithra ei ollut vain pelastava, kuoleva ja ylösnouseva jumala, vaan hän oli myös välittäjä jumalan ja ihmisten välillä. Lisäksi mithralaisuus sisälsi opit taivaasta, helvetistä, sielun kuolemattomuudesta, yleisen ylösnousemuksen, maailmankaikkeuden tuhoutumisen tulessa, hyvän voiton taistelussa hyvän ja pahan välillä ja viimeisen tuomion (mitkä palautuvat juuri siihen zarathustralaisuuteen, josta mithralaisuus erkani yksinkertaistettuna versiona).

Risti ei ole vain kristinuskon symboli, vaan se oli mithralaisille elämän ja kuolemattomuuden symboli, jota he kantoivat otsamerkkinä - risti erilaisina versioina on muutenkin universaali uskonnollinen symboli. Risti ei ollut vieras faraoiden Egyptin uskonnollekaan: Egyptissä tunnettiin ankh-risti (haukkapäinen auringon suuri jumala Raho-rahte pitää kädessään ankh-ristiä: Rostislav Holthoer: Muinaisen Egyptin kulttuuri, s. 68). Persialaisessa zarathustralaisuudessa (syntyi 1000 - 700 eaa.) oli ollut satoja vuosia ennen Jeesuksen aikaa opit ylösnousemuksesta, viimeisestä tuomiosta, helvetistä ja taivasten valtakunnasta viisaan valinnan tehneille sekä dualistinen maailmankäsitys, johon sisältyi persoonallinen paha:paha oli Angra-Mainyu, joka oli ikuinen prinsiippi, hyvä alunperin mutta joka sitten ryhtyi kapinoimaan Ahura-Mazdaa eli ikuista hyvää vastaan, koska Angra-Mainyu tuli kateelliseksi Ahura-Mazdan voimien tähden. Tämä oppi muistuttaa kristillistä perinteistä selitystä paholaisen alkuperästä. Itse asiassa juutalaisuuteen omaksuttiin kyseiset opit ja dualistisuus zarathustralaisuuden vaikutuksesta Babylonian pakkosiirtolaisuuden aikaan, mutta myös juutalaisuuden oma historiallinen kehitys, perinteisten uskonnollisten vastauksien käyminen kestämättömiksi Jerusalemin ja Juudan tuhon johdosta valmisti maaperää uudenlaiselle tuonpuoleisuuteen liittyvälle teologialle.
Jeesuksen päivinä ei vallinnut mikään "puhdas" juutalaisuus
On historiallisesti virheellistä kuvitella, että Jeesuksen aikaan juutalaisuus olisi elänyt jossain omassa eristyneisyydessään ja jonkinlaisessa uskonnollisessa "puhtaudessa" keskellä "pakanallista rappiota" (ei juutalaisuus koskaan ole ollut missään kulttuurisessa tyhjiössä ja kuin ylhäältä annettu). Ei - Välimeren rannikkoalueella kuten Kesarean kaupungissa oli runsaan kaupankäynnin ansiosta hyvin kansainvälinen meininki henkisesti ja uskonnollisesti. Alue oli uskontojen, filosofioiden ja erilaisten kansallisuuksien kohtaamispaikka, eikä juutalaisuuskaan ollut mikään "puristinen" yksimielinen kokonaisuus, vaan juutalaisuudessa oli erilaisia suuntauksia ja lisäksi voidaan erottaa esoteerinen juutalaisuus ja (kristittyjen paremmin tuntema) eksoteerinen juutalaisuus. Filosofioista oli tarjolla varsinkin stoalaisuus ja epikurolaisuus.

Uskonnoista, joita Kesarean ja Välimeren rannikon alueella vaikutti voi mainita ainakin Mithran, Isiksen, Kybelen mysteerikultit sekä keisarikultin ja tietysti myös juutalaisuuden. Kesareassa sijaitsi myös Mithran temppeli. Samoin Syyriassa ja Antiokiassa (kristinuskon varhaisilla leviämisalueilla) esiintyi näitä samoja suosittuja uskontoja ja filosofioita (stoalaisuudesta kristillinen etiikka on ammentanut paljon aineksia). Asiallista on kutsua Kesarean ja Välimeren rantaseutua sekakulttuurin alueeksi.
Aikakauden uskonnollinen eetos - yhtäläisyyksiä ja merkittäviä eroavaisuuksia
Yhtäläisyydet ja samojen motiivien käyttö ei sinänsä tarkoita, että kristinusko olisi palapeli, joka vain koottiin olemassa olevia uskonnollisia oppeja ja käsityksiä lainaamalla. Mutta kristinuskon oppeja ja Jeesuksen merkitystä ja persoonaa kuvattiin ja väritettiin käyttäen samoja, sen ajan kulttuuripiirissä tunnettuja motiiveja. Jotta kristillinen usko olisi saanut vastakaikua hellenistisessä maailmassa, jossa oli paljon kiinnostusta tuonpuoleista pelastusta kohtaan täytyi kristinuskossakin olla tuttuja aineksia, käsitteitä ja motiiveja. Oli luontevaa - ja käännynnäisten saamiseksi tarpeellistakin - kuvailla Jeesusta (syntymää, persoonaa, tehtävää ja kohtaloa) näkemyksillä, jotka olivat tuttuja suosituista itämaisista mysteeriuskonnoista ja vieläkin vanhemmista Lähi-idän uskonnoista sekä jumalmyyteistä. Kristillinen usko lupasi käännynnäisille monessa suhteessa sitä samaa pelastusta, mitä mysteeriuskonnot lupasivat ihmisille erilaisten vihkimysten kautta, joiden avulla pääsi osalliseksi pelastavasta tiedosta, kulttijumalan kuolemasta ja ylösnousemuksesta sekä sai vapautuksen todelliselle minälle pahan vallasta ja lisäksi kuolemattomuuden liitossa jumaluuden kanssa. Kristinuskon eettiset normit, monoteismi ja kuvattomuus olivat kuten juutalaisuuskin herättäneet myönteistä kiinnostusta monissa myöhäisantiikin ihmisissä.

Vallitsevia piirteitä hellenistisessä uskonnollisessa ilmastossa olivat kreikkalaisen uuden kaupunkikulttuurin nostattamat tarpeet ja ongelmat, joihin vanhoilla uskonnoilla ei ollut vastausta ja jotka olivat kristinuskoon verrattuna hajanaisia ja organisaatioltaan heikkoja. Monet päätyivät skeptisismiin ja välinpitämättömyyteen ja osa ihmisistä koki kaipausta uuden ja pitävämmän perustan saamisesta elämäänsä. Filosofia veti puoleensa älymystöä - joka näki kristinuskon vieraana ja vastakkaisena aikakauden uskonnolliselle hengelle - kun taas tavallinen kansa ei saanut tyydytystä stoalaisesta monismistakaan, jossa babylonialainen kohtalousko oli yhdistynyt kaiken käsittävään jumalalliseen kaitselmukseen. Ihmisillä oli tunne elämän epävarmuudesta ja merkityksettömyydestä ja maailma nähtiin hyvien ja pahojen henkien taistelunäyttämönä. Kulttien ja magian avulla yritettiin torjua pahan valtaa ja turvata hyvien voimien suopeus. Ihmeusko oli yleistä ja kierteleviä ihmeidentekijöitä oli monenlaisia. Dualistinen - kaksijakoinen - maailmankäsitys oli voimakasta ja se sai aikaan kaipausta vapautua tästä ajallisesta pahasta maailmasta, johon ihminen oli ruumiineen sidoksissa sekä saavuttaa tosi elämä tuonpuoleisessa maailmassa.

Kristinuskossa oli kuitenkin myös paljon myös sellaisia aineksia, mitkä olivat ristiriidassa ajan hellenistisen uskonnollisen eetoksen kanssa: pelastus tarjottiin syntiselle ja filosofisesti oppimattomille silkasta Jumalan armosta sekä varsinkin vastenmielinen oli käsitys, että pelastus koskee myös ruumista, joka herätetään kuolleista. Ennenkuulumaton ja sopimaton oli vaatimus erottautua "pakanuudesta" ja siihen liittyvästä kreikkalais-roomalaisesta kulttuurista, mikä oli täysin ristiriidassa ajan uskonnollisen suvaitsevaisuuden kanssa. Keisarikulttiin osallistuminenkin oli luonnollisesti mahdottomuus. Puoleensavetävää kristinuskossa oli myös kaikkien ihmisten ihmisarvon ja tasaveroisuuden korostaminen sekä keskinäinen yhteys ja sosiaalinen vastuu ja konkreettinen huolenpito, joka toi paljon kannattajia orjista, käsityöläisistä ja pienkauppiaista.

Keskeinen ongelma kristinuskon totuus-arvon kannalta

Se filosofinen ongelma, mikä nousee näiden monien uskonnonhistoriallisten yhtäläisyyksien ja Lähi-idän jumalmyyttien sekä hellenististen mysteeriuskontojen eetoksen ääreltä on: kuinka relevantti ja paikkansapitävä kristillinen oppi ja useita ennestään tuttuja motiiveja muistuttava kristologia (oppi Kristuksesta) enää nykyaikana on? Voimmeko pitää perusteltuna, että juuri tuo hellenistisen aikakauden uskonnollinen eetos - dualismi, tuonpuoleisen pelastuksen etsintä, kuolemattomuuden kaipuu, ihmeusko, käsitys kuolevasta ja ylösnousevasta pelastajajumaluudesta riitteineen - sisältää lopullisen Totuudentm? Entä olisiko kristillinen usko ja kristologia tehty suurelta osin erilaiseksi jos se olisi syntynyt jonain toisena aikana (vaikka nykyaikana, tieteellisen maailmankuvan vallitessa)? Olisiko kristinuskossa ollenkaan esim. neitseellistä syntymää tai "tuonelaan astumista" jos ajan uskonnollinen ja aatteellinen eetos ei sisällä sellaisia käsityksiä? Onko perusteltua päätellä, että antiikkisen uskonnollisen maailman yleisiin motiiveihin ja mysteerikultteihin sekä silloiseen kolmikerroksiseen maailmankuvaan integroituva kristinusko ja Jeesus-kuva olisi todellakin Jumalan ilmoitusta, joka on ajattomasti ja lopullisesti pätevä kirjaimellinen totuus (jos oletamme, että on persoonallinen Jumala, joka haluaa ilmoittaa itsestään)? Vai pitäisikö se kristillinen usko "riisua myyteistä" ja antiikkisista uskonnollisista motiiveista dualismeineen ja tulkita uudelleen nykyaikaiseen maailmankuvaan soveltuvaksi? Onko koko tuonpuoleisen "pelastuksen" idea (persialaisperäisine juutalaisuuteen myöhäisessä vaiheessa omaksuttuine oppeineen ruumiin ylösnousemuksesta, viimeisestä tuomiosta, helvetistä ja taivasten valtakunnasta) todella nyt ja aina relevantti, tosi selitys ihmisen perimmäisestä tarpeesta?
Neitseellisyyden ihannointia ja seksuaalikielteisyyttä myöhäisantiikissa
Juutalaisuus oli etääntynyt aikaisempien vuosisatojen elämänmyönteisyydestä ja seksuaalisuuden luontevasta hyväksymisestä. Juutalaisessa hurskauselämässä oli alettu kääntää selkä seksuaalisuudelle ja vastakkaiselle sukupuolelle. Seksuaalisuutta pidettiin häpeällisenä ja neitseellisyyttä sekä seksuaalista puhtautta arvostettiin merkkeinä sielun puhtaudesta sekä jumalan läsnäolosta hellenistisessä kulttuurissa, johon juutalaisetkin kuuluivat. Jeesuksen kanssa samaan aikaan elänyt juutalainen filosofi Filon Aleksandrialainen väittää teoksessaan De Migratione Abrahami (16) ympärileikkauksen tavoitteen olevan kastroida pois seksuaaliset halut, mitä pidettiin suurimpana esteenä Jumalan kanssa yhteyteen pääsemiselle. Seksuaalisuus koettiin niin häpeällisenä, että tuohon aikaan kaikki merkkimiehet lähtien Platonista aina Aleksanteri Suureen asti olivat aikansa historiankirjoituksen mukaisesti syntyneet niin, ettei heillä ollut maallista isää.
Matteuksen teologiasta ja Jesajan ennustuksesta
Evankelista Matteus vetoaa Jesajan kirjan ennustukseen 7:14, mutta käyttää sitä VT:n kreikankielisen käännöksen Septuagintan mukaisesti. Heprealainen alkuteksti ei puhu mitään neitsyestä (betulah hepreaksi), vaan ainoastaan nuoresta naisesta (alma), joka tulee raskaaksi saaden pojan. Jesajan profetian historiallinen tilanne luvussa 7 oli syyrialaisten sotaretki, jolloin syyrialaiset hyökkäsivät pohjoisvaltakunnan alueelle ja uhkasivat myös Juudaa (744 eKr.). Jesaja esitti ennustuksen Herran antamana merkkinä: ennen kuin poika olisi noin 7-13 vuotias Juudan vihollisista tulee loppu. Ennustus oli tarkoitettu nimen omaan tuohon historialliseen tilanteeseen eikä esittelemään jotain 700 vuoden päässä olevaa tapahtumaa.

"Herra antaa teille merkin: nuori nainen tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ja antaa hänelle nimen Immanuel. - - Ennen kuin hän oppii hylkäämään pahan ja valitsemaan hyvän, autioituvat ne maat, joita sinä nyt pelkäät noiden kahden kuninkaan vuoksi".

Jesajan ennustukset eivät toteutuneet, Jesaja erehtyi. Mutta Matteuksen mukaan Jesajan profetia ei silti jäänyt unohduksiin, vaan se toteutui uudella tavalla, radikaalisti uudelleen tulkittuna. Matteuksen teologiassa tämä Jesajan profetia saa uuden ja erilaisen täyttymyksen toisenlaisessa historiallisessa tilanteessa, mutta kreikankielisen käännöksen mukaisesti. Tarkoitus on korostaa Jeesuksen pyhyyttä sekä toisaalta saada Jeesus Daavidin jälkeläiseksi kristologisen motiivin tähden (Messiaan eli voidellun uskottiin olevan Daavidin sukua). Matteuksen evankeliumin syntykertomuksessa ei silti esitetä millään tavalla Jeesuksen olevan pre-eksistentti (ennalta ollut) Jumala, jopa maailman Luoja, joka inkarnoituu ihmiseksi.
Isyys-kysymys Markuksen ja Johanneksen evankeliumissa ja muualla UT:ssa
Vanhimmassa eli Markuksen evankeliumissa (6:3) Jeesuksen isästä on epäselvyys eikä Joosefia edes tunneta Markuksen käyttämässä traditiossa. Markuksen luvussa 6 Jeesusta nimitetään herjaavasti "Marian pojaksi" (äidin nimen käyttö oli loukkaavaa). Myöhemmissä evankeliumeissa, Matteus ja Luukas, tuodaan näyttämölle isyysongelmaa korjaamaan hurskas Joosef Jeesukselle kasvatti-isäksi. Markuksen teologiassa (1. luku) kristologia on pikemminkin adoptionaarista: Jeesus kastetaan, saa Pyhän Hengen ja Jumala valitsee (adoptoi) Jeesuksen pojakseen (kyse ei siis biologisesta Jeesuksen isänä olemisesta).

Johanneksen evankeliumin alussa (1:45) kuvataan ongelmattomasti kuinka Filippus sanoo Jeesusta "Joosefin pojaksi Nasaretista". Siis Nasaretista - Betlehemistä ei ole mainintaa Jeesuksen syntypaikkana, eikä ihmisillä ollut tietoakaan, että Jeesus olisi syntyisin muualta kuin Galileasta (ks. Joh.7:41-42 "Ei kai messias Galileasta tule! Kirjoituksissahan sanotaan, että Messias on Daavidin jälkeläinen ja tulee Betlehemistä...").

Eikä missään UT:n kirjan kristologiassa yhdistetä toisiinsa Jeesuksen pre-eksistenssiä ja neitseellistä syntymää esittämällä, että Jeesuksen pre-eksistenssi edellyttää neitseellistä syntymistä. Paavalikaan ei tiedä neitseellisestä syntymisestä mitään, vaan mainitse Jeesuksen syntyneen "naisesta" (Gal. 4). Niissä UT:n kirjoissa, joissa Kristusta kuvataan eksplisiittisesti Jumalana ja/tai Luojana (kuten Fil.,Kol., Hepr., Tiit.) ei niin ikään viitata millään tavalla neitseelliseen syntymään.
Historiallisista ongelmista Jeesuksen syntymän ajoituksessa
Vuonna 12 eKr. konsuliksi valittu Publius Sulpicius Quirinius (n. 45 eKr. - 21 jKr.) toimi Aasian provinssin prokonsulina 3 eKr. ja Syyrian provinssin legaattina 6-9 jKr. Quiriniuksen toimiminen syyrian maaherrana vasta vuodesta 6 jKr. on siten selkeästi liian myöhään Jeesuksen syntymän kannalta, sen mukaan kuin Luukas kertomuksessaan esittää.

Herodoksen vanhin poika Arkelaos oli siis syrjäytetty vallasta vuonna 6 jKr. mihin aikaan historioitsija Josefuksen mukaan sijoittui kapinan aiheuttanut veronkanto. Meillä on kymmenen vuoden pituinen aukko tietojen saattamisessa sopusointuun. Melkoisen vaikea solmu avattavaksi, ellei mahdoton.

Jeesuksen syntymisen aikoihin Syyrian maaherroina olivat Titius (9-8 eKr.) ja Saturnius 8-6 eKr. Jeesuksen todennäköisin syntyaika sijoittuu 8-6 eKr. ja joka tapauksessa ennen Herodes Suuren kuolemaa. Ei ole myöskään mitään historiallisia todisteita, että Quirinius olisi toiminut 8-6 eKr. Syyriassa "Saturniuksen kanssa hänen tukijanaan", kuten joskus on oletettu.

Kirkkoisä Tertullianus (n. 200 jKr.) käytti hänen versiossaan Luukkaan evankeliumista kuvernöörinä Saturniusta eikä Quiriniusta. Tämä merkitsisi, että joko Luukkaan evankeliumissa on virhe tai Tertullianus on tehnyt muutoksen omaan versioonsa (tiedostettuaan ilmeisestikin historiallisen ongelman Luukkaan evankeliumissa). Joku kopioija olisi sitten oletuksen mukaan voinut vaihtaa Saturniuksen tilalle Quiriniuksen ja aiheuttanut virheen (ja tämähän merkitsisi, että kaikki kopiot Luukkaan evankeliumista olisi pitänyt tehdä juuri tuosta yhdestä kopiosta, jossa oli virhe että juuri tuo Quiriniuksen maaherrana mainitsema versio olisi tullut vallitsevaksi eikä niistä muista, joissa olisi ollut se Saturnius). Tämä on kuitenkin varsin epävarma olettamus Luukkaan evankeliumin erehtymättömyyden pelastamiseksi (tuon historiallisen virheen osalta). Luukkaan evankeliumin käsikirjoituksissa kuitenkin on Quirinius maaherrana, vain hänen nimensä kirjoitusasu on eräissä käsikirjoituksissa hieman erilainen (Kyriniou, Kyreinou), joten tekstikriittistä tukea ei saa tertulliaaniselle lukutavalle, että "alunperin" olisi maaherran nimenä ollut Saturnius.
Kristillisestä inkarnaatio-opista - kyseenalainen dogmaattinen rakennelma?
Varhaiskirkossa, Uuden testamentin syntymisen aikaan ei kysymys Isän ja Pojan keskinäisestä suhteesta ja Pojan 'olemuksesta' ollut vielä keskeinen. Kristologioita on UT:ssa tarjolla monenlaisia. Apostolien tekojen kristologia on yksinkertaista 'alakristologiaa': Jeesus on ihminen, juutalainen mies, jonka Jumala valitsi palvelijakseen laillistamalla hänen asemansa voitelemalla Jeesuksen Hengellä ja niillä ihmeteoilla, joita Jeesus teki, koska Jumala oli hänen kanssaan. Jumala on tehnyt ristiinnaulitun Jeesuksen Herraksi ja Kristukseksi (messiaaksi) - Jeesuksen asemassa tapahtui siis muutos, Jumala teki hänestä jotain, asetti joksikin (Herraksi) mitä hän ei ollut ennen. Kuolleista herättäminen todisti sitten Jeesuksen, Jumalan valitseman miehen (jonka "neitseellisestä syntymästä" eikä jumaluudesta ei puhuta Apt:ssa mitään) Messiaaksi (ks. Eduard Lohse: Uuden testamentin synty s. 126).

"Historiallinen raamatuntutkimus päättelee nykyään, että laajoissa varhaiskristillisissä piireissä Jeesusta pidettiin alkuaan Jumalan erityiseen tehtävään valitsemana miehenä, jonka Jumala todisti Messiaaksi herättämällä hänet kuolleista" - Heikki Räisänen: Miten ymmärrän Raamattua oikein, s.56-57.

Messias ei ollut VT:ssa Jumalan nimitys milloinkaan, joten Apt:n mainintaa Jeesuksen tekemisestä Herraksi ja Messiaaksi ei voi perustellusti pitää osoituksena 'yläkristologiasta' Apostolien teoissa (eli että Jeesuksen olisi uskottu olevan Jahve, VT:n kreikannoksessa Jahven nimityksenä on kyyrios).

Yläkristologiaa eli että Jeesus on ennalta olemassa ollut (pre-eksistentti) jumalolento, luomisen ja lunastuksen herra ja maailman ylläpitäjä, jonka tie kulkee taivaan kirkkaudesta alentumisen kautta takaisin ylös taivaalliseen kirkkauteen esiintyy Johanneksen evankeliumissa ja Paavalin teologiassa. Se Jeesus, joka Nikean uskontunnustuksessa, rippikoulussa ja kirkon dogmatiikassa on esillä on juuri Johanneksen teologian mukainen Jeesus, josta kirkollinen perinne muotoutuvan katolisen kirkon aikaan teki suorasukaisesti historiallisen Jeesuksen (sivuuttaen synoptisten evankeliumien ja Apostolien tekojen toisenlaisen Jeesus-kuvan, joka vain häivytettiin tulkinnoilla pois tai jätettiin huomiotta). Jeesusta alettiin katsoa vähitellen kirkollisen "oikeaoppisen" nikealais-konstantinopolilaisen uskontunnustuksen mukaisen dogmatiikan kautta (Nikean tunnustusta monet piispat vastustivat, mutta Rooman keisari Konstantinuksen painotuksesta ja vaikutuksesta Konstantinuksen kirkollisen neuvonantajan Hosius Cordobalaisen kolminaisuusoppi hyväksyttiin).

Mutta Johanneksen evankeliumin, joka on nuorin evankeliumeista, ehkä noin vuonna 100 kirjoitettu mutta ennen vuotta 125 kuitenkin (siltä vuodelta peräisin oleva papyryksen pala Johanneksen evankeliumia löytyi 1935) kertoo historiallisen raamatuntutkimuksen hyvin laajaa konsensusta nauttivien tutkimuksien mukaan hyvin vähän historiallisesta Jeesuksesta. Johanneksen evankeliumin Jeesus-kuva on ajaton: ikiaikainen Logos, joka on Jumala jonka kautta kaikki on luotu tulee lihaksi, vaeltaa maan päällä ihmisenä, mutta tuo ihmisyys ei vaikuta kovin aidolta ja täydeltä ja Logoksen jumalallisuus paistaa aina välillä ihmisyyden verhon läpi (vieläpä niin että tämä Logos-Jeesus on synnitön). Tyynesti ja suvereenisti tilannetta halliten taivaallinen hallitsija kulkee vapaaehtoisesti ristinkuolemaan (jota Joh:ssa kutsutaan korottamiseksi eikä kärsiä-verbi edes esiinny Joh:ssa toisin kuin synoptikoillla) antaen itse henkensä ja ylösnousemuksessaan Logos ottaa henkensä takaisin palaten lopulta taivaalliseen kirkkauteensa. Joh. on mystikon ja teologin paikoitellen lähes pitkästyttävää meditointia ja pitkää monologia siitä, miten Isä on hänet lähettänyt Pojan pelastamaan maailman.

Johanneslainen kristologia ei ole

"kehittyneempi muoto synoptisten evankeliumien kristologiaa. Siinä on pikemminkin kehitelty ituja, joita sisältyi alkukristillisiin hymneihin kuten Fil.2,6-11 tai 1. Tim.3,16. Myös ympäristömaailmasta on omaksuttu erilaisia motiiveja: juutalaisia spekulaatioita taivaallisesta Viisaudesta, joka tuli maan päälle, ei löytänyt asuntoa ja palasi yläilmoihin; apokalyptista Ihmisen Pojan odotusta, hahmon joka päivien lopulla ilmestyy toimittamaan tuomion; mytologisia käsityksiä taivaallisesta lähettiläästä, joka tulee pelastajana maailmaan vapauttamaan ihmiset ja viemään heidät mukanaan yläilmoihin - käsityksiä ja ajatuksia, joita on sittemmin kehitelty toisen vuosisadan kristillis-gnostilaisissa systeemeissä, joissa ne on kiinteästi kytketty Jeesuksen Kristuksen nimeen" - E. Lohse emt. s. 141

On siis historiallisen tutkimuksen valossa hyvin selvää, että Johanneksen evankeliumin kristologiassa esiintyy myöhäisantiikkisen synkretismin piirteitä. Ne voimistuvat ja niitä kehitellään eteenpäin hieman myöhemmin gnostilaisuudessa. Qumranin luostariyhteisön tekstit valottavat Joh:n taustaa palestiinalaisessa kontekstissa, mutta Qumranin tekstit osoittavat nimen omaan merkittäviä eroavuuksia Joh:n teologiaan, joten Qumranin juutalaisyhteisöä, jossa dualismi ei liittynyt messiasodotukseen, ei voida pitää Joh:n uskonnonhistoriallisena taustana ja kasvualustana (Lohse, emt. s.140).

Johanneksen evankeliumin ns. ilmoituspuheita, joissa Jeesus ilmaisee olevansa mm. elämän leipä, maailman valo, hyvä paimen jne. värittää itämainen gnoosis niiden uskonnonhistoriallisena taustana eli kyseessä ovat esikristilliset lähteet, mutta evankeliumin (tuntematon, evankeliumikirjassa ei ole tekijän nimeä) tekijä kommentoi lähteitään kristillisestä näkökulmasta ja käyttää kieltä, joka pohjautuu VT:iin (Lohse emt. s.137). Neljännen evankeliumin taustalla ovat juutalaiset piirit, jotka olivat avautuneet itämaisille synkretistisille vaikutteille ja käsityksille, kuitenkin samalla erittäin gnostilaisvastaisella korostuksella - Sana todella tuli lihaksi Joh:ssa kun taas gnostilaisuudessa jumalallinen Logos tuli valepuvussa maailmaan eivätkä ihmiset ole olemukseltaan pelastajan kaltaisia.

Kuten dogmihistorioitsija Maurice Wiles totesi, inkarnaatiosta sen käsitteen eli ihmiseksi tulemisen täydessä merkityksessä ei suoranaisesti puhuta Raamatussa. Dogmi Jumalan tulemisesta ihmiseksi Jeesuksessa - ja vieläpä neitseellisesti - on myöhemmin kirkollisen ajattelun pystyttämä oppirakennelma käyttäen Raamatun monimuotoista aineistoa pohjanaan. Wilesin arvioinnin mukaan kirkko on epäonnistunut kuvaamaan johdonmukaisesti sitä, miten Kristus voi olla yhtäaikaa sekä täysin jumalallinen että täysin inhimillinen - juuri Jeesuksen ihmisyys on useimmiten joutunut jäämään vähäisemmäksi ja jumaluutta on painotettu enemmän (M. Wiles: Christianity Without Incarnation? Teoksessa J.Hick (toim.), The Myth of God Incarnate).

Varhaisimmassa alkukirkollisessa julistuksessa (Paavali, synoptikot, Apostolien teot) kristologia (oppi Kristuksesta) niveltyi eskatologiaan sekä painotti Jeesuksen ylösnousemuksen keskeisyyttä: kun Jumala herätti Jeesuksen kuolleista hän korotti Jeesuksen uuteen asemaan, joten ylösnousemus oli uusi käänne Jumalan palvelijalle, Daavidin pojalle Jeesukselle. Mutta johanneslaisessa myöhäsyntyisemmässä teologiassa (60-70 vuotta Jeesuksen jälkeen) ovat nämä molemmat keskeiset kohdat hävinneet lähes täysin. Ylösnousemuksesta tulee vain jatkoa sille "Jumalan Pojan korotukselle", joka alkoi ristillä taivaallisen hallitsijan matkalla täältä muukalaisuuden maailmasta takaisin taivaalliseen kirkkauden maailmaansa. Kaiken lisäksi johanneslainen Logos-kristologia saati vielä myöhäisempi kristologinen dogminkehitys ("kaksiluonto-oppi") ovat sidoksissa hellenistiseen metafysiikkaan, kreikkalaisperäisiin Viisaus-spekulaatioihin, jotka johanneslainen teologia edellyttää (juutalaisuuskin oli jo omaksunut hellenistisen Viisaus-spekulaation ja tulkinnut Tooran viisaudeksi, joka oli aikojen alussa Jumalan luona ja otti osaa luomiseen ja oli Jumalan kirkkauden säteily ja olemuksen kuva). Historian Jeesuksen ja Paavalinkin eskatologinen kristologia edellyttää puolestaan myöhäisjuutalaisen apokalyptiikan, joten kaikki UT:ssa esiintyvät kristologiat ovat sidoksissa aikansa metafysiikkaan, ajatusmalleihin ja historialliseen tilanteeseen, jonka puitteissa koetettiin tulkita Jeesuksen merkitystä. Koko Jeesuksen merkityskin messiaana sai perustelunsa ja sisältönsä uskosta, jonka mukaan viimeiset päivät olivat käsillä ja loppu edessä, oli pelastuttava tulevasta vihasta Jumalan valtakuntaan. Ainoastaan lopun ajan tapahtumien odotuksessa oli perusteltua uskoa Jeesukseen Kristuksena ja pelastajana. Kuten - konservatiivikristittyihin kuuluva - eksegeetti James Dunn toteaa, "Jumalan Pojan" asema oli lopunajallinen status alunperin alkukirkon teologiassa.

"Kun Johannes avaa sulut ennaltaolevan Jumalan Pojan kristologiansa tieltä, tämä hukuttaa alleen kaiken entisen jättämättä lainkaan tilaa varhaisemmalle näkemykselle, joka korosti Jeesuksen Jumalan Pojan asemaa eskatologisena statuksena..." - James Dunn: Christology in the Making, 1989.
0111
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

syntymä kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu