Mistä aloittaisin.Nyt olen 22.v.Äitini narkkari juoppo,isäni juoppo.
Okei,synnyin sairaalassa joka olikin mun eka laitokseni.
Mummoni kasvatti mua n.3 vuotta.
Seuraavassa lastenkodissa asuin n.5 vuotta sisaruksieni kanssa.
isääni en ollu tavannu ja äitistäni oli hämärä kuva.
Sisarukseni ja mut erotettii jo sillon.Kaks nuorempaa meni sijaiskotiin ja yks sisko jäi toiseen lastenkotiin.
Sitten päädyin pitkäaikais lastenkotiin.Siellä elelin 14 vuotiaaks asti jolloin olin jo narkkari ja ehkä juoppokin.Viihdyin kadulla siellä oli mun perheeni.Opin nopeesti elämään sellasta elämää, mullahan oli jo hyvät lähtökohdat.
Sitten jouduin koulukotiin.no,se oli aikamoinen laitos.
Mut pistettii koppi hoitoon 3kk.En nähny ketää muuta kun joka mut saatto vessaa ja toi ruokaa.Ehkä must meinattii tehdä hullu,mut siellä elelin n.3 vuotta jollon karkasin.No,parhaan tuloksen tein sinne paikkaan olin karussa n.puol vuotta asuin roskiksissa ja rappukäytävissä ja missä milloinkin.Olin silloin 16 vuotta.
Vuodet meni kun sumussa.Ihan selvinpäin.Vaikka paljoo en sieltä muistakkaa.
18 vuotiaana mut heitettii pihalle sieltä olin n.vuoden kadulla ilman kämppää,perhettä.
Sillon mulla oli YSTÄVÄT!!!
Tapasin mua 10 vuotta vanhemman miehen joka ei käyttäny mitää.Hän mut pelasti.Nyt olen ollut selvinpäin 4 vuotta ja naimisissa 3 vuotta.Olen töissä ja elän "normaalia" elämää.Joka päivä menen päivä kerrallaan ja kartan vanhoja ystäviä,uusia en vielä halua sillä lapsuudestani on arvet tullu että olen vielä varuillani,mutta muuta mulla ei oo kun mieheni ja kiitollinen hänelle.
Okei,synnyin sairaalassa joka olikin mun eka laitokseni.
Mummoni kasvatti mua n.3 vuotta.
Seuraavassa lastenkodissa asuin n.5 vuotta sisaruksieni kanssa.
isääni en ollu tavannu ja äitistäni oli hämärä kuva.
Sisarukseni ja mut erotettii jo sillon.Kaks nuorempaa meni sijaiskotiin ja yks sisko jäi toiseen lastenkotiin.
Sitten päädyin pitkäaikais lastenkotiin.Siellä elelin 14 vuotiaaks asti jolloin olin jo narkkari ja ehkä juoppokin.Viihdyin kadulla siellä oli mun perheeni.Opin nopeesti elämään sellasta elämää, mullahan oli jo hyvät lähtökohdat.
Sitten jouduin koulukotiin.no,se oli aikamoinen laitos.
Mut pistettii koppi hoitoon 3kk.En nähny ketää muuta kun joka mut saatto vessaa ja toi ruokaa.Ehkä must meinattii tehdä hullu,mut siellä elelin n.3 vuotta jollon karkasin.No,parhaan tuloksen tein sinne paikkaan olin karussa n.puol vuotta asuin roskiksissa ja rappukäytävissä ja missä milloinkin.Olin silloin 16 vuotta.
Vuodet meni kun sumussa.Ihan selvinpäin.Vaikka paljoo en sieltä muistakkaa.
18 vuotiaana mut heitettii pihalle sieltä olin n.vuoden kadulla ilman kämppää,perhettä.
Sillon mulla oli YSTÄVÄT!!!
Tapasin mua 10 vuotta vanhemman miehen joka ei käyttäny mitää.Hän mut pelasti.Nyt olen ollut selvinpäin 4 vuotta ja naimisissa 3 vuotta.Olen töissä ja elän "normaalia" elämää.Joka päivä menen päivä kerrallaan ja kartan vanhoja ystäviä,uusia en vielä halua sillä lapsuudestani on arvet tullu että olen vielä varuillani,mutta muuta mulla ei oo kun mieheni ja kiitollinen hänelle.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Sulla on tosi rankka elämä takana, vaikka olet noin nuori. Hienoa, että löysit miehen, joka pitää susta huolen. Älä koskaan kadota sitä onnea, vaikka elämä ei aina kulkisikaan hyvin. Olet ansainnut elämän, vaikka vanhempasi eivät sitä sinulle antaneetkaan. Jos joskus saat omia lapsia, anna heille se mistä itse jäit paitsi. Enkeleitä ja aurikoa elämääsi!!
töitä, et varmaan pahemmin kouluja käynyt...?
Onnea ja menestystä elämälle! :)
syntymä, vuonna -69
lastenkotiin -72
sijaiskotiin -76
koulukotiin -80 (kesti 7,5v)
ekakerta linnassa -86 (toiset lähti koulukodista lomalle kesäksi minä sukevalle)
sen jälkeen tasasin väliajoin noin tusina linnareissua, jossain välissä tullu tehtyä 4 lasta muijan kaa, hyvä muija
nyt näyttää jo hiukan paremmalta,
sama muija vieläkin ilman sitä oisin haudassa tai kakolan pimeimmässä kopissa, ja avaimet kaivossa.
että semmosta, ei muuta ku etiä päin sano mummo lumessa.
no,kyllä pakolliset koulut kävin koulukodissa ja vaikka vähän tökkikin.noin 5 eri ammattia olen yrittänyt lukea,mutta aina tuli joku rokuli päivä ja ne jäi,mutta vuos sitten otin taas itseäni niskasta kii ja kävin lukees sen ammatin,tuskaa oli,mutta kannatti.
on se nii vaa että kun se toinen siinä vieressä tuuppii eteenpäin niin ihmeen kummasti sitä jaksaa.Onnea sulle jatkossa ja pidetään lippu korkeella...