Haluatko olla samassa

Haluatko olla samassa Taivaassa Profeetta Whiten kanssa ja vieläpä samassa huoneessa kun hän siellä näkee unia ja näkyjä, sadoittain jopa yli 2000.
Oletko muuten koskaan nukkunut sellaisen ihmisen kanssa joka näkee näkyjä.
Joo, siitä niin rauhallinen olo?
10158
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Unet ovat aina askarruttaneet ihmisiä. Aikoinaan uskottiin unien johtuvan siitä, että sielu öisin irtaantui nukkuvan ihmisen ruumiista. Tiedemiehet eivät vieläkään pysty tarkoin selittämään mitä tapahtuu kun näemme unia. Nykyisin uskotaan, että näemme unia kolmanneksen nukkuma-ajastamme, vaikka emme muistaisikaan niitä seuraavana aamuna.

Joskus unissa saadaan tietoja todellisesta maailmasta, mikä on yleisin aisteista riippumattoman havaitsemisen muoto.

Raamatun mukaan Egyptin faarao näki unessa seitsemän laihaa ja seitsemän lihavaa lehmää. Tietäjä selitti ilmeisen oikein, että ne merkitsivät Egyptille tulossa olevia seitsemää yltäkylläisyyden ja seitsemää nälänhädän vuotta.

Abraham Lincoln näki lapsena unen, jossa hänestä oli tuleva maailmankuulu. Vuoden 1865 alussa presidentti Lincoln näki unen omasta kuolemastaan. Unessa hän kuuli itkua Valkoisessa Talossa. Hän meni talon Itäiseen huoneeseen ja näki siellä surijoiden ympäröimän, arkussa makaavan ruumiin. Lincoln kysyi, kuka oli kuollut. Eräs vartija vastasi: "Presidentti on kuollut salamurhaajan uhrina". Huhtikuussa 1865 Abraham Lincoln ammuttiin teatterissa Washingtonissa. Hänen ruumiinsa asetettiin Valkoisen Talon Itäiseen huoneeseen.

Bostonilaisen sanomalehden toimittaja Edward Samson nukahti työpöytänsä ääreen eräänä elokuun iltana noin kello kahdeksalta vuonna 1883. Hän heräsi seuraavan aamuna kolmelta kauhean painajaisen nähtyään. Hän oli nähnyt unessa väkijoukon, joka pakeni kohti merta pelastuakseen tulikuumalta laavalta, hurjassa aallokossa murskautuvia laivoja ja sekä tulivuoren purkauksen, joka tuhosi kokonaisen saaren. Miehet ja naiset kirkuivat yrittäessään pelastua hautautumasta elävältä laavaan.

Uni tuntui niin todelliselta, että Samson kirjoitti sen muistiin. Seuraavana päivänä lehden toimitussihteeri löysi paperin, jolle se oli kirjoitettu, ja julkaisi sen lehdessä, koska luuli sitä todelliseksi uutiseksi. Muutaman päivän kuluttua toimitukseen tuli uutinen tulivuoren purkauksesta Jaavan lähellä Krakatoa -nimisellä Tyynen valtameren saarella yönä jona Samson oli nähnyt unensa. Yli 36 000 ihmistä oli kuollut ja kymmeniä laivoja uponnut. Aurinko ja kuu kajastivat siniseltä ja tulivuoren tuhkan värjäämiä kirjavia auringonlaskuja nähtiin Lontoossa asti.

Äänestä
  • "Kiistelyyn johtavien oppien tyrkyttäminen
    Kirjoittanut: epäkristillistä käytöstä 29.11.2006 klo 19.44

    Koko ajatus pyhäkköopin kaltaisesta opista on mieletöntä.
    sillä ei ole kristityn elämälle vähimmässäkään määrin minkäänlaista merkitystä.
    Paavali varoitteli jo vähäisemmistäkin turhista, kiistelyyn johtavista oppien puntaroinneista.
    Kirje heprealaisille 6
    1. Jättäkäämme sentähden Kristuksen opin alkeet ja pyrkikäämme täydellisyyteen, ryhtymättä taas uudestaan laskemaan perustusta: parannusta kuolleista töistä ja uskoa Jumalaan,
    2. oppia kasteista ja kätten päällepanemisesta, kuolleitten ylösnousemisesta ja iankaikkisesta tuomiosta.
    3. Ja niin me tahdomme tehdä, jos vain Jumala sallii.
    4. Sillä mahdotonta on niitä, jotka kerran ovat valistetut ja taivaallista lahjaa maistaneet ja Pyhästä Hengestä osallisiksi tulleet
    5. ja maistaneet Jumalan hyvää sanaa ja tulevan maailmanajan voimia,
    6. ja sitten ovat luopuneet - taas uudistaa parannukseen, he kun jälleen itsellensä ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan ja häntä julki häpäisevät.
    7. Sillä maa, joka särpii sisäänsä sen päälle usein tulevan sateen ja kantaa kasvun hyödyksi niille, joita varten sitä viljelläänkin, saa siunauksen Jumalalta;
    8. mutta se, joka tuottaa orjantappuroita ja ohdakkeita, on kelvoton ja lähellä kirousta, ja sen loppu on, että se poltetaan.

    Samanlaisia mielettömiä oppikysymyksiä adventisteilla on lähes asiasta kuin asiasta.
    Mielettömyyksiksi ne osoittautuvat vielä senkin vuoksi, koska asioista ei ole Raamatussa kehoitettu missään kohdin pohdintoihin.

    Syy, jonka vuoksi asiasta yleensä viitsin kirjoittaa, on se, että tehkööt adventisti oppinsa itselleen kuinka hullukuriseksi tahansa, heillä ei ole mitään syytä tulla noiden mielettömyyksiensä kanssa tänne muiden joukkoon mekastamaan.
    Miksi te adsventistit ette pysy siellä omien seinienne sisällä hömpötystenne kanssa.
    Pitääkö teidän hölmöytenne olla meidän asiaankuulumattomienkin kiusana.
    Menkää vaikka itsenne, mutta jättäkää muut rauhaan".

    Äänestä

  • tyrkyttäminen kirjoitti:

    "Kiistelyyn johtavien oppien tyrkyttäminen

    etkös sinä olet tullut mekastamaan tänne adventismi palstalle niitten mielettömyyksiesi kanssa josta sinä syytät adventisteja,jos ei ole hyvä olla täällä niin meneppä tuonne herätys palstalle siellä kaivataan kirjoittajia oikein kipeesti, ja sehän se teikäläisten palsta onkin kun saitte adventistit ajettua sieltä pois, niin miksipä ette pysy omalla pastallanne,ei sillä kyllä täälläkin olla saatte, mutta käyttätykää niinkuin kristitty.

    Äänestä

  • ystävä,,, kirjoitti:

    Etkös tiedä, että kristitty ihminen puolustaa Raamatun Sanaa kumoamalla Ellin harhaopit. Selvitä meille pyhäkköoppi Raamatun lauseilla.

    Äänestä

Ei se ellikään taivaassa enää häiriköi - mikäli nyt Herra armossaan hänet on sinne laskenut.

Äänestä
  • uskovainen ihminen niin jätä tuo näykkiminen tuosta Ellen Whitesta sinun pitäsi jo tietää sanomattakin että tuollainen ei ole uskovan käytöstä,me nousemme taikka kaadumme Jumala yksin tietää sen.

    Äänestä

  • sinä olet kirjoitti:

    uskovainen ihminen niin jätä tuo näykkiminen tuosta Ellen Whitesta sinun pitäsi jo tietää sanomattakin että tuollainen ei ole uskovan käytöstä,me nousemme taikka kaadumme Jumala yksin tietää sen.

    Kirkkonne ei tervehdy, ellette pääse tuosta kulttimaisesta henkilöpalvonnasta eroon.

    Äänestä

  • näykkiminen kirjoitti:

    Kirkkonne ei tervehdy, ellette pääse tuosta kulttimaisesta henkilöpalvonnasta eroon.

    ihmisten puhetta tuo, että adventtikirkko on kulttimaisen henkilöpalvonnassa, ota parempi selko asioista, ennenkuin alat valhetta puhua toisista, muista valehtelijat eivät peri Jumalan valtakuntaa.

    Äänestä

  • mielisten kirjoitti:

    ihmisten puhetta tuo, että adventtikirkko on kulttimaisen henkilöpalvonnassa, ota parempi selko asioista, ennenkuin alat valhetta puhua toisista, muista valehtelijat eivät peri Jumalan valtakuntaa.

    Kun tälle palstalle tulee, niin kultin ja henkilöpalvonnan luonne paljastuvat alta aikayksikön.

    Tai sitten tällä palstalla adventisteina esiintyvät eivät edusta sitä, mitä adventismi todella on, mutta luulenpa, että edustavat.

    Äänestä

  • mielisten kirjoitti:

    ihmisten puhetta tuo, että adventtikirkko on kulttimaisen henkilöpalvonnassa, ota parempi selko asioista, ennenkuin alat valhetta puhua toisista, muista valehtelijat eivät peri Jumalan valtakuntaa.

    Joka päivä täällä ellenkultti loistaa. Siitähän täällä obn opuhetta mikä on kirjoituksin läsnä. Turha sinun on asiaa vääristellä, körmy!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Taivaassa kirjoitti:

Haluatko olla samassa Taivaassa Profeetta Whiten kanssa ja vieläpä samassa huoneessa kun hän siellä näkee unia ja näkyjä, sadoittain jopa yli 2000.
Oletko muuten koskaan nukkunut sellaisen ihmisen kanssa joka näkee näkyjä.
Joo, siitä niin rauhallinen olo?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu