kristikunnassa.
Juutalaisvastaisuus ja sapatti
Jacques Doukhan, algerialaissyntyinen juutalaiskristitty, joka toimii Andrewsin yliopistossa (Michigan, USA), toteaa kirkon piirissä ensimmäisinä vuosisatoina kehittyneen juutalaisvastaisuuden johtaneenalkuperäisen ja yhteisen lepopäivän, sapatin, hylkäämiseen kristittyjen keskuudessa.
”Hyvin varhain kristityt katsoivat välttämättömäksi irtautua juutalaisesta taustastaan”, Doukhan sanoo ja mainitsee tärkeänä syynä juutalaiset kapinaliikkeet Roomaa vastaan, mitkä vuorostaan antoivat Rooman keisareille aiheen vainota juutalaisia.
D. osoittaa moniin historiallisiin lähteisiin viitaten, että 300-luvulla jKr. saavutettiin ratkaiseva vaihe juutalaisuuden ja kirkon suhteissa. Kristinuskon tultua virallisesti hyväksytyksiksi Roomassa kirkko havaitsi menestyvänsä paremmin pakanoiden keskuudessa hylättyään sapatin ja hyväksyessään tilalle sunnuntain, joka oli myös aurinkoa palvoville roomalaisille pyhä päivä.
”Mutta yhden oven avaaminen merkitsi toisen oven sulkemista. Hylkäämällä sapatin kirkko oli todellakin menestyksekkäämpi pakanoiden parissa, jotka nyt liittyivät joukoittain kirkkoon. Mutta poistettuaan suuren esteen pakanoiden tieltä, kirkko samalla rakensi suuren esteen juutalaisten tielle. —Tämän jälkeen mikään todellinen vuoropuhelu ei ollut mahdollista juutalaisten ja kristittyjen välillä”(Jacques Doukhan, Drinking at the sources).
Juutalaisvastainen kirkko hylkäsi sapatin tajuamatta, että sen myötä se menetti Jumalan siunaaman ja pyhittämän ”ajan sakramentin”, joka oli annettu muistuttamaan Jumalan luovasta ja lunastavasta työstä, pelastuksesta, joka ei perustu ihmisen tekoihin vaan yksin Jumalan täytettyyn työhön. Samalla valtion suosiota tavoitteleva kirkko edisti juutalaisvastaisia asenteita, joiden kauhistuttavia seurauksia olemme nähneet meidänkin aikanamme.
Tässä yhteydessä on syytä kysyä: Saavatko muutkin kuin juutalaiset viettää sapattia?
Varsin yleisesti kristikunnassa katsotaan, että Jumalan omalla kädellään kirjoittamat kymmenen käskyä koskevat kaikkia ihmisiä. Niissä on ilmaistu ”elämän oma laki”, kuten katekismuksessa todetaan. Kuitenkin valtaosa kristillisistä kirkoista on hylännyt Jumalan sapatin, viikon seitsemännen päivän, ja valinnut tilalle viikon ensimmäisen päivän, sunnuntain.
Kysymys ei ole mistään vähäpätöisestä asiasta, kuten ilmenee Jumalan sanoista: ”Ja Herra puhui Moosekselle sanoen: "Puhu israelilaisille ja sano: Pitäkää minun sapattini, sillä se on merkkinä meidän välillämme, minun ja teidän, sukupolvesta sukupolveen, tietääksenne, että minä olen Herra, joka pyhitän teidät. -- Se on oleva ikuinen merkki minun ja israelilaisten välillä; sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan, mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi ja hengähti." (2.Moos.31:12,13,17)
Kun muistamme Uuden testamentin todistuksen siitä että pakanatkin pääsevät Kristuksen veren ansiosta Jumalan kansan jäseniksi, osallisiksi liitoista ja niiden lupauksista, saamme suomalaisinakin kristittyinä nimittää sapattia ilon päiväksi.
(Uuden liiton Israel, Olavi Rouhe, Kirjatoimi)
Jos kiinnostaa tietää enemmän, voit hankkia kirjan vaikka osoitteesta:
http://www.kirjatoimi.fi/?sid=30000&luokkaid=1&a=100
Juutalaisvastaisuus ja sapatti
Jacques Doukhan, algerialaissyntyinen juutalaiskristitty, joka toimii Andrewsin yliopistossa (Michigan, USA), toteaa kirkon piirissä ensimmäisinä vuosisatoina kehittyneen juutalaisvastaisuuden johtaneenalkuperäisen ja yhteisen lepopäivän, sapatin, hylkäämiseen kristittyjen keskuudessa.
”Hyvin varhain kristityt katsoivat välttämättömäksi irtautua juutalaisesta taustastaan”, Doukhan sanoo ja mainitsee tärkeänä syynä juutalaiset kapinaliikkeet Roomaa vastaan, mitkä vuorostaan antoivat Rooman keisareille aiheen vainota juutalaisia.
D. osoittaa moniin historiallisiin lähteisiin viitaten, että 300-luvulla jKr. saavutettiin ratkaiseva vaihe juutalaisuuden ja kirkon suhteissa. Kristinuskon tultua virallisesti hyväksytyksiksi Roomassa kirkko havaitsi menestyvänsä paremmin pakanoiden keskuudessa hylättyään sapatin ja hyväksyessään tilalle sunnuntain, joka oli myös aurinkoa palvoville roomalaisille pyhä päivä.
”Mutta yhden oven avaaminen merkitsi toisen oven sulkemista. Hylkäämällä sapatin kirkko oli todellakin menestyksekkäämpi pakanoiden parissa, jotka nyt liittyivät joukoittain kirkkoon. Mutta poistettuaan suuren esteen pakanoiden tieltä, kirkko samalla rakensi suuren esteen juutalaisten tielle. —Tämän jälkeen mikään todellinen vuoropuhelu ei ollut mahdollista juutalaisten ja kristittyjen välillä”(Jacques Doukhan, Drinking at the sources).
Juutalaisvastainen kirkko hylkäsi sapatin tajuamatta, että sen myötä se menetti Jumalan siunaaman ja pyhittämän ”ajan sakramentin”, joka oli annettu muistuttamaan Jumalan luovasta ja lunastavasta työstä, pelastuksesta, joka ei perustu ihmisen tekoihin vaan yksin Jumalan täytettyyn työhön. Samalla valtion suosiota tavoitteleva kirkko edisti juutalaisvastaisia asenteita, joiden kauhistuttavia seurauksia olemme nähneet meidänkin aikanamme.
Tässä yhteydessä on syytä kysyä: Saavatko muutkin kuin juutalaiset viettää sapattia?
Varsin yleisesti kristikunnassa katsotaan, että Jumalan omalla kädellään kirjoittamat kymmenen käskyä koskevat kaikkia ihmisiä. Niissä on ilmaistu ”elämän oma laki”, kuten katekismuksessa todetaan. Kuitenkin valtaosa kristillisistä kirkoista on hylännyt Jumalan sapatin, viikon seitsemännen päivän, ja valinnut tilalle viikon ensimmäisen päivän, sunnuntain.
Kysymys ei ole mistään vähäpätöisestä asiasta, kuten ilmenee Jumalan sanoista: ”Ja Herra puhui Moosekselle sanoen: "Puhu israelilaisille ja sano: Pitäkää minun sapattini, sillä se on merkkinä meidän välillämme, minun ja teidän, sukupolvesta sukupolveen, tietääksenne, että minä olen Herra, joka pyhitän teidät. -- Se on oleva ikuinen merkki minun ja israelilaisten välillä; sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan, mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi ja hengähti." (2.Moos.31:12,13,17)
Kun muistamme Uuden testamentin todistuksen siitä että pakanatkin pääsevät Kristuksen veren ansiosta Jumalan kansan jäseniksi, osallisiksi liitoista ja niiden lupauksista, saamme suomalaisinakin kristittyinä nimittää sapattia ilon päiväksi.
(Uuden liiton Israel, Olavi Rouhe, Kirjatoimi)
Jos kiinnostaa tietää enemmän, voit hankkia kirjan vaikka osoitteesta:
http://www.kirjatoimi.fi/?sid=30000&luokkaid=1&a=100
Vastaukset 3
Vanhimmat
Voihan se osaksi niinkin olla, että juutalaisvastaisuutta. Sitähän riittää tänäkin päivänä. Mutta kyllä varmasti pääsyy on se, että on tajuttu, ymmärretty sisälukutaidolla Raamatusta, että Herra antoi sapatin omalle kansalleen, juutalaisille. Muihin kansoihin kuuluvat kristityt ymmärsivät tämän ja sitä tietenkin vahvisti Uuden Testamentin kaanon, jonka mukaan ns. pakanakristityt elämänsä pyrkivät suuntaamaan.
Adventistit keikkuvat tässä juutalaisuuden ja kristillisyyden välillä omana kummajaisenaan. He tavallaan samaistuvat juutalaisiin tämän sapattikäskyn suhteen, mutta eivät kuitenkaan ympärileikkauta itseään, minkä käskyn Herra myöskin antoi juutalaisille.
lähteitä kuin adventistien kirjoittamat historiat, jotka yleensä on kirjoitettu adventistien oman opin näkökulmasta adventismin oppia puolustaviksi. - Tämä ei tietenkään tarkoita että kaikki adventistien kirjoittamat kirjat olisivat huuhaata mutta yleensä sen "lauluja laulaa, kenenkä leipää syö".
Sapatin Herra (Mark 2:23-3:6)
Ihmisen Poikana Jeesus uskalsi sanoa olevansa sapatin Herra (Mark 2:28). Hän määrittelee, mitä varten sapatti on asetettu. Näin Jeesus korotti itsensä LAIN ainoaksi oikeaksi tulkitsijaksi. Hän joutui ehdottomaan ristiriitaan lakia ja sapattia suuresti kunnioittavien fariseusten kanssa kuten oli joutunut jo lainopettajien kanssa (2:7,16). Ristiriitaa kärjisti se, että Jeesus aivankuin uhmaten auttoi sairasta eli teki työtä sapattina (vrt. 2 Moos 31:14).