Ajatuksia kamppailulajin aloittamisesta

Tällä palstalla on paljon kyselty kamppailulajien aloittamisesta ja päätin nyt tuoda esille muutamia seikkoja pidempään harrastaneen näkökulmasta.

Ensinnäkin; matka on usein este hyvällekin harrastukselle. Eli jos lajia on vain Rovaniemellä ja asut itse Helsingissä, tulee harkita tarkkaan viitsiikö sinne lähteä. Kannattaa aina valita laji, joka on lähellä ja salille pääsee helposti, ei sitä lajia, jonka sali on kotiovelta 60 kilometrin päässä. Tämä muodostuu vuosien myötä tärkeämmäksi seikaksi kuin voisi kuvitellakaan.

Toiseksi; lajeissa ei ole kuitenkaan niin perustavanlaatuisia eroja, että harrastettuaan yhtä muutaman vuoden ei voisi vaihtaa lajia, mikäli joku toinen alkaa kiinnostamaan enemmän. Pohja harrastukselle on kuitenkin luotu.

Tästä tulisi kuitenkin erottaa "pääsuunnat" toisistaan, eli mitä lajissa tehdään. Esimerkiksi judossa ei potkuja juuri näe ja nyrkkeilyssäkin ne ovat pannassa. Eli jos lajit ovat tyystin toiselta planeetalta, ne saattavat tuntua hankalilta toista lajia harrastaneesta (ainakin aloittelijasta).

Kolmanneksi; harkitkaa tarkkaan, jaksatteko harjoitella. Mikään laji ei tuo tuloksia 3 kuukaudessa, ellette ole luonnonlahjakkuus.

Tälläistä tuli mieleen tällä kertaa.
81018
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Järjestetäänkö missään lajissa kolmen kuukauden tehokursseja luonnonjalhakkuuksille?;)

Väittäisin että vähintään kymmenen vuotta pitää harjoitella ennen kuin voi sanoa ymmärtävänsä jotain harjoittelemastaan lajista. On niitäkin, ketkä ovat käyneet useamman lajin alkeiskurssin ja luulevat hallitsevansa kaikki ne lajit.

Jaappanilaisissa lajeissa on tuo maaginen musta vyö. Kun sen mustan vyön saa, ei ole voittamaton mestari vaan juuri ja juuri oppinut lajin perusteet.

Jos pelkää kadulla kävellä ja toivoisi osaavansa puolustautua, kannattaa pitää vaikka laudanpätkää takataskussa. Muistuttaisin vielä että lapsikin voi tappaa kymmenen mustan vyön budokaa tuliaseella.

Äänestä
  • kerrankin joku osaa puhua asiaa!!
    mitään lajia EI voi oppia millään pikakurssilla, eikä millään 3 kuukauden kursseilla!!
    itse olen nyt harrastanut taekwondoa neljä vuotta ja parantamisen varaa on kyllä joka osa-alueella niin pirusti!!=)
    mun valmentaja onkin sanonut mulle että periaatteessa alkeiskurssi loppuu vasta sitten kun harrastaja saa mustan vyön...
    onhan se asia oikeestaan näin kun ajattelee ihan tosissaan!!

    niin ei sillä vyöarvolla niitä mahdollisia katutappeluja voiteta!!

    Äänestä

  • Tjaah, enpäs ole ihan samaa mieltä tuosta. Aina on parantamisen varaa taidoissa, sama kuinka kauan on harjoitellut, mutta että alle 10 vuodessa ei oppisi mitään merkittävää.. Jo vuodessa voi oppia tosi paljon kun aktiivisesti treenaa; mitään mestaria ei tietenkään tule mutta ero lähtötasoon on selvä. Normaalilla aktiivisuudella eli 2-4 kertaa viikossa treenaamalla olettaisin että huomattavan ero lähtötasoon saavuttaa 2-5 vuodessa riippuen henkilöstä.

    Äänestä

  • flammee kirjoitti:

    Tjaah, enpäs ole ihan samaa mieltä tuosta. Aina on parantamisen varaa taidoissa, sama kuinka kauan on harjoitellut, mutta että alle 10 vuodessa ei oppisi mitään merkittävää.. Jo vuodessa voi oppia tosi paljon kun aktiivisesti treenaa; mitään mestaria ei tietenkään tule mutta ero lähtötasoon on selvä. Normaalilla aktiivisuudella eli 2-4 kertaa viikossa treenaamalla olettaisin että huomattavan ero lähtötasoon saavuttaa 2-5 vuodessa riippuen henkilöstä.

    Lahjakkuuden vaikutus on todella suuri ja vielä suurempi harjoitustahdin sekä motivaation. Kun olin harjoitellut viisi vuotta, tuli seuraamme eräs todella lahjakas ja fanaattisesti treenaava kaveri. Kahta vuotta myöhemmin sain häneltä säännöllisesti matsissa turpaani, vaikka olin 15cm pidempi ja 20kg painavampi, eikä häntä voittanut seurassa kuin opettajamme.

    Äänestä

  • flammee kirjoitti:

    Tjaah, enpäs ole ihan samaa mieltä tuosta. Aina on parantamisen varaa taidoissa, sama kuinka kauan on harjoitellut, mutta että alle 10 vuodessa ei oppisi mitään merkittävää.. Jo vuodessa voi oppia tosi paljon kun aktiivisesti treenaa; mitään mestaria ei tietenkään tule mutta ero lähtötasoon on selvä. Normaalilla aktiivisuudella eli 2-4 kertaa viikossa treenaamalla olettaisin että huomattavan ero lähtötasoon saavuttaa 2-5 vuodessa riippuen henkilöstä.

    Ajattelepa flammee muita lajeja, mitä tahansa lajeja. Voiko tulla huippujääkiekkoilijaksi alle kymmenessä vuodessa? Vuodessa voi oppia luistelemaan mutta suomalaisten luistelutaito on niin hyvä ettei sitä pidetä edes taitona. Oletko nähnyt maahanmuuttajien luistelevan? Aika heikkotasoisia ovat.

    Taistelulajien kannalta tilanne eroaa vain siinä että suomalaisten tappelutaito ei ole yhtä hyvä kuin luistelutaito. Sen takia parissa vuodessa luulee oppineensa paljon, mutta onkohan se sittenkään niin paljon?

    Suomalaisille lapsille opetetaan koulun liikuntatunnilla jääkiekkoa. Japanissa judo, kendo ja naginatado ovat kouluaineita. He oppivat tappelemaan yhtä varhaisessa vaiheessa kuin me luistelemaan. Jos menet parin vuoden judoharjoittelun jälkeen haastamaan saman ikäisen ja pienempikokoisen japanilaisen, häviät varmasti. Toisinpäin on jääkiekossa.

    t: ninjailija viidettä vuotta

    ps: Osaan paremmin luistella kuin tapella.

    Äänestä

  • jaffa kirjoitti:

    kerrankin joku osaa puhua asiaa!!
    mitään lajia EI voi oppia millään pikakurssilla, eikä millään 3 kuukauden kursseilla!!
    itse olen nyt harrastanut taekwondoa neljä vuotta ja parantamisen varaa on kyllä joka osa-alueella niin pirusti!!=)
    mun valmentaja onkin sanonut mulle että periaatteessa alkeiskurssi loppuu vasta sitten kun harrastaja saa mustan vyön...
    onhan se asia oikeestaan näin kun ajattelee ihan tosissaan!!

    niin ei sillä vyöarvolla niitä mahdollisia katutappeluja voiteta!!

    Kyllähän sillä vyöllä voi kuristaa vastustajaa. Jos "katutappelia" yllättäin kimppuun käy. Pitää vaan muistaa pitää se vyö aina mukana, mielellään takin päällä näkyvissä. Siinä tapauksessa saattaa vastustaja tukehtua nauruun....
    http://www.angelfire.com/jazz/kakedojo/

    Äänestä

Tuosta lajien vaihdosta. Olen kuullut eräältä kokeneelta nyrkkeilyvalmentajalta, että vanhasta potkunyrkkeilijästä ei voi koskaan tehdä huipputeknistä nyrkkeilijää. Otteluasennoissa on joku ero (ei harmainta aavistusta mikä) jota ei voi enää karsia pois. Olen saanut käsityksen, että tämä koskee kaikkia potkulajeja verrattuna nyrkkeilyyn.

Ja minä en harrasta nyrkkeilyä.

Äänestä
  • itse kilpailin molemmissa lajeissa ja havaitsin, että nyrkkeilyvalmentajilla on jonkinlainen vähättelyntarve potkunyrkkeilyä kohtaan. Juuri tuollainen kommentti on tyypillinen. Nyrkkeily ja potkunyrkkeily ovat kyllä eri lajeja mutta on myös erittäin hyvin molemmissa lajeissa menestyneitä mm. ammattinyrkkeilyn maailman mestareita. kannattaa suhtautua varauksella nyrkkeilyvalmentajien kommentteihin hehän ovat monesti saaneet muutaman tällin liikaa kuten ehkä allekirjoittanutkin :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


1. kuy kirjoitti:

Tällä palstalla on paljon kyselty kamppailulajien aloittamisesta ja päätin nyt tuoda esille muutamia seikkoja pidempään harrastaneen näkökulmasta.

Ensinnäkin; matka on usein este hyvällekin harrastukselle. Eli jos lajia on vain Rovaniemellä ja asut itse Helsingissä, tulee harkita tarkkaan viitsiikö sinne lähteä. Kannattaa aina valita laji, joka on lähellä ja salille pääsee helposti, ei sitä lajia, jonka sali on kotiovelta 60 kilometrin päässä. Tämä muodostuu vuosien myötä tärkeämmäksi seikaksi kuin voisi kuvitellakaan.

Toiseksi; lajeissa ei ole kuitenkaan niin perustavanlaatuisia eroja, että harrastettuaan yhtä muutaman vuoden ei voisi vaihtaa lajia, mikäli joku toinen alkaa kiinnostamaan enemmän. Pohja harrastukselle on kuitenkin luotu.

Tästä tulisi kuitenkin erottaa "pääsuunnat" toisistaan, eli mitä lajissa tehdään. Esimerkiksi judossa ei potkuja juuri näe ja nyrkkeilyssäkin ne ovat pannassa. Eli jos lajit ovat tyystin toiselta planeetalta, ne saattavat tuntua hankalilta toista lajia harrastaneesta (ainakin aloittelijasta).

Kolmanneksi; harkitkaa tarkkaan, jaksatteko harjoitella. Mikään laji ei tuo tuloksia 3 kuukaudessa, ellette ole luonnonlahjakkuus.

Tälläistä tuli mieleen tällä kertaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu