Onko kellään toisella äidillä ja yrittäjällä omakohtaista kokemusta, miten onnistuu äitiyden ja yrittäjyyden yhdistäminen? Vai onnistuuko se ollenkaan? Lapseni ovat 3, 7 ja 10-vuotiaat, miehellä on säännölliset, normaalit työajat. Olen muutaman kotiäitivuoden jälkeen ryhtymässä yrittäjäksi. Olenko ihan hullu, kun edes sellaista suunnittelen? Mitä mieltä olet? Vai olisiko parempi mennä työhön, missä voi olla huonommat työajat, ja jossa ei viihdy? Mikä olisi lasten kannalta paras ratkaisu?
PYSTYYKÖ YHDISTÄMÄÄN 3 LASTA JA YRITTÄJYYDEN?
mieleinen työpaikka suunnit...
16977
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
on mahdoton vastata tyhjentävästi kun ei tiedä mille alalle aiot ja millainen olet perusluonteeltasi ja miten puolisosi suhtautuu asiaan. Esitänkin näin aluksi vain yhden kysymyksen jota voisit miettiä, ja ehkä tehdä lisää kysymyksiä itsellesi.
Onko ala sellainen että pystyt tekemään työsi silloin kun se sinulle parhaiten sopii? Eli jos tilanne on se, että joku lapsista sairastuu, niin onko se sitten puolisosi joka automaattisesti jäisi ansiotyöstään kotiin hoitamaan sairasta lasta vai voitteko te vuorotella? Yrittäjänähän tilanne on se että jos et ole töissä niin palkka ei juokse.
PS: kaikki kunnia kotityölle, se on tiukkaa ja pyyteetöntä duunia 24/7, aivan kuten yrittäjyyskin.
PPS: yrittäjyyden suunnittelu ei ole hullua, itse asiassa se on fiksua kunhan muistaa ottaa huomioon myös ne tylsät ja kylmät realiteetit.
Puoliso kyllä kannustaa, eipä tätä kannattais edes miettiä jos ei. Aion avata pienen kaupan, jonka aukioloja voin vähän soveltaa. Tietty lomat on sitten taas eri juttu. Itse olen tosi innostunut tästä koska tää vois olla se mun juttu, mutta mietityttää sen sitovuus ja vaikutus perheeseen, kun minun on totuttu olevan aina kotona. Iso muutos kaikille. Eli muutos nykyiseen vähän pelottaa, asetanko vielä perheen etusijalle vai tartunko omaan unelmaani?
...olin aikoinaan samassa tilanteessa ja näin jälkikäteenkin voin sanoa, että hyvä juttu!
Vapaata ja työtä voi sillai tasapainoitella ja toisaalta kun töissä mättää, niin kotona saa lohtua. (kun isot lapset, niin huoletkin on)
Yritä nyt kun jaksat ja inota on! Kannatan.
Sepä se, että "tartunko hetkeen", nyt kun innostus on päällä, vai unohdanko unelmani?
Toisaalta tuntuu siltä että kun on mieleinen työ, niin se vaikuttaa kotiasioihinkin positiivisesti? Vaikka yrittäjyys sitoo ja on koko ajan pieni huoli päällä, niin jos se itse työn tekeminen on mieleistä, niin eikö asiat aina järjesty?
Huonot palkat, lomaa ei ollenkaan, työttömyysturva puuttuu käytännössä ja
töitä on enempi kun jaksat mutta ansiotöitä ei ollenkaan.
Hei,
kannustan nyt yrittämään edelleen, koska
1. jos ei onnistu, on vielä hyvä mahdollisuus palata palkkatyöhön (keski-ikäisenä ei enää innostusta, palavaa halua niin helposti vain löydy. Ellei pakko, mutta se on taasen eri juttu.)
2. päivähoitomaksut mahdollista saada kohtuullisiksi, vain toisella ansioita ja itseltä vain voileipärahatuloja
3. maailma muuttuu, saattaa olla että juuri tuota osaamistasi ei sitten viiden vuoden kuluttua tarvita. Jos on yritys, keksit varmasti jonkin toisen toimialan, jossa pärjäät. Mahdollisuus pikku kokeiluihin muutoinkin.
4. vapaus valita työaika, -tapa! Saat kaiken kiitoksen itsellesi...olin välillä palkkatöissä ja pomot ottivat kaikki joulutervehdykset itselleen, vaikka minä tein työt ja opetin heitä.
5. yrittäjyys on vastuuta ja vapautta! Me yrittäjät osataan kantaa molemmat.
Niin, yrittäjänä olen sitä mieltä että perusta firma sitten kun lapsesi ovat selkeästi vanhempia.
Yrittäjillä riittää monenmoista murhetta ja askaretta. Jos yrityksen talous alkaa mennä kuralle ja lomiakaan ei kerkeä pitämään niin aika vaikea on kotona alkaa tukemaan lapsia ja keskittymään heidän arkeensa kun firman asiat pyörivät koko ajan mielessä. Kun lapset ovat vanhempia niin sinulle jää ememmän aikaa oman bisneksen pyörittämiseen ja saatat jopa saada lapsista apua kaupan pyörittämiseen. Lapsuus on ainutkertaisempaa kuin sinun "ainutkertainen businesmahdollisuutesi".
lapset eivät kyllä koskaan ole siinä iässä että olisi sopiva aika aloittaa yrittäminen. Teini-iässä on omat murheensa, ehkä sitten kun lapset muuttavat omilleen? Silloin voi olla jo liian myöhäistä.
Tuollainen kauppaliike voisi hyvinkin toimia. Lapsethan voisivat tulla tarpeen vaatiessa vähäksi aikaa sinne kaupalle, näkisivät samalla äiskän työn ääressä ja oppisivat ehkä jopa asiakaspalvelua. En nyt puhu lapsityövoiman käytöstä vaan siitä että lapset saattaisivat viihtyä ja tykätä tuollaisesta järjestelystä.
Yksilöitähän me kaikki ollaan. Yrittäjyys ja työnteko kuuluu elämään siinä missä lapsetkin, ei näitä asioita kannata liiaksi pitää erillään toisistaan.
Ei muuta ku tsemppiä!
tuon asian kanssa. Onnellinen lapsuus tarkoittaa kai sitä että perusasiat on kunnossa, eli ravinto, uni ja vaatetus, lisäksi tietenkin lapsen pitäisi saada tuntea olevansa rakastettu ja arvostettu.
Joiltakin vanhemmilta näiden asioiden hoitaminen ei onnistu vaikka tekisivät sitä kokopäivätyökseen. Toisilta taas onnistuu mainiosti kodin ja yrittäjyyden yhteenliittäminen.
Yksilöllistä on, sanon ma.
Kiitos sinulle kannustuksesta! Niinhän se on että perhe ja työ täytyisi pystyä yhdistämään niin ettei kumpikaan kärsi, elämäänhän ne molemmat kuuluu. Niinhän kaikki muutkin tekevät? Ehkä vain nyt arkailen sitä (suurta) muutosta...ehkä lapset sopeutuvat paremmin kuin luulenkaan? Lopullinen päätös on vielä tekemättä, ehkä otan pienen aikalisän ja katson sitten miltä tuntuu.
Minäkin olen välillä pohdiskellut yrityksen perustamista ja välillä samankaltaisia pohdiskeluja joutuu tekemään muutenkin kun painottelee lasten ja työasioiden välillä. Itse olen ihanan 3,5 vee tyttösen ylpeä iskä. Meillä lapsia on siis vain yksi, mutta silti asioita joutuu tosissaan miettimään.
Tämä saattaa olla tavallaan raaka tapa asettaa nätiä asioita rinnakkain, mutta itse mietin asiaa tämän asettelun kautta: Jos Luoja varjelee minut äkkikuolemalta, niin kumpaa harmittelisin kuolinvuoteellani enemmän: Sitäkö, etten tehnyt tarpeeksi töitä, perustanut yritystä, tienannut tarpeeksi jne.? Vaiko sitä, etten oikeasti ollut ja elänyt mukana lapseni elämässä?
Omat vanhempani eivät olleet yrittäjiä, mutta silti tuntuu että mulla ei ollut läheistä henkilökohtaista suhdetta heihin. Ei minua sillälailla laiminlyöty, he olivat paikalla, mutta jotenkin eivät olleet läsnä mun elämässäni. En sitä lapsena tajunnut, mutta nyt huomaan, että vanhempani eivät oikeasti osanneet tutustua siihen henkilöön, kuka minä olen. Itse toivoisin, että kun tyttärestäni tulee aikuinen, niin voisimme tuntea toisemme oikeasti ja olla oikeasti läheisiä ihmisiä toisillemme. Jos onnistun luomaan lapseeni aidon ja oikeanlaisen suhteen, niin se on sellainen asia, mitä en pystyisi jälkikäteen millään miljoonilla ostamaan. Se on luotava silloin, kun on sen aika: kun lapsi on pieni. Toisaalta, sitä ei myöskään pysty mitkään lamat, työttömyydet, konkurssit tai mikään muukaan talousmahti maailmassa erottamaan.
Itse katson ainakin saavani paremman tuoton, kun en käytä elämääni rahan perässä juoksemiseen, tai pelkästään omien unelmieni toteuttamiseen.
Eli täällä 1v ja 3v vesseleiden äiti, joka on puoli vuotta ollut yrittäjä! Haaveilin yrittäjyydestä niin paljo jo odottaessani toista lasta, että aloitin yrittämisen vaikka pienempi oli vasta ihan vauva :)
Teen työtä kotona, ja pienissä pätkissä. Teen pääasiassa tietokoneella, ja minulla on kone sellaisessa paikassa (ei missään omassa työhuoneessa) että näen tästä samalla lasten leikin. Pienissä pätkissä kun tekee vähän kerrallaan, ja illalla enemmän lasten mentyä nukkumaan onnistuu. Miehellä on säännöllinen työ, ja kun hän on kotona, hän sitten välillä on lasten kanssa niin minä saa tehdä töitäni.
Vanhempi aloittaa ensi syksynä osapäivähoidon, koska teen työtä kotona. Olenkin ajatellut että osapäivähoito riittää aikanaan nuoremmallekin,mutta nuorempi saa olla kotona vielä kolmen vanhaan asti.
Ihan hyvin menee! En näkisi yhtään helpompana sitä, että kävisin muualla kahdeksan tuntia päivässä töissä ja lapset olisivat sen aikaa hoidossa, päinvastoin, se tuntuisi minusta paljon raskaammalta vaihtoehdolta. Nyt saan olla lasten kanssa kotona samalla, ja he pääsevät kuitenkin osapäivähoitoon 3-6 vuotiaina.
Ei mitään huonoa sanottavaa ole tästä, päin vastoin, en vaihtaisi toisenlaiseen.
Itse saan päättä työaikani, ja voin miehen työaikojen mukaan tehdä mm.perheen ruokailut yms. ilman että minun erivuoroiset työni sotkisivat.
lapset ovat 3 ja 6 vuotta.
Meillä rouvan yrittäjyys vaatii minun joustamista töistä ja urasta (mistä urasta...).
Minä vien ja haen lapset tarhasta, sekä olen poissa töistä kun lapset sairastaa. Tämä on luonnollista, koska rouva ei saisi senttiäkään ollessaan kotona ja kiinteät kulut juoksee koko ajan. Tiedän ettei pomo katso hyvällä kun pienet lapset sairastaa joka kuukausi päivän pari, mutta minkäs teet.
Vaimo joutuu muutenkin tekemään pitkää päivää, myös lauantait on hänellä lähes täysiä työpäiviä. Pelkästään sunnuntai on hänelle vapaata, eikä kesälläkään hän pidä kuin yhden viikon kesäloman. Onneksi edes pyhäpäivinä (joulu, pääsiäinen) hän malttaa pitää vapaata.
Yrittäjällä on kuitenkin se oma vapaus, kukaan ei käske tai vahdi tekemisiäsi. Saat tehdä töitä joustavasti silloin kun niitä on ja voit pitää vapaata milloin haluat.
...asiasta. Joku tuossa kertoikin yrittämisestään kotinurkissa, lasten leikkejä sivusta seuraten. Kuullostaa romanttiselta.
Omat kokemukseni viiden vuoden ajalta ovat OY:n pyörittämisestä vuokratuissa työ- ja liiketilossa. Töitä teen kuusi päivää viikossa ja usein sunnuntaikin kuluu jonkin sortin paperien läträämisessä.
Työni koostuu kahdeksan tunnin asiakaspalveluajasta päivittäin ja liikkeen sulkeuduttua alkaa se toinen osio, jonka pituus riippuu asiakastöiden paljoudesta. Yleensä työpäiväni pituus on vähintään se 12 tuntia, mutta pisimmillään se on ollu yhtäjaksoisesti yli kaksikymmentäkin tuntia. 14 tuntia on aika vakio pituus työpäivälle. Siitä saisi aika hyvän liksan vieraalla ylityökorvauksineen.
Ala-ikäisiä lapsia on kotosalla vielä pari ja maailmalla kolme. Miehellä on oma ura, enkä hänen varaansa voi laskea yritykseni toimintaan liittyviä asioita. Hän hoitelee päällisin puolin kotona sen mitä osaa ja pystyy.
Yritykseni on ihan kohtuullisesti menestyvä ja tällä hetkellä jo omavarainenkin. Pidän työstäni, siis työnä. Saan paljon positiivista palautetta ja työni on hyvin paljon personoutunut omaan toimintaani ja asiakassuhteisiini.
Silti.
Jos nyt joku tulisi ovesta ja tarjoutuisi ostamaan liikkeeni sopivaan hintaan, myisin surutta. Olen niin poikki kuin vain ihminen voi ja olen varmasti menettänyt hyvin paljon sinä aikana kun olen ollut erossa perheestäni.
Yhtään varsinaista sairaspäivää ei tähän viiteen vuoteen ole mahtunut. Yksinkertaisesti siksi, ettei se olisi mahdollista. Heti kun tulee joku ylimääräinen tilaisuus hiukan relata, iskee joku tauti, joka vain odotteli vuoroaan jossain taka-alalla. Ja sen vähäisen ajan, jonka voisin käyttää läheisiini, makaan reporankana pois univelkojani.
Aikoinaan kun olin suunnittelemassa yrityksen perustamista, neuvoi ystävä miettimään tarkoin päätöstäni. Hän tiesi mistä puhui. Näillä kokemuksilla en soisi yhdellekään lapsistani samanlaista rupeamaa omaan elämäänsä.
Sinulle neuvoisin, anna ajan kulua jos se suinkin on mahdollista. Lapsesi ovat vain hetken pieniä ja silloin sinä olet tärkeintä heidän maailmassaan. Koskaan et saa menetettyä aikaa takaisin ja yrittämään kerkiät sitten myöhemminkin.
Jos kuitenkin päätät lähteä yrittäjäksi, niin toivon jaksamista ja myötätuulta matkaasi.
Minulla on myös kolme lasta ja vieläpä saman ikäiset kuin sinulla. Yrittäjyyttä olin kanssa pidemmän aikaa pyöritellyt mielessäni ja vuosi sitten päätin uskaltaa. Nuorimmainen on kotihoidossa joten työt tehdään miehen tultua töistä sekä tarvittaessa öisin. Päiväuniaikaan voi tehdä paperitöitä sekä suunnitelmia ym. Raskastahan se välillä on yöt viettää töitä tehden ja päivät kotitöitä tehden. Minulla tämä nyt on vähän tällaista osa-aikaista tällä hetkellä. Uusien ideoiden metsästystä bisneksen piristämiseksi etsin tällä hetkellä, vähän niinkuin joululomaa pidän nyt. Se tässä on se hyvä puoli ettei tarvitse lähteä aamulla ennen seitsemää raahaamaan lasta hoitoon ja illalla taas kotiin. Kotityötkin pystyy tekemään aamupäivän aikana. Isommat lapsetkin jo pystyvät aika itsenäisesti erilaisiin hommiin, välipalat, peseytymiset ym. joten ei ole kuin yksi kokopäiväisesti vahdittava. Minulle tämä yrittäjyys sopii kuin nakutettu, jokainenhan on tietysti erilainen persoona. Sinulle jää se päätöksen tekeminen.
... kun sanoin asioiden riippuvan niin monesta seikasta. Tuo kuullostaa siltä entiseltä koti-äiti ajalta, jolloin lapset olivat pieniä ja sitä tuli kaiket yöt värkättyä jotain. Milloin se oli remonttia kotona, tai ompelutöitä omille ja vähän toistenkin lapsille. Hommaa riitti urheiluseuroissa, hyväntekeväisyydessä, nuorisotyössä ja milloin missäkin.
Yrittäjänä oleminen on kuitenkin mielestäni ihan eri juttu. Minulle se tarkoittaa vakavasti otettavaa tulonlähdettä, kuluja yrittämisen pyörittämisestä, kodin ulkopuolisia tiloja käyttäen. Vuotuinen liikevaihto yrityksessäni on n. 120 000 euroa ja sen teen yksin omalla työpanoksellani. Ei siinä ole mahdollisuuksia samaan aikaan sivussa hoidella lapsia.
Minusta "yrittäjyys" ei ole enää sama asia, kuin se on joskus ollut. Siitä on käsitteenä kadonnut uskottavuus, sillä kuka tahansa voi keksiä alkavansa yrittäjäksi.
Mielestäni vasta silloin yritys on yritys ja sitä pyörittävä henkilö yrittäjä, kun yritys tuotollaan suoriutuu sille asetetuista velvotteista (verot, vakuutukset ym.)sekä pystyy ylläpitämään tiloja, palveluja ja takaa työntekijälle kunnollisen palkan jolla saattaa tulla toimeen. Sana elinkeino on tarkoituksenmukaisempi, se kuvaa sitä tehtävää, mikä yrityksellä tulisi olla.
Vielä jokin aika taaksepäin yrittäjiä pidettiin tärkeinä ja arvostettuina ihmisinä. Heidän sanallaan oli tietynlainen arvopohja ja heihin suhtauduttiin vakavastiotettavina päättäjinä.
Nykypäivänä olen pahimmoillaan kuullut yrittäjiä rankattavan B-luokan kansalaisiksi.
Mistähän johtunee?