Antaessaan

ja siksi Jeesuksen seuraajat antavat itsestään hyvää. He tietävät, että hyvää antamalla heidän elämänsä tulee siunatuksi.

Mistä me tiedämme, mikä on hyvää. Me tiedämme sen siitä Hengestä, joka opastaa ja neuvoo meitä. Hän kertoo mikä milloinkin ja mikä kenellekin on hyvää.
Hyvää ei aina ole se, että me hyväksymme ihmisen sellaisena syntisenä, kuin hän on, vaan meidän tulee hyväksyä ihminen, mutta nuhdella häntä synnistä.
Mistä me tiedämme mikä on syntiä. Senkin me saamme tietoomme Hengen johdatuksesta ja Raamatun Sanan kautta. Syntiä on kaikki mikä rikkoo ihmistä itseään ja hänen yhteisöään.

Kateus ja panettelu ja omahyväisyys ja aina oikeassa oleminen, ovat tämän palstan näkyvimmät synnit.
14286
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Kirjoituksesi on ihan jees, kysyn kuitenkin, jos tietää olevansa jostain asiasta oikeassa, niin pitääkö leikkiä olevansa tietämätön, ettei tule palstalla leimatuksi "aina-oikeassa-olevaksi- hölmöksi"?

Äänestä
  • Ei tietenkään tule leikkiä tietämätöntä, jos kerran tietää.
    Näillä "aina oikeassa olevilla" tarkoitan heitä, jotka väittelevät täällä kuuntelematta edes vastapuolta. Nämä ihmiset eivät saa ikinä keskustelua aikaiseksi, pelkästään väittelyitä, sillä heidän tarpeensa on tuoda "omaa viisautta" esille.

    Jos ihminen olisi vähänkään nöyrä, niin hän omaisi sen verran viisautta, että kuuntelisi muitakin ja jos ihminen on löytänyt Jeesuksen elämäänsä, niin ihminen omaa Jumalalta saatavaa viisautta, ei siis omaa viisautta ja tälläinen ihminen on avara ja pyrkii väittelyjen sijasta keskustelemaan ja tietonsa, jonka hän tietää olevan Raamatun mukaista, hän tuo päättäväisesti toisillekin sinaukseksi.

    Väittelykin voi toki olla joskus rakentavaa, mutta täällä se näkyy olevan useimmiten repivää.

    Äänestä

  • invalidi kaveri, että hän melskaavan maailman keskellä, jossa ei rauhaa ole, eikä tule olemaan, toi ja loi Jumalan rauhaa ja näin tienasi kulumattomiin kukkaroihin aarretta.

    Ymmärsikö tämä kaveri, että hänen ei ikinä tule pettyä Jeesukseen, vaikka ihmisiin joutuisikin pettymään. Tiesikö tämä kaveri, että Jumalan lapsia on vain pieni joukko ja joka korpeen Jeesus ei lastaan voi lähettää auttavaksi kädeksi, vaikka avun tarve olisi kuinka huutava, mutta joka korpeen Jeesus voi lapsiinsa lähettää rauhan Hengen.

    Tietääkö tämä invalidi kaveri tänäänkään, että Jeesus on läsnä siellä missä Hänen omiaan on, vaikka olisi yksi ainoa Jeesuksen oma ja siksi Jumalan valtakunta, joka on rauhanvaltakunta, on joka korvessa, missä Jumalan lapsi elää.

    Paholainen toki lähettää riistäjänsä vastustamaan kaiksessa Jumalan tahtoa, mutta Jeesuksen oma ei rauhaansa menetä paholaisen työn edessäkään, sillä hän tietää, että voitto on jo tullut.

    Äänestä

  • tämä *** kirjoitti:

    invalidi kaveri, että hän melskaavan maailman keskellä, jossa ei rauhaa ole, eikä tule olemaan, toi ja loi Jumalan rauhaa ja näin tienasi kulumattomiin kukkaroihin aarretta.

    Ymmärsikö tämä kaveri, että hänen ei ikinä tule pettyä Jeesukseen, vaikka ihmisiin joutuisikin pettymään. Tiesikö tämä kaveri, että Jumalan lapsia on vain pieni joukko ja joka korpeen Jeesus ei lastaan voi lähettää auttavaksi kädeksi, vaikka avun tarve olisi kuinka huutava, mutta joka korpeen Jeesus voi lapsiinsa lähettää rauhan Hengen.

    Tietääkö tämä invalidi kaveri tänäänkään, että Jeesus on läsnä siellä missä Hänen omiaan on, vaikka olisi yksi ainoa Jeesuksen oma ja siksi Jumalan valtakunta, joka on rauhanvaltakunta, on joka korvessa, missä Jumalan lapsi elää.

    Paholainen toki lähettää riistäjänsä vastustamaan kaiksessa Jumalan tahtoa, mutta Jeesuksen oma ei rauhaansa menetä paholaisen työn edessäkään, sillä hän tietää, että voitto on jo tullut.

    kysymys ei ole vain yhdestä invalidista. Kysymys on tuhansista invalideista ja heidän oikeudestaan ihmisarvoiseen elämään.

    Marraskuussa 1996 oli Kelan sanomissa varatuomari Juhani Parkkarin haastattelu otsikolla "Vanhusten ja vammaisten ihmisoikeudet puolitiessä". Tässä haastatelussa varatuomari Parkkari toi esiin niitä puutteita ja ongelmia, joita meidän kovaosaiste ihmisoikeuksien toteutumisessa ilmenee.

    Tähän päivään mennessä näihin ongelmiin ei ole mitään korjausta saatu; ja ainakin Sodankylässä tilanne on suorastaan katastrofaalinen. Ja niin kauan kuin kovaosaiset itse vaikenevat; tai vaiennetaan, mitään korjauksia ei tapahdu. Krjauksia voi tapahtua vain sen kautta, että nämä puutteet ja ongelmat saatetaan yleiseen tietoisuuteen ja tässä ei jotkut "jeesustelut" auta.

    Äänestä

  • poika.tuntureilta kirjoitti:

    voi saada paljon aikaan uskomalla Jeesukseen.
    Jumala antaa viisauttaan omiinsa ja usein Hänen omansa saavat vuoretkin siirtymään uskon kautta.

    Vuoria ovat nämä välinpitämättömät ja kaikessa Jumalan tahtoa vastustavat ihmiset, mutta heidän varustuksensa särkyy ja Jumala tulee joka tapauksessa ottamaan oikeutensa ja jakamaan sen omiensa kanssa.

    Älä alenna Jeesusta kuvittelemalla, että Hän tahtoo kohdallesi näitä kovasydämisiä, missään auttamattomia ihmisiä. Hän tahtoisi, että sinulla olisi tukiverkko, joka huolehtisi niistä tarpeistasi, joita et itse kykene täyttämään, mutta kuten jo edellä kerroin, Jumalalla on hyvin pieni joukko ja siksi sitä verkostoa ei synny ihmisten kautta kaikkialle, mutta kaikkialla Jumalan voima on, missä on Jeesukseen uskovia. Nämä Jeesukseen uskovat ovat kaiken keskellä rauhallisia ja turvallisia, sillä Jumala antaa Itse heihin rauhan ja toivon.

    Siinä olet oikeassa, että sairaat ja väsyneet ovat tässä kulttuurissa, missä elämme, toisen luokan kansalaisia. Teirveitä ja hyvin menestyviä kyllä autetaan ja heille annetaan jos millaisia lahjojakin, heille, jotka maallista mammonaa eivät lisää tarvitse, annetaan, jotta ihmiskunnian etsintä saisi täyttymistään.

    Ole sinä, joka osaat hyvin tuoda asioita esille, vähäosaisten suuna, mutta pyydä Jeesukselta viisautta, sillä ihmisviisaudella et saa sitä aikaan, minkä saat Jumalan voimalla ja viisaudella.

    Äänestä

  • poika.tuntureilta kirjoitti:

    kysymys ei ole vain yhdestä invalidista. Kysymys on tuhansista invalideista ja heidän oikeudestaan ihmisarvoiseen elämään.

    Marraskuussa 1996 oli Kelan sanomissa varatuomari Juhani Parkkarin haastattelu otsikolla "Vanhusten ja vammaisten ihmisoikeudet puolitiessä". Tässä haastatelussa varatuomari Parkkari toi esiin niitä puutteita ja ongelmia, joita meidän kovaosaiste ihmisoikeuksien toteutumisessa ilmenee.

    Tähän päivään mennessä näihin ongelmiin ei ole mitään korjausta saatu; ja ainakin Sodankylässä tilanne on suorastaan katastrofaalinen. Ja niin kauan kuin kovaosaiset itse vaikenevat; tai vaiennetaan, mitään korjauksia ei tapahdu. Krjauksia voi tapahtua vain sen kautta, että nämä puutteet ja ongelmat saatetaan yleiseen tietoisuuteen ja tässä ei jotkut "jeesustelut" auta.

    Ei pidä paikkaansa väittesi Sodankylää koskien. Ei perustu ainakaan faktoihin.

    Äänestä

Taivaallinen Isä on tahtonsa ilmaissut meille jo aikoja sitten, siis usealle ihmiselle. Mutta kun ilmiselvästi toisilla ei ole taivaallista Isää ollenkaan, niin mitä tahtoa he noudattavat ja kenen siunaamiksi he tulevat?

Taivaallisella Isällä on kyllä henki, joka on Pyhin kaikista, ja tuo Henki meitä johtaa, siis kaikkia meitä, jotka Hänelle uskollisia olemme.
Eikä Hän tosiaankaan riitele itsensä kanssa tai sodi itseään vastaan, ei milloinkaan. Joten siitä me tiedämme, mikä henki on milloinkin vallassa täällä maan päällä. Mutta entäs muut?

Äänestä
  • kuuluvamme Jumalan valtakuntaan, että meillä on yksi tahto ja yksi mieli ja me rakastamme toinen toistamme, etsien toistemme parasta.

    Jokainen voi tarkata rehellisesti itseään ja tietää, että Jeesus tietää ja näkee kaiken ja tuntee omansa ja me Hänelle kuuluvat tunnemme Hänen äänensä ja seuraamme vain Häntä.

    Äänestä

  • me tiedämme *** kirjoitti:

    kuuluvamme Jumalan valtakuntaan, että meillä on yksi tahto ja yksi mieli ja me rakastamme toinen toistamme, etsien toistemme parasta.

    Jokainen voi tarkata rehellisesti itseään ja tietää, että Jeesus tietää ja näkee kaiken ja tuntee omansa ja me Hänelle kuuluvat tunnemme Hänen äänensä ja seuraamme vain Häntä.

    Jeesus, Poika ei nouse taivaallista Isäänsä vastaan, eikä näin ollen riitele Isänsä kanssa, eikä myöskään sodi tätä vastaan milloinkaan. Mutta entä he, joilla ei ilmiselvästi ole Isää? Siitäkin on kyllä näyttöä tälläkin palstalla joka päivä saatu ja tämän palstan ahkerilta kuluttajilta.

    Äänestä

  • Trubaduuri kirjoitti:

    teot, väittäen niiden olevan lainallatienaamista. He ovat joutuneet omaan vankilaansa, sillä he aivan itse ovat suostuneet syömään harhan. Helpollapa he kuvittelevat Jumalan valtakunnan saavuttavansa, sillä hedän uskonsa on, että kunhan vain uskoo Jeesuksen täyttämään työhön, voivat he syntisenä jatkaa ja saapua Jumalan luo.

    "Usko ilman tekoja on kuollut."

    Eivät he ymmärrä, että Jeesuksen täytetyn työn perusteella me synnymme uudeksi ylhäältä ja saamme mielen ympärileikkauksen, eli opimme kieltämään Jumalan antamalla voimalla, lihaamme ja sen sijaan tekemään Jumalan tekoja, eli rakastamaan Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä kuin itseämme. Eli pääsemme rakkaudenlakiin, se on Jumalan lahja meille.

    Jeesus oli Itse ihminen täällä, mutta kaikessa Hän oli kuuliainen Isälle ja me, jotka olemme Hänen verensä kautta saanet voiton, seuraamme Hänen antamaansa mallia.

    Äänestä

  • kieltävät *** kirjoitti:

    Niin juuri, omia tekojaan he eivät ymmärrä eivätkä näe, ja eivät ymmärrä myöskään niitä sanoja, joita heille sen vuoksi osoitetaan!

    Äänestä

Kristus on tullut, että meillä elämä olisi.

Toivon teille hyvää ja rauhallista päivää, Kristuksen aloittamassa työssä.

Täytyy lähteä ystävän syntymäpäiville, kun pyöreitä täyttää.

On se mahtavaa, kun ei tarvitse maistella miestä väkevämpää, kun synnin kahle katkaistiin, Kristuksen täydellisen työn johdosta, joka käsittää tuotakin synnin kahletta.

Siis kiitos aloituksesta ja täytyy lahja mennä etsimään, Jeesus siihenkin viisautensa antakoon, Häneltä saamme myös taivaallista viisautta rukoilla ja sitä annetaan yltäkyllin, että voimme Hengen johdatuksessa kulkea.

Siis siunausta teille kaikille ja hyvät vuoden jatkot.

Äänestä
  • sinulle ja perhekunnallesi ja hyvää juhlapäivää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

saa *** kirjoitti:

ja siksi Jeesuksen seuraajat antavat itsestään hyvää. He tietävät, että hyvää antamalla heidän elämänsä tulee siunatuksi.

Mistä me tiedämme, mikä on hyvää. Me tiedämme sen siitä Hengestä, joka opastaa ja neuvoo meitä. Hän kertoo mikä milloinkin ja mikä kenellekin on hyvää.
Hyvää ei aina ole se, että me hyväksymme ihmisen sellaisena syntisenä, kuin hän on, vaan meidän tulee hyväksyä ihminen, mutta nuhdella häntä synnistä.
Mistä me tiedämme mikä on syntiä. Senkin me saamme tietoomme Hengen johdatuksesta ja Raamatun Sanan kautta. Syntiä on kaikki mikä rikkoo ihmistä itseään ja hänen yhteisöään.

Kateus ja panettelu ja omahyväisyys ja aina oikeassa oleminen, ovat tämän palstan näkyvimmät synnit.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu