WIBERGIN MANIPULOINTIYRITYS

Matti Wiberg (W) on väittänyt: "Todellisuudessa siis vain 12 prosenttia unionijäsenyyden aikana säädetyistä laeistamme sisältää viittauksen nimenomaiseen EU-sääntelyyn." (Matti Wiberg: MITEN PALJON EU VAIKUTTAA SUOMEN NORMITUOTANTOON? Artikkeli, versio 1.0. Joulukuu 2005. Julkaistu Edilexissä 18.1.2006)

W:n ongelmanasettelu on itse asiassa merkityksetön. Jo W:n metodi on ongelmallinen: "Suomen osalta asiaa on selvitetty nimenomaisesti lakien osalta (Wiberg 2004b). Seuraavat huomiot perustuvat tähän julkaisuun. Artikkelissa käytettiin varsin muodollista kriteeriä: esiintykö hallituksen esityksen tai lakialoitteen otsikossa tai perusteluissa viittaus EU-säädöksiin vai ei. Jos esiintyi, laki koodattiin EU-vaikutteiseksi; jos ei esiintynyt, laki koodattiin ei-EU- vaikutteiseksi."

W:n ongelma on juuri siinä, että käytetty kriteeri on pelkästään muodollinen ja vielä varsin puutteellisesti rajattu. Tästä seuraa, ettei johtopäätöksellä voi olla mitään asiallista tai aineellisoikeudellista relevanssia.

W:n väite ei osoita mitään siitä peruskysymyksestä, joka olisi tullut esittää, eli siitä, missä määrin EU:n oikeusjärjestys on vaikuttanut ja vaikuttaa jäsenvaltion (esimerkiksi Suomi) kansalliseen oikeusjärjestykseen. (Kysymys on tietysti viime kädessä siitä, miten EU-jäsenyys on vaikuttanut ja vaikuttaa jäsenvaltion, kuten Suomen, valtiolliseen itsenäisyyteen ja täysivaltaisuuteen.) Tuohon olennaiseen kysymykseen W ei ole vastannut. (Tokkopa hän kykenisi siihen tänä päivänä vastaamaankaan.)

W:n omat varaumat: "Pelkkä määrällinen tarkastelu ei kuitenkaan ole riittävä pätevän kuvan saamiseksi vaikutuksen intensiteetistä ja kattavuudesta."

"Tietysti on muistettava, että jo ennen EU-jäsenyyttämme suuri joukko EU-säädöksiä piti saattaa kansallisesti voimaan. Suomen oli mukautettava kansallisia säädöksiään jo Euroopan talousalueen takia, mutta muutenkin. Euroopan yhteisöjen lainsäädäntö on ensisijaista jäsenvaltioiden lainsäädäntöön nähden, ja acquis communautaire on meillä otettu hyvin vakavasti jo ennen EU-jäsenyyttämme. Täsmällisiä ja luotettavia arvioita tämän ennakoivan lainsäädäntövolyymin laajuudesta ei ole esitetty."

W siis itsekin myöntää, että hänen selvityksessään on sivuutettu koko acquis communautaire (= ko. yhteisön säännöstö), joka kaikilta osin sitoo EU:n jäsenvaltioita oikeudellisesti. Jäsenvaltioiden hallitusten ja eduskunnan on siis koko ajan pidettävä mielessä acquis communautaire ja otettava se päivittäisessä työskentelyssään huomioon päätöksiä tehtäessä ja säädöksiä annettaessa.
*
Acquis communautaire eli yhteisön säännöstö on yhteiset oikeudet ja velvollisuudet sisältävä oikeusperusta, joka sitoo kaikkia Euroopan unionin jäsenvaltioita yhteisesti. Jatkuvasti kehittyvään acquis communautaireen kuuluu:

* perussopimusten sisältö, periaatteet ja poliittiset tavoitteet
* perussopimusten nojalla hyväksytty lainsäädäntö ja EY:n tuomioistuimen oikeuskäytäntö
* unionin toimialalla hyväksytyt julistukset ja päätöslauselmat
* yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan liittyvät asiakirjat
* oikeus- ja sisäasioita koskevat asiakirjat
* yhteisön tekemät kansainväliset sopimukset sekä jäsenvaltioiden unioniasioissa keskenään tekemät sopimukset.

Varsinaisen yhteisön oikeuden lisäksi acquis communautaire sisältää kaikki unionin toista ja kolmatta pilaria koskevat säädökset ja perussopimuksissa vahvistetut yhteiset tavoitteet. Unioni on sitoutunut säilyttämään acquis communautairen kokonaisuudessaan sekä kehittämään sitä edelleen.

Euroopan unionin jäsenyyttä hakeneiden maiden on hyväksyttävä acquis communautaire ennen kuin ne liittyvät unioniin. Poikkeukset acquis communautairen soveltamisesta ovat mahdollisia ainoastaan poikkeusoloissa, ja ne ovat laajuudeltaan rajoitettuja.
*
W:n selvityksessä ei myöskään oteta huomioon esimerkiksi seuraavia tosiasioita:

EU-eliittien ja oma poliittisen valtaeliittimme taholta on esitetty väitteitä, että "Euroopan perustuslakisopimus" (EPLS) - jonka Suomi kansalaisia kuulematta ratifioi - ei oikeastaan muuta mitään verrattuna siihen käytäntöön, joka EU:n osalta jo nyt vallitsee. Näin ollen lähtökohdaksi saatetaan ottaa tuo sopimus ja katsoa, mitä se käytännössä tarkoittaa.

Mainitun sopimuksen valossa Euroopan unionista kaavaillaan liittovaltion kaltaista kansainvälistä toimijaa, oikeushenkilöä, jolle jäsenvaltiot ovat delegoineet keskeisen osan omaa toimivaltaansa. Tämä merkitsee käytännössä, että sikäli kuin omasta toimivallasta on luovuttu, sikäli luovuttaja ei voi enää luovutettua toimivaltaa käyttää. EPLS:n mukaan EU:n yksinomaiseen toimivaltaan kuuluvia aloja ovat muun ohella tulliliitto, sisämarkkinoiden toimintaa varten tarvittavien kilpailusääntöjen vahvistaminen, euron käyttöön ottaneiden jäsenvaltioiden rahapolitiikka ja yhteinen kauppapolitiikka (ks. EPLS I-13 artikla). EPLS:n mukaan jäsenvaltiot sovittavat yhteen talous- ja työllisyyspolitiikkansa sellaisten sääntöjen mukaisesti, joiden laatiminen kuuluu unionin toimivaltaan (I-12 artikla 3 kohta). Unionilla on toimivalta määritellä ja toteuttaa yhteistä ulko- ja turvalllisuuspolitiikkaa, mihin kuuluu myös yhteisen puolustuspolitiikan asteittainen määrittely (-12 artikla 4 kohta). - Jäsenvaltioiden ja unionin toimintaan sisältyy sellaisen talouspolitiikan käyttöönottaminen, joka perustuu jäsenvaltioiden talouspolitiikkojen tiiviiseen yhteensovittamiseen. Tähän toimintaan sisältyy myös yhteinen raha, euro, sekä yhteisen rahapolitiikan ja valuuttakurssipolitiikan määritteleminen ja harjoittaminen (ks. III-177 artikla). - Euroopan keskuspankkijärjestelmän perustehtäviä ovat mm. unionin rahapolitiikan määritteleminen ja toteuttaminen sekä jäsenvaltioiden virallisten valuttavarantojen hallussapito ja hoito (ks. III-185 artikla). Euroopan keskuspankilla on yksinoikeus antaa lupa euroseteleiden liikkeeseen laskemiseen unionissa (ks. III-186 artikla 1 kohta).

Mitä tästä kaikesta jää käteen? EU:ssa Suomi on menettänyt toimivaltansa itsenäiseen ja täysivaltaiseen politiikkaan ainakin seuraavilla politiikan aloilla: ulkopolitiikka, turvallisuuspolitiikka, puolustuspolitiikka, talouspolitiikka, kauppapolitiikka, rahapolitiikka, työllisyyspolitiikka ja tullipolitiikka.

Mitä jää jäljelle Suomen omaan toimivaltaan? Ei paljon mitään. Eikö sentään SOSIAALIPOLITIIKKA? Ei, tuskin sekään. Sosiaalipolitiikkaahan voi tuskin olla irrallaan talouspolitiikasta ja rahapolitiikasta tai ainakaan juuri rahasta. Toisin sanoen, sosiaalipolitiikka tarvitsee rahaa, määrärahoja, resursseja. EU:n yhteiset politiikat rajaavat sosiaalisektorin varsin vähäiseksi, itse asiassa marginaaliin. Sen vuoksi meidän terveydenhuoltomme, sairaanhoitomme, vaikeavammaisten hoitomme, vanhustenhoitomme, lastenhoitomme, alkoholistihoitomme, huumeiden käyttäjien hoitomme, asunnottomien huoltomme jne jne voivat huonosti. Siksi meillä suuret ihmisryhmät (edellisten lisäksi pitkäaikaistyöttömät, pätkätyöläiset, köyhät eläkeläiset ja pelkän toimeentulotuen varassa sinnittelevät) on ajettu marginaaliin tai jopa yhteiskunnan ulkopuolelle.

Edellä selostettu osoittaa, että
Suomen itsenäinen ja täysivaltainen toimivalta on EU-jäsenyyden oloissa suuresti joko estynyt tai rajoittunut. Toimivallan estyneisyys tai rajoittuneisuus koskee tietysti samassa mitassa myös kansallista lainsäädäntöä.
*
W:n selvityksessä esitetty täysin muodollinen kriteeri 'EU:n vaikutuksista Suomen normituotantoon' on mitä suurimmassa määrin irrelevantti ja harhaanjohtava. On valitettavaa, että W:n väiteelle on julkisuudessa annettu melkoisesti huomiota. (Herää kysymys W:n motiiveista. Joka tapauksessa hänen väitteensä pelaa euroeliittien pussiin. Onko kysymys kansalaisten 'rauhoittamisesta' ja sen takaamisesta, että uuteen eduskuntaan valitaan samat pro-Eurostoliitto-edustajat?)

Tosiasia on, että EU-jäsenyys on rajoittanut voimakkaasti Suomen valtiollista itsenäisyyttä ja täysivaltaisuutta. EU-jäsenyyden vaikutukset ovat olleet ja ovat voimakkaita niin lainsäädäntövallan, toimeenpanovallan kuin tuomiovallankin osalta. Olennaista on, että monien keskeisten politiikkojen osalta Suomi on menettänyt täysivaltaisuutensa omaehtoiseen kansalliseen politiikkaan ja lainsäädäntöön.

http://www.adressit.com/itsenaisyydenpuolesta
4343
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Miksi et kirjoita omalla nimelläsi kun väität tuollaista? Te kaikki änkyrät melkein kirjoitatte vain nimimerkin suojasta sekavia pulinoitanne. Mitä sitten vaikka EU vaikuttaa Suomen lainsäädäntöön?

Äänestä
  • ite!

    Äänestä

  • epes kirjoitti:

    ite!

    Näyttäisitkö esimerkkiä?

    Äänestä

  • suomalaisilla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Valvoja kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu