Itseäni harmittaa ns. uskiksena tämä uushihhulointi. Yritetään saavuttaa "uskon kokemuksia", jotta voitaisiin olla uskossa ja"kokea Jumala", "Pyhä Henki" jne. Kartan näitä tilaisuuksia. Usko on kuin maraton juoksu. Siihen ei aina liity yliluonnollisia kokemuksia, eikä uskoontulo todellakaan aina (Hyvin harvassa tapauksessa huom!) ole rakastumista tai hurahtamista. Sellaistakin tapahtuu, mutta Jumala kutsuu ihmisiä monella eri tavalla. Itselleni se oli sairaus ja monella tapaa elämässä tapahtuvien ikävien tapahtumien summa. Usko syntyy kuulemisella,,,Usko kasvaa. Se pikkuinen sinapin siemen, joka joskus on kylvetty. Kun uskon maratoonilla ollaan tuntuu siltä, ettei tässä mitään kehitystä tapahdu. Kokee edelleen raadollisuutensa, mutta kun katsoo lähtötilanteeseensa huomaa kyllä elämän muuttuneen. Monienkin mielestä paremmaksi. Uskon asioilla ei ole hyvä leikkiä, se voi kääntyä julmasti itseään vastaan.
Uskon asioilla
ei saisi leikkiä.
7412
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
ei niitä tarvitse edes ajatella. Elämä on paljon mukavampaa ja antoisampaa, kun puuhastelee vaan oikeiden ihmisten ja eläinten kanssa eikä sotke siihen mielikuvituskavereita. :)
Miten joku voi sanoa, ettei uskon asioita tarvitse edes ajatella tai että elämä on paljon mukavampaa ilman uskoa, jos ei kerran itse ole ollut uskossa. Ethän voi tietää minkälainen tunne on ihmisellä, joka on uskossa. Minäpä kerron. Olen uskossa, Jumala on antanut syntini anteeksi ja Hän on antanut sydämeeni yli ymmärryksen käyvän rauhan. Vaikka maailma mylläisi ympärilläsi sinulla on rauha, et pelkää kun olet Jeesuksen oma. Ja kun kuolet tiedät mihin menet, pääset Jeesuksen luo taivaaseen!!
tai sitten olet hyvin, hyvin hyväuskoinen. Mitäs syntejä muuten tykkäät harrastaa, kun tiedät, että annat ne itsellesi kumminkin anteeksi?
En ole uskossa. Jumala ei kummemmin kiinnosta edes käsitteenä. Ihmisten kanssa keskusteltaessa joutuu joskus rupattelemaan asiasta kun menee hyvin henkeväksi. Silloin muistutan vaan etä saattaahan asiat niin olla ja ehkä jotkut jopa pitävät näitä juttuja todellisena, mutta itse en lähde arvailemaan alueella jolta ei ole saatavissa minkäänlaisia mittaustuloksia saatika mitään varmuutta.
Voin suoraan tunnustaa ettei uskonto kiinnosta pätkääkään. Aiemmin kiinnosti ja luinkin runsaasti monien kansojen tavoista, rituaaleista, riiteistä ja havaitsin monia yhtäläisyyksiä nykykirkon taikaoppeihin.
Ei muutakun tsemppiä vaan, koita jaksaa elämäsi loppuun asti mielikuvituskäsitystesi parissa.
Itse en aio syyllistyä kenessäkään näkemään mitään vihtahousuja saati mitään panettelijaa taikka demoneja.
Huonoista enteistä puhumattakaan xD tai ennustamaan. Haha!
Ilmestyskirja on mielenkiintoista hourailua. Ilmeisesti kaveri näki pahimman painajaisen aikoihin ja päätti rustata sen ylös.
Joka tapauksessa, ehkä näät uskonnossa enemmän juttuja tai luulet siinä olevan jotain vaikkei mitään ole. :D
Ei ainakaan minulle, ja olen hyvin käytännönläheinen ihminen.
Jos joku kaveri täytyy parantaa vaivoistaan niin prkl.. hommatkoon tietoa kuinka voi itseään auttaa, vahingollisen tavan voi lopettaa ja hakeutukoon hoitoon!
Sen sanon teille hihhuleillekin, jos demonisi alkavat riivata, hakeudu hoitoon. Ne saavat sut takaisin raiteille... ja kun oot sitten hiljaa itseksesi niin koita rauhoittua. Asiat ovat todellista yksinkertaisempia, mitä ne alumperin ovatkin.
Olen ollut uskossa. Olen hyvin hartaasti luottanut siihen, että jonakin päivänä Jeesus tulee takaisin taivaasta ja hakee todelliset uskovat luokseen. Rukoilin hartaasti ja vilpittömästi.
Eräänä päivänä kymmenisen vuotta sitten tapahtui kuitenkin ensimmäinen Oivallus. Se tuli keskellä pimeää metsää, jossa yhtäkkiä ymmärsin kaiken kiertävn ikuista kiertokulkua ja maapallon olevan ihmisille ainoa koti keskellä ääretöntä tilaa, josta suurin osa on pelkkää tyhjää. Tämä ei kuitenkaan ollut mikään "lopullinen" tajuaminen.
Sen jälkeen suurin piirtein kymmenen vuoden ajan olen ymmärtänyt aina uusia ja uusia asioita. Olen lakannut pelkäämästä jumalan vahtivaa silmää, lakannut tuntemasta turhaa syyllisyyttä, alkanut kunnioittaa elämää itsessään eikä jonkin jumalan sanan ja käskyjen kautta. Olen oppinut niin paljon itsestäni ja maailmasta, ettei mikään jumalausko tätä kaikkea voisi tarjota. Olen myös muuttunut hirvittävän paljon rauhallisemmaksi, muun muassa päässyt alkoholiongelmasta eroon. Tarve juoda katosi samaa tahtia epäuskon (tai oikeammin epäilyn) kanssa. Enää ei tarvitse epäillä persoonallisen jumalan olemassaoloa, koska sitä ei ole. On vain se valtavan kaunis voima joka saa äärettömiin (fyysisesti ja ajallisesti) jatkuvan kiertokulun aikaan. Voin nauttia siitä ihmeestä, eikä mun tarvitse odottaa jumalan pelastusta tai jotakin "todellista kotia". Koti on tässä joten voin olla onnellinen nyt.
Leikkiä ei saa, eikä Jumalaa pilkata - mutta saako yksittäisen uskiksen hölmöilyille nauraa?
Vai onko uskiksen mikä tahansa möläytys Jumalan sanaa ja siksi kaiken arvostelun yläpuolella?
Muutenkin tuntuu siltä että superuskovaisilta on huumori monasti hukassa. Uskonasioita varsinkin tarkastellaan naama mahdollisimman paljon kurtussa.
"Uskonasioita varsinkin tarkastellaan naama mahdollisimman paljon kurtussa."
Luuletteko arvon kristususkovaiset, että Jesse olisi saanut niin paljon seuraajia nyrpistelemällä, halveksunnalla ja fundamentalistisella puhdasoppisuudella? Ottakaa huomioon konteksti. Olette itse täysin vastaavassa asemassa kuin sen ajan kirjanoppineet ja muut lakiuskovaiset. Jesse oli positiivinen kännös parempaan suuntaan, ja alkukirkko korostikin lähimmäisenrakkautta ja KONKREETTISTA auttamista ryppyotsaisen vanhojen "pyhien" tekstien kahlaamisen sijaan. (Saarnaamista ei lasketa konkreettiseksi auttamiseksi)
Tässä kaikessa on pakko olla huumori mukana koko ajan, jotta sen ajan juutalaisesta, äärifundamentalistisesta yhteiskunnasta saadaan niin iso joukko ihmisiä muuttamaan suuntaa täysin. Väitän, että nykyiset panteistit (kautta ateistit, nimitykset ovat niin hämäriä) ovat tekemässä kristinuskolle sen, mitä Jesse teki juutalaisuudelle aikoinaan.