Pappeudesta

Tunnen maamme molemmat valtionkirkot melko hyvin.
Ortodoksina ja käännynnäisenä olen päätynyt siihen, että monet ortoksipapit ovat jollain tavalla ja tasolla katolisia. Tätä pappeutta voi teologisessa mielessä kuvata myös käsitteellä Kristuksen sijainen. Oikeauskoinen pappi on Kristuksen edustaja. Ovatko muut törmänneet tähän
ongelmaan. Luterilaisissa seurakunnissa seurakuntalaisen ja papin hengellinen etäisyys on yleensä niin suuri, että seurakuntalaiset jäävät vapaaksi. Toivottavasti ortodoksiveljet ja sisaret ymmärtävät tämän. Itseasiassa en aina hyväksy kaikkia pappeuden muotoja, joskaan sitä ei voi yhdistää koko Oikeauskoiseen kirkkoon.
13627
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

tiedostamattomaan mieleen ja manipuloinutkin koko kulttuuriamme koko olemassaolomme ajan. Voisi sanoa, että koko maailma on täynnänsä näitä pikkupaaveja, jotka perustavat oman valtansa jo aikansa eläneisiin kanonisiin lakeihin. Todellisuudessa moni piispoista/papeista/kirkkoherroista ovat varsin "julmiakin" vallankäyttäjiä, joiden päätöksistä ei paljoakaan neuvotella, eikä niistä näinollen voi myös valittaa. Karua, mutta totta! Monen asemaan liittyy tietynlainen viehtymys absoluuttiseen valtaan, jonka he valitettavasti katsovat perineensä suoraan Jumalalta!

Äänestä
  • Näinhänse useimmiten on kuten pohjoinen valo erittelee. Asioista ei uskalleta keskustella, koska oikeat ja oikeamieliset pappeuden edustajat
    ovat hiljaa ja toimivat kirkoissa pyytettömästi.
    Heitäkin on olemassa.

    Äänestä

  • Lisäyksenä kirjoitti:

    Näinhänse useimmiten on kuten pohjoinen valo erittelee. Asioista ei uskalleta keskustella, koska oikeat ja oikeamieliset pappeuden edustajat

    erittäin terävä havainto ja pitää vielä paikkansakin!

    Äänestä

  • Lisäyksenä kirjoitti:

    Näinhänse useimmiten on kuten pohjoinen valo erittelee. Asioista ei uskalleta keskustella, koska oikeat ja oikeamieliset pappeuden edustajat
    ovat hiljaa ja toimivat kirkoissa pyytettömästi.
    Heitäkin on olemassa.

    pyyteettömiä palvelijoita on paljon. Kuitenkaan kaikkea ei tarvitse niellä mukisematta. Epäköhtia löytynee varmasti jokaisesta yhteisöistä (uskovistakin) ja on hyvä, että asioista keskustellaan - kriittisestikin ja kyseenalaistaen - ja nostetaan sananmukaisesti kissa pöydälle, hiljaa olemisen ja hymistelyn sijaan. Avoin keskustelu, ilman rangaistusten ja leimaamisen pelkoa ovat avaimia muutoksiin!

    Äänestä

  • - AuroraBorealis - kirjoitti:

    sillä sinut eristetään tai vaijetaan pois. Kissan nostaminen pöydälle ei käy, sillä julkisuus kuvan täytyy olla puhdas. Siksi onkin ristiriitaista käytäntöä "rikosten" rankaisemisessa. On täysin mahdollista että Joku pappi voisi olla eronnut ja naimisissa uudelleen erityisluvalla, joku voisi sekaantua lapsiin, joku taas voisi juopotella ja tapella ulkomailla, joku voisi tehdä talousrikoksen... Kaikki on mahdollista, mutta vain systeemin kannalta hankala henkilö joutuu myllytykseen. Edelliset ovat tietenkin kuviteltuja juttuja, sillä meidän kirkossamme ei tapahdu mitään edellä mainittua. Ymmärrät varmaan että kissaa ei ole viisasta nostaa pöydälle.

    Julkisuus on julma tapa kostaa, eikä se ole suositeltavaa. Jotenkin toivoisi tasapuolista kohtelua kaikille.

    Tällä ei ole mitään tekemistä rukouselämän ja jumalanpalvelun kanssa. Suurin osa ortodokseista aivan aidosti rukoilee ja uskoo.

    Äänestä

  • laitapuolendallaaja kirjoitti:

    vallan käyttö ole järjetöntä? Onko sinusta hymistely suotavampaa .... parempi laiha sopu, kuin ilmiriita?

    Äänestä

  • - AuroraBorealis - kirjoitti:

    vallan käyttö ole järjetöntä? Onko sinusta hymistely suotavampaa .... parempi laiha sopu, kuin ilmiriita?

    tehdä mitään. isoa kolliikissaa ei voi nostaa pöydälle. Olen jo ulkoistanut itseni systeemistä.
    Pahaa vastaan pitää aina taistella ja silloin kun vastassa on todella kovattahot niin aina voi rukoilla ja uskoa ihmeisiin.

    Äänestä

  • laitapuolendallaaja kirjoitti:

    tehdä mitään. isoa kolliikissaa ei voi nostaa pöydälle. Olen jo ulkoistanut itseni systeemistä.
    Pahaa vastaan pitää aina taistella ja silloin kun vastassa on todella kovattahot niin aina voi rukoilla ja uskoa ihmeisiin.

    No, oli miten oli ... palataan siihen myöhemmin.

    Uskotko sinä ihmeisiin?

    Äänestä

  • - AuroraBorealis - kirjoitti:

    No, oli miten oli ... palataan siihen myöhemmin.

    Uskotko sinä ihmeisiin?

    oletko vakavastiotettava juornalisti vai tutkivajuornalisti?

    Äänestä

  • laitapuolendallaaja kirjoitti:

    oletko vakavastiotettava juornalisti vai tutkivajuornalisti?

    Tietysti te määrittelette itse sen, ovatko kysymykseni tyhmiä vai ei ja vastaamisen arvoisia, itse en voi sitä tehdä. Ajattelen kuitenkin sillä tavoin, että kysyvälle vastataan ja kolkuttavalle avataan ovi ... vai menikö se tuolla tavoin se sananlasku? Jos nyt kuitenkin on käynyt niin, että kirjoituksillani ja kommenteillani olen loukannut jo jotain ihmistä henkilökohtaisesti, niin sitten pyydän anteeksi. Mielestäni en ole silti hyökännyt ketään vastaan millään tavoin.

    Itse uskon myös ihmeisiin. En ole koskaan sulkenut sitä mahdollisuutta pois elämästä.

    ainakaan minua. On vain hyvä että et ole mikään vanhapieru!

    Äänestä

  • laitapuolenkulkija kirjoitti:

    ainakaan minua. On vain hyvä että et ole mikään vanhapieru!

    onko minulla sijaa missään yhteisössä. Tulin myös hieman surulliseksi.

    En voi sille yksinkertaisesti mitään, että kyselen paljon, mikä johtuu tiedonjanosta. Olen myös kriittinen ja kyseenalaistan asioita, joka taas johtuu siitä, että ajattelen paljon asioita myös järjellä, enkä ainoastaan tunteella (vaikka herkkä ihminen olenkin). Monesti on myös niin, että ihmiset omassa uskossaan ovat niitä "ainoita oikeita uskovia ja uskossa olevia". En voi, enkä kykene nielemään ja omaksumaan uusia asioita pureksimatta niitä ...

    Tämä kaikki hämmentää ja ihmisten tylyys saa minut vetäytymään kuoreeni.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Suomen kirkoissa kirjoitti:

Tunnen maamme molemmat valtionkirkot melko hyvin.
Ortodoksina ja käännynnäisenä olen päätynyt siihen, että monet ortoksipapit ovat jollain tavalla ja tasolla katolisia. Tätä pappeutta voi teologisessa mielessä kuvata myös käsitteellä Kristuksen sijainen. Oikeauskoinen pappi on Kristuksen edustaja. Ovatko muut törmänneet tähän
ongelmaan. Luterilaisissa seurakunnissa seurakuntalaisen ja papin hengellinen etäisyys on yleensä niin suuri, että seurakuntalaiset jäävät vapaaksi. Toivottavasti ortodoksiveljet ja sisaret ymmärtävät tämän. Itseasiassa en aina hyväksy kaikkia pappeuden muotoja, joskaan sitä ei voi yhdistää koko Oikeauskoiseen kirkkoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu