loppus

Ohjelma loppui, siitä iso kiitos. Eikä jatkoa ole luvassa. Maikkari näytti taas kuinka tyhmäkansaa vedätetään. Viihdettä tekee ainoastaan näyttelijät tai alan ammattilaiset, yksikään ohjelmassa esiintynyt ei ollut tälläinen.
Maikkarille oli edullista ja kustannussäästöä valjastaa lauma tyhmiä etsimään elämänsä miestä metsästä, lisäksi ohjelma kuvasti kuinka tunnevammaisia suomalaisten maatalojen isännät ovat kun eivät voi saada emäntää perinteisin tavoin. Muutaman ohjelmassa esiintyvän naishenkilön osalta jäi lisäksi mietityttämään mikä heidän motiivinsa osallistua ohjelmaan oli?
niin kielteinen heidän suhtautumisensa oli kaikkeen se pani mietityttämään.
Mutta, julkisuudenhakuisuushan on huumetta, se panee ihmiset tekemään välillä ihan typeriä juttuja, jopa niin typeriä että pitää ihan televisiossa näyttää kuinka pösilö todellisuudessa on!

Kiitos ohjelman lopetuksesta !
6960
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tutkiskelija/Asiantuntija/whatever siellä taas vauhdissa! Lopeta jo.

Jatkoa on muuten tulossa, harmittaako? Pääset taas kirjoittamaan naurettavuuksiasi tälle palstalle.

Äänestä

Kuin joku amerikkalainen typerä blondisarja,
jos ohjelmaa ei jaksa katsoa niin voi aina vaihtaa kanavaa.

Ja odotan mielenkiinnolla milloin alkaa sarja kaupungin urpollekin morsian, katottas kun urpot istuu baaritiskillä ja tiiraa tipuja.

Kovin on pieni ajatusmaailma jos ei sinne mahdu mitään muuta kuin minä itse.
Itse ainakin katson mielenkiinnolla erilaisten ihmisten elämäntarinoita. Olipa ne sitten ulkomailta tai kotimaasta.

Äänestä

Minusta tuntuisi kyllä, että olivat vilpittömiä nuo maajussit. Osalla tietysti julkisuudenkipeyttäkin mukana, mutta useimmat varmaan olivat kumppanin haussa. Nostaisin osallistujille hattua, jos minulla sellainen olisi. Luulin että suomalaiset ovat ujoja, ja ettei tällaisesta formaatista meillä tulisi mitään. Mutta hui hai! Halukkaita riitti, vastaus- kirjeen kirjoittajia samoin. Tämähän on ollut mielenkiintoisempaa seurattavaa kuin Napakymppi aikoinaan, joka oli vain pintaraapaisua. Kyllä monia katsojia kiinnostavat nämä sydämenasiat. Enää ei ole maaseudullakaan sellaisia puhemiehiä kuin ennen vanhaan, nämä ystävänetsintä-ohjelmat ovat vähän niiden korvikkeina.

Äänestä
  • Ei ne Jussit vaan ne muijat. Napakymppi aikoinaan oli sentään asialinjan viihdettä, vetihän sitä ammattilainen Salmelainen. Maajussille morsian ohjelmaa ei juontanut eikä tehnyt edes ammattilaiset, itsekin vain julkisuudenhakuisia pinnanesittäjiä. Maajussille morsian ohjelmaa edustaa valehtelematta yhtä MTV3:n historian suurinta munausta. Kyseisen ohjelman ainoa tarkoitus ei todellakaan ollut kuin havainnollistaa ihan kädestä pitäen kuinka henkisesti alkeellisissa oloissa maatilojemme isännät vielä elävät tällä vuosituhannella. Niin alkeellisissa että eivät tunnevammaisuudessaan kykene saamaan pirttiin emäntää itse.

    Lisäksi ohjelma havainnollisti aivan selkeästi kuinka julkisuudenhakuisia ja turhan julkisuuden tavoittelijoita jotkut suomalaisnaiset ovat.

    Äänestä

  • ..::..::..::.. kirjoitti:

    Ei ne Jussit vaan ne muijat. Napakymppi aikoinaan oli sentään asialinjan viihdettä, vetihän sitä ammattilainen Salmelainen. Maajussille morsian ohjelmaa ei juontanut eikä tehnyt edes ammattilaiset, itsekin vain julkisuudenhakuisia pinnanesittäjiä. Maajussille morsian ohjelmaa edustaa valehtelematta yhtä MTV3:n historian suurinta munausta. Kyseisen ohjelman ainoa tarkoitus ei todellakaan ollut kuin havainnollistaa ihan kädestä pitäen kuinka henkisesti alkeellisissa oloissa maatilojemme isännät vielä elävät tällä vuosituhannella. Niin alkeellisissa että eivät tunnevammaisuudessaan kykene saamaan pirttiin emäntää itse.

    Lisäksi ohjelma havainnollisti aivan selkeästi kuinka julkisuudenhakuisia ja turhan julkisuuden tavoittelijoita jotkut suomalaisnaiset ovat.

    - Aha.

    Äänestä

Minkäs saamari teet ku ei nuo muijat hirveesti hinkua "maajussien" seuraan. Kyl se on huomattu tälleen nuorten 16-18 ikäluokassa eli omassani että se joka on tehny elämänsä aikana muutakin ku pelannu jalkapalloa tai tietokonetta ei meinaa muijaa löytää. Ennakkoluuloja kenties? ei me maalla asuvat "tulevat isännät" niin kummia kuitenkaan olla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


googlettaja kirjoitti:

Ohjelma loppui, siitä iso kiitos. Eikä jatkoa ole luvassa. Maikkari näytti taas kuinka tyhmäkansaa vedätetään. Viihdettä tekee ainoastaan näyttelijät tai alan ammattilaiset, yksikään ohjelmassa esiintynyt ei ollut tälläinen.
Maikkarille oli edullista ja kustannussäästöä valjastaa lauma tyhmiä etsimään elämänsä miestä metsästä, lisäksi ohjelma kuvasti kuinka tunnevammaisia suomalaisten maatalojen isännät ovat kun eivät voi saada emäntää perinteisin tavoin. Muutaman ohjelmassa esiintyvän naishenkilön osalta jäi lisäksi mietityttämään mikä heidän motiivinsa osallistua ohjelmaan oli?
niin kielteinen heidän suhtautumisensa oli kaikkeen se pani mietityttämään.
Mutta, julkisuudenhakuisuushan on huumetta, se panee ihmiset tekemään välillä ihan typeriä juttuja, jopa niin typeriä että pitää ihan televisiossa näyttää kuinka pösilö todellisuudessa on!

Kiitos ohjelman lopetuksesta !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu