Aromaterapiasta

Heips,

Kysyisin tietääkö kukaan onko aromaterapia New Age -liikkeen pohjalta oleva hoitomuoto?

Itse olen käynyt aromaterapiassa ja olen saanut avun lihasjännityksiin. Kuitenkin yksi tuttuni varoitteli, että hän pitäytyy moisesta erillään juuri y.m. seikan takia, kun suosittelin lämpimästi.

Itse käsitän, että luontaishoitoja antavat ihmiset voivat olla hengelliseltä taustalta 'sekalaista seurakuntaa'. Ideologia ei sido heitä. Vai olenko väärässä, tietääkö kukaan?

Itse uskon Jeesukseen Kristukseen ja olen uudestisyntynyt armon kautta.
2188
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Olet uudestisyntynyt kerroit, ja tunsit saaneesi tuosta terapia muodosta apua. Minä luottaisin sisäiseen ääneeni, ellei Pyhä Henki kerro ettei tuo asia tule sitomaan sinua henkilökohtaisesti tai vaarantamaan suhdettasi henkilökohtaisesti Jumalaan kävisin kyllä terapiassa.

Me ihmiset olemme niin erilaisesti rakennetut. Toinen voi ottaa ruoan kanssa lasillisen viiniä, toiselle se tuo kierteen, silloin se lasillinen ei sovi sille henkilölle ja hän tunteekin sen likaiseksi sisäisessä maailmassaan, ja on hyvä ettei ota.

Myös hengelliset tehtävät ja voitelut ovat eri henkilöillä erilaiset. Luotan kovasti henkilökohtaiseen opintosuunnitelmaan tässä taivaallisessa koulussamme jossa vielä opiskelemme, kuunnellaan Pyhänhengen herkkää ääntä.

Äänestä
  • Niin se taitaa olla, että koemme yksilöinä asiat eri tavalla.

    Hieroihan Maria kallisarvoisella öljyllä Jeesuksen jalat ja Paavali kehotti nauttimaan hiukan viiniä vatsan toimimiseksi...

    Yritän pitää aistini avoimena Pyhän Hengen äänelle. Iloa ja Valoa=)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


armoa kirjoitti:

Heips,

Kysyisin tietääkö kukaan onko aromaterapia New Age -liikkeen pohjalta oleva hoitomuoto?

Itse olen käynyt aromaterapiassa ja olen saanut avun lihasjännityksiin. Kuitenkin yksi tuttuni varoitteli, että hän pitäytyy moisesta erillään juuri y.m. seikan takia, kun suosittelin lämpimästi.

Itse käsitän, että luontaishoitoja antavat ihmiset voivat olla hengelliseltä taustalta 'sekalaista seurakuntaa'. Ideologia ei sido heitä. Vai olenko väärässä, tietääkö kukaan?

Itse uskon Jeesukseen Kristukseen ja olen uudestisyntynyt armon kautta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu