Vanhat idolit

Uusi Idols alkaa taas huomenna, mutta kuka vanhoista Idols-voittajista tai finalisteista on tehnyt parhaan vaikutelman?

Antti Tuisku on kyllä osoittanut olevansa muutakin kuin Idols-finalisti. Christian Forss loistaa kyllä epämusiikillisilla ansioillaan. Hanna Pakarinen on hävinnyt jonnekin hämäryyksiin. Katri Ylander kuulosti aluksi raikkaalta, mutta se pahuksen mansikkamäki alkaa tulla jo korvista ulos. Ilkka Jääskeläistä en ole kuullutkaan.

Oma ykkösvaihtoehtoni vanhoista Idoleista on siis Antti Tuisku.
406231
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 40

Vanhimmat

Kaikki nämä idols "voittajat", tai ne jotka sopimuksen saivat ovat jo ihmisten mielestä melko loppuun kulutettuja. Minun mielestäni parempia ovat nämä ei loppuun "kulutetut" henkilöt jotka ovat jo poissa kaikesta julkisuus melskeestä.

Äänestä

Tuisku huisku on ehdoton ykkönen.
Kaverini yritti kisaan mutta ei päässyt sillä vaikka onkin hyvä laulaja niin mieheksi ehkä liian hentoinen ääni.

Äänestä

on ollut kaikista eniten esillä kaikista Idoleista ja tehnyt eniten levytyksiäkin. hannalla upein ääni, vois tosiaan olla enemmän esillä. katri on hyvä mutta mansikkamäki tyhmä biisi, levyltä löytyy usampakin hyvä rallatus.
Entäs Jani Wikholm???? Hmmm.. mitäänsanomatonta hömpänpömppää, tosin musiikillisesti lahjakkain.. Siis Antti Tuisku mieleenjäävin.

Äänestä
  • mun suosikki alusta alkaen, heti huomas että siinä on sitä jotakin :) Viimevuotisista Ilkka olis saanu tippua jo alkumetreillä, esim. Petellä huomattavasti paremmat laulunlahjat ja esiintymistaito, Katrin laulu välillä vähän epävireistä... Anttia en voi sietää...

    Äänestä

Niin urheilussa kuin kulttuurissakin Lapin
pojat ja tytöt on huippua.

Äänestä

Kyllä se Tuiskun Antti on tähän astisista idoleista ehdottomasti paras. Hänessä on sitä jotain mitä idolilta vaaditan.

Äänestä

SAATANAN PASKA ENIRO LAITTAKAA ASIANNE KUNTOON
ENIROLLA EI TOIMI YHTÄÄN MIKÄÄN!

Äänestä

joko taas toi turha ohjelma alkaa ku ei noist edellisiäkää ole paljon kuullut ku sen 2 vko voitonjlk. ja silti Top 3 saa diilin ja sen takia toi uttu on turha ihan big brothersin tasoinen surkee ajantäyte ohjelma...... cmon .... elämäs pitää olla jotain muutakin ....

Äänestä
  • On nämä ensimmäiset esikarsinnat. Sieltä löytyy persoonallisia hahmoja ja esityksiä. Parhaimpia on kuitenkin nämä surkeat laulajat, jotka selittelevät jälkeenpäin jotain "Kyllä minä tiedän että mä osaan laulaa, mutta jännityksen takia ei nyt sujunut."
    tai "Vittu noi tuomarit on ihan kuuroja. Mä en niiq varmaan ulkosesti ja tyylillisesti sopinut niiden pop-muottiin, qu oon tämmönen roggari. Vittu ihan paska formaatti."

    Parasta viihdettä. Koko kisa onkin sitten muuten ihan turha. Ei kiinnosta pätkääkään, kuka on seuraava poptaivaan tähti.

    Äänestä

  • Älkää alkako haukkumaan muita laulajia
    KATRI YLANDER ON KYLLÄ YHTÄ HYVÄ KU MUUT!!!!KATRILLE 10000

    Äänestä

Jani on paras idolsseista vaikka kilpailua ei voittanutkaan. Hän on ollut esillä medioissa ilmeisesti heti Antti Tuiskun jalkeen eniten

Ei idolsin voitolla ole mitän merkitystä. Enemmän julkisuudessa ovat ne ketkä ovat tulleet joko toiseksi tai kolmanneksi

Äänestä

Ensimmäisen tuotantokauden idolssit jäi kyllä kaikista parhaiten mieleen. Ne ensimmäiset ja ainutlaatuiset. Kuka edes voitti sen toisen? Eli siitäkin voi päätellä jo aika paljon.

Äänestä

lähinnä tulee mieleen.Jonenjoutavaa paskaa koko setti.Rahastusta rahastuksen perään.Tasapäille tarkoitettua kiusaviihdettä,sosiaalipornoa tositeeveen tapaan.Siperiaan koko raati ensimmäisenä,pois meidän elättieliitti.
Surkeaa,Surkeaa;surkeaa....

Äänestä

Olen Antti Tuiskun kannattaja!! Se on paras!

Äänestä

Tahan mennessa Idolseista paras ja mieleenpainuvin on ollut Roni.
Ei kylla menestynein, mutta osaa kaveri ainakin laulaa...

Äänestä

Ei epäilystäkään siitä kuka on säväyttänyt eniten. Ilkka Jääskeläinen tietenkin!

Äänestä

Eiköhän kaikkien ole jo aika myöntää, että Antti Tuisku on vienyt kyllä täysillä voiton jos pitää joku idolseista muistaa :D Tuskin kukaan tulee olemaan julkisuudessa niin pitkään kuin Antti vanhoista tai tulevista Idolseista :)
Hienoa Antti!

Äänestä

moikka minun mielestä antti tuisku on maailman paras laulaja ja olen antti tuiskun fani

Äänestä
  • Ei siitä kyllä ole epäilystäkään, että kuka on tehnyt loistokkaimman uran. Olen tosi iloinen siitä, että kaikki jotka povasivat, että Antti on vain tähdenlento, jota kukaan ei vuoden kuluttua muista olivat väärässä. Antti on uudistanut tyyliään koko ajan ja tehnyt ihan älyttömästi töitä.

    Sympaattisempaa ja esiintymistaitoisempaa idolia saa hakea ja eipä ole ihme, että Antti pääsee nyt myös elokuvaan näyttelemään. Myös keikoilla mies antaa aina kaikkensa ja tarjoaa loistavan show:n. Myös Hanna ja Katri ovat menestyneet ihan kivasti, mutta muilla Idols tyypeillä menee tällä hetkellä hiukan heikommin. Saa nähdän, että mitä esim. Janin seuraava levy myy ja miten käy Jääskeläisille.

    Äänestä

Kaikki nuo idolssit ja popstars pellet on samanlaista tuubaa!!! Tekemällä tehtyä surkuhupaista musiikinirvikuvaa!!! Uppoaa lapsiin ja massaan, ilmeisesti monellakaan tuollaista muka musiikkia kuuntelevalla ei omia mielipiteitä ollenkaan.

Äänestä

Kenestä tulee Suomen turhin julkkis. Seuraavasta idolista tottakai. Jee jee.

Äänestä

Omat suosikkini ovat Antti Tuisku ja Pete Seppälä!

Antti on kovasti esillä eikä todellakaan ole enään pelkästään pikkutyttöjen idoli!
Suomen tiskijukat valitsivat hänet juuri vuoden artistiksi sillä hänen biisit vetävät kovasti jengiä tanssilattialle! :)Antti on pärjännyt LOISTAVASTI idolsin jälkeen musiikillisesti eikä hänestä ole tarvinnut pahemmin lukea törkyjuttuja lehdistä,paria kännisekoilua lukuunottamatta mutta kaikkihan kännissä silloin tällöin sekoilee ja suotakoon se julkkiksillekkin! :)

Pete oli suosikkini alusta lähtien toisessa idolsissa ja hän olisi todellakin saanut voittaa.Ilkka voitti ainoastaan pelleilynsä takia eikä varmasti pärjäisikään yksinään ilman kaksoisveljeään.Katri oli ihan hyvä mutta hänkin ailahteli välillä liikaa ja Mansikkamäki biisi todellakin tulee jo korvistakin pihalle eikä se edes mielestäni ole järin hyvä biisi.Peten biisit ovat kaikki loistavia ja hänellä on tosi upea ääni!

Äänestä
  • Noelle,oon sun kanssa samaa meiltä!!
    Pete on ykkönen tokas idolsis!!SE on paras kaikista!!
    Ihanat hymykupat,ihanat hiukset,mahtava ääni,osaa tanssia upeesti.
    ja keikoilla kattoo ihanasti suoraan syvälle silmiin ja hymyilee =) meinaa pyörtyy aina!!:) ku mietinki vaa Petee.

    Äänestä

  • PEE SEPPLALLE MENEE MYÖS OLLIN ÄÄNI. LOISTAVAA MENO MUSAA TILA TAKSIIN JA PALM KÄMMEN KOMPUUTTERIN BLUE TOOTH USB LIITÄNTÄÄN =)

    OLEN MUUTEN PIKA PUOLIIN TELE VISIOSSA JOTEN PYSYKÄÄ KANAVALLA! PERUSTETAAN VARMAAN TRUKKI KUSKIT FEAT. OLLI P. NIMINEN BÄNDI IDOLS JA POPSTARSS KISOJEN YLI ALI JÄÄMÄ MATERIAALISTA! MITÄ SITÄ UUTTA IDOLLSSIA TOISAALTA ETSIMÄÄN KUN VANHOJAKIN ON PILVIN PIMEIN. MANSIKKA MÄKEÄ TUUTTIIN JA TUUTIN SUU KIINNI!! )== OLLI.

    Äänestä

taasko tuota samaa..

Äänestä

Tuskin enää toista samanlaista hysteriaa herättävää idolia tuolla formaatilla saadaan.

Äänestä

Mun mielest paras on Katri Ylander.. Mut on Hanna Pakarinenkin ihan hyvä.. Ja Ilkkakin ihan okei..
Mut Antti Tuisku!! YÄK!! Semmone lemmen runoilija et oikee ällöttää.. Hyi.. Ja joku Christian Forrs!! Hyi yäk sen kaa!

Äänestä

Laulutaidottomat Antti Tuiskut pilaavat koko kilpailun. Olkoonkin että Tuisku on epäilemättä menestynein idoli Suomessa, ei hän ole sitä laulun lahjoistaan.

Kun vertaa Suomen idolien tasoa vaikkapa Amerikan vastaaviin, on tasoero huikea! Täällä laulullisilla meriiteillä ei ole mitään merkitystä, vaan riittää kun on söpö ja viehättää suurinta kohdeyleisöä, eli teinityttöjä. Näiltähän suurin osa äänistäkin saadaan.

Niitä, joilla oikeasti on taitoa, ja ovat kisoista pudonneet ennen aikojaan juuri näiden taidottomien (Ilkka Jääskeläinen, Antti Tuisku pahimpina) tieltä, on paljon, ja muutama sellainen on mieleen jäänytkin, esim. loistava Anne Vihelä ensimmäiseltä kaudelta.

Olisi mukava jos tällä kaudella saataisiin nähdä finaalissa aidosti osaavia kykyjä, mutta niin ei luultavastikaan tapahdu, etenkään ellei epäreiluun äänestystapaan jo tule muutosta. Reilua olisi pidemmät semifinaalit, josta kaikista tuomariston valitsemista semifinalisteista putoaisi 2-4 yleisöltä vähiten ääniä saanutta kilpailijaa viikoittain pois. Eikä niin että viidestä vain yksi jatkaa. Kyseinen tyyli kun karsii ne hyvät ennen aikojaan, näiden Tuiskujen sattuessa samaan karsintaryhmään.

Mutta onneksi Subilta on tulossa Amerikan Idolit samanaikaisesti. Siinä ainakin on huomattavasti reilumpi peli, ja todelliset taitajat saavat ansaitsemansa paikan finaalissa, kun jyvät varmemmin karsiutuvat akanoista useammassa semifinaali-esityksessä.

Äänestä

eli juuri niitä mitä kyseisessä kilpailussa etsitäänkin pikkufriidujenpimpankutkuttajia.

Äänestä
  • nimimerkil ovat idolseja miten voit puhuu PETEST ja antist tommosta paskaa!? petehän o kultainen ihana höpönassu =))

    Äänestä

..mut kun se tulee kaapista ulos julkisuuteen niin se on adios. Katri ja Hanna on kestareita.

Äänestä

vieläkin on Antti Tuisku ja Jani Wickholm. Nää viimekertaset idolit oli kyllä mun makuuni melkosia floppeja.

Äänestä

,,on ehdottomasti Antti Tuisku aidoudellaan ja luonnollisena ihmisenä. Esiintyessään osaa olla se Idols haastatteluissa oma ihana persoonansa.

Äänestä

Jani Wickholm on jäänyt etenkin mieleen, lisäksi hänen käyttäytymisensä on jotenkin jäänyt mieleen kun hänet tapasin.

Äänestä

Antti Tuisku on tosi iihanan näköinen nuori mies ja äänikin on aivan mielettömän hyvä!

Äänestä

Ei kannata enää suomessa älkää ihmiset viitsikö enää tehkää jotain muuta käykää vaikka lenkillä tai lukekaa kirjaa, tosissaan hei kuka haluaa enää munattomaksi poppariksi jota levy-yhtiöt pusertaa samasta muotista joka vuosi tusinan verran

Äänestä

ja silloin ei tarvi turhaa julkisuutta, kertoilla omista asioista ym, eikä tarvi hölmöillä jotta pääsee lehtiin.

Tuiskut ym tahtoo vain olla julkisuudessa ja musiikki on sivuseikka. Tuollanen turha hömppä ja juttujen keksiminen ei liity mitenkään musiikkiin.

Hyvä laulaja menestyy ilman pelleilyä. Tuiskukaan ei olisi enää laulaja ellei pelehtisi jatkuvasti jossain lehessä turhia juoruamassa. Ei sitä musa kiinnosta pelkkä julkisuus.

Äänestä

Antti Tuisku on jäänyt suomen pop taivaalle verratuna Hanna Pakareseen siitä ei ole kuulunut yhtää mitää ja samoin kaikki muut. Paitsi Antti on jäänyt pinnalle. Olen itse ihan Antti fani. Mulla on kaksi kaveria jotka on kanssa Antti faneja.

Äänestä

Ilkka on ollut oksettava alusta asti. Ja Pete kuminaama tekohymyilijä pyrkyri.
Katri on liian tyypillinen. Hanna ei edes osannut laulaa kunnolla mutta jyräsi voittoon muilla avuillaan. Antti on ihan hyvä laulaja ja muutenkin nk. hyvännäköinen, siksi on menestynytkin.
Jani osaa laulaa tosi hyvin, mutta teinipissisten idoliksi hänestä ei ollut. Muistan kun hänen ulkonäköänsä mollasivat jotkut typerykset.
Hmmm...ja ketä niitä oli. Ibi Love oli hassu piristysruiske...:D Todellinen wannabe.

Äänestä

on oma suosikkini, mutta muisku on tehnyt eniten hynää.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


kuka ykkönen? kirjoitti:

Uusi Idols alkaa taas huomenna, mutta kuka vanhoista Idols-voittajista tai finalisteista on tehnyt parhaan vaikutelman?

Antti Tuisku on kyllä osoittanut olevansa muutakin kuin Idols-finalisti. Christian Forss loistaa kyllä epämusiikillisilla ansioillaan. Hanna Pakarinen on hävinnyt jonnekin hämäryyksiin. Katri Ylander kuulosti aluksi raikkaalta, mutta se pahuksen mansikkamäki alkaa tulla jo korvista ulos. Ilkka Jääskeläistä en ole kuullutkaan.

Oma ykkösvaihtoehtoni vanhoista Idoleista on siis Antti Tuisku.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu