Armo

Jeesuksen seurakunnassa on armolahjoja, sillä niiden on takoitus rakentaa seurakuntaa ja pitää usko tuoreena ja lujana ja yhdistää seurakunnan jäseniä toisiinsa ja opettaa Jumalan tie.

Miten käykään usein niin, että nämä armolahjat jäävät käyttämättömiksi, vaikka Raamattu kehoittaa pyrkimään palavuuteen näiden lahjojen kanssa. Yksi syy on se, että armolahjan omaava ei ole päässyt täyteen rohkeuteen lahjan käyttäjänä, vaan pieninkin arvostelu saa hänet lannistumaan.

Näitä lahjoja saa ja tulee arvostella ja lahjan omaavan on tunnustettava itselleenkin, että hän ei lahjoista huolimatta ole kummemmassa asemassa kuin muutkaan Jumalan perheväkeen kuuluvat ja näitä lahjoja ei ole annetukaan häntä itseään varten, vaan rakentamaan seurakuntaa.
Usein kuluu vuosia, enen kuin lahjaa oppii käyttämään nöyryyden hengessä. Muistakaa, että Jumala ei kadu antamiaan lahjoja ja sen takia Hän ei niitä ota myöskään poissa häneltä, jolle on niitä antanut. Käyttäkää rohkeuden hengessä lahjoja ja suokaa ja aivan suosikaa arvosteluja.
Näin te hiotte lahjaanne palavaksi ja jonakin päivänä lahjanne on täyden luottamuksen arvoinen, ainakin melkein.

Ei kukaan ole seppä syntyessään, ei edes uudesti syntynyt ole täydellinen ja valmis, vaan hän on vasta aloittanut matkan kohti täydellisyyttä.
15243
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

armo lahjat *** kirjoituksista saa mielellään poistaa. Viestien vastaanotto temppuili ja näytti, että viestit eivät tule perille ja siksi tässä tuli nyt tälläinen ylimääräinen viesti.

Äänestä

Minulle annettin lahjaksi, pofetan armo laja vuosia sitten, jouduin todella ihmisten haveksimaksi, ja hylkäämäksi.
Olen kuitenkin käyttänyt lajaani, seurakunnan hyväksi, antaen sisältäni, sitä mitä raamattu on opettanut ja Pyhä Henki on käyttänyt.
Jeesus on saava kaikessa kunnian, koska toimin Hänen kanavanaan, Minäkin tarvitsen monine lajoineni Jumalan anteeksi antoa ja Jeesuksen rakkautta ja voimaa päivittäin.
Tunnen että olen, palvelija joka palvelen toisia, ja iloitsen kun joku veli tai sisar löytää uskolleen, lahjan ja rohkeudessa sitä käytää.
Olkaa palavia uskossa, että saisitte sen voittopalkinnon, joka teille on valmistettu.
Olkaa kärsivälliset, niikuin Jeessuskin oli, pitkämieliset, laupiaat,pyytäkää enenevässä määrin rakkautta.
Rakaus on tärkein, ihmiselle jolla on armolahjat, ja nöyryys, ettei ylpeyteen lankeaisi.
Muistakaa, Jeesus omistaa pitää huolen, tatosi taipumisen myötä, sinussa tapatuu kasvua ja puhdistusta, ja uskosi kasvaa.
Siunausta kaikille.

Äänestä
  • profeetan lahjan saatuasi edessä kova koulu, vai koitko koulutuksen ennen lahjan saantia?

    Itse sain armolahjoja sen jälkeen vasta, kun Jeesus teki puhdistavan ja suorastaan nöyrtymiseen johtaneen työnsä kohdallani.

    Äänestä

  • sinulla *** kirjoitti:

    profeetan lahjan saatuasi edessä kova koulu, vai koitko koulutuksen ennen lahjan saantia?

    Itse sain armolahjoja sen jälkeen vasta, kun Jeesus teki puhdistavan ja suorastaan nöyrtymiseen johtaneen työnsä kohdallani.

    Koulutus oli aloitettu vuosia ennen, omalle alueelleni, jota nyt opetan.
    Puhdistus alkoi profetan lahjan, saatuani siksipä alussa olin vielä hyvinkin lihallinen, kunnes Jeesus kasvoi minussa, puhdistuksen myötä, sain lahjaksi henkien erottamisen lahjan, kielillä puhumisen ja selittämisen lahjan.
    muutaman vuoden lahjan voimassa ollen minut pantiin, henkilökohtaiseen ksvuun ja lahjakin oli levossa.
    Tänä aikana luin raamattua, kasvoin Pyhän Hengenvaikutuksesta sanan kautta.
    Raamattu on tärkein, jotta voisi toimia, Jumalan välikappaleena. Ensimmäinen lahjani oli kuitenkin, uskoon tultuani, maalaamisen lahja kaiken kaikiaan sain koknaisen sarjan hengellisiä tauluja 33 kpl.
    Näkemisen lahja tuli jokseenkin samoihin aikoihin.
    Henkeen puhumisen lahja, jolla tänäkin päivänä rakennan, Jeesuksen välikappaleena seurakuntaa.
    Kirjoitettuja profetioita tulee myös.
    Siinä on muutamia lahoja, tärkein on kuitenkin rakkaus Jeesukseen, kitollisuus että voi autaa lähimäisiä, antaen sitä mitä Jeesus opettaa.

    Äänestä

  • Lukihäiriöinen kirjoitti:

    alusta pitäen täysin asiallinen.

    Minä sain myös useita armolahjoja ja aluksi ne olivat aikamoisen huumoripitoisia muuttuen hiljalleen enemmän asiapitoisiksi.
    Jeesus Itse vahvisti minut käyttämään lahjojaan opettamalla minulle luottamusta Itseensä ja antamiinsa lahjoihin ja huumori oli erittäin oiva keino kohdallani rohkaistua lahjojen käyttöön.

    Nyt nämä lahjat ovat olleet niin kauan, että uskallukseni niiden käyttöön on sinetöity.

    Äänestä

  • lahjasi *** kirjoitti:

    Huumori oli varsinkin näkemisen lajassa, ystäväni kanssa, jonka kanssa otimme nämä suuret lahjat vastan, oli huumori keventeenä.
    näuroimme niin pajon,n että maha joskus oli ihan hellä.
    Katsoimme raamatusta, että mitä lajoja nyt sitten pyydettäisiin.
    Eihän kaikki lajat ole edes raamatussa, mutta meillä oli lapsenmielinen usko, joka johdosta myöski opetus oli, pikkuhiljaa etenemistä.
    Ja Jeesus tutustutti meidät itseensä, Hän ei ollutkaan sellainen joka olin Hänen kuvitellut olevan, ei lainkaa mikään tosikko, pieni kuva vaan valtava, moni tahoinen, ja kaikella tavalla persoonallinen, hän itkee ja nauraa, on tunteita tuneva, huumoriakin on, mutta sekin on kaunista ja rakkauden täyteistä.

    Jumala on todella suuri persoonallisuus ja erittäin lämminhenkinen huumori on Hänen ominaisuutensa. Hän todella osoittaa omilleen rakkautta ja rohkaisee omansa täyteen vapauteen ja kunnioitukseen Itseään kohtaan. Hän on ihme.

    Samoin minäkin koin, saatuani nämä ihmeelliset lahjat, että Jeesus ei edes muistuta sitä kuvaa jota meille syötetään uskonyhteisöissä. Kukaan ei voi Häntä tuntea ennen, kuin pääsee henkilökohtaiseen yhteyteen Hänen kanssaan.

    Kysyisin vielä oletko saanut parantajanlahjan ja jos olet, miten se toimii?

    Minulla on erikoinen parantajanlahja, koska se toimii usein itse sitä tietämättänikään. Monet ovat vain tulleet kertomaan saaneensa avun niin psyyken kuin fysiikan alueelle keskustellessaan kannsani. Kunnia ei kuulu minulle tippaakaan, sillä hetikään aina en edes ole huomannut olleeni Jeesuksen kanava.

    Äänestä

  • mahtava! *** kirjoitti:

    Oikein sanoit sanat ei riitä kertomaan Hänen suuruuttaan, ja ennenkaikea sitä armoa, joka hänessä on, hän ei hylkää eikä jätä.
    Ihmisenä on monestikin niin pikku sieluinen, että ajatus ei voi ymmärtää Hänen SUURUUTTAAN JA RAKKAUTTAAN, LEMPEYTÄÄN JA KAIKKINAISTA HYVÄÄ JOKA HÄNESTÄ KUMPUAA.
    Kysyit parantajan lahjosta, minullakin on sellainen lahja, kun jokin ihminen puhuu minulle, ja kertoo asioista ja onelmista, minä puhun hänelle,ja tietän ja titämättä avaan solmuja Herran välikappaleena ja ihminen saa avun.
    Ihmiset soittelevat ja sanovat olevansa kipeitä milloin mistäkin, menen polvilleni ja rukoilen Jeesuksen nimessä Isä Meidän rukouksen ja kohta hän on tervehtynyt.

    uskoo Jeesukseen tulisi rohkaistua pyytämään armolahjoja. Jumala sanoo antavansa mielellään Pyhän Hengen heille, jotka sitä Häneltä anovat ja tämä rakas Henki tuo armolahjat mukanaan.

    En olisi ikinä päässyt Jeesuksen tuntemukseen ilman Pyhää Henkeä.

    Äänestä

  • Lukihäiriöinen kirjoitti:

    Koulutus oli aloitettu vuosia ennen, omalle alueelleni, jota nyt opetan.
    Puhdistus alkoi profetan lahjan, saatuani siksipä alussa olin vielä hyvinkin lihallinen, kunnes Jeesus kasvoi minussa, puhdistuksen myötä, sain lahjaksi henkien erottamisen lahjan, kielillä puhumisen ja selittämisen lahjan.
    muutaman vuoden lahjan voimassa ollen minut pantiin, henkilökohtaiseen ksvuun ja lahjakin oli levossa.
    Tänä aikana luin raamattua, kasvoin Pyhän Hengenvaikutuksesta sanan kautta.
    Raamattu on tärkein, jotta voisi toimia, Jumalan välikappaleena. Ensimmäinen lahjani oli kuitenkin, uskoon tultuani, maalaamisen lahja kaiken kaikiaan sain koknaisen sarjan hengellisiä tauluja 33 kpl.
    Näkemisen lahja tuli jokseenkin samoihin aikoihin.
    Henkeen puhumisen lahja, jolla tänäkin päivänä rakennan, Jeesuksen välikappaleena seurakuntaa.
    Kirjoitettuja profetioita tulee myös.
    Siinä on muutamia lahoja, tärkein on kuitenkin rakkaus Jeesukseen, kitollisuus että voi autaa lähimäisiä, antaen sitä mitä Jeesus opettaa.

    "Henkeenpuhumisen lahja toimii, ja mikä sellainen on, kun Raamattu ei sitä tuolla nimellä ainakaan tunne, "Henkeen puhuminen!?

    Äänestä

  • RitariOlevainen kirjoitti:

    äänen kuulemista. Ehkäpä olet kuullut Ulla Kristiina Schömanin kertovan, miten hän kuulee ikään kuin puhelimesta Jeesuksen äänen. Hän pyrkii kuvamaan tällä samaa asiaa, eli Jeesuksen puhetta omilleen hengen kautta. Tämä ääni kuullaan sisäisillä korvilla.

    Äänestä

  • RitariOlevainen kirjoitti:

    "Henkeenpuhumisen lahja toimii, ja mikä sellainen on, kun Raamattu ei sitä tuolla nimellä ainakaan tunne, "Henkeen puhuminen!?

    Henkeen puhumisen lahja, on milenkiintoinen lahja Herra antaa puheen suoraan Hengen korvilla aivan samoin on näkemisen lahja sekin tulee suoraan, hengessä näkemisen kautta liikkuvina väri kuvina, ikäänkuin tv ruudusta.
    Minähän puhuin tässä aijemmin, ettei kaikkia mainita raamatussa, Jeesuksen lahjat ovat moninaiset, sama lahjakin voi olla toisella toisenlainen.
    Tiedän muitakin joilla, on saman tapaisia lahjoja joita minulla on.
    Jumala on niin suuri ja lahjat ovat niin moninaiset, että on mielenkiintoista seurata millaisia uusia lahjoja itsekullekin puhkeaa.
    Siinäpä se onkin, Henkeä ei voi tutkia, se menee minne tahtoo, kuin tuuli.
    Jeesus antaa lahjoja, aivoituksensa mukaan, ja jokaisella lahjalla on oma palvelu tehtävänsä.
    Lopun ajalla tarvitaan lahjoja, että pysyisimme vahvoina ja Jeesuksen ruumiin jäsenet, koostuisivat ja pääsisimme kotiin, jossa lahjoa ei enään tarvita.

    Äänestä

Mitä armolahjoja sinulla on?

Miten niitä käytät?

Äänestä
  • Jos sinulle vastaan, Prfetoimisen lahja, henkeen puhumisen lahja, kielellä puhumisen lahja, selittämisen lahja, henkien erottamisen laja, maalaamisen lahja, toimii myös edeltä käsin ilmoittamalla tulevista tapahtumista, Jumalahan kertoo asioita, jotka on tähdellistä tietää.
    runon kirjoittamisen lahja, näkemisen lahja, toimii myös, silmillä nähden,rukouksen lahja, hengellisen parantamisen lahja, osittain toimii myös ruumiillisen sairauksien parantamisen lahja,
    Jossain määrin pyykisen parantajan lahja. Naurun lahja ihmiset virkistyvät, naurustani.
    Lahjat ovat monet, Jeesukselle kunniaksi niitä teen.

    Äänestä

  • Lukihäiriöinen kirjoitti:

    Jos sinulle vastaan, Prfetoimisen lahja, henkeen puhumisen lahja, kielellä puhumisen lahja, selittämisen lahja, henkien erottamisen laja, maalaamisen lahja, toimii myös edeltä käsin ilmoittamalla tulevista tapahtumista, Jumalahan kertoo asioita, jotka on tähdellistä tietää.
    runon kirjoittamisen lahja, näkemisen lahja, toimii myös, silmillä nähden,rukouksen lahja, hengellisen parantamisen lahja, osittain toimii myös ruumiillisen sairauksien parantamisen lahja,
    Jossain määrin pyykisen parantajan lahja. Naurun lahja ihmiset virkistyvät, naurustani.
    Lahjat ovat monet, Jeesukselle kunniaksi niitä teen.

    että noin monet lahjat ovat toiminnassa. Seurakunta on vahva, jossa tuollaiset lahjat toimivat ja sehän tarkoittaa, että Jeesuksen ruumis valmistuu pikavauhtia.
    Itsekin olen saanut useita armolahjoja ja olen saanut nähdä paljon ihmeitä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

lahjat *** kirjoitti:

Jeesuksen seurakunnassa on armolahjoja, sillä niiden on takoitus rakentaa seurakuntaa ja pitää usko tuoreena ja lujana ja yhdistää seurakunnan jäseniä toisiinsa ja opettaa Jumalan tie.

Miten käykään usein niin, että nämä armolahjat jäävät käyttämättömiksi, vaikka Raamattu kehoittaa pyrkimään palavuuteen näiden lahjojen kanssa. Yksi syy on se, että armolahjan omaava ei ole päässyt täyteen rohkeuteen lahjan käyttäjänä, vaan pieninkin arvostelu saa hänet lannistumaan.

Näitä lahjoja saa ja tulee arvostella ja lahjan omaavan on tunnustettava itselleenkin, että hän ei lahjoista huolimatta ole kummemmassa asemassa kuin muutkaan Jumalan perheväkeen kuuluvat ja näitä lahjoja ei ole annetukaan häntä itseään varten, vaan rakentamaan seurakuntaa.
Usein kuluu vuosia, enen kuin lahjaa oppii käyttämään nöyryyden hengessä. Muistakaa, että Jumala ei kadu antamiaan lahjoja ja sen takia Hän ei niitä ota myöskään poissa häneltä, jolle on niitä antanut. Käyttäkää rohkeuden hengessä lahjoja ja suokaa ja aivan suosikaa arvosteluja.
Näin te hiotte lahjaanne palavaksi ja jonakin päivänä lahjanne on täyden luottamuksen arvoinen, ainakin melkein.

Ei kukaan ole seppä syntyessään, ei edes uudesti syntynyt ole täydellinen ja valmis, vaan hän on vasta aloittanut matkan kohti täydellisyyttä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu