Lotta Svärd

On siis varmaa, että jehovantodistajat eivät arvosta lainkaan viime sodissa heitä puolustaneita ja heille vapaan maan pelastaneita suomalaisia sotilaita, vaan päinvastoin pilkkaavat heitä milloin miksikin. Mutta mikä mahtaa olla jehovantodistajien suhtautuminen Lottiin? Löytyykö tähänkin yhteyteen sopiva patenttilause, joka alkaa sanoilla: "Neuvostoliitossa oli tuhansia naisia, jotka eivät jehovantodistajina..."?
8502
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

En muista ensimmäistäkään lotta-aiheista keskustelua nuoruudestani. Sen sijaan minulle on jälkeenpäin selvinnyt, että Vt-seuran sovittelemattomuuspakka oli sikin sokin ennen vuoden 1951 totaalikieltäytymistä, joka on sittemmin jo sekin hylätty.

Eräs haastattelemani senaikuinen jehovantodistaja kertoi, että kaikenlaista puuhailivat siitä rajamaastosta, kunnes kieltäytyivät torpedojen siirrosta. Siitä siitten koitui haastattelemalleni karkoitus. Hän jatkoi 'uraansa' valamalla lopun aikaa itärajan lähistöön bunkkereita.

Nuoremmat jehovantodistajat ovat täysin tietämättömiä Vt-seuran seikkailuista maailmansodissa. Aivan oikein, Vt-seura sovitteli molempien maailmansotien aikana, sitten näkemysote tiukentui, löystyen jälleen 1996.

Äänestä

nämä porukat kiellettiin ja syystä sotaan kiihottajina. lailla ja rauhansopimuksilla. on syytä katsoa etteivät nämä nouse taas valheellisin väittein esille.se on valtion asia.näin on.

Äänestä
  • Tiedätkö jotain sodasta? Mitä tiedät?
    Ei sinun kuulu tietää, kuka voitti, sillä sota on synti molemmin puolin. VAI MITÄ?
    Oliko vastapuoli oikeammassa? Esivanhempasiko eivät osaansa tehneet?

    Totuus on se, että Suomen pääkaupunki oli Lontoon kanssa ainoa, jota ei vastapuoli ylivoimallaankaan toisessa maailmansodassa miehittänyt.

    Siihen tarvittiin kyllä suurta sitkeyttä suomalaiselta sotilaalta, ja kun Lotta Svärd-järjestö hoiti muonituksen, oli ensiavussa, pesi kaatuneet ja toimitti kotiin haudattavaksi, työskenteli sairaaloissa, ilmapuolustuksessa jne. niin miltei jokainen Suomen kansalainen oli sodassa tavalla tai toisella.

    Nuoret ihmiset olivat työvelvollisia, ja heitä kuskattiin maatöihin niille alueille, joista miehet olivat rintamalla ja viljat olisivat mädäntyneet pelloille.

    Missähän ne valheelliset väitteet ovat. Sanopas yksi.

    Äänestä

  • mitä tarkoitat? kirjoitti:

    Tiedätkö jotain sodasta? Mitä tiedät?

    turha on sitä kansallista uhoo lietsoo, ja jätetään ne luterilaiset synti-hokemat sikseen; en kuulu siihen enkä sen p .muuhunkaan uskontoon.kuulin sitä aikuisten suusta sota-aikana liian paljon, ja tolkutonta sotakiihkoo vielä sodan jälkeen pohjanmaalla, jossa sotaa käymättömät suojelusk,ukot
    yrittivät isossa tuvassa laulattaa sotaorvolla "kytösavun aukeita maita."
    varmalla muistat;"orjuus pois, vaikka...niinkuin mennyt on isienki.."
    minulta loppui ilma, ja lauloin ;"niinkuin mennyt on isän henki..."
    en ole k. sellaista hiljaisuutta monta kertaa.sitten nämä ent. lottatädit ryhtyivät joukolla itkemään.

    niin että mitä piti kertoa? näin sen
    -41 riemusodan kun palattiin 1. evakosta ihan omin luvin. näin sen hädän ,mikä sotaleskellä oli völjätä lapsikatrasta; muuton isoon pohojalaaseen taloon, jonne päästiin vasta nimismiehen voimalla, toinen emäntä kun seisoi koivukujalla kädet levällään ;" tänne ei muuta kerjälääset eikä siirtolaaset!"
    tämä oli sen --44 hävityn sodan jälkeen. sitä ennen maattiin yksi kesä melkein pellonojissa kun naapurin sotakoneet jyrysi yötäpäivää päällä.
    ja jos kysyt ja itsehän k.; mitä varten lotta-ja suojeluskuntaj. lakkautettiin?
    äläkä puhu propag. olin kauhavalla sodan jälkeen ja kuulin kun ilmav. korkea kantahenkilöstö puhui siitä tuoreltaan. .

    Äänestä

  • tiedon merkitys kirjoitti:

    Luiulisi, että olisit katkera moisten kokemusten jälkeen pohjanmaalaisille isännille ja emännille.
    Mutta katkeroidutkin Lotta Svärd-järjestölle.

    Tämä keskustelu ei kuulu JT:n palstalle, jos olet sitä mieltä, että et kuulu mihinkään uskonnolliseen järjestöön. Ja isäsi ei ollut aseista kieltäytyjä, hän teki velvollisuutensa ja ylikin, koska kaatui, kuten sanot.

    Tyhmät ja iäkkäät suojeluskaartilaiset uhosivat omia uhoamisiaan.
    Eivät ne uhonneet, jotka sodasta vastasivat. Tv:ssä oli syksyllä dokumentti, jossa tuli ilmi, että sotatalven aikana oli Suomesta loppumassa KAIKKI ruoka siten, että vain kahdeksi viikoksi oli ruokavaroja jäljellä. Oli siinä uhoamiset kaukana, ja valtiovalta sai kuin saikin aikaan sopimuksen Saksan kanssa ruokatoimituksista, ja lopuksi rauhan, ennen kuin koko kansa joutui nälänhätään.

    Tätini oli työssä lottana virastossa, joka kirjasi haavoittuneet ja sairauslomaa saaneet rintamamiehet, jotka tullessaan vannoivat, että eivät enää mene takaisin, kun hengissä selvisivät.
    Hän sanoi kyyneleet silmissä:"Ja sitten he kaikki kuitenkin menivät, kun loma loppui."

    Äänestä

  • Kokemuksia muillakin kirjoitti:

    välirauhan aikana j. todistajiin. maaseudussa oli sodan j. sunnunt. kokousketju jossa j. tod , helluntail, asutusasiainhoitajat, karjatalousyhd, ja monet muut esiint,puhuivat peräkkäin ja kansa kuunteli kuin nykyään krisse salmista. kaikki yhteen menoon.
    jt.n edustajat soitti rammarilla rutherfordin puheita, joista ei kukaan saanut selvää, mutta viihde kuin viihde. voit uskoa että tunnen vt,n opit paremmin kuin moni täällä, sellaisetkin kirjat joita ei enää ole.
    siksi tässä ihmettelin , miksi näille nettis.
    tuodaan edesmennyt oikeistolainen lailla kielletty sotajärjestö.onko nyt tarkoitus kaivaa se ja myös aatu-setä haudastaan; tämähän on silloin muisto-hauta,
    ovatko nykyiset jt.n tai entiset kannattajat muuttaneet mieltänsä ase- kysymykseen? alkuseurakunta ei ottanut asetta , heitä oli tosin sotaväessä silloin kun kääntyivät; siksi en usko että tämä asia kuuluisi rauhantekijöiden uudelleenharkintaan, nim, liitttyminen suojeluskunnan naisjärjestöön.
    minulla on tässä tuttav
    ina vanhoja ihmisiä, joista
    yksi on vanha lotta. käymme kylässä, ja hän puhuu asioitaan. ei minulla ole sotaan joutuneista mitään muuta sanottavaa kuin että kun ihminen puetaan väkisin sotavaatteeseen niin hän hädissään koettaa selvitä miten voi.
    ei ne kok. evakossa mitenkään pahimpia olleet;nämä pohjanm. emännät ja tyttäret olivat järjestään lottia,
    sota raakiinuttaa ihmiset, ja on joitain asioita joita en halua tässä kertoa. jonka kertominen ei olisi rakentavaa. yksi oli , jonka voin k. on se
    että pitkälti sodan j, äitiäni enempää k. tuntemianne sotaleskiä, koskaan nimitetty suku,-tai etunimeltään, ns,virallisissa piireissäkin , vaan aina puhuteltiin sotaleskeksi.
    äitini katsoi sen herjaksi, ja sitä se olikin;
    kun häneltä ,

    yritettiin huijata vihkisormuksia, luihu äijä, saatuaan kieltävän vastauksen, s; onko minun nyt ymmärrettävä että sotaleski on kommunisti?"
    ei kannata ottaa vakavasti sodanaikaisten herrojen nyyhkyjuttuja sodan tarpeellisuudesta. sota on aina se, mikä oli tarkoitus sotaan lähtiessä. kun me lähdettiin aatun kanssa soitellen sotaan nii mikä se tarkoitus olikaan...?

    Äänestä

tuohon hölmöyteen!!!
Mistä ihmeestä olet saanut päähäsi, että Jt halveksivat veteraaneja ym!! voi sitta...
Ei ikinä halveksita, Isäni on ollut tykistössä ja äitini lottana.. halveksisinko?
Ei todellakaan se,että jos ei itse halua tappaa, tarkoita, että halveksii niitä jotka siihen joutuivat sotien aikana. Otahan järki käteen!

Äänestä
  • > Mistä ihmeestä olet saanut päähäsi, että Jt halveksivat veteraaneja ym!!

    Jo tämän palstan lukeminen antaa riittävän kuvan.

    > Isäni on ollut tykistössä ja äitini lottana.. halveksisinko?

    Hiidestäkö minä sen tiedän. Kerro itse, oletko kiitollinen vanhemmillesi siitä, että he kantoivat vastuunsa kotimaansa puolustamisesta. Eikö heidän osallistumisensa sotatoimiin ollutkaan väärin?

    > Ei todellakaan se,että jos ei itse halua tappaa, tarkoita, että halveksii niitä jotka siihen joutuivat sotien aikana.

    Hieno homma. Olenkin kolme vuotta jehovantodistajien tarinoita kuunnellessani ja lukiessani ollut täysin väärässä. Kiva, että oikaisit.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Asiasta kiinnostunut kirjoitti:

On siis varmaa, että jehovantodistajat eivät arvosta lainkaan viime sodissa heitä puolustaneita ja heille vapaan maan pelastaneita suomalaisia sotilaita, vaan päinvastoin pilkkaavat heitä milloin miksikin. Mutta mikä mahtaa olla jehovantodistajien suhtautuminen Lottiin? Löytyykö tähänkin yhteyteen sopiva patenttilause, joka alkaa sanoilla: "Neuvostoliitossa oli tuhansia naisia, jotka eivät jehovantodistajina..."?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu