Tupakoinnin lopettaminen on helppoa

Niin se vaan on, että tahtoa tarvitaan ja paljon mutta kyllä se onnistuu.

Eräs tuttavani poltti 20 vuotta ja päätti lopettaa eräänä päivänä elokuussa 2002, eikä ole sen koommin polttanut.

tässä muuten hyvä linkki jos oma apu ei riitä.
http://www.tupakoinninihanuus.com/
3588
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Telkkarissa toitotetaan jatkuvasti nikotiinista ja sen riippuvuutta aiheuttavasta luonteesta. Muistaakseni 70-luvulla ei kuitenkaan ollut nicorettea yms. käytössä, kyllä ihmiset lopettivat siitä huolimatta. Yksi Pirkka-niksi oli tarvittaessa vaikka ahtamalla ahtaa suun täydeltä Sisuja naamariin. Sisu-niksi toimii muuten vieläkin, esim. lentzigassa.

Ehkäpä nikotiinikorvikkeiden turvin aloitettu lopettaminen kariutuu siksi, että tuudittaudutaan liikaa mainoksien tuputtamiin mielikuviin, mene ja tiedä. Ei mikään laastari ja purkka, pilleri jne -yhdistelmä korvaa savuketta/sikaria/piippua. Tällaisen kuvan mainoksista voi kuitenkin saada ja kas, pettymys onkin suuri kun tupakkaa tekee SILTI mieli, vaikka pakarat on taikalaastareita täynnä ( tai noh, tekee mieli tupakoida ).

Myönnän, etten ole kokeillut lakkoilla, mutta olen kokeillut nikotiinikorvikkeita ( pillereitä ), että pysyisi tupakit mielessä sen aikaa, että taas on tilaisuus polttaa, jos sitten sattuu maistumaan. Tätä nykyähän tupakanpoltto ei ole sallittua ihan missä tahansa, jonka varmaan itse kukin tupakoitsija on huomannut. Sen kummemmin korvikkeita haukkumatta, oma kokemukseni on, että vanha kunnon Sisu toimii hienosti, paremmin kuin korvikkeet.

70-luvulla lopettaneet tuttuni eivät ole sen koommin sauhukkeisiin kajonneet. Ehkäpä he eivät polttaneetkaan tupakkaa nikotiinin vuoksi. Taustalla on päätös siitä, että omalla kohdalla saa riittää. Kaiken kaikkiaan lääketeollisuus näkyy saaneen kohtuuttoman suuren jalansijan tavallisen kansan arkielämässä. Ei sellaista sattumusta olekaan, etteikö jo oltaisi tuputtamassa ihmelääkkeitä, vaikka monet naarmut, kuhmut, nuhatkin paranisivat itsestäänkin.

Äänestä
  • ..polttaneetkaan tupakkaa nikotiinin vuoksi. Tiedätkö/muistatko tunteen aamuna jolloin olet ollut polttamatta edellisestä iltapäivästä? Ensimmäiset henkoset..miten ne menevät päähän ja miten autuaallinen tunne siitä tulee, todella huumattu olo, koko vartalo kihelmöi hyvää oloa. Mistä arvelet sen johtuvan? Tuskin sisujen aiheuttaman sokerihumalan jälkitilasta, itse veikkaisin kunnon nikotiinipaukkua.

    Olen "lopettanut" monta kertaa ja nyt on uusin yritys menossa. Olen kokeillut erilaisia tapoja ja todennut että nikotiinikorvikkeet sopivat minulle. Kaikki eivät niistä saa apua jolloin kyse ei ole nikotiiniaddiktiosta vaan jostakin muusta.

    38. päivä on menossa ja olo alkaa pikkuhiljaa helpottamaan mutta yhä muistan aamusavujen autuuden..nikotiinitabletti vaimentaa kuitenkin heräävän tupakanhimon tehokkaasti. Tämä kerta on ollut helpoin kiitos tehokkaan korvikehoidon ja aionkin pysytellä tupakoimattomana. Kokemuksesta tiedän että tässä vaiheessa retkahtaminen on lähempänä kuin arvaankaan joten en salli itselleni edes alkoholia, kesäterassille aion kuitenkin ehtiä, tupakoimattomana.

    En aio moralisoida tupakasta koska on jokaisen oma asia polttaako tai ei mutta sen sanon että lopettaminen lienee yksi itsekunkin elämän parhaita päätöksiä joten..

    Kannattaa pyrkiä savuttomaan elämään!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vaivajaakko kirjoitti:

Niin se vaan on, että tahtoa tarvitaan ja paljon mutta kyllä se onnistuu.

Eräs tuttavani poltti 20 vuotta ja päätti lopettaa eräänä päivänä elokuussa 2002, eikä ole sen koommin polttanut.

tässä muuten hyvä linkki jos oma apu ei riitä.
http://www.tupakoinninihanuus.com/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu