Luihu-Anneli jatkaa valehteluaan

Jäätteenmäen väite demarien "salajuonesta" saada Lipponen taas vallankahvaan todistaa ennen muuta Jäätteenmäen todellisuudentajun puutteesta. Demareilta tuli yksi vaatimus sen jälkeen, kun Jäätteenmäki oli menettänyt julkisen valehtelunsa johdosta kaiken luottamuksensa. Backmannin lippulappusessa luki:

"HV,
SDP ei voi jäädä enää odottamaan ratkaisua ensi viikkoon.
Tänään on tultava selvä ilmoitus pääministerin vaihtumisesta.
Eduskunta voitava kutsua koolle jo nyt ensi tiistaiksi.
Muuten kuten keskusteltu eli lyhyen kaavan mukaan, vain pääministerinvaihdos, ei muita muutoksia."

Demarit siis vaativat vain ja ainoastaan pääministerin vaihtamista. Erottuaan Jäätteenmäki myönsi medialle antamissaan haastatteluissa menettäneen luottamuksensa ja erottuaan sen tähden. Plain and simple! On mahdotonta ymmärtää, mistä Jäätteenmäkin on nyt kehittänyt täysin perättömän stoorin jostain Lippos-kähmäyksestä. Surullista ja murheellista on se, että monet sokeasti uskovat Jäätteenmäen mielikuvituksellista selittelyä, vaikka hän osoittaa tarinoillaan vain oman todellisuudentajunsa puutteen.

Jäätteenmäen eroon päättynyt tapahtumasarja on dokumentoitu Perkka Ervastin kirjassa "Irakgate: Pääministerin nousu ja ero" (Gummerus 2004). Tapahtumaan liittyviä tosiasioita älköön kukaan unohtako.

4

166

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vielä kerrottu

      Ne kerrotaan Jäätteenmäen tulevassa vaalikirjassa.

      • vaalikirjaan?

        Toden puhuminen kun on Annelille mahdotonta, kuten on toistuvasti nähty.


    • Wiljami_

      ...ovat todellinen lottovoitto muille puolueille. Mahtaapa Vanhasta ja Korhosta potuttaa tuollaiset kommentit. Pallo on nyt Annelilla. Hänen täytyy pystyä todistamaan väitteensä todeksi. Kukaan kekustalaispoliitikko ei oletukenut Annelin väitteitä. Kaikki istuvat kusi sukassa hiljaa ja toivovat sen luihun jo viimeinkin vaikenevan. Anneli tekee kaikkensa, että saa välit poikki sossujen kanssa. Heh heh.... riidankylväjä koko noita.

      Kohta Vanhanen ja Korhonen lähettävät kukkapuskat Heinäluomalle ja Lipposelle anteeksipyynnön kera.

      Kepulla on pakka sekaisin.

      • on sillä otsaa

        Luihu ja kieroilija ei osaa vaieta. Vanha sanonta pitää paikkansa, että ennen maa repeää, kuin huora jäpeää.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2250
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      67
      861
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      825
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      22
      822
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      535
      756
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      80
      677
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      600
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe