kaulahuivifinille jatkoa keskusteluun

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1000000000000010&posting=22000000022548844

Kirjoituksesi oli siinä määrin mielenkiintoinen ja rehellisen tuntuinen, että pyrin vastaamaan siihen tavallista perustellummin. Toivottavasti jaksat lukea pitkän vastauksen.

Kirjoitin edellä:

"Pyhien kirjoitusten lukeminen historiallisina dokumentteina on aivan eri asia kuin niiden lukeminen pyhinä kirjoituksina.

Historioitsija kytkee kunkin kirjoituksen omaan aikaansa ja tarkastelee sitä suhteessa tuon ajan tapahtumiin ja uskomuksiin."

Jos haluat tutkia uskontojen pyhiä tekstejä saadaksesi selville, mitä "niissä on todella tarkoitettu" nimenomaan silloin kun ne kirjoitettiin, silloin on käytettävä historiallisia tulkintamenetelmiä. Se edellyttää perusteellista tutustumista aikakausiin, jolloin kirjoitukset (tai esimerkiksi Raamatun vanhempien osien kohdalla: suulliset perinteet) syntyivät, niiden vanhempiin taustoihin, näiden aikakausien tapahtumiin, kulttuureihin, tapoihin, maailmankatsomuksiin, ilmaisutapoihin jne.. Samaa menetelmää käytetään kaikkia vanhoja kirjoituksia tutkittaessa, olivat ne sitten uskonnollisia tai eivät. Tällä lähestymistavalla voi saada selville jotain siitä, millaista ko. uskonnot olivat kaukana menneisyydessä, silloin kun ne syntyivät. – Sama kaikkien uskontojen pyhien ki4rjoitusten kohdalla.

Ns. kirjaimellinen lukeminen ei siis ole koskaan tiedemiehen tie lähestyä vanhoja kirjoituksia. Kirjaimellinen lukeminen on naiivi, epäkriittinen ja epätieteellinen tapa ja johtaa siihen, että lukija heijastelee omia käsityksiään ja arvostuksiaan menneisyyteen ja vanhoihin teksteihin.

Mutta korostan sitä, että tiedemiehen tapa tutkia vanhoja kirjoituksia on erin asia kuin niiden lukeminen uskonnollisesta, tunnustuksellisesta näkökulmasta. Vaikka saisimme kriittisen tutkimisen avulla kuinka tarkkaan tahansa selville, mitä esimerkiksi Mooses tarkoitti alun perin lausuessaan ohjeet ja käskyt Israelin heimoille ja millaista juutalaisuus oli Mooseksen aikoina, se ei välttämättä paljasta paljoakaan siitä, miten nämä käskyt ja ohjeet ymmärretään nykyään ja mitä juutalaisuus on tänä päivänä. Juutalaisuus on kehittynyt omien traditioittensa pohjalta, omien uskonnollisten ja tunnustuksellisten, vuosisadasta toiseen kehittyneiden ja muuntuneiden tulkintatraditioittensa pohjalta, kun Mooseksen opetuksia on pyritty ymmärtämään kulloisenkin nykytilanteen pohjalta.

Jos haluat tutkia uskontoja sellaisina kuin ne tosiasiassa ovat nykyään – eikä sellaisina kuin ne olisivat, jos pyhät kirjoitukset ymmärrettäisiin yhä kuten ne ymmärrettiin niiden syntyaikoina – on tutkittava nykyisiä tapoja tulkita ko. kirjoituksia ja samalla myös vuosisatojen aikana kehittyneitä tulkintatraditioita. Sekin on tiedemiehen puuhaa – ja sitä tietenkin tehdään kaiken aikaa yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa. Se ei myöskään ole aivan helppoa.

Kirjoitit:

>> Uskontojen tulkintatraditioilla on tapana luoda harmoninen kuva kirjoituksista ja kieltää ikävät kirjoitetut asiat sekä selittää nämä hyviksi. Sellainen on historian vääristelyä ja tieteellistä epärehellisyyttä. Siihen ovat syyllistyneet ainakin juutalaiset, kristityt ja muslimit. Kaikkien kirjoituksissa on luonnontieteellisiä virheitä ja oman aikansa opetuksia, joita ei voi mitenkään pitää enää järkevinä ihmiskunnan sivistyksen ja tiedon kehityttyä.>>

Varmaankin näin on. Uskonnollisia kirjoituksia kirjoittaneet ihmiset olivat oman aikakautensa lapsia ja kirjoittivat oman aikakautensa lapsille. Myöhemmät uskonnolliset tulkitsijat puolestaan ovat omien aikakausiensa lapsia ja pyrkivät tulkitsemaan vanhoja kirjoituksia omien (siis alkutekstejä myöhempien) aikakausiensa lapsille. Näinhän uskonnollinen ajattelu kehittyy. Niinpä uskonnolliset kirjoitukset sisältävät väistämättä oman sy6ntyaikakautensa opetuksia ja oman syntyaikakautensa käsityksiä luonnosta. Uskonnolliset tulkintatraditiot puolestaan pyrkivät näkemään nämä opetukset ja käsitykset kulloistenkin myöhempien aikakausien tiedon ja käsitysten valossa ja soveltamaan niitä muuttuneisiin olosuhteisiin. Näin uskonnot tai pikemminkin uskonnolliset ajattelutavat muuttuvat ja kehittyvät.

Kirjoitit:

>>Historioitsija ei saa päästää uskontoja vastuusta. Hänen on selitettävä, miten kirjoitukset ovat inhimillisten lainalaisuukisen mukaan syntyneet ja kehittyneet. Historiantutkimus selittää pyhät kirjoitukset oman aikansa kulttuurituotteina ja kertoo, mistä kaikki nykypäivän kannalta omituiset raakuudet ja kyseenalaiset opetukset ovat teoksiin tulleet. Kuka lainasi ja mitä, kuka muokkasi ja kenen ideaa? Mikä on totta ja myöhemmin lisättyä opetusta? Millainen oli kirjoittajan ajatusmaailma ja arvot alunperin? >>

Varmaankin näinkin on. Mutta samalla pitää muistaa, että se mikä näyttäytyy raakuutena ja kyseenalaisena opetuksena nykyajan näkökulmasta, ei suinkaan välttämättä ollut yhtä raakaa ja kyseenalaista kaukaisessa menneisyydessä, jossa ihmiset toimivat erilaisissa yhteiskunnallisissa ja kulttuurisissa olosuhteissa ja jossa ne valinnat, joita me voimme nykyään tehdä, olisivat olleet mahdottomia. Tämän huomioon ottaminen ei ole relativismia – tämän huomiotta jättäminen sen sijaan olisi naiivia dogmatismia, menneisyyden arvioimista meidän arvostustemme ja käsitystemme pohjalta. Jos esimerkiksi haluat arvioida Mooseksen, Jeesuksen tai vaikkapa Muhammedin toiminnan eettisyyttä, sinun on pohdittava, mitä hän olisi voinut valita ja tehdä omana aikanaan, niissä olosuhteissa joissa hän eli, oman aikansa ihmisten keskellä, oman aikansa tapojen ollessa vallalla, oman aikansa käsitysten, maailmankatsomusten vallitessa.

>>Uskontojen kannattajat eivät osaa eivätkä uskalla suhtautua omaan pyhään kirjaan ja lähteisiin kriittisesti, joten historiantutkijan on paljastettava, miten asiat oikeasti olivat - ilman uskonnollista propagandaa. >>

Kannattaa kuitenkin aina muistaa, että se miten asiat oikeasti olivat vaikkapa Mooseksen, Jeesuksen tai Muhammedin aikana, on aivan eri asia kuin se miten ne ovat nyt. Uskontojen kannattajat elävät nykyisyyttä ja yrittävät ymmärtää, miten noita tekstejä tulisi soveltaa nykyaikana. Heidän pyrkimyksensä saattavat tietenkin olla uskonnollisesti propagandistisia – mutta he ennen kaikkea pyrkivät (kuten jo pariin otteeseen olen sanonut) ymmärtämään uskontoaan nykyajan haasteitten valossa.
551529
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 55

Vanhimmat

täydellisesti edelliseen.Miksi uskovalla ei yleensäkään riitä uskoa ja halua tarkastella uskoaan myös näistä lähtökohdista?

Kannattaisi todellakin.

Äänestä

kun meni rekatulla nimimerkillä kritisoimaan islamia!

Äänestä

Todellisuudessa kirjaimellinen lukeminen on naiivi, epäkriittinen ja epätieteellinen tapa ja johtaa lopulta siihen, että lukija heijastelee omia käsityksiään ja arvostuksiaan menneisyyteen ja vanhoihin teksteihin. Tämä noudattaa epäilemättä ideatasolla tulevaa taloudellista ja teollista behaviorismia.

Oudoksuttavaa kyllä, on useasti todettu, että traditiot noudattavat epäilemättä ideatasolla vastuunalaisia kontradiktioita, eikä tarvita syvällistä ymmärtämystä sen käsittämiseen, että uskonto omalta osaltaan ratkaisee ongelmia tutkittaessa huomaamattomia haittatekijöitä.

Tapahtumat viime aikoina osoittavat, että monikulttuuriseen kasvatukseen sitoutuminen globaalisti kulttuurisen diversiteetin ongelman ymmärtämiseksi mallintaa kokonaiskuvaa käyttäen hyödykseen esimerkiksi järjestelmän ulkopuolelle jääneitä epäonnistuneita prosesseja.

Voidaan myös selvästi nähdä, että resistanssi-identiteettien tukeminen aidosti monikulttuurisessa ympäristössä vaatii täsmällisyyttä ja päättäväisyyttä, ja kannustaa kehittämään huomaamattomia haittatekijöitä.

Äänestä
  • OLi nautinnollinen lukuhetki, vaikka en mitään ymmärtanytkään tuosta.
    Muutamia tuttuja sanoja löysin, kuten resistanssi, diversiteetti, globaali, identiteetti ja naivi.
    Odotan jännityksellä Aabra-hamin vastausta. Mahtaako hän ymmärtää tekstisi oikein?

    Äänestä

  • joka tuollaista shittiä suoltaa? Näyttää kivalta, mutta ei tarkoita mitään!

    Äänestä

  • Sananvapaus kirjoitti:

    joka tuollaista shittiä suoltaa? Näyttää kivalta, mutta ei tarkoita mitään!

    Lienee sanomattakin selvää, että shitti mallintaa kokonaiskuvaa käyttäen hyödykseen esimerkiksi yhä enemmän meitä haittaavia taakkoja.

    Kaikesta huolimatta puppulausegeneraattori ennakoi osaltaan runsain määrin esiintyvää suurpiirteisyyttä sekä rauhattomuutta.

    Äänestä

  • Sananvapaus kirjoitti:

    joka tuollaista shittiä suoltaa? Näyttää kivalta, mutta ei tarkoita mitään!

    että paradoksaalinen ajattelutapa yllättää toimivuudellaan, ja selvittää samalla hiusten halkomiseksi osoittautunutta geneerisyyttä.

    Äänestä

  • Esko kirjoitti:

    yhteisön pyrkimyksiä, todettakoon, että interkulttuurisen kompetenssin merkitys kulttuurisen diversiteetin ylläpitämisessä johdattelee meidät ja tukiryhmämme kohti järjestelmän ulkopuolelle jääneitä epäonnistuneita prosesseja.;D

    Äänestä

  • najis kirjoitti:

    DIL-LI-Ä JA PI-PAR-JUUR-TA
    ÄI-TI KAS-VAT-TAA
    DIL-LIN VART-TA VAAP-PE-RAA
    PIT-KIN KA-PU-AA
    KAK-SI E-TA-NAA
    NÄH-DÄK-SEEN
    A-VA-RAA MAA-IL-MAA.

    Äänestä

  • old_profile_3400 kirjoitti:

    DIL-LI-Ä JA PI-PAR-JUUR-TA
    ÄI-TI KAS-VAT-TAA
    DIL-LIN VART-TA VAAP-PE-RAA
    PIT-KIN KA-PU-AA
    KAK-SI E-TA-NAA
    NÄH-DÄK-SEEN
    A-VA-RAA MAA-IL-MAA.

    is this manly behaviour?

    Äänestä

  • old_profile_3400 kirjoitti:

    DIL-LI-Ä JA PI-PAR-JUUR-TA
    ÄI-TI KAS-VAT-TAA
    DIL-LIN VART-TA VAAP-PE-RAA
    PIT-KIN KA-PU-AA
    KAK-SI E-TA-NAA
    NÄH-DÄK-SEEN
    A-VA-RAA MAA-IL-MAA.

    mitä najis tarkoittaa?

    Äänestä

Vanhojen asiakirjojen tai pyhien tekstien tutkimisessa historiallinen analyysi on aina tieteellinen lähtökohta. Se nimenomaan estää tutkijaa viemästä omia näkemyksiään teksteihin. Tekstit luetaan niinkuin ne on kirjoitettu kirjaimellisesti ja niistä tehdään havaintoja sekä vertailuja muihin saman ajan lähteisiin ja teoksiin. Historiallinen analyysi kertoo, mitä tekstit ovat alunperin omana syntytilanteesssan tarkoittaneet.

Sinä haluat korostaa seuraavaa vaihetta tekstien käsittelyssä. Tekstien historiallisen analyysin jälkeen alkaa hermeneuttinen analyysi. Silloin tutkija voi kysellä, mitä nämä tekstit merkitsevät tämän päivän kannalta. Silloin tekstejä tulkitaan. Uskonnolliset yhteisöt vetoavat yleensä omaan erityistuntemukseensa esim. suulliseen perimätietoon korostaessaan omaa kykyään tulkita sanomaa muita paremmin Näinhän se menee varmasti kaikissa uskonnoissa tänä päivänä, ainakin niillä joilla on pyhä kirja.

Mikäli uskontojen alkuperäiset opetukset ovat jossain määrin kyseenalaisia, uskontojen kannattajilla on taipumus tulkita niitä nykyaikaan hyviksi ja unohtaa "ikävät opetukset". Kuitenkin Jumalan totuuden tunnistaa minusta aina rakkaudesta, ihmisen keksimät opetukset rakkaudettomuudesta. Raamattu ja Koraani näyttävät sisältävän niin paljon rakkaudetomuutta aina välillä, etteivät ne voi olla mitään puhdasta Jumalan sanaa, vaan ihmisten laatimia näkemyksiä ja tulkintoja Jumalan sanomasta. Tämä ei minusta vähennä näiden kirjoitusten arvoa. Se tekee niistä vain inhimillisiä synnyltään ja sisällöltään. Syntytavasta huolimatta nämäkin teokset voivat välittää Jumalan hyvyyttä ja rakkautta ihmiselle.

Me olemme siis monesta asiasta samaa mieltä. Tekstien äärellä tehdään historiallista analyysiä lähdekriittisin menetelmin. Nämä tulokset järkyttävät toisinaan uskontojen kannattajia eivätkä he halua niitä hyväksyä. Historia kuuluu menneisyyteen. Tekstit saadaan "elämään" nykyaikaan tulkitsemalla niitä uudelleen.

Mistä olisimme eri mieltä? En tiedä, olemmeko mistään, mutta historiallisen analyysin tulokset anatavat minusta suuntaa uskonnon luotettavuuden ja uskottavuuden arvioimiselle. Hyvä uskonto puhuua aina ja kaikessa pitäen silmällä Jumalan rakkautta. Nykypäivän tilanne voidaan "hankalan" uskonnon suhteen pelastaa tulkitsemalla kohtia uudelleen tai selkeästi hylkääämällä perinteiset vanhntuneet näkemykset.

Jokaisella aikakaudella on omat omituisuutensa tai kehittymättömät piirteensä. Sinusta niitä ei saisi arvioida nykyajan mittarien perusteella kovin ankarasti. Me voimme ymmärtäää jokaista aikaa heidän omista lähtökohdistaan. Sitä historianselitys juuri tekee.

Hyvä kannattamisen arvoinen uskonto sisältää minusta alusta asti yleisesti hyväksyttäviä ideoita tai opetuksia kuten rakkauden, jotka sopivat kaikille kaikkina aikoina. Totuus on totta aina ja kaikkialla. Mistä tahansa uskonnosta saadaan "edustuskelpoinen" tulkitsemalla sen kyseenalaiset alkuperäiset opetukset pois ja kehittämällä niitä vallitsevan sivistystason mukaisesti.

Äänestä
  • >>Totuus on totta aina ja kaikkialla.

    Miten sinä olet tähän päätynyt? Mitkä asiat ovat totta aina ja kaikkialla?

    Äänestä

  • "Sinusta niitä ei saisi arvioida nykyajan mittarien perusteella kovin ankarasti."

    Aapo ei tunnusta eikä tule tunnustamaan totuuden universaalisuutta.

    Äänestä

  • Esko kirjoitti:

    >>Totuus on totta aina ja kaikkialla.

    Miten sinä olet tähän päätynyt? Mitkä asiat ovat totta aina ja kaikkialla?

    esim.

    Äänestä

  • Islamilainen valtakunta levittäytyi syntymisensä jälkeen nopeasti sekä itään että länteen. Idässä sillä oli vastassaan Persian imperiumi ja lännessä kristityt imperiumit. Idässä aluevalloituksen lisäksi myös islamin uskoon käännyttäminen sujui ilman vaikeuksia, mutta lännessä vallattujen alueiden islamisointi oli hitaampaa kristinuskon aiheuttaman vastustuksen vuoksi. Islam kohtasi lännessä vihamielisen kilpailijan, joka kielsi islamin perusteet. Elävä jumala oli myös mustasukkainen jumala.

    Alueiden valloitus sujui kuitenkin nopeasti. Alle sadassa vuodessa muslimien valtakunta, kalifaatti, otti haltuunsa lähes kaikki Euroopan ulkopuoliset kristityt alueet. Se miehitti alueita Bysantista Syyriassa, Palestiinan ja Egyptin ja eteni Pohjois-Afrikan kautta myös Eurooppaan, Sisiliaan ja Pyreneiden niemimaalle. Vuonna 711 niemimaa liitettiin kalifikuntaan, josta se kuitenkin erosi vuonna 755 muodostaen itsenäisen Gordoban kalifikunnan. Tämä kuitenkin jakaantui 1000-luvun alussa pieniin kuningaskuntiin, minkä vuoksi kristityt, jotka olivat säilyttäneet asemansa Pohjois-Espanjassa, aloittivat laajentumisen etelään. Muslimimaailma menetti 1200-1300-luvuilla valtaansa Länsi-Euroopassa ja vuonna 1492 Granada joutui viimeisenä muslimien hallitsemana alueena kristityn Espanjan käsiin.

    http://urlsnip.com/940166

    Äänestä

  • najis kirjoitti:

    esim.

    Etkö tiedä uskonnoista jotain totta aina ja kaikkialla?

    Äänestä

  • Kirjoituksesi oli mielenkiintoinen. Siinä määrin mielenkiintoinen, että huomaan, että minun täytyy pohtia siinä esille tulleita kysymyksiä kunnolla. Valitettavasti joudun poistumaan muutamaksi päiväksi tietokoneeni ääreltä ja valmistautumaan vielä tänä yönä matkalle, joten ehdin nyt ottaa kantaa vain viestisi alkuun. Palaan asiaan sitten myöhemmin.

    >>Vanhojen asiakirjojen tai pyhien tekstien tutkimisessa historiallinen analyysi on aina tieteellinen lähtökohta. Se nimenomaan estää tutkijaa viemästä omia näkemyksiään teksteihin. Tekstit luetaan niinkuin ne on kirjoitettu kirjaimellisesti ja niistä tehdään havaintoja sekä vertailuja muihin saman ajan lähteisiin ja teoksiin. Historiallinen analyysi kertoo, mitä tekstit ovat alunperin omana syntytilanteesssan tarkoittaneet.>>

    En ole varma, ymmärränkö oikein mitä tarkoitat. Ajatteletko, että esimerkiksi 100-luvulla jaa. kansankreikaksi kirjoitettu teksti voitaisiin lukea ja ymmärtää sellaisenaan kirjaimellisesti niin kuin se oli kirjoitettu? Vai ajatteletko, että jotta se voitaisiin ymmärtää niin kuin se on kirjoitettu, se on ensin tulkittava? Jos teksti on ensin tulkittava, silloin on tulkittaessa huolellisesti tutkittava aikakautta, jolloin se on kirjoitettu, uskonnollista ja kulttuurista traditiota, johon se liittyy, tapahtumia, joihin se on suhteessa, maailmankatsomusta, joka on sen taustalla, ilmaisutapoja, joita siinä käytetään ja ilmaisutapojen suhdetta muihin saman ajan tekstien ilmaisutapoihin.

    - Itse ajattelen, että jokaisen tekstin lukeminen edellyttää sen tulkitsemista. Oman aikakautemme ja kulttuurimme tekstit ovat (yleensä)suhteellisen helppoja tulkita, koska kirjoittajien ymmärryspohjat ja tulkitsijan ymmärryspohja ovat (yleensä) kohtuullisessa määrin samanlaisia. Mutta mitä kauemmaksi menemme omasta ajastamme ja kulttuuristamme, sitä vaikeammaksi kohdallinen tulkinta muuttuu. Historiallista analyysia ei siis mielestäni voida tässä erottaa hermeneuttisesta analyysista, vaan ne kulkevat käsi kädessä.

    Äänestä

  • old_profile_3400 kirjoitti:

    Kirjoituksesi oli mielenkiintoinen. Siinä määrin mielenkiintoinen, että huomaan, että minun täytyy pohtia siinä esille tulleita kysymyksiä kunnolla. Valitettavasti joudun poistumaan muutamaksi päiväksi tietokoneeni ääreltä ja valmistautumaan vielä tänä yönä matkalle, joten ehdin nyt ottaa kantaa vain viestisi alkuun. Palaan asiaan sitten myöhemmin.

    Yritän nukkua öisin. Joskus se onkin tarpeen, mutta en saa unta. Pelkään, että minut siepataan lentävään lautaseen. Lux Interior :D

    Äänestä

  • Esko kirjoitti:

    >>Totuus on totta aina ja kaikkialla.

    Miten sinä olet tähän päätynyt? Mitkä asiat ovat totta aina ja kaikkialla?

    Niin, minusta totuus on totta aina ja kaikkialla. Luonnotieteen tulokset ja matemaattiset lainalaisuudet todistavat väitteeni parhaiten. Hyvä esimerkki on tuo Najsin suhteellisuusteorian perusyhtälö.

    Sama pätee jumalalliseen sanomaan ja pääideoihin. Rakkaus tai lähimmäisenrakkaus on ajaton ja tosi arvo. Jumalan olemus on minusta rakkkaus, on aina ollut ja tulee aina olemaan. Muuttuvat asiat ja lauseet ovat osoitus ihmisen tulkinnoista ja kehittyvistä käsityksistä uskonnoissa. Totuus on sama eilen, tänään ja iankaikkiseti, vain tulkinnat siitä voivat vaihdella.

    Minun tekisi mieleni sanoa, että Jeesus on totuus, mutta tulkinnat hänestä voivat vaihdella eri aikakausina ja eri kulttuureissa. Erilaiset tulkinnat Jeesuksesta kuuluvatkin tämän päivän kristilliseen teologiaan. Vain totuus on yksi.

    Äänestä

  • kaulahuivifin kirjoitti:

    kuinka monta muslimia kannattaa ajatustasi. Voisiko sitä tutkia?

    Äänestä

  • old_profile_3400 kirjoitti:

    Kirjoituksesi oli mielenkiintoinen. Siinä määrin mielenkiintoinen, että huomaan, että minun täytyy pohtia siinä esille tulleita kysymyksiä kunnolla. Valitettavasti joudun poistumaan muutamaksi päiväksi tietokoneeni ääreltä ja valmistautumaan vielä tänä yönä matkalle, joten ehdin nyt ottaa kantaa vain viestisi alkuun. Palaan asiaan sitten myöhemmin.

    >>Vanhojen asiakirjojen tai pyhien tekstien tutkimisessa historiallinen analyysi on aina tieteellinen lähtökohta. Se nimenomaan estää tutkijaa viemästä omia näkemyksiään teksteihin. Tekstit luetaan niinkuin ne on kirjoitettu kirjaimellisesti ja niistä tehdään havaintoja sekä vertailuja muihin saman ajan lähteisiin ja teoksiin. Historiallinen analyysi kertoo, mitä tekstit ovat alunperin omana syntytilanteesssan tarkoittaneet.>>

    En ole varma, ymmärränkö oikein mitä tarkoitat. Ajatteletko, että esimerkiksi 100-luvulla jaa. kansankreikaksi kirjoitettu teksti voitaisiin lukea ja ymmärtää sellaisenaan kirjaimellisesti niin kuin se oli kirjoitettu? Vai ajatteletko, että jotta se voitaisiin ymmärtää niin kuin se on kirjoitettu, se on ensin tulkittava? Jos teksti on ensin tulkittava, silloin on tulkittaessa huolellisesti tutkittava aikakautta, jolloin se on kirjoitettu, uskonnollista ja kulttuurista traditiota, johon se liittyy, tapahtumia, joihin se on suhteessa, maailmankatsomusta, joka on sen taustalla, ilmaisutapoja, joita siinä käytetään ja ilmaisutapojen suhdetta muihin saman ajan tekstien ilmaisutapoihin.

    - Itse ajattelen, että jokaisen tekstin lukeminen edellyttää sen tulkitsemista. Oman aikakautemme ja kulttuurimme tekstit ovat (yleensä)suhteellisen helppoja tulkita, koska kirjoittajien ymmärryspohjat ja tulkitsijan ymmärryspohja ovat (yleensä) kohtuullisessa määrin samanlaisia. Mutta mitä kauemmaksi menemme omasta ajastamme ja kulttuuristamme, sitä vaikeammaksi kohdallinen tulkinta muuttuu. Historiallista analyysia ei siis mielestäni voida tässä erottaa hermeneuttisesta analyysista, vaan ne kulkevat käsi kädessä.

    Historiallinen analyysi ei ota vielä mitään kantaa tekstien merkitykseen nykypäivän kannalta. Se on tärkeä lähtökohta. Tutkija kyselee pelkästään menneisyyteen liittyviä kysymyksiä ensin. Muutoin helposti "nykypäivän" näkemykset luetaan sisään teksteihin, mikä ei tee oikeutta historianselitykselle.

    Kun tekstejä luetaan, ne luetaan aina kirjaimellisesti osana oman aikansa kulttuuriympäristöä. Silloin lähdetään juuri kyselemään vaikkapa sanojen merkityksiä oman aikansa käytössä ja tutkitaan kielessä käytettyjä symboleja ja ilmaisutapoja. Tutkija perehtyy ensin kulttuuriympäristöön ja sen vertailupohjana oleviin lähteisiin. Mitään tekstiä ei voi ymmärtää, ellei ensin tunne teosten kulttuuriympäristöä hyvin ja sen kielen kehitystä ja sanastoa, käytöstapoja tai juhlaperinteitä yms.

    Vanhojen kielten sanojen merkityksiä voi joutua kyllä hyvinkin visaisesti tulkitsemaan. Sanoja ei käytetä nykykielessä välttämättä mitenkään samassa merkityksessä ja sanoilla on voinut olla useita merkityksiä alunperin. Mitä tekijä on tarkoittanut? Siinäpä sitä riittää selvittelyä ja usein asiayhteys voi auttaa eteenpäin tms.

    Tutkija haluaa vain kysellä, mitä teksti on alunperin tarkoittanut ja miten siitä tehdyt havainnot voidaan järkevästi selittää. Johdonmukaisin, yksinkertaisin selitys hyväksytään yleensä tieteelliseksi totuudeksi historiantutkimuksessa.

    Tämän jälkeen siirrytään nykypäivään ja katsotaan onko alkuperäisellä tarkoituksella enää mitään merkitystä vain pitääkö se tulkita uudelleen nykyaikaan.

    Äänestä

  • Esko kirjoitti:

    Etkö tiedä uskonnoista jotain totta aina ja kaikkialla?

    Jokaisessa niissä on sekä sisäisiä että ulkoisia sovittamattomia opillisia ristiriitoja.

    Äänestä

  • kaulahuivifin kirjoitti:

    Niin, minusta totuus on totta aina ja kaikkialla. Luonnotieteen tulokset ja matemaattiset lainalaisuudet todistavat väitteeni parhaiten. Hyvä esimerkki on tuo Najsin suhteellisuusteorian perusyhtälö.

    Sama pätee jumalalliseen sanomaan ja pääideoihin. Rakkaus tai lähimmäisenrakkaus on ajaton ja tosi arvo. Jumalan olemus on minusta rakkkaus, on aina ollut ja tulee aina olemaan. Muuttuvat asiat ja lauseet ovat osoitus ihmisen tulkinnoista ja kehittyvistä käsityksistä uskonnoissa. Totuus on sama eilen, tänään ja iankaikkiseti, vain tulkinnat siitä voivat vaihdella.

    Minun tekisi mieleni sanoa, että Jeesus on totuus, mutta tulkinnat hänestä voivat vaihdella eri aikakausina ja eri kulttuureissa. Erilaiset tulkinnat Jeesuksesta kuuluvatkin tämän päivän kristilliseen teologiaan. Vain totuus on yksi.

    Totuus on yksi.
    Jokin asia (esim. aamukahvin juonti, liikenneonnettomuus tmv.) on tapahtunut vain ja ainoastaan yhdellä tavalla.

    Subjektiiviset havaitsijat sitten sotkevat mukaan omat himonsa ja halunsa ja selittävät esim. liikenneonnettomuuden tapahtuneen kukin eri tavalla, mutta se ei muuta sitä tosiasiaa, että liikenneonnettomuus tapahtui yhdellä tavalla.
    Ja se on totuus.
    Riippumatta siitä, miten aapo haluaa ymmärtää jokaista selittelijää.

    Erityinen heikkous aapon filosofiassa on hänen kyvyttömyytensä tuomitsemaan ketään.
    Hän ei pystynyt tuomitsemaan edes kehitysmaissa vielä nykypäivänäkin tapahtuvia lapsiavioliittoja, vaan hänen mukaansa se on "siinä tilanteessa paras mahdollinen vaihtoehto".
    Hyi olkoon mikä irstas setä!

    Naimakauppa
    Kirjoittanut: Aabra-ham 11.6.2005 klo 13.34

       Latinalaisen Amerikan suurkaupunkien slummit ovat esimerkki siitä, mihin nälkä ajaa. Niissä äärimmäisen köyhistä oloista olevat tytöt pitävät usein varhaista avioliittoa parhaana reaalisena vaihtoehtona, jos se tarjoaa edes jonkinlaisen turvan ja kunniallisena pidetyn aseman yhteisössä. Koulun käyminen ja itsenäinen elämä ovat siellä yhäkin monille vain unelmia. Tulevat olemaankin niin kauan, kunnes asianomaiset yhteiskunnat alkavat tuntea enemmän vastuuta väestöistään. Eräät itselleni läheiset ihmiset työskentelevät kansainvälisen slummisuunnittelun parissa, joten asia on minulle suhteellisen tuttu.

    Mutta kuten varmasti tiedät, hyvin monissa muissakin yhteiskunnissa nuorelle tytölle oli aiemmin ja varsin usein nykyäänkin hyvin vähän muita reaalisia, elämisen ja edes jonkinlaisen aseman turvaavia vaihtoehtoja kuin avioliitto.

    Naimattomalle naiselle oli ja monissa patriarkaalisissa yhteiskunnissa yhä on varsin vähän sijaa: ei juurikaan kouluja ja varsin vähän kunniallisina pidettyjä työpaikkoja. Silloin tytön vanhemmat pyrkivät naittamaan lapsensa heti, kun se suinkin oli mahdollista, ja tietenkin niin hyvin, kuin mahdollista. Sillä pyrittiin ja yhäkin monilla alueilla pyritään turvaamaan tyttölapsen tulevaisuus patriarkaalisessa yhteiskunnassa, jossa harva nainen kykeni elämään kunniallisena pidettyä elämää ilman avioliiton tarjoamaa suojaa. Sitä pidettiin vanhempien velvollisuutena. Tytöt itse pitivät sitä myös useimmiten ainoana hyvänä vaihtoehtona. Hyväksikäyttönä sitä ei pidetty. Sitä pidettiin ja monin paikoin pidetään usein yhäkin täysin normaalina, hyväksyttävänä ja suositeltavana. Avioliitto oli kirjaimellisesti naimakauppa ja hiukankin varakkaammissa piireissä samalla sukujen välinen kauppa. Sillä pyrittiin parhaisiin kulloinkin mahdollisiin yhteiskunnallis-taloudellisiin tuloksiin.

    Esimerkiksi Muhammedin avioliitot olivat vaimojen sukujen ja vaimojen itsensäkin kannalta luultavasti parhaat mahdolliset naimakaupat, mitä tuona aikana ja tuossa yhteiskunnassa oli tarjolla.

    Romanttinen rakkaus on ollut aina laulujen aihe, mutta avioliiton perustana se on hyvin nuori ilmiö. Tavanomaiseksi avioliiton perustaksi se tuli vasta sitten, kun nainen vapautui - eli kun rikastuvat yhteiskunnat alkoivat tarvita naistyötä tehtaissa, virastoissa ja muualla kotipiirin ulkopuolella. Sitä ennen avioliitto oli kirjaimellisesti naimakauppa ja ”rakastumiseen” perustuvaa avioliiton solmimista pidettiin vastuuttomana. Islamia tai muslimeja tästä on turha syyllistää, jos ei haluta samalla syyllistää suurin piirtein koko maailmaa.

    Suomalaispedofiilit ja muut lapsikaupan ja lapsiprostituution edistäjät ovat asia aivan erikseen, ja sen tiedät varsin hyvin.

    Äänestä

  • itään että länteen kirjoitti:

    Islamilainen valtakunta levittäytyi syntymisensä jälkeen nopeasti sekä itään että länteen. Idässä sillä oli vastassaan Persian imperiumi ja lännessä kristityt imperiumit. Idässä aluevalloituksen lisäksi myös islamin uskoon käännyttäminen sujui ilman vaikeuksia, mutta lännessä vallattujen alueiden islamisointi oli hitaampaa kristinuskon aiheuttaman vastustuksen vuoksi. Islam kohtasi lännessä vihamielisen kilpailijan, joka kielsi islamin perusteet. Elävä jumala oli myös mustasukkainen jumala.

    Alueiden valloitus sujui kuitenkin nopeasti. Alle sadassa vuodessa muslimien valtakunta, kalifaatti, otti haltuunsa lähes kaikki Euroopan ulkopuoliset kristityt alueet. Se miehitti alueita Bysantista Syyriassa, Palestiinan ja Egyptin ja eteni Pohjois-Afrikan kautta myös Eurooppaan, Sisiliaan ja Pyreneiden niemimaalle. Vuonna 711 niemimaa liitettiin kalifikuntaan, josta se kuitenkin erosi vuonna 755 muodostaen itsenäisen Gordoban kalifikunnan. Tämä kuitenkin jakaantui 1000-luvun alussa pieniin kuningaskuntiin, minkä vuoksi kristityt, jotka olivat säilyttäneet asemansa Pohjois-Espanjassa, aloittivat laajentumisen etelään. Muslimimaailma menetti 1200-1300-luvuilla valtaansa Länsi-Euroopassa ja vuonna 1492 Granada joutui viimeisenä muslimien hallitsemana alueena kristityn Espanjan käsiin.

    http://urlsnip.com/940166

    Tämä on suoraan kirkkohistorian kurssikirjasta teologisesta tiedekunnasta! Ei nyt sanasta sanaa, mutta asia.

    Äänestä

  • kaulahuivifin kirjoitti:

    Historiallinen analyysi ei ota vielä mitään kantaa tekstien merkitykseen nykypäivän kannalta. Se on tärkeä lähtökohta. Tutkija kyselee pelkästään menneisyyteen liittyviä kysymyksiä ensin. Muutoin helposti "nykypäivän" näkemykset luetaan sisään teksteihin, mikä ei tee oikeutta historianselitykselle.

    Kun tekstejä luetaan, ne luetaan aina kirjaimellisesti osana oman aikansa kulttuuriympäristöä. Silloin lähdetään juuri kyselemään vaikkapa sanojen merkityksiä oman aikansa käytössä ja tutkitaan kielessä käytettyjä symboleja ja ilmaisutapoja. Tutkija perehtyy ensin kulttuuriympäristöön ja sen vertailupohjana oleviin lähteisiin. Mitään tekstiä ei voi ymmärtää, ellei ensin tunne teosten kulttuuriympäristöä hyvin ja sen kielen kehitystä ja sanastoa, käytöstapoja tai juhlaperinteitä yms.

    Vanhojen kielten sanojen merkityksiä voi joutua kyllä hyvinkin visaisesti tulkitsemaan. Sanoja ei käytetä nykykielessä välttämättä mitenkään samassa merkityksessä ja sanoilla on voinut olla useita merkityksiä alunperin. Mitä tekijä on tarkoittanut? Siinäpä sitä riittää selvittelyä ja usein asiayhteys voi auttaa eteenpäin tms.

    Tutkija haluaa vain kysellä, mitä teksti on alunperin tarkoittanut ja miten siitä tehdyt havainnot voidaan järkevästi selittää. Johdonmukaisin, yksinkertaisin selitys hyväksytään yleensä tieteelliseksi totuudeksi historiantutkimuksessa.

    Tämän jälkeen siirrytään nykypäivään ja katsotaan onko alkuperäisellä tarkoituksella enää mitään merkitystä vain pitääkö se tulkita uudelleen nykyaikaan.

    Tiedemiehillä on omat pyrkimyksensä ja ne eivät ole samat, kuin on tavallisilla uskonnollisten tekstien lukijoilla. Eikö olisi syytä ajatella miten tavallinen kansa lukee uskonnollisia tekstejä?

    Jotkut uskovat uskonnollisen kirjan tekstin kokonaan ja kirjaimellisesti niinkuin se on kirjoitettu. Toiset eivät usko. Joku uskoo osan tekstistä, mutta hylkää toiset osat.
    Tiedemies pitää vanhoja tekstejä arvottomana todellisuuden selittämisen kannalta. Uskovainen uskoo tekstien olevan hyödyllisiä hänelle.

    Onko uskonnon tekstien lukemisesta hyötyä kenellekään ja mitä hyötyä niistä voi olla? Mikä on tiedemiesten vastaus siihen?
    Kun nykyään tehdään kaikenlaisia tutkimuksia, eikö olisi jo syytä tutkia myös uskontojen hyödyllisyys ja antaa niistä tieteelliset suositukset?

    Äänestä

  • kaulahuivifin kirjoitti:

    Niin, minusta totuus on totta aina ja kaikkialla. Luonnotieteen tulokset ja matemaattiset lainalaisuudet todistavat väitteeni parhaiten. Hyvä esimerkki on tuo Najsin suhteellisuusteorian perusyhtälö.

    Sama pätee jumalalliseen sanomaan ja pääideoihin. Rakkaus tai lähimmäisenrakkaus on ajaton ja tosi arvo. Jumalan olemus on minusta rakkkaus, on aina ollut ja tulee aina olemaan. Muuttuvat asiat ja lauseet ovat osoitus ihmisen tulkinnoista ja kehittyvistä käsityksistä uskonnoissa. Totuus on sama eilen, tänään ja iankaikkiseti, vain tulkinnat siitä voivat vaihdella.

    Minun tekisi mieleni sanoa, että Jeesus on totuus, mutta tulkinnat hänestä voivat vaihdella eri aikakausina ja eri kulttuureissa. Erilaiset tulkinnat Jeesuksesta kuuluvatkin tämän päivän kristilliseen teologiaan. Vain totuus on yksi.

    Jos sinua tulkitsemalla oivaltaa totuuden voi sanoa sinun olevan Totuus.
    Jos taas sinua tulkitsemalla tule vihaiseksi ja hakkaa vaimonsa voi sanoa sinun olevan Pahuus.

    Äänestä

  • Tulkitsija. kirjoitti:

    Tervetuloa islam-palstalle, rauhan uskonnon keskustelupalstalle!

    Säästä itseäsi ja unohda koko islam.
    Täällä sinun mielesi pahoitetaan.
    Sinä olet liian hyväluontoinen ihminen, että sinun kannattaisi jäädä tänne. Katkeroituisit ja muuttuisit huonompaan suuntaan.

    Voit rauhassa jättää islamin torjumisen meille rasisteille eli rassuille (kaikki, jotka eivät tykkää islamista, ovat auttamattomasti rassuja).

    Tai jos jäät, niin kannattaa kasvattaa paksu nahka näiden aabra-hammien ja tulkitsijoiden. (entiset taistolaiskommunistiateistit), suomikäännynnäismuslimien (entiset taistolaiskommunistiateistit) Pahansuopuutta vastaan;D

    ..kannattaa avata sydämensä. Siihen ei tule naarmuakaan, vaikka edes luutkaan eivät olisi sen suojana.
    Uskon, että "kaulis" on lähempänä totuutta kuin pahuutta. En taydellistä totuutta vielä löytänyt, mutta siellä se lymyilee rivien ja tulkintojen lomassa.

    Ensin loukataan, ja sitten vedetään vähän takaisin.
    Lopuksi pitää vielä vähän näykkäistä epäselvyydestä.

    Täydellistä totuutta kaulis ei ole tietääkseni täällä väittänyt esittävänsä, joten kyseessä on itserakentelemasi olkiukko, jota vastaan tykkäät hyökkäillä.

    Se, että et ole ymmärtänyt kauliksen juttuja, voi johtua yksinkertaisesti siitä, että vika on sinussa. Minulla ei ole ollut mitään vaikeuksia ymmärtää häntä.

    Sanojani ja lauseitani en tarkoita sillä viisiin kuten sinä ne tulkitset.
    Täydellistä totuutta ei kukaan viisas ihminen väitäkään sanovansa näinä päivinä, enkä siis ole kauliksenkaan niin väittänyt tekevän.

    Vaikeuksia on aina lukijalla, niin raamatun, koraanin kuin kauliksenkin lukijalla. Tämä on totuus!

       Tulkitse minut päin mäntyä.
    Kirjoittanut: Tulkitsija. 5.1.2007 klo 17.18

    "Täydellistä totuutta ei kukaan viisas ihminen väitäkään sanovansa näinä päivinä, enkä siis ole kauliksenkaan niin väittänyt tekevän."

    ********
    Kaulahuivifin on Totuus.
    Kirjoittanut: Tulkitsija. 5.1.2007 klo 15.32

       Jos sinua tulkitsemalla oivaltaa totuuden voi sanoa sinun olevan Totuus.
    Jos taas sinua tulkitsemalla tule vihaiseksi ja hakkaa vaimonsa voi sanoa sinun olevan Pahuus.
    *****

    Et siis myönnä, että Kaulahuivifinillä voisi olla edes pikkaisen syytä pahastua tuosta tulkinnastasi?

    Hän itsekin myöntää että ihmiset tulkitsevat kaikenlaista, joka ei aina välttämättä ole se alkuperäinen sanojen tarkoitus.

    Otin esimerkiksi kauliksen puheet ja tarkoitin, että yhtä hyvin niissä voi piillä totuus kuin pahuus, riippuu lukijasta ja hänen ymmärryksestä.

    Ei vain mennyt sinulle perille.
    Mitenhän sitten 2000vuotta vanhojen juttujen tarkoitus on hämärtynyt, kun edes me kaksi ihmistä emme ymmärrä toisiamme? Miten miljoona ihmistä voisi ymmärtää jotkut tekstit OIKEIN?

    että olet pahansuopa ihminen, joka pyrki tahallaan loukkaamaan kilttiä ihmistä, etsimään hänen tekstistään jotain sellaista, mitä siellä ei ollut vain osoittaaksesi, että kaltaisesi asioiden vääristelijät kykenevät vaikka selittämään mustan olevan valkoista.
    Ei siinä mitään sen kummempaa.

    Äänestä

  • old_profile_3400 kirjoitti:

    Kirjoituksesi oli mielenkiintoinen. Siinä määrin mielenkiintoinen, että huomaan, että minun täytyy pohtia siinä esille tulleita kysymyksiä kunnolla. Valitettavasti joudun poistumaan muutamaksi päiväksi tietokoneeni ääreltä ja valmistautumaan vielä tänä yönä matkalle, joten ehdin nyt ottaa kantaa vain viestisi alkuun. Palaan asiaan sitten myöhemmin.

    >>Vanhojen asiakirjojen tai pyhien tekstien tutkimisessa historiallinen analyysi on aina tieteellinen lähtökohta. Se nimenomaan estää tutkijaa viemästä omia näkemyksiään teksteihin. Tekstit luetaan niinkuin ne on kirjoitettu kirjaimellisesti ja niistä tehdään havaintoja sekä vertailuja muihin saman ajan lähteisiin ja teoksiin. Historiallinen analyysi kertoo, mitä tekstit ovat alunperin omana syntytilanteesssan tarkoittaneet.>>

    En ole varma, ymmärränkö oikein mitä tarkoitat. Ajatteletko, että esimerkiksi 100-luvulla jaa. kansankreikaksi kirjoitettu teksti voitaisiin lukea ja ymmärtää sellaisenaan kirjaimellisesti niin kuin se oli kirjoitettu? Vai ajatteletko, että jotta se voitaisiin ymmärtää niin kuin se on kirjoitettu, se on ensin tulkittava? Jos teksti on ensin tulkittava, silloin on tulkittaessa huolellisesti tutkittava aikakautta, jolloin se on kirjoitettu, uskonnollista ja kulttuurista traditiota, johon se liittyy, tapahtumia, joihin se on suhteessa, maailmankatsomusta, joka on sen taustalla, ilmaisutapoja, joita siinä käytetään ja ilmaisutapojen suhdetta muihin saman ajan tekstien ilmaisutapoihin.

    - Itse ajattelen, että jokaisen tekstin lukeminen edellyttää sen tulkitsemista. Oman aikakautemme ja kulttuurimme tekstit ovat (yleensä)suhteellisen helppoja tulkita, koska kirjoittajien ymmärryspohjat ja tulkitsijan ymmärryspohja ovat (yleensä) kohtuullisessa määrin samanlaisia. Mutta mitä kauemmaksi menemme omasta ajastamme ja kulttuuristamme, sitä vaikeammaksi kohdallinen tulkinta muuttuu. Historiallista analyysia ei siis mielestäni voida tässä erottaa hermeneuttisesta analyysista, vaan ne kulkevat käsi kädessä.

    on se that radikaali-islam is globaalista brainwash!

    Äänestä

  • najis kirjoitti:

    Totuus on yksi.
    Jokin asia (esim. aamukahvin juonti, liikenneonnettomuus tmv.) on tapahtunut vain ja ainoastaan yhdellä tavalla.

    Subjektiiviset havaitsijat sitten sotkevat mukaan omat himonsa ja halunsa ja selittävät esim. liikenneonnettomuuden tapahtuneen kukin eri tavalla, mutta se ei muuta sitä tosiasiaa, että liikenneonnettomuus tapahtui yhdellä tavalla.
    Ja se on totuus.
    Riippumatta siitä, miten aapo haluaa ymmärtää jokaista selittelijää.

    Erityinen heikkous aapon filosofiassa on hänen kyvyttömyytensä tuomitsemaan ketään.
    Hän ei pystynyt tuomitsemaan edes kehitysmaissa vielä nykypäivänäkin tapahtuvia lapsiavioliittoja, vaan hänen mukaansa se on "siinä tilanteessa paras mahdollinen vaihtoehto".
    Hyi olkoon mikä irstas setä!

    Naimakauppa
    Kirjoittanut: Aabra-ham 11.6.2005 klo 13.34

       Latinalaisen Amerikan suurkaupunkien slummit ovat esimerkki siitä, mihin nälkä ajaa. Niissä äärimmäisen köyhistä oloista olevat tytöt pitävät usein varhaista avioliittoa parhaana reaalisena vaihtoehtona, jos se tarjoaa edes jonkinlaisen turvan ja kunniallisena pidetyn aseman yhteisössä. Koulun käyminen ja itsenäinen elämä ovat siellä yhäkin monille vain unelmia. Tulevat olemaankin niin kauan, kunnes asianomaiset yhteiskunnat alkavat tuntea enemmän vastuuta väestöistään. Eräät itselleni läheiset ihmiset työskentelevät kansainvälisen slummisuunnittelun parissa, joten asia on minulle suhteellisen tuttu.

    Mutta kuten varmasti tiedät, hyvin monissa muissakin yhteiskunnissa nuorelle tytölle oli aiemmin ja varsin usein nykyäänkin hyvin vähän muita reaalisia, elämisen ja edes jonkinlaisen aseman turvaavia vaihtoehtoja kuin avioliitto.

    Naimattomalle naiselle oli ja monissa patriarkaalisissa yhteiskunnissa yhä on varsin vähän sijaa: ei juurikaan kouluja ja varsin vähän kunniallisina pidettyjä työpaikkoja. Silloin tytön vanhemmat pyrkivät naittamaan lapsensa heti, kun se suinkin oli mahdollista, ja tietenkin niin hyvin, kuin mahdollista. Sillä pyrittiin ja yhäkin monilla alueilla pyritään turvaamaan tyttölapsen tulevaisuus patriarkaalisessa yhteiskunnassa, jossa harva nainen kykeni elämään kunniallisena pidettyä elämää ilman avioliiton tarjoamaa suojaa. Sitä pidettiin vanhempien velvollisuutena. Tytöt itse pitivät sitä myös useimmiten ainoana hyvänä vaihtoehtona. Hyväksikäyttönä sitä ei pidetty. Sitä pidettiin ja monin paikoin pidetään usein yhäkin täysin normaalina, hyväksyttävänä ja suositeltavana. Avioliitto oli kirjaimellisesti naimakauppa ja hiukankin varakkaammissa piireissä samalla sukujen välinen kauppa. Sillä pyrittiin parhaisiin kulloinkin mahdollisiin yhteiskunnallis-taloudellisiin tuloksiin.

    Esimerkiksi Muhammedin avioliitot olivat vaimojen sukujen ja vaimojen itsensäkin kannalta luultavasti parhaat mahdolliset naimakaupat, mitä tuona aikana ja tuossa yhteiskunnassa oli tarjolla.

    Romanttinen rakkaus on ollut aina laulujen aihe, mutta avioliiton perustana se on hyvin nuori ilmiö. Tavanomaiseksi avioliiton perustaksi se tuli vasta sitten, kun nainen vapautui - eli kun rikastuvat yhteiskunnat alkoivat tarvita naistyötä tehtaissa, virastoissa ja muualla kotipiirin ulkopuolella. Sitä ennen avioliitto oli kirjaimellisesti naimakauppa ja ”rakastumiseen” perustuvaa avioliiton solmimista pidettiin vastuuttomana. Islamia tai muslimeja tästä on turha syyllistää, jos ei haluta samalla syyllistää suurin piirtein koko maailmaa.

    Suomalaispedofiilit ja muut lapsikaupan ja lapsiprostituution edistäjät ovat asia aivan erikseen, ja sen tiedät varsin hyvin.

    Juuri näin. Asiat eivät todellisuudessa tapahdu monella tavalla. On vain yksi totuus. Kaikki maailman uskonnot eivät voi olla tosia yhtäaikaa. Kukaan ei voi väittää omaa uskontoaa ehdottomaksi totuudeksi, koska emme voi todentaa tieteellisillä menetelmillä aukottomastai.

    Kokonaan toinen asia on, että loppupeleissä taivaan porteilla Jumala voi hyväksyä yhdestä totuudesta huolimatta jopa kaikkien uskontojen kannattajat taivaaseen. Hän on rakkaus, paljon suurempi kuin ihmisen rakkaus ja tomii myös sen mukaisesti.

    Jumala ehkä ystävällisesti näyttää kaikille, että Jeesus oli ja on totuus taivaassakin (näin itse uskon), mutta sanoo ymmärtävänsä ihmisen vaikeuksia uskoa aitoon ja oikeaan Jumalaan ja osoittaa kaikesta huolimatta rakkauttaan kaikille. Voivottelee ehkä pikkuisen ei-kristittyjen päätä, mutta rakastaa sitli heitäkin ja pyytää sisään ikuisuuteen. Ehkä olen oikeassa, ehkä olen väärässä. Uskoni on ainakin vilpitön ja rehellinen. En tiedä oikeaa vastausta, mutta ei se mitään. Tärkeintä on minusta elää uskossa, toivossa ja rakkaudessa.

    Äänestä

  • Tulkitsija. kirjoitti:

    Jos sinua tulkitsemalla oivaltaa totuuden voi sanoa sinun olevan Totuus.
    Jos taas sinua tulkitsemalla tule vihaiseksi ja hakkaa vaimonsa voi sanoa sinun olevan Pahuus.

    Lausuit minusta syvän viisauden. Ytimekkäästi todettu.

    Äänestä

  • kaulahuivifin kirjoitti:

    Lausuit minusta syvän viisauden. Ytimekkäästi todettu.

    Minä en esitä täällä mitään ehdottomia ja lopullisia totuuksia mistään asiasta. Olen pyrkinyt esittämään terveen järjen ja hallussani olevan tiedon perusteella mielipiteitä uskonnoista ja niiden opetuksista. Minä en ole totuus. Kirjoituksissani lähden aina humanistisista arvoista kuten lähimmäisenrakkaus. Sen avulla arvioin näkemyksiäni. Pahuutta en halua levittää täällä enkä minkäänlaista uskonnollista vihaa ketään kohtaan.

    Jos teksteistäni löytyy pahoja asioita, toivon, että saan heti palautettta. Lupaan arvioida mielipiteeni uudellleen. Olen ehkä kirjoittanut väsyneenä jotakin tyhmää silloin. Rakkaudesta uskonnollinen totuus tunnetaan.

    Olen Marian tunnustuksessa sanonut, että kaikkien uskontojen opetuksia voidaan arvioida terveen järjen, tieteen ja historiantutkimuksen valossa. Eri uskonnoissa on omat häpeätahransa ja kyseenalaiset kohtansa. Ne pitää paljastaa kaikille rehellisyyden nimissä. Uskontojen nimissä on liikaa tehty väkivaltaa. Jokaisella on oikeus tietää, mitä uskonnot voivat tuottaa pahimmillaan - ja parhaimmillaan myös.

    Äänestä

  • kaulahuivifin kirjoitti:

    Lausuit minusta syvän viisauden. Ytimekkäästi todettu.

    Minä en esitä täällä mitään ehdottomia ja lopullisia totuuksia mistään asiasta. Olen pyrkinyt esittämään terveen järjen ja hallussani olevan tiedon perusteella mielipiteitä uskonnoista ja niiden opetuksista. Minä en ole totuus. Kirjoituksissani lähden aina humanistisista arvoista kuten lähimmäisenrakkaus. Sen avulla arvioin näkemyksiäni. Pahuutta en halua levittää täällä enkä minkäänlaista uskonnollista vihaa ketään kohtaan.

    Kirjoituksiani ei pitäisi pystyä ymmärtämään pahuutta edistävällä tavalla. Jos teksteistäni löytyy pahoja asioita, toivon, että saan heti palautettta. Lupaan arvioida mielipiteeni uudellleen. Olen ehkä kirjoittanut väsyneenä jotakin tyhmää silloin. Rakkaudesta uskonnollinen totuus tunnetaan.

    Olen Marian tunnustuksessa sanonut, että kaikkien uskontojen opetuksia voidaan arvioida terveen järjen, tieteen ja historiantutkimuksen valossa. Eri uskonnoissa on omat häpeätahransa ja kyseenalaiset kohtansa. Ne pitää paljastaa kaikille rehellisyyden nimissä. Uskontojen nimissä on liikaa tehty väkivaltaa. Jokaisella on oikeus tietää, mitä uskonnot voivat tuottaa pahimmillaan - ja parhaimmillaan myös.

    Äänestä

  • Tulkitsija. kirjoitti:

    Hän itsekin myöntää että ihmiset tulkitsevat kaikenlaista, joka ei aina välttämättä ole se alkuperäinen sanojen tarkoitus.

    Otin esimerkiksi kauliksen puheet ja tarkoitin, että yhtä hyvin niissä voi piillä totuus kuin pahuus, riippuu lukijasta ja hänen ymmärryksestä.

    Ei vain mennyt sinulle perille.
    Mitenhän sitten 2000vuotta vanhojen juttujen tarkoitus on hämärtynyt, kun edes me kaksi ihmistä emme ymmärrä toisiamme? Miten miljoona ihmistä voisi ymmärtää jotkut tekstit OIKEIN?

    Tiede auttaa ymmärtämään 2000 vuotta vanhoja teoksia. Näiden teoksten historiallinen sanoma voi olla aivan jotain muuta, mitä tämän päivän ihminen ymmärtää niiden sanomaksi tai ainakin haluaisi ymmärtää niiden sanomaksi. Avoin ja rehellinen kaikkia lähteitä kriittisesti tarkasteleva historiantutkimus kyllä vie vanhojen teosten alkuperäisen tarkoituksen ja merkityksen luo. Se on sitä oikeaa ymmärtämistä, että annamme teosten menneisyyden ihmisten puhua ja kuuntelemme heitä oman aikansa lapsina.

    Tämän jälkeen ihminen joutuu arvioimaan mielessään vanhojen teosten arvoa nykypäivälle. Hän voi hyväksyä tai hylätä alkuperäisen merkityksen tai muuttaa sitä sopivammaksi tähän hetkeen. Yleensä ihmiset muuttavat ja tulkitsevat näin tekstejä uudelleen, koska kukaan ei halua kannattaa nykyään selvästi kyseenalaisia tai järjenvastaisia näkemyksiä. Se olisi häpeällista ja veisi uskottavuuden kokonaan helposti.

    Äänestä

  • Esko kirjoitti:

    Tiedemiehillä on omat pyrkimyksensä ja ne eivät ole samat, kuin on tavallisilla uskonnollisten tekstien lukijoilla. Eikö olisi syytä ajatella miten tavallinen kansa lukee uskonnollisia tekstejä?

    Jotkut uskovat uskonnollisen kirjan tekstin kokonaan ja kirjaimellisesti niinkuin se on kirjoitettu. Toiset eivät usko. Joku uskoo osan tekstistä, mutta hylkää toiset osat.
    Tiedemies pitää vanhoja tekstejä arvottomana todellisuuden selittämisen kannalta. Uskovainen uskoo tekstien olevan hyödyllisiä hänelle.

    Onko uskonnon tekstien lukemisesta hyötyä kenellekään ja mitä hyötyä niistä voi olla? Mikä on tiedemiesten vastaus siihen?
    Kun nykyään tehdään kaikenlaisia tutkimuksia, eikö olisi jo syytä tutkia myös uskontojen hyödyllisyys ja antaa niistä tieteelliset suositukset?

    Teologinen tiede ja uskontotiede paljastaa juuri, miten kyseenalaisesti uskontojen kannattajat voivat käyttää pyhiä tekstejä. Uskovaisten tapa ei aina perustu todellisuuteen, vaan on juuri omien mieltymysten ja näkemysten lukemista "sisälle" teoksiin. Ihminen huijaa tällöin itseään ja väärinkäyttää uskonnollisia teoksia jonkun muun päämäärän saavuttamiseksi kuin totuuden. Tällaisia valikoivia lukijoita ei uskonnollinen totuus kiinnosta, vaan omien mielipiteiden ja omaksuttujen näkemysten pönkittäminen pyhillä teksteillä.

    Tutkijoilla on paljonkin sanottavaa uskontojen arvosta ja hyödyllisyydestä. Jokainen voi tehdä omat johtopäätöksensä historiallisesta tutkimuksesta. Kaikki uskonnot eivät ole yhtä hyödyllisä eivätkä todellakaan kannusta ja edistä lähimäisenr- ja luonnorakkautta yhtä hyvin.

    Vertailemalla uskontojen opetuksia tai niiden teosten pääideoita voi päätellä jo paljon, mikä tai mitkä uskonnot edistävät rauhaa ja rakkautta maailmassa.

    Oma subjektiivinen suositukseni on Marian tunnustus. Se perustuu tieteen tuloksiin ja luo teologisen yhteyden juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin välille sekä antaa arvon kaikille ei-kristityille.

    Äänestä

  • Tulkitsija. kirjoitti:

    Hän itsekin myöntää että ihmiset tulkitsevat kaikenlaista, joka ei aina välttämättä ole se alkuperäinen sanojen tarkoitus.

    Otin esimerkiksi kauliksen puheet ja tarkoitin, että yhtä hyvin niissä voi piillä totuus kuin pahuus, riippuu lukijasta ja hänen ymmärryksestä.

    Ei vain mennyt sinulle perille.
    Mitenhän sitten 2000vuotta vanhojen juttujen tarkoitus on hämärtynyt, kun edes me kaksi ihmistä emme ymmärrä toisiamme? Miten miljoona ihmistä voisi ymmärtää jotkut tekstit OIKEIN?

    Minä en pahastu minun kritisoimisestani. Toivon, että voisit sanoa, että teksteissäni piilee joko hyvyys tai pahuus. Tarkoitusperäni on hyvyys, pahuutta ei saisi löytyä millään lailla tulkitsemalla. Jos tekstini oikeuttavat pahuutta piirunkin verran, olen väärässä ja kirjoittanut hölynpölyä. Tekstini eivät ole totuus, korkeintaan yksi mahdollinen tulkinta totuudesta.

    Äänestä

  • kaulahuivifin kirjoitti:

    Teologinen tiede ja uskontotiede paljastaa juuri, miten kyseenalaisesti uskontojen kannattajat voivat käyttää pyhiä tekstejä. Uskovaisten tapa ei aina perustu todellisuuteen, vaan on juuri omien mieltymysten ja näkemysten lukemista "sisälle" teoksiin. Ihminen huijaa tällöin itseään ja väärinkäyttää uskonnollisia teoksia jonkun muun päämäärän saavuttamiseksi kuin totuuden. Tällaisia valikoivia lukijoita ei uskonnollinen totuus kiinnosta, vaan omien mielipiteiden ja omaksuttujen näkemysten pönkittäminen pyhillä teksteillä.

    Tutkijoilla on paljonkin sanottavaa uskontojen arvosta ja hyödyllisyydestä. Jokainen voi tehdä omat johtopäätöksensä historiallisesta tutkimuksesta. Kaikki uskonnot eivät ole yhtä hyödyllisä eivätkä todellakaan kannusta ja edistä lähimäisenr- ja luonnorakkautta yhtä hyvin.

    Vertailemalla uskontojen opetuksia tai niiden teosten pääideoita voi päätellä jo paljon, mikä tai mitkä uskonnot edistävät rauhaa ja rakkautta maailmassa.

    Oma subjektiivinen suositukseni on Marian tunnustus. Se perustuu tieteen tuloksiin ja luo teologisen yhteyden juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin välille sekä antaa arvon kaikille ei-kristityille.

    >>Vertailemalla uskontojen opetuksia tai niiden teosten pääideoita voi päätellä jo paljon, mikä tai mitkä uskonnot edistävät rauhaa ja rakkautta maailmassa.

    Juuri siinä olisi eräs tutkimisen ala. Sitä lähellä oleva tutkiminen olisi millaiseksi uskonto kehittää ihmistä. Siis onko uskonnosta ihmisen opettajaksi.
    Nämä asiat vaikuttavat tietysti yhteiskunnassa kovasti. Niitä olisi syytä tutkia. Nykyään kuitenkin yhteiskunnan eliitin näkemys on se, ettei uskonnoilla ole yhtään mitään käytännöllistä vaikutusta. Uskontoa pidetään vain sunnuntaipäivän asiana. Ehkä juuri siksi islam saa uusia kannattajia, koska se on voimakkaammin harjoitettua. Monet ihmiset haluavat voimakkaampaa uskontoa.

    Äänestä

  • kaulahuivifin kirjoitti:

    Historiallinen analyysi ei ota vielä mitään kantaa tekstien merkitykseen nykypäivän kannalta. Se on tärkeä lähtökohta. Tutkija kyselee pelkästään menneisyyteen liittyviä kysymyksiä ensin. Muutoin helposti "nykypäivän" näkemykset luetaan sisään teksteihin, mikä ei tee oikeutta historianselitykselle.

    Kun tekstejä luetaan, ne luetaan aina kirjaimellisesti osana oman aikansa kulttuuriympäristöä. Silloin lähdetään juuri kyselemään vaikkapa sanojen merkityksiä oman aikansa käytössä ja tutkitaan kielessä käytettyjä symboleja ja ilmaisutapoja. Tutkija perehtyy ensin kulttuuriympäristöön ja sen vertailupohjana oleviin lähteisiin. Mitään tekstiä ei voi ymmärtää, ellei ensin tunne teosten kulttuuriympäristöä hyvin ja sen kielen kehitystä ja sanastoa, käytöstapoja tai juhlaperinteitä yms.

    Vanhojen kielten sanojen merkityksiä voi joutua kyllä hyvinkin visaisesti tulkitsemaan. Sanoja ei käytetä nykykielessä välttämättä mitenkään samassa merkityksessä ja sanoilla on voinut olla useita merkityksiä alunperin. Mitä tekijä on tarkoittanut? Siinäpä sitä riittää selvittelyä ja usein asiayhteys voi auttaa eteenpäin tms.

    Tutkija haluaa vain kysellä, mitä teksti on alunperin tarkoittanut ja miten siitä tehdyt havainnot voidaan järkevästi selittää. Johdonmukaisin, yksinkertaisin selitys hyväksytään yleensä tieteelliseksi totuudeksi historiantutkimuksessa.

    Tämän jälkeen siirrytään nykypäivään ja katsotaan onko alkuperäisellä tarkoituksella enää mitään merkitystä vain pitääkö se tulkita uudelleen nykyaikaan.

    ...mitään erityistä vastaansanottavaa. Tutkijan on todellakin ensimmäiseksi pyrittävä selvittämään, mitä tekstillä alunperin tarkoitettiin ja miten se ymmärrettiin alkuperäisessä yhteydessään ja ympäristössään. Tämä edellyttää tulkintaa ja helppoa se ei missään tapauksessa ole.

    Kysymys siitä, miten teksti soveltuisi - tai soveltuisiko se lainkaan - nykyaikaan, tulee vasta tämän jälkeen. Tällöin voidaan pyrkiä tarkastelemaan, onko tekstissä jotain ns. syvempää, yleispätevää sisältöä. Näin tehdään paitsi uskonnollisten myös vaikkapa vanhojen filosofisten (esim. Platon, Aristoteles) tekstien kohdalla.

    On myös huomattava, että sama pätee menneisyydessä ja/tai vieraissa kulttuureissa tehtyihin muihinkin tekoihin. Niiden ympäristö oli erilainen kuin vaikkapa "samannäköisten" tekojen ympäristö nykyaikana. Tästä johtuen "samannäköisellä" teolla saatettiin tarkoittaa menneisyydessä aivan eri asia kuin vaikkapa nykyään - ja sen merkitys myös saatettiin kokea hyvin erilaisena kuin millaisena se nykyään koettaisiin.

    Esimerkkinä "samannäköisestä" mutta erimerkityksisestä teosta voisi ottaa vaikkapa avioliiton.

    Kun menneisyyden maatalousyhteiskunnan ihminen solmi avioliiton, samalla tehtiin sopimus kyseisen yhteiskunnan normistojen mukaisesta työnjaosta, omaisuuksien siirtymisestä, sukujen välisistä suhteista, huolto- ja vastuuvelvollisuuksista jne. Tietyissä olosuhteissa tällainen sopimus oli pääsääntöisesti ymmärretty elinikäiseksi, koska sen purkamisella oli hyvin kauaskantoisia seurauksia paitsi asianomaistenn itsensä myös sukujen ja vaikkapa kyläyhteisön kannalta. Niinpä nämä avioliitot varsin harvoin perustuivat siihen, mitä kutsuisimme nykyään rakastumiseksi.

    Nykyaikaisessa pitkälle teollistuneessa ja koulutusta edellyttävässä yhteiskunnassa avioliiton merkitys asianomaisten, heidän sukujensa ja muun lähiyhteisön kannalta on useimmiten aivan toisenlainen. Niinpä avioliitot useinkin perustuvat rakastumiseen eikä niiden purkamisella ole samanlaista merkitystä kuin aiemmin mainitsemassani tapauksessa. Menneisyydessä modernin teollisuus- ja tietoyhteiskunnan normien kanssa sopusoinnussa olevaa avioliittoa olisi pidetty vastuuttomana, nykyään taas menneisyyden maatalousyhteiskunnan normien kanssa sopusoinnussa oleva avioliitto saattaisi näyttäytyä kylmänä ja laskelmoivana.

    Äänestä

  • -re kirjoitti:

    on se that radikaali-islam is globaalista brainwash!

    ...pommien heittelyyn opettamista, brainwash se on. Mikä tahansa sellainen opetus on brainwash.

    Äänestä

Puutteellisuus on korjattavissa Islamilla? Miksi? Ja vuosi on 2007 nyt?

Äänestä
  • Ootellaan parisataa vuotta niin kyllä se keskiaika siitä hellittää. Mikä on muuten tarkka vuosi nyt islamissa? 1412?

    Äänestä

  • Kello. kirjoitti:

    Ootellaan parisataa vuotta niin kyllä se keskiaika siitä hellittää. Mikä on muuten tarkka vuosi nyt islamissa? 1412?

    nyt on 1427.

    Äänestä

  • m-bin-abd kirjoitti:

    nyt on 1427.

    mitään!;D

    Äänestä

Kirjoitat:

"Jos haluat tutkia uskontojen pyhiä tekstejä saadaksesi selville, mitä "niissä on todella tarkoitettu" nimenomaan silloin kun ne kirjoitettiin, silloin on käytettävä historiallisia tulkintamenetelmiä."

Mitä tuollainen historiallinen tutkintamenetelmä kertoisi seuraavan profeetan lausahduksen todella tarkoittavan?

"Profeetta - Allaahin tervehdys ja rukous olkoon hänen yllään - sanoo: "En ole jättänyt jälkeeni harmillisempaa houkutusta miehille kuin naiset." Muslimin ja Älbukhäärijjin - Armahtakoon Allaah heitä - lainaama."

Minusta tuo lausahdus on lähinnä vitsi, mutta oliko Muhammed vitsikäs, tiedetäänkö sitä?

Äänestä
  • tuo oli muuten hyvä huomio apoottisen tekstistä.

    "Jos haluat tutkia uskontojen pyhiä tekstejä saadaksesi selville, mitä "niissä on todella tarkoitettu" nimenomaan silloin kun ne kirjoitettiin, silloin on käytettävä historiallisia tulkintamenetelmiä."

    Milloin aapo olisi saanut yhdenkään tutkimuksensa siihen kuntoon, että hän olisi pystynyt kertomaan mitä niissä kirjoituksissa on todella tarkoitettu?!!!

    Äänestä

  • najis kirjoitti:

    tuo oli muuten hyvä huomio apoottisen tekstistä.

    "Jos haluat tutkia uskontojen pyhiä tekstejä saadaksesi selville, mitä "niissä on todella tarkoitettu" nimenomaan silloin kun ne kirjoitettiin, silloin on käytettävä historiallisia tulkintamenetelmiä."

    Milloin aapo olisi saanut yhdenkään tutkimuksensa siihen kuntoon, että hän olisi pystynyt kertomaan mitä niissä kirjoituksissa on todella tarkoitettu?!!!

    Historiaa voi ymmärtää, mutta myös arvioida. Ihmisellä on terve järki sitä varten, että hän elää viisaasti ja fiksusti. Menneiden aikojen tapoja ja käyttätymismalleja pitää myös kritisoida ja niistä pitää ottaa oppia tänä päivänä.

    Uskonnot usein sumentavat järjen ääntä ja polkevat ihmisarvoa, kuten historia osoittaa. Ihmiskunnalta on kestänyt aika pitkään yleisen ihmisarvon, tasa-arvon, yhteisvastuun ja vapauden hyväksyminen yleisiksi tavoiteltaviksi arvoiksi. Vieläkään tähän ei ole päästy arjessa koko maailmassa, vaikka monet maat ovat YK:n jäseniä.

    Äänestä

  • Pasi Toivonen kirjoitti:

    Uskontojen tutkimiseen kuuluu myös niiden kriittinen arviointi ja historiallisen kehityskulun selittäminen järkevin perusteluin. Uskontojen kannattajilla on paljon vaikutusvaltaa maailmassa ja usein tätä valtaa käytetään toisia ihmisiä tai kansoja vastaan. Uskontojen opetusten mielekkyyttä ja hyvyyttä tuleekin kovasti arvioida eikä näitä uskovia pidä päästää kuin koiraa portista.

    Jos jokin asia on Jumalasta, siitä ei löydy mitään pahaa eikä huonoa. Pänvastainen todistaa, että ihminen on taas ollut asialla, vaikka sitä nyt uskonnon kannattajien on vaikea hyväksyä selvimmässäkään pakkotlanteessa.

    Omien opintojeni ja tutkimusten perusteella olen tullut siihen käsitykseen, että sekä Raamattu että Koraani ovat vahvasti historiallisia dokumentteja ja täysin ihmisten aikaansaannoksia, joiden synnyn kanssa Jumalalla ei ole ollut mitään tekemistä. Jumala ei sanelisi (tai ilmoittaisi) näin selvästi tiettyyn aikaan sidoksissa olevaa tai ihmisarvoa polkevaa tekstiä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Aabra-ham kirjoitti:

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1000000000000010&posting=22000000022548844

Kirjoituksesi oli siinä määrin mielenkiintoinen ja rehellisen tuntuinen, että pyrin vastaamaan siihen tavallista perustellummin. Toivottavasti jaksat lukea pitkän vastauksen.

Kirjoitin edellä:

"Pyhien kirjoitusten lukeminen historiallisina dokumentteina on aivan eri asia kuin niiden lukeminen pyhinä kirjoituksina.

Historioitsija kytkee kunkin kirjoituksen omaan aikaansa ja tarkastelee sitä suhteessa tuon ajan tapahtumiin ja uskomuksiin."

Jos haluat tutkia uskontojen pyhiä tekstejä saadaksesi selville, mitä "niissä on todella tarkoitettu" nimenomaan silloin kun ne kirjoitettiin, silloin on käytettävä historiallisia tulkintamenetelmiä. Se edellyttää perusteellista tutustumista aikakausiin, jolloin kirjoitukset (tai esimerkiksi Raamatun vanhempien osien kohdalla: suulliset perinteet) syntyivät, niiden vanhempiin taustoihin, näiden aikakausien tapahtumiin, kulttuureihin, tapoihin, maailmankatsomuksiin, ilmaisutapoihin jne.. Samaa menetelmää käytetään kaikkia vanhoja kirjoituksia tutkittaessa, olivat ne sitten uskonnollisia tai eivät. Tällä lähestymistavalla voi saada selville jotain siitä, millaista ko. uskonnot olivat kaukana menneisyydessä, silloin kun ne syntyivät. – Sama kaikkien uskontojen pyhien ki4rjoitusten kohdalla.

Ns. kirjaimellinen lukeminen ei siis ole koskaan tiedemiehen tie lähestyä vanhoja kirjoituksia. Kirjaimellinen lukeminen on naiivi, epäkriittinen ja epätieteellinen tapa ja johtaa siihen, että lukija heijastelee omia käsityksiään ja arvostuksiaan menneisyyteen ja vanhoihin teksteihin.

Mutta korostan sitä, että tiedemiehen tapa tutkia vanhoja kirjoituksia on erin asia kuin niiden lukeminen uskonnollisesta, tunnustuksellisesta näkökulmasta. Vaikka saisimme kriittisen tutkimisen avulla kuinka tarkkaan tahansa selville, mitä esimerkiksi Mooses tarkoitti alun perin lausuessaan ohjeet ja käskyt Israelin heimoille ja millaista juutalaisuus oli Mooseksen aikoina, se ei välttämättä paljasta paljoakaan siitä, miten nämä käskyt ja ohjeet ymmärretään nykyään ja mitä juutalaisuus on tänä päivänä. Juutalaisuus on kehittynyt omien traditioittensa pohjalta, omien uskonnollisten ja tunnustuksellisten, vuosisadasta toiseen kehittyneiden ja muuntuneiden tulkintatraditioittensa pohjalta, kun Mooseksen opetuksia on pyritty ymmärtämään kulloisenkin nykytilanteen pohjalta.

Jos haluat tutkia uskontoja sellaisina kuin ne tosiasiassa ovat nykyään – eikä sellaisina kuin ne olisivat, jos pyhät kirjoitukset ymmärrettäisiin yhä kuten ne ymmärrettiin niiden syntyaikoina – on tutkittava nykyisiä tapoja tulkita ko. kirjoituksia ja samalla myös vuosisatojen aikana kehittyneitä tulkintatraditioita. Sekin on tiedemiehen puuhaa – ja sitä tietenkin tehdään kaiken aikaa yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa. Se ei myöskään ole aivan helppoa.

Kirjoitit:

>> Uskontojen tulkintatraditioilla on tapana luoda harmoninen kuva kirjoituksista ja kieltää ikävät kirjoitetut asiat sekä selittää nämä hyviksi. Sellainen on historian vääristelyä ja tieteellistä epärehellisyyttä. Siihen ovat syyllistyneet ainakin juutalaiset, kristityt ja muslimit. Kaikkien kirjoituksissa on luonnontieteellisiä virheitä ja oman aikansa opetuksia, joita ei voi mitenkään pitää enää järkevinä ihmiskunnan sivistyksen ja tiedon kehityttyä.>>

Varmaankin näin on. Uskonnollisia kirjoituksia kirjoittaneet ihmiset olivat oman aikakautensa lapsia ja kirjoittivat oman aikakautensa lapsille. Myöhemmät uskonnolliset tulkitsijat puolestaan ovat omien aikakausiensa lapsia ja pyrkivät tulkitsemaan vanhoja kirjoituksia omien (siis alkutekstejä myöhempien) aikakausiensa lapsille. Näinhän uskonnollinen ajattelu kehittyy. Niinpä uskonnolliset kirjoitukset sisältävät väistämättä oman sy6ntyaikakautensa opetuksia ja oman syntyaikakautensa käsityksiä luonnosta. Uskonnolliset tulkintatraditiot puolestaan pyrkivät näkemään nämä opetukset ja käsitykset kulloistenkin myöhempien aikakausien tiedon ja käsitysten valossa ja soveltamaan niitä muuttuneisiin olosuhteisiin. Näin uskonnot tai pikemminkin uskonnolliset ajattelutavat muuttuvat ja kehittyvät.

Kirjoitit:

>>Historioitsija ei saa päästää uskontoja vastuusta. Hänen on selitettävä, miten kirjoitukset ovat inhimillisten lainalaisuukisen mukaan syntyneet ja kehittyneet. Historiantutkimus selittää pyhät kirjoitukset oman aikansa kulttuurituotteina ja kertoo, mistä kaikki nykypäivän kannalta omituiset raakuudet ja kyseenalaiset opetukset ovat teoksiin tulleet. Kuka lainasi ja mitä, kuka muokkasi ja kenen ideaa? Mikä on totta ja myöhemmin lisättyä opetusta? Millainen oli kirjoittajan ajatusmaailma ja arvot alunperin? >>

Varmaankin näinkin on. Mutta samalla pitää muistaa, että se mikä näyttäytyy raakuutena ja kyseenalaisena opetuksena nykyajan näkökulmasta, ei suinkaan välttämättä ollut yhtä raakaa ja kyseenalaista kaukaisessa menneisyydessä, jossa ihmiset toimivat erilaisissa yhteiskunnallisissa ja kulttuurisissa olosuhteissa ja jossa ne valinnat, joita me voimme nykyään tehdä, olisivat olleet mahdottomia. Tämän huomioon ottaminen ei ole relativismia – tämän huomiotta jättäminen sen sijaan olisi naiivia dogmatismia, menneisyyden arvioimista meidän arvostustemme ja käsitystemme pohjalta. Jos esimerkiksi haluat arvioida Mooseksen, Jeesuksen tai vaikkapa Muhammedin toiminnan eettisyyttä, sinun on pohdittava, mitä hän olisi voinut valita ja tehdä omana aikanaan, niissä olosuhteissa joissa hän eli, oman aikansa ihmisten keskellä, oman aikansa tapojen ollessa vallalla, oman aikansa käsitysten, maailmankatsomusten vallitessa.

>>Uskontojen kannattajat eivät osaa eivätkä uskalla suhtautua omaan pyhään kirjaan ja lähteisiin kriittisesti, joten historiantutkijan on paljastettava, miten asiat oikeasti olivat - ilman uskonnollista propagandaa. >>

Kannattaa kuitenkin aina muistaa, että se miten asiat oikeasti olivat vaikkapa Mooseksen, Jeesuksen tai Muhammedin aikana, on aivan eri asia kuin se miten ne ovat nyt. Uskontojen kannattajat elävät nykyisyyttä ja yrittävät ymmärtää, miten noita tekstejä tulisi soveltaa nykyaikana. Heidän pyrkimyksensä saattavat tietenkin olla uskonnollisesti propagandistisia – mutta he ennen kaikkea pyrkivät (kuten jo pariin otteeseen olen sanonut) ymmärtämään uskontoaan nykyajan haasteitten valossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu