Faaraon kirous

"Ja paskan marjat!", tuhahti kunnianarvoisa professori Johannes Smith. Hän loi yhden halveksivan mulkaisun Abdulin suuntaan, jossa mies oli jo lykkimässä kuumaa, höyryävää kamelinlantaa.

Vanhuksen nuori assistentti neiti Erika Virtanen loi katseensa aavikon kullanhohteiseen hiekkaan ja tunsi itsensä höpsöksi teinitytöksi. Johannes laski isällisesti kätensä Erikan harteille. "Kyllä se siitä, tyttöseni. Sinun pitää vain hyväksyä se tosiasia, että me edustamme herrakansaa. Paikalliset ovat, kuten ystäväni leirissä sanoivat, vain orjiksi ja palvelusväeksi kelpaavaa väkeä." Professori sanoi asiansa hiljaisella, mutta painokkaalla äänensävyllä.

Sitten hän jatkoi hieman reippaammin; "Mutta ystävistäni puheenollen, olisikin syytä että kävisit hakemassa herrat Swartkopftin ja Reichterin pikaisesti tänne. Tarvitsen heidän apuaan hieroglyfien tulkitsemisessa". Erika nyökkäsi, ja lähti kipittämään kohti leiriä, jossa herra Smithin kolleegat olivat pitämässä neuvonpitoaan alaisineen.

Erika mietti kuumeisesti että mitä ihmettä nämä natsit täältä Egyptin rajamailta oikein etsivätkään. Tuskin jostain muinaisen faaraon hautaholvista löytyisi mitään Kolmatta Valtakuntaa hyödyttävää? Vai löytyisikö sittenkin...

Herra Porfessori kirjoitti:

"Ja paskan marjat!", tuhahti kunnianarvoisa professori Johannes Smith. Hän loi yhden halveksivan mulkaisun Abdulin suuntaan, jossa mies oli jo lykkimässä kuumaa, höyryävää kamelinlantaa.

Vanhuksen nuori assistentti neiti Erika Virtanen loi katseensa aavikon kullanhohteiseen hiekkaan ja tunsi itsensä höpsöksi teinitytöksi. Johannes laski isällisesti kätensä Erikan harteille. "Kyllä se siitä, tyttöseni. Sinun pitää vain hyväksyä se tosiasia, että me edustamme herrakansaa. Paikalliset ovat, kuten ystäväni leirissä sanoivat, vain orjiksi ja palvelusväeksi kelpaavaa väkeä." Professori sanoi asiansa hiljaisella, mutta painokkaalla äänensävyllä.

Sitten hän jatkoi hieman reippaammin; "Mutta ystävistäni puheenollen, olisikin syytä että kävisit hakemassa herrat Swartkopftin ja Reichterin pikaisesti tänne. Tarvitsen heidän apuaan hieroglyfien tulkitsemisessa". Erika nyökkäsi, ja lähti kipittämään kohti leiriä, jossa herra Smithin kolleegat olivat pitämässä neuvonpitoaan alaisineen.

Erika mietti kuumeisesti että mitä ihmettä nämä natsit täältä Egyptin rajamailta oikein etsivätkään. Tuskin jostain muinaisen faaraon hautaholvista löytyisi mitään Kolmatta Valtakuntaa hyödyttävää? Vai löytyisikö sittenkin...

Lue lisää

Erika kiiruhti leiriin, jossa Swartkopft ja Reichter keskeyttivät turinansa ja katsahtivat hyväksyvästi Erikan vaaleaa olemusta ja sinisiä silmiä. He olivat luokitelleet Erikan lähes puhtaaksi arjalaisrodun edustajaksi.

- Heil Hitler! Professor Smith wollt mit ihr sprechen, wir haben einige hervorragende Hieroglyphen gefunden, Erika kailotti saksaksi tohkeissaan tehtyään vasama-tervehdyksen.

- Heil Hitler! Wir kommen! Raus raus! huusivat tohtorit ja säntäsivät matkaan.

Abdul tuijotti hölmistyneen näköisenä ohi kiiruhtavia arkeologeja, ja pyyhki kamelinlannassa olevia käsiään paitaansa.

Tutkittuaan huolella hieroglyfejä arkeologit hihkuivat riemusta. - Ausgezeichnet! Täällä on se mitä etsimme. Mutta hautaholvissa voi olla kätkettyjä ansoja, kuka uskaltaa mennä ensin?
- Abdul! Ala painua tuonne edeltä, me odotamme täällä, päätti Smith. Arkeologit katsoivat inhoissaan pimeään tunneliin ahtautuvaa Abdulia.

ouöoiöoi kirjoitti:

Erika kiiruhti leiriin, jossa Swartkopft ja Reichter keskeyttivät turinansa ja katsahtivat hyväksyvästi Erikan vaaleaa olemusta ja sinisiä silmiä. He olivat luokitelleet Erikan lähes puhtaaksi arjalaisrodun edustajaksi.

- Heil Hitler! Professor Smith wollt mit ihr sprechen, wir haben einige hervorragende Hieroglyphen gefunden, Erika kailotti saksaksi tohkeissaan tehtyään vasama-tervehdyksen.

- Heil Hitler! Wir kommen! Raus raus! huusivat tohtorit ja säntäsivät matkaan.

Abdul tuijotti hölmistyneen näköisenä ohi kiiruhtavia arkeologeja, ja pyyhki kamelinlannassa olevia käsiään paitaansa.

Tutkittuaan huolella hieroglyfejä arkeologit hihkuivat riemusta. - Ausgezeichnet! Täällä on se mitä etsimme. Mutta hautaholvissa voi olla kätkettyjä ansoja, kuka uskaltaa mennä ensin?
- Abdul! Ala painua tuonne edeltä, me odotamme täällä, päätti Smith. Arkeologit katsoivat inhoissaan pimeään tunneliin ahtautuvaa Abdulia.

Lue lisää

Täällä näkyy olevan meneillään helkatinMoiNen häslinki jossain erämaassa, mutta nyt ihan äkkipäätä tuli sellainen mieleen, että onko tässä nyt läiskäisty sittenkään mitään juonenpätkää fläppitaululle ja nuppineuloilla kiinnitetty riittävästi niitä lippusia ja lappusia, saati onko kaikki vielä tässä vaiheessa saaneet selville, että

MIHIN SITÄ OIKEEN OLLAAN MENOSSA???

ouöoiöoi kirjoitti:

Erika kiiruhti leiriin, jossa Swartkopft ja Reichter keskeyttivät turinansa ja katsahtivat hyväksyvästi Erikan vaaleaa olemusta ja sinisiä silmiä. He olivat luokitelleet Erikan lähes puhtaaksi arjalaisrodun edustajaksi.

- Heil Hitler! Professor Smith wollt mit ihr sprechen, wir haben einige hervorragende Hieroglyphen gefunden, Erika kailotti saksaksi tohkeissaan tehtyään vasama-tervehdyksen.

- Heil Hitler! Wir kommen! Raus raus! huusivat tohtorit ja säntäsivät matkaan.

Abdul tuijotti hölmistyneen näköisenä ohi kiiruhtavia arkeologeja, ja pyyhki kamelinlannassa olevia käsiään paitaansa.

Tutkittuaan huolella hieroglyfejä arkeologit hihkuivat riemusta. - Ausgezeichnet! Täällä on se mitä etsimme. Mutta hautaholvissa voi olla kätkettyjä ansoja, kuka uskaltaa mennä ensin?
- Abdul! Ala painua tuonne edeltä, me odotamme täällä, päätti Smith. Arkeologit katsoivat inhoissaan pimeään tunneliin ahtautuvaa Abdulia.

Lue lisää

Abdul päästi äänekkään pierun kadotessaan pimeään tunneliin. Erika huokaisi vieläkin vähän ihastuneena - Abdul oli hänestä ihanan romanttinen ja miehekäs. Mutta oli totta, ettei hän kuulunut herrakansaan. Erika päätti, ettei ryhtyisi enempää pelehtimään Abdulin kanssa. Vaalea, pitkä SS-upseeri Reichter oli myös hänen mieleensä, eikä Swartkopftkaan ollut hassumman näköinen. Myös Abdulin kamelissa oli Erikan mielestä jotain eksoottista, eläimellistä vetovoimaa.

Kuu oli jo noussut horisontin yläpuolelle, oli alkanut hämärtää ja kamelinlannan tuoksu leijaili ikivanhan hautaholvin ympärillä. Reichter piteli soihtua, ja Swartkopft luki soihdun valossa juhlallisella äänellä otteita Mein Kampfin taskupainoksesta, jota hän piti aina mukanaan. Yhtäkkiä Abdul ilmestyi tunnelista valkoisena kuin lakana, puhua molottaen jotain sekavaa.

oiuoöäpo kirjoitti:

Abdul päästi äänekkään pierun kadotessaan pimeään tunneliin. Erika huokaisi vieläkin vähän ihastuneena - Abdul oli hänestä ihanan romanttinen ja miehekäs. Mutta oli totta, ettei hän kuulunut herrakansaan. Erika päätti, ettei ryhtyisi enempää pelehtimään Abdulin kanssa. Vaalea, pitkä SS-upseeri Reichter oli myös hänen mieleensä, eikä Swartkopftkaan ollut hassumman näköinen. Myös Abdulin kamelissa oli Erikan mielestä jotain eksoottista, eläimellistä vetovoimaa.

Kuu oli jo noussut horisontin yläpuolelle, oli alkanut hämärtää ja kamelinlannan tuoksu leijaili ikivanhan hautaholvin ympärillä. Reichter piteli soihtua, ja Swartkopft luki soihdun valossa juhlallisella äänellä otteita Mein Kampfin taskupainoksesta, jota hän piti aina mukanaan. Yhtäkkiä Abdul ilmestyi tunnelista valkoisena kuin lakana, puhua molottaen jotain sekavaa.

Lue lisää

"Ia! Ia! Cthulhu Fthagn!", Abdul huusi reilun vartin poissaolonsa jälkeen, palattuaan tuolta syvältä tunnelin uumenista. Hän oli täysin vauhkoontunut, tuskin järjissään, ja kukaan hieroglyfejä tutkivasta miehestä ei ehtinyt saatika pystynyt pysäyttämään häntä. Erika seisoi huoneen oviaukolla pelonsekaisin tuntein, mutta onnistui taltuttamaan Abdulin ennen tämän pakenemista. Mies oli rimpuilla itsensä irti pienen naisihmisen otteista, mutta lopulta professori Smith sai niskaperseotteeen Abdulista ja pakotti tämän maahan. Natsiupseerit kaivelivat tässä vaiheessa paniikissa Mausereitaan esiin koteloistaan, ja pälyilivät vuorotellen tunnelin oviaukkoa ja sekavia huutavaa Abdulia.

Professori läimäytti avokämmenin muutamia kertoja tuota vauhkoa arabia kasvoille, saaden tämän lopulta rauhoittumaan. Miesparka oli kuitenkin vielä tärinössään, eikä kyennyt kommunikointiin vaikka Smith sitä yritti parhaansa mukaan.

"Schaisse!", parkaisi Reichter ja aloitti kiivaan keskustelun virkaveljensä kanssa. Natsiupseerien väitellessä tapahtuneista, Smith pyysi Erikaa hakemaan leiriltä rauhoittavia Abdulia varten. Erika nyökkäsi pikaisesti ja paineli saman tien kohti leiriä. Smith yritti tivata Abdulilta mitä hän oli nähnyt tai kokenut tunnelissa, mutta tämän sekavista höpinöistä ei saanut mitään tolkkua. Lopulta hän menetti tajuntansa.

"Herr Smith"... natsit aloittivat. "Olemme kenties löytäneet etsimämme. Tuolta jostain, syvältä maan uumenista"... Reichterin kasvoilla oli pelottava, oudon iloinen ilme, ja Swartkopft oli yhtälailla mukana. "Suuren Cthulhun perintö odottaa meitä, ja Kolmatta Valtakuntaa".

Professori Smith nyökkäsi vaitonaisena. Hän tiesi että tuon kammotun Suuren Muinaisen kultti oli harjoittanut toimintaansa täällä jo kaukaisten faaraoiden päivinä.

Nyarlathoteppi kirjoitti:

"Ia! Ia! Cthulhu Fthagn!", Abdul huusi reilun vartin poissaolonsa jälkeen, palattuaan tuolta syvältä tunnelin uumenista. Hän oli täysin vauhkoontunut, tuskin järjissään, ja kukaan hieroglyfejä tutkivasta miehestä ei ehtinyt saatika pystynyt pysäyttämään häntä. Erika seisoi huoneen oviaukolla pelonsekaisin tuntein, mutta onnistui taltuttamaan Abdulin ennen tämän pakenemista. Mies oli rimpuilla itsensä irti pienen naisihmisen otteista, mutta lopulta professori Smith sai niskaperseotteeen Abdulista ja pakotti tämän maahan. Natsiupseerit kaivelivat tässä vaiheessa paniikissa Mausereitaan esiin koteloistaan, ja pälyilivät vuorotellen tunnelin oviaukkoa ja sekavia huutavaa Abdulia.

Professori läimäytti avokämmenin muutamia kertoja tuota vauhkoa arabia kasvoille, saaden tämän lopulta rauhoittumaan. Miesparka oli kuitenkin vielä tärinössään, eikä kyennyt kommunikointiin vaikka Smith sitä yritti parhaansa mukaan.

"Schaisse!", parkaisi Reichter ja aloitti kiivaan keskustelun virkaveljensä kanssa. Natsiupseerien väitellessä tapahtuneista, Smith pyysi Erikaa hakemaan leiriltä rauhoittavia Abdulia varten. Erika nyökkäsi pikaisesti ja paineli saman tien kohti leiriä. Smith yritti tivata Abdulilta mitä hän oli nähnyt tai kokenut tunnelissa, mutta tämän sekavista höpinöistä ei saanut mitään tolkkua. Lopulta hän menetti tajuntansa.

"Herr Smith"... natsit aloittivat. "Olemme kenties löytäneet etsimämme. Tuolta jostain, syvältä maan uumenista"... Reichterin kasvoilla oli pelottava, oudon iloinen ilme, ja Swartkopft oli yhtälailla mukana. "Suuren Cthulhun perintö odottaa meitä, ja Kolmatta Valtakuntaa".

Professori Smith nyökkäsi vaitonaisena. Hän tiesi että tuon kammotun Suuren Muinaisen kultti oli harjoittanut toimintaansa täällä jo kaukaisten faaraoiden päivinä.

Lue lisää

Retkikunnan mietteet keskeytyivät taivaalta kantautuvaan lähestyvän lentokoneen ääneen. Toverukset tähyilivät kummissaan taivaalle. Lentokoneen valot ilmestyivät pian näkyviin. Se teki pari kaarrosta, ja laskeutui leirin läheisyydessä olevalle pitkälle suoralle, jonka retkikunta oli merkinnyt muutamilla öisin palavilla nuotioilla.

- Tuohan on itse Führerin Focke-Wulf Condor! huudahti SS-majuri Reichter tyrmistyneenä.
Hänen huomionsa osoittautui oikeaksi, sillä Condorin laskuportailta laskeutui pian upseerien saattama valtakunnankanslerin ryhdikäs hahmo.

Erika tuijotti haltioissaan lähestyvää diktaattoria, joka oli pukeutunut khakinväriseen asetakkiin, suoriin housuihin ja koppalakkiin.
Kuinka usein hän oli uneksinutkaan tapaavansa tuon mystisen kansanjohtajan, joka oli lyhyessä ajassa koonnut yhtenäisenä taakseen kokonaisen monikymmenmiljoonaisen kansakunnan.

SS-upseerit ja Smith tekivät innoissaan natsitervehdyksen. Hitler heilautti yrmeästi kättään, ja loi Erikaan hypnoottisen, läpitunkevan katseen. - Mitä teidän kaltainen kaunotar tekee erämaassa, Hitler sanoi hiljaisella muttta teräksenlujalla äänellä.

Erikasta tuntui, että hänen polvensa muuttuvat hyytelöksi. Hän punastui, ja sopersi hämillään:
- Mein Führer... tämä tuli niin äkkiä...

Professori Smith huomasi Erikan mielenliikutuksen ja tuli hätiin: - Erika Virtanen on lupaava nuori naisarkeologi liittolaismaastamme Suomesta. Hän liittyi ryhmäämme kaksi kuukautta sitten.

- Vai niin. Hitler loi Erikaan vielä silmäyksen, joka sai Erikan sydämen läpättämään vienosti.

-Entä kaivaukset? kysyi Hitler Smithiltä.

- Teimme tänään läpimurron. Eräs alkuasukas kävi äsken Cthulhun tunnelissa, mutta sekosi, emmekä ole vielä päässeet puhumaan hänen kanssaan.

jjijlijlij kirjoitti:

Retkikunnan mietteet keskeytyivät taivaalta kantautuvaan lähestyvän lentokoneen ääneen. Toverukset tähyilivät kummissaan taivaalle. Lentokoneen valot ilmestyivät pian näkyviin. Se teki pari kaarrosta, ja laskeutui leirin läheisyydessä olevalle pitkälle suoralle, jonka retkikunta oli merkinnyt muutamilla öisin palavilla nuotioilla.

- Tuohan on itse Führerin Focke-Wulf Condor! huudahti SS-majuri Reichter tyrmistyneenä.
Hänen huomionsa osoittautui oikeaksi, sillä Condorin laskuportailta laskeutui pian upseerien saattama valtakunnankanslerin ryhdikäs hahmo.

Erika tuijotti haltioissaan lähestyvää diktaattoria, joka oli pukeutunut khakinväriseen asetakkiin, suoriin housuihin ja koppalakkiin.
Kuinka usein hän oli uneksinutkaan tapaavansa tuon mystisen kansanjohtajan, joka oli lyhyessä ajassa koonnut yhtenäisenä taakseen kokonaisen monikymmenmiljoonaisen kansakunnan.

SS-upseerit ja Smith tekivät innoissaan natsitervehdyksen. Hitler heilautti yrmeästi kättään, ja loi Erikaan hypnoottisen, läpitunkevan katseen. - Mitä teidän kaltainen kaunotar tekee erämaassa, Hitler sanoi hiljaisella muttta teräksenlujalla äänellä.

Erikasta tuntui, että hänen polvensa muuttuvat hyytelöksi. Hän punastui, ja sopersi hämillään:
- Mein Führer... tämä tuli niin äkkiä...

Professori Smith huomasi Erikan mielenliikutuksen ja tuli hätiin: - Erika Virtanen on lupaava nuori naisarkeologi liittolaismaastamme Suomesta. Hän liittyi ryhmäämme kaksi kuukautta sitten.

- Vai niin. Hitler loi Erikaan vielä silmäyksen, joka sai Erikan sydämen läpättämään vienosti.

-Entä kaivaukset? kysyi Hitler Smithiltä.

- Teimme tänään läpimurron. Eräs alkuasukas kävi äsken Cthulhun tunnelissa, mutta sekosi, emmekä ole vielä päässeet puhumaan hänen kanssaan.

Lue lisää

Keskiyön lähestyessä, tuon nimettömän keitaan läheisyydessä sijaitsevassa leirissä vallitsi rauhallinen ilmapiiri. Hitler oli jo tovi sitten vetäytynyt hänelle pystytettyyn joukkuetelttaan, ja alkanut pitämään neuvonpitoa majuri Reichterin johdolla, kapteeni Swartkopftin organisoidessa kaivauksilla vartiointia.

Führerin henkilökunta kasasi omia majoituksiaan, ja nuori neiti Erika Virtanen arvuutteli itsekseen, mitä hänen mentorinsa kertoisi uteliaalle yllätysvieraille. Oli miten oli, Erika tiesi uransa lähtevän tästä käyntiin. Ei pelkästään se että hän oli päässyt arvoisan professori Smithin assistentiksi, mutta se että Hitler oli luonut häneen kiinnostuneen katseen!

"Kaikki merkit viittaavat aivan varmasti siihen, arvon Führer, että herra Himmlerin aloittama tutkimus on osoittautumassa todeksi. Olemme lähempänä kuin koskaan aikaisemmin Suuren Cthulhun Temppeliä". Professori Smith julisti väitteensä lähes vapisevin äänin. Vuosien työ olisi nyt saamassa ansaitsemansa päätöksen, ja itse Hitlerin saapuminen paikalle oli lyönyt kaikki ällikältä.

"Mein Führer", aloitti puolestaan Reichter, "löysimme Kairosta erään edesmenneen Cthulhun Kultin edustajan jäämistöä. Abdul Arif Azam, nimeltään, tuo 1890-luvulla elänyt noita oli pitänyt hallussaan tämän keitaan salaisuutta kaikki nämä vuodet. Ilman hänen tutkimustyötään olisimme edelleen etsimässä neulaa heinäsuovasta".

Hitler nyökkäsi hyväksyvästi. Hän tutkaili outo kiilto silmissään sitä ikivanhaa, tuntemattomien kauhujen opusta, joka oltiin tehty nimettömien olentojen nahoista. Tuon ikiaikaisen manuskriptin haparat sivut kertoivat asioista, jotka olisivat järkyttäneet tuon diktaattorin mielen, jos hän olisi vain osannut tulkita niitä.

Syvä hiljaisuus valtasi teltan. Hitlerin adjuntanttina vielä tuolloin toiminut kenraali Brückner, oli rikkoa hiljaisuuden sanomalla jotain, mutta Hitler löi tuon Cthulhun myyttejä sisältäneen kirjan kannet äänekkäästi kiinni.

"Lentoni tänne on ollut uuvuttava ja vetäydyn tältä illalta nukkumaan. Jatkamme asian tutkimista huomenna, jolloin Himmler saapuu luoksemme suoraan Wewelsburgista. Sitäpaitsi minä en ymmärrä vieläkään mitään näistä Kulttiin liittyvistä asioista. Saatte asioida hänen kanssaan, onko selvä"?

Hitler sai yksipuoliset ja pikaiset myöntymiset, ja hänet jätettiin palvelijoidensa kanssa omiin oloihinsa. Johannes Smithin astellessa ulos teltasta, Reichter loi häneen merkitsevän katseen. "Ja vieläpä Himmlerkin tulossa. Toivottavasti löytömme ei johda pettymyksiin". Smith oli haistavinaan pientä pelkoa, ja vähintäänkin huolestuneisuutta, majurin äänensävyssä. He toivottivat toisilleen hyvät yöt.

Yön pimeydessä paikallisten työmiesten leirissä supistiin hiljaa. Ja heidän äänissään ei pelkästään haissut, vaan suorastaan löyhkäsi pelko sekä huolestuneisuus. Abdul vetäytyi huomaamattomasti kumppaneidensa seurasta, ja lähti suuntaamaan pois keitaalta, kohti sovittua salaista tapaamispaikkaa brittien kanssa...

Nyarlathoteppinen kirjoitti:

Keskiyön lähestyessä, tuon nimettömän keitaan läheisyydessä sijaitsevassa leirissä vallitsi rauhallinen ilmapiiri. Hitler oli jo tovi sitten vetäytynyt hänelle pystytettyyn joukkuetelttaan, ja alkanut pitämään neuvonpitoa majuri Reichterin johdolla, kapteeni Swartkopftin organisoidessa kaivauksilla vartiointia.

Führerin henkilökunta kasasi omia majoituksiaan, ja nuori neiti Erika Virtanen arvuutteli itsekseen, mitä hänen mentorinsa kertoisi uteliaalle yllätysvieraille. Oli miten oli, Erika tiesi uransa lähtevän tästä käyntiin. Ei pelkästään se että hän oli päässyt arvoisan professori Smithin assistentiksi, mutta se että Hitler oli luonut häneen kiinnostuneen katseen!

"Kaikki merkit viittaavat aivan varmasti siihen, arvon Führer, että herra Himmlerin aloittama tutkimus on osoittautumassa todeksi. Olemme lähempänä kuin koskaan aikaisemmin Suuren Cthulhun Temppeliä". Professori Smith julisti väitteensä lähes vapisevin äänin. Vuosien työ olisi nyt saamassa ansaitsemansa päätöksen, ja itse Hitlerin saapuminen paikalle oli lyönyt kaikki ällikältä.

"Mein Führer", aloitti puolestaan Reichter, "löysimme Kairosta erään edesmenneen Cthulhun Kultin edustajan jäämistöä. Abdul Arif Azam, nimeltään, tuo 1890-luvulla elänyt noita oli pitänyt hallussaan tämän keitaan salaisuutta kaikki nämä vuodet. Ilman hänen tutkimustyötään olisimme edelleen etsimässä neulaa heinäsuovasta".

Hitler nyökkäsi hyväksyvästi. Hän tutkaili outo kiilto silmissään sitä ikivanhaa, tuntemattomien kauhujen opusta, joka oltiin tehty nimettömien olentojen nahoista. Tuon ikiaikaisen manuskriptin haparat sivut kertoivat asioista, jotka olisivat järkyttäneet tuon diktaattorin mielen, jos hän olisi vain osannut tulkita niitä.

Syvä hiljaisuus valtasi teltan. Hitlerin adjuntanttina vielä tuolloin toiminut kenraali Brückner, oli rikkoa hiljaisuuden sanomalla jotain, mutta Hitler löi tuon Cthulhun myyttejä sisältäneen kirjan kannet äänekkäästi kiinni.

"Lentoni tänne on ollut uuvuttava ja vetäydyn tältä illalta nukkumaan. Jatkamme asian tutkimista huomenna, jolloin Himmler saapuu luoksemme suoraan Wewelsburgista. Sitäpaitsi minä en ymmärrä vieläkään mitään näistä Kulttiin liittyvistä asioista. Saatte asioida hänen kanssaan, onko selvä"?

Hitler sai yksipuoliset ja pikaiset myöntymiset, ja hänet jätettiin palvelijoidensa kanssa omiin oloihinsa. Johannes Smithin astellessa ulos teltasta, Reichter loi häneen merkitsevän katseen. "Ja vieläpä Himmlerkin tulossa. Toivottavasti löytömme ei johda pettymyksiin". Smith oli haistavinaan pientä pelkoa, ja vähintäänkin huolestuneisuutta, majurin äänensävyssä. He toivottivat toisilleen hyvät yöt.

Yön pimeydessä paikallisten työmiesten leirissä supistiin hiljaa. Ja heidän äänissään ei pelkästään haissut, vaan suorastaan löyhkäsi pelko sekä huolestuneisuus. Abdul vetäytyi huomaamattomasti kumppaneidensa seurasta, ja lähti suuntaamaan pois keitaalta, kohti sovittua salaista tapaamispaikkaa brittien kanssa...

Lue lisää

Abdul päätti vaihtaa kuitenkin vielä sandaalinsa maastopopoihin ja käväisi teltalla.

Abdul vilkaisi vielä teltan ohi juostessaan, että Erikalla oli kaikki hyvin. Erika kuorsasi teltassa moskiittoverkon suojissa prinsessavuoteellaan upiunessa vaikka pari marakattia kiikkui ja keikisteli katosta roikkuvissa naruissa ja lampuissa, ja noin viisitoista puoliksi kesyä lintua häkeissään kujertelivat häkkiensä orsilla. (Haukanmetsästyskausi oli nimittäin myös juuri aluillaan.) Kaikki näytti olevan hyvin, joten Abdul nosti vielä kenttävuoteen vierellä lattialla lojuvan kamelinkarvapeitteen rottinkisen nojatuolin selustalle, sillä tätä yötä hän ei olisi Erikan vuoteen vierellä lattialla peitteisiin sujuttautuneena.

Abdul hiippaili teltan takana nukkuvan nimikkokamelinsa luokse, joka ei sitten suostunut heti nousemaan yön pimeydessä vaan märehti ja alkoi mylvimään ja mölyämään kiukkuisena. Hirvittävä älymölö kiiri pitkin aavikkoa. Kameli heilutteli päätään edestakaisin ja työnsi pitkän kielensäkin suustaan ja pärski limasiimoja pitkin ja poikin kiroillen kuin turkkilainen, ja taisi takapäästäkin tulla lisää mekastusta niin, että Abdulin oli vetäistävä oikein kunnolla liekanarusta ja laulettava pari alkutahtia juuri oppimastaan uudenuutukaisesta koko euroopassa ja pohjoisafrikassa soivasta rai-kappaleesta: uuuuuuuaaaaaaaahhhhhhhhh....uuuauuuaaaaaaa... ja kameli säntäsi pystyyn kuin raketti. Onneksi Abdul oli vanha tekijä ja jatkoi kaikesta huolimatta lauluaan ja sinkautti vain itsensä ketteränä poikana ylös. Ja niin sitä mentiin! Kun laulu alkoi loitota yhä kauemmaksi, niin Erika heräsi ja katsahti korituolissa lojuvaan peitteeseen, jonka päällä kellotti kelteisillään pari marakattia.

- Hus siitä! Senkin marakatit!

Ja sitten Erika alkoi kirkua täyttä kurkkua, ihan vaan siihen malliin mitä Erika Virtaselta voi odottaakin.

Nyt oli tosi kyseessä! Hitler joukkoineen säntäsi pimeydestä telttaan siltä seisomalta ja marakatitkin säntäilivät ja kaikki linnut alkoivat laulaa kilpaa ja vielä kovempaakin, muutama oktaavi lisää: ooooooiiiiiiiii.........oooooooooooiiiiiiiii!!! mitä Erikan kurkusta oli lähtenyt. Ja Erikakin huusi nyt jo siihen malliin, että kaikilla oli vaikeuksia ymmärtää ja erottaa sanoja:

- Enkös minä ole sanonut teille, että kun minä nukun niin musiikin tai laulun pitää siitä huolimatta kuulua ämyreistä! Miksi mun CD-soitin on sammutettu? Ja missä Abdul on?

- Abdul?

Kaikki olivat nyt aivan äimistyneinä hoomoilasina teltassa ja pitelivät korviaan, sillä miehet tajusivat, että tämä yö ei ollut ainakaan se taikayö, josta olivat juuri pari päivää sitten haaveilleet.

Abdul oli tosiaan menossa jo siellä missä karavaanit kulkevat ja koirat haukkuvat.

scarabaeus kirjoitti:

Abdul päätti vaihtaa kuitenkin vielä sandaalinsa maastopopoihin ja käväisi teltalla.

Abdul vilkaisi vielä teltan ohi juostessaan, että Erikalla oli kaikki hyvin. Erika kuorsasi teltassa moskiittoverkon suojissa prinsessavuoteellaan upiunessa vaikka pari marakattia kiikkui ja keikisteli katosta roikkuvissa naruissa ja lampuissa, ja noin viisitoista puoliksi kesyä lintua häkeissään kujertelivat häkkiensä orsilla. (Haukanmetsästyskausi oli nimittäin myös juuri aluillaan.) Kaikki näytti olevan hyvin, joten Abdul nosti vielä kenttävuoteen vierellä lattialla lojuvan kamelinkarvapeitteen rottinkisen nojatuolin selustalle, sillä tätä yötä hän ei olisi Erikan vuoteen vierellä lattialla peitteisiin sujuttautuneena.

Abdul hiippaili teltan takana nukkuvan nimikkokamelinsa luokse, joka ei sitten suostunut heti nousemaan yön pimeydessä vaan märehti ja alkoi mylvimään ja mölyämään kiukkuisena. Hirvittävä älymölö kiiri pitkin aavikkoa. Kameli heilutteli päätään edestakaisin ja työnsi pitkän kielensäkin suustaan ja pärski limasiimoja pitkin ja poikin kiroillen kuin turkkilainen, ja taisi takapäästäkin tulla lisää mekastusta niin, että Abdulin oli vetäistävä oikein kunnolla liekanarusta ja laulettava pari alkutahtia juuri oppimastaan uudenuutukaisesta koko euroopassa ja pohjoisafrikassa soivasta rai-kappaleesta: uuuuuuuaaaaaaaahhhhhhhhh....uuuauuuaaaaaaa... ja kameli säntäsi pystyyn kuin raketti. Onneksi Abdul oli vanha tekijä ja jatkoi kaikesta huolimatta lauluaan ja sinkautti vain itsensä ketteränä poikana ylös. Ja niin sitä mentiin! Kun laulu alkoi loitota yhä kauemmaksi, niin Erika heräsi ja katsahti korituolissa lojuvaan peitteeseen, jonka päällä kellotti kelteisillään pari marakattia.

- Hus siitä! Senkin marakatit!

Ja sitten Erika alkoi kirkua täyttä kurkkua, ihan vaan siihen malliin mitä Erika Virtaselta voi odottaakin.

Nyt oli tosi kyseessä! Hitler joukkoineen säntäsi pimeydestä telttaan siltä seisomalta ja marakatitkin säntäilivät ja kaikki linnut alkoivat laulaa kilpaa ja vielä kovempaakin, muutama oktaavi lisää: ooooooiiiiiiiii.........oooooooooooiiiiiiiii!!! mitä Erikan kurkusta oli lähtenyt. Ja Erikakin huusi nyt jo siihen malliin, että kaikilla oli vaikeuksia ymmärtää ja erottaa sanoja:

- Enkös minä ole sanonut teille, että kun minä nukun niin musiikin tai laulun pitää siitä huolimatta kuulua ämyreistä! Miksi mun CD-soitin on sammutettu? Ja missä Abdul on?

- Abdul?

Kaikki olivat nyt aivan äimistyneinä hoomoilasina teltassa ja pitelivät korviaan, sillä miehet tajusivat, että tämä yö ei ollut ainakaan se taikayö, josta olivat juuri pari päivää sitten haaveilleet.

Abdul oli tosiaan menossa jo siellä missä karavaanit kulkevat ja koirat haukkuvat.

Lue lisää

Kapteeni Swartkopft säntäsi telttaan.
- Mein Führer! Kaksoisagenttimme Abdul on lähtenyt äsken ohjeittenne mukaisesti matkaan.

- Ja hänellä on mukana väärentämänne asiakirjat? kysyi Hitler tiukasti. - Jawohl mein Führer!

- Sehr gut. Kunhan britit saavat ne käsiinsä, putoavat he lopullisesti jäljiltämme. Abdul puhuu egyptiä kuin syntyperäinen ali-ihminen, eikä kukaan voi aavistaa hänen olevan tosiasiassa baijerilainen SS-kommando Helmut Schneider! myhäili Hitler tyytyväisenä.

- Mutta nyt on aika paljastaa Suuren Cthulhun Temppelin salaisuudet! Kapteeni Swartkopft! majuri Reichter! Tulkaa mukaani, sillä aion astua tunneliin itse! määräsi rautaristillä palkittu diktaattori tuimasti.

- Jawohl mein Führer! huusivat SS-upseerit yhteen ääneen innokkaina.

- Olethan varovainen Adolf, kujersi Erika vuoteeltaan huiskuttaen viuhkallaan moskiittoja kauemmaksi.

Hitler lähetti Erikalle lentosuukon, mikä sai Erikan huokaamaan ihastuneena. Sitten diktaattori marssi SS-upseerien kanssa tunnelin suuaukolle, ja ryömi varovasti sisään Mausereilla aseistautuneiden Reichterin ja Swartkopftin seuratessa vaiti.

iuuiuiuuo kirjoitti:

Kapteeni Swartkopft säntäsi telttaan.
- Mein Führer! Kaksoisagenttimme Abdul on lähtenyt äsken ohjeittenne mukaisesti matkaan.

- Ja hänellä on mukana väärentämänne asiakirjat? kysyi Hitler tiukasti. - Jawohl mein Führer!

- Sehr gut. Kunhan britit saavat ne käsiinsä, putoavat he lopullisesti jäljiltämme. Abdul puhuu egyptiä kuin syntyperäinen ali-ihminen, eikä kukaan voi aavistaa hänen olevan tosiasiassa baijerilainen SS-kommando Helmut Schneider! myhäili Hitler tyytyväisenä.

- Mutta nyt on aika paljastaa Suuren Cthulhun Temppelin salaisuudet! Kapteeni Swartkopft! majuri Reichter! Tulkaa mukaani, sillä aion astua tunneliin itse! määräsi rautaristillä palkittu diktaattori tuimasti.

- Jawohl mein Führer! huusivat SS-upseerit yhteen ääneen innokkaina.

- Olethan varovainen Adolf, kujersi Erika vuoteeltaan huiskuttaen viuhkallaan moskiittoja kauemmaksi.

Hitler lähetti Erikalle lentosuukon, mikä sai Erikan huokaamaan ihastuneena. Sitten diktaattori marssi SS-upseerien kanssa tunnelin suuaukolle, ja ryömi varovasti sisään Mausereilla aseistautuneiden Reichterin ja Swartkopftin seuratessa vaiti.

Lue lisää

Professori Smith havahtui mietteissään, sillä leiriä lähestyi jälleen lentokone. Pian hopeanhohtoinen Junkers rullasi kiitoradalle, ja koneesta kapusi silmälasipäinen SS-Reichsführer Himmler adjutantteineen.

Tervehdittyään lyhyesti retkikuntaa Himmler vaati lyhyttä tilannekatsausta.

- Führer laskeutui vähän aikaa sitten tunneliin kahden SS-upseerin kanssa. Hän halusi mennä itse! sanoi professori Smith hiukan epävarmana Himmlerin suhtautumisesta.

- Mutta Führer on Berliinissä! Tapasin hänet juuri ennen lähtöäni. Mitä ihmettä te oikein puhutte? ärisi Himmler tyrmistyneenä.

- No sitten se oli joku kovasti samannäköinen, mutisi professori Smith hiukan nolostuneena.
- Ihmettelinkin, miksi hän näytti niin pitkältä, Smith jatkoi levitellen käsiään.

iljiullili kirjoitti:

Professori Smith havahtui mietteissään, sillä leiriä lähestyi jälleen lentokone. Pian hopeanhohtoinen Junkers rullasi kiitoradalle, ja koneesta kapusi silmälasipäinen SS-Reichsführer Himmler adjutantteineen.

Tervehdittyään lyhyesti retkikuntaa Himmler vaati lyhyttä tilannekatsausta.

- Führer laskeutui vähän aikaa sitten tunneliin kahden SS-upseerin kanssa. Hän halusi mennä itse! sanoi professori Smith hiukan epävarmana Himmlerin suhtautumisesta.

- Mutta Führer on Berliinissä! Tapasin hänet juuri ennen lähtöäni. Mitä ihmettä te oikein puhutte? ärisi Himmler tyrmistyneenä.

- No sitten se oli joku kovasti samannäköinen, mutisi professori Smith hiukan nolostuneena.
- Ihmettelinkin, miksi hän näytti niin pitkältä, Smith jatkoi levitellen käsiään.

Lue lisää

Nyt on kyllä, kuten joku tuolla jo kuittaili aiemminkin, selkeästi tarvetta kunnon fläppitaululle johon voi löydä kaikki tarinan 150 erilaista juonivirhettä yms. Ja pistää tarina oikeille raiteilleen!

Hako Teillä kirjoitti:

Nyt on kyllä, kuten joku tuolla jo kuittaili aiemminkin, selkeästi tarvetta kunnon fläppitaululle johon voi löydä kaikki tarinan 150 erilaista juonivirhettä yms. Ja pistää tarina oikeille raiteilleen!

Lue lisää

Himmler hymyili yllättäen. - Mutta professori! Totta kai se oli itse Führer, jonka näitte! Yritin murjaista kerrankin vitsin, ja te otitte sen heti aivan tosissanne.

Professori Smith kiemurteli hämillään, ja kaikki alkoivat nauraa makeasti Himmlerin mainiolle pilalle. Hetken päästä Himmler nosti kätensä, ja nauru loppui heti. - No niin, nyt itse asiaan. Abdul eli Schneider huolehtii siis brittien harhauttamisesta. Mutta sillä välin meidän on noudatettava huolellisesti Führeriltä saamiani ohjeita.

jojojojo kirjoitti:

Himmler hymyili yllättäen. - Mutta professori! Totta kai se oli itse Führer, jonka näitte! Yritin murjaista kerrankin vitsin, ja te otitte sen heti aivan tosissanne.

Professori Smith kiemurteli hämillään, ja kaikki alkoivat nauraa makeasti Himmlerin mainiolle pilalle. Hetken päästä Himmler nosti kätensä, ja nauru loppui heti. - No niin, nyt itse asiaan. Abdul eli Schneider huolehtii siis brittien harhauttamisesta. Mutta sillä välin meidän on noudatettava huolellisesti Führeriltä saamiani ohjeita.

Lue lisää

Tuollapa näkyi viimein saapuvan myös Himmlerin adjutantti Hakoteillä-Pilkunviilaaja, joka kantoi kaikkien läsnäolijoiden kummastukseksi yllättävästi jotakin ikiaikaista fläppitaulua kainalossaan! Tännehän olisi paremmin sopinut kivitaulut, tai siis täällähän niitä kivitauluja olikin jo riittävästi. No. Tämä porukka oli kivenkovaa, eivät hämmästyneet tästäkään, eivät korviaan lopsautelleet, vaan nappailivat kenttämukeistaan parhaillaan minttuteetä ja rouskuttelivat bratwurstia. Professori Smith tosin taisi naukkailla jotakin ihan omaa merkkiä pienestä taskumatistaan, sillä hän oli äärettömän nirppanokkainen, kuten aateliset yleensäkin. Omat kujeet ja omat korvamerkit näillä siniverisillä.

Adjutantin saapuessa porukan luokse hän viskasi taulun heidän jalkojensa juureen hietikolle, ja roikotti edelleen toisessa kädessään ollutta punottua koria, sillä ei oikein osannut siitä irrottaakaan, vaan vilkuili vasemmalta oikealle hieman hermostuneen oloisena, sillä Erikaa ei näkynyt eikä kuulunut. Pakaasi oli viimeisen päälle varustettu picknick-kori kristallilaseineen ja vuosikertaviineineen, sillä hän oli sujuvasti sujuttautunut valenimellä Himmlerin palvelukseen. Hänellä oli erittäin läheiset suhteet erittäin korkeisiin korokkeillaan tönöttäviin lapsuudenystäviinsä, ja niinpä todellisuudessa hänet oli komennettu paikalle suojaamaan xtyttöystäväänsä argeologi Erika Virtasta, sillä pahat kielet olivat kertoneet, että Abdul oli taas villinä ja vapaana ryöstöretkillään, ja Erika oli ennenkin joutunut toimimaan maalitauluna kaikenlaisille rötöstelijöille ja silmänvilkuttelijoille, sillä olihan hän kaksoisagentti (s. von Vikkelstrommerr-Kukkenfiild).

Paha-paha-paha...mutta erittäin hyvä, että Abduliakaan ei nyt näkynyt ajatteli adjutantti. ”No. Aamun sarastuksessa hujautan lippuset ja lappuset paikoilleen niin eivät osaa aavistella mitään. Ainoa seikka, joka nyt vähän arveluttaa on se, että osaako Erika minut nähdessään pitää turpansa kiinni.” ajatteli tämä töpinöissään töpeksivä kolmoisagentti, sillä häneltä putosi siinä eväskoria avatessaan housuntaskusta kamelinkikkarakasaan hopeinen savukerasia (kannessa monogrammit MB ja sen sisällä lappunen, jossa oli kauniilla käsialalla kirjoitettu runo:

Vasta nyt tajuan, ettet
Sinä todellakaan saanut kutsua
viime kesänä heidän
Suvisaaristohuvilalleen
rapukutsuille!

No voi sun!

Kai Sinut sentään on kutsuttu
pöytään numero 16
tänä iltana?

PS.
Muisku! Ooooooooioi...Sua ikävöin!
EvVK

scarabaeus kirjoitti:

Tuollapa näkyi viimein saapuvan myös Himmlerin adjutantti Hakoteillä-Pilkunviilaaja, joka kantoi kaikkien läsnäolijoiden kummastukseksi yllättävästi jotakin ikiaikaista fläppitaulua kainalossaan! Tännehän olisi paremmin sopinut kivitaulut, tai siis täällähän niitä kivitauluja olikin jo riittävästi. No. Tämä porukka oli kivenkovaa, eivät hämmästyneet tästäkään, eivät korviaan lopsautelleet, vaan nappailivat kenttämukeistaan parhaillaan minttuteetä ja rouskuttelivat bratwurstia. Professori Smith tosin taisi naukkailla jotakin ihan omaa merkkiä pienestä taskumatistaan, sillä hän oli äärettömän nirppanokkainen, kuten aateliset yleensäkin. Omat kujeet ja omat korvamerkit näillä siniverisillä.

Adjutantin saapuessa porukan luokse hän viskasi taulun heidän jalkojensa juureen hietikolle, ja roikotti edelleen toisessa kädessään ollutta punottua koria, sillä ei oikein osannut siitä irrottaakaan, vaan vilkuili vasemmalta oikealle hieman hermostuneen oloisena, sillä Erikaa ei näkynyt eikä kuulunut. Pakaasi oli viimeisen päälle varustettu picknick-kori kristallilaseineen ja vuosikertaviineineen, sillä hän oli sujuvasti sujuttautunut valenimellä Himmlerin palvelukseen. Hänellä oli erittäin läheiset suhteet erittäin korkeisiin korokkeillaan tönöttäviin lapsuudenystäviinsä, ja niinpä todellisuudessa hänet oli komennettu paikalle suojaamaan xtyttöystäväänsä argeologi Erika Virtasta, sillä pahat kielet olivat kertoneet, että Abdul oli taas villinä ja vapaana ryöstöretkillään, ja Erika oli ennenkin joutunut toimimaan maalitauluna kaikenlaisille rötöstelijöille ja silmänvilkuttelijoille, sillä olihan hän kaksoisagentti (s. von Vikkelstrommerr-Kukkenfiild).

Paha-paha-paha...mutta erittäin hyvä, että Abduliakaan ei nyt näkynyt ajatteli adjutantti. ”No. Aamun sarastuksessa hujautan lippuset ja lappuset paikoilleen niin eivät osaa aavistella mitään. Ainoa seikka, joka nyt vähän arveluttaa on se, että osaako Erika minut nähdessään pitää turpansa kiinni.” ajatteli tämä töpinöissään töpeksivä kolmoisagentti, sillä häneltä putosi siinä eväskoria avatessaan housuntaskusta kamelinkikkarakasaan hopeinen savukerasia (kannessa monogrammit MB ja sen sisällä lappunen, jossa oli kauniilla käsialalla kirjoitettu runo:

Vasta nyt tajuan, ettet
Sinä todellakaan saanut kutsua
viime kesänä heidän
Suvisaaristohuvilalleen
rapukutsuille!

No voi sun!

Kai Sinut sentään on kutsuttu
pöytään numero 16
tänä iltana?

PS.
Muisku! Ooooooooioi...Sua ikävöin!
EvVK

Lue lisää

Tuon oudon, koomisen värikkään natsiporukan pitäessä railakasta yöllistä piknikkiään, aavikolla noin viiden mailin päässä tapahtui aivan muuta...

Abdul/Johann Schneider saapui vihdoinkin sovittuun tapaamispisteeseen. Tuolla karulla jyrkänteellä oli lähes aavemaisen hiljaista. Heikossa tähtien valossa tämä paatunut natsivakooja pälyili ympärilleen, ja hoki hiljaisella äänellään sovittua salasanaa. "Ktulu.. Ktulu..."

Miehen jo pelätessä että jotain olisi pahasti vialla, hänen yläpuoleltaan dyynin harjalta vastasi vaimea miesääni: "Kutsuu.. Kutsuu"...

Hetkeä myöhemmin brittikommandot olivat saattaneet Abdulin/Schneiderin noin mailin päähän kapean solan keskellä olevaan leiriin. Kaksi puolijoukkuetelttaa oltiin valoistettu vain muutamilla myrskylyhdyillä, ja leirin takaosaaan majoitettujen kamelien lanta loi vienoa löyhkää miehen sieraimiin.

Toisesta teltasta tuli ulos pitkä, tummaan aavikkokaapuun pukeutunut mies, jonka vakooja tunnisti välittömästi olevan agentti Jones. Jones oli ollut tämän sakemannin yhteyshenkilö jo puolisen vuotta. Miehet kättelivät pikaisesti ja he poistuivat telttaan, kahdeksanhenkisen kommandoryhmän jatkaessa alueen vartiointia.

"No, Abdul, vai.. vai pitäisikö sanoa herra Schneider? Mikä tilanne natsien leirillä on"?

Schneider liikutti vaistomaisesti kätensä kamelinpaskaisen kaapunsa alla olevaa Lugeria kohti, mutta hänen takaansa kuulunut konepistoolin varmistimen ääni sai hänet muuttamaan mieltään. Agentti Harrison virnisti julmasti. "Parempi jättää se pyssy rauhaan tai suolaan sinut siihen paikkaan". Hän puhui luontevaa saksaa, kuten jokainen brittien tiedustelupalvelun kokenut agentti tekee.

Jones otti rauhallisesti esille kookkaan fläppitaulun, johon oli kiinnitetty iso joukko valokuvia ja muistiinpanoja. "Noniin, nyt kun olemme sinut, voinen hieman valaista tätä monimutkaista tilannetta". Abdul nieleskeli vaivaantuneena, miettien kuumeisesti mitä olisi luvassa.

"Kuten taidat jo tietääkin, olemme olleet itsensä Churchillin ohjeistamana mukana tässä operaatiossa. Kaikki alkoi noin vuosi sitten, vuoden -38 loppuvuodesta, kun saimme tietoomme eräiden Saksassa olevien akateemisten kontaktiemme kautta Himmlerin juonet".

"Se sairas paskiainen on seonnut, sanon minä", jatkoi agentti Harrison. "Hän kuvittelee löytävänsä jonkin muinaisen maan ulkopuolisen kosmisen kauhun. Jotain joka uinuisi syvässä unessaan jossain merten alla, odottaen hetkeä jolloin tähdet ovat oikein". Jones nyökkäili ilmettömästi. "Jos emme olisi saaneet Necronomiconin kopiota haltuumme jenkkien kautta, emme olisi päässeet teidän jäljillenne näin helposti."

Abdul värisi. Hän tiesi tämän olevan totta. Hän oli kuullut, ja jopa tänä iltana nähnyt omin silmin jotain järkyttävää. Jotain joka ei ollut tarkoitettu ihmisten nähtäviksi.

"Kyllä, Schneider, me tiedämme että olet kaksoisagentti. Tiedämme myös Isojen Kihojen saapumisesta tänne, sillä olimme jo päiviäkausia teitä edellä. Itseasiassa, oli meidän ansiotamme että he saapuivat tänne jo tänään. Me nimittäin lähetimme heille viestin Reichterin nimissä". Jones vaikutti olevan ylpeä puheestaan. Hän sytytti pienen sikaarin ja possutteli sitä himokkaasti.

Hetken hiljaisen hetken jälkeen Jones heitti laudoista kyhätylle työpöydälleen muutamia valokuvia. "Katsoppa heitä ja kerro näetkö mitään tuttua".

Natsivakooja otti epäluuloisesti kuvat hyppysiinsä ja parahti äänekkäästi. Hänen suloinen vaimonsa Hilda ja molemmat kaksoslapset. Hänen rakkainpansa. "Mitä te haluatte!?", mies huudahti, ja tunsi itsensä heikoksi.

Harrison jatkoi kylmällä äänellä. "Sinä kurja arabisyntyinen natsisika. Me tapamme perheesi kuin koirat, jollet käänny palvelukseemme. Emme vaadi paljoa - vain sen verran että kerrot yksityiskohtaisesti keitaan leirin miesvahvuudet ja mitä olet saanut selville Hitlerin tai Himmlerin osallisuudesta. Ja siitä, mitä he ovat tehneet tunnelin suhteen".

Schneider kertoi kaiken, valehtelematta, pelonsekaisin tuntein. Ja hän kertoi siitä oudosta monoliitista, niistä epämuodostuneita olentoja kuvaavista patsaista ja ylimaallisesta valonkajosta, jotka hän oli nähnyt tunnelin uumenissa.

Britit kuuntelivat miehen kalmaisen tarinan kylmän viileästi loppuun. Sen jälkeen he teloittivat Abdulin/Schneiderin leirin ulkopuolella. Heidän olisi aika toimia...

---

Kirjoittaja on kokenut H.P Lovecraftin kirjallisuuden lukija, ja harrastaa roolipelejä, erityisesti Call of Cthulhu-nimistä mestariteosta. Kiinnostus Cthulhun myytteihin on aina ollut lähellä sydäntä, ja tämän jatkotarinan kirjoittaminen on ollut paikoin jopa mielenkiintoista :D

Nyarlathoteppi kirjoitti:

Tuon oudon, koomisen värikkään natsiporukan pitäessä railakasta yöllistä piknikkiään, aavikolla noin viiden mailin päässä tapahtui aivan muuta...

Abdul/Johann Schneider saapui vihdoinkin sovittuun tapaamispisteeseen. Tuolla karulla jyrkänteellä oli lähes aavemaisen hiljaista. Heikossa tähtien valossa tämä paatunut natsivakooja pälyili ympärilleen, ja hoki hiljaisella äänellään sovittua salasanaa. "Ktulu.. Ktulu..."

Miehen jo pelätessä että jotain olisi pahasti vialla, hänen yläpuoleltaan dyynin harjalta vastasi vaimea miesääni: "Kutsuu.. Kutsuu"...

Hetkeä myöhemmin brittikommandot olivat saattaneet Abdulin/Schneiderin noin mailin päähän kapean solan keskellä olevaan leiriin. Kaksi puolijoukkuetelttaa oltiin valoistettu vain muutamilla myrskylyhdyillä, ja leirin takaosaaan majoitettujen kamelien lanta loi vienoa löyhkää miehen sieraimiin.

Toisesta teltasta tuli ulos pitkä, tummaan aavikkokaapuun pukeutunut mies, jonka vakooja tunnisti välittömästi olevan agentti Jones. Jones oli ollut tämän sakemannin yhteyshenkilö jo puolisen vuotta. Miehet kättelivät pikaisesti ja he poistuivat telttaan, kahdeksanhenkisen kommandoryhmän jatkaessa alueen vartiointia.

"No, Abdul, vai.. vai pitäisikö sanoa herra Schneider? Mikä tilanne natsien leirillä on"?

Schneider liikutti vaistomaisesti kätensä kamelinpaskaisen kaapunsa alla olevaa Lugeria kohti, mutta hänen takaansa kuulunut konepistoolin varmistimen ääni sai hänet muuttamaan mieltään. Agentti Harrison virnisti julmasti. "Parempi jättää se pyssy rauhaan tai suolaan sinut siihen paikkaan". Hän puhui luontevaa saksaa, kuten jokainen brittien tiedustelupalvelun kokenut agentti tekee.

Jones otti rauhallisesti esille kookkaan fläppitaulun, johon oli kiinnitetty iso joukko valokuvia ja muistiinpanoja. "Noniin, nyt kun olemme sinut, voinen hieman valaista tätä monimutkaista tilannetta". Abdul nieleskeli vaivaantuneena, miettien kuumeisesti mitä olisi luvassa.

"Kuten taidat jo tietääkin, olemme olleet itsensä Churchillin ohjeistamana mukana tässä operaatiossa. Kaikki alkoi noin vuosi sitten, vuoden -38 loppuvuodesta, kun saimme tietoomme eräiden Saksassa olevien akateemisten kontaktiemme kautta Himmlerin juonet".

"Se sairas paskiainen on seonnut, sanon minä", jatkoi agentti Harrison. "Hän kuvittelee löytävänsä jonkin muinaisen maan ulkopuolisen kosmisen kauhun. Jotain joka uinuisi syvässä unessaan jossain merten alla, odottaen hetkeä jolloin tähdet ovat oikein". Jones nyökkäili ilmettömästi. "Jos emme olisi saaneet Necronomiconin kopiota haltuumme jenkkien kautta, emme olisi päässeet teidän jäljillenne näin helposti."

Abdul värisi. Hän tiesi tämän olevan totta. Hän oli kuullut, ja jopa tänä iltana nähnyt omin silmin jotain järkyttävää. Jotain joka ei ollut tarkoitettu ihmisten nähtäviksi.

"Kyllä, Schneider, me tiedämme että olet kaksoisagentti. Tiedämme myös Isojen Kihojen saapumisesta tänne, sillä olimme jo päiviäkausia teitä edellä. Itseasiassa, oli meidän ansiotamme että he saapuivat tänne jo tänään. Me nimittäin lähetimme heille viestin Reichterin nimissä". Jones vaikutti olevan ylpeä puheestaan. Hän sytytti pienen sikaarin ja possutteli sitä himokkaasti.

Hetken hiljaisen hetken jälkeen Jones heitti laudoista kyhätylle työpöydälleen muutamia valokuvia. "Katsoppa heitä ja kerro näetkö mitään tuttua".

Natsivakooja otti epäluuloisesti kuvat hyppysiinsä ja parahti äänekkäästi. Hänen suloinen vaimonsa Hilda ja molemmat kaksoslapset. Hänen rakkainpansa. "Mitä te haluatte!?", mies huudahti, ja tunsi itsensä heikoksi.

Harrison jatkoi kylmällä äänellä. "Sinä kurja arabisyntyinen natsisika. Me tapamme perheesi kuin koirat, jollet käänny palvelukseemme. Emme vaadi paljoa - vain sen verran että kerrot yksityiskohtaisesti keitaan leirin miesvahvuudet ja mitä olet saanut selville Hitlerin tai Himmlerin osallisuudesta. Ja siitä, mitä he ovat tehneet tunnelin suhteen".

Schneider kertoi kaiken, valehtelematta, pelonsekaisin tuntein. Ja hän kertoi siitä oudosta monoliitista, niistä epämuodostuneita olentoja kuvaavista patsaista ja ylimaallisesta valonkajosta, jotka hän oli nähnyt tunnelin uumenissa.

Britit kuuntelivat miehen kalmaisen tarinan kylmän viileästi loppuun. Sen jälkeen he teloittivat Abdulin/Schneiderin leirin ulkopuolella. Heidän olisi aika toimia...

---

Kirjoittaja on kokenut H.P Lovecraftin kirjallisuuden lukija, ja harrastaa roolipelejä, erityisesti Call of Cthulhu-nimistä mestariteosta. Kiinnostus Cthulhun myytteihin on aina ollut lähellä sydäntä, ja tämän jatkotarinan kirjoittaminen on ollut paikoin jopa mielenkiintoista :D

Lue lisää

Tässä tarinan "isä"! En oikein tunne Cthulhuismia, joten Nyarlathoteppi, kerroppas mitä Aatu ja kumppanit kokevat tunnelissa.

Muista Aatun väitetyt hypnoottiset voimat,
Himmlerin kiinnostus okkultismiin, sekä Erikan kiinnostus Aatuun. Laittaisin ehkä Erikan kiiruhtamaan tunneliin auttamaan Aatua.
RIP Abdul

kjikjikjk kirjoitti:

Tässä tarinan "isä"! En oikein tunne Cthulhuismia, joten Nyarlathoteppi, kerroppas mitä Aatu ja kumppanit kokevat tunnelissa.

Muista Aatun väitetyt hypnoottiset voimat,
Himmlerin kiinnostus okkultismiin, sekä Erikan kiinnostus Aatuun. Laittaisin ehkä Erikan kiiruhtamaan tunneliin auttamaan Aatua.
RIP Abdul

Lue lisää

Abdul Schneider havahtui hitaasti kylkiluissa tuntuvaan jomotukseen. Nopeasti hänen mieleensä palautui tapahtumat sovitussa tapaamispisteessä, ja kuolettaviksi tarkoitetut laukaukset hänen rintakehäänsä. Schneider nosti ähkäisten kamelinlantaista kaapuaan, jonka alta paljastui SS-miesten kokeilukäytössä ollut luodinkestävä liivi. Siinä oli toistakymmentä luodinjälkeä, mutta se oli pelastanut hänen henkensä.

Kaikkialla oli hiljaista ja britit olivat selvästikin lähteneet ja jättäneet kuolleeksi luulemansa Schneiderin virumaan kuin koiran.
Schneider nousi ähkäisten ylös koetellen varovasti kylkiluitaan. - Kaikki ainakin tallella... hän ähkäisi, ja lähti tallustelemaan hissun kissun kohti natsien leiriä.

jjoöoöojk kirjoitti:

Abdul Schneider havahtui hitaasti kylkiluissa tuntuvaan jomotukseen. Nopeasti hänen mieleensä palautui tapahtumat sovitussa tapaamispisteessä, ja kuolettaviksi tarkoitetut laukaukset hänen rintakehäänsä. Schneider nosti ähkäisten kamelinlantaista kaapuaan, jonka alta paljastui SS-miesten kokeilukäytössä ollut luodinkestävä liivi. Siinä oli toistakymmentä luodinjälkeä, mutta se oli pelastanut hänen henkensä.

Kaikkialla oli hiljaista ja britit olivat selvästikin lähteneet ja jättäneet kuolleeksi luulemansa Schneiderin virumaan kuin koiran.
Schneider nousi ähkäisten ylös koetellen varovasti kylkiluitaan. - Kaikki ainakin tallella... hän ähkäisi, ja lähti tallustelemaan hissun kissun kohti natsien leiriä.

Lue lisää

Abdul Schneider löntysti kylkiään pidellen leiriin, ja ilmoittautui oitis Himmlerille.

- Britin peijoonat saivat minut lavertelemaan, voi turkasen tulimmainen. Taisivat plöräyttää skopolamiinia Pepsiini, sadatteli Abdul Schneider harmissaan.

- No eihän vahingolle mitään mahda, pääasia että yritit parhaasi. Otahan tuosta sikari, lohdutti Himmler ojentaen havannalaisen ja läimäyttäen Schneideria toverillisesti olalle.

- Mutta nyt on ryhdyttävä varotoimiin, sillä he tietävät leirimme sijainnin ja miesvahvuuden. Taidanpa pirauttaa Rommelille ja pyytää häntä pommittamaan brittileirin kivikauteen! keksi Himmler hetkisen tuumittuaan.

Näin tapahtuikin, mutta silloin kurkisti Hitlerin viiksiniekka pää tunnelin suulta.
- Heil meikäläinen! Ei täällä vielä kummempata, mutta lähettäkääpäs se naisimmeinen tänne.

Pian Adolf katosi takaisin tunneliin innostunut Erika perässään.

Frank McLean kirjoitti:

Abdul Schneider löntysti kylkiään pidellen leiriin, ja ilmoittautui oitis Himmlerille.

- Britin peijoonat saivat minut lavertelemaan, voi turkasen tulimmainen. Taisivat plöräyttää skopolamiinia Pepsiini, sadatteli Abdul Schneider harmissaan.

- No eihän vahingolle mitään mahda, pääasia että yritit parhaasi. Otahan tuosta sikari, lohdutti Himmler ojentaen havannalaisen ja läimäyttäen Schneideria toverillisesti olalle.

- Mutta nyt on ryhdyttävä varotoimiin, sillä he tietävät leirimme sijainnin ja miesvahvuuden. Taidanpa pirauttaa Rommelille ja pyytää häntä pommittamaan brittileirin kivikauteen! keksi Himmler hetkisen tuumittuaan.

Näin tapahtuikin, mutta silloin kurkisti Hitlerin viiksiniekka pää tunnelin suulta.
- Heil meikäläinen! Ei täällä vielä kummempata, mutta lähettäkääpäs se naisimmeinen tänne.

Pian Adolf katosi takaisin tunneliin innostunut Erika perässään.

Lue lisää

Himmlerin adjutantti oli jo odottanutkin, että saisi nähdä xtyttöystävänsä ja kaatoi lisää punkkua lasiinsa ja toiseenkin, jotta voisivat kilauttaa tervetuliaismaljat keskenään, mutta kun Erika tarpoi raskain askelin maastokengissään hänen ohitseen niin vähältä piti, ettei se aito böhmiläinen kristallilasi helähtänyt tuhannen nuuskaksi hänen nenänsä edessä. Tuhansien tilanteiden miehenä adjutantti ehti höllätä otettaan pikarin jalasta, mutta oli samassa saada nauruhepulikohtauksen, mutta onnekseen sai sittenkin pidettyä mölyt mahassaan, ja katseli vain alta kulmain kun valeasuinen Abdul katosi Aatun edellä alas.

Tunnelissahan se oli valtakunta valmiina. Täällä viimeksi alamaissa ollessaan Abdul oli tosiaan nähnyt Cleopatran hovin olevan viimeistelemässä ensi-iltaansa. Heidän yhteentörmäämisensä oli sinänsä ihan aito asia. Kun Cleo oli tunnistanut hänet, niin Abdulille tuli kiire, suorastaan pikainen pakko päästä äkkiä yläilmoihin, sillä sitä edellinen tapaaminenkaan ei ollut heidän välillään sujunut ihan suunnitelmien mukaisesti. Niin paljon häikkää oli ollut heidän erotessaan, ettei siitä juurikaan ollut kummallakaan osapuolella juuri harmainta muistikuvaakaan. Kun Abdul nyt painoi hissin nappulaa, niin hän yritti palauttaa mieleensä sen yhden silloin näkemänsä pelilaudan ihan muistinvirkistyksenä, mutta vaikka hän kuinka pinnisti muistiaan hän ei saanut otsikkoonsa kuin jotain hakasia ja ristikkäisiä koukkuja. Niinpä hän painoi nyt vaan hissin nappulaa ja vilkaisi tarkemmin vierellään seisovaa Aatua, ja siinähän niitä samanlaisia väkkyröitä näytti olevan rintapielet ja hihansuut sikkarallaan Aatun rintapielessä.

-   Aatu kuule, otitko sä sun vesiväripensselit mukaan. Mun mieli nyt vähän pätkii ja taisin jättää telttaan ne pari kivilaattaa, joita täällä olis tarvittu ihan vaan tarkistuksen vuoksi. Siis se kivikautinen kivilaatta, joka on meille kaikille aiheuttanut jo parin vuoden ajan kummastusta ja hämmästystä.

-   Siis mistä sä nyt puhut Erika. Enhän mä mikään riimukirjoitusten asiantuntija ole, sunhan ne pitäis tietää, sinähän niitä esiin kaivelet. Ja onks sulla kurkku kipeenä siitä huutamisesta, kun äänesi on niin karhean matala? Ota tästä pari viksiä, mä tarjoon!

-   Ooh kiitos, juu. Kipeenä on kurkku. Alko mennä mun jutut niin syvälle kun se mölyapina sinkoili pitkin tapetteja, eikun telttaa. Mutta et kai sä väitä, ettet tietäisi kiemuroista mitään? Siis tarkoitan nyt nimenomaan niitä arvoituksellisia kuvioita, joita ovat mietiskelleet mietintämyssyissään kaikenmaailman historioitsijat ja arkeologit sun muut piällysmiehet pipot tiukalla, mutta arvoitus on edelleen ratkaisematta. Tosin kuulin, että jos jonkinlaista selitystä niistä helvatan koukeroista oli välillä jo olemassa ja paikallisessa vedonlyöntitoimistossakin oli mahdollisuus osallistua siihenkin turnaukseen. Huhu kertoi, että palkkiot olivat olleet aika julkeat, mutta kuka sen potin sitten taas välistä vetäisi, siitä ei kukaan tuntunut tietävän mitään. Eikä tiedä kai tänä päivänäkään.

-   Kuule Erika, älä nyt vaan väitä, että sä et kaksoisagenttina olisi selvillä, että se vedonlyönti oli ihan muista jutuista. Cleo voitti sen ja osanotto olikin vilkasta. Kyllä jonakin päivänä näiden kivipaasienkin sanaharkka ratkennee, vaikka olis kuinka kummallisia merkkejä ja merkityksiä tahansa.

-   Totta puhut Mooses. Älä tuu mulle väittämään että olisit Aatu. Mä tiedän, että kukaan muu täällä ei voi tarjota SS-pastilleja kuin sinä! Senkin Koodi-16!

Ja sitten Koodi-16 ja Abdul pamauttivat toisiaan rintakehään ja nauraa hohottivat ja heittivät molemmat kitaansa pari pastillia. Kun Abdul avasi suunsa ja heitti kielensä päälle ne SikaSilja-pastillit, niin Koodi-16 kalpeni ja lyyhistyi hissin lattialle, sillä hänen sinisen veren aiheuttama heikkohermoisuutensa tajusi lavertaneensa ventovieraalle. Hän jos kuka tiesi, että Erikalla on nimittäin sininen kieli.

”Ai jumprahuiti mä taisin taas paljastaa itteni.” ajatteli Abdul, mutta oli aivan äärettömän kiitollinen siitä, ettei hänen tarvinnut selostaa Erikan ja hänen välillään teltassa käytyä keskustelua, kun hän oli kiiruhtanut juoksupoikana telttaan.

Heidän dialoginsa teltassa meni suunnilleen näin:

-   Hei Erika! Aatu haluaa sut seurakseen tunneliin, heitä nyt toi kamelinkarvapeitto päältäs ja laita ittes koreeks. Se on menoa nyt!

-   Abdul jukenaut! Sä sitten päätit lähteä mua lämmittämästä ja jätit ilman musiikkiakin. Anna olla viimenen kerta! Pitääkö sulle kaikki aina vääntää rautalangasta? Äläkä yhtään toljottele siinä niillä sinisillä silmilläs senkin arjalainen! Alkaa kuule pikkuhiljaa keittää. Enkä mä tarkoita, että mä alan keittää, keitä itte vaan ne soppas edelleen! Ei tätä kestä! Heität nyt tän mun pinkin hupparini päälles ja korkkareiden kanssa. Ja sä tiedät ja muistat, että hieno nainen ei juokse tupakka suussa, joten turha sitten pössytellä yhtään mitään Aatun seurassa!

-   Ai, ei edes hermosauhuja?

-   Ei todellakaan selkärangaton pikkumussukkani, sehän olis vaan silkkaa tuhlausta, sillä mä tiedän, että sä et juoksematta tästä reissusta selviä, vaan sä juokset, jonka jälkeen sä juokset. Mä oikein näen jo kuinka höyryt nousee kun sä juokset ja myös läähätät! Ja se on menox sano...

Erika kurkisteli teltan terassilta missä oltiinkaan menossa. Grammarista kuului neulan rahisevankihiseviä viiltoja ja epätasaista oopperamusiikin ujellusta. Katoksen alla öljylamppujen hämärissä valokeiloissa huojui varjojen leikki. Sielläpä näytti olevan taas kevyet kenttäharjoitukset menossa, mitäpä muutakaan. ”Hoh-hoijakkaa...huoh!” Erika haukotteli ja meni takaisin viimeistelemään hipiäänsä ja sujautti sirot kultasandaalinsa jalkoihinsa ja kaatoi sitten ”marskinryypyn” itselleen, ripauksellisen katkeroa, sillä nälkä alkoi kaivertelemaan vatsassa ja pienet ruokanapsut olivat totisesti paikallaan. Harmi, että marakatit olivat leikkiessään viuhtoneet baarikaapin johdot irti, sillä vähemmästäkin alkaa närästää kun jääkuutiot ovatkin pelkkää vettä lokeroissaan. No, eipä ollut ensimmäinen kerta, ja hän lorotteli vedet juomalasiin ja sipaisi ne himokkaasti kitusiinsa. ”Tämä erämaa vetää minut kuiviin, ei tunnu auttavan edes aasinmaidossa kylpeminen. Kaikenlisäksi taisivat huomiseksi lupailla hiekkamyrskyä. Ehkä minun on parasta sittenkin mennä valmistelemaan sitä loppunäytöstä, että se varmasti menee suunnitelmieni mukaisesti. Silloin kun minä heittäydyn ja annan itseni kokonaisena en todellakaan jaksa mitään puolikkaita!”

Erikan oli totisesti tehnyt mieli tämän retken kuluessa välillä sylkeä kaikki terävät sanansa suustaan kerralla, mutta päätti taas kerran hillitä itsensä, otti nytkin vain mukaansa soman helmikoristeisen pistoolinsa ja lintuhäkin, jossa oli pari muuttohaukkaa laput silmillään, ja tyytyi mennessään seurueen luokse hyräilemään vain vienolla äänellä:
Mä kokoon kursin taas palat irralliset
yhdistelen elementit sukkelaan vikkel...

ja oli teltasta ulos sipsutellessaan astua hopeisen savukerasian päälle, kumartui ottamaan sen kuivasta lantakasasta, ja sujautti sen kiireesti antiikkisen lintuhäkin alaosaan, jonka oli sopivasti joku neropatti hämärässä historiassa aikansa kuluksi siihen rakentanut. Sietämätön tuuri! Juuri sopiva laatikko laatikolle, mittojen mukainen salalokero. Ja Erika jatkoi pokkana hyrisemistään:
... mut mihin törmäsinkään,
lähes en voi käsittää, tää, tää
elämä mut aina yllättää...

nyt Erika hyräili jo kirkkailla sulosävelillä, juuri sillä taajuudella, joka sai herrasmiesten polvet notkahtelemaan, ja niinpä Himmlerin adjutantti karautti heti kurkustaan vastaukseksi:
Mik´ onni onkaan kohdata täällä itse Erika von Vikkelstrommerr-Kukkenfiild
autiomaan sydämessä alla tähtikirkkaan taivaan!
Mik´ onni tottatosiaan, kuvankaunis neito kulkemassa varvastossuissaan
kuin kaksoisolentona hiippaillen sen kauan tuntemani naikkosen
ma saanen esitellä kiireimmiten itseni ennen alasmenoa
ennenkuin kasvoillemme siellä sujautamme ne peilisalien taikanaamarit:
voit ihanainen prinsessa mua MB:ksi kutsua.
Näin sulkeutua nyt kai saan
suosioonne auvoisaan.

Adjutantin onneksi Erika tajusi heti mikä ääni kellossa oli (yäääk! exä kaikessa komeudessaan! pikkunallepalleroinen), ja ojensi sievistellen siron avoimen kämmenensä, sillä silkkihansikkaat hän oli ehtinyt sujauttaa häkkiin muuttohaukkojen pehmukkeiksi. Huomennahan alkaisi se perinteinen haukanmetsästys ja lintujen oli saatava uinua rauhassa ennen tositoimia. Erikan vetäessä tassunsa irti adjutantin tiukasta otteesta, hän tunsi väristyksen selkärangassaan ja ajatteli, että ehkä hänenkin olisi parempi olla kuin muuttohaukka, joka saalistaa kyyhkyjä. Olisihan se niin somaa ja suoraviivaista. Niinpä hän naurahti kujerrellen ja katsoi vuoronperään seuralaisiaan silmiin ja sanoi:
- Periaatteenani pidän sitä, että mitä oudoimpiin tunneleihin ja tilanteisiin uskallan pääni työntää, sitä suurempi menestys. Matkustelen näihin uusiin kohteisiin ja valitsen yksi toisensa perään uusia harrastuksia. Tämä minun seuraelämäni luo usein kuin itsestään ajallemme tyypilliset romantiikan mahdollisuudet, ja näistä tilaisuuksista ei ole ollut viime aikoina puutetta. Tosin globaali seuraelämäni saattaa hiukan kärsiä aktiivisuudestani, mutta enemmän se kärsisi, jos nyt entiseen tapaani jäisin paikoilleni kiukuttelemaan.

- Juuh, tiedetään. Kukapa ei silloin tällöin ikäänkuin haikailisi ja kaipaisi pikimustaa huumoria.

Sanoi adjutantti sulavasti kumartaen ja ojensi Erikaa kohti lasillista scumppaa, mutta Erika ei yllättäen ottanutkaan sitä vaan nappasi vieressään olevalta herrasmieheltä tuopposen kuohuvaa olutta. Professori J. Smith piteli sitä ihan vain seuran vuoksi hyppysissään, ja huokaili nyt tyytyväisenä kun pääsi siitä eroon, ja sanoi:

- Eiköhän mennä jo pikkuhiljaa hissillä alas pääkallonpaikalle. Tiedän, että siellä hekin jo särpivät kaljaa matalilla sohvilla rönöttäen ja selaavat kännyköistään sähköpostejaan ja rupattelevat joutavia, tai läiskivät korttia, tai pelaavat...

- Onnenmaahanko sitä ollaan menossa? Siis tosi on tarua ihmeellisempää?

kysyi adjutantti nyt pöllämystyneen näköisenä. MB ei viihtynyt alamaissa, eikä varsinkaan alamaailmassa, vaan mieluummin peseskeli kätensä, tuo jokseenkin mukiinmenevän näköinen ja nököinen söpö söpöliini, kolmoisagenttien agenttikaveri MB. Erikaa hymyilytti ja häneen vilkaistessaan MB tajusi, että toinen kulmahammas oli sitten viime näkemän saanut ehomman ja kestävämmän sapelihammastiikerikuorrutuksen. ”Tämän täytyy olla pelkkää hämäystä, hän ei voi olla tosissaan, mikä ihmeen jippo nyt on kyseessä? No minä keksin sen kyllä alta aikayksikön. Kyllähän minä se onnenpekka olen aina ennenkin ollut, varsinainen hannuhanhi.” hän tuumiskeli ja oli juuri ottamassa kännykkää povitaskustaan lähettääkseen viestin, kun Erika sanoi silmät kirkkaina:

- Mielikuva onnesta on hyvin henkilökohtainen asia, mutta eräänlaista onnea kai sekin on, kun saa valita kahvilan herkkuhyllyiltä muhkean leivoksen, muffinsin, kakku- tai piirakkapalan. Älkää olko moksiskaan, sillä mikäli entiset merkit paikkansa pitävät, niin siellä on kerrassaan vaikeata valita siitä paljoudesta, niistä runsaista ja maukkaista sitruuna-, banaani-, mansikka-, mustikka-, kookos- ja suklaaherkuista! Se on aivan uskomaton määrä, mitä siellä nauttitaan viinejä, olutta ja leivoksia. Niissä ympyröissä sitä vasta tapaakin kaikenlaisia eri olentoja; kitkeriä kyynikkoja, pimeyden ruhtinaita, tyyppejä, jotka hörähtelevät omille nokkeluuksilleen. Siellä aistii todellista menoa ja meininkiä. Kukapa nyt ei olisi kuullut kerrottavan sumuisista juhlista kuvatuista kotivideoista, joissa soitellaan raakaa musiikkia. Ja klubin yökerhossa meno se vasta villiä onkin. Harjoiteltu on ja nyt alkava kenraaliharjoitus viedään ammattitaidolla läpi, eikös vain!

- On, on, on villiä touhua varmaankin taas. Toisaalta, voisin jäädä kyllä tänne ylös huolehtimaan leiristä. Eikös tänne ole tulossa se arvovaltainen osallistujajoukko haukanmetsästykseen.

- Älkäähän nyt sekoilko. Haukanmetsästyshän tapahtuu nimenomaan suljetuissa tiloissa näytösluonteisesti, ja kuuluu hupiosastoon, ei varsinaiseen naamioleikkiin. Se on sitten taas ihan eri juttu se, kyllähän Te tiedätte tasan tarkkaan arvon herrat ne antiikkiset pidot ja näytökset. Ikävä vain, että kukaan ei enää halua leikkiä sitä matonkäärimisjuttua. Se se vasta kivaa oli, muistatteko, kaikki rullalla ja taustalla soi sämplätyt äänet, jotka hokivat uudestaan ja uudestaan:

Ooooohhh! Auuuauuu!
Sua kaipaan ja tieni raivaan täällä
Kravun kääntöpiirillä alla tähtitaivaan...

Kaikki alkoivat kilvan laulaa sitä hittibiisiä, joka oli juuri sitä samaa tyyliltään mitä Abdulkin oli niin taidokkaasti kajautellut lemmikilleen. Ja siinä koko porukka toisiinsa nojaillen olivat kuin lauma lapsia, jotka syntyvät uudestaan. Ja Erika taivutti päänsä etukenoon kuiskaten laulun lomassa adjutantin korvaan:

- Tiedän, että heillä kaikilla on edessään taiteellinen tulevaisuus. He palautuvat juurilleen, elävät vuosia vanhojen muistojen voimalla janoten aina uusia elämyksiä, uusia seikkailuja.

- Tämä upea tähtien tuike täällä. Tajuan nyt Erika, kuinka typerää minunkin on säilyttää muistini laatikossa samoja vanhoja tarinoita, alan todellakin käsittää nyt mitä äitini tarkoitti sanonnalla, että: ... aina tulee seuraava.....

- Pidä kaalissas vaan, pidä kaalissas ne tarinat, sillä usko huvikses sä voit tarvita niitä nopeammin kuin luuletkaan!

kihahti Erika sähähtäen ja kirmaisi kuin salamanteri luolalle päin professori Johannes Smith, herrat Swartkopft ja Reichter kannoillaan. Mutta mitä tekikään MB, jolle jäi tässä vauhdikkaassa pyörteessä päähänsä tuhat ja yksi kysymystä ja käsiinsä kulahtanut savuava roomalainen öljylamppu, joka pitäisi ehkä kuurata puhtaaksi ...