Kyllä nämä poromiehet jaksavat valittaa ja ruikuttaa joka asiasta, vaikka asiat heillä on enemmän kuin hyvin nykyään. Porolaumat saavat vapaina käyskennellä missä tahansa vahinkoa aiheuttaen (esim. porokolarit, metsien tuhoaminen jne.) ja kilohinta poronlihalle takaa helposta työstä ruhtinaallisen palkkion.
Kaikista huvittavinta on tämä pedoista valitus. Kyllä mielestäni nykyisen kokoisista porolaumoista riittää susillekin syötävää. Susien tekemät vahingot ovat kokonaisuuden kannalta niin mitättömiä, että hysteriaan ei todellakaan ole aihetta. Mutta poromies on jopa niin hullu, että suden kuvaa oppikirjasta katsellessaan hänen mielensä valtaa suunnaton raivo ja viha, kunnes hikikarpalot alkavat valua otsalta koko ruumiin vapistessa (kokemusta on).
Ja miksi valittaa. Suden tappamasta porosta saa niin hyvän korvauksen, että kyllä se mieltä lämmittää. Tästä tulikin mieleeni hyvä bisnesidea:
Laita kunnon porolauma ja osta jokin verikoira. Koirastasi saat vähällä koulutuksella kunnon poronraatelijan. Käytä silloin tällöin koiraasi metsässä juoksentelemassa ja anna sen raadella muutama poro. Sitten vain korvauksia hakemaan ja hynän tuloa ei voi estää.
Lisäksi sanoisin, että tuo salakaato on yhtä raukkamaista hommaa kuin lapselta tikkarin anastaminen.
Poronpurijat!
32
1590
Vastaukset
- Erte
Viisas?. Et vaan täysi tietämätön idiootti.
- oletko tosissasi
Oletko tosissasi? Sudethan tappaisivat KAIKKI porot ihan huvikseen, jos siihen ei kukaan puuttuisi.
Kokonaisuuden kannalta nimenomaan pedot ovat rajoittaneet porokantoja erittäin voimakkaasti. Eivät todellakaan mitään mitättömiä.- don hyvä
kun ei Kanadan tundralla sudet saa karibuja syötyä yhdettömiin, ei sitten millään. Taitaa olla meillä oikein turbosusia?
- ihme höpöttäjä
don hyvä kirjoitti:
kun ei Kanadan tundralla sudet saa karibuja syötyä yhdettömiin, ei sitten millään. Taitaa olla meillä oikein turbosusia?
Mepä ei eletäkään missään Kanadan tundralla vaan Suomessa.
- poroporvari
ihme höpöttäjä kirjoitti:
Mepä ei eletäkään missään Kanadan tundralla vaan Suomessa.
Eli täällä on turbosusia? Kumma kun sudet eivät koskaan ole tappaneet mitään lajia sukupuuttoon, toisin kuin eräs toinen nisäkäslaji.
Se, että ihmiseltä puuttuu kohtuus, ei tarkoita että muiltakin lajeilta..
Suomessa ei saa tapahtua mitään vahinkoa kenellekään. Kaikille turvakypärä päähän ja vastaantulijoilta henki pois.
Satoja vuosia sitten suomalaiset talonpojat hyväksyivät, että susi tai ahma ottaa "veron" karjasta. Taudit tappoivat enemmän. Ja vaikka karjalaumat eivät olleet ylisuuria niin kuin nyt, sudet eivät tappaneet kokonaisia laumoja... - heh heh..
poroporvari kirjoitti:
Eli täällä on turbosusia? Kumma kun sudet eivät koskaan ole tappaneet mitään lajia sukupuuttoon, toisin kuin eräs toinen nisäkäslaji.
Se, että ihmiseltä puuttuu kohtuus, ei tarkoita että muiltakin lajeilta..
Suomessa ei saa tapahtua mitään vahinkoa kenellekään. Kaikille turvakypärä päähän ja vastaantulijoilta henki pois.
Satoja vuosia sitten suomalaiset talonpojat hyväksyivät, että susi tai ahma ottaa "veron" karjasta. Taudit tappoivat enemmän. Ja vaikka karjalaumat eivät olleet ylisuuria niin kuin nyt, sudet eivät tappaneet kokonaisia laumoja...Satoja vuosia sitten suomalaiset talonpojat hyväksyivät, että susi tai ahma ottaa "veron" karjasta. Taudit tappoivat enemmän. Ja vaikka karjalaumat eivät olleet ylisuuria niin kuin nyt, sudet eivät tappaneet kokonaisia laumoja..
Höpö höpö.. On taineet ne entiset talonpojat ja muut olla tukkaputkella sen suden tai ahman perässä!
Höpöjä puhut! poroporvari kirjoitti:
Eli täällä on turbosusia? Kumma kun sudet eivät koskaan ole tappaneet mitään lajia sukupuuttoon, toisin kuin eräs toinen nisäkäslaji.
Se, että ihmiseltä puuttuu kohtuus, ei tarkoita että muiltakin lajeilta..
Suomessa ei saa tapahtua mitään vahinkoa kenellekään. Kaikille turvakypärä päähän ja vastaantulijoilta henki pois.
Satoja vuosia sitten suomalaiset talonpojat hyväksyivät, että susi tai ahma ottaa "veron" karjasta. Taudit tappoivat enemmän. Ja vaikka karjalaumat eivät olleet ylisuuria niin kuin nyt, sudet eivät tappaneet kokonaisia laumoja...Kysymys poroporvarille, jos susi menee hakemaan ruokaa, vaikka 10 lampaan laumasta, saa olla 2 tuntia rauhassa aitauksessa, montako lammasta löytyy elossa sen jälkeen.
- OTSIKKOSI
poroporvari kirjoitti:
Eli täällä on turbosusia? Kumma kun sudet eivät koskaan ole tappaneet mitään lajia sukupuuttoon, toisin kuin eräs toinen nisäkäslaji.
Se, että ihmiseltä puuttuu kohtuus, ei tarkoita että muiltakin lajeilta..
Suomessa ei saa tapahtua mitään vahinkoa kenellekään. Kaikille turvakypärä päähän ja vastaantulijoilta henki pois.
Satoja vuosia sitten suomalaiset talonpojat hyväksyivät, että susi tai ahma ottaa "veron" karjasta. Taudit tappoivat enemmän. Ja vaikka karjalaumat eivät olleet ylisuuria niin kuin nyt, sudet eivät tappaneet kokonaisia laumoja...Ihan ite oikeaksi. Kiitos siitä. Mutta voisitko ottaa edes sen verran selvää, että luulo ei oo tiedon väärti. Näkyy sulla menneen ne sekaisin, mutta en ihmettele yhtää.
Niin on käyny muutenkin näissä hyysäyspiireissä. Porukassa kuulemma tyhmyys tiivistyy.
- SIIHEN
Itsesi syypääksi teet!
- Luonnonharrastaja
Poroja on aivan liikaa. Tunturilapin hidaskasvuinen luonto ei kestä tuollaista poro määrää. Lisäksi porot sotkevat liikenteen ja aiheuttavat erittäin suurta vaaraa autoilijoille.
Porot saavat myöskin laiduntaa ihmisten puutarhoissa tuhoten kaiken vaivalla ja suurella rahalla laitetun asuinympäristön???
Eikö olekin kummallinen elinkeino:)
Onneksi jokainen meistä voi olla ostamatta poronlihaa ja helvetin karvoja.
Minä en ota vastaan edes lahjoituksena.
ps. myykää pokkanne mihin lystäätte, ahneelle tulee loppu kuitenkin.puutarha arvokkaampi kuin koira?jos susi syö koiran pihalta niin suojelijoiden mielestä se on oikein.jos poro syö pihalta kasvin niin silloin pitäisi porot hävittää.ootte te perkele oman asian ajajia.Miksi poroja on lapissa jos siellä ei suojelijan mielestä porot elä?
Ostakaa porot pois ja hävittäkää ne niin eivätpä vaivaa TEIDÄN lapin luontoa.Liikenteestä ei teidän kannata kantaa huolta sillä tehän käytätte joukkoliikennettä.
Jokainen myös voi olla matkustamasta lappiin,jos se tuntuu ihan paskalta riistäjien maalta.- joka paikassa
Mannerheimi kirjoitti:
puutarha arvokkaampi kuin koira?jos susi syö koiran pihalta niin suojelijoiden mielestä se on oikein.jos poro syö pihalta kasvin niin silloin pitäisi porot hävittää.ootte te perkele oman asian ajajia.Miksi poroja on lapissa jos siellä ei suojelijan mielestä porot elä?
Ostakaa porot pois ja hävittäkää ne niin eivätpä vaivaa TEIDÄN lapin luontoa.Liikenteestä ei teidän kannata kantaa huolta sillä tehän käytätte joukkoliikennettä.
Jokainen myös voi olla matkustamasta lappiin,jos se tuntuu ihan paskalta riistäjien maalta.Onko kusi noussut noin korkealle, että täytyy nimimerkilläkin sitä pönkittää.
Viestissäsi on ainoastaan yksi kohta, josta voisi käyttää sanaa asiallinen ja se on tuo lauseesi koskien matkustamista. Aivan oikein, jokainen saa valita mihin matkustaa.
Kaikki muu kirjoituksessasi on täyttä paskaa ja panettelua.
Jos sinulla ei ole jumalauta oikeasti mitään sanottavaa kenellekään, niin onko pakko saatana sotkeutua joka ikiseen keskusteluun...saatanan valopää. Ei ole aihetta missä et ole äänessä ja jakamassa minääsi joka paikassa kirjoitti:
Onko kusi noussut noin korkealle, että täytyy nimimerkilläkin sitä pönkittää.
Viestissäsi on ainoastaan yksi kohta, josta voisi käyttää sanaa asiallinen ja se on tuo lauseesi koskien matkustamista. Aivan oikein, jokainen saa valita mihin matkustaa.
Kaikki muu kirjoituksessasi on täyttä paskaa ja panettelua.
Jos sinulla ei ole jumalauta oikeasti mitään sanottavaa kenellekään, niin onko pakko saatana sotkeutua joka ikiseen keskusteluun...saatanan valopää. Ei ole aihetta missä et ole äänessä ja jakamassa minääsiElikkä olen siis oikeassa että lävärinaaman hamppuviljelmä on arvokkaampi kuin ihmisen ja kotieläimen henki.
mulla sentään on nimimerkki,josta näet että kirjoitus on minun.Kun näet nimimerkin älä lue jos menetät hermosi.Olen voitolla silloin kun sinua alkaa sapettamaan.Onneksi suojelijat eivät panettele ketään koskaan vaan pysyvät asiassa.
Sovitaanko niin että sinä menet sieltä nettikahvilasta kotiin murjottamaan ja vedät vaikka bostikkia.Kerrot sitten äidille että tuhma setä kiusaa sinua netissä.- kuspiä
joka paikassa kirjoitti:
Onko kusi noussut noin korkealle, että täytyy nimimerkilläkin sitä pönkittää.
Viestissäsi on ainoastaan yksi kohta, josta voisi käyttää sanaa asiallinen ja se on tuo lauseesi koskien matkustamista. Aivan oikein, jokainen saa valita mihin matkustaa.
Kaikki muu kirjoituksessasi on täyttä paskaa ja panettelua.
Jos sinulla ei ole jumalauta oikeasti mitään sanottavaa kenellekään, niin onko pakko saatana sotkeutua joka ikiseen keskusteluun...saatanan valopää. Ei ole aihetta missä et ole äänessä ja jakamassa minääsiAsiallisempi "marskin" kommentti oli kuin omasi.
Ja asiaahan siinä oli rutkasti enemmän kuin omassasi.
Jos ei osaa perustella niin voi yrittää vaikka näin kuin sinä "Kaikki muu kirjoituksessasi on täyttä paskaa ja panettelua."
No liittyen tuohon lainaukseen, niin sinun kirjoituksessasi ei muuta olekaan kuin mainitsemaasi "paskaa ja panettelua".
No eipä muuta kuin paskomisiin ja panettelemisiin moikka. =)
- minä tiedän.
Poron lihan hinta on ihan liian alhainen. Poromiehen on pakko pitää suurta karjaa, jos meinaa pelkällä poronhoidolla pärjätä.
Suurin osa tuntemistani poromiehistä on joutunut hankkimaan itselleen sivutuloja, koska poronhoito ei elätä.
Mieti tällaista tapausta.
Tulee talvi, huono pohja porolle(esim jäätynyt maa, poro ei pysty kaivamaan sen läpi kunnolla). Poromiehen on pakko tuoda kaikki tai lähes kaikki porot kotiin. Rehu maksaa, heinänteko/aiv:n teko on kallista(monesti joudutaan ostamaan myös muualta heinää, koska omat heinät eivät enää riitä). Lisäksi tulee bensa tarvikeostot ja kaluston uusinta tai huollot. Olen tehnyt useita arvonlisäverolaskentoja useille poromiehille ja voin kertoa, ettei poromies hurraa tuloillaan. Useimmilla tulos monesti miinuksella.
Kannattaisi ottaa asioista selvää, ennen kuin alkaa riehumaan yhtään missään.
Mikä viha sinulla on poromiehiä kohtaan? Taidat itse riehua siellä ruutusi ääressä, kun edes käyt paliskuntain sivuilla.
Porot eivät muuten saa käyskennellä missä tahansa!
Poromiehet ovat velvoitettuja huolehtimaan oman paliskuntansa karjasta. Kun poro tulee pellolle tai muuten häiritsemään on siitä ilmoitettava poromiehelle, he ovat velvoitettuja tulemaan apuun ja ajamaan porot pois.
Kun poromies ajaa oman poronsa päälle, hän ei saa mitään korvauksia. Uskoisin, että sama pätee poromiehen omaan koiraan ja poroihin. Eli jos poromiehen oma koira raatelee poromiehen omia poroja ei poromies saa poroista korvausta.
Taidat olla käynyt elokuvissa? Taisi siellä pyöriä se uusi susiaiheinen elokuva..
Se on fiktiota, ei faktaa!
Jos kaikki elokuvissa tapahtuva olisi totta tai yleensäkään mahdollista, osaisi porot lentää.
Hanki enemmän tietoa asioista ja kirjoita sitten uudelleen.- Luonnonharrastaja
Hyvät kuulijat, tuossa alla näette mitä laki sanoo porojen laiduntamisesta !!!
Eikö olekin selvää tekstiä.
Sinulle kirjoittaja;
VITUT TEKSTILLESI JA PUHEILLESI, SE ON AIVAN SAMA MITÄ POROMIEHILLE PUHUT, MITÄÄN EI NIMITTÄIN TAPAHDU, LUULETKO JUMALAUTA ETTÄ POROMIES OIKEASTI HAKEE ELUKKANSA POIS YKSITYISILTÄ PIHOILTA...HEITÄ VOLTTI :)
"Porot eivät muuten saa käyskennellä missä tahansa!
Poromiehet ovat velvoitettuja huolehtimaan oman paliskuntansa karjasta. Kun poro tulee pellolle tai muuten häiritsemään on siitä ilmoitettava poromiehelle, he ovat velvoitettuja tulemaan apuun ja ajamaan porot pois." - minä tiedän.
Luonnonharrastaja kirjoitti:
Hyvät kuulijat, tuossa alla näette mitä laki sanoo porojen laiduntamisesta !!!
Eikö olekin selvää tekstiä.
Sinulle kirjoittaja;
VITUT TEKSTILLESI JA PUHEILLESI, SE ON AIVAN SAMA MITÄ POROMIEHILLE PUHUT, MITÄÄN EI NIMITTÄIN TAPAHDU, LUULETKO JUMALAUTA ETTÄ POROMIES OIKEASTI HAKEE ELUKKANSA POIS YKSITYISILTÄ PIHOILTA...HEITÄ VOLTTI :)
"Porot eivät muuten saa käyskennellä missä tahansa!
Poromiehet ovat velvoitettuja huolehtimaan oman paliskuntansa karjasta. Kun poro tulee pellolle tai muuten häiritsemään on siitä ilmoitettava poromiehelle, he ovat velvoitettuja tulemaan apuun ja ajamaan porot pois."Siinä taas näemme näiden "luonnonsuojelioiden" hyviä käytöstapoja ja upeata kielenkäyttöä.
Kyllä näin on, että poromiehet ovat velvoitettuja ajamaan tai hakemaan poronsa pois.
On myös mahdollista pyytää paliskuntaa aitaamaan alueensa(ainakin joissakin paliskunnissa).
Minäpä heitän täällä volttia, sinä näytät tuolla vain oman tyhmyytesi ja lapsellisuutesi.=)
Muuten.. Minun pihaltani poromiehet hakevat poronsa pois, samoin naapureitteni.
Soita sen palkisen poroisännälle jossa asut. Hän kyllä huolehtii jonkun hakemaan tai ajamaan porot pois.
Niin.. Siis tietenkin jos asut edes poronhoitoalueella. - taidat olla
Luonnonharrastaja kirjoitti:
Hyvät kuulijat, tuossa alla näette mitä laki sanoo porojen laiduntamisesta !!!
Eikö olekin selvää tekstiä.
Sinulle kirjoittaja;
VITUT TEKSTILLESI JA PUHEILLESI, SE ON AIVAN SAMA MITÄ POROMIEHILLE PUHUT, MITÄÄN EI NIMITTÄIN TAPAHDU, LUULETKO JUMALAUTA ETTÄ POROMIES OIKEASTI HAKEE ELUKKANSA POIS YKSITYISILTÄ PIHOILTA...HEITÄ VOLTTI :)
"Porot eivät muuten saa käyskennellä missä tahansa!
Poromiehet ovat velvoitettuja huolehtimaan oman paliskuntansa karjasta. Kun poro tulee pellolle tai muuten häiritsemään on siitä ilmoitettava poromiehelle, he ovat velvoitettuja tulemaan apuun ja ajamaan porot pois."Paremminkin vähäsen niinku. Vai oikein luonnonharrastaja, hahahah. saamarin tomppeli, toisten on otettva toimeentulo luonnosta ja sinä vain harrastelet siellä kerrostalon yläkerroksissa.
Vituttaako?hahahah.Hyvää jatkoa, kyllä se siitä, koita kurkistaa parvekkeelta, jospa sieltä jostain raosta toisten kerrostalojen välistä joku suojeltu ranstakan oksa näkyy.
Hyvää harrastusta, hahaha. - hakevat
minä tiedän. kirjoitti:
Siinä taas näemme näiden "luonnonsuojelioiden" hyviä käytöstapoja ja upeata kielenkäyttöä.
Kyllä näin on, että poromiehet ovat velvoitettuja ajamaan tai hakemaan poronsa pois.
On myös mahdollista pyytää paliskuntaa aitaamaan alueensa(ainakin joissakin paliskunnissa).
Minäpä heitän täällä volttia, sinä näytät tuolla vain oman tyhmyytesi ja lapsellisuutesi.=)
Muuten.. Minun pihaltani poromiehet hakevat poronsa pois, samoin naapureitteni.
Soita sen palkisen poroisännälle jossa asut. Hän kyllä huolehtii jonkun hakemaan tai ajamaan porot pois.
Niin.. Siis tietenkin jos asut edes poronhoitoalueella.poronsa pois meiltäkin ja naapureista. Ovat oppineet, että puhelin soi aina, kun poroja pihalla kulkee, vaikka sitten klo 3 yöllä. Yrittivät pistää puhelimensa yöksi kiinni, mutta kävin oven takana esittämässä asiani. Oppi meni perille ja nyt ampuvat poron pois, jos se pois kuljetuksen jälkeen palaa vielä ihmisten kiusaksi. Oikein on lämpimät välit. paikallinen paliskunta on jopa mennyt niin pitkälle, että lupasivat tulla hakemaan jokaisen metästetyn karhun metästä pois mönkijöillä ilman maksua ja syömäporon vielä lisäpalkaksi. Lisäksi ollaan päästy niin pitkälle, että syksyisin poromiehet (näitä meidän alueella asuvia voi jo kutsua miehiksi) pistävät tienvarsiin ilmoituksen alueen porotöistä, niin me koiramiehet tiedetään karttaa aluetta ja olla häiritsemättä. Tämän kaltaisesta yhteistyöstä voi jo nauttia, se entinen koira ja poroviha vielä leimahtelee silloin tällöin, mutta paljon vähemmän kuin ennen.
- Luonnonharrastaja
minä tiedän. kirjoitti:
Siinä taas näemme näiden "luonnonsuojelioiden" hyviä käytöstapoja ja upeata kielenkäyttöä.
Kyllä näin on, että poromiehet ovat velvoitettuja ajamaan tai hakemaan poronsa pois.
On myös mahdollista pyytää paliskuntaa aitaamaan alueensa(ainakin joissakin paliskunnissa).
Minäpä heitän täällä volttia, sinä näytät tuolla vain oman tyhmyytesi ja lapsellisuutesi.=)
Muuten.. Minun pihaltani poromiehet hakevat poronsa pois, samoin naapureitteni.
Soita sen palkisen poroisännälle jossa asut. Hän kyllä huolehtii jonkun hakemaan tai ajamaan porot pois.
Niin.. Siis tietenkin jos asut edes poronhoitoalueella.No voi vidu, nytkö on kielenkäytössä ja käytöstavoissa vikaa. Kuinkas kummassa nuo tavat nyt pääsivät vikaantumaan ja vielä yhtäaikaa !?
Poronhoitolaki velvoittaa poromiehen toimimaan juuri noin kauniisti, kuin kerrot. Lisäksi kerrot tuolle lakitekstille tueksi oman tarinasi, kuinka todella poromiehet hakevat porot väärältä pihalta pois...niin kaunista luettavaa:)
Meinaatko, että asiasta käydään väittelemään; kyllä ne haetaan pois, ei haeta, kyllä haetaan, ei haeta, kyllä haetaan, ei haeta...!
Asiasta ei tarvitse väitellä, sillä poroja ei haeta, eikä ole haettu kertaakaan pois yksityisiltä pihoilta täällä. Väännän vielä "rautalangasta" tuon edellisen uudelleen;
Poroja ei haeta, eikä ole haettu kertaakaan pois yksityisiltä pihoilta täällä.
Asiasta on tietoisia poromiehet kuin myöskin poroisäntä, mutta tiedätkö mitä...kukaan ei käy hakemassa poroja pois...Täällä ne elukat kaivavat, paskovat ja kuseksivat pihat, kesäisin syövät lähes kaiken vihreän ja mitä eivät syö, niin sit polkevat kaiken pilalle.
Poroisäntä on tarjonnut ihmisille aitaa ja ihan ilmaiseksi, mutta tiedätkö mitä, tuo ilmainen aita on kreppinauhaa...eli sellaista räikeää nauhaa, jolla poliisi eristää esim. murhapaikan tutkimuksien ajaksi. Tällaista aitaa saisimme yksityisten tilojen ympärille:)
ps. niin nickini on luonnonharrastaja ja jos sinulla on sanottavaa luonnonsuojelioille, niin ole ystävällinen ja kerro huolesi heille:) - elinkeinoasiamies
taidat olla kirjoitti:
Paremminkin vähäsen niinku. Vai oikein luonnonharrastaja, hahahah. saamarin tomppeli, toisten on otettva toimeentulo luonnosta ja sinä vain harrastelet siellä kerrostalon yläkerroksissa.
Vituttaako?hahahah.Hyvää jatkoa, kyllä se siitä, koita kurkistaa parvekkeelta, jospa sieltä jostain raosta toisten kerrostalojen välistä joku suojeltu ranstakan oksa näkyy.
Hyvää harrastusta, hahaha.Elinkeinot ja tavat elinkeinon toteuttamiseen kehittyvät jatkuvasti. Jo pelkästään lakiuudistukset muokkaavat elinkeinon harjoittamista.
Kaikkien elinkeinojen täytyy sopeutua nykypäivään ja nykypäivän sääntöihin !!!
Ainoana poikkeuksena näyttää olevan poronhoito, sitä ei saisi muuttaa, eikä siihen kajota.
On se niin perinteinen elinkeino, että muut luonnonarvot siirretään kylmästi sivuun eurojen kiilto silmissä. Laidunnetaan ylisuurilla karjoilla luonto piloille, rakennetaan mielivaltaisesti metalliaitoja ympäri tuntureita, annetaan porojen laiduntaa missä sattuu. Kuvitelkaa, poroja ruokitaan jopa maanteiden varteen. Aivan kuin poroista ei olisi muutenkin haittaa liikenteelle.
Kun on julkisuudessa puhuttu porotukien julkaisusta, niin eikös poropojat nousseet vastarintaan...no vastustus ei tietenkään tullut kenellekään varmasti yllätyksenä. - minä tiedän.
Luonnonharrastaja kirjoitti:
No voi vidu, nytkö on kielenkäytössä ja käytöstavoissa vikaa. Kuinkas kummassa nuo tavat nyt pääsivät vikaantumaan ja vielä yhtäaikaa !?
Poronhoitolaki velvoittaa poromiehen toimimaan juuri noin kauniisti, kuin kerrot. Lisäksi kerrot tuolle lakitekstille tueksi oman tarinasi, kuinka todella poromiehet hakevat porot väärältä pihalta pois...niin kaunista luettavaa:)
Meinaatko, että asiasta käydään väittelemään; kyllä ne haetaan pois, ei haeta, kyllä haetaan, ei haeta, kyllä haetaan, ei haeta...!
Asiasta ei tarvitse väitellä, sillä poroja ei haeta, eikä ole haettu kertaakaan pois yksityisiltä pihoilta täällä. Väännän vielä "rautalangasta" tuon edellisen uudelleen;
Poroja ei haeta, eikä ole haettu kertaakaan pois yksityisiltä pihoilta täällä.
Asiasta on tietoisia poromiehet kuin myöskin poroisäntä, mutta tiedätkö mitä...kukaan ei käy hakemassa poroja pois...Täällä ne elukat kaivavat, paskovat ja kuseksivat pihat, kesäisin syövät lähes kaiken vihreän ja mitä eivät syö, niin sit polkevat kaiken pilalle.
Poroisäntä on tarjonnut ihmisille aitaa ja ihan ilmaiseksi, mutta tiedätkö mitä, tuo ilmainen aita on kreppinauhaa...eli sellaista räikeää nauhaa, jolla poliisi eristää esim. murhapaikan tutkimuksien ajaksi. Tällaista aitaa saisimme yksityisten tilojen ympärille:)
ps. niin nickini on luonnonharrastaja ja jos sinulla on sanottavaa luonnonsuojelioille, niin ole ystävällinen ja kerro huolesi heille:)Anteeksi kamalasti luontoharrastaja! Sinähän toki olet ihan eriasia, kuin nuo luonnonsuojelijat!
Minusta tekstisi oli aikas asiaton, mutta ei minua loukannut=)
Minusta nimittäin kirosanat ja isoilla kirjaimilla kirjoitetut lauseet, eivät kuulu asialliseen keskusteluun. Mutta miten vaan tahdot.
Sinun täytyy ottaa alueesi poromiehistä yhteys korkeammalle taholle. Paliskuntainyhdistykseen tai poliisiin. En ole varma, sillä minulla ei ole koskaan ollut ongelmia poromiesten kanssa.
Aika hankalaa uskoa, että jossakin palkisessa todella tarjottaisiin kreppinauhaa aidaksi!
Uskomatonta!
Kerroppas missäpäin poronhoitoaluetta tällaista harjoitetaan? Ei tarvitse palkista sanoa, ihan vaan suuntia.
Minä en tahdo mitään inttämistä tai väittelyä asiasta haetaanko porot pois pihalta. Totesin vain, että lakia noudattaviakin poromiehiä on olemassa.
Minä en ymmärrä tuota kamalaa poromies-vihaa, sehän on kohta pahempi kuin susiviha!
Poromiehet ovat kaikki erillaisia! Meilläpäin on todella mukavia, työnsäosaavia ja työteliöitä poromiehiä. Minulla ei ole mitään heitä vastaan. Ehkä sinunkin kannattaisi yrittää vaikka tutustua, eikä vain haukkua koko ammattikuntaa netin keskustelupalstalla. - onkos..
elinkeinoasiamies kirjoitti:
Elinkeinot ja tavat elinkeinon toteuttamiseen kehittyvät jatkuvasti. Jo pelkästään lakiuudistukset muokkaavat elinkeinon harjoittamista.
Kaikkien elinkeinojen täytyy sopeutua nykypäivään ja nykypäivän sääntöihin !!!
Ainoana poikkeuksena näyttää olevan poronhoito, sitä ei saisi muuttaa, eikä siihen kajota.
On se niin perinteinen elinkeino, että muut luonnonarvot siirretään kylmästi sivuun eurojen kiilto silmissä. Laidunnetaan ylisuurilla karjoilla luonto piloille, rakennetaan mielivaltaisesti metalliaitoja ympäri tuntureita, annetaan porojen laiduntaa missä sattuu. Kuvitelkaa, poroja ruokitaan jopa maanteiden varteen. Aivan kuin poroista ei olisi muutenkin haittaa liikenteelle.
Kun on julkisuudessa puhuttu porotukien julkaisusta, niin eikös poropojat nousseet vastarintaan...no vastustus ei tietenkään tullut kenellekään varmasti yllätyksenä.sinun tulosi julkiset? oot sä kade vai?
- elinkeinoasiamies
onkos.. kirjoitti:
sinun tulosi julkiset? oot sä kade vai?
Eikös sinun pitäisi olla koulussa ?
Jos olet kuullut koskaan ansiotuloverotuksesta, niin sitä kautta voisit vanhempiesi kanssa etsiä sinua kiinnostavan henkilön verotettavaa varallisuutta, kyllä ne ihan julkisia tietoja ovat. Mikä parasta, niin tuo tieto ei maksa sinulle mitään, joten voit käyttää säästyvät varat vaikka tikkunekun ostoon. - minä tiedän.
elinkeinoasiamies kirjoitti:
Elinkeinot ja tavat elinkeinon toteuttamiseen kehittyvät jatkuvasti. Jo pelkästään lakiuudistukset muokkaavat elinkeinon harjoittamista.
Kaikkien elinkeinojen täytyy sopeutua nykypäivään ja nykypäivän sääntöihin !!!
Ainoana poikkeuksena näyttää olevan poronhoito, sitä ei saisi muuttaa, eikä siihen kajota.
On se niin perinteinen elinkeino, että muut luonnonarvot siirretään kylmästi sivuun eurojen kiilto silmissä. Laidunnetaan ylisuurilla karjoilla luonto piloille, rakennetaan mielivaltaisesti metalliaitoja ympäri tuntureita, annetaan porojen laiduntaa missä sattuu. Kuvitelkaa, poroja ruokitaan jopa maanteiden varteen. Aivan kuin poroista ei olisi muutenkin haittaa liikenteelle.
Kun on julkisuudessa puhuttu porotukien julkaisusta, niin eikös poropojat nousseet vastarintaan...no vastustus ei tietenkään tullut kenellekään varmasti yllätyksenä.Ei kannata ainakaan pelätä, että tuet olisivat liian suuret tai kadehdittavat.
Aika pienillä tuilla poromiehet pelaavat.
Kuten jo aiemmin tuonne ylemmäs kerroin, olen ollut tekemässä arvonlisäverolaskelmaa useammalle poromiehelle(he eivät itse ole ehtineet, pakko pyytää jotakuta tekemään, vaikka sitten maksaakin siitä. He usein tekevät kahta työtä.)he eivät todellakaan tuloillaan hurraa, monet joutuvat hankkimaan muitakin töitä, sillä varat eivät yksinkertaisesti riitä.
Poromiehet ovat sopeutuneet mielestäni hyvin nykyaikaan. Poromiehet ovat hyvin astuneet mukaan matkailualalle.
Heidän on ollut pakko, sillä tulot eivät enää vastaa menoja.
Porokarjoja voitaisiin pienentää, jos tukia nostettaisiin. Poromiehen on pakko pitää maksimikarjaa, muuten hän on reilusti miinuksella. Lihan hinta on liian alhainen.
Poroista on todella haittaa liikenteelle, samoin on juopoista, uusista kuskeista, vanhuksista, hirvistä..
Porojen ruokkiminen maantien laidalle, on kuitenkin kohtuutonta.
Tapahtuuko tätä usein? Olisiko mahdollista, että heinäkuormasta olisi tippunut sutteja/sutti tienlaitaan?
Poroaitoja ei rakenneta täysin mielivaltaisesti sinne minne ehditään. Poroaidat ovat hyvin suunniteltuja ja niiden paikat tarkoin mietittyjä. Aita on pakko rakentaa paikkaan, jossa palkinen muuttuu tai aiotaan pitää erotuksia ja merkityksiä. Erotus- ja merkitysaidat ovat kylläkin yleensä olleet kymmeniä tai jopa sata vuotta samalla paikallaan. Poromiehet vain korjaavat aitoja välillä ja saattavat joutua suurentamaan tai pienentämään aidan kokoa.
Yksityiset poroaidat ovat asia erikseen, nekin toisaalta usein poromiehen talon kanssa samassa pihapiirissä. - ee va
Luonnonharrastaja kirjoitti:
Hyvät kuulijat, tuossa alla näette mitä laki sanoo porojen laiduntamisesta !!!
Eikö olekin selvää tekstiä.
Sinulle kirjoittaja;
VITUT TEKSTILLESI JA PUHEILLESI, SE ON AIVAN SAMA MITÄ POROMIEHILLE PUHUT, MITÄÄN EI NIMITTÄIN TAPAHDU, LUULETKO JUMALAUTA ETTÄ POROMIES OIKEASTI HAKEE ELUKKANSA POIS YKSITYISILTÄ PIHOILTA...HEITÄ VOLTTI :)
"Porot eivät muuten saa käyskennellä missä tahansa!
Poromiehet ovat velvoitettuja huolehtimaan oman paliskuntansa karjasta. Kun poro tulee pellolle tai muuten häiritsemään on siitä ilmoitettava poromiehelle, he ovat velvoitettuja tulemaan apuun ja ajamaan porot pois."Meillä lähti kerran parikymmentä kesäpossua tietä pitkin naapuriin. Mut he toivat ne itse takaisin, kun ei oltu kotona..
Ja syksyisin lehmät karkas aina tai meni muuten vaan läpi lankojen. Niit oli usein tosi hankala saada kotiin.
Yhden kanan luulin joutuneen ketun ruuaksi mut se tuli pakkasten myötä kotiin.
Nyt ei oo kuin puolikas kissa - neitiporo
Luonnonharrastaja kirjoitti:
No voi vidu, nytkö on kielenkäytössä ja käytöstavoissa vikaa. Kuinkas kummassa nuo tavat nyt pääsivät vikaantumaan ja vielä yhtäaikaa !?
Poronhoitolaki velvoittaa poromiehen toimimaan juuri noin kauniisti, kuin kerrot. Lisäksi kerrot tuolle lakitekstille tueksi oman tarinasi, kuinka todella poromiehet hakevat porot väärältä pihalta pois...niin kaunista luettavaa:)
Meinaatko, että asiasta käydään väittelemään; kyllä ne haetaan pois, ei haeta, kyllä haetaan, ei haeta, kyllä haetaan, ei haeta...!
Asiasta ei tarvitse väitellä, sillä poroja ei haeta, eikä ole haettu kertaakaan pois yksityisiltä pihoilta täällä. Väännän vielä "rautalangasta" tuon edellisen uudelleen;
Poroja ei haeta, eikä ole haettu kertaakaan pois yksityisiltä pihoilta täällä.
Asiasta on tietoisia poromiehet kuin myöskin poroisäntä, mutta tiedätkö mitä...kukaan ei käy hakemassa poroja pois...Täällä ne elukat kaivavat, paskovat ja kuseksivat pihat, kesäisin syövät lähes kaiken vihreän ja mitä eivät syö, niin sit polkevat kaiken pilalle.
Poroisäntä on tarjonnut ihmisille aitaa ja ihan ilmaiseksi, mutta tiedätkö mitä, tuo ilmainen aita on kreppinauhaa...eli sellaista räikeää nauhaa, jolla poliisi eristää esim. murhapaikan tutkimuksien ajaksi. Tällaista aitaa saisimme yksityisten tilojen ympärille:)
ps. niin nickini on luonnonharrastaja ja jos sinulla on sanottavaa luonnonsuojelioille, niin ole ystävällinen ja kerro huolesi heille:)Oleko sä todella niin avuton ettet sä pysty ajamaan poroa puutarhasta pois. Ei se ennen mikään ongelma ollut. Mistä näitä tällaisia ihmisiä oikein tulee?
Vai että "luontoharrastaja" todennäköisesti Retki lehteä lukeva koirankusettaja jonka "eräretket" suuntautuvat korkeintaan kunnan pururadan laavulle. - mäkärä
elinkeinoasiamies kirjoitti:
Elinkeinot ja tavat elinkeinon toteuttamiseen kehittyvät jatkuvasti. Jo pelkästään lakiuudistukset muokkaavat elinkeinon harjoittamista.
Kaikkien elinkeinojen täytyy sopeutua nykypäivään ja nykypäivän sääntöihin !!!
Ainoana poikkeuksena näyttää olevan poronhoito, sitä ei saisi muuttaa, eikä siihen kajota.
On se niin perinteinen elinkeino, että muut luonnonarvot siirretään kylmästi sivuun eurojen kiilto silmissä. Laidunnetaan ylisuurilla karjoilla luonto piloille, rakennetaan mielivaltaisesti metalliaitoja ympäri tuntureita, annetaan porojen laiduntaa missä sattuu. Kuvitelkaa, poroja ruokitaan jopa maanteiden varteen. Aivan kuin poroista ei olisi muutenkin haittaa liikenteelle.
Kun on julkisuudessa puhuttu porotukien julkaisusta, niin eikös poropojat nousseet vastarintaan...no vastustus ei tietenkään tullut kenellekään varmasti yllätyksenä.Tehdään sitten sellainen "Tukipörssi" missä ilmoitetaan kaikkien saamat tuet yms. sosiaaliset tulonsiirrot. Porot työllistävät kuitenkin suuren joukon paikallisia mutta nämä luontoharrastajat ovat pelkkä menoerä. Lappi kaipaa näitä luontoaktivisteja yhtä paljon kuin mäkäriä kesällä.
- Luonnonharrastaja
neitiporo kirjoitti:
Oleko sä todella niin avuton ettet sä pysty ajamaan poroa puutarhasta pois. Ei se ennen mikään ongelma ollut. Mistä näitä tällaisia ihmisiä oikein tulee?
Vai että "luontoharrastaja" todennäköisesti Retki lehteä lukeva koirankusettaja jonka "eräretket" suuntautuvat korkeintaan kunnan pururadan laavulle.Hienoa talipää, luuletko jumalauta että olen joka käänteessä vahtimassa omaa pihaani, etteivät porot pääse tekemään tuhojaan...mäntti!
Oletko miettinyt lainkaan, että ihmiset voivat käydä oikeasti töissä ja näin viipyä kotonta pois vaikka päivän tai jopa viikon...sit täällä ehdotetaan, miksi et aja poroja pois:)
On myös ihmisiä ketkä matkustavat maailmalla ja näin saattavat viipyä pois kotoa hieman pidempää.
Kyllä teillä on jumalauta elinkeino ja mielipiteet, nyt olisi oltava kotona istumassa ja ajettava poroja pois, samantien voit heittää volttia sinäkin:) - minä tiedän.
Luonnonharrastaja kirjoitti:
Hienoa talipää, luuletko jumalauta että olen joka käänteessä vahtimassa omaa pihaani, etteivät porot pääse tekemään tuhojaan...mäntti!
Oletko miettinyt lainkaan, että ihmiset voivat käydä oikeasti töissä ja näin viipyä kotonta pois vaikka päivän tai jopa viikon...sit täällä ehdotetaan, miksi et aja poroja pois:)
On myös ihmisiä ketkä matkustavat maailmalla ja näin saattavat viipyä pois kotoa hieman pidempää.
Kyllä teillä on jumalauta elinkeino ja mielipiteet, nyt olisi oltava kotona istumassa ja ajettava poroja pois, samantien voit heittää volttia sinäkin:)Sinähän voisit pyytää palkiseltasi oikeaa aitaa pihasi ympärille, oletko vielä kokeillut?
Ei sinun sitten tarvitsisi istua kotonasi vahtimassa pihaasi.
Poromiehet myös ovat kotoaan poissa päiviä, joskus myös öitä. Tokkaa ei voi jättää, silloin kun se on saatu koottua kokoon. - minä tiedän.
ee va kirjoitti:
Meillä lähti kerran parikymmentä kesäpossua tietä pitkin naapuriin. Mut he toivat ne itse takaisin, kun ei oltu kotona..
Ja syksyisin lehmät karkas aina tai meni muuten vaan läpi lankojen. Niit oli usein tosi hankala saada kotiin.
Yhden kanan luulin joutuneen ketun ruuaksi mut se tuli pakkasten myötä kotiin.
Nyt ei oo kuin puolikas kissaPossut ja lehmät ovat huomattavasti kesympiä eläimiä, kuin porot.
Poromiehet ovat tottuneet kuljettamaan suurtakin tokkaa metsässä.
Poro pelkää ihmistä edelleen, vaikka sitä on jo vuosisatoja ihminen hoitanut.
Poro on helppo hätistellä pihalta pois, heiluttelet käsiä ja kävelet/juokset perässä. Onhan tietenkin myös yksilöitä, joita voit päästä myös hyvinkin lähelle. Yleensä porolle kuitenkin riittää pelkkä käsien heiluttelu.
Jos sinulla on koira (jota et pidä irti, etkä metsällä), kannattaa se ottaa hihnan päähän vierelle kävelemään ja vaikka pikkuisen haukkumaankin.
Hyvä, että saitte lehmät, kesäpossut ja kanankin takaisin:). - elinkeinoasiamies
minä tiedän. kirjoitti:
Possut ja lehmät ovat huomattavasti kesympiä eläimiä, kuin porot.
Poromiehet ovat tottuneet kuljettamaan suurtakin tokkaa metsässä.
Poro pelkää ihmistä edelleen, vaikka sitä on jo vuosisatoja ihminen hoitanut.
Poro on helppo hätistellä pihalta pois, heiluttelet käsiä ja kävelet/juokset perässä. Onhan tietenkin myös yksilöitä, joita voit päästä myös hyvinkin lähelle. Yleensä porolle kuitenkin riittää pelkkä käsien heiluttelu.
Jos sinulla on koira (jota et pidä irti, etkä metsällä), kannattaa se ottaa hihnan päähän vierelle kävelemään ja vaikka pikkuisen haukkumaankin.
Hyvä, että saitte lehmät, kesäpossut ja kanankin takaisin:).Ei poroja millään käden läpsytyksellä poies saa, ne tulee aina uudelleen. Tuttavallani on omakotitalo ja pihapiiri on laitettu tosi kauniiksi. Luuletko että poro jättää vihreän ruohon syömättä jos se kerran on pihalta ajettu kyllä se palaa takas
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin
Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l4363151Alle 15 oli
Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata822413Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?
Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.1161878Heh, persut = vassarit = 10,0 %
Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f1951565- 271533
- 771522
- 1091475
Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!
Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva201398Paula Koivuniemi täyttää tänään 78 vuotta! Sydämelliset onnittelut!
Paula Koivuniemi, tuo suomalaisen iskelmän ikoninen artisti, täyttää tänään 78 vuotta. Muutaman vuoden estradeilta pois411391- 801317